25.3.2017 Maalismaasto

[Anne]

Kevät tulee ja maastoon mennään!
Mukaan mahtuu 10 (apu)hoitajaa/y-om + 4 Liekkijärveläistä/tuntilaista.

Heppoja saa toivoa. =)

Anne - Laila
Inka - Gekko
Anni - Cara
Katsu - Lasse
Carola - Reino
Emmy - Torkku
Cella - Daisy
Inkeri - Siiri
Tuulia - Polar
Betha - Kössi
Fifi - Rotta

Kevät-Laila oli ollut mahdoton tunneilla viime aikoina. Pudotellut ratsastajia ties mistäkin syystä ja säikkynyt jokaista linnun sijerrystäkin. Siitä syystä otin sen nyt maastoon ja tunnin jälkeen käytäisiin vielä hieman kurinpalautusta kentällä.

Maastoon oli lähdössä vaihteeksi sekä seppeleläisiä, että myöskin lähialuiden yksityisiä. Järjestin letkan niin, että viimeisemmiksi jäivät Inka Gekolla ja Inkeri Siirillä. Maastotunnille oli tullut jos jonkinmoista hevostoivetta. Suurin osa toteutettavia, parin kohdalla kiristelin hieman hampaitani. Yritin aina selittää ratsastajille, että hevosen maastokäyttäytyminen saattoi olla aivan erilaista kuin kentällä rutiininomaisesti pyöriminen. Lauhkeasta lampsijasta saattoi kuoriutua heinänkorsia säikkyvä pomppija ja alkeiskurssin varminkin poni saattoi heittää ilopukkeja laukkasuoralla. Tätä ei varsinkaan tuntunut uuden hoitohevosen saanut Katsu ymmärtävän. Kyllä, Katsu oli ikäisekseen ihan hyvä ratsastaja. Kyllä, Lasse oli hänen hoitohevonen. Ja kyllä, Lasse toimi tunnilla usein siististi, vaikka välillä kaasupoljin jäikin alas. Mutta, Lassen askellus oli isoa ja heittävää ja maastossa se oli vielä isompaa ja heittävämpää. Ja maastossa Lassen kaltainen nuori hevonen saattoi olla välittämättä jarrusta ja heitteli päätään ja kroppaansa miten tahtoi. Vaadittiin melkoista tasapainoa pysyä matkassa. Suostuin siis Katsu pyyntöön saada Lasse maastohevoseksi yhdellä ehdolla: laittaisimme alkeiskurssillakin usein käytettävän kaulanarun Lasselle. SIitä Katsu saisi tukea tosipaikan tullen. Ehkä. Näin saatiin Katsu ruunikon selkään. En tiedä oliko tytön mieli yhtä aurinkoinen kuin muiden maastoon lähtijöiden.

Aurinko pilkistteli mukavasti puiden lomasta, oli muutama aste pakkasta. Oli reippaan maaston aika ja lähdimme ripeästi ravissa kohti Liekkijärveä. Menisimme peruslenkin, rantaan ja sielä Pyöstin vuorelle ja laukkasuoran kautta kotiin. Jos reitistä meinasi selvitä tunnissa, sai liikkua melko ripeästi.

Laila ymmärsi yskän heti alkuun. Se liikkui mukavasti kropan läpi heti alkuun. Pariin kertaan se jäi kyttäämään pusikkoja. Lauantaiaamuisin näillä seuduilla harvemmin tuli autoja, nytkin vain muutaman takia jouduimme hidastamaan. Laukkasuoralla annettiin mennä reipasta vauhtia. Lailakin keskittyi oleelliseen.

Spessu Katsulle ja Inkalle!

[fifi]

Ravi keinutti. Pilven reunasta pilkistelevä aurinko loi keväistä tuntua, vaikka kunnollisia kevätsäitä saisikin vielä odottaa. Rotan korvat olivat tiukasti hörössä. Ne olivat olleet siinä samassa asennossa aikalailla tauotta koko matkan. Laukkasuora lähestyi, ja ruuna pidensi askeltaan. Mahanpohjassa tuntui odottava kutina. Ihan kohta, mietin.

Ja sitten me lensimme. Me lensimme yli pitkän suoran. Laukkasuora tuntui kuitenkin loppujenlopuksi aivan liian lyhyeltä, ja sen jälkeen askellajit vain hidastuivat hidastumistaan. Tai niin no, ehkä mä vain olisin halunnut venyttää tätä hetkeä, tätä tunnetta, niin pitkälle kuin vain mahdollista. Kaikkein mieluiten olisin vain painanut pausea ja jäänyt siihen.

Lopuksi uskalsin antaa ruunalle vähän pidempääkin ohjaa, olihan se saanut vauhdikkaan maaston aikana purkaa suurimmat energiavaransa. Alkulenkistä se oli kummastellut jokaista puskaa, mutta nyt se alkoi pikkuhiljaa asettua. Huokaisin syvään. Kylläpä suomen luonto oli kaunis.

  

Kiitos maastosta!

P.S. Pahoittelut loistolaadusta ja yllättäen ponimaistuneesta Rotasta. Jaa, nooh, pahoittelut koko kuvasta, yrittäkää kestää.

[Katsu]

Lassen askeleet keinuttivat hurjasti. Mun olisi tehnyt mieli tarrata kaulanarusta kiinni rystyset valkoisina, mutta mun ego laittoi mut yksinomaan mököttämään ja vannomaan kaikille, että mä pysyisin hoitohevoseni selässä ilman ylimääräistä tukeakin. Musta tuntui, että Anne yritti vain viestiä mulle mun tarvitsevan lisää alkeistunteja - eihän kellään muullakaan isolla hevosella ratsastavalla ollut tukenaan yhtään minkäänlaisia kauhukahvoja! Periaatteessa raidallinen hihna veti mun kättä magneetin lailla puoleensa, mutta periaatteessa koko kapistus tuntui pääosin nöyryyttävältä. Niinpä mä lähdin maastoilemaan aurinkoisten sebeläisten keskellä muuten niin raikkaan ilmapiirin tuhoavana ukkospilvenä.

Mä en kuitenkaan voinut estää pienen hymynkareen joutumista mun huulilleni - muutaman asteen pakkanen tuntui mukavan kirpeältä vastapainolta täysin mitoin porottavalle auringolle, jonka säteet valaisivat kirjavan hevosletkan tietä kohti Liekkijärveä. Suurin osa matkasta edettiin ravissa, ainakin pikkuponien osalta. Pieni Gekko sai porhaltaa Siirin kanssa melkoista vauhtia pysyäkseen Lassen ja muiden astetta isompien kaviokkaiden perässä. Ratsastimme rannan kautta Pyöstin vuorelle, jonka huipulta tipahteli kivenmurikoita, joita Lasse säpsähteli. Siinä vaiheessa mulle tuli jo pakonomainen tarve napata kiinni mun halvasta henkivakuutuksesta, mutta päästin otteeni heti pois, kun pääsimme laukkasuoran edustalle. Vaikka tiesin, että ratsuni laukka ei ollut kovin pientä ja helposti säädeltävää, ei se saanut mua tarrautumaan yhtään mihinkään. Niinpä lähdin laukkasuoralle ilman ylimääräistä tukea.

Annoin Lassen laukata reippaasti päätään ärhäkästi viskovan Lailan perässä varmistellen, ettei ruuna lähtisi mukaan kevättä rinnassansa omistavan hevosen toilailuihin. Kevyt myötätuuli sai yksinäiset hiussortuvat lentelemään silmieni eteen, mutta en viitsinyt pyyhkäistä niitä pois. Annoin itseni nauttia täysin rinnoin, kun olin päässyt eroon alkutunnista vaivanneesta nöyryytetyksi tulemisen tunteesta.

[Emmy]

Oli kylmä. Liian kylmä. Nyt pitäisi olla kevät ja ulkona oli ihan jäätävää. Kylmä pohjoistuuli toi hyytävän tunnelman, vaikka aurinko paistoikin lähesä pilvettömältä taivaalta. Olin pukenut päälle paljon ja minua ärsytti, suuressa vaatemäärässä oli aina hankalampi ratsastaa.

Torkku oli suloinen. Se oli tosi kiltti hoitaa ja sen kanssa oli ihanaa puuhastella. Pihalla se seisoi kiltisti ja odotteli, että päästäisiin lähtemään, muiden hevosten kuopiessa kevätpöhinöissään vielä jäistä maata. Taputin Torkkua kaulalle. Sillä oli vielä paksu talvikarva ja kihara harja roikkui kaulalla paksuna. Venyttelin jalkoja ja laitoin ne takaisin jalustimiin. Alkoi tulla hieman viileä, voitasiin kohta lähteä.

Vihdoin pitkä letka lähti kohti maastoja. Aina kun kuljimme metsän suojassa ja aurinko pääsi paistamaan, oli ihan lämmin, mutta kun tulimme puiden suojasta aukealle ja tuuli pääsi puhaltamaan, oli hyytävää ja tuntui että sormet jäätyivät ja putoaisivat kohta. Onneksi Anne oli tilanteen tasalla ja piti meidät mukavasti liikkeessä ja lihakset lämpiminä ravuuttmalla meitä paljon. Laukkasuoralla viima kävi silmiin ja kylmä ilma sai ne vuotamaan.

Torkku oli mukavaa maastoseuraa. Se liikkui reippaasti letkan keskellä ja nautiskeli laukkapätkistä. Se ei kytännyt mitään ja ei korvaansa lotkauttanut vaikka Cellan Daisy takana välillä vähän pöllöilikin. Torkku-herra oli todellakin ihanteellista maastoseuraa ja sillä oli ihanan tasaiset askeleet ja miellyttävä käynti. Se ei nykinyt ohjia käsistä tai yrittänyt hamuta jäisiä koivunoksia. Ihana reipas pötkeltäjä.

Kylmästä huolimatta päivä oli superkaunis: huuruinen ja luminen maa kimmelsi kilpaa auringonpaisteessa ja lämimissä kohdissa puut tippuivat vettä. Välillä jossain sirkutti lintu ja aina kun ei tuullut, oli ilma kovinkin keväinen. Toisaalta, ajattelin kun palasimme tallille, sormeni ja varpaani sulaisivat varmaan vasta kesäkuussa.

IIIKS! olipas unohtunut ihan täysin tällanen :DD no parempi myöhään kuin ei milloinkaa, kiitos maastosta!

[Tuulia]

Tuli vähän liiankin keväinen mutta antaa mennä :) Polar oli jälleen hauskaa maastoseuraa!