30.1.2016 Tammimaasto

[Anne]

Tammimaasto lumisissa maisemissa!
Tunnin vetää Elli.

Mukaan mahtuu 10 osallistujaa sebestä + 5 osallistujaa Liekkijärven alueen yksäreiltä.
(Muulla kuin Seben hevosella/asukilla osallistuminen ei kasvata merkkipisteitä.)

Täynnä!


Elli - Topi
Pyry - Rokki
Däni - Kuutti
Emmy - Kössi
Rosa - Tollo
Kuura - Rotta
Salma - Bona
Inkeri - Tirkku
Anni - Reiska
Mikaela - Netta
Cella - Lemon
Simona - Loeke
Ilona - Gitta
Sartsu - Frank
Verna - Svänö
Perla - Pampu

Elli järjesti ryhmän taakseen jokseenkin järkevään jonoon. Oli kylmää ja hanget korkealla. Lähitalleilta oli saapunut muutama ratsukko, Perla Pampulalla ja Verna Svantella. Lähdettiin käynnissä kohti valkeaa metsää.

Pohjat näyttivät olevan hyvin tallattuja, joten Elli usklasi ottaa pientä ravia. Topi pärski ja otti isoja askelia punatukan alla. Se olisi halunnut mennä kovempaakin, mutta nyt ei ollut sen hetki. Elli vilkaisi taakseen ja näki Pyryn ja mustan Rokki-ponin takana Danielin hassun Kuutin selässä. Nainen oli varma, että herra Susineva olisi mielummin ollut hoito- ja luultavasti ensi kesän kisahevosensakin selässä. Mutta minkäs teet, Anne oli määrännyt Dänin ponin selkään ja nyt Elli sai virnistellä maireasti.

Käynti ja ravijaksot seurasivat toisiaan. Aurinko paistoi kuulaasti välillä pilvien takaa ja herätti tässä vaiheessa viimeisetkin aamu-uniset. Ratsuletka saapui tienpätkällle, jonka varrella oli asuintaloja. Pojilla ei ilmeisesti ollut tarkoitus häiritä ratsastajia, mutta pian tapahtui seuraavaa: Inkeri sai lumipallon päähänsä, Tirkku säikähti lentävää palleroa, otti mojovan sivuloikan ja tiputti ratsastajansa hankeen. Tirkku ei onneksi uskaltanut lähteä lajitovereistaan sen kauemmas, vaan jäi pyörimään pienelle aukeamalle, josta Inkeri nappasi sen kiinni. 10-vuotiaat pojat olivat ilmeisen pahoillaan ja pyytelivät vuolaasti anteeksi.

Letka jatkoi matkaa, ja viimein saavuttiin laukkasuoralle. Elli nosti varovaisen laukan ja sai todellakin pidätellä Topia, että tämä ei olisi lähtenyt kiitämään tuhatta ja sataa. Laukan jälkeen jatkettiin ravissa. Hevoset olivat innoissaan ja kuumentuneet äskeisestä. Kohti kotia mentiinkin reippaiden hevosten selässä.

Inkeri ja Tirkku <3

[Salma]

Oli pakko myöntää: olin niin onnellinen Bonniella maastoilusta, että olin punonut sen otsatukkaan pienen lapsellisen ponityttöletin. Hölmöä, kyllä, mutta oli kulunut niin pitkä aika siitä, kun viimeksi sain toppautua tuntuvan vaatepinon alle ja kivuta Bonnien lämpimään poninselkään!

Bonnieta ei oltu klipattu Birkin aikana, joten eilisillalla olin ajatellut maastoilla nakuponilla ja vienyt parhaimman ratsastusloimen pesuun. Aamulla pakkanen oli kuitenkin yllättäen kivunnut niin, että Jente livisti kesken aamulenkin lämmittelemään kuistille. Olin tullut tallille puolta tuntia etuajassa ja löytänyt onneksi satulahuoneen kaapin takanurkasta ruskean loimen, jota olimme pari talvea sitten käyttäneet. Pesty loimi roikkui puhtaana mutta likomärkänä, eikä sitä voisi käyttää tällaisella pakkaskelillä.

Meitä oli paljon. Seppeleläisten lisäksi mukaan oli tullut Fiian serkku Svante-russilla ja Pampula Perla-hoitajansa kanssa. Etenkin Svante näytti uteliaalta tiiraillessaan pitkää hevosletkaa, jota maastoa vetävä Elli paraikaa järjesteli jonoon.

Hytisin Bonnien selässä, kun lähdimme tallipihalta. Poni oli melkein yhtä innoissaan lumisesta maastosta kuin minä, sillä se kuumotteli edellä menevän Rotan hännässä ja säikkyi iloisesti milloin puunoksia, milloin kuolainrenkaan kilinää. Onneksi Elli siirsi letkan nopeasti raviin. Narskuttelimme sopivan kovalla lumipohjalla metsän siimekseen, minä keventelin kaikessa rauhassa ja Bonnie hinkui innoissaan eteenpäin. Ravin tasainen tempo pompautti minua mukavasti ylöspäin satulassa.

Aurinko kutitteli ihanasti pilvien takaa. Valon siivilöityessä lumisten puunoksien läpi nojasin onnellisena taaksepäin satulassa ja vedin keuhkoihin ihanan raikasta alkukevään ilmaa. Bonniekin puhisi tyytyväisenä. Sillä oli edelleen kovasti energiaa, mutta onneksi metsässä riitti katseltavaa ja Elli piti meidät reippaasti liikkeessä mutkitellessaan vuoroin isoilla ja vuoroin pienillä poluilla.

Lumikinosten ja puitten välistä alkoi vilahdella asuintaloja. Kuljimme nukkuvan kioskin ohitse ja jatkoimme kylänraittia eteenpäin. Muutama pieni poika hihkui ja viskoi toisiaan pehmeillä lumipalloilla kaksi talontönöä erottavalla pienellä niityllä. Pojat näyttivät niin keskittyneiltä toisinsa, että tuskin huomasivat ohitse käynnissä kulkevia ratsukkoja. Bonnie nosti päätään ja olisi halunnut jäädä tuijottelemaan lumisotaa, mutta nykersin ohjat vähän paremmalle tuntumalle ja kannustin sitä eteenpäin.

Onneksi, sillä seuraavassa hetkessä takaani kuului kiljahdus ja pehmeä tumpsahdus. Bonnie hypähti ilmaan ja minä käännähdin säikähtäneenä ympäri. Tirppa oli hypännyt reitiltä sivuun ja pyöriskeli nyt avuttoman oloisena syvässä hangessa. Ohjat roikkuivat pitkinä toisella puolella kaulaa ja tyhjät jalustimet heilahtelivat kevyinä kyljillä. Inkeri istui takamuksellaan hangessa ja puisteli kypärästään lunta.

Kolme pojanpäätä tuijotti kauhistuneena mäennyppylän toiselta puolelta. Kun Inkeri kömpi seisaalleen ja nappasi niityllä seisovan Tirpan kiinni, he pinkaisivat rinteen tälle puolelle ja hipsivät surkean näköisinä pyytämään anteeksi. Inkeri istui ylväänä pienen Tirpan selässä ja otti anteeksipyyntöjä vastaan.

Loppumatka sujui mukavasti. Laukkasuoralla Bonnie kiri vähän Rotan ohi ja painoi kuolaimelle, kun istuin syvälle satulaan ja pidätin vahvasti. Kotiinpäin sain kuitenkin ratsastaa venynyttä ja letkeää ponia. Se päristeli tyytyväisenä loppuraveissa ja vaikutti hirvittävän tyytyväiseltä, kun tallipihalla löysäsin vyötä ja annoin sen paistatella kalpeassa auringossa.

Aamulla palmikoimani ponityttöletti oli pysynyt ehjänä sen harjassa.

Kiitos kivasta maastosta!

[Pyry]

Rokki oli sympaattinen. Se oli söpö, pieni ja iloisen oloinen. Se hamusi huulillaan Pyryn hihaa ja tutki jokaisen harjan erikseen nuuhkimalla niitä tarkasti. Sillä oli myös erittäin harvinainen ominaisuus: Pyryä ei ahdistanut yhtään ajatus nousemisesta sen selkään.

Tuuhea otsaharja punkesi itsepintaisesti suitsien hihnojen välistä ja musta poni maiskutteli kuolaintaan. Pyry ponnisti Rokin selkään. Pihalle olivat saapuneet Pyrylle tuntemattomampia poneja ja kaunis Tirkku katseli tallipihan meininkiä sieraimet ammollaan. Reino haukotteli Annin alla ja Bonnien selässä istuva Salma näytti siltä, että oli kaivannut tuttua selkää jo pitkään, ainakin hymystä ja söpöstä letistä päätellen.

Topin punaruskeat lihakset värähtelivät pärskähtelyjen tahtiin ja Pyryn takaa kuului hiljaista mutinaa kultaisen Kuutin selästä. Rokin pienet askeleet olivat tasaiset istua, se liikkui innostuneesti, mutta kuunnellen apuja ja katsellen kiinnostuneesti lumista maisemaa. Joistain hevosista huokui luotettavuuden ja tasaisuuden tasainen aura, johon saattoi tuudittautua mukaan. Rokki oli yksi niistä, joiden kyydistä uskalsi nauttia rauhallisin mielin. Pyrykin uskalsi rentoutua satulassa kunnes ilman halki lensi vikkelästi lumipallo. Tirkku oli salamana omilla maillaan ja Elli huudahti terävän pysähtymiskäskyn. Pyry keräsi ohjat käsiinsä ja katseli sydän kurkussa pienen tamman tanssahtelua lumihangessa. Inkerin suu kävi koko ponin pyydystysepisodin ajan, mutta tuuli vei oletettavat kirosanat mukanaan.

Pikkupoikien valistuksen jälkeen ratsut jatkoivat matkaansa, muutaman hipsiessä hermostuneessa ravin ja käynnin sekoituksessa. Rokin pienten korvien karvaiset päät osoittivat terhakkaasti kohti taivasta ja se pinkaisi innostuneesti laukalle. Pyry huomasi kuinka Topi heitteli päätään ja halusi selkeästi ottaa enemmän vauhtia jalkojensa alle, mutta Ellin rauhallinen istunta hillitsi orin menohaluja. Rokki pärski äänekkäästi ja tuuli iski kohti kasvoja muuttaen ne kylmästä tunnottomiksi. Elli alkoi pidättää Topia, jonka jarrutus jäi tarkoitettua varmasti pidemmäksi. Hetken saatiin ihastella Topin lennokasta ravia, Pyry työnsi käsiään lämpimän harjan sekaan rapsuttelemaan turvalliseksi huomaamansa ratsun kaulaa kiitokseksi. Pyry vilkaisi taaksensa pitkään hevosletkaan ja melkein kaikkien nelijalkaisten selässä keikkuivat tyytyväiset hymyt ja tuikkivat silmät tyytyväisen pärskähtelyn täyttäessä ilman.

[Anni]

Rokin selkään kavunnut Pyry hymyili mulle, kun taputin paikallaan kuuliaisesti töröttävän Reinon kaulaa. Lempeä, rauhallinen ruuna oli jo nyt hurmannut mut ihan täysin ja nautin jo etukäteen rentouttavasta maastolenkistä.

Reinon pehmeä ravi oli mukava istua. Annoin ruunan ravata pitkällä kaulalla ja se liikkui eteenpäin omalla moottorillaan sekä no, edellä poukkoilevan poniratsukon vetämänä. Aurinko pilkahteli pilvien takaa ja sai talven näyttämään parhaita puoliaan: hanget kimalsivat valkeina ja koskemattomina ja pilvien väistyessä lumiset puut näyttivät taianomaisilta vaaleansinistä taivasta vasten.

Reinon letkeä askel pysähtyi kuin seinään Inkerin ratsastaman Tirkun väistäessä noin kaksi metriä vasemmalle pikkupoikien heittämän lumipallon ansiosta. Siinä missä pari muuta letkan hevosta yritti ottaa kipinää irti päässeen ponin hyörimisestä, Reino seisoi hievahtamatta aloillaan, seuraten ponin iloittelua hölmistyneenä. Onneksemme Inkeri onnistui saalistamaan ponin nopeasti ja kampesi itsensä takaisin selkään.

Laukkasuoralla Reinokin laittoi pienen kannustuksen jälkeen isompaa vaihdetta silmään ja tilastohevoselta irtosi ihan kelpo laukat. Kevensin istuntaani ja liu'utin kättä edemmäs harjamartoa pitkin antaakseni ruunalle tilaa venyttää itseään. Kuulin Mikaelan heleän naurun jostain takaamme - ilmeisesti Netta tarjoili pastellipäälle ihan yhtä miellyttävää menoa. Toisaalta Miksu taisi vain olla haltioissaan päästyään ponin selkään oman suomimuhkunsa jälkeen.

Seppeleen lähestyessä alkoi Reinon askel venyä kuin itsestään. Taputtelin tiikerinkirjavan ruunan kaulaa tyytyväisesti hymyillen - täytyisi muistaa kehaista Pyryä, miten mukava hoitohevonen hänellä onkaan.

[Daniel]

Hymähdin vähän, kun ymmärsin taas ratsastavani Kurbuksella. Suruilmeinen ruuna oli joulukuisen ratsastuskerran perusteella hauska tyyppi. Se oli raakile, joka takuulla tulisi nokkelana hevosena vielä oppimaan kaikki töistä laistamisen keinot. Kaikeksi onneksi sen oppimiskyvyn sai kanavoitua muuhunkin. Kun sen kanssa työskenteli reilusti, siitä sai maaniteltua esiin hyvinkin motivoituneen oppilaan. Jos sitä sen sijaan paineisti liikaa, se osasi kyllä iskeä hanskansa tiskiin ja todeta, että "en ymmärrä, tee ite". Olin vähän sitä mieltä, että Kurbuksessa oli ainekset hyväksi opetusratsuksi - ainakin niille, jotka olisivat tarpeeksi herkkiä oppimaan siltä.

Oli ihan kiva lähteä pitkästä aikaa mukaan ison porukan maastoretkelle. Tuntui siltä, että nykyään mietin aina automaattisesti tavoitteita, kun nousin hevosen selkään. Nyt ei tarvitsisi. Nyt voisin ihan vaan istua hevosen selässä ja muistaa, ettei aina tarvinnut tehdä ja suorittaa ja analysoida.

Kurbus vaikutti hyväntuuliselta surumielisestä yleisilmeestään huolimatta. Rapsuttelin sitä reilusti, ennen kuin puin sille varusteet päälle. Tällä kertaa sitä ei tarvinnut järkyttää kankisuitsilla.

Melkein sillä samalla hetkellä, jona aloin kerätä ruunan ohjia tuntumalle, tunsin, miten paljon vakaampi se oli omalla kuolaimellaan. Kanget olivat olleet sille uutta, eivätkä ne olleet olleet sen omat ja sille täydellisen istuvat. Nyt, kun sillä oli sille tuttu ja sopiva kuolain, se hyväksyi tuntuman nopeasti ja oli tasainen edestä. Iloisena se astella porskutteli menemään Rokki-ponin perässä.

Ratsastus oli sitten merkillistä puuhaa. Tuli niin kevyt olo. Etenkin laukkapätkä nostatti suupieliä.

Laukka kihahti Kurbuksen hattuun. Nauratti, kun se kuumeni ja rupesi pörheltämään. Kaiken kaikkiaan se oli kuitenkin aika viatonta hölmöilyä, eikä sille oikein voinut muuta kuin nauraa. Maaston voimin oli hyvä ja rento fiilis ihan koko illan.

[Emmy]

Kössi. Voi juma. Eikö ketään muuta?! Kössi ei tosiaan ollut mun lemppareita Sebessä ja hieman harmissani tuijotin tammimaaston hevoslistaa. No ei tohdi nuristakaan, totesin hiljaa mielessäni ja lähdin hakemaan Kössin kamppeita.

Ihmeellisesti yhtenä kappaleena onnistuin pääsemään Kössin korkeaan selkään. Kössi oli toki yrittänyt parhaimpansa, etten olisi yhtenä kappaleena, sille olisi kovasti tuntunut maistuvan heinien sijaan toppatakin peittämät käteni ja toppahousuihin verhoiltu takamukseni. Olin kuitenkin onnistunut välttelemään hampaita ja nyt istuin mustelmavapaana korkealla Kössin selässä. Liian korkealla, hieman jopa hirvitti.

Letka lähti liikkeelle ja ohjasin ison hevosen Kuutin, jonka selässä olisin kovin paljon mieluummin istunut, perään. Lähdimme etenemään rauhalliseen tahtiin Ellin ja pörisevän Topin perässä. Hanget olivat kirkkaat ja korkeat, aurinko pilkotteli pilvien lomasta ja heijastui häikäisevänä hangen pinnasta. Kössin keinuvat askeleet alkoivat tuntua jopa mukavilta, kunhan isoihin harppauksiin tottui.

Kohta Elli siirsi Topin raviin ja seurasimme perässä. Kössin ravi oli isoa, mutta yllättävän letkeää, joten keventäminen ei ollut niin vaikeaa kuin muistin. Aloin jopa nauttia isolla hevosella ratsastamisella. Poneilla joutui aina keventämään yhtä mittaa, kun ne kipittivät lyhyillä jaloillaan eteenpäin. Kössin ravi oli jotenkin rennompaa ja, no, letkeämpää.

Maasto jatkui rauhallisissa merkeissä tielle asti, kunnes kylän pojat huvittelivat tähtäämällä lumipallon pahaa-aavistamattoman Inkerin takaraivoon, jonka seurauksena Tirkku otti jalat alleen ja keikautti miniblondin selästään puolimetriseen hankeen. Onneksi hevoslauman vetovoima piti säikähtäneen Tirpan paikoillaan ja luminen Inksu pääsi takaisin selkään. Kovin huvittuneelta tyttö ei näyttänyt, vaikka maastoporukasta kuului tirskahduksia. Pojat olivat kovin pahoillaan, ei ollut vissiin tarkoitus lingota ketään hankeen. Välikohtauksen jälkeen maasto jatkui rauhakseen.

Päästessämme laukkasuoralle, minua alkoi taas hirvittää, mitenhän kauheaa Kössin laukka olisi? Onneksi emme menneet kauhean kovaa, vaikka kärjessä oleva Topi olisi kovasti halunnutkin. Rauhallisen tempoinen laukka oli taas yllättävän mukavaa, huomasin jälleen nauttivani kyydistä. Ehkei Kössi ollutkaan niin kamala, jos jätettiin sivuun se, että se oli yrittänyt syödä minut lounaaksi. Sille pitäisi varmaan antaa lisää heinää, ettei suupalaksi joutuisi pahaa-aavistamattomat Emmy-raukat.

Kiitos maastosta!

[Cella]

Vähän tunnelmointia ja rakkausrunoilua Lemonille ja talvireissulle R.M. Drakesta inspaantuneena. Ällöä ja kivaa.

~

She stepped through the woods
like they were her home.
She was happy there.
And with her
so was I.

She was prettier
than the freezing morning around us.
She was kind and still so free.
She loved everything around her
and the world loved her back.
For she didn’t know how to fly
but I bet she thought she could.

On her back
I felt like singing
and smiled for no reason.
With her I enjoyed the ride
and the cold didn’t bother me.
Even in January, you see
She brought out the spring in me.

[Verna]

Mä vähän epäilin, että Svante ei ollut koskaan elämässään maastoillut viidentoista muun hevosen joukon jatkeena. Poni tuijotti silmät pyöreinä jättimäistä hevosletkaa, joka yritti järjestäytyä Seppeleen pihalla oikeaan jonoon, ja mä tunsin kuinka sen sydän hakkasi mun jalkaa vasten. Mä uskalsin pyytää sitä varovaisesti eteenpäin kohti sen omaa jonopaikkaa Frankin ja jonkun shetlanninponin välissä. Poni kompuroi aivan kuin opettelisi vasta kävelemään, mutta sai sitten juonen päästä kiinni ja hiipi vähän takakenossa paikalleen.

Ensimmäiset sata metriä Svante olikin kuin viulunkieli, eikä mun auttanut muuta kuin puristaa ohjaa ja ponin kylkiä maanisesti. Tämä olisi paha paikka aiheuttaa kaaos, mä tajusin etäisesti ja tunsin kuinka mun suu alkoi kuivua. Olin jo suunnilleen ihan valmis kääntämään russini pois jonosta ja karauttamaan takaisin ravitallille, kun Elli kärjessä jono siirtyi raviin.

Ja yhtäkkiä Svante rentoutui.

Poni nosti korvat pystyyn, laski vähän päätään ja pärskähti kertaalleen. Mä tunsin, kuinka sen suu alkoi mutustella kuolainta jännittyneen puremisen sijaan ja kuinka sen takajalat rupesivat työntämään alle. Mä uskalsin vähän pehmentää ohjasotetta ja rentoutua itsekin, katsella jopa ympärilleni ja huomata että talvinen luonto oli aika kaunis. Lunta oli nimittäin aivan sairaasti ja aurinko paistoi, pakkasta oli juuri sopivasti ja linnutkin uskaltautuivat välillä laulamaan.

Matka eteni pitkälti käynnissä ja ravissa, mutta laukkasuoralla me päästiin, no, laukkaamaan. Svante siirtyi laukkaan vähän varovasti ja eteni tasaisesti koko suoran, yrittämättäkään pukitella tai muuten riehaantua. Kovin kovaa Elli ei uskaltanut tykitellä, mutta hevosten perässä poni sai silti painaa ihan riittävää vauhtia. Viima sai mun posket punehtumaan ja ripset jäätyivät joka askeleella lisää, mutta se ei haitannut. Mun puolesta talvi olisi voinut jatkua tällaisena ikuisesti.

[Odelie]

Rosan kuittaus
Tollo oli kyllä yksi niistä hienoista unelmien hevosista, jota olin aina halunnut kokeilla ja jollaista olin itselleni omaksi hevoseksi kaavaillut aikalailla aina. Siksi pieni jännitys kutitteli vatsassani, kun nousin tallin pihalla sen selkään. Oli nimittäin tiedossa jännä retki, ainakin Tollon aavistuksen innokkaan hermostuneesta käyttäytymisestä ja tanssahtelusta. Se ei olisi halunnut millään asettua Ellin asettamaan jonoon, vaan väänteli ja käänteli itseään, ettei sen olisi tarvinnut pysähtyä hetkeksikään.

- Anna ohjaa ja tilaa asettua sen Tollon niin päästään tästä lähtemään, sillä on taas tollainen innokkaan pikkupojan asenne tänään, olisipa aina, Elli naurahti ystävällisesti jonon edes ja tein tyltä käskettyä. Pakkanen puri poskiani sata kertaa voimakkaammin kuin ohut karvaista Tolloa ikinä. Olihan sillä toki loimikin päällä, mutta se ei tätä urosta tuntunut lämmittävän ollenkaan.
- Nyt se alkaa tuntua hevoselta, virnistin hetken kuluttua kun Tollo asettui paikallensa ylväästi ja tuijotti metsään korvat hörössä kaihoisin silmin, kuin joku olisi kutsunut sitä viettelevästi luokseen.
- Hyvä, sitten eikun menoksi, Elli hihkaisi.

Energiaa täynnä oleva hevonen löysi lopulta alkumatkasta paikkansa hienosti ja suostui keskittymään siihen meidän yhteiseen työskentelyyn. Minä ehdin pysähtyä ja ihastella sitä, kuinka Tollo oli juuri sitä mitä olin siitä aina kuvitellutkin. Se askellajit olivat hyvin kilpahevosmaisen terävät, mutta helposti istittavat ja pehmeät, joten matkan teko oli erityisen mieluisaa. Salaa kokosin ratsuani muutaman kerran kasaan ja annoin sen tanssahdella ylvään orin lailla omassa välissämme, mutta sitten annoin sen yrittää rentoutua, niin kuin muutkin yrittivät kiperässä pakkasessa.

Pakkanen nimittäin oli aikamoinen ja lopulta luntakin tuntui olevan isoillekkin hevosille ihan polviin asti. Pienet ponit joutuivat hypähdellä paksussa lumessa ja tilanne alkoi rauhallisuudesta muuttua ihan joksikin toiseksi, kun eläimet osoittivat mieltään kylmyvistä jaloista. Tollo ehkä oli aavistuksen hienohelma, sillä se nosteli muutamaan otteeseen jalkojaan kovin korkealle ja pudisteli päätään kuin kiroten miksi sen piti edes hienona kaljuna puoliverisenä lähteä mukaan tällaiseen koitokseen. Lumi alkoi sataa taivaalta yhä tuuheammin ja pian joka puolelta kuului hermostunutta räkätystä ja kikatusta, kun paikoista ja asetelmista ei ollut enää mitään tietoakaan.

- Sä näytät siltä, että sä olisit valmis jo palaamaan äkkiä takaisin talliin ja ihan kun palelisit yhtä paljon kuin Tollo, Sartsu totesi minulle ystävällismielisesti ja minä anuroin heleästi.
- Mä olen ihan satavarma että Tollo haluais olla juuri nyt tallissa lämpimässä, mielellään jossain hieronnassa, jossa sille soitetaan klassista musiikkia ja sillä on henkinen tasapainoittaja mukana, mutta siellä mistä mä olen kotoisin, pakkasta on talvisin kaksi kertaa enemmän ja lunta että jäätä kuusi kerrosta tähän vielä lisää, virnistin iloisesti.
- Oho, Siperiastako sä tänne muutit?
- No melkeen, aika siitä vierestä, nauroin ja taputtelin vaalean ratsuni kaulaa kun se vihdoin ymmärsi luovuttaa taistelun ja tyytyä ratsunsa osaa tuiskuisessa maastossa.

[Anne]

Laukkasuora
Frank <3