Estetunti 7.10.2015 - Jumppasarjoja

[Piritta]

Keskiviikkona 7. lokakuuta treenataan istuntaa ja jumpataan poneja oikein urakalla, kun luvassa on jumppasarjatunti. Tunnilla tehdään myös ns. estekoulua, eli sileäntyöskentelyä estetunnin puitteissa. Tunti on avoin sebeläisille (hoitajat & y-om.). Mukaan mahtuu 8 ratsukkoa.

Osallistujat 8/8
Cella - Windi
Fiia - Eela
Anni - Laila
Aurinko - Venna
Jason - Elmo
Wenla - Gitta
Salma - Kurbus
Pihla - Loeke

Ymmärsin jälleen kerran, miksi jumppasarjat kuuluivat niin valitettavan harvoin ratsastusohjelmistoon, kun roudasin hikipäissäni miljoonaa puomia paikalleen. Olin tietysti hienovaraisesti kutsunut ("Tytöt, radanrakennukseen nyt heti! Hop hop! Ja Robert myös, älä yritä lusmuta.") avuliaita tallilaisia mukaani nauttimaan tästä atleettisesta suorituksesta. Lopulta katsoin tyytyväisenä ympärilleni. Maneesia koristi nyt seitsemänosainen jumppasarja, jonka puomit vielä odottivat kannakkeille nostamista, sekä vastakkaisella pitkällä sivulla loivaa kiemurauraa muistuttava tehtävä, josta halusin teettää kahta eri variaatiota. Kummankin lyhyen sivun tuntumassa oli vielä yksi tehtävä, jolla ratsastajat pääsisivät testaamaan ulkoapujensa pitävyyttä. Olin asetellut neljä puomia ylitettäväksi niin pienellä voltilla, että voltin neljäsosien välein aseteltujen puomien päät miltei kohtasivat toisensa keskellä.

Kun ratsukot valuivat maneesiin, ryhdyin välittömästi paasaamaan odottamatta edes, että ratsastajat ehtivät ratsujensa kyytiin. Kuunnelkoot samalla kun säätivät jalustimiaan. Iskostin oppilaideni mieliin jumppasarjojen etuja: siinä missä hitaat hevoset terävöityisivät ja joutuisvat nostelemaan jalkojaan, kuumat oppisivat olemaan kaahottamatta ja malttaisivat sen sijaan odottaa tietyssä rytmissä. Jumppasarjat olivat myös hyvää voimistavaa treeniä, jonka avulla saatettiin pureutua hevosen askellajeihinkin venyttämisen tai lyhentämisen muodossa.

"Kun teillä on hyvä laukka tai ravi, tehtävästä riippuen, te pystyisitte hyvin ylittämään vaikka sata metriä pitkän jumppasarjan ongelmitta ihan vaan ratsastamalla hevosen oikein sisään sille", lupailin. "Ja sitä me ruvetaan muun muassa nyt tänään tekemään - ensin hyvää ravia ja sitten hyvää laukkaa. Lisäksi katsotaan, onko teidän ulkoavut olemassa vai jätättekö heppaparat seilaamaan oman onnensa nojaan. Saatte olla skarppeja tänään."

Tuntisuunnitelma
1. Omatoiminen alkuverkka
- Hevoset ripeästi avuille
- Ratsastajat hereille
- Suoruus ja taipuuko tarvittaessa?

2. Jumppasarja ravipuomeina
- Rytmin ja tasapainon löytäminen
- Tuntuma omaan ratsuun

3. Jumppasarja kavaletteina
- Välit vähän pidemmiksi -> ratsut venymään ja nostamaan jalkojaan
- Suoruus! Vinot kavaletit, keskeltä ja suoraan yli

4. Loiva kiemuraura -tehtävä laukassa
- Laukanvaihdot: uralta keskelle tapahtuvassa hypyssä laukka kaarensuuntaiseksi, uralle tapahtuvassa hypyssä laukka kierroksensuuntaiseksi
- Kaaren keskeltä voltti, joka käy uralla - laukka kuntoon!
- Molemmat suunnat

Välikäynnit (jumppasarja laukkaväleille)

5. Jumppasarja laukassa
- Hyvässä rytmissä sisälle tehtävään
- Istunta, vaikuttaminen, häiritsemättömyys
- Suoruus
- Kavaletteja esteiksi pikkuhiljaa
- Molemmat suunnat

6. Voltti-tehtävä (2 ratsukkoa kerralla)
- Tutustuminen tehtävään ja sen vaatimaan kääntämiseen ravissa
- Haastava tehtävä, anna aikaa oppilaille. Laukassa ei suoraan mukaan kaikkia neljää puomia
- Ulkoavut!
- Etenevä laukka, ei kuole kaarevaan tiehen
- Raaimmille hepoille riittää helpompi suunta (Kurbus, Loeke)

7. Hyvän mielen hypyt jumppasarjalle
- Hyvä fiilis tunnin loppuun

Loppuverkkailut & -käynnit

[Piritta]

Hupsis! Ihan unohdin tämän, anteeksi. Yritän värkätä tunnin loppuun vielä tällä viikolla.


Tunti tullut!

[Pihla]

Loeke tuntui jo selkään noustessa tavallista virkeämmältä. Se selvästi innostui esteistä. Piritta puhuikin heti alkuun jumppasarjojen tärkeydestä ja siitä, kuinka kuumat hevoset joutuisivat keskittymään ja laiskat hevoset saisivat virtaa. Loeke taisi kuulua niiden välimaastoon. Alkuun saimme verrytellä ratsumme omatoimisesti. Loeke tuntui hyvältä selkään, koska se totteli apujani. Kerrankin ratsuni oli kunnolla avuilla ja Pirittakin huomasi sen. Sain kehuja menostamme.

Siihen ne kehut loppuivatkin. Jo ravipuomeilla Loeke osoitti olevansa tuttuun tapaan saippuanpalanen, jota olin opetellut ratsastamaan kesäkuun klinikassa.
”Millä sä oikein Pihla ratsastat Loekea?” Piritta kysyi viimeisimmän puomijonon jälkeen.
”Avuilla,” vastasin hiukan ujosti.
”Niin, ja mikset käytä niitä? Loeke menee tällä hetkellä ihan miten sattuu, kun nostat takapuolen ylös, pystyt kyllä pitämään sen jalkojen ja ohjien välissä,” Piritta huudahti. Onneksi hän siirtyi ohjeistamaan seuraavaa ratsukkoa ja pääsin jatkamaan matkaani. Oli sanomattakin selvää, että tänään piti tosissaan ratsastaa eikä vain yrittää ratsastaa.

Kun puomit nousivat kavaleteiksi, työni alkoi helpottua. Loeke pysyi paremmin suorana.
”Hyvä, juuri noin! Älä kuitenkaan lähde puristamaan polvilla, vaan pidä se POHKEIDEN välissä,” Piritta ohjeisti vielä, tällä kertaa jo lempeämmin. Seuraavalla kerralla panostin kunnolla ja Piritta antoi vain hyvää palautetta. Olin tyytyväinen sekä ratsuuni, että itseeni.

Loivan kiemurauran jälkeen menimme välikäyntejä, kun Piritta kokosi jumppasarjaa uuteen uskoon. Sen jälkeen pääsimme aloittamaan hyppäämisen. Pian oli oma vuoroni lähteä suorittamaan. Nostin laukan ja keräsin sitä sopivaksi pääty-ympyrällä. Piritta antoi nopeasti luvan lähteä suorittamaan. Lähdin kääntämään Loekea jumppasarjaa kohti ja ylläpidin laukan.
”Pohkeet kiinni kylkiin ja ratsasta!” Piritta huudahti vielä. Ensimmäisessä ponnistuksessa nostin takapuoleni ylös ja keskityin parhaani mukaan katsomaan eteenpäin. Kavaletit tuntuivat mitättömiltä, mutta olihan se hyvä aloittaa ensin pienemmästä. Sarjan jälkeen Piritta antoi kommenttia suorituksestamme. Loeke oli kuulemma näyttänyt ihmeen laiskalta, eli sain ratsastaa enemmän eteen. Itselleni sain ohjeeksi pitää ohjat paremmin tuntumalla. Ei ollut ihme, että Loeke karkasi ennen estettä sivuun, kun ohjani olivat liian löysällä.

Seuraavalla kerralla jumppasarjan kavaletit olivat jo esteen korkuisia ristikoita. Tällä kertaa sain Loekeen enemmän vauhtia ja koko tehtävä mentiin vauhdilla. Viimeisen puomin Loeke tiputti, koska ponnistus tuli liian läheltä.
”Muuten hyvä, mutta yritä saada vauhti kuitenkin haltuun, vaikka pyydätkin sitä eteen. Tuo oli muuten kivan näköistä, mutta saisit keskittyä kehoosi alastulossa enemmän. Pari kertaa esteiden välissä tunnuit tipahtavan satulaan, vaikka pitäisi pysyä ylhäällä koko ajan,” Piritta kommentoi. Kiitin palautteesta ja jatkoin Loeken kanssa muiden hevosten sekaan odottamaan muiden suorittamista.

Viimeinen tehtävä oli luokiteltu Loekelle (ja Kuutille) vaikeaksi. Tästä syystä minä ja Salma teimme tehtävän vain ratsuillemme helpompaan suuntaan, joka sattui olemaan molemmilla ratsuilla eri. Ensimmäisen voltin jälkeen tuntui, että Loeke ei kuunnellut enää yhtään. Se puski väkisin mitättömien ulkoapujeni läpi ja pyrki muiden hevosten sekaan. Onneksi toinen voltti oli huomattavasti parempi. Osuimme jopa Loeken kanssa vaadituille puomeille, eikä se yrittänyt edes pahemmin puskea apujen läpi.
”Hienoa Pihla! Luulen, että teille riittää tuo, se meni sen verran hyvin!”
Tuo kommentti piristi mieltäni. Olin onnistunut ja Loeke meni loppujen lopuksi todella hyvin!

[Salma]

Pirrellä oli vauhti päällä. Hän seisoa posotti maneesin keskihalkaisijalla selittämässä jumppasarjojen tarkoitusta esteratsukon elämässä, kun me vasta mittailimme jalustimia ja kiristelimme energisten hevosten satulavöitä. Kurbus, jonka selkään olin juuri kavunnut, heilutteli uteliaan oloisena päätään.

Olin ajatellut Kuutin niin kovasti Emmyn hevoseksi, että aivan yllätyin nähdessäni sen nimeni perässä. No, osittain se johtui myös siitä, että menin edelleen joka kerta vähän pähkinöiksi, kun listassa luki mikä tahansa muu kuin Bonnie - en vieläkään oikein saanut iskostettua päähäni, mihin kaikkeen tiineys vaikutti.

Mutta Kuutti se siis olisi tämän reilun tunnin ajan, minun uskalias esteratsuni siis. Ruuna pompotteli pehmeässä käynnissä uralle, kun olin saanut ährättyä estejalustimet sopivan mittaisiksi. Jason ja Elmo olivat vielä keskihalkaisijalla, mutta muut kulkivat jo reipasta lämmittelykäyntiä tehden voltteja ja pääty-ympyröitä. Pirren puhe sen kun jatkui ja jatkui taustalla. Kuuntelin parhaani mukaan samalla, kun totuttelin Kuutin rakenteeseen. Se oli ehkä himpun verran korkeampi kuin Bonnie, pitkäjalkainen ja aika lailla vankkatekoinen. Hauska hevonen.

Pirre antoi meidän lämmitellä omatoimisesti. Testailin Kuutin kanssa samantyyppistä alkuverkkaa, jolla sain Bonnien yleensä hyvin kuulolle ja taipumaan. Shampanjanvärinen ruuna vaikutti raaemmalta ja toisaalta nöyremmältä kuin Bonnie. Hölkyttelin harjoitusravissa pitkää sivua ja yritin hakea tasapainoa pohje- ja ohjasapujen välille. Vähän enemmän kättä kuin Bonniella, vähän vähemmän komentavaa ulkopohjetta. Kuutti oli miellyttämisenhaluinen ja vastasi nopeasti pyyntöihini.

Lämmittelyhyppynä ratsastimme vuoron perään jumppasarjan ravipuomeina. Lähestyessäni pitkällä suoralla mietin, että edellisestä jumppasarjastani oli tosiaan jo vähän aikaa. Bonnien kanssa tietty rakentelin silloin tällöin muutaman puomin viritelmiä, mutta näin pitkää ja tarkkaan suunniteltua jumpparataa en ollut päässyt ylittämään pitkään aikaan.

Kuutti haparoi vähän ensimmäisillä puomeilla. Kova kolahdus kaikui maneesin seiniä myöten, kun se sekosi rytmissä ja löi takakavionsa hiekan sekaan. Pidin käden vakaana ja keskityin keventämään kaikessa rauhassa ylös-alas-ylös-alas, jotta ruuna saisi rytmistäni kiinni. Se seilasi hetken epävarmasti, mutta viimeisillä puomeilla saimme otteen toisistamme. Minuun nousi hellyys yritteliästä nuorta hevosta kohtaan.
"Hyvä Kurbus", mutisin suupielestäni, kun ravasin toista pitkää sivua lähtöpaikkaan.

Tuli nopeasti kuuma. Avasin toppaliivini vetoketjua ja työnsin hiostuneita hiuksia otsaltani, kun Pirre nosti puomit kavaleteiksi. Kuutti tähyili innostuneena esteille. Tällä kertaa se lähestyi vähän liian nopeasti, kompuroi uudelleen ja tuiskautti minut kaulalle sileän harjan sekaan. Työnsin itseni kaksin käsin istumaan, ja ehdin saada hevosen ravista kiinni vielä ennen kavalettien loppumista.
"Tule uudelleen!" Pirre huuteli.
Tällä kertaa osasin varautua temponmuutokseen.

Laukkatehtävässä Kuutti hämmentyi. Se ei olisi millään halunnut vaihtaa laukkaa, vaan kiihdytti tai ponkaisi oudon keinuvalle ristilaukalle. Ravin kautta sain tehtyä vaihdoksen ihan sievästi, mutta turhauduin sisäisesti katsellessani muiden hyvin onnistuvia laukanvaihtoja.
"Mitä mä teen väärin?" Huokailin Pirrelle.
"Sä oot niin tottunut ratsastaan Bonniella", Pirre sanoi ymmärtäväisesti. "Kuutti ei vaan toimi samoilla nappuloilla. Etsi rauhassa miten se pelaa, yritä aluksi vaikka tehdä selkeämpi puolipidäte siinä ennen vaihtoa."
Yritin ja yritin. Yhden kerran vasempaan kierrokseen vaihto onnistui melkein täydellisesti, ja kumarruin kiireesti taputtamaan hevosen hiostuvaa kaulaa. Se käänsi korvansa minua kohti - ja tarjosi oikeaa laukkaa. No, onnistuneen tehtävän jälkeen se pääasiassa vain nauratti.

Jumppasarja laukassa oli Kuutin heiniä. Kun sain sen riittävän rauhallisessa rytmissä sisään, se hyppäsi kuin keinuhevonen, ja minun tehtäväkseni jäi vain istua hiljaa kyydissä. Pirre katsoi tyytyväisenä menoa sivusta.
"Vielä toisesta suunnasta!" Hän huuteli hymynkare suullaan.

Oli selvää, että Pirre oli säästellyt volttitehtävää kuningaslajiksi tälle tunnille. Kokeneemmillakin hevosilla oli vaikeuksia sen suhteen, ja katsellessani muiden ratsastusta minua alkoi jännittää, miten Kuutti selviytyisi esteestä. Kun toin sen ravissa puomeille ensimmäistä kertaa ja aloin kääntää, huomasin saman tien miten paljon oli aliarvioinut apujen voimaa. Kuutti valui ulos tehtävältä kuin taikina kulhosta. Sain naputella sen ulkopohkeella takaisin vasta, kun Pirre oli selventänyt uudelleen tarvittavat avut.

Tuli laukannoston aika. Kuutti oli pärjännyt ravikäännöksillä ihan hyvin, vaikka vahvempi ja heikompi puoli erottuivat selvästi. Huomasin purevani huulia yhteen lähestyessäni ensimmäistä puomia, ja rauhoittaakseni ennemmin itseäni kuin hevosta puhalsin keuhkot täyteen ja rentoutin koko vartaloni. Laukka pyöritti minua mukavasti eteenpäin.

Kuutti heijasi melko mukavasti tehtävän lävitse. Tempo tippui jonkin verran, mutta Pirren ohjeitten mukaan patistin sitä lempeästi eteenpäin ja annoin sille aikaa taipua.
"Se on vielä vähän raaka tämän tehtävän kanssa, annetaan sille aikaa!" Esteopettaja neuvoi. "Se meni hyvin, taputa ja kehu!"

Tunnin loppuun otimme vielä hyvän mielen hypyt jumppasarjalle. Annoin ohjien valua vähän pidemmäksi hansikkaitteni lomasta ja keinahtelin Kuutin selässä sarjan ylitse. Se päristeli ja hyppäsi tohkeissaan. Hieno hevonen!

Kiitos kivasta tunnista!

[Fiia]

Mikään ei ole koskaan kuulostanut enemmän minulta kuin termi estekoulu. Vaikka Pirre onkin merkattu tunnin opettajaksi, ajattelin lähinnä, että ratsastaisimme koulutunnin ja ylittäisimme välillä muutaman puomin siellä täällä, noin niin kuin vaihtelu virkistää -hengessä. Pirren ja minun käsitykset eroavat toisistaan, huomaan, kun talutan vierelläni puolittain kävelevän, puolittain ravaavan Eelan maneesiin. Siellä meitä odottaa täysimittainen jumppasarja. Joudun siis lyhentämään jalustimia parilla reiällä ponnistettuani vähemmän sulavasti Eelan satulaan ja jättämään kouluraippani katsomossa tököttävän Rosan hellään huomaan.

”Jumppasarjatuntihan tän oli tarkoituskin olla”, Jason ihmettelee syviä huokauksiani Elmon selästä. ”Mitä sä odotit?”
”En mä tainnut lukea sitä otsikkoa niin tarkkaan”, mutisen. Eiköhän se tästä, kun pääsisin vauhtiin. Eelalla ei ainakaan ole vauhdista puutetta: se kävelee kilometrin mittaisella askeleella kirahvinkaula suunnilleen maneesiin kattoon kolisten. Itsenäisessä verryttelyssä pyrin lähinnä herättelemään itseäni ja saamaan hevosta vähän asettumaan ja pyöristymään. Eela kääntyy aika näppärästi ja tuntuu notkealta, mutta sitä vastoin täysin suoraa en tammasta saa tekemälläkään.

Sen huomaa Pirrekin siinä vaiheessa, kun ratsastan Eelan ensimmäistä kertaa puomien ylitse. Se nostelee siroja jalkojaan tarkkaavaisesti, mutta vaikka kuinka aloittaisin keskeltä, painuu tamma toiseen reunaan ennen sarjan päättymistä. Piritta saa karjaista minulle muutaman kerran ulkoapujen tärkeydestä ja pyykkinaruina roikkuvista ohjista, ennen kuin huomaan, että niin herkkää hevosta kuin Eela pitää oikeasti ratsastaa. Aluksi se tulee kiireiseksi, kun painan alapohkeeni kiinni tamman kylkeen, mutta – yllättävää kyllä – rentoutuu sitten ja jää jotenkuten avuille.

Loiva kiemuraura taas on Eelan heiniä. Se vaihtaa laukan ajatuksen voimalla ja tekee kauniita, tasaisia kaarteita. Yritän ratsastaa siististi pienin avuin ja keskittyä istuntaan, kun reitistä ja puomien ylityksestä ei niinkään tarvitse tamman kanssa huolehtia. Välillä Eela tuntuu kerta kaikkiaan liian pitkältä ja laukka liian isolta istuttavaksi, mutta vähitellen alan tottua Elmosta kovasti poikkeavaan tammaan. Selvästi pitäisi mennä hevosilla vielä useammin, niin ei tarvitsisi joka kerta aloittaa alusta.

Välikäyntien jälkeen alamme puuhastella jumppasarjan parissa laukassa. Muutamat ensimmäiset kerrat Eela tulee sarjalle aivan liian pitkässä, löysässä laukassa ja on räsäyttää puomien sekaan, mutta tajuaa itse korjata virheensä. Minä keskityn istuntaan, ja siinäpä sitä riittääkin korjaamista. Kädet, katse ja ryhti ovat kolme pahinta kohtaa, joista Pirre saa muistuttaa melkein joka kerta. Lisäksi suoruudessa riittää vieläkin tekemistä, vaikka Eela alkaa onneksi tulla paremmaksi joka hypyllä.

Pienen notkahduksen nousujohteinen tuntimme kokee volttitehtävässä. Eela kääntyy kyllä, mutta ei kovin tasaisesti vaan pikemminkin hienoisen paniikin vallassa, ja hyppää sitten puomien yli kuin kenguru. Minä roikun puoliksi ohjassa ja puoliksi harjassa ja perun ajatukseni isoilla hevosilla ratsastamisesta jatkossakin. Ponilla tämä olisi niin paljon helpompaa, kiroan, kun Eela loikkaa kolmannen kerran viimeisen puomin ulkopuolelle. Pirre käskee vaikuttamaan paremmin ja ratsastamaan laukkaa tehokkaammin. Helpommin sanottu kuin tehty – mutta loppujen lopuksi saan kuin saankin lopettaa kelvolliseen suoritukseen. Taputan Eelaa jalkalihakset maitohapoilla ja päätän ratsastaa seuraavan estetunnin Elmolla, estekoulua tai ei.

[Anni]

"Nyt mennään Lallipalli estetunnille", tokaisin ujosti korviaan höristelevälle tammalle. Eelaa taluttava Fiia tirskahti sanavalinnalleni ja vilkaisi Jasonia, jonka toljotti meikäläistä suu auki parin metrin päästä.
"Unohtakaa", mutisin virnuillen ja talutin kainostelevan ratsuni ulos karsinastaan.

Mä verryttelin Lailaa alkukäyntien jälkeen hetken aikaa kevyessä ravissa, antaen tamman liikkua pidemmällä kaulalla. Vähitellen lähdin kokoamaan ohjia ja säätelemään ravin tempoa siirtymisin askellajin sisällä. Välillä saatoin istua satulaan ja pysäyttää Lailan, pyytäen sen sitten takaisin raviin.
Jatkoin työstämistä perusistunnassa, asetellen mustankimoa vuorotellen sisään ja ulos hakien tammaa suoraksi pohkeiden ja ohjan väliin.
Muutamien ravi-laukka-ravi -siirtymisten jälkeen annoin Lailan laukata eteen. Tamma tuntui mukavan energiseltä, mutta oli silti ratsastettavissa pienin sormenliikkein pyöristäen tyytyväisesti kaulaansa. Taivuteltuani Lailaa parilla voltilla, otin tamman ravin kautta käyntiin ja jäin odottamaan Pirren tehtäväselostusta raukeasti hymyillen.

Ravipuomeilla Laila asetteli jalkansa niin sievästi puomien väliin, ettei minun tarvinnut kuin katsoa eteenpäin, pitää pohkeet kiinni ja ohjastuntuma tasaisena. Paketti tosin repsahti hetkellisesti puomien noustessa kavaleteiksi ja välien pidennyttyä - niin mun kuin Lailankin pasmat menivät sekaisin sipsutusvaiheen jäätyä päälle ravipuomeilta.
"Lailaa vähän rohkeammin eteen, anna sen venyä!" Pirre huikkasi. Uudella yrityksellä hommat sujuivat pientä kiemurtelua lukuunottamatta ihan hyvin ja kolmannella kerralla kavalettijumppis oli kesytetty.

Varmistelin laukanvaihtoa ensimmäisellä puomilla ilmeisesti hivenen liian ronskisti saaden Lailan heittäytymään puomin yli niin maan julmetulla leiskautuksella, että hillitön hihityspuuskani sai Pirren mutisemaan itsekseen. Sain kuitenkin laukan pakettiin voltilla ja toinen puomi ja laukanvaihto olivat jo no, aika todella paljon eleettömämpiä.
Mä olin nyt ehtinyt ratsastaa Lailalla jo sen verran, että tiesin suunnilleen mitä odottaa Lailalta tamman tajutessa jumppasarjan ylittyvän nyt laukassa. Kulmassa vaanivan "mörön" johdosta mustankimo pyrähti jumppista kohti niin vauhdikkaasti ja pienen pompahduksen saattelemana, että sain tosissani istuttaa itseni syvälle satulaan ja pidättää kauhunsekaisen intopinkeää puoliveritammaa koko istunnallani.
"Muista myödätä!" Pirre kiljahti mun hillitessä Lailaa viimeiseen saakka. Ehdin kuitenkin keventää istuntaani ja liu'uttaa kättäni pitkin harjamartoa pykälän verran, antaen Lailalle mahdollisuuden venyttää itsensä sarjalle. Suoritus oli ihan ok, mutta tehtävä onnistui kerta kerralta paremmin estekorkeuden noustessa - samassa suhteessa nousi myös niin mun kuin Lailankin keskittyminen, eikä tamma yrittänyt enää möllistellä kulmia tai lähteä lapasesta.

Volttitehtävän hahmottaminen oli alkuun vaikeaa, mutta kun sen oli saanut kokeilla ravissa, mitään epäselvyyttä ei enää ollut. Laukassa Laila meinasi tosin kerran kieltää puomille (kyllä, sen alla vaani jokin tappajaeläin), mutta ehdin korjata tilanteen murahtamalla tammalle niin uskottavasti, ettei sillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin koikkelehtia puomin yli reilusti poikittaen. Kohennettuani ulko-ohjan tukea Laila ei päässyt enää lipsumaan puomien ulkoreunaan vaan ylitti ne nätisti keskeltä askelten natsatessa aikalailla kohdilleen. Myötäilin pienesti sisäohjasta herkutellen tuntumalla ja loppujen lopuksi sain ratsastettua pari volttia rennolla, apujani herkeämättä ja ennen kaikkea nöyrästi kuuntelevalla hevosella.

"Hieno", supatin Lailan korvaan Pirren hyvän mielen jumppasarjan jälkeen: olo oli väsynyt mutta tyytyväinen. Annoin ohjien lipua sormieni välissä pykälä pykälältä pidemmäksi Lailan venyttäessä kaulaansa. Kevenneltyäni pari kierrosta siirsin tamman käyntiin pienellä puolipidätteellä ja hölläsin ohjista rapsuttaen puoliverisen ohutta karvaa. Hetken tamman lapaa tuijoteltuani nostin katseeni vain kohdatakseni Jasonin mietteliään tuijotuksen, mitä ilmeisimmin Lailan hellyttelynimen johdosta. Pudistelin päätäni itsekseni nauraen saaden Kurbuksen selässä istuvan Salman vilkaisemaan mua kummastuneena.
"Älä edes kysy", virnistin saaden bruneten tuhahtamaan.

[Wenla]

Jumppasarjoja 7.10.2015



Gitta oli vähän innoissaan ja esittelikin kenguruloikkiaan ylpeänä!


Kiitos kivasta tunnista !

[Cella]

”Pirre.”
”Niin?”
”Mä haluaisin esittää valituksen mun tän tunnin ratsusta.”
”Itse toivoit Windiä, sanoit että tämä nimenomaan tekee sille hyvää.”
”Mutta mulle ei tee. Mun verenpaine on muutenkin heikoissa kantimissa.”
”Vai niin.”
”Oikeesti Pirre, mulla on huonot kengät, ja on tässä ollut vähän nuhaakin ja –”
”Höpöhöpö Cella, nyt persus sinne satulaan. Ja ota ulko-ohja saman tien paremmin tuntumalle.”

Näin myötätuntoista ja rakastavaa opetusta me täällä saadaan. Pitää varmaan soittaa lastensuojeluun.

No ei, mulla ei ollut mitään valittamista. Paitsi siitä, että olin jossain onnellisissa kehityn-ratsastajana-huuruissa mennyt ilmoittamaan meidät Windin kanssa jumppasarjatunnille, joka hirvitti mua jo valmiiksi. Mun painellessa Windiä volteille ja ympyröille mä tunsin jo sen, kuinka se keräsi intoa vilkuillessaan alkuasemiinsa aseteltuihin puomeihin ja tolppiin päin, ja kuinka se painoi kuolaimeen aivan valmiina menemään jo huomattavasti kovemmalla vauhdilla. Me ei tultaisi luultavasti mahtumaan ainoaankaan esteväliin, ja rymisteltäisiin onnessamme jokin surkeimpien jumppasarjailijoiden maailmanennätys.

Tai sitten ei. Tai sitten Windi kaikista maailman asioista päätti olla hyvä ravissa puksutelluissa alkutehtävissä. Jota mulla ei ollut todellakaan mitään vastaan, kunhan olin hämmentynyt.

Knabstrupin ravi oli miellyttävää ja tasaista, kun me aloitettiin hommat Pirren tyyliin hyvin nopeasti. Mun ohjatessa sen maapuomien muodostamalle sarjalle sen askeleeseen tuli alkuun sitä tuttua, hieman kuumuvalta tuntuvaa pontta, mutta juuri ennen ensimmäistä puomia se tuntui kevenevän ja asettuvan säyseästi mun määräämään tahtiin. Windin suuri ongelma, nimittäin sen hidas lämpeneminen, ei haitannut juuri lainkaan, sillä puomit pakottivat nostamaan jalkoja lennokkaasti, ja pidätteet ja pohkeet painuivat hyvin lävitse. Mulla oli hyvä fiilis, kun kahden sarjakierroksen jälkeen taputtelin tammalle vuolaat kiitokset – ilmeisesti ravipuomeja pitäisi ottaa meidän hyppytreenien alkuun tästedes aina.

Tuttuun tapaansa tamma lähti keräämään kierroksia tunnin edetessä. Kiemurauratehtävä sujui vielä oikein hyvin vaikka itse sanonkin – tutun ratsun kanssa laukanvaihdot eivät tuottaneet ongelmia, ja tehtävässä oli niin paljon mietittävää Windille, ettei se ehtinyt harkitakaan hötkyilemistä. Mutta kun me otettiin repertuaariin itse sarjan ratsastaminen laukassa, tuli eteen meidän tämän tunnin suurin haaste. Kuten Pirrekin sanoi, tällaisella sarjalla avainasemassa oli se, miten hevonen tuli sisään sarjalle – ja meillä lähestymiset usein tuppasivat olemaan liian vauhdikkaita, vaikka oikeasta kohdasta lähtisivätkin. Yksittäisillä esteillä se ei haitannut, mutta vähänkin pidemmillä sarjoilla kyllä. Mä koitin testailla pidätteet huolella läpi ennen sarjalle suuntaamista, mutta silti meidän ensimmäinen suoritus meni harakoille. Me tultiin auttamatta liian lujaa.

”Ulkoavut koko ajan mukana, äläkä anna sen Windin viedä vaikka se mielellään veisikin! Nyt se on ihan liian pitkä!” Pirre ohjeisti meidän kolisteltua puomeja useammassakin kohtaa sarjan aikana. Mä nyökyttelin suu päättäväisenä viivana, ja jarruttelin pilkullisen tamman raviin. Silmäilin hajamielisesti kuinka Anni ohjasi Lailaa puomien eteen, ja hioin samaan aikaan omaa strategiaamme, millä saisimme tehtävän onnistumaan.

Windi tuntui taas sileällä aivan eri hevoselta, eteenpäinpyrkivältä mutta pehmeältä. Mä nostin vuoron tullen laukan, ja suoristin jo hyvissä ajoin tamman sarjan eteen, jotta meillä molemmilla olisi aikaa reagoida. Se koveni heti, askel piteni ja meno kiihtyi. Mä pyysin ensin ihan nätisti, mutta lopulta muistutin sille aika rajustikin että sen selässä istui joku. Windi otti nokkiinsa, mutta sen laukka asettui, ja nyt me tultiin esteille ja huomattavasti sopivammassa rytmissä. Mä hymähdin hiljaa itsekseni, ja myötäsin niskojaan nakkelevalle tammalle anteeksipyytävästi, koska sen innokkuutta mä en missään nimessä halunnut tappaa. Seuraava kierros menisi jo muistuttelematta – ja taas paljon paremmin.


Kiitos tunnista!

[Jason]

Hyppään, hyppään, hyppään,
vauhti on ihan huimaa,
ei meidän menossa ole mukana
enää edes yhtään kulmaa.
Elmo se nimittäin on ihan villinä,
ja ohjista pidän kiinni enää pikkurillillä.

Ei tietoakaan enää rauhasta,
josta Fiia mulle kertoi,
vaan tässä hurjassa laukassa,
Elmo jo laukkuritkin peittoo.
Hurjaa hurjaa vauhtia alla,
ei hidastaminen mielessä,
pieni haavakin jo kielessä,
kun voimia ei enää ole.

Jumppasarjat on meidän juttu,
Elmolle homma ihan tuttu,
ei kevyttä istuntaa kummempaa,
tästä vaan tulee kokoajan rumempaa.
Me pöristään ja höristään
yhdessä eteen rynnistetään.
Ei meinata muille vuoroa antaa,
kun ruuna tänään kaikkensa antaa.

En ymmärrä miksi tässä kävi näin,
onneksi kuitenkin parhain päin.
Ei ketään sattunut mihinkään,
niin ajattelin kun kiitin Elmoa
olisipa tunti kestänyt vain pidempään.
Oli tyylikkäitä ylityksi,
Pirren raivoa,
ja maneesin kulmaan kaivettiin vähän kaivoa.

Ei taida asiaa uudelle tunnille olla,
kun vauhdista innostuu tää mun polla.
Elmo kiitin iloisesti,
vaikka olihan se meno pienoinen riski.
Äiti katsoo vielä kauhuissaan,
mistä se parka mun kanssa maksaakaan.
Tästä on kuitenkin askel vaan ylös,
kunhan muistan jatkossa vain nostaa
sen pyllyn ylös.

Kiitos tunnista!