|
|
Post by Piritta on Jul 28, 2016 7:12:22 GMT 2
Sebeläisten toinen teemamaasto ratsastetaan 6.8. Tästä tunnista ei tule kehystarinaa, mutta maksut kelpaavat maastomerkkien tavoitteluun.
Teema: Vauhtimaasto
Kuvaus: Nyt mennään eikä meinata. Matkalla ylitetään pari maastoestettäkin.
Vetoratsukko: Pirre - Tollo
Teemamaastoihin osallistuminen: Ilmoita millä hevosella tulet ja tee maksu.
Reitti: tulossa
Anni - Laila
Cella - Charlie
Wilma - Hestia
Tuulia - Frank
Sussu - Rokki
Fiia - Gekko
Randi - Lemon
|
|
|
|
Post by Tuulia on Aug 10, 2016 0:28:34 GMT 2
 Frankin kanssa hurjasteltiin maastoesteillä! Olipa kiva piirtää jättiherraa taas =) |
|
|
|
Post by Anni on Sept 15, 2016 8:58:00 GMT 2
Tuntui hyvältä istua Lailan satulassa: mustankimon tamman selästä maailma näytti aina jotenkin kauniimmalta.
"Eiköhän lähdetä!" Piritta kajautti Tollon selästä saaden niin mut kuin Lailankin säpsähtämään. Katse Tollon kermanvaaleissa jouhissa hipaisin Lailan kylkiä saaden tamman nytkähtämään liikkeelle.
Laila pärskähteli silminnähden innokkaana, kyttäillen aika-ajoin kesätuulessa heiluvia pusikoita. Vasta laukassa tamma suostui rentoutumaan ja keskittymään itse asiaan epämääräisten mörköjen sijaan.
"Kohta tullaan ensimmäiselle esteelle!" Pirre huikkasi pienen välikäyntipätkän jälkeen. Laila otti kipinää Tollon pörhistelystä laukannostossa, mutta kuunteli kiltisti istuntaani, joka sanoi selkeästi ettei nyt ollut aika riehua. Lailan laukattua pari metriä rentoutin lantiota antaen tammalle luvan laukata reilummin eteen, sillä ensimmäinen este siinsi jo edessämme. Laila katsoi tarkkaan, miten Tollo hyppäsi pienen tukin varmalla hypyllä. Puoliveritamman korvat sojottivat innostunesti eteen, kun ratsastin kimon esteelle reippaassa temmossa. Paikka oli hyvä ja Laila ponnisti tukin yli tiikerimäisellä loikalla.
Sivelin Lailan kaulaa hymy huulillani. Tammasta oli tänään kuoriutunut varsin rohkea maastoratsu, joka oli hypännyt jokaisen esteen yli tasaisen varmasti. Kuin vastalauseeksi mun mietteilleni Laila säpsähti metsikössä räpiköivää lintua ja koetteli mun tasapainoa sulavalla sivuloikalla.
Loppumatkalla Laila rentoutui niin hyvin, että mä uskalsin hyvillä mielin antaa ohjien liukua pidemmiksi ja päästää tamman venyttelemään kaulaansa. Tamman ravi oli pehmeä reippaan maaston ja hyvin lämminneiden lihasten ansiosta.
Siirrettyäni Lailan käyntiin me molemmat huokaistiin syvään - taas oli selvitty hengissä yhdestä maastoreissusta. Ehkä Lailasta ei koskaan satavarmaa mummonkuletinta leivottaisi, vaikka se yllättikin mut positiivisesti kerta toisensa jälkeen.
|
|
|
|
Post by Fiia on Sept 28, 2016 13:21:11 GMT 2
Oli hauskaa päästä kokeilemaan Gekeroa maastotunnille vain muutama päivä ponin saapumisen jälkeen. Kukaan ei osannut kertoa, miten se käyttäytyisi vieraassa paikassa tai suostuisiko se ylittämään maastoesteitä, joita Pirre oli reitin varrelle kaavaillut. Anne tosin komensi minua laittamaan varmuuden vuoksi turvaliivin päälle: ilmeisesti Gekko ei ennakkotietojen mukaan ollut mikään varmin esteponi.
Rauhalliselta pikkuruuna kuitenkin vaikutti, kun laitoin sen ennen tuntia kuntoon. Ja täytyi myöntää, että se oli syötävän suloinen vaaleansinisissä varusteissaan. Gekko tuntui olevan tyypillinen lastenponi henkeen ja vereen, mutta toivottavasti se jaksaisi kantaa yhden aikuisenkin eikä jättäisi minua matkan varrelle.
Vauhtimaastoa Pirre lähti vetämään Tollolla. Suurimalla osalla muistakin oli hevoset alla, mutta onneksi sain jonon perälle seuraa Rokista ja aina rauhallisesta Lemonista. Kunnon alkukäyntien jälkeen ryhdyimme saman tien hommiin: reipasta ravia ja siellä missä pystyi, pieniä pätkiä harjoituslaukkaa. Oletettavasti tarkoituksena oli käydä hyppyjen lisäksi myös laukkaamassa jossain oikein kunnolla.
En ollut aivan varma, paljonko saisin puristettua Gekosta vauhtia: sillä oli pienet liikkeet eikä se tuntunut ollenkaan kiireiseltä, päinvastoin. Poni jolkotteli tottuneesti jonon jatkona, vaikka välillä sitä joutui patistelemaankin, ettemme olisi jääneet jälkeen.
Anne tosin oli aavistellut aivan oikein, että maastoesteet eivät oikein olleet Gekeron mieleen. Poni ei olisi ensin hypännyt millään, vaan kielsi jo hyvissä ajoin ennen estettä ja jäi jumittelemaan. Napakan ratsastuksen lisäksi tarvittiin vetoapua Rokilta, ennen kuin pääsimme hyppäämään pienen tukin edes muutamaan kertaan. Suosittua esteponia Gekosta tuskin tulisi koskaan, mutta varmasti ihan hurmaava tuntiratsu kuitenkin!
|
|
|
|
Post by Wilma on Oct 19, 2016 19:57:28 GMT 2
Ei varmaan ollut kenellekään yllätys, että maastoileminen oli mun mielestä ratsastuksen paras muoto. Tottakai mä tykkäsin mennä myös kentällä, mutta maastoon pääseminen oli ehdottomasti parasta. Ja kun siihen vielä yhdistettiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita joita Vauhtimaasto- nimeä kantavan maastoretken kuvauksessa Seppeleen ilmoitustaululla luvattiin, oli luvassa aika bueno paketti.
Hesti käveli verkkaisesti toisen kirjavan hevosen, Charlien, jolla Cella ratsasti perässä. Välillä se kurotti kaulaansa ja pärskähti. Silitin Hestin kesäkarvan peitossa olevaa kaulaa.
”Laukataan!” kajahti Pirren käsky edestä. Hipaisin Hestin kylkiä jaloillani, ja se nosti heti laukan. Laukkasimme pitkään, jonka jälkeen siirryimme hetkeksi käyntiin.
”Kohta tullaan ensimmäiselle maastoesteelle!” Pirre sanoi edestä, joten mä keräsin ohjia vähän paremmin käteeni. Pian este tuli jo näkyviin. Hesti lähestyi sitä ripeässä laukassa. Se ponnisti hyvästä kohtaa ja teki kauniin, pyöreän hypyn esteen ylitse. Hymyilin iloisena, juuri tämän takia mä rakastin maastoilua!
|
|
Randi
Uusi ihmettelijä
Posts: 42 
Hoitoheppa: Salla
Koulutaso: HeC
Estetaso: 80cm
|
Post by Randi on Oct 22, 2016 21:19:44 GMT 2
Siitä on pitkä aika, kun viimeksi olin ohjatulla tunnilla, saatika ohjatulla tunnilla maastossa, missä pääsi jopa ylittämään maastoesteitä. Onnekseni Lemon oli tottunut kaikenlaisiin ratsastajiin, eikä ollut moksiskaan pienestä epävarmuudesta, mitä koin, kun ensimmäistä kertaa pyrähdimme laukkaan kohti polkua halkaisevaa puunrunkoa. Sisäinen hurjapääni vei kuitenkin nopeasti voiton, ja muistin, miten satulassa istutaan kovassakin vauhdissa. Niinpä lopputunnista kasvoillani paistoi leveä hymy joka kerta, kun Lemon loikkasi tottunein askelin esteiden yli. |
|
|
|
Post by Cella on Dec 16, 2016 17:03:06 GMT 2
Mä huokaisin haaveellisesti kättäni vasten, ja valuin nojaamaan yhä alemmas pitkin karsinan väliseinää. Randi vilkaisi mua kysyvästi Lemonin kapean selän yli, muttei virkkonut mitään. Mä huokaisin uudestaan.
”Nyt kuulostaa kyllä vakavasti rakastuneen huokailulta!” Randi lopulta huikkasi hyväntuulisesti, ja sai mut kääntämään vastahakoisesti katseeni.
”Tää onkin”, hymisin onnellisesti, ja palasin haaveiluni pariin. Randi ei ehtinyt muuta sanoa, kun Jason ja Daniel astelivat hiljaa rupatellen Alexin karsinaa kohti.
”Mitäs leidit?” Jason pysähtyi tavallisen hurmaavaan tapaansa huomioimaan naisväkeä ennen jatkamistaan töiden pariin.
”Cella on rakastunut”, Randi hihitti, ja sai sekä Jasonin että Danielin katsomaan mua hieman liioitellun kauhistuneina, jos multa kysytään. Ihan kuin mun rakkauselämäni olisi ollut mahdollinen uhka koko ihmiskunnalle. Kuten, no, se saattoi ollakin.
”Kehen??” Jason tivasi omistavaisella äänensävyllä, ja vilkaisi sen verran ilmiselvästi kohti Myntin karsinaa, että mun mahaa kouraisi.
”No tuohon!” mä vastasin, ja nyökkäsin päälläni kohti suurta ja raamikasta hahmoa, jota olin kohta vartin tuijotellut.
Jason, Randi ja Daniel katsoivat kaikki mun nyökkäyssuuntaan, ja hetken etsittyään silmillään sitä mahdollista kaksijalkaista rakkauden kohdetta, ne silmät palasivat muhun.
”Eli… Charlieen?”
”No niin??? Katso sitä?? Miten noin hienoa eläintä voi olla olemassa??”
Suuri kirjava ruuna tapitti meitä ystävällisin silmin heinäverkkonsa luota, ja käänteli korviaan kun Danielista lähti jokin mystinen puhahdus. Mä hymyilin hevoselle varmaan vähän pelottavasti.
”Se on upea ja fiksu ja koko olemuksellaan yksi iso todiste Jumalan olemassaolosta!”
”On se kyllä kiva.”
”Kiva?? Mä en uskalla edes istua ens tunnilla sen selkään jos se menee vaikka rikki!”
”Joo Cella, koska niin hevoset toimii.”
”Kaiken järjen mukaan niiden pitäisi. Jos mä istun vaikka kauniin kakun päälle, niin kyllä se on pilalla!”
Ne hienoina ja filosofisen vertauskuvallisina lopetussanoinani mä lähdin hakemaan Charlien varusteita satulahuoneesta, vain kuullakseni juuri ja juuri Jasonin kysyvän Danilta hämmentyneenä:
”Minkä takia kukaan istuisi kakun päälle?”
Mun teinityttömäinen rakkaus Charlieta kohtaan ei ainakaan hellittänyt meidän maastotunnin aikana. Vaikka mä en meinannut päästä sen huomattavasti Windiä korkeampaan selkään, ja vaikka metsässä vedettyjen alkukäyntien aikana se vastasi apuihin hieman tankeasti, siinä oli jotain sellaista rentoutta ja huokuvaa miellyttämisenhalua, joka sai mut tuntemaan oloni kotoisaksi.
Pirrelle hyvin tyypilliseen tapaan ”vauhtimaasto” oli todella nimensä veroinen. Olisihan se pitänyt oppiakin jo – mulla oli edelleen lihasjumeja siitä, kun naiivina menin ilmoittautumaan sen ”tehoestetunnille”. Tollon siirtyessä kärjessä innokkaaseen raviin lyhyen käyntipätkän jälkeen Charlie venytti kaulaansa pärskien, ja otti ensimmäiset lennokkaat askeleet suurta estehevosen raviaan. Mä hymyilin tyytyväisenä ja kevensin rennosti satulanahan naristessa ja kavioiden tömistäessä polun hiekkapohjaa: ilmiselvästi se, että Charlie oli kiltti ja säyseä hevonen, ei millään tasolla vaikuttanut sen kaasupolkimen toimivuuteen. Tien levetessä ja Pirren antaessa merkin ei tarvinnut montaa kertaa käskeä, kun näyttävä kirjava puoliverinen nosti jo laukan, ja otti tilaa ympärilleen päästäkseen liikkumaan täydessä mitassaan.
Loppukesän pilvinen päivä oli jopa painostavan lämmin, ja se enteili illaksi sadetta, mutta juuri nyt se ei haitannut. Vauhdin tuoma ilmavirta sai t-paidan lepattamaan, ja Charlie kohotti koko ryhtiään meidän laukatessa näköetäisyydelle parista pienestä maastoesteestä, jotka me tultaisiin vielä hyppäämään.
Kiitoksia Pirtsulle maastosta ja tuntsaritoiveen toteuttamisesta, hih!
|
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!