26.1.2017 - HeB Ponitunti

[Anne]

Helppo B-tasoinen ponitunti. Anne takaisin töissä =) Aloitamme vuoden treenaamalla perusratsastusta ja istuntaa.

Mukana nämä 6 ponia, jotka Anne jakaa ratsastajille (ei hevostoiveita):

Tirkku - Wenla
Polar - Anni
Hestia - Fiia
Gekko - Lynn
Elmo - Tuulia
Netta - Wilma

Tunnin kuvaus:
Aivan ensimmäiseksi lämmiteltiin ponit suuressa, kevyessä ravissa. Jokainen sai hakea hyvää liikettä selän läpi ja kaikenlainen tikittely ja päänviskominen oli kiellettyä. Kun ponit pärskivät ja taipuivat, siirryttiin käyntiin ja otettiin jalustimet pois. Jalka pitkänä, keskivartalosta kantaen ratsastettiin käyntin hyvään tahtiin ja rytmiin ja ponit pohkeen eteen. Käynnissä ratsastuskoulumopojen ssaminen rehellisesti pohkeen eteen, hakemaan kohti tuntumaa, on melkein mahdotonta ja vaatiikin ratsastajalta melkoisia oivalluksia, että saa sen toteutumaan. Käynnin jälkeen jatkettiin laukassa ja tehtii pientä kaarevaa uraa pitkillä sivuilla uralta pois. Aivan muutaman askela vaan, tarkoitus, että poni liikkuu eteen, pysyy hanskassa ja rytmissä. Taipuu, kuuntelee, ei kiilaa kulmissa, pysyy ulko-ohjalla. Laukan ja pienten välikäyntien jälkeen jatkettiin ravissa oikeaa kolmikkarista kiemurauraa: ponit täysin läpi. Loppuun jalustimet takaisin jalkaan ja hevoset vielä hetkeksi eteen-alas sekä ravissa että käynnissä.


Anni - Polar
Polar oli vauhdissa ja Anni sai pitää todella tiiviin istunnan, jotta herra alkoi kuunnella. Työskentelymuoto oli koko ajan meko hyvä ja varsinkin laukan loppuvaiheessa Polar jo työnsi takaa alle sekä tahti säilyi paremmin. Aikamoisia rikkeitä kuitenkin käyntityöskentelyssä. Poni on todella herkkis suustaan ja taipuu vaikka mille makkaralle, ettei tarvitsisi ottaa tuntumaa vastaan. Tässä saa ja joutuu ratsastamaan istunnalla ja hallitsevalla pohkeella paljon. Annin oma istunta pysyi napakkana ja rentona. Käsiä korjasin ylemmäs jatkuvasti, Anni helposti Alkaa johdattelemaan hevosta kädellä alas, mikä nyt ei Polarilla toimi, kun se on jo valmiina siellä.

Fiia - Hestia
Hestia, oi Hestia, tuo tahdinrikkojien kuningatar. Vaikka tässä ponissa piisaa vauhtia ja liikettä, se harvoin on rehellisesti pohkeen edessä. Ja tahti, oli sitten käynti, ravi tai laukka, on Hestian tyyppiselle ahdh:lle haastavaa. Fiia saikin hiki kypärässä vääntää Hesen kanssa jo peruskäyntiä. Laukka on Hestian vahvin askellaji ja siinä tasapaino pysyi helposti tehtävän ajan ja selkä tuli läpi. Ravissa taas pientä vastustelua ja rytminrikkomisia kaarevilla urilla. Fiian perusistunta on rento ja helponoloinen. Hieman voi Fiia omaa niskaa ja hartioita rentouttaa.

Lynn - Gekko
Gekolla oli suuria ongelmia ymmärtää, että nyt täytyi oikeasti tehdä töitä. Totta mooseshan poni tunsi heti, että selässä on oikea ratsastaja ikuisten alkeiskurssilaisten sijaan. Pari ensimmäistä käynti kierrosta olivatkin hauskoja: poni yriti aivan kaiken ettei tarvitsisi kulkea uraa suoraan. Pysähteli, luikerteli, loikki sivulle ja eteen ja pelkäsi kulmia. Kyllä se sieltä vähitellen läpi tuli, mutta pehmeästä, pohkeen edellä olevaasta tuntumasta ei kyllä voitu puhua. Laukka oli katastrofaalista: ensinnäkin pieni ponin askel oli Lynnille vaikeaa istuttavaa, tahdista oli vaikea saada kiinni ja erityisesti kulmat olivat kermapullan mielestä pelottavia. Ravissa Gekko parani ja jopa käänteli korviaan siihen suuntaan, että tämähän on kivaa. Rehelliset taipumiset jätimme sikseen ja tyydyimme rehellisiin asettuksiin, niitäkin saatiin. Lynn koki haasteista istunnassa ponin neliömäisen laukan kanssa. Ja joutui hieman liikaa ottamaan tuntumaa edestä, että poni pysyi edes uralla. Perusistunta hieman kärsi näissä paikoissa, mutta tottuneesti hoiti homman kotiin.

Tuulia - Elmo
Elmolla oli tähään jähmeyspäivä ja Tuulia sai pungertaa ponia liikkumaan kunnolla eteen. Alkuravien jälkeen se kuitenkin taas hyytyi ja käynti oli yhtä taistelua. Pyysin Tuuliaa pitämään pitkän rennon jalan, ettei vaan jää puristamaan reidellä, jolloin Elmo jäykistyy kyllä. Laukassa Elmo jäi hyvin tahmeaksi. Se kyllä laahusti peruslaukkaansa, mutta että olisi noussut ylös ja pyöristynyt Tuulian alla. "Vastalaukka" osuuksissa piikkiharja kiskaisi päätä ylös ja protestoiden vaihtoi pari kertaa laukankin. Painotin sisäpohkeen vahvuutta ja sen eteenpäin ohjaavaa roolia. Vienti uran sisälle tehtiin istunnalla ja painolla ja ulkopohje sai jäädä vaikka hieman taakse, ettei pollelle tulisi mieleenkään vaihtaa. Ravissa Elmo rentoutui ja niin myös Tuulia, joka selvästi nautti ponin tasaisista askelista. Tuulian perusistuntaa saa parantaa ja pidentää aika paljon. Enemmän vatsalihastukea ja jalat paremmin hevosen ympärille. Käsi on hyvä ja rauhallinen.

Wenla - Tirkku
Tirkku on niitä poneja, joilla pitää ratsastusta rauhoittaa. Se reagoi herkästi jokaiseen äryskkeeseen ja keksii käyttää ne hyödykseen. Sen takia satulassa on parempi istua rauhassa kuin zenmunkki, välittämättä ponin urpoiluista. Wenla sai Tirkun aika hyvään muotoon ja käyntiin. Tahti säilyi hyvin kun vaan Wenla piti pohkeensa rauhassa ja rytmissä. Laukassa Tirkku innostui, karkasi tuntumalta parin kierroksen ajaksi ja pyysinkin ratsastmaan muutaman, kokooavan laukkavoltin. Vähitellen laukkaan tuli aavistus malttia. Väistätyksen uran sisään oliva ponille hepreaa ja melko vaikeakin liike, kun ei ole tasapainoa, jolloin tulee hermostumista ja nykimistä. Kolmikaarinen ravissa sujui pehemämmin ja taivuuksissa oli ideaa. Tahti katosi tässäkin muutamia kertoja. Wenlan istuntaan on tullut aavistus jämäkkää renoutta, joka vielä puuttui viime keväänä. Liika yrittäminen on jäänyt ja tällöinen hevonenkin kulkee siistimmin eteen. Käden paikkaa saa treenata ja alapohkeen sekä nilkan joustavuutta myös lisää.

Wilma - Netta
Netta kuului myös niihin automattiponeihin, jotka alkavammilla ratsastajilla liikkuivat kiltisti eteen, vähän edenneemmillä pörhistivät kaulan kaarella ja liikkuivat hienosti ja niillä, jotka alkoivat oikeasti pyytää, meni täysin lukkoon. Niin myös tänään. Kun piti ratsastaa käynnissä pohkeen eteen, tarkoittaa se sitä, että hevoselta pyydetään käynti ja se kävelee niin kauan, kunnes pyydetään toista juttua. Eli automaatio on käynti eteenpäin, ei niin, että askelia joutuu puristamaan. Tässä myös ratsastajan rooli on tärkeä. Eli ratsastajan on oltava senn verran itsevarma, ettei lähde kilpailemaan tai punkemaan hevosen kanssa. Tätä saatiinkin Wilman kanssa harjoitella. Kunnon naupautus pohkella ja vähän raippaa mukaan, jos ei reaktiota. Sitten oma rentous, kun poni tekee niin. Refleksit nopeina korjaamaan ja korjauksen jälkeen rentous. Käynti oli todella haastava, laukassa meni jo paremmin. Enemmän sai Wilma vielä keskittyä kulmiin ajoon ja poistumiseen, eli niitä ei vaan viipellety läpi vaan jokainen askel ratasatettiin ja jokainen taivutus haettiin läpi. Ravissa Netta oli selvästi paras ja pehemä ja kolmikaarinen harjoitus teki sille hyvää. Wilma saa rauhoittaa istuntaa ja yrittää hieman vähemmän. Jalkaa enemmän alas pitkäksi ja enemmän sellaista fiilistelyä ja hyvän tunteen hakemista kuin pusertamista.

---

[Anne]

Tunti tullut!

[Fiia]

Oli kiva päästä ratsastamaan Hestialla pitkästä, pitkästä aikaa. Samoin oli kiva päästä Annen valvovan silmän alle, sitäkin pitkästä aikaa.

Tilaa tuntui olevan hurjasti tavalliseen verrattuna: kuusi ponia vei kuitenkin loppujen lopuksi aika vähän tilaa Seppeleen maneesista. Hestia vaikutti olevan väljyydestä innoissaan ja pinkoi alkuraveissa menemään kuin pieni, kirjava rasvattu salama. Kovaa se meni, mutta ei ravannut kunnolla selän läpi tai tuonut takajalkoja alle. Sai tosissani ratsastaa heti ensimmäisistä askelista alkaen, ennen kuin poni alkoi vähän joustaa ja tulla edes kelvollisesti avuille. Koulukisoihin en olisi sen kanssa vieläkään lähtenyt, mutta saimme sentään Annelta luvan siirtyä käyntiin ja heittää jalustimet kaulalle.

Käynti oli, ehkä vähän yllättäen, vieläkin hankalampaa kuin ravin ratsastus. Olo ei ollut kovin hehkeä, kun jo parin minuutin käyntityöskentelyn jälkeen otsalle oli kirvonnut tuskanhikeä. Hestia otti lyhyitä askelia, pitkiä askelia, sivuaskelia ja välillä myös askelia jotenkin taaksepäin; kaikkia onnellisesti sekaisin. Minä yritin ratsastaa sitä pohkeen eteen ja kohti tuntumaa ja tasaista tahtia, mutta suoraan sanottuna se tuntui yhtä vaikealta kuin olisin yrittänyt ratsastaa laukkapiruetteja.

Voin sanoa, että kuuma tuli. Ja vähän sellainen olo, että olisin joutanut takaisin alkeiskurssille.

Hestia ei kuitenkaan täysin musertanut itsetuntoani, sillä laukassa se oli yllättävänkin hyvä ja helppo. Se oli selvästi tamman vahvin askellaji, ja myös mieluinen sellainen: poni kulki hyvässä tasapainossa ja laukassa oli säätövaraa. Kiemuraura oli meille ensimmäisillä kerroilla vähän haastava, mutta siitäkin selvittiin riittävän tarkalla ja napakalla ratsastuksella. Oikein tunsin, kuinka Hestian selkä alkoi pyöristyä ja takaosa tehdä töitä laukan eteen, ja voitte uskoa että vaikean alun jälkeen se oli hieno tunne se.

Välikäynneistä huolimatta Hestia oli ehkä jo vähän ehtinyt väsyä viimeiseen ravitehtävään mennessä, tai sitten minä olin väsynyt – yhtä kaikki, se ei sujunut aivan kuten käsikirjoituksessa. Tahdin löytäminen suoralla onnistui vielä jotenkuten, mutta kaarevilla urilla ponin ulkolapa meinasi karata hallinnasta ja tahtirikkoja alkoi tulla jälleen. Yritin ratsastaa sitä parhaani mukaan takaisin avuille samaan tyyliin kuin laukassa, mutta tulokset jäivät vähän laihoiksi.

Anne armahti meidät tunnin hikisen työskentelyn jälkeen, ja pääsimme ottamaan jalustimet takaisin jalkaan ja siirtymään loppuraveihin. Hestia venytti kohtuullisesti kohti pidempää ohjaa, mutta täysin tyytyväinen siihen ei voinut vieläkään olla. Välillä näitäkin tunteja, mietin jarrutellessani tamman käyntiin ja antaessani sille vapaan ohjan. Eipähän pääsisi ylpistymään.

[Jusu]

Tunnin päämietteet:
- tassuti tassuti
- sininen satula voi olla söpö, mutta ihan kamala istua!
- kuinka monta kujetta mahtuu pieneen ponin?
- on kyllä paremminkin ratsastus sujunut
- milloin pääsee uudestaan?? Gekko on hauska!!

[Wenla]

”Hakekaa suurta ravia ja taivutelkaa ponit samalla näin alkuverkoiksi!” Anne kailotti alkukäyntien jälkeen termospullonsa takaa ja sai mut pyörittelemään silmiäni. Ratsunani nimittäin toimi Tirkku, jonka bravuuri oli ehdottomasti pieni tikitysravi. Ainakaan mulle ei tulisi kylmä pomppiessani ponin selässä, vaikka ulkona olikin kiitettävästi pakkasta.

Raviin päästyämme mun piti ensimmäisen kierroksen jälkeen siirtää Tirkku kentän keskelle käyntiin ja rauhoittaa ensin oma ratsastukseni. Hengitin kerran syvään ja vilkaisin muita ratsukkoja, jotka viilettivät uralla letkeässä ravissa. Sitten mä siirsin Tirkun kevyellä pohkeen puristuksella raviin ja ohjasin meidät takaisin uralle Polarin ja Annin perään.

Jälleen kerran mun olisi tehnyt mieli lähteä Tirkun tikitysraviin mukaan, mutta yritin kuitenkin pitää tasaisen rytmin kevennyksessäni. Mulla oli järkyttävän kuuma, vaikka emme olleet edes aloittaneet varsinaista tehtävää. Mä olin oikeasti unohtanut, kuinka ärsyttävää talvipakkasilla oli ratsastaa, sillä toppatakki päällä tuli helposti liian kuuma, mutta viiden minuutin kuluttua riisumisesta se oli pakko laittaa takaisin. Mä ymmärsin miksi kaikki toitottivat kerrospukeutumisesta, mutta sen toteuttamista mä en ymmärtänyt. Kuka muka jaksoi pukea miljoonaa kerrosta vaatetta ennen uloslähtöä? Hiljalleen mä onneksi tunsin, kuinka Tirkku rupesi venyttämään askeltaan ja samalla aavistuksen hiljentämään rytmiään, jolloin mullakaan ei ollut enää niin kuuma.

Ravin jälkeen me otettiin yllättäen jalustimet pois ja siirryttiin takaisin käyntiin. Poni tuntui jalustintenkin kanssa erittäin ohuelta, mutta ilman jalustimia mun teki kirjaimellisesti mieli kietoa jalkani ponin mahan ympäri – niin kapoinen se oli Gittaan verrattuna. Tirkku oli jo valmiiksi melko hyvin kuulolla, ja me saatiinkin Annelta kehuja hyvästä rytmistä ja muodosta. Tosin välillä pääjehu sai huomauttaa mun jalasta, joka eli täysin omaa elämäänsä.

Laukassa meillä oli melkoisia vaikeuksia. Tirkku luisti mun apujen alta, ja mä sain tehdä hurjasti töitä saadakseni edes jotain kontrollia poniin. Samaa rata jatkui sisäänpäin väistätyksissä. Anne kuitenkin muistutti mua, että ne olivat Tirkulle vaikeita olipa selässä sitten kuka tahansa.

Lopuksi teimme vielä kolmikaarista ravissa, jonka aikana me saatiin taas jutun juonesta kiinni. Ravi oli vielä parempaa kuin alussa, eikä Tirkku edes yrittänyt kipittää alta pois. Annekin kehaisi, että meidän meno näytti oikein pehmeältä. Taivutuksissakin oli kuulemma ideaa.

Ja sen idean mä kyllä kelpuutin paremmin kuin hyvin.

Tunnin lopuksi Anne jutusteli meille tuttuun tapaansa tunnin kulusta.
”Sun istunnasta sen verran, että siihen on tullut ripaus jämäkkää rentoutta viime kevääseen verrattuna. Plus, se liika yrittäminen on nyt vihdoinkin jäänyt, mikä näkyy siinä, että poni kulkee paljon siistimmin eteenpäin,” Anne aloitti kehuillaan. Mun suupielet venyivät väkisinkin leveään hymyyn, sillä kehuja oli aina kiva kuulla – etenkin Annen suusta.
”Käden paikkaa saisit kuitenkin treenata, se nimittäin liikkuu vähän turhan paljon. Nilkan ja alapohkeen joustavuutta pitää myös vielä treenata, mutta kyllä mä sanoisin, että niiden kanssa kehitystä on tapahtunut huomattavasti alkuaikoihin verrattuna,” pääjehu jatkoi ja taputti Tirkkua kaulalle. ”Hyvää työtä molemmilta.”

Mä olin tismalleen samaa mieltä – Tirkku ei ehkä kuulunut mun suosikkeihin, mutta kyllä meidän yhteispeli toimi ihan hyvin.

Kiitti tunnista!

(en oo kirjottanu vähään aikaan joten tää tarina ei jotenki sujunu mutta ööääh)

[Tuulia]

Elmoa ei oikein tahtonut työnteko kiinnostaa =D