23.9.2017 Maastoeste

[Anne]

Ellin pitämä maastoestetunti. Mukaan 8 toiverstaukkoa. Avoin sebeläisille ja lähialueen tyypeille.
6/8
Lynn - Lumi
Inkeri - Tirkku
Sussu - Kiira
Emmy - Lemon
Cella - Windi
Joel - Eela

Tunnin kulku:
1. tehtävä: Saapuminen maastoestealueelle. Jakautuminen lömmittelyaukiolla kahdelle ympyrälle, joissa pari maapuomia. (2)
2. tehtävä: Rengasesteitä, hautoja ja pieniä pystyjä (10)
3. tehtävä: Jokainen suorittaa kaksi kertaa mäkireitin, joka alkaa ja päättyy vanhalle altaalle (5)

Lynn - Lumi
1. tehtävä: Kimo poni ihemtteli uusia pusikkoja, mutta rauhoittui, kun muutkin ravailivat ympyröillä.
2. tehtävä: Kääk! pelottava hauta! Rengasesteen yli ei päästy millään.
3. tehtävä: Sehän lähti kuin tykin suusta, Lynn pysytteli tiukasti selässä.

Inkeri - Tirkku
1. tehtävä: Tirkku innoistui jo maapuomeista. Ponski rakastaa maastoesteitä!
2. tehtävä: Yksilöesteillä tamma pörisi menemään, vaikka hieman joutui ottamaan kiinni muutaman esteen jälkeen.
3. tehtävä: Kuulemma muutamam kielto tuli ensimmäisellä kierroksella.

Sussu - Kiira
1. tehtävä: Kiira pärisi innoissaan tässä tehtävässä. Helppoa ja vaivatonta suokille.
2. tehtävä: Matalat rengasesteet menivät melkoisilla kiihdytyslähestymisillä. Haudat, noh....
3. tehtävä: Pitkän tehtävän suoritus sopi heovselle ja ratsastajalle paremmin, kun fokus oli kokonaisuudessa.

Emmy - Lemon
1. tehtävä: Este-Sitruuna pomppi melkoisilla ilmavaroilla maapuomien yli. Emmy sai todella ratsastaa rennosti, että Lemon lähti vain ravailemaan tässä tehtvässä.
2. tehtävä: Näistä Lemon tykkää. Se näytti muille haudanpelkääjille, millaisilla loikilla mennään yli. Hallinta olisi toki saanut olla parempaa.
3. tehtävä: Emmy sai radalla laukan pyörimään jo melko pehmeästi, kuitenkin kiinniotettavaa oli esteiden välillä.

Cella - Windi
1. tehtävä: Windi oli epätavallisen tahmea tänään. Yleensä se olisi painellut maapuomeista yli omia menojaan, mutta ei tänään. Ehkä se on tulossa vanhaksi.
2. tehtävä: ... Tai ehkä ei. Kun päästiin pystyille, alkoi pilkkupeppu vilautella vanhaa minäänsä. Myös kerta jos toinenkin kiellon kautta.
3. tehtävä: Yksinäisyys iski Windiin, kun sen vuoro tuli. Ratsukko pyöri lähdössä noin viisi minuuttia, ennen kuin Cella sai tamman radalle. Sitten mentiinkin.

Joel - Eela
1. tehtävä: Eela nosteli jalkojaan hieenosti maapuomien yli, pärisi ja käytti selkäänsä paremmin kuin koskaan kouluradoilla. Joelin ei tarvinnut tehdä juuri mitään.
2. tehtävä: Esteillä Eela on kuitenkin hieman varovainen ja vaatii määrätietoista ratsastajaa. Kun muutama kilto rengasesteelle oli nähty, kiivastui Ellikin. Joel saisi ratsastaa kuin mies!!
3. tehtävä: Radalle Elli pyysi kaksikkoa ottamaan hyvän vauhdin ja keskittymään siihen. Tasainen tempo, niin parivaljakko tulisi joskus kierrokselta takaisinkin....

Spessu Inkerille!

[Jusu]

Lumi oli ihan kamalan hauska. Saatoin kuvitella sen jonkun nohevan ja rohkean junnun kenttäponina. Se oli jännittynyt, eihän se ollut ilmeisesti vielä kovinkaan usein päässyt maastoesteille, mutta pöristyään aikansa se rupesi asettumaan ratsastettavammalle tuulelle. Ponin niska nyökähti välillä kuin vahignossa, kun se unohti tuijotella ympärilleen pää korkealla. Yhä useammin ja pidemmiksi pätkiksi se laski päätään, eikä enää tuijotellut minua yläkautta silmiin. Sillä oli aivan ihana ravi, kunhan sen etu- ja takaosan sai kiinnitettyä osaksi samaa ponia. Joka kerta, jos se ei osunut aivan täydellisesti maapuomille, se jännittyi taas ja jouduin aloittamaan alusta. Kerta kerralta se tuli nopeammin takaisin rennompaan moodiinsa.

My Little Pony osoitti, ettei tosiaan aikonut ruveta kenttäponiksi, kun päästiin hautojen luo. HERRAISÄ! KUOPPA MAASSA! APUA! AUTONRENKAITA! KUKA NÄMÄ TOI TÄNNE!!

Nauratti ja hikoilutti. Lähestyimme jälleen kerran rengasestettä kiemurtelevassa, poukkoilevassa pomppuravissa ja pysähtelimme viiden metrin päähän, kolmen metrin päähän, kahden metrin päähän, metrin päähän ja ihan esteen juureen. Sitten peruutimme muutaman villin askeleen, melkein käännyimme kantapäillämme ja etenimme taas kohti estettä. Elli pyöritteli silmiään ja sanoi:
"Ei se näköjään vaan mene sitä. Hölmö poni."
Siitä kimpaantuneena ja todennäköisesti vahingossa Lumi lömpsäytti yli esteestä. Sillä tavalla kömpelösti pikkupikkuravista se nosti etujalkansa esteen yläpuolelle ja taisi sitten ymmärtää, ettei enää voinut perua asiaa. Takajalat se nosti esteen yli yksi kerrallaan, kun etujalat jo seistä tököttivät esteen toisella puolella. Poni oli täynnä tahatonta komiikkaa. Ravuutin sen voltilla omaa vuoroaan odottelevien kavereiden luo ja nauraa hörähtelin mennessäni, koska poni oli niin kertakaikkisen hauska yksilö.
"Ei varmaan kokeilla enää onneamme", arvelin Ellille, joka nyökkäsi.
"Joo. Annetaan sen haudutella tota vahinkoa päässään nyt."

Pientä radanpätkää olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Siellä Lumi pääsi elementtiinsä. Annoin sen lähteä kovaa, ja kappaleen matkaa laukattuaan se ikään kuin huokaisi syvään ja huomasi, että hei, mähän saan laukata. Oli kuin paine olisi keventynyt siinä, ja itse hyppytehtävät sujuivat yksi toisensa jälkeen rauhallisemmin ja järkevämmin. Hieno, hieno poni.

[Sussu]

Kiira kaasutteli rengasesteelle paikoitellen turhankin lujaa!

Sain juuri sopivasti Kiiran uuden estesatulan testiin, kun suuntasimme Ellin pitämälle maastoestetunnille. Kiira ei tietojeni mukaan pahemmin ole maastoesteillä käynyt, enkä minäkään siihen touhuun ole ihmeemmin kerinnyt tutustua. Jo alkuverryttelyssä Kiira meni tukka putkella (plus otsatukka kauniina sarvena. Pakko se pörrötukka oli johonkin pois silmiltä saada, sarveksi siis vaan!) ja kaasutteli hyvää vauhtia puomien yli. Se olisi kovin halunnut tehdä tuttavuutta Seppeleen tuntihevosten kanssa ja erityisesti nätti ja pieni Lumi kiinnosti sitä. Rengasestettä hypätessä tuli aikamoisia vauhtikiihdytyksiä ja välillä jouduin jarruttelemaan oikein kunnolla. Mutta ainakin Kiira hyppäsi hienosti jos ei muuta. Hautaesteet ylitettiin kiemurtelevalla lähestymisellä, kyttäyksellä ja valtavalla loikalla. Kyllä me siinäkin sitten lopulta onnistuttiin ihan järkevästi. Viimeisenä tehtävänä saimme suorittaa pidemmän radan, joka selvästi oli enemmän mun ja Kiiran juttu. Tamma liikkui eteenpäin hyvällä vauhdilla ja hyppäsi kyselemättä kaiken mitä eteen tuli. Olin loppupeleissä todella tyytyväinen maastoestetuntiin ja näitä esteitä pitäisi päästä joskus uudestaankin kokeilemaan! 

Kiitos kivasta tunnista! 

[Joel]

Eela oli KAPEA.

Kun oli tottunut ratsastamaan pyöreärunkoisella Lusmulla, oli olo Eelan selässä harvinaisen hutera. Tuntui kuin yksi sivuaskel riittäisi kellauttamaan mut maahan. Onneksi tamma ei juurikaan hötkyillyt tai olisin saattanut löytää itseni nolosti maasta. Vauhtia se tuntui keräävään helposti, mutta koetin ratsastaa mahdollisimman pehmeästi. Kiikkerältä tuntui paitsi oma istunta, muukin ratsastus. Miksi se muka oli niin hankalaa?

Eihän tämä tunti ollut edes mun idea! Tietenkään! Mikaela oli taas kaiken takana. Jostain syystä se oletti mun innostuvan hurjasti maastoesteistä.

Se hävetti, ettei kaikki sujunut oppikirjan mukaan. Ensimmäinen kielto tuli rengasesteelle, toinen, kolmaskin. Mä olin tottunut olemaan hyvä kaikessa mitä mä tein. Loistava suorastaan. Siksi mun teki mieli kadota paikalta, kun mä en enää osannutkaan ihan kaikkea. Ihan kuin mä en olisi ratsastanut ennen! Olin se tyyppi, joka onnistui kaikessa mihin ryhtyi, mutta ratsastus vaati enemmän harjoittelua. Suu tiukkana viivana kuuntelin Ellin topakoita ohjeita, sen tuohtuessa kielto kiellolta vähän enemmän. Vasta neljännellä kerralla me hypättiin renkaiden yli - ja aikamoinen jäniksen loikka tehtiinkin, kun Eela vasta aivan esteen juuressa päätti mun pohkeen avustuksella menevänsä sittenkin.

Ratsastus on kuin pyörällä ajoa, sitä ei unohda, sanottiin. Yeah right. Mä tunsin olevani esimerkki siitä, että kyllä muuten unohtaa.

Sen yhden jäniksen loikan jälkeen mä aloin saamaan jotain tatsia. Kevyt istunta tuntui yhtäkkiä luonnollisemmalta, hypyt rennomilta. Mä rentouduin hyppy hypyltä. Kukaan tunnilla ei katsonut mua odottaen mun starttaavan heti huomenna MM-kilpailuissa. Olin ihan yhtä lailla ratsastuskoulun tuntilainen kuin kuka tahansa muukin. Jos jokainen hyppy ei ollut täydellinen, oli se ok. Jokainen hyppy ei ollut täydellinen parhaillakaan. Koetin pitää sen päässä koko ajan ratsastaessani. Jos jokin ei mennyt putkeen, elämää jatkettiin eteenpäin.

Eelakaan ei tuntunut enää kapealta, vaan juuri sopivalta.

Nostin laukan valmiina aloittamaan pienen radan viimeisenä. Eela sinkaisi eteenpäin kuin tiikeri enkä mä osannut kuin hymyillä. Adrenaliini iski kunnolla eikä sen jälkeen oltu kuulevinaankaan Ellin neuvoja hillitystä vauhdista. En antanut Eela kiihdyttää, mutta edetä varsin reippaassa laukassa. Ennen esteitä istuin lähemmäs satulaa, lyhensin laukkaa, hyppy yli, jatketaan eteenpäin, edetään. Takana oleviin asioihin ei riittänyt aikaa kun mielessä olivat vain edessä olevat esteet. Se ei ollut täydellistä, lähellekään, mutta se teki siitä ehkä vielä enemmän koukuttavampaa. Antakaa mun mennä uudestaan.

Se oli hyvä fiilis. Sellaisella kornilla "tuuli puhaltaa hiuksiin"-tavalla. Adrenaliini sai sydämen tykyttämään vielä radan jälkeenkin.

Tallissa mulkaisin Mikaelaa. Miksi sen piti tuntea mut niin hyvin? Se hymyili tyytyväisenä, koska tiesi mun innostuneen.

[Inkeri]

Olin halunnut Tirpan kanssa maastoestetunnille, koska se oli juuri sitä, mitä me tarvittiin ratsukkona: hauskanpitoa. Me tykättiin molemmat kaasutella täysiä eteenpäin, mutta jostain syystä viime aikoina oltiin silti keskitytty lähinnä tavoittelemaan täydellistä suoritusta kouluradoilla tai KONTROLLIA esteradoilla. Tänään kontrolli olisi kaukana, siitä sai olla varma, mutta se tekisi meille vain hyvää.

Mua lähinnä nauratti, miten poni pörräsi jo matkalla treeniaukiolle, mutta sinne viritetyistä lämmittelymaapuomeista se vasta innostuikin. Niiden yli piti loikkia kuin ne olisivat olleet korkeitakin esteitä, ja sain olla tarkkana, että Tirppa säilytti halutun askellajin eikä lähtenyt suorilta laukalle pitkin pusikkoja. Asiaahan ei yhtään auttanut alkuun hermorauniona samalla ympyrällä pomppiva Lumi selässään Lynn, mutta onneksi kimo poni rauhoittui melko nopeasti, mikä rentoutti myös meitsin ratsua hieman. Silti se paineli menemään korvat hörössä selvästi tietäen, mitä oli tulossa.

Haudat ja rengasesteet saivat ponin steppailemaan jo paikoillaan Ellin antaessa ohjeita. Me päästiinkin hyppäämään ensimmäisten joukossa, jottei Tirppa ehtisi kuumua ihan liikaa. Pikkutamma paineli jokaisesta esteestä yli jäätävillä kamikaze-loikilla, ja mulla oli täysi työ pysytellä kyydissä.

"Ota, Inkeri, se kunnolla kiinni aina esteen jälkeen, jotta saatte hyvän lähestymisen seuraavalle!" Elli kailotti neuvoja. Sain käyttää pidätteisiin suunnilleen kaikkia lihaksia, jotta Tirppa olisi malttanut kuunnella niitä edes vähän. Ei sen menoa meinannut pysäyttäää yhtään mikään.

Alkutunnin sähellyksestä huolimatta mä olin odottanut tunnin loppuhuipennusta, radan hyppäämistä, kaikista eniten. Reitti oli tuttu, joten piti vain keskittyä siihen, että Tirppa ei kulkisi kuin päätön kana, vaan suoriutuisi radasta hyvässä temmossa ja keskittyisi olennaiseen.

Kun vain ratsastajakin olisi keskittynyt.

Jostain syystä pidätteet ilmeisesti jäivät mulla päälle, enkä muistanut enää, miten pohkeita käytetään. Yllättäen Tirppa kielsi jo toisella esteellä vetäen liinat kiinni äkkijarrutus-tyylillä. Ei ollut kaukana, että olisin jatkanut matkaani siitä lentäen eteenpäin. Me tehtiin voltti, annoin pohkeita ja päästiin sitten yli, mutta sama toistui seuraavalla esteellä. Oli lopullisesti luovuttava päähän pinttyneestä kouluratsastaja-moodista, ja alettava RATSASTAA. Kunnolla eteen. Täysiä. Sitähän me oltiin tultu hakemaan.

Ja sillä me päästiin toinen kierros virheettömästi maaliin. Poni puuskutti, mä puuskutin, mutta olipahan ollut hauskaa.

[Cella]

"Cella!!! Et sä saa siihen Windiin lisävauhtia vaikka kuinka käyttäisit kyynärpäitä siipinä! Kädet kiinni ja vähän äkkiä!!!" - Elli

btw kuulakärkikynällä tuhraaminen on tosi riskaabelia ja aika turhauttavaa. kiitos tunnista kuiteski!!

[Emmy]

Lemonin kanssa ei ainakaan vauhti loppunut kesken!

Kiitos tunnista!