18.6.2016 Metsämaasto

[Anne]

18.6. Kristerin vetämä metsäpainotteinen maasto. Avoin sebeläisille. Paljon jumpaa käynnissä pienillä metsäpoluilla ja luonnosta nauttimista. Tietenkin pääsemme kokemaan myös vauhdin hurmaa!

12/12

Krister - Laila
Kristian - Tollo
Sussu - Rokki
Emmy - Tirkku
Wilma - Hestia
Anni - Alex
Cella - Windi
Salma - Bona
Pyry - Gitta
Tuulia - Ruusa
Clara - Walma
Yasmin - Lemon


Metsä oli vehreimmillään Seppeleen maastoporukan suunnatessa puiden sekaan. Krister oli luvannut pitää "issikkatyyppisen" maaston. Paljon siis pikkupolkuja sysimetsässä, kaatuneiden runkojen ylittelyä ja pääasiassa käyntiä. Paremmilla pohjilla otettiin laukkaa. Ravia puolestaan ei menty juuri ollenkaan.

Ihana kesäinen metsä rentoutti varmasti jokaisen reissulle osallistujan!

Yasmin ja Lemon letkan hännillä =)

[Anne]

Tunti tullut =)

[Wilma]

Kesäinen, vihreä metsä ympäröi polkua pitkin kiemurtelevan hevosjonon. Hevoset pärskivät, kun etenimme rauhallisessa käynnissä. Kuuntelin metsän hiljaisuutta Hestian selässä ja annoin ponini kulkea löyhällä ohjalla.

Krister oli luvannut meille sanojensa mukaan ”issikkatyyppisen maaston”. Se tarkoitti siis metsissä kapeilla pikkupoluilla samoilemista, paljon käyntiä sekä muutamia laukkapätkiä. Vielä ei oltu laukattu vaan oltiin menty vain käyntiä. Anni mun takanani kertoili mielenkiintoisia juttuja niiden omista hevosista ja omasta tallista. Olin hiukan kateellinen kun jollain oli oma talli omalla pihallaan, mutta toisaalta, Anni oli jo aikuinen. Ehkä mullakin aikuisena olisi oma talli, jossa asuisi nättejä ratsuponeja. Ehkä, sillä miksipä ei?

Yhdessä kohtaa polku avautui leveäksi, tasaiseksi laukkasuoraksi. Krister kärjessä huusi laukkaa, ja kun hipaisin hiukan Hestian kylkiä, se nosti oitis keinuvan laukan. Jouduin välillä kumartumaan hiukan, jotta polun yllä riippuvat oksat eivät läimäisisi minua naamaan. Suoralla ylitettiin myös yksi polulle kaatunut koivunranka. Pitkän ja vauhdikkaan laukan jälkeen siirryimme kaikki käyntiin ja hijaisuus lankesi taas metsään. Hengitin raikasta ilmaa ja hymyilin tyytyväisenä: tätä mä rakastin!

Kiitos tunnista!

[Anni]

Mun katse tavoitteli alituiseen Lailan harmaata perää letkan kärjessä, vaikkei allani hortoilevassa Alexissa ollut mitään vikaa - päinvastoin, oli ollut hauska päästä uuden hevostuttavuuden selkään. Punarautiaan korvat pyörivät herkeämättä, etenkin kun edellä kipittävän Hestian tahdissa oli pakko pysyä mukana: Alexin käynti pysyi reippaana, vaikkei ruunan pitkille kintuille ollut homma eikä mikään pysyä ratsuletkan tahdissa.

Koska olin intoutunut rupattelemaan Hestian selästä kuikuilevalle Wilmalle Väiskistä ja Almasta, josta juttua vasta riittikin, olin vahingossa ohittaa Kristerin kumean huudahduksen. Alex kuitenkin rekisteröi sanan 'laukka' ja tarjosi lennokkaan noston sillä sekunnilla, kun mä tajusin hipaista punarautiaan kylkiä. Mun jännittynyt irvistys suli nopeasti innostuneeksi hymyksi, kun uskalsin vain päästää Alexin laukan pyörimään ja jännittynyt kengurulaukka muuttui matkaavoittavaksi, soljuvaksi nelistykseksi. Kevensin automaattisesti istuntaani ja tuulen humistessa korvissa kesäpäivä tuntui saavan ihan uusia ulottuvuuksia.

Käyntipätkällä Alex ei olisi enää malttanut kävellä lainkaan ja keksi ottaa kimmoketta metsässä räpiköivästä linnusta. Alexin pyrähdys tuntui saavan Windiinkin eloa, ainakin Cellan yllättyneestä henkäyksestä päätellen. Kun Krister ilmoitti lähestyvästä laukkapätkästä ja mahdollisista puunrungoista, en voinut kuin pitää napakan tuntuman ja nostaa laukan parasta toivoen. Alex kuitenkin lopetti hillumisen päästessään laukkaamaan ja ennen kuin huomasinkaan, ensimmäinen koivunranka oli ylitetty varsin mallikelpoisella hypyllä. Punarautiaan korvat olivat innokkaasti pystyssä, kun ruuna yritti kuikuilla lisää vastaantulevia esteitä - enää sitä eivät kiinnostaneet ulkopuoliset häiriötekijät, mikä oli mun ja leppoisan maastoreissun kannalta hyvä juttu.

[Cella]

Metsä vilisti ohi yhtenä aurinkoläikkäisenä puurona, kun mä nojauduin Windin kaulalle mukaan reippaaseen, viimeiseen laukkapyrähdykseen. Kavioiden töminä ympäröi meitä joka puolelta, kun koko konkkaronkka laukkasi loivassa ylämäessä kauniista kesäpäivästä nautiskellen. Muuta ei sitten kuulunutkaan, meidän porukan äänet kun taisivat pelottaa tiehensä kaikki lähitienoiden asukkaat – niin eläimet, linnut kuin ihmislapsetkin.

Krister nosti kättään letkan etunenässä, ja miehen kantava käsky siirtyä ravin kautta käyntiin kuului jopa laukkaavien, innostuneiden hevosten äänten yli. Yksi kerrallaan letka siirtyi käyntiin, ja porukka antoi hiljalleen ratsuilleen pitkät ohjat mojovien taputusten kera. Mä rapsuttelin pää ylhäällä tanssahtelevaa Windiä rauhoittavasti kaulalta, ja asettelin sen kävelemään nätisti kapenevalle, juurakkoiselle polulle.

"Mä en ymmärrä, miten tällä on muka niin paljon energiaa, kun me ollaan treenattu joka päivä!" mä nauroin meidän edessä Alexin kanssa käyskentelevälle Annille, joka kääntyi katsomaan pörisevää Windiä olkansa yli.

"Toinen on ihan kesätunnelmissa, anna sen intoilla!" Anni virnisti, ja kääntyi takaisin eteenpäin kreivin aikaan kumartuakseen matalalla roikkuvan kuusenoksan alitse. Mä väistin samaista oksaa, ja kuulin sen raapaisevan pehmeästi mun kypärän samettista ulkopintaa.

"Ooksä kesätunnelmissa?" kysyin Windiltä hymyillen toistaen Annin analyysiä, ja Windi pörähti kuin vastaten mulle suoraan. Se alkoi ojennella pilkullista kaulaansa rennompana, ja asetteli kavioitaan tarkasti pehmeän neulasmaton peittämällä kapealla polulla. Nyt mä saatoin taas keskittyä maisemien katseluun, kun laukkapätkän aikana kaikki huomio oli mennyt turvallisen välimatkan pitelemiseen: aurinko siivilöityi nätisti tummia havupuita vasten, ja tikka jossain meidän yläpuolella koputteli kuivaa kelopuuta. Luonnonmetsä oli kyllä niin nätti paikka. Sen ptti usein vähän itsestäänselvyytenä, kun asui Suomen maaseudulla, jossa juuri muuta ei ollutkaan.

Pian me saavuttiin risteykseen, ja käännyttiin hieman leveämmälle tielle, joka johti Seppeleen pihaan maneesin puoleiselta sivulta. Mä liu'utin Windille nyt kokonaan pitkät ohjat, ja tamma askelsi varmasti ja hyväntuulisesti tietäessään itsekin epäilyksettä, että nyt lähestyttiin kotia. Mä katselin mun tallikavereiden iloisina kääntyileviä päitä ja lyhythihaisten paljastamia kesäisiä käsivarsia, ja hymyilin itsekseni.

Kesä oli niin mukavaa hevosteluaikaa. Ja juhannuksen rientoihinkin oli enää muutama hassu päivä.


Kiitokset maastosta!

[Clara]

Pitkästä aikaa verestämässä muistoja rakkaan palleron selässä :'3

Kiitos maastosta!

[Emmy]

Ihanaa! Kesä, hevoset ja pitkä maasto. Tirppa seisoi pörheänä pihalla suitset päässä. Olin päättänyt mennä ilman satulaa, koska tiedossa olisi paljon käyntiä. Siitä oli paras nauttia ilman satulaa. Ilma oli ihana, sopivan lämmin ja ihanan kesäinen. Pieni tuulenvire leyhytteli vihreitä puita ja aurinko pilkotteli puolipilviseltä taivaalta.
Könysin itseni Tirpan selkään ja asetuin omalle paikalleni, melko kärkeen letkasta. Meitä olikin taas koko joukko. Krister huikkasi letkan liikkeelle ja lähdimme kohti maastoja.

Poikkesimme pienille poluille heti kun pääsimme hieman pidemmälle tiellä. Krister ohjasi meidät puikkelehtimaan pieniä polkuja, mäkiä, kivikkoja ja metsäaukeita. Nautin täysin rinnoin ihanasta kesäisestä metsästä, tämä on jotain mitä niin rakastan.
Letka mateli pitkin pieniä polkuja, joiden olemassa olosta en ollut edes tiennyt. Kiipeilimme kallioille ja laskeuduimme kiemurtelevaa polkua alas. Puikkelehdimme puiden lomasta ja pölähdimme metsäaukealle. aukea oli kaunis, siihen lankesi jopa mystistä puiden varjostamaa valoa. Aurinko säteili iloisesti puiden lomasta. Niityllä kasvoi ihania niittykukkia ja pitkää heinää.
Ylitimme niityn ja jatkoimme puiden lomitse samoilemista. Kohta tulimme kuitenkin lammelle. Lampi oli aina ollut yksiä lempipaikkojani. Se oli niin satumaisen kaunis, mutta samalla vähän jopa pelottava, uhkaavan mustanpuhuvana ja luotaamattoman syvänä. Kiersimme lammen. Heinikossa siritti sirkka.

Pitkän pätkät käyntisamoilua pitkin pienimpiäkin polkuja, tulimme vihdoin isommalle peltotielle. Krister huikkasi, että tässä laukataan ja nosti kohta Lailan rentoon laukkaan.
Laukkasimme mukavan reippaasti pellonreunaa hyvän matkaa. Tirpalla oli kivaa ja itse nautiskelin ihanasta vauhdista ja vapaudesta. Hetken laukattuamme, Krister hidasteli Lailan käyntiin ja poikkesi melkein heti seuraavalle pikkupolulle.

Loppumatka taittuikin metsän syleilyssä. Otimme vielä toisen laukkapätkän isommalla tiellä ja sitten puikkelehdimme pitkin poikin metsiä ja peltoja ja tupsahdimme Seppelee pihaan. Olin hieman yllättynyt, sillä puolet reiteistä oli sellaisia joita en todellakaan tiennyt ja marraskuussa tulee kuitenkin kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun aloitin Seppeleessä. Aina on opittavaa. Taputin Tirppaa kaulalle ja maastouduin.
-Kiitos ihanasta maastosta, kuiskasin ponin korvaan ja talutin sen talliin.

[Yasmin]

Metsämaasto 18.06.2016


Oli yksi kesän kauneimpia päiviä, niitä joina kaikki tuntui kevyeltä ja vaivattomalta, taivas oli korkea ja kirkas. Metsä oli kuin sadusta; Yasmin saattoi kuvitella menninkäisten kurkistelevan ratsukoita sammaltuneiden kivien kätköisten ja keijujen piileskelevän mustikanvarpujen lomassa. Hevosten letka kiemurteli tummien, jykevien ja ikivanhojen kuusten siimeksessä kuin toisinaan pärskähtelevä serpentiini. Tuoksui pihkalta ja auringolta, ja tuuli tuntui vain toisinaan vienona pyyhkäisynä hartioilla. Oksat tarttuivat silloin tällöin hiuksiin ja ripottelivat ratsastajien päälle jäkälää. Mutta sillä ei ollut väliä; Yasmin hymyili siron, vaalean tammansa selässä niin, että poskiin sattui. Tämä oli hänen unelmiensa hevoskesä: oli vain he, tallin rakas porukka, hyväntuulisena ja huolettomana, ja jatkuvasti koivunoksia suuhunsa hamuavat hevoset. Ja kesä, joka olisi saanut jatkua ikuisesti tällaisina päivinä.
Lemon nautti metsäretken rauhallisesta tahdista, ja kuulosteli metsän ääniä levollisesti. Se ylitti kaatuneet puunrungot lauhkeasti eikä säikähtänyt metsässä räpiköivää pyytä. Yasmin rapsutteli tammaa harjantyvestä kun se roikotti kaulaansa, arvatenkin silmät puoliummessa. Yasmin nautti siitä, että he olivat hevosletkan viimeinen ratsukko; vaikka hän luotti omaan kultaiseen tammaansa, jotkut muista hevosista olivat kuumapäisimpiä ja jonon viimeisenä ratsastaminen antoi Yasminille itsevarmuutta ja tunteen siitä, että hän ehtisi reagoida mitä tahansa tapahtuisikin.


Pieni polku sysimetsän siimeksissä johti männikön ympäröimälle metsätielle. Hevosista rauhallisimmatkin, Lemon mukaan lukien, terästäytyivät.
”Onko kaikki valmiita laukkaamaan?” Krister pisti viestin matkaan letkan edestä, ja kun se ehti Yasminille, hän nosti peukalon pystyyn.
Ja niin hevoset pian hypähtivät riemukkaaseen laukkaan, joka aiheutti aina pientä kaaosta mutta sai myös sydämet sykkimään nuorina ja voimakkaina. Tämä oli parasta elämässä.



'

Hups, oli unohtanut kokonaan, joten Seppeleelle perinteisesti maksan monta kuukautta myöhässä Onhan tää riittävä? Ja antakaa mun opetella piirtämään! En oo piirtänyt hevosta vuosikausiin, heheh

[Sussu]

Rokin kanssa ihanalla maastolenkillä oli mukavaa. Ponista löytyi todella reippaasti vauhtia ja pienillä
laukkapätkillä poni innostui jopa heittämään pientä pukkia. 

Kiitos ihanasta maastosta ja pahottelut hyvin myöhästyneestä maksusta! 

[Pyry]

Metsän hämärässä oli nautinnollista antaa hevoselle pitkät ohjat ja vapauden etsiä jalansijansa rauhassa.

[Tuulia]

Ruusa haukkasi matkalla kuusen oksan evääksi.