|
|
Post by Anne on Apr 18, 2017 19:00:08 GMT 2
Maastoesteitä sebeläisille. Katsu - Polar Cella - Capa Robert - Windi (kannukset) Emmy - Kuutti Fifi - Myntti Anni - Lasse Daniel - Zode Inka - Lemon Salma - Bona  Talven jälkeinen maastoestekauden avaus oli aina jännä paikka. Hyppypaikan pohja oli tarkistettu eilen ja kohmettuneet irtoesteet raahattu Kasperin ja Pyryn voimin pitkin esteniittyä (6). Ratsastajat oli käskytetty tallille jo kahdeksaksi: hokkien ruuvaus oli jätetty tuntilaisten vastuulle, toki alkuun opastaen. Järkeilin, että jos maastoesteitä aikoo hypätä, täytyy osata hokittaa hevonen ennen sitä. Ja tunti alkoi 10 tasan, mikä tarkoitti sitä, että esteletkan oli oltava maastoestealueella tasan kymmeneltä. Hevoset taisivat yleisestä sähellyksestä päätellen aistia tulevan hauskanpidon ja kääntyilivät turvaliivisten ratsastajien alla kentällä hermostuneesti. Normaalisti olisi tästä hengistä laittanut Danielin kärkeen, mutta kun hänen allaan sähläsi hieno kouluratsuni, (joka näytti silmääni aivan oudolta Sentin vanhassa estesatulassa ja martingaaleissa), päätin määrätä alfaurosratsukon jonon häntäpäähän. Cella ja viilipytympi Charlie kärkeen siis. Maastoesteradan polut olivat vielä vaihtelevassa kunnossa. Esteniitty oli melko kuiva, pahoja mutapaikkoja ei ollut löytynyt. Ja ne muutamat oli merkitty kirkkain muovitörpöin, jotka etenkin Polar koki uhkaaviksi. Esteniitylle oli leivtetty kymmenisen estettä: muutama tukkikavaletti sarjaan, sianselkää, matalaa risuestettä, autonregasrivi, kevyt kolmiorakennelma ja kaikkien suosikki: kaadettu penkki. Tunti aloitettiin ravaillemalla esteiden seassa, alkuun osastossa, sitten itsenäisemmin. Vähitellen tultiin kavalettisarjaa ja siitä jaoin porukkaa suorittamaan yksittäisiä esteitä. Näin meni muutamalla adjektiivilla: Katsu - Polar: herkkä, sählä, uutuudenviehätys Cella - Capa: arka, hyppääväinen, liukas Robert - Windi (kannukset): omapäinen, innokas, kokeileva Emmy - Kuutti: puskeva, vauhdikas, pukittava Fifi - Myntti: pelkäävä, vauhditettava, sivuloikkaava Anni - Lasse: esteintoinen, hallitsematon, aloitteleva Daniel - Zode: koheltava, innostunut, ennakkoluuloton Inka - Lemon: nopea, innokas, kontrolloimaton Salma - Bona: superinnoissaan, puhaltava, taipuisa |
|
|
|
Post by Robert on Apr 22, 2017 11:45:42 GMT 2
Mä muistin sen elävästi, sanasta sanaan. Näin elokuvamaisesti kohtauksen yhä uudelleen ja uudelleen hevosen tummiin silmiin heijastuen. Anne seisomalla toimiston suulla kyselemässä osallistujia maastoestetunnulle. Lähin läsnä hoitajakööri ilmoittamassa itseään mukaan huutoäänestymäksesti. Minun sanani: voin tulla jos saan jonkun varman ja luotettavan hevosen. Anne raapustamassa mun nimeä heti Cellan alapuolelle. Saisin ratsukseni jonkun varman ja luotettavan, kaikin puolin kiltin ja ihanan ratsun. Kuten Charlien tai vaikkapa Eelan.
Vaan siinä mä nyt seisoin, silmästä silmään Windin kanssa. Se oli jo valmiiksi päättänyt, että tämä päivä on ihan perseestä, ulkona keväisesti visertävät linnut ovat ihan perseestä, sitä kaltereiden lomasta rapsutellut Cella on ihan perseestä, naapurikarsinan Myntti on ihan perseestä, ja mä en voinut kuin arvailla, että olinko mäkin perseestä.
"Ja miksi siellä luki kannukset? Suluissa? Mun perässä? Miksi mun pitää laittaa kannukset?" valitin ääneen kelle tahansa kuulijalle, mutta näytti vähän siltä, että ainoa, joka mun hennon valitusvirren oli kuullut, oli Windi, ja sekin painoi korvansa välittömästi ihan toiseen suuntaan kuin sitä ei kiinnostaisi tippaakaan.
Muistan joskus kuunnelleeni kahden tuntilaisen keskustelua. Toisen ratsukon perään oli raapustettu, että gramaanit. Se oli tyttöjen mielestä jotenkin tosi spesiaali juttu. Toinen oli ihastellen henkäillyt, että voi Kyllikki, sä saat mennä gramaaneilla! Ja johon toinen sitten oli, että voi ei, vähän jännittävää!
En ollut varma oliko kannukset yhtä coolit kuin gramaanit, mutta ainakin ne kiilsivät kuin viimeistä päivää Susikallion pääsiäiskilpailujen takia. Vai olikohan Anne tarkoittanut sittenkin lyhyitä, pyöreitä kannuksia? Puhkaisinko mä Windin kyljen tavallisilla, tylpillä kannuksillani? Tai vielä pahempaa, loukkaisinko sen tunteita tökkiessäni sen makkaroita kylmällä teräksellä?
"Haloo, lähtö on vartin päästä!" Cella muistutti ja kalautti mua Windin pinkillä kumiputsilla takaraivoon. Se sai muhunkin vauhtia ja jalkaankin päätyi ne ensimmäisenä käteen osuneet kannukset.
Windi oli aikaisesta aamusta johtuen harvinaisen happamalla tuulella, mutta seisoi kauniisti paikoillaan kun ponnistin itseni sen selkään. Turvaliivi istui kuin hanska, ja se kevyt tuntuma sai mut miettimään miten paljon se suojaisikaan kun lentäisin pilkkuperseen kyydistä kuin leppäkeihäs. Valmistauduimme kentän aitojen sisällä, säädellen niin satulavöitä kuin jalustimiakin, ja hevoset tuntuivat kuin sähköistyvän jännittyneiden ja innokkaiden ratsastajien alla.
Jonon suunnatessa kohti maastoesterataa tavanomaisten lauantaimaastopolkujen sijaan, Windinkin korvat asettuivat kohti menosuuntaa. Se oli harvinainen näky, ainakin mulle: meidän aiemmat yhteiset kokemukset olivat rajoittuneet lähinnä, no, traumoiksi. Nyt tynnyritamma kuitenkin keinui jonossa oikein kiltisti, vähän ehkä jopa täpinöissään. Innostunut Windi, sitä ei ollut moni nähnyt.
Jännitys laukesi heti ensimmäisillä esteillä kun kävi ilmi, että tekeminen oli Windinkin mieleen. Kaikkine kieltoineen ja hassuine hyppyineen tunti sujui ilman suurempia tunteita: Anne oli kuin olinkin antanut mulle perusvarman, luotettavan esteratsun.
|
|
|
|
Post by Katsu on Apr 23, 2017 19:09:44 GMT 2
Polar oli hyvin mielissään päästessään maastoesteradalle, mutta se tuntui olevan jopa vähän liiankin menohaluinen. Muta-alueita merkkaavat törpöt ruuna koki uhkaaviksi, mutta muuten se kyttäsi vain äärimmäisen harvoja esteitä. Harmaan ponin selässä koin ainakin olevani tukevasti kiinni - Polar oli mulle juuri sopivan kokoinen, joten tunsin hallitsevani sen joka hetkellä. Lukuunottamatta siis hiukan lujaksi kiihtynyttä vauhtia, jonka hiljentämiseen sain käyttää lujempia pidätteitä, joille Polar tosin kuuroutui nopeasti. Mua neuvottiinkin käyttämään ennemmin pieniä pidätteitä, joita Polar kuunteli mieluummin.
Esteiden hyppäämisen aloittaessamme ruuna alkoi taas vetämään kierroksia. Sain tehdä monta volttia, ennen kuin vauhti oli edes siedettävä. Polar oli tiukasti sitä mieltä, että se tarvitsisi reippaan kiihdytysmatkan ennen estettä, mutta mä olin toista mieltä - esteethän olivat vain pieniä, ja tarvittaessa niiden yli pääsisi vaikka paikoiltaan. Sianselälle tuli kyllä muutamia nätin laakeita hyppyjä, mutta esimerkiksi tukit Polar ylitti latteasti ja suunnaten enemmän eteenpäin kuin ylöspäin. Jos autorengasrivin renkaat olisivat olleet erillään toisistaan ja tiputettavista, oltaisiin me keilattu koko rivistö monta kertaa. Mä en ollut yhtään tyytyväinen koko tuntiin, mutta halusin silti yrittää kyynel kurkusta puskien. Mä kun olin koko ajan luullut olleeni ikäisekseni kohtalaisen hyvä ratsastaja.
Katsellessani muiden suorituksia, olin yhä varmempi siitä, että kaikki kehuivat ratsastustaitojani vain säälistä. Tiesin, että oli tyhmän touhua vertailla omia suorituksiaan itseään tuplasti vanhempien ja kokeneempien ratsastajien suorituksiin, mutta kun mä olin turhautunut, en voinut itselleni mitään.
|
|
fifi
Uusi ihmettelijä
Posts: 45 
|
Post by fifi on May 10, 2017 19:39:37 GMT 2
Kaahotimme ohi samasta yksinkertaisesta esteestä jo toista kertaa. Hevonen tuntui pelkäävän estettä kuollakseen, tai esittävän pelkäävänsä estettä kuollakseen. Ja koska kaikki oli muutenkin juuri niin sopivasti hallinnassa, päätti iso varis lähteä lentoon läheisestä puusta, mistä armas ratsuni sai vähintäänkin sätkyn. Kuulin Annen ohjeet Myntin rauhoittelemisesta kuin jostakin kauempaa, ja huomasin istuvani puolittain hevosen kaulalla. Tuskanhiki valui kypäräni alta kohtuullisen vilpoisesta säästä huolimatta. Könysin takasisin hevosen selkään, ja arvelin olevani kasvoiltani punainen kuin tomaatti.
- Okei, kävele vähän matkaa takaisinpäin, ja tule sitten uudestaan, Anne neuvoi. En saattanut käsittää kuinka hän ei vieläkään tuntunut menettäneen hermojaan.
Sillä hetkellä toivoin, että olisin ollut ilmoittautumatta koko tunnille. Laskin käden hetkeksi tummalle kaulalle, ja käännyin uudelleen kohti estettä. Tällä kertaa hieman paremmalla menestyksellä. Myntti meinasi laskea raville ennen estettä, mutta huomattuaan jonkinasteisen sisuuntumiseni se päätti sittenkin pienellä kehotuksella jatkaa matkaa. Osasin odottaa isoa hyppyä, ja tunsin pysyväni siinä kohtuullisesti mukanakin. Hypyn jälkeen kehuin ylitsevuotavasti tammaa, ja peruutin äskeisen toiveeni. Kyllähän mä tietysti tykkäsin hypätä, varsinkin jos esteistä päästiin jopa yli!
Seuraavana vuorossa oli pieni esterykelmä, jonka esteistä suoriuduimme jotakuinkin yli. Yhtä pientä säpsähdysloikkaa huolimatta ylitimme esteet tasaisen rauhallisella temmolla, muistin ratsastaa hypyssä ja sekä ennen että jälkeen sen. Muistin pyytää puskia tuijottelevaa hevosta eteen jättämättä sitä kuitenkaan vaille ohjan tukea. Mynttikin tuntui ryhdistäytyneen huomattuaan, että ratsastajakin muuntautui pikkuhiljaa perunasäkkiä ihmismäisempään muotoon. Olisi vale väittää etten nauttinut jokaisesta sekuntista, sillä nautinhan minä. Niin paljon, että hymyilin kuin hangon keksi kun saimme lopputunnista aikaan pari siedettävääkin suoritusta.
Eikä mielialaani laskenut edes se, että kaikki muut ratsukot meidän jälkeemme suorittivat kaikki esteet kuin ammattilaiset. Tai no, ainakin melkein. |
|
|
|
Post by Cella on Jun 22, 2017 20:09:49 GMT 2
Charlien korvat olivat niin tötteröllä, että jos se olisi höristänyt niitä yhtään enempää, ne olisivat lähteneet irti sen päästä. Ruuna pöristeli ja oli niin miestä päästessään johtamaan koko pitkää ratsukkoletkaa kohti maastoesteitä: sen pitkä askel oli luonnostaankin reipas, ja nyt sen ollessa pirteällä päällä mä sain pidätellä sitä joka välissä jotta tahmeammin käyntiin lähtevät hevoset pysyivät meidän matkassa. Siisti ratsuharja keikkui kirjavalla kaulalla mun edessä, ja sää oli juuri sopiva maastoesteiden korkkaamiselle tämän kesän osalta. Kaiken kaikkiaan hyvä fiilis siis.
Mä jotenkin aina vertasin sitä hetkeä, kun hevoset näkivät maastoesteiden ilmestyvän puiden ja mutkien takaa, mielessäni siihen, kun ala-asteella tuli liikkasaliin ja näki sen riemunkirjavan sateenkaarivarjon. Se sama alkava pöhinä, joka syntyi, kun tiesi jotain kivaa olevan tulossa. Jopa kiltinpuoleinen Charlie meinasi vähän karata mun pidätteiltä innostuessaan kohti kiinteitä esteitä, ja mä kuulin meidän takana Danin rauhoittelevan nuorta Zodiacia matalalla äänellä.
Esteniityn laitamia koristi vielä muutama sitkeä lumikasa kaikkein varjoisimmissa paikoissa, ja muutamat oranssit kartiot kirkuivat kiertämään pehmeämmät kohdat kauempaa, mutta muuten alue näytti olevan aivan kesämallillaan. Mä hymyilin pienesti pyytäessäni Charlien isoon, pomputtavaan raviin ja ratsastaessani sitä pohkeella paremmin kuolaimelle. Intopiukeana kipittävä puoliveriherra nimittäin tuppasi katoamaan välillä kokonaan kuolaimen päästä, ja sitä mä en tahtonut tapahtuvan kun hypyt alkoivat.
Emmy ja Kuutti aloittivat hypyt meidän edellä pienillä koivukavaleteilla, ja mulla oli kova hauistreeni päällä yrittäessäni pidellä 600 kiloa innokasta kirjavaa puoliveristä lähtemästä vaalean lajitoverinsa perään. Pian meidänkin vuoro kuitenkin koitti: mä nostin laukan melko kapealla voltilla saadakseni ruunan pysymään housuissaan, ja käänsin sen sitten lähes suoraan ensimmäisen pikkuesteen eteen. Charlie nosti päätään innokkaana, ja hyppäsi esteestä yli melko reilusti liioitellen. Mä tein pari reilumpaa puolipidätettä ja nojasin hieman taakse saadakseni suurta laukkaa mahtumaan kavalettien väliin.
Mutta läpi menneistä pidätteistä huolimatta Charlie karkasi multa ennen ponnistuspaikkaa. Se otti lähes kahden askelen mittaisen jättiharppauksen ja ponnisti liian kaukaa: eihän se tietenkään niin hyvällä hyppääjällä ja niin pienillä esteillä itse ylitystä haitannut, mutta meidän tasapaino oli kyllä jossakin toisessa kunnassa sillä hetkellä. Mä keikahdin ikävästi ensin takakaarelle, sitten eteenpäin, ja mun rinnassa muljahti ikävästi mun ajatellessa Charlieta lähtemässä mun käsistä täysin. Laskeutuessa mun turvaliivin alakaari tärähti kipeästi mun kylkeen, mutta muuten hätä ei ollutkaan sen näköinen. Charlie asettui paremmin aisoihin kovaäänisesti päristen, ja ylitti kolmannen kavaletin jo paljon siistimmin.
Mun syke laantui pienen nostatuksen jälkeen takaisin, ja mä aloin saada hiukan parempaa tuntumaa suureen ruunaan. Sen hypyt olivat innokkaan korkeita läpi tunnin, ja vauhtia ja pientä varaslähtöä oli lähestymisissä vielä alun jälkeenkin, mutta kaiken kaikkiaan mä olin aika tyytyväinen. Windin kanssa totuttuun tyyliin ei todellakaan voinut tänään turvautua, mutta mukavuusalueelta poistuminen oli välillä välttämätöntä.
|
|
|
|
Post by Emmy on Dec 11, 2020 0:00:39 GMT 2
 Kuutti otti vähän kierroksia kevään ekoista maastopompuista ja oli hyvinkin vauhdikas esteillä. Pylly saattoi mylös lennellä pariin kertaan. |
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!