27.6.2017 HeB-koulutunti

[Anne]

Annen tunti hoitajille ennen lomaa. HeB-tasoisille sebeläisille.

Tunnin aiheena oli hevosen herkistäminen sivulle vievälle pohkeelle pohkeenväistöjen aikana. Lisöksi harjoiteltiin siistejä pysähdyksiä ja laukassa taipumista sisäpohkeen ymärille.

Vanessa - Charlie

Capan liikea alukulämmitteyissä oli laahaavaa ja jäykkää. Vanessa sai huutia alaskatoavista käsistä.

Cella - Eela

Eela oli pyöreä ja tahmea mammaloman jäljiltä. Helposti katoili tuntumalta siritymisissä.

Fifi - Gitta

Gitta sai liikettä laukkaan, mutta mentiin eteen-alasmuodossa. Jos ponia prässäsi, se veti hereneet nenään. Fifiltä hyvää istuntaa laukassa.


Wenla - Rotta

Rotalle pohkeenväistöt tuottivat tuskaa. Hevonen hermostui ja ratsastaja hieman hätäili tässä tehtävässä.

Kerro/piirrä vapaasti tunnin kulusta!

[fifi]

Se tunne, kun sulla on ratsuna poni...

Kun ensimmäisen kerran nostettiin ravi, mä kirosin mielessäni itseni, joka olin mennyt TOIVOMAAN ponikokoista ratsua tälle tunnille. Tunsin pomppivani about puoli metriä ilmaan jokaisella raviaskeleella, ja poni sen kuin vain juoksi selättömänä eteenpäin. Huokaisin syvään ja yritin kuvitella olevani puu. Ja ennen kuin kukaan kysyy mitään, niin kerron, että mun ehkä vähän ihmeelliset mielikuvat oikeasti auttoivat. Tunsin kasvattavani juuret kiinni poniin, ja yhtäkkiä ravissa istuminen ei tuntunutkaaan enää niin kamalalta. Tai no, ketä tässä huijataan, kyllä se tuntui. Mutta mä istuin siellä silti, ja ponikaan ei tuntunut yhtä ahdistuneelta, kun ratsastaja ei heilunut selässä kuin heinämies.

Töitä mä sain kyllä tehdä niin paljon, että sen luulisi riittävän tästä ensi jouluun saakka. Gitta oli älyttömän kiva poni, pompottavista askeleista huolimatta. Ja siitä, että tamma taisi tuntea kaikki mahdolliset tavat luistaa töistä. Pohkeenväistöt sujuivat itseasiassa yllättävän kohtuullisesti, ja pikkuhiljaa ratsukin rupesi väistämään melkein ajatuksesta. Tai ainakin niin saa kaikessa rauhassa kuvitella, silminnäkijät pysykööt hiljaa, jos näytti aivan kamalalta.

Tunnin loputtua Gitan selästä itsensä alas heilautti erittäin hikinen ratsastaja, joka tuntisi varmasti seuraavana päivänä pompottavat poniliikkeet lihaksissaan. Se ratsastaja oli kuitenkin saanut tunnista paljon irti, ja jollain erittäin hevoshullulla tavalla olotila oli onnellinen. Jos oltaisiin kysytty keneltä tahansa ei-hevosihmiseltä samaa, olisi vastaus ollut todennäköisesti ”kamala” tai ”rääkätty”, mutta mä olin vain järjettömän väsynyt ja tyytyväinen.

Kiitos tunnista!

[Cella]

Tätä tuntia ei ollut mun rästilistassa, mutta löysin koneelta tälläsen maksun joka on kirjotettu valmiiksi TAMMIKUUSSA mutta ei koskaan postattu?? Mystistä. Tässä kuitenkin.


Kesäinen Helppo B -tunti
Eli Cellan ja Eelan yhteinen hyvä päivä

Joskus ihan järkyttävän kauan sitten, ennen suota, kuokkaa ja Jussia, ennen Väinämöistä, ennen Buddhaa ja ennen itse Luomiskertomusta, tyhjässä ja valtavassa universumissa muodostui se voima, jota tänä päivänä kutsutaan monella nimellä. Onni, tuuri, kohtalo. Joku jossain päätti (tai päättikö se voima siitä itse, en tiedä), että muotoillaampa tämä onni sellaiseksi, että se iskee kohteeseensa aina aaltoina, ei yksittäisinä juttuina. Sen seurauksena saattaa käydä niin ihanasti, että yhden ainoan päivän aikana saatat saada kivan treffikutsun, palkankorotuksen, ja keität vielä aamulla tosi hyvää kahvia, ihan vahingossa.

Tai sitten saattaa tulla sellainen yksi hieno päivä, kun mikään ei onnistu. Tuntuu flunssaiselta, rikot puhelimen näytön, parturi leikkasi tukasta ihan liikaa ja sukkakin on huonosti.

Arvaatteko kumpi näistä mun tämä päivä oli?? Hahaahhaahhahaha. Niimpä.

Eela kuvasti mun koko päivää aika osuvasti laahatessaan tavallisesti niin reippaita ja notkeita jalkojaan pituushalkaisijaa pitkin kuin mä olisin uittanut ne ennen tunnin alkua kovettuneessa lihahyytelössä. Mä huokaisin, kun Anne huhuili mulle jotain herättelystä ja löysästä yleisilmeestä. Kiitoksia vain huomiosta, mä en tiennytkään että ei oltu päivän koulutuomariston suosikkiehdokkaita. Selässä kun tuntui niin hienolta!!

Ääneen en tätä tietenkään sanonut, Anne olisi laittanut seuraavalle tunnille mut ratsastamaan Kristerin huopasaappaalla. Yritin kutitella suklaanruskeaa tammaa mun alla edes hetkeksi parempaan liikkeeseen, mutta noin sekunti pohkeen käymisen jälkeen Eela pysähtyi, nojautui etujalkojensa varaan ja päätti pitää vessatauon mukavasti palkan juostessa.

Koska miksipä ei.

Pohkeenväistötehtävän alkaessa mua etäisesti huvitti se ymmärrys, että oikeastihan Eela oli näin huonona ja lomaruosteisenakin päivänä ihan hyvä. Ihan siis todella etäisesti. Mutta ehkä mun oma kärsimys valui mun selkää pitkin Eelaan kuin shampoovaahto suihkussa, ja kaikesta tekemisestä tuli vielä asteen löysempää. Puoliverinen kyllä vei jalkojaan ristiin kun pyysin. Mutta se oli liian pitkänä, vähän toispuoleisen kankeana – takaosa tallissa -sanonta ei edes riittänyt kuvaamaan tätä tilaa, ennemminkin se takaosa oli jäänyt jumiin johonkin Nurmijärven tienoille.

Me rämmittiin tunti kuitenkin jotenkin loppuun. Anne ei näyttänyt olevan erityisen huolissaan, jutteli vain Eelan juuri päättyneestä varsalomasta ja siitä, kuinka oli luonnollista ettei pitkän tauon jälkeen meno heti palautunut entiselleen. Mä nyökyttelin jotain helpottuneena siitä, että Anne ei nyt kirjoittanut mua johonkin rimanalittajien mustaan listaan tämän tunnin jäljiltä, ja heilautin jalkani Eelan yli laskeutuakseni satulasta.

Pitkä riipaiseva ääni oli ainoa asia, joka paljasti mun ratsihousujen jääneen kiinni satulan solkeen (??) ja päättäneen aloittaa uuden elämän rock-henkisempinä repalehousuina.