|
|
Post by Anne on Aug 4, 2016 9:02:53 GMT 2
12.12.2016 Jatko II - tunti III Pyry - Kuutti Nette - Tirkku Wenla - Myntti Tänään oli aiheena puomitehtäviä ja kontrollia. Elli oli tehnyt maneesiin yksinkeraisen puomiradan, jonka avulla harjoiteltaisiin:
1. TehtäväEnsimmäinen tehtävä oli tulla suoraa linjaa kaksi kahden puomin sarjaa käynnissä. Puomisarjojen keskellä hevonen hallitusti seis ja siitä eteenpäin taas käynnissä seuraavan kahden puomin yli. Kun tämä alkoi sujua, sama harjoitus toistettiin, mutta ravissa ja käyntisiirtymisellä. Tämän jälkeen tehtävää vaihdettiin sen verran, että siirtyminen jäi pois ja sarjojen keskellä tehtiin voltti ravissa. Tämän jälkeen oli tarkoitus päästä takaisin linjalle suoran hevosen kanssa. Harjoitus tehtiin molempiin suuntiin.
2. TehtäväJatkettiin käynnissä uraa pitkin, mutta sama 2x2 puomisarja laukassa. Oma istunta napakkana ja kevyt istunta puomien yllä. Keskeltä puomeja yli. Tehtävä tehtiin molempiin suuntiin. 3. Tehtävä Otettiin mukaan "yksinäinen" puomisarja. Tultiin ensin ravissa suoraa linjaa kaksi sarjaa, sitten kaarren kautta kolmannelle sarjalle, ulosratsastus tehtävästä kaksoisarjojen välistä. Sama laukassa molempiin suuntiin. 4. Tehtävä Ravissa silmukannmuotoisesti radan suoritus (niin kuin radan kuvassa nuolien mukaan). Tehtävä toistettiin molempiin suuntiin. Pyry - Kuutti "Kuuttia vaikeuksia saada auville, poni kiihdytteli sarjojen väillä ja oikoi voltilla. Laukassa kuumui ja Pyry joutui ottamaan Kuutin useaan otteeseen raviin, että tehtävät olisivat onnistuneet." Nette - Tirkku "Tirkku oli menopäällä, siirtymisten kanssa suuri ongelmia. Taipui kuitenkin mukavasti ja otti isoja, eteenpäin pyrkiviä eskelia." Wenla - Myntti "Myntti oli todella jäyheä ja kireä tänään. Vastusteli aivan kaikkia apuja, eikä olisi suostunut taipumaan. Wenlan ratsastuksesta tuli aikamoista pungertamista." |
|
|
|
Post by Nette on Apr 21, 2017 18:25:05 GMT 2
”Älä anna sen Tirkun kaahata noin Nette. Muista: Pidäte, myötäys, hengitys, pidäte, myötäys, hengitys…”, kaikui Ellin käskevä ääni maneesin kylmänkolkoista lautaseinistä. Helppohan sen oli sanoa, ajattelin ärsyyntyneenä. Koska Elli, toisin kuin minä, ei istunut tikittävän aikapommin päällä.
Meneillään oli jatkokakkosen kolmas tunti, puomitunti. Jo astuessaan maneesin ovista sisään, oli Tirppa bongannut hiekalla lojuvat hieman jo kulahtaneet puomit, ja meinannut ratketa riemusta. Ponia paikoillaan pitelemään olisi tarvittu vähintään kolme Inkeriä, mutta koska saatavilla oli vain yksi, olin tyytynyt kohtalooni ja pomppinut pyörivän pikkutamman perässä yhdellä jalalla kuin mikäkin hyppykeppi. Raipan olin jättänyt suosiolla katsomoon.
Alkuverryttely oli oikeaa sähläystä. Käynnissä Tirkku pyristeli spagettimaisesti kiemurrellen pidätteitäni pakoon, ja kun viimein hölläsin hieman ohjasta raviin siirtymisen merkiksi, se oikein hypähti innosta. Oli pakko myöntää, että ponin vauhdikkuus hieman huvitti, mutta ottaen huomioon, että päivän aiheena oli kontrolli eikä Kuka juoksee radan nopeimmin -kilpailu, yritin parhaani mukaan noudattaa Ellin ohjeita.
Parin miljoonan pidätteen, myötäyksen ja hengityksen jälkeen Tirppa rauhoittui aavistuksen, ja alkoi jopa hieman hakeutua oikealle kuolaintuntumalle kirahvin matkimisen sijaan. Elli nyökkäili hyväksyvästi, ja kehaisi tamman lennokasta askellusta. Tyydyin hymyilemään vaisusti ja yritin piilottaa rasituksesta yhä hehkuvan punaisia kasvojani villapaidan kauluksen taakse. Tähän aikaan iltapäivästä katsomo oli täynnä tuntiaan odottavia teinityttöjä ja heidän kavereitaan, joiden mielipuuhaa oli valitettavan usein meidän kokemattomien lyttäys ja arvostelu. En tosiaan halunnut näyttää heidän edessään miltään pomppivalta mansikalta.
Katsomon teinixit jäivät kuitenkin omaan arvoonsa aloittaessamme puomitehtävän. Tämä oli ensimmäinen virallinen puomituntini ikinä, ja olin siksi aivan hermona. Kevyt istunta ja puomit olivat toki minulle tuttuja, mutta tähän asti vain yksittäisinä kokeiluina silloin tällöin. Mutta tämä oli jotain erilaista. Melkein kuin oikeaa esteratsastusta! Hetken hymyilin kuvitellessani itseni World Cup radalle, jossa kiiltävä kilpahevoseni ylittäisi valtavan kokoisia esteitä kevyesti kuin lintu, ja pian musiikki pärähtäisi soimaan puhtaan radan merkiksi…
Ellin tehtävä palautti minut pian maanpinnalle. Tarkoituksena oli ratsastaa käynnissä kevyessä istunnassa kahden puomin yli, pysäyttää, ja jatkaa sitten taas kahden seuraavan puomin yli. Eihän siitä tullut yhtään mitään. Ensimmäisellä yrittämällä Tirkku ei edes hidastanut vauhtiaan, vaan ylitti puomit tavanomaisilla tikittävillä askelillaan ja nakkeli niskojaan onnettomille hidastusyrityksilleni. Toisella kierroksella olin valmistautunut. Pidättelin, myötäilin ja hengittelin, ja sain kuin sainkin ponin pysähtymään sekunniksi, kunnes se lähti hermostuneena steppailemaan sivuille ja päädyimme kokonaan ulos linjalta. Kerta kerralta onnistuimme kuitenkin aina paremmin, ja kun oli aika yrittää samaa ravissa, olivat suorituksemme jo varsin kelvollisia. Tai no, ainakin sain sen vähän hidastamaan ravia…
Kaiken kaikkiaan tunti meni kuitenkin paremmin kuin olin odottanut. Olin pysynyt selässä, saanut pidätteet ainakin suurin piirtein läpi, ja mikä parasta, ansainnut muutaman kehunkin! Mitä väliä, vaikka välillä kaahotimmekin hieman hallitsemattomasti, kun kerran molemmilla oli ollut hauskaa? Vilkaisin katsomoon, jossa samat teinit supattelivat ja naureskelivat edelleen, välillä maneesiin vilkuillen. Se ei kuitenkaan enää haitannut minua.
|
|
|
|
Post by Pyry on May 29, 2017 14:31:32 GMT 2
 Rauhallinen lähestyminen puomitehtävälle, malliesimerkkinä Pyry ja Kuutti... |
|
|
|
Post by Wenla on Jun 1, 2017 14:10:53 GMT 2
Jatko II
Myntti oli oikeasti melkoinen järkytys.
Mä olin nimittäin odottanut tulevani helpolle tunnille, jonka ratsastaisin vaikka silmät kiinni jollakin helpolla ja mukavalla hevosella ja saisin Annelta ikuisen porttikiellon näin helpoille tunneille, koska olin niin hyvä.
Kuten ehkä jo arvasitte, mun tunti ei mennyt ihan niin. Myntti oli nähkääs sellaisella tuulella, että mua ei olisi huvittanut mennä lähellekään sitä. Jo karsinassa se näytti niin hapanta naamaa, että mua oikeasti hermostutti. Hampaat kalahtivat vihaisesti yhteen useammankin kerran, eikä siinä, olin mä siihen tottunut Gitan kanssa. Mutta Myntti oli isompi ja vahvempi ja pelottavampi. Aleksanteria ei näkynyt mailla halmeilla, mikä oli vähän kaksipuoleinen juttu. Se olisi varmaan kuiskutellut Myntille jotain taikasanoja ja varustanut sen tuosta vain, ilman, että mun olisi tarvinnut koskea koko kaakkiin. Toisaalta tilanne olisi ollut mun kannalta erittäin nolo, munhan kuuluisi olla hyvä.
Noh, kyllä mä pääsin ilman hampaanjälkiä selkään mulkoilemaan Annea mahdollisimman vihaisesti. Antaa nyt mulle Myntti ja kahdelle muulle Kuutti ja Tirkku??? Mäkin olin toivonut jotain kivaa hevosta. Sen sijaan mä olin saanut Myntin. Heti ensimmäisen kierroksen jälkeen mä vannoin, että en nousisi kysiesen elikon selkään enää koskaan ja samalla ihmettelin, miksi joku HALUSI ratsastaa sillä?? Myntillä?? Mutta toisaalta, moni vihasi Gittaakin, ja mä en tiennyt kivempaa hevosta kuin se.
Myntti oli tahmea ja jäykkä kuin rautakanki. Ensimmäinen tehtävä sujui jotenkuten, mitä nyt siirtymät tapahtuivat suurin piirtein puoliminuuttia liian myöhään, mutta ainakin ne tapahtuivat. Ennen toista tehtävää mä otin Myntin kanssa hetken reipasta ja pyörivää laukkaa ympäri maneesia. Vaikka Gitan laukka ei ollut kovinkaan pieni, tuntui Myntin laukka mahdottomalta istua siihen verrattuna. Mä näytin luultavasti enemmän perunasäkiltä kuin ratsastajalta. Toinen tehtävä sujui kuitenkin ihan hyvin, sillä Myntti sai vähän vauhtia kinttuihinsa, eikä kolauttanut jalkojaan puomeihin kovin montaa kertaa.
Kolmas tehtävä vaati kääntämistä, mikä ei tietenkään onnistunut hevosen kanssa, joka ei ollut avuilla. Mä yritin aina ehtiessäni pyöriä pääty-ympyrällä ja saada jotain kontaktia Mynttiin – onnistumatta. Musta tuntui että mun jalka ei edes yltänyt sen satulahuovan yli eikä se edes huomannut mun villisti heiluvia pohkeita, jotka varmaan olisivat kipeät seuraavat puoli vuotta. Meidän käännökset menivät aina turhan pitkiksi, ja etenkin laukassa mulla oli vaikeuksia edes osua puomeille.
Ja voin kertoa, että hävetti.
Viimeisen tehtävän mä tyydyin kaahaamaan läpi ja luomaan Annen suuntaan pahoittelevia ilmeitä. Saisi se olla ylpeä ainakin siitä, että mä en heittäytynyt Myntin selästä alas ja ruvennut itkemään, sillä niinkin mä olin tehnyt. Mä vihaisin turhautumista, mutta sitä mä olin tunnin jälkeen. Äärimmäisen turhautunut. Toisaalta mä lohdutin itseäni, että mä osasin kyllä tunnin tehtävät. Mä vain en osannut ratsastaa Myntillä.
”Älä huoli, kaikilla on joskus huonoja päiviä, aina ei voi onnistua,” Inkeri yritti lohduttaa mua tunnin jälkeen, kun me harjattiin Mynttiä. ”Ei se edes niin huonosti mennyt.”
Mä käänsin katseeni Inkeriin ja nostin kulmakarvaani.
”Okei, meni se aika huonosti..” se virnisti pahoittelevasti.
”Sitähän minäkin.”
Kiitos tunnista ja spessusta!!!! <3
|
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!