21.2.2016 sunnuntai
Iskä oli perunut meidän matkan, koska sillä oli kuulemma liian kiire töissä. Se tarkoitti sitä, että pääsisin vasta myöhemmin ulkomaille. Se tarkoitti myös sitä, että mä pääsisin seben hiihtolomaleirille. Ehkä ei olisikaan niin paha, jos mä odottaisin meidän etelänreissua vähän kauemmin.
Mutta kyllähän se ärsytti. Olin pakannut jo aikoja sitten ja kun isä viikko tai kaksi sitten ilmoitti loman perumisesta, ei mun huudolta välttynyt kukaan. Ei isä, ei pikkusisko, ei äiti, ei Mikko eikä myöskään Miku (unohtamatta sebeläisiä). En ollut suostunut edes pyytämään anteeksi silloin, mutta asian muhittua mun aivoissa olin päättänyt pyytää anteeksi.
Rojahdin sängylleni ja etsin Mikun puhelinnumeron.
"Miku," sen ääni oli kylmä.
"Moi.. Kuule mä käyttäydyin ku ala-asteikäinen ja mä tiiän sen nyt. Älä pliis vihaa mua?" Oh my good, mitä mä just sanoin. Ehkä mä vaikutin jo liian epätoivoiselta.
"En mä vihaa sua.." se kerkesi sanomaan, kunnes mä kuulin jonkun tytön äänen taustalta. Se kyseli kelle Miku puhui ja sen sellaista.
Sitten mä kuulin Mikun menevän ulos.
"Kuka toi oli?" mä kysyin ja kohottelin kulmakarvojani, vaikka ei se tietenkään sitä nähnyt.
"Ähh, yks luokkalainen jonka kans pitää tehä, tota, sellanen projekti," miehenalku vastasi.
"Suununtaiaamuna kello yhdeltätoista?" mä kysyin.
"Wenla hei, ooksä mustasukkanen?" se naurahti.
"En!" puuskahdin. Olin mä oikeesti, mutta mitään en myöntäisi.
"No ei tarvikkaan olla, mut mun pitää nyt mennä,"
"Oota!! Tai siis, ollaanksme nyt ihan okei?"
"Ollaan."
"Hyvä." Sitten mä suljin puhelun ja laskin pääni käsieni varaan.
Vanessa tunkeutui hetken päästä huoneeseeni. Se juoksi mun viereen sängylle ja järjesteli itselleen hyvän istuma-asennon.
"Mä kuulin kun sä juttelit Mikulle!" se tirskui. Mä pudistin päätäni nauraen.
"Entä sitten?" kysyin, ja vein sormeni Vanessan pitkien hiusten läpi.
"No mä vaan aattelin kysyä..." se sanoi ja hiljentyi katsoen mua ujosti.
"Kakista ulos vaan," kehotin.
Mä jotenkin osasin jo odottaa mitä se päästäisi suustaan. Montako kertaa ootte pussannu tai onks se kiva tai jotain sen suuntaista.
"Miks te ette seurustele sillä tavalla virallisesti?"
Inkerikin oli kysynyt multa miksi me ei seurusteltu. Mustakin se oli hyvä kysymys, mutta jos pitäisi olla rehellinen, mä olin tällaisissa asioissa yhtä avuton kuin Aleksanteri. En mä oikeestaan edes tiennyt halusiko Miku sitä, me ei paljoa keskusteltu tällaisista asioista. Kauaa mä en kuitenkaan tällaista ees taas vänkäämistä jaksaisi.
"Mä en tiedä, mutta kauaa sun ei tarvi odottaa vastausta."
( en osaa kirjottaa tällasta
no ehkä se joskus on vielä luontevaa )