|
|
Post by Anne on Aug 4, 2016 9:02:23 GMT 2
11.11.2016 Jatko II - tunti II Pyry - Charlie Nette - Elmo Verna - Gekko Katsu - Edi Tunnin aiheena oli ilman jalustimia. Elli laittois tuntilaiset aukiolle, jossa oli mukava kerros lunta. "Jos tiputte, niin onpahan pehmuketta."  Elli ei ollut sittenkään aivan varma, oliko Charlie hyvä ratsuvalinta Pyrylle. Meno oli melko horjuvaa molemmilla osapuolilla. Edi liikkui kauniisti kuolaimen alla koko tunnin. Se sai virtaa lumessa liikkumisesta ja pyyhki menemään omiaan.  Gekko esitti useaan otteeseen bravuurinsa "olen tässä enkä liiku mihinkään." Elmo oli vauhdikkaalla päällä ja Nette sai tosiaan tehdä töitä, että pysyi sähkiäisen selässä. |
|
|
|
Post by Katsu on Jan 5, 2017 20:46:40 GMT 2
Jatko II tunti II
Lumi pöllähteli hellästi Edin astellessa kauniisti eteenpäin. Tunsin ohjien päässä kevyen painon, jonka mukaan pyrin myötäämään. Ratsuni pärskähteli tyytyväisenä ja nautti hempeästä viimasta, joka puhalsi aukion läpi, saaden poskeni punoittamaan. Vaikka mä myönnän olleeni hyvin ennakkoluuloinen herttaista Ediä kohtaan, voikko oli todella ihana ratsu. Kun mä vähän liikuttelin kuolainta ruunan suussa, se hakeutui melkeinpä itsekseen tuntumalle ja liikkui kepeästi apujeni mukaan. Edi ei kieltämättä ollut hankala eikä lainkaan kuuma, mutta taianomaisesti pöllyävä lumivaippa sai ruunaan desin energiaa, jonka ansiosta mun ei tarvinnut ennakkoluulojeni mukaan potkia ponia kulmasta kulmaan.
Ilman jalustimia oli sitä paitsi tosi hauska mennä ja mä olin supertyytyväinen itseeni. Mun tasapaino ja kehonhallinta olivat kehittyneet huimasti muutaman vuoden ratsastusurani aikana, eikä Edi pistänyt lainkaan pahakseen sitä, etten keikkunut satulassa kuten heinäsäkki. Etenkin laukassa sain pidettyä kehoni hyvin kontrollissa ja sain keskittyä ennemmin siihen, että ratsureima pysyy peräänannossa. Mä olin ylpeä siitä, että mä olin onnistunut pitämään Edin koko tunnin jonkinlaisessa muodossa. Siitä mä sain Elliltäkin kehuja, arvatkaa vaan loistinko mä kirkkaammin kuin Naantalin aurinko!
Pienen piparimahan kasvattanut naikkonen huuteli kentän keskeltä ohjeita muille ratsukoille, mutta mä en voi kieltää, ettenkö ollut vähän vahingoniloinen siitä, etten saanut moitteita ratsastuksestani muiden tavoin. Sain ohjattua Ediä pääosin istunnalla ja kerrankin saatoin olla varma, että mä pääsen vielä tältä tasolta eteenpäin. Onnistuneen tunnin jälkeen haaveeni lehahtivat lentoon, ja annoin niiden leikkiä muuttolintuja. Unelmatirppojen sirkutuksen mukaan mä valtaisin vielä joku päivä televisiot ja Iltasanomat hevosenkäsittelytaidoillani. Mun hymyllä ei tosiaan ollut rajoja laskeutuessani Edin kulahtaneesta yleissatulasta takaisin maankamaralle, joka oli verhoutunut joulukuun aikana pehmoiseen lumikääröön, jonka viltti antoi suojaa kasveille. Kevät ja leskenlehdet olivat vielä kaukana, mutta mä olin silti iloinen kuin vaikkapa voikukka.
|
|
|
|
Post by Nette on Jan 14, 2017 23:23:23 GMT 2
"Jee mä sain Gekon!" kuului huudahdus tallin käytävältä.
"Jaa, mikähän mulla on...Charlie?" jatkoi toinen ääni. Tuntilistat olivat näköjään tulleet. Valikoin uuden puhtaan satulahuovan juuri pesemääni Edin satulaan ja nostin sen telineeseen, jonka jälkeen käppäilin käytävälle listaa katsomaan. Verna, Katsu ja Pyry seisoskelivat yhä sen edessä ratsuistaan keskustellen ja intoillen. Oma intoni kuitenkin laantui ja vaihtui epämukaviksi muljahduksiksi nähdessäni listaan kirjoitetun nimen. Elmo?
Mä en ollut koskaan myöntänyt sitä kellekään, mutta tallilla oli kaksi hevosta, joita mä pelkäsin. Toinen oli Windi, sehän oli selvää. Se toinen oli Elmo. Elmo oli kaikkea sitä mitä Edi ei ollut. Se oli tumma, vauhdikas ja jäykkä, kun taas Edi oli vaalea, rauhallinen, ja, no, ei ihan niin jäykkä. Lisäksi Elmo oli ilkeä, tai sellaisia huhuja tallilaisten keskuudessa ainakin liikkui. Mä en ollut ikinä edes koskenut poniin.
Astelin hermostuneena Elmon karsinalle toivoen näkeväni Fiian. Hän varmasti varustaisi ponin puolestani mielellään, jos vain teeskentelisin olevani superkiireinen. Suljetussa ovessa roikkuva orpo harjapussi kuitenkin paljasti tytön hengailevan parhaillaan jossain muualla. En jaksanut lähteä etsintäreissulle, vaan keräsin rohkeuteni ja kurkkasin karsinaan. Elmon tumma hahmo erottui huonosti hämärästä karsinasta. Se nuokkui tylsistyneenä, takapää kohti ovea. Kaivoin käteeni pehmeän harjan ja naksautin kieltäni pariin otteeseen. Elmo säpsähti hereille. Se vilkaisi minua korvat luimussa ja kääntyi sitten hitaasti ovelle. Hermostuksestani huolimatta pujahdin sisään karsinaan ja tarjosin ponille kättäni haisteltavaksi. Elmo nuuhkaisi kerran, puhahti, ja rentoutti sitten korvansa ryhtyessään hamuilemaan heinänkorsia karsinan pohjalta. Seisoin hetken varautuneena, mutta rentouduin huomatessani, ettei tumma ruuna yrittänytkään tappaa minua.
Fiia oli selvästi jo harjannut ponin, mutta kävin sen silti kokonaan läpi ihan vain tavan vuoksi. Silloin tällöin Elmo käänsi korvansa luimuun, mutta tuima katse palautti sen aina ruotuun. Ei se ollut ollenkaan niin hankala kuin olin kuvitellut. Silti en voinut olla vilkuilematta kaihoisasti Katsua, joka harjaili Ediä käytävällä.
Puolen tunnin kuluessa vatsassani vellova pelko heikkeni pikku hiljaa, ja treeniaukiolle päästyämme jäljellä oli enää pieni hermostunut tunne. Ei kai Elmo nyt niin kamala voinut olla? Ponihan se oli siinä missä Edikin. Venytin jalkaani ja nousin ketterästi satulaan. Ilahduin kuinka helposti se kävikään. Kaukana olivat ne ajat vuosi sitten, kun Myntin selkään pungertaminen oli tuntunut suunnilleen maailman hankalimmalta tehtävältä. Ja käveleminen ympäri kenttää se vasta jännittävää olikin ollut! Naurahdin itsekseni ja lyhensin jalustimia pari reikää.
Kauaa en ehtinytkään naureskella, sillä Elli pisti meidät heti töihin. Ilman jalustimia ratsastus itsessään ei ollut minulle enää kauhistus, olinhan #NoStirrupNovemberin vuoksi harjoitellut sitä Edin kanssa jo puolitoista viikkoa. Muita järkytyksen aiheita kyllä löytyi. Elmon selkä oli paljon kapeampi kuin Edin, ja ravikin oli kummallisen töksähtelevää. Aivan kuin olisi yrittänyt istua kovalla, kapealla ja pomppivalla lankulla. Eikä siinä vielä kaikki. Tämä lankku ei mennytkään suoraan eteenpäin, vaan kiemurteli minne sattuu ja kiihdytteli välillä kuuteenkymppiin (no, ainakin melkein...). Ongelmista huolimatta minulla oli hauskaa. Elmo oli silminnähden iloinen pirteästä pakkasesta ja kimmeltävästä hangesta. Paksun lumikerroksen vuoksi minunkaan ei tarvinnut pelätä putoamista. Laukkatehtäviin mennessä olin jo antanut Elmolle anteeksi sen yrmeän tervetulotoivotuksen. Kiersin sormeni ponin tuuhean pystyharjan ympärille, hymyilin ja annoin sen laukata hieman tavallista vauhdikkaammin. Elmo oli hyvää vauhtia nousemassa suosikkiponieni listalle!
Kiitos tunnista!
|
|
|
|
Post by Pyry on May 29, 2017 13:17:02 GMT 2
 Pyry ei suoranaisesti ihastunut Charlieen, eikä ehkä Charlie Pyryynkään... |
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!