|
|
Post by Piritta on Jul 28, 2016 7:15:54 GMT 2
Kolmas sebeläisten teemamaasto ratsastetaan 10.8. Tästä tunnista ei tule kehystarinaa, mutta maksut kelpaavat maastomerkkien tavoitteluun.
Teema: Uittomaasto
Kuvaus: Reilun kahden tunnin mittainen maastotunti, jota varten kannattaa varautua aurinkorasvalla.
Vetoratsukko: Pirre - Lasse
Teemamaastoihin osallistuminen: Ilmoita millä hevosella tulet ja tee maksu.
Reitti: tulossa
Anni - Laila
Cella - Windi
Nette - Edi
Pyry - Huiska
Miksu - Lusmu
Tuulia - Hese
Fiia - Frank
Emmy - Ruusu
Sartsu - Reiska
|
|
|
|
Post by Tuulia on Aug 10, 2016 0:30:42 GMT 2
 Oli ihana mennä taas Hestillä ja maalata se, vaikka sateenkaaret osin sössinkin.. =D Ainakin päästiin uimaan kauniita värejä ihaillen pikku sateen jälkeen! |
|
|
|
Post by Anne on Sept 21, 2016 11:25:15 GMT 2
Biitsii Sartsu unohti, tottakai, laittaa aurinkorasvaa. Kaikista neuvoista huolimatta. Mutta ei hätää, onneksi löyty.. köh.. innokas voiteensivelijä! Kiitos maastosta! |
|
|
|
Post by Emmy on Sept 30, 2016 11:43:32 GMT 2
 Mites meni noin niinku omasta mielestä...Kiitos maastosta! |
|
|
|
Post by Fiia on Oct 1, 2016 8:32:08 GMT 2
Frank oli ehdottomasti yksi enemmän tai vähemmän salaisista hevosihastuksistani Seppeleestä. Sympaattinen ruuna toimi joka lajissa ja oli maailman ihanin käsiteltävä kaikessa kiltteydessään ja nallekarhumaisuudessaan. Erityisesti säpäkän Eelan jäljiltä Frankin rauhallista, vuorenvarmaa olemusta osasi arvostaa: se ei turhia sykyillyt suuntaan eikä toiseen, eikä sen kanssa tarvinnut maastossakaan pelätä hallinnan menettämistä.
Uittomaastopäivä oli aurinkoinen ja KUUMA. Varauduin lyhythihaisella ja paksulla kerroksella aurinkorasvaa – en ollut tähän mennessä juuri ruskettunut sen paremmin kuin palanutkaan, enkä aikonut aloittaa nyt. Frank oli lämpimän sään vuoksi kenties tavallistakin leppoisampi ja matkan varrella sitä sai välillä hoputtaa pysymään muiden mukana. Pirre piti kuitenkin rentoa tahtia, sillä aikaa oli varattu reissulle runsaasti eikä kukaan jaksanut hikoilla ylimääräistä. Enimmäkseen kävelimme, välillä ravailimme ja otimme myös muutaman hidasvauhtisen laukkapätkän.
Liekkijärvi aukeni edessämme uskomattoman kirkkaansinisenä ja, yllättävää kyllä, kutsuvana. Minä en ollut mikään uimari ja muutamaa kahluureissua lukuun ottamatta en muistanut uineeni oikeastaan koko kesänä. Nyt mikään ei kuitenkaan tuntunut houkuttelevammalta kuin satulasta riisutun Frankin pyytäminen kohti auringossa välkehtiviä laineita.
Osa hevosista olisi mieluummin jäänyt rannalle kuin mennyt lähellekään vettä, mutta Frank asteli tottuneesti aaltoihin. Polvenkorkuisessa vedessä se jäi kuopimaan ja räiskytti vettä niin, että aika pian olin minäkin märkä. Kuumana päivänä se toi onneksi vain paljon toivottua viilennystä. Hoputin ruunan nauraen syvemmälle ja kun se lähti uimaan, liu’uin Frankin viereen harjasta kiinni pitäen.
Tämä se vasta oli elämää, minä mietin, ja ihmettelin miksen ollut tehnyt tätäkin jo kymmeniä kertoja tänä kesänä. Toivottavasti lämmin elokuun päivä ei ollut viimeinen laatuaan, niin voisin ottaa vahingon takaisin!
|
|
|
|
Post by Anni on Oct 1, 2016 20:50:41 GMT 2
Kuuma kesäpäivä oli tehnyt yleensä epäilyttävästä Lailasta pomminvarman maastoratsun. Tamma löntysti Lassen perässä pitkällä kaulalla, silmät luultavasti puoliummessa. Mä yritin nauttia jokaisesta keinuvasta askeleesta ja tallentaa fiiliksen syvälle päähäni, jotta voisin kaivella sen tsempiksi seuraavalla kerralla, kun lähtisin hepuli-Lailan kanssa maastoilemaan.
Ranta oli täynnä hymyileviä huulia (Pyryllä hymy oli hyytynyt hetkeksi aurinkorasvaoperaation vuoksi) ja korviaan höristeleviä hevosia. Lailakin toljotti vettä täysin lamaantuneena, kaviot visusti kuivalla maalla.
"Mene vaan", lepertelin mustankimolle ja taputin sen kaulaa pohkeet tamman kyljissä. Laila kurkotti päätään vettä kohti ja puhalsi ilmaa sieraimistaan saaden vedenpinnan väreilemään. Sen jälkeen tamma meinasi peruuttaa, mutta lukittuani pohkeet puoliverisen kylkiin suostui se laskemaan toisen etusensa rantaveteen. Hetken kuluttua vedessä oli toinenkin etunen, ja pian kaikki neljä jalkaa.
Me kahlailtiin Lailan kanssa rantavedessä niin pitkään, että tamma rohkaistui itse menemään syvemmälle. Välillä Laila pysähtyi ja laski turpansa veteen kuin tarkistaakseen tilanteen, jatkaen sitten matkaansa muina miehinä.
Yllätyin tajutessani, että mun täytyisi itsekin ryhtyä uimahommiin Lailan kahlattua tarpeeksi syvälle. Puoliveritamma tuntui jopa reipastuvan saatuaan mut vierelleen uimaan ja lisäsi vauhtia kuin paraskin Michael Phelps.
"Laila!" mä parahdin tamman heittäydyttyä rantahiekkaan piehtaroimaan. Olin kahlannut tamman kanssa rannalle ja nyt koetin vain taiteilla ohjien kanssa, ettei Laila sotkeutuisi niihin ja etten mä olisi tamman tiellä.
"Se ei halua lähteä vielä pois", Tuulia ilmoitti huvittuneena Hestian selästä. Nyökyttelin jupisten päätäni ja kiskoin itseensä tyytyväisen tamman perässäni kohti vettä.
Muut olivat jo lähtövalmiina, kun me oltiin heitetty extrarundi vedessä ja mä sain kammettua itseni takaisin Lailan selkään.
|
|
|
|
Post by Cella on Jan 14, 2017 11:00:14 GMT 2
Lista asioista, joista Windi ei pidä:
Sen ruokailun häirintä. Kavioiden putsaaminen. Kengitys, ja erityisesti kengittäjä Mikkonen. Työnteko. Paarmat. Porkkanat. Kuolaimet.
Liian puhdas karva. Liian likainen karva. Sen juoma-automaatin päästämä ääni. Pintelit. Se, kun ratsastaja kerää ohjat tuntumalle. Kootut askellajit. Kisojen lämmittelyalueet. Sen uusi vaaleanpunainen satulahuopa.
Harryn pusut. Trailerin väliseinä. Muovipussit. Kiljuvat lapset. Hiljaiset lapset. Teinit. Aikuiset. Yleisesti ehkä kaikki asiat jotka elävät ja hengittävät, mutta joita ei voi uhrata Luciferille.
Lista asioista, joista Windi pitää:
Vesi. Ja mä, joinain päivinä.
Tänään oli siis käytännössä tamman onnenpäivä.
"Hei, järvi näkyy jo!" Tuulian ääni kantautui muutaman hevosen päästä meidän edeltä, jostakin paljaisen hevosenselkien ja kirkasväristen hellevaatteiden viidakosta. Suurin osa huudahduksen kuulleista käänsivät päätään kultatukan osoittamaan suuntaan, ja toden totta, auringossa kimaltava vesi välkähteli näkyviin kapeiden mäntyjen runkojen väleistä. Windi kalisutteli kuolaintaan mun kääntyillessä sen lämpimässä selässä, ja höristi pikaisesti toista korvaansa loppukesän syvänvihreästä pensaikosta kuuluvalle rapinalle. Pieni lintu sieltä lehahti lentoon, ja pyörteili meidän päiden yli kohti kirkkaansinistä taivasti.
Pian hevosten kaviot tömähtelivät kangasmetsän pehmeän neulasmaton sijaan karkeammalle, rantaa kohti hienonevalle hiekalle. Ratsastusseurueen ihmisjäsenten äänet alkoivat kohota hiljalleen innostuksesta, kun porukka Pirren ohjeiden mukaan riisui kenkiään ja mahdollisia satuloitaan puiden varjoon.
"Veteen voi sitten alkaa mennä omaan tahtiin!" Pirre huikkasi hälinän yli, ja vilkaisi hieman liplattavia aaltoja kyttäävää Lailaa. "Tai, no, oman hevosen tahtiin."
Windi tuntui terävöityneen äsköisestä hellemoodistaan huomattavasti, kun se oli päässyt veden äärelle. Mun potkittua kenkäni pois ja käärittyä kollarishortsieni lahkeita ylemmäs pitkin reittä, mä annoin tammalle ohjaa siirtyä lähemmäs vettä.
Tai Windin tapauksessa veteen. Sitä ei paljoa muiden jännittelyt hetkauttaneet, vaan tamma paineli suoraan kahlaussyvyyteen ja siitä uimaan, kuin se olisi kärsinyt syvästi jouduttuaan elämään kuivalla maalla niin pitkään. Mun tasapaino horjahti hieman liikkeen muuttuessa aaltojen vietäväksi, mutta harjassa tiiviisti roikkuen mä pysyin selässä.
Loppukesän lämmin vesi liplatti jalkoja vasten, aurinko paahtoi mun aina surullisen ei-ruskettuneita hartioita, ja Windin laajenneista sieraimista kuuluva puhina sen polskiessa eteenpäin oli puhdasta tyytyväisyyttä.
|
|
|
|
Post by Nette on Jan 14, 2017 18:46:09 GMT 2
Leuto kesätuuli värisytti hiuksiani ja loi virkistävän tauon paahtavaan kuumuuteen. Nykäisin hikiseen selkääni liimaantuneen t-paidan helmaa ja huokaisin helpotuksesta viileän ilman virratessa sen sisään. Edi ei kuumuudesta juuri piitannut. Kaipa se oli jo tottunut siihen valtavan karvakasansa kanssa. Silti sen askel piteni kummasti kääntyessämme rantaan vievälle polulle. Korjasin asentoani ponin paljaassa selässä ja kiristin ohjia. Pian oltaisiin perillä. Rannan paljastuessa esiin puiden takaa alkoi jonomuodostelma hajota. Osa ratsasti suoraan veteen, mutta toiset jäivät vielä riisumaan satuloita ja vaihtamaan uima-asuja ylle. Ohjasin Edin rannan tuntumaan. Ruuna puhisi ja tuijotti vettä hieman hermostuneena. Myötäsin ohjista ja annoin pohkeita. Edi otti vielä askeleen kohti vettä mutta pysähtyi sitten kuin seinään. Mikähän tänään mättää, pohdin. Olinhan minä nyt aikaisemminkin ollut uittamassa, täysin ongelmitta. Katsoin epätoivoisena muita ratsukoita. Melkein kaikki olivat jo vedessä, eivätkä he räiskimiseltä ja roiskimiseltaan huomanneet näkyvää (not) avunpyyntöäni. Siinä pohtiessani Edi päättikin yhtäkkiä mennä veteen. Eikä herra mukapelokas tietenkään voinut vain kävellä niinkuin normaalit hevoset, vaan huomatessaan heikon hetkeni hypähti poni raville, sitten laukalle ja otti äkkikäännöksen vasempaan. En mahtanut mitään, vaan valuin kuin hidastetusti alas järveen, edelleen täysissä ratsastustamineissa. Edi jatkoi matkaansa ohittaen vettä kuopivan Lailan ja syvemmällä kahlaavan Hestian. Lailan selässä istuva Anni ei naurultaan kyennyt koppaamaan kiinni ohjista, ja Tuuliakin vain tuijotteli sateenkaarta haaveilevana. Olihan se toki kaunis. Lopulta Mikaela tajusi tilanteen ja ohjasin Lusmun erittäin tyytyväisenä uiskentelevan Edin perään. Kipusin takaisin selkään, ja loppu uimareissu sujuikin onneksi rauhallisemmissa merkeissä.
Kiitos kivasta maastosta!  |
|
|
|
Post by Pyry on May 29, 2017 14:25:11 GMT 2
 ...että sillä tavalla. |
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!