|
|
Post by Anne on Dec 19, 2015 19:24:26 GMT 2
Western-tunti laukkatyöskentelyn tiimoilta. Avoinna hoitajille ja y-omistajille. ToivetuntiKuura - Huiska Emmy - Humu Cella - Alex Fiia - Windi Salma - Myntti Krister piti laukkatyöskentelytunnin. Alkuun otettiin reippaita kiihdyttelylaukkapätkiä suorilla ja ympyröillä. Sai treenata myös kevyttä istuntaa länkkärisatulassa hevosen nelistäessä alla. Treenattiin myös tolppien pujottelua laukassa, melko laajoilla väleillä. Lopuksi tehtiin vielä barrel racen apilakuviota laukassa.
 Emmy ja Humu ihmettelevät tunnin alussa. (Huomatkaa söpösti harmaantuva Humu!)  Kuura ja Huiska kiihdyttelylaukassa. Huiskasta kuoriutui korskea tamma!  Cepa ja Alex tynnyritehtävässä. Alex pisteli menemään kovaa, mutta melkoisen tasaisesti.  Salman ja Myntin yhteistyö oli tänään kaikkea muuta kuin yhteistyötä. Myntti ei olisi enää yhtään jaksanut ja pukitteli jokaisen tehtävän alussa. Tästä olikin hyvä siirtyä mammalomalle... Krister nauraa muhahah!!-naurua sivussa. 0.o  Fiia kiittää Windiä tunnin lopussa. Windiä ei juuri kiinosta =D |
|
|
|
Post by Salma on Feb 6, 2016 11:36:41 GMT 2
"Se on sit aika paksu", Aleksanteri oli sanonut moittivasti minulle, kun ojensi Myntin paksuja ohjia tallin ovella. Olin tullut myöhässä tallille ja rukoillut Aleksanteria varustamaan Myntin rynnätessäni yläkertaan vaihtamaan vaatteita.
Aleksanterin sanoja mietiskellen juoksutin Myntin perässäni maneesiin ja kiinnitin samalla toisella kädellä kypärän leukahihnaa. Lumi narskui pää korkealla ravaavan tamman kavioissa. Krister oli jo ohjannut muut ratsastajat satulaan, kun livahdimme avoinna odottavista pariovista sisään. Henkäisin kuumissani anteeksipyynnön kaartaessani vastentahtoisen hevosen kanssa keskihalkaisijalle.
Tunnin teemana oli laukkatyöskentely. Jo alusta asti tuli selväksi, että Myntti oli loukkaantunut siitä, miten nopeasti se oli heitetty tallista tunnille, eikä halunnut tehdä mitään minun kanssani. Muiden ottaessa reippaita kiihdyttelylaukkoja se siksakkasi lyhyen sivun kulmauksessa ja asetti painoaan epämiellyttävästi takajaloille. Krister neuvoi minua keventämään tuntuvasti kättäni ja puristamaan länkkärisatulan leveää nuppia, jotta uskaltaisin päästää Myntin liikkeelle. Kun se lopulta lähti, laukannosto oli ikävän singahtava eikä kiihdyttämisen varaa enää juurikaan jäänyt. Puolivälissä Myntti pukitteli kiukkuisesti ja käänsi takapäätään kummalliselle mutkalle, kun yritin ottaa sen takaisin raviin. Vasta purressani huulia yhteen huomasin, miten olin alkanut jännittää. Puhalsin keuhkot hitaasti tyhjiksi.
Myntti ei halunnut liikkua oikeastaan mihinkään suuntaan. Se painoi kaarteella vahvasti vastaan ja posotti itsepäisesti suoraa uraa, kunnes hermostuneella ja vähän epälänkkärimäisellä pohkeennaputuksella sain houkuteltua sen kaartamaan. Vaikka laukka rullasikin näennäisesti, se tuntui vastahakoiselta ja löysältä. Noustessani kevyeen istuntaan liike parani vähän. Krister antoi minulle luvan nököttää satulan yllä niin paljon kuin jaksaisin ja uskaltaisin, mutta Myntin yllättävät pukit pitivät minut kuitenkin vähän varpaillani.
Tolppien pujottelu ärsytti Mynttiä lisää. Sinänsä ohjaavat avut tuntuivat yksinkertaisilta, mutta allani jyskyttävä mammahevonen ei tuntunut ottavan puolikastakaan apua vastaan. Se laukkasi kahdesti koko pitkän tolppajonon ohi, ennen kuin Krister neuvoi meitä tulemaan kerran ravissa ja yrittämään sitten uudelleen. Ravitolpat onnistuivat paremmin, ja ehdin jo ilahtua nostaessani tehtävän jälkeen uuden laukan. Pari kertaa pukiteltuaan Myntti suoritti tehtävän aivan kohtalaisesti.
Apilatehtävässä Kristeriä alkoi jo vähän naurattaa Myntin possuilu. Minulla selässä oli vähän vähemmän hupaisaa: hiki virtasi kaulahuivin alla ja käsiä kivisti, vaikka olin yrittänyt rentouttaa ne moneen kertaan. Ei viimeinenkään tehtävä mitenkään erityisen hyvin sujunut, mutta pääsimme kuitenkin lopulta haparoivassa kastematolaukassa Kristerin osoittaman kuvion. Hän naureskeli kädet lanteilla ja tuli sitten taputtaa läiskyttämään Myntin kaulaa.
"Eiköhän sitten ole aika lähteä mammalomalle", hän hykerteli.
Kiitos kivasta tunnista!
|
|
|
|
Post by Cella on Feb 11, 2016 10:29:12 GMT 2
Se, että mä olin varta vasten toivonut entistä laukkahevosta Kristerin laukkatyöskentelytunnille kertoi mun mielestä musta kaiken olennaisen. Sen, kuinka suurella älykkyydellä mut oli siunattu – ja etenkin sen kuinka hyvin ja aikuismaisesti mä mietin asiat loppuun asti.
"Sun ois parempi käyttäytyä tänään sit hyvin", mutisin korkealle ja kapealle ruunalle, joka seuraili kirkkain silmin mun ähellystä raskaiden lännenvarusteiden kanssa. Tietenkin heti näiden sanojen jälkeen Alex kohotti päänsä korkealle katonrajaan, mun käsien ja suitsien ulottumattomiin.
Lopulta täykkäriruuna oli saatu paketoitua varusteisiinsa Kristianin ritarillisella (ja pitkällä) avustuksella, ja me päästiin lähtemään kohti maneesia ja vuoden viimeisiä lännentreenejä. Krister seistä törötti tuttuun tapaansa kentän keskellä, ja kaksi ratsukkoa kiersi jo kehällä alkukäyntejä. Mä ratsauduin nopeasti leveään, syvään satulaan, ja kehotin Alexin saman tien liikkeelle. Ruuna otti alkuun tanssiaskeleita ja kulki pitkästä ohjasta huolimatta pää ja kaula laamamaisessa törössä, mutta mä en ottanut stressiä. Mä olin osannut odottaa energiaa, ja se rentoutuisi kyllä.
Alkukäynnit otettiin kylmän kelin vuoksi oikein pitkän kaavan mukaan, mutta kun tositoimiin päästiin, niin vauhtia ei todellakaan uupunut. Jopa paksun mahansa kanssa viimeisillä tunneillaan keinahteleva Myntti sekä tavallisesti niin tasainen Humu saivat kiihdyttelypätkissä kierroksia kerättyä. Turha varmaan sanoakaan, että niin sai Alexkin.
"Mitä jos te ottaisitte kiihdytykset pelkillä ympyröillä...?" Krister ehdotti parran peittämä suu hieman nykien, kun me oltiin lähes juostu pitkänsivun takaisesta seinästä lävitse.
Alexin kuumuus tasoittui alun jälkeen, kun turhat höyryt oli päästelty pihalle. Mä tein tiheästi siirtymisiä ravin ja käynnin kautta aina kun ei ollut meidän vuoro suorittaa tehtäviä, ja punainen herra alkoikin keskittyä jo paremmin meikäläiseen kuin esim. jännittäviin tynnyreihin, muihin kirmaileviin kavereihin tai siihen, kuinka kivaa oli painella täysillä.
"Sitten Cella ja Alex, keskittykää nyt siihen että se apilakuvio tulee tehtyä huolella, kaarteet on aika tiukkoja", Krister ohjeisti, kun Windi ja Fiia olivat jolkotelleet tynnyriradalta pois onnistuneen suorituksen jälkeen. Mä siirsin hiukan pohjetta, ja Alex lennähti kevyesti myötälaukkaan.
Sain pitää satulan korkeasta nupista kiinni koko kyydin ajan, mutta en raaskinut alkaa jarruttelemaan innokkaan ruunan menoa – kun se meni kuitenkin niin hyvin. Kun me kiepahdettiin viimeisen tynnyrin ympäri mäkin pääsin nousemaan kevyeen istuntaan raskaiden puujalustinten varaan ja annoin Alexin lentää maaliviivalle. Kristerin hyväksyvä nyökkäily saavutti mun silmät kun mä jarruttelin ratsuni raviin. Pieni ajatus pulpahti mun päähäni kun rapsutin kiitellen hiestä nihkeää kaulaa – tämä ruuna voisi oikeasti loistaa isompienkin länkkäkekkereiden aikalajeissa.
Kiitos tunnista!!
|
|
|
|
Post by Fiia on Feb 15, 2016 12:47:35 GMT 2
”Fiia – Windi”, lukee ilmoitustaululle Kristerin käsialalla raapustetussa lapussa. En olekaan ennen kokeillut pilkkupyllyä western-tunnilla, ja siitä kun ylipäätänsä kipusin tamman selkään, alkaa olla jo hetki. Toivottavasti Windi olisi hyvällä tuulella, mietiskelen, kun keräilen sen varusteita satulahuoneesta. Western on minulla edelleen sen verran vierasta, että kaikki energiaa menee tarkoituksenmukaiseen apujenkäyttöön keskittymiseen – hevosenhallintaongelmista en siinä sivussa usko selviäväni. Windi pitää korvat tiukasti niskaa vasten painettuina sen aikaa, kun harjaan ja varustan sen tuntia varten. Tamma ei kuitenkaan yritäkään teroittaa hampaitaan käsivarteeni, joten ehkä silläkin on vielä joulumieltä jäljellä. Hieman ennen kuin kello lyö tasan, lähdemme koko porukka yhtenä lössinä maneesiin. ”Viime hetken vinkkejä?” kyselen äkkiä vähän jännittyneenä Cellalta, mutta tyttö vain nauraa ja huikkaa, että pärjäisin kyllä. Ei auta kuin yrittää luottaa itseensä yhtä paljon. Windi itse asiassa tuntuu jo alkuverryttelyistä saakka aika mukavalta. Se reagoi apuihin ehkä vähän hitaasti ja saankin Kristeriltä noottia alitemmosta, mutta ainakin tamma etenee rennosti suoraan ja kääntyy yllättävän helpon ja notkean tuntuisesti. Siitä olisi varmasti hyötyä, kun alkaisimme pujotella maneesiin ripoteltuja tynnyreitä. Verryttelyiden jälkeen Krister komentaa meidät laukkaan ja käskee ottamaan reippaita kiihdyttelypätkiä niin suoralla kuin ympyrälläkin. Windia ei huvittaisi laukata yhtään tavallista keinuhevoslaukkaansa kovempaa ja saankin muutaman kerran tosissani tökkäistä sen kylkiä koivillani, ennen kuin tamma suvaitsee kiihdyttää tahtiaan. Suorilla saan Windiin paljon paremmin vauhtia, joten enimmäkseen jätän ympyrällä laukkailun Alexille ja muille innokkaammille ratsuille. Huomaan, että kevyessä istunnassa ollessani tamma liikkuu oikeastaan vauhdikkaimmin, joten hyödynnän sitä. Tolppien pujottelu on Windin mielestä tylsää. Se kyllä kuuntelee hyvin apuja ja kääntyy herkästi, mutta laukkoja tamma ei millään jaksaisi vaihtaa. Humputtelemme pujottelun tasaisen varmasti ja armottoman hitaasti alusta loppuun. Krister käskee minun pistää hevoseen vähän poweria, mutta se on valitettavasti helpommin sanottu kuin tehty. Maiskuttelen Windiin vähän lisävauhtia ja saan tehtyä opettajallemmekin kelpaavan suorituksen, josta tamma ansaitsee isot taputukset. Apilatehtävässä Windin rauhallisuudesta ja varmuudesta on onneksi hyötyä. Se suorittaa tehtävän silmää räpäyttämättä ja saa Kristeriltäkin harvinaisen kehun. Laukka tosin rullaa eteenpäin vain juuri ja juuri ja suorituksen jälkeen Windi laskee oma-aloitteisesti käyntiin, mutta en anna sen haitata – asia kerrallaan. Ehkä ensi tunnilla löytäisimme jo sopivamman tasapainon energian ja hallinnan välistä. Kiitos tunnista!  |
|
|
|
Post by Emmy on Feb 22, 2016 23:45:47 GMT 2
 Ihana pörrö-Humpelo <3 |
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!