22.9.2016 Alkeiskurssi syys 2016 - tunti II

[Anne]

Alkeskurssi, tunti 2
(Ravi, kevennys, ratsastusradan teitä ja ratsastuskulttuurin tapoja.)

Oili - Huiska (Tuulia)
Serena - Elmo (Katsu)
Maj - Aristo (Anni)
Marko (kuvitteellinen) - Myntti (Anthon)



Neljälle ensimmäiselle hoitajalle mahdollisuus varata avustaja-paikka!


Tunnin suoritus:
Ratsastajat: Vastaa kysymyksiin. Voit myös kirjoittaa lisäksi tarinan tai piirää kuvan.
Avustajat: Kirjoita tarina tai kuva avustamisesta.

Kysymykset:
1. Kun kevennän, nousen ylös satulasta, kun?
2. Missä kohtaa raippa vaihdetaan kädestä toiseen, kun tehdään kokorataleikkaa?
3. Ratsastaessa on tärkeää pitää rentona? A) Reisi B) Niska C) Vatsalihakset
4. Ratsastuskentällä toinen ratsukko ohitetaan A) Oikealta B) Vasemmalta?

[Serena]

1. Kun kevennän, nousen ylös satulasta, kun?
Kun hevosen kentän sisäpuolella oleva jalka nousee maasta.
2. Missä kohtaa raippa vaihdetaan kädestä toiseen, kun tehdään kokorataleikkaa?
Kentän keskellä.
3. Ratsastaessa on tärkeää pitää rentona? A) Reisi B) Niska C) Vatsalihakset
A) Reisi?
4. Ratsastuskentällä toinen ratsukko ohitetaan A) Oikealta B) Vasemmalta?
A) Oikealta

Kaarrossa ennen tunnin alkua. Taitaa olla vielä jalustinten säätö kesken, kun toinen on pidempi...

Kiitos tunnista

[anthon]

    22.9.2016 – Hiljainen poika

Talvi on tuloillaan. Pieni viima käy korvissa kun askellan taluttaen Mynttiä kohti tallia. Mutainen maa läsähtelee jalkojeni alla. Aika, jolloin kaikki hevosenomistajat ovat innoissaan kun hakevat hevosia tarhoistaan. Virnistän omille ajatuksilleni. Vien Myntin karsinaan ja riisun siltä mutaisen sadeloimen pois ja katsahdan eteeni tullutta nuorta poikaa. Hän katsoo minua hiljaa sanomatta sanaakaan. Kurtistan hetken kulmiani ja moikkaan sitten iloisesti: ”Terve! Sä taidat olla Marko?” Poika nyökkää. ”Mä vien tän sadeloimen kuivumaan, tutustu sä sillä välin Mynttiin. Uskalsin jättää pojan yksin, koska Myntti oli hyvällä päällä. Se ei ollut kertaakaan näyttänyt tammamaista puoltaan itsestään. Tuota pikaa kävelen takaisin Myntin eteen, jossa ruskeatukkainen ja pienikokoinen poika vieläkin seisoo liikahtamatta senttiäkään. ”Ootkos mennyt ennen Myntillä?” juttelen pojalle. Poika pudistaa päätään. Hiljainen kaveri. Hymyilen ja kerron millä harjalla tulee aloittaa. Marko ei vaihda saanaakaan, mutta tekee kaiken mitä neuvon. Myntti katselee ja kuuntelee touhujamme. Kun hevonen on harjattu kysyn: ”Oletko ennen varustanut hevosta? Tiedätkö miten nämä menee?” Poika ei nyökkää eikä pudista päätään. Tuhahdan ja pyöräytän silmiäni. En tykkää ujoista ihmisistä, mutta asiakaspalvelu. Hymyilen taas iloisesti ja neuvon miten suojat, satula ja suitset laitetaan. Marko katsoo tarkkaavaisesti.

”Onko hevoset valmiita?” Anne huikkaa tallin ovelta. Katson Markoa kysyvästi ja tämä nyökkää. ”Me ainakin ollaan!” Huudahdan ja niin muutkin myötäilevät. Anne antaa lähtömerkin kohti kenttää. ”Ootko sä kauan ratsastanut?” Marko pudistaa päätään. ”Tykkäätkö sä ratsastaa?” Marko ei pudista eikä nyökkää. Katson tuota surullisen näköistä pientä poikaa. Kun pääsemme kentän laidalle nostan hänet Myntin kyytiin. Pojan ilme kirkastuu. Säädän jalustimet kohdilleen ja kysyn pojalta: ”Onko kaikki nyt hyvin?” Marko väläyttää pienen hymyn ja nyökkää. Lähdemme kävelemään. Talutan mynttiä riimun nokasta kävelle noin sen lavan kohdalla samalla rapsutellen.

Anne huutaa kentän keskältä milloin piti tehdä mitäkin ja minä toistan asiat Markolle aina ja tarvittaessa näytän hieman kädestä pitäen. Poika tekee kaiken reippaasti ja näyttää nauttivan ratsastuksesta. Ravin alkaessa myös muutaman kerran nauruakin kuuluu. Poika on ehkä kahdeksan vuoden ikäinen. Kentän laidalla katsoo kauhun omaisena hänen äitinsä kun askellaji muuttui käynnistä raviksi. Tokaisen ohimennen, että kyllä minä koppaan jos poika meinaa tipahtaa joka näytti hieman rauhoittavan mammaa. ”Marko ajattele keventäessäsi että satula pompauttaa sinut ylös joka toisella askeleella. Älä itse ponnista, vaan anna satulan pompauttaa!” Anne huikkaa keskeltä. Poika meinaa vähän ylikeventää. Marko jatkaa yrittämistä.

Tunti vierähtää suhteellisen nopeasti. Itselläkään ei enää ollut kylmä kun sai hieman hölkätä. Vaikka en missään rapakunnossa olekaan, niin voisi tuota kestävyyskuntoa hieman nostaa. Loppukäyntien aikana Anne antaa palautetta ratsukoille. Hengitän hetken aikaa raskaasti ja kun hengitys alkaa tasaamaan niin kysyn: ”No hyvinhän se näytti menevän! Mitä mieltä olet, tykkäsitkö Myntistä?” Poika katsoo minua iloisin silmin kuin uudelleen syntyneenä ja alkaa selvittämään tunnin kulusta. Marko ei ollut sanonut sanaakaan viimeiseen puoleentoista tuntiin ja nyt puhuu kuin mikäkin papupata. ”.. ja Myntti on kyllä aivan ihana. Minua vähän harmittaa kun en pääse useammin tallille. Haluaisin käydä tallilla jooooka päivä!” Marko selittää innokkaana. Anne siirtyy meidän luo ja kysyy pojan mielipidettä tunnista. Poika hiljenee ikään kuin ei olisi minullekaan puhunut. Anne vain hymyilee ja kertoo tsemppaavasti mitä tulee parantaa ja mikä meni todella hyvin.

Karsinassa Marko harjaa tammaa huolellisesti läpikotaisin. Hänen äitinsä katsoo tyytyväisenä karsinan ulkopuolella ja sanoo minulle: ”Kiitos”. Katson naista hetken hämilläni mutta päätän etten esitä lisäkysymyksiä. Nyökkään hymyillen ja vastaan lopulta naiselle ja samaan aikaan pojalle: ”Markosta tulee vielä tunnettu ja hyvä miesratsastaja”. Marko vetää hymyn pitkälle korviin ja äiti hymyilee myös pehmeästi. Mikään ei ole sen parempaa kuin lapsen ilo.

[Tuulia]

Huiskalla ja Oililla sujui jo niin hyvin, että Tuulia antoi heidän mennä ilman riimunnarua. Ravikin saatiin "muutamien" pohkeiden paukuttelujen jälkeen nousemaan ja Huiska jopa tajusi pysyä ravissa ravityöskentelyn ajan, ettei koko tunti mennyt ravin ylläpitämiseen. Tuulia opasti tarvittaessa, mutta yleisesti ottaen tunti meni loistavasti.

// Taisi olla eka kerta, kun tajusin ottaa mallia "irl-Huiskan" kuvasta, haha :D

[Anni]

Aristo oli melko vireällä päällä: ruuna tökki mua malttamattomana turvallaan ja kun mä komensin sitä, punarautias luimisteli mulle tuohtuneena korviaan. Maj seurasi mun toimiani ujosti hymyillen.
"Hienosti meni", hymyilin, kun tyttö nousi Ariston satulaan korokkeelta ja hapuili jalustimia jalkoihinsa. Varmistettuani, että tyttö istui kunnolla satulassa ja sai ujutettua ohjat sormiensa lomaan, ohjeistin tätä pyytämään Aristoa liikkeelle. Maj puristikin pohkeensa angloarabi kylkiin ja Aristo nytkähti tottuneesti liikkeelle.

Ariston käynti oli reipasta, joten mä jouduin kävelemään ripeästi pysyäkseni ruunan vierellä. Maj keinahteli punarautiaan selässä autuaasti hymyillen ja mulle tuli siitä oikeasti tosi hyvä fiilis.
"Jännittääkö?" tiedustelin tytöltä. Maj vastasi katseeseeni ja kohautti olkiaan.
"Vähän."

Maj kertoi missanneensa alkeiskurssin ensimmäisen tunnin, mutta oli onnellinen päästyään mukaan tästä toisesta eteenpäin. Nyökkäilin tytön sanoille ja kuuntelin Annen selostusta ensimmäisestä tehtävästä.
Aristo oli oikeastaan aika helppo talutettava: ruunaa ei ainakaan tarvinnut raahata perässä, sillä se käveli omaehtoisesti kaviouralla. Se olikin toinen suuri plussa, ettei punarautias yrittänyt alituiseen hivuttautua lähemmäs tai häiritä mun eloani. Lisäksi Aristo tuntui innokkuudestaan huolimatta tajuavan, että nyt oli alkeistunti, ja jätti turhat hölmöilyt sikseen.

Maj oli yhtä hymyä ensimmäisen ravipätkän jälkeen. Aristo oli siirtynyt raviin helposti ja tyttö oli nojannut kuuliaisesti taaksepäin, istuen ruunan ravissa kiitettävästi näin alkeiskurssilaiseksi.
"Hieno poika", kehaisin Aristoa, joka huokaisi syvään ravipätkän jälkeen.

"Hyvä! Kun kaikki ovat kaarrossa ja pysähdyksissä, taputetaan hevosta, otetaan jalustimet pois jaloista ja laskeudutaan hevosen selästä", Anne neuvoi. Maj vilkaisi mua, kun rapsutin Aristoa korvan takaa. Seurasin katseellani, kuinka tyttö siveli punarautiaan kaulaa ja potkaisi sitten jalustimet jalastaan. Tyttö humpsahti alas niin vauhdikkaasti, että joutui hetken hapuilemaan tasapainoaan.
"Sä voisit taluttaa Ariston talliin, mä kävelen vieressä", sanoin hymyillen ja kurotin ottamaan ohjat Ariston kaulalta. Vaihdoin riimunnarun toiselle puolelle ja ojensin ohjat tytölle, joka katsoi mua hölmistyneenä.

Maj halusi itse ottaa Ariston varusteet pois ja mun täytyi oikeastaan vain neuvoa vierestä. Tyttö naurahti Ariston intouduttua hankaamaan päätään tämän kättä vasten suitsien ottamisen jälkeen.
Kun Aristo oli harjattu, se sai jäädä karsinaan odottamaan iltaruokiaan. Maj kantoi suitset ja harjat, kun mä marssin satula sylissäni kohti satulahuonetta.
"Joo, laita ne harjat vaan sinne. Meidän pitää käydä vielä pesemässä kuolaimet", neuvoin.

Kun kuolaimet oli pesty, Maj sai paketoida suitset ohjeideni mukaan ja ripustaa ne Ariston paikalle satulahuoneen seinälle.
"Joo, nytpä me ollaan valmiita", hymähdin. Maj nyökkäsi pirteästi hymyillen, kiitti mua avusta ja lähti hakemaan omia tavaroitaan. Seurasin tytön menoa hymyillen - koska Laila ei ollut alkeisratsu, oli ollut ihan hauskaa päästä avustamaan välillä ratsastusuransa vasta alottaneita henkilöitä.