28.4.2016 Western: Väistöjä ja sliding stoppeja!

[Anne]

Krissen johdolla jännittävä western-tunti! Avoinna sebeläisille. Tunti on jo hieman vaativampi, joten ratsastajan olisi hyvä omata hyvät perustaidot enkkulaisesta tai länkkäratsastuksesta.

Hevosina:
Alex
Huiska
Myntti
Windi

4/4

Fiia - Huiska
Salma - Alex
Anni - Myntti
Cella - Windi

Tunnin kulku:
Käynnissä ja ravissa kokeiltiin väistöjä. Periaatteessa pohkeenväistöä, mutta käynnissä huomattavasti jyrkemmin ja hieman takaosakäännösmäistä vääntöä mukana.
Ravissa tarkoitus oli saada hevonen ravaamaan tasaisesti ja pehmeästi ja väistämään pois uralta siksakkia, merkkitörppöjen mukaan.

Sliding stop-harjoitus aloitettiin aluksi käynnissä, jolloin hevosen piti regoida pysähdykseen nopeasti. Samalla ratsastajat harjoittelivat istuntaa, jossa jalat painetaan eteen, ylävartalo taakse ja pysäytetään hevonen omalla nopealla painonsiirrolla. Tähän osaavat reagoida hyvin vain kunnon western-koulutuksen saaneet, joten harjoitus on melko hankala tuntihevosilla.
Samaa kokeiltiin ravissa ja lopuksi laukassakin.

Kerro vapaasti miten tunti meni ja miten hevonen reagoi väistöön ja pysähdykseen.

Krister antaa ohjeita tunnin alussa tuntilaisille.

[Cella]

Kristerin westerntunnit olivat harvinaista herkkua. Mies ei muilta töiltään ja muutenkin pullottavalta tuntiaikataululta ehtinyt pitää niitä kuin satunnaisesti, ja silloin kun se piti, ryhmään saattoi mahtua vain neljä ihmistä. Mä saatoin olla tämän tallin westernhörhöistä pahimmasta päästä, mutta paikat tunneille menivät silti nopeasti muidenkin toimesta – välillä tuntui, että päivää ennen hiirenkorvaisen ilmoittautumislapun ilmestymistä Seppeleen korkkitaululle mun olisi pitänyt jäädä teltan kanssa jonottamaan Windin karsinan edustalle.

Onneksi oli Kasper. Silloin kun oli paha paikka ja kuuli kivan tunnin ilmoittautumisen auenneen, sen saattoi soittaa apuun. Se taisi salaa pitää meidän pienistä juttutuokioista, kun se edelleen vastasi mulle puhelimeen.

"Kassu lisää mut osallistujalistaan Kristerin uudelle tunnille!! Mä oon töissä niin en pääse! Kirjota se sillälailla cellamaisesti niin se näyttää autenttiselta!"
"Miten on cellamaisesti", mutina langan toisesta päästä vain vastasi. "Kirjotan tikkukirjaimilla ja E :n väärin päin."
"No vaikka!! Kunhan saat mut mahtumaan!" mä hihkuin tyytyväisenä.

Ja saihan se. Pari viikkoa myöhemmin mä kapusin Windin selkään pilvisessä huhtikuisessa iltapäivässä, ja asettelin pitkiä lännenohjia tamman kaulan molemmin puolin. Tunnin aihe eli väistöt ja sliding stopit olivat meille tärkeää asiaa, nimittäin molemmat kuuluivat reiningin ja trailin, meidän leipälajien osa-alueisiin. Sen takia mä olinkin pyytänyt Windiä itseään tälle tunnille ratsuksi, vaikka käytännössä vaihtelu olisi voinut virkistää ja hyödyttää mun ratsastusta. Kesän kisakautta varten oli kiva saada Kristerin kommentteja meidän menosta.

"Mua vähän jännittää", Salma myönsi mulle Alexin selästä itsenäisten alkukäyntien aikana, ja mä hymyilin sille rohkaisevasti. Oli hassua nähdä tavallisesti tallin estekärki keikkumassa leveässä westernsatulassa ilman kiiltäviä enkkuvarusteita ja vielä kiiltävämpää Bonnieta, mutta mä olin varma, että Salma pärjäisi hienosti. Aina se pärjäsi.

Windin laukka nousi mukavasti niin ravista kuin käynnistäkin, ja mä taputin sen kaulaa kehaisten. Krister ryki kurkkuaan kentän keskellä ja ohjeisti meidän osastoon, josta aloitettiin ensimmäinen väistötehtävä. Windi käänteli korviaan meidän tullessa toisina suoritusvuoroon, nojautui kaulaohjan paineesta oikeaan suuntaan, ja väistätti jalkojaan hieman kysyvästi ristiin.

"Nyt näyttää vielä vähän enemmän kouluväistöltä kuin pitäisi. Reilu pohje, liike saa mennä vaikka suoraan sivulle!" Krister huuteli kentän keskeltä, ja mä hengitin syvään saadakseni kropan auki. Myötäsin ja käytin vasenta pohjetta uudelleen, nyt hieman taaempana ja vahvemmin, ja nojasin kevyesti toiselle istuinluulle luomaan painetta. Nyt Windi väisti siististi: sen jalat veivät meidät pari askelta selvästi sivuun, ja vaikka se palautui niiden jälkeen taas viistompaan liikkeeseen, Krister nyökkäsi tyytyväisenä lyhyeen pätkään.

Takaisin uralle päästyä mä pyysin Windin raviin, ja istuin mukavaa, tukevaa lännensatulan kaarta vasten alas askeleeseen. Kohta päästäisiin liukupysähtelemään. Olisi hauska nähdä, miten se näin pienen tauon jälkeen sujuisi – pöllyäisikö hiekka oikealla tavalla hevosen kavioissa, vai pöllyttäisinkö mä sitä itse jatkaessani matkaa Windin kaulan yli ketoon?


Kiitos tunnista!!

[Fiia]

Huiska oli niitä hevosia, joita en koskaan toivonut koulutunnille, mutta joka muuttui westertunneilla äkkiä varsin suosituksi tapaukseksi. Se oli omalaatuinen eikä edes kovin helppo, varsinkin jos tavoitteena oli jotain muuta kuin suoraan uralla kulkeminen tasaisessa ravissa. Lännensatulan alla tamma kuitenkin tuntui olevan omimmillaan ja suhteellisen vastaanottavaisella päällä.

Silti vähän epäilin, miten meiltä sujuisivat westernin jyrkät, vauhdikkaat väistöt ja nopeat, energiset pysähdykset. Näin sieluni silmin, miten yrittäisin epätoivoisesti saada Huiskaa siirtymään laukasta käyntiin – todennäköisesti jarrutusmatka olisi vähintäänkin pitkän sivun mittainen. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, ja tiesihän Kristerkin, että Seppeleen lännenratsut olivat loppujen lopuksi vain tuntihevosia eivätkä mitään huippukoulutettuja quartereita.

Tunti alkoi väistöillä, ja kuten arvelinkin, niin olivathan ne pirun vaikeita. Vihreänä kateudesta katsoin, kuinka Salma tyylitteli Alexilla tahdikkaita väistöjä niin käynnissä kuin ravissakin, kun itse yritin saada Huiskaa lähinnä hereille ja huomaamaan, että yritin pyytää siltä jotain. Aika napakat avut aluksi vaadittiinkin, mutta onneksi Huiska lopulta alistui kohtaloonsa ja alkoi kuunnella pohjeapuja. Käyntiväistöt olisivat saaneet olla vieläkin jyrkempiä ja suorempia, mutta voin sanoa että lopputuloksesta huolimatta todella yritin parhaani.

Raviväistöt olivat ehkä hieman yllättäen helpompia kuin käynnissä. Huiskan ravin tahti oli luonnostaan westerniin sopiva ja rauhallisessa tahdissa se väisti melko siivosti molempiin suuntiin. Lepäilemään ei satulassa sentään päässyt, mutta kauhealta vääntämiseltäkään ei homma tuntunut.

Pysähdykset taas eivät olleet liukua nähneetkään ja menivät suurimmalta osin plörinäksi. Huiska oli vauhdikkaalla päällä eikä olisi millään halunnut pysähtyä – etenkään päästessään laukkaamaan. Kristeriltäkin loppuivat vinkit kesken, kun tamma oli vain päättänyt haluavansa baanata. Sain käyttää aitaa apuna, että sain sen jarruttamaan edes mitenkuten, mutta hienosta suorituksesta ei voinut kyllä puhua.

Toisaalta, aina ei voi onnistua. Ehkä seuraava westertuntimme sitten sujuisikin kuin tanssi?