26.6.2017 HeC-koulutunti

[Anne]

Annen tunti hoitajille ennen lomaa. HeC-tasoisille sebeläisille.

Tunnin ohjelma: Käynti rennoksi, asetus taivutus, kulmiin ratsastus. Ravissa samaa, lisätään isot ympytä päätyyn. Harjoitusravissa pohkeenväistöä pituushalkaisijalta uralle. Laukassa pikät sivut, hevonen laukassa suoraksi. Loppuravit eteen-alas. Loppukäynnit.


Alviina - Kössi
Kössi on näin kesäisin kierämpi ja kiukuttelevampi kuin talvella. Ihottuma ja ötökät vaivaavat. Vihaisia potkuja taakse saatiinkin nähdä ja ruuna oli melko käykkä taipumaan. Alviina lähtee helposti tuppaamaan lantiolla käyntiä, vaikka nopeampi pohje olisi paikallaan. Hieman vähemmän saa myös kädellä ratsastaa ja istunnalla ja pohkeilla taivutella Kössiä, ettei se vedä vastaan. Ravin tahti oli hyvä, hieman laahaava vauhti. Laukannostot eivät tänään lähteneet. Kössi kiihdytti, pukitti, väisti laukkapohkeita kaikilla mahdollisilla keinoilla. Kun laukka nousi, se oli todella tahmeaa ja ylläpitoon vaadittiin Alviinalta hurja määrä pohjetyötä.

Katsu - Lyyli
Lyylin saaminen kulmaan ja taipuminen siellä oli melkoisen mahdoton tehtävä, joten lähdettiin hakemaan ensin kulmaan ratsastusta niin, ettei Lyyli jyrää sisäpohkeen päälle. Katsu sai asettaa tammaa hieman ulos kulman ajan, jolloin Lyyli keskittyi asetukseen eikä väistämään kulmaa. Ravissa Katsu sai Lyyliin paremman otteen, Katsun nopeat pohkeet toimivat tammaan hyvin. Pohkeenväistöt varsinkin vasemmallle olivat melkoista betonijyrän ohjaamista ja heti kun Lyyli teki parikin asketla oikein, pyysin Katsua kiittämään. Laukka sujui jotenkuten, mutta Katsun keskityminen meni enemmän ylläpitoon kuin suoruuden hallintaan.

Clara - Lumi
Lumi oli reippaana heti alusta. Se olisi siirtynyt raviin missä kohtaan vaan ja kulki pörheänä eteenpäin. Kulmiin poni meni pehmeänä makaronina, mutta haaste olikin enemmän saada kulma onnistumaan tasaisen kauniisti. POni tulkitsi Claran jokaista apua herkäsi ja tunnin alku kuluikin siihen, että Clara sai hakea hellempiä apuja. Kun tuli ravin aika, poni ampaisi tikiettäen eteenpäin. Clara sai ottaa muutamia kokoavia voltteja ja siirtymisiä. Väistöissä Lumi liikkui helposti sivulla ja eteenpäin pyrkimys hieman katosi. Laukka oli reipasta mutta aika kuumuvaa.

Pyry - Aristo
Aristo oli kankealla tuulella, varsinkin vasemmalle se oli jäykkä ja kulmissa lusteli mielellään. Ravissa Pyry sai Aristoa hieman lämpenemään ja pohkeenväistöt sujuivat melko nätisti, vaikka annoinkin Pyryn keventää. Aristo ei juuri ollut selän läpi, eikä sen ravissa voi silloin kunnolla istua. Pyryn istunta pysyi kevennyksessä melko hyvänä, vaikka kippasikin hetkittäin eteen ylävartalosta. Laukannostot sujuivat nätisti. Oikealle Ari pysyi melko hyvin suorana ja pohkeiden välissä ja Pyry pääsi paremmin istumaankin selkään.

Odette - Windi
Windi oli alussa laiskalla tuulella ja vetelehti Odeten alla oikein kunnolla. Muutaman kerran Odette saikin antaa herättelevän näpäytyksen raipalla, jotta Windi ryhdistäytyisi. Ravissa se päätti hieman sitten päästää käsijarrun pois ja painoin jäykkänä eteenpäin, kun Odette yritti saada sitä kuulolle. Pohkeenväistöissä tamma vasta keskittyi ja alkoi jopa kantamaan itseään, kun pääsi esittämään väistöä. Laukka oli mukavaa ja tamma pehmeni entisestään, Odette sai hyviä, suoria pätkiä onnistumaan.

[Clara]

[Alviina]

Mä sitten inhosin Kössiä. Se oli musta kaikin puolin keskivertoa kamalampi hevonen: tallissa se aina luimisteli, taluttaessa se saattoi ryysätä, ratsuna se oli ihan hirveän raskas ja no, ei se kyllä mikään kauniskaan hevonen ollut punkerovartaloineen ja hangattuine harjannysineen. Mun mielestä jokainen, joka toivoi Kössiä tunnille, oli vähän täynnä itseään. Siis niitäkin ihmisiä oli, jotka halusi Kössin ratsukseen ja muisti mainita jokaisessa keskustelussa, kuinka Kössi oli hieno hevonen, vaikka vähän haastava.

Joo, ymmärretään. Oot niin hyvä, että voit tykätä haastavasta hevosesta.

No, mä en ollut tosiaankaan niin hyvä, että olisin hyppinyt riemusta, kun sain Kössin tunnille. Luimisteltiin kilpaa toisillemme, kun harjasin ja satuloin juron ruunan ja raahasin sen kentälle. Pirulainen meinasi näykätä mua, kun kiristin satulavyötä ennen selkäännousua. Yritin ponnistaa satulaan, mutta satula tietysti lähti valumaan, joten jouduin uusimaan koko kiristysoperaation korjattuani satulaa keskemmälle. Perhanan Kössi, kun pullisteli.

Alkukäynneistä lähtien oli ihan selkeää, millä tuulella Kössi oli. Se ei tosiaankaan ollut tullut työskentelemään. Ruuna löntysti, heitteli päätään, potkiskeli jaloillaan, roikotti päätään tuhannen kilon painoisena ohjilla ja räiski typerää häntäänsä. Mä sain aika usein kuulla, että mulla oli aika kova käsi ja helposti vedin ohjasta. Kertokaas mulle nyt sitten, miten voi olla vetämättä ohjasta, jos toisessa päässä on kiviset suupielet jotka yrittää kurottaa kohti maata? Mä en vielä tiennyt, miten sellainen tilanne ratkaistaisiin.

En myöskään ymmärtänyt, miten mun oli tarkoitus muka asettaa ja taivuttaa enemmän jaloilla ja vähemmän kädellä. Ei hevosen pää siitä mihinkään kääntynyt, vaikka miten pohkeella puristelin. Siispä siirsin turpaa ohjalla sivulle. Murjoin kyllä sisäpohjetta vasten Kössin kivikylkeä, jotta sain sen silti menemään jotenkin kulmaan, vaikka ohja veti sitä sieltä kentän keskelle.

Ravissa mä sain hetken helpotusta. Käynnissä kaikki tekeminen oli niin kamalan vaikeaa! Tykkäsin pääty-ympyröiden surauttelusta ravissa. Silloin musta tuntui, että osasin jotakin. Kössi pysyi helposti ravissa, ja vaikka Anne toivoi siihen vähän lisää vauhtia, mä olin aika tyytyväinen. Pari kertaa tietysti yritin hoputtaa mustaa ruunanturilasta eteenpäin, mutta kun se reipastui aina vaan kahdeksi askeleeksi pohkeenpaukautuksen tai raipanläpsäyksen jälkeen, homma kävi puuduttavaksi. Niinpä mä vähän niin kuin tyydyin Kössin määräämään tahtiin ja toivoin, että Annekin tyytyisi.

Noh. Sitten olisi pitänyt tehdä pohkeenväistöjä. RAVISSA. Osasin jotenkin viedä hevosta sivulle käynnissä, jos hevonen oli reipas eikä ruvennut pelkkää hitauttaan kiemurtelemaan, mutta ravipohkeenväistöt kuulosti musta jotenkin tosi kokeneiden ihmisten tehtävältä. Vähän mä siis olin ylpeä, kun Anne kehui yhtä väistöä. Mä en tiedä, miten se nyt sillä tavalla hyvin onnistui, sohin vaan jalalla Kössin kylkeä ja estin sitä ohjilla harppomasta ihan surutta suoraan uralle, ja sitten se kai jotenkin hoksasi että pitää astua ristiin ja ravata yhtä aikaa. Hah. Aika siistiä.

Kauan en ehtinyt leijua onnistumispilvellä. Laukkahommiin hyvä fiilis sitten plörähtikin. Mitä muuta voi odottaa, kun alla on kiukku-Kössi, jota ei huvita ollenkaan? Vaikka olisin läväyttänyt laukkapohkeen läpi sen kylkiluista, tuskin se olisi korvaansa lotkauttanut, paitsi hätistelläkseen öttiäisiä. Mä ihan tunsin, miten mun koko keho kiristyi ja hampaat puristui toisiaan vasten. Oli ihan kamalaa olla näin huono: olin koko ajan jonkun tiellä, kun Kössi vaan ihan yhtäkkiä aina töksähti takaisin raviin. Teki mieli kiljua että SORISORISORIMEMENNÄÄNNYTMETSÄÄNTEITÄHÄIRITSEMÄSTÄ.

En siis voi väittää, että olisin erityisemmin pitänyt tästä tunnista. Mä en vieläkään ollut saanut mitään oivallusta ja taika-avainta Kössin toimintaan. Silti, kun me lopulta käännettiin kaartoon, mä en olisi halunnut vielä laskeutua maankamaralle. Hevosen, miten kamalan tahansa, selkä oli kuitenkin maailman paras paikka. Niitä onnekkaita, jotka saivat ratsastaa joka päivä.

[Pyry]

Joskus tunti etenee aluksi hyvin ja sitten niiden kohtalokkaiden välikäyntien jälkeen koko homma tuntuu leviävän. Mutta välillä ratsastus voi olla nousujohteistakin, onneksi. Aristo tuntui aluksi niin hankalalta. Liian pitkät jalustimet, vieras, jäykkä hevonen, joka ei millään olisi halunnut edetä. Mutta kun Pyry alkoi keskittyä hommaan alkoi Aristo tuntua paremmalta ja tunnin lopussa oli molemmilla parempi meininki.