Post by Tuulia on Jul 3, 2015 23:11:41 GMT 2
Heinähattu -retki 18.7.15
Kesäisenä lauantaipäivänä Seppeleen väki ottaa rennosti ja lähtee maastoilemaan. Jokainen hoitaja ja hevosen omistaja on tervetullut oman kultamussukkansa kanssa viettämään iltaa ystävien seuraan. Ratsastusreissua lähtee kuvitteellisesti johtamaan opettajamme Pirre, koska hahmoni on niin kokematon. Nyt otetaan rennosti ja jätetään satulat talliin! Maastoretken jälkeen saa jäädä nukkumaan (eli valvomaan) leirikämpille
Maksuaiheita on kuusi - jokainen toteuttakoon niistä vähintään kaksi. Yöstä mökeissä saa myös toki kirjoittaa! Minä kirjoitan ensin pohjiksen.
Söpikset & lähtö Seppeleestä
Nyt laittaudutaan hevosen kanssa! Pue itsesi ja hoitsusi kesäiseksi, mahdollisimman söpöksi - kuitenkin niin, että kehtaat kulkea kylänraittia! Ikuista söpöläisesi mahdollisimman hullunkuriseen kuvaan.
Laukkakisat
Vauhdin hurmaa Liekkijärven laukkasuoralla. Heinä kasvaa jo pitkänä ja vihreänä, ja
mieli on runollinen. Anna riimien soljua ja raapusta sulosoinnut runoksi.
Ylös, ulos ja leikkimään!
Lapsuudesta tutut leikit pääsevät osaksi ratsastusreissua, kun pysähdymme kesantopellolle leikkimään hippaa, peiliä ja seuraa johtajaa. Tarinoi hullunkurisista leikeistä - kuka tippuu selästä?
Sininen järvi ja sininen taivas
Evästeltyämme Pihlaniemessä pysähdymme uimaan kahluupaikalla Liekkijärven etelä-kärjessä. Kuka uskaltautuu uimaan asti? Ota sininen kynä tai maali kätteen ja piirrä kuva - pelkällä sinisellä!
Jos metsään haluat mennä nyt
...niin takuulla yllätyt. Mitä tulee vastaan, kun kuljeskelemme vapaasti metsässä? Tarinoi yllätyksellisestä metsähetkestä.
Päivänsäde viimeinen
Kiipeämme Liekkikalliolle ihailemaan auringonlaskun jälkeistä taivasta. Ota sivellin käteen ja maalaa tunnelmallinen, väririkas kuva sinusta, ja söpöläisestä hevosestasi.
Osallistujat
Pirre - Sentti
Tuulia - Ruusa
Ilona - Edi
Clara - Netta
Cella - Windi
Pihla - Loeke
Luna - Humu
Sandra - Ari
Salma - Bonnie
Aleksanteri - Myntti
Pyry - Reino
Pohjatarina
Sadekuuro oli yllättänyt minut pyörämatkallani tallille, mutta se ei fiilistä laskenut. Tänään lähdettäisiin pitämään hauskaa pitkälle maastoreissulle, ihanaa! Olin pakannut pieneen selkäreppuun juomapullon ja vähän evästä, sekä kasan vaaleanpunaisia ja valkoisia nauhoja. Loppumatkalla, sateen jo lakattua, keräsin kimpun kukkia. Mitäköhän muut olivat keksineet hoitsujensa päänmenoksi, tuumailin.
Jätin pyörän aittaan nojaamaan ja puikahdin Ruusan karsinaan, missä se mutusteli päiväheiniä. Kassuboi oli varmaan häädetty hakemaan sateen alta heeboja sisään. Harjasin hepan ja aloin letittämään pitkää, mustaa harjaa. Letteihin pujottelin kukkia, vaaleanpunaisia metsäkurjen kukkasia, ja letit solmin kiinni tuomillani nauhoilla. Tein rusetteja häntäänkin - halusin Ruusasta oikein söpön.
Itselläni oli valkoista ja pinkkiä päällä ja samoista kukkasista tehty seppele. Taluttelin Ruusaa nurtsilla tallin pihamaalla ja nappasin siitä hauskan kuvan takaviistosta, kun pikkusuokki kapsutti takasellaan kuvettaan samalla katsoen minua. Haha, höppänä heppa.
Pian lähdimme Pirren ja Sentin johdolla tallipihasta. Joukko tallilaisia oli laittanut hoitsunsa niin söpöiksi! Kesäinen ilta-aurinko lämmitti ihanasti kulkiessamme pellon viertä.
"Ravi", Pirre huudahti ja kannustimme kopukkamme juoksuun. Clara pomppi kovasti pienen Netan selässä ja koitti keventää, mutta se ei ilmeisesti tuottanut tulosta, kun satulat olivat jääneet talliin.
Laukkasuoran alussa Pirre julisti meille laukkakisan. Pian laskimme yhteen ääneen än yy tee nyt ja sitten laukkasimme. Kovaa, niin kovaa, että heinät vain suhisivat hevosten jaloissa. Suurimmat hevoset pitivät tietysti kärkeä, mutta se ei muilta ollut hauskuudesta lainkaan pois! Loeke nimittäin veti kunnon ilopukit, mutta onneksi Pihla pysyi kyydissä.
Laukkasuoralta jatkoimme kapeaa metsäpolkua pöheikön läpi takaisin tielle. Tien toisella puolella oli kesantopelto, jossa pääsisimme leikkimään leikkejä!
"Aloitetaan hipalla, hippa vaihtuu kun osun tällä koivun oksalla jotakuta selkään, ei sitten huidota naamaa!" Pirre ohjeisti ja kannusti Sentin juoksuun. Isokokoinen heppa ei tuntunut olevan tarpeeksi ketterä tähän, mutta vauhti ratkaisi ja hippa vaihtui. Tiukissa mutkissa itse kullakin oli vaikeuksia pysyä kyydissä!
"Mitä leikitään seuraavaksi?" Pirre kysyi.
"Peiliä!" Cepa huudahti. "Mä voin olla eka!"
Sovimme, että peilin pitää kääntää koko hevonen ennen kuin saa katsoa, jotta muilla on aikaa jarruttaa. Nyt, vauhdin ollessa rauhallinen ja suunnan suora, kaikki pysyivät lyydissä, mutta itse kunkin oli vaikeaa olla peili ja saada heppa kääntymään ympäri...
Leikimme vielä letkassa seuraa johtajaa. Minun vuorolla pyysin Ruusan hitaaseen käyntiin, otin ohjat suuhuni ja nostin kädet ilmaan. Seuraavaksi käännyin selässä istumaan selkä menosuuntaan - hieman eloisampien ratsujen hoitajat ähkivät tehtävien olevan turhan vaikeita, mutta ei mullakaan kaikki mennyt putkeen, kun Ruusa yllättäen stoppasi menonsa ja horjahdin naistenistunnasta maahan, haha!
Kuljimme jotain metsäpolkua pitkän matkaa pellolta tielle. Olin muutama päivä sitten kuullut Pirren suunnittelevan tätä pidempää maastoretkeä, ja olin ehdottanut, että poppoo pysähtyisi meille mehulle Pihlaniemeen! Siellä äippä olikin laittanut pihan pöytään mehulaseja ja keksejä. Aleu juoksenteli terhakkaana pihamaalla.
"Mitä tyty", sanoin koiralle leikkiessäni pikkusen kanssa hetkisen. Se oli niiiin suloinen ja ihana!
Pihlajanniemestä ei ollut enää kuin pari kilometriä Liekkijärven sillan läheiselle kahluupaikalle. Siellä pääsimme kahlaamaan ja uimaan heppojen kanssa, eikä kenenkään tarvinut huolehtia satulan kastumisesta! Nyt viimeistään kaikki kampauksemme menivät pilalle ja vaatteet kastuivat hieman pukiessamme ne takaisin uikkareiden päälle, mutta ilta-aurinko ehtisi vielä juuri ja juuri kuivattaa ne - kesä kuivaa minkä kastelee.
Kahluupaikalta lähdimme samoilemaan ihan summamutikassa metsikköön. Menimme reippaasti syvemmälle metsään, ettemme häiritsisi tienvarsien taloja ja mökkejä.
"Ootteko ihan varmoja että päädytään Arselan liepeille?" Luna epäili, mutta eiköhän me sinnepäin oltu menossa... Metsässä sai varoa oksia, kiviä, puita ja kaikkea muuta, mutta hauskaa oli.
"Äää koivunoksa osu mua ihan keskelle naamaa!", Ilona kiljahti ja nauroimme kaikki.
Pian huomasimme seisovamme kallion vieressä.
"Hetkinen eihän täällä pitäs olla muita kallioita kun Pihlaniemen kallio", totesin. "Arsela on paljon etelämpänä."
"Taijettiin vähän oikasta", Salma naurahti, mutta pääsimme kahden mökin välistä hyvin takaisin tielle.
Matkamme jatkui Liekkikalliolle. Airinko ei enää paistanut tielle, joten palelsi hieman. Kello oli varmasti jo melkoisen paljon, kun kapusimme polkua kallion päälle.
"Hei, aurinko näkyy vielä!" Sandra huudahti. Olimme juuri ihanaan aikaan perillä, aurinko painuisi kohta vastarannan taa, eikä pilviä ollut kuin ihan taivaanrannassa hehkumassa kultaisena aurigon viimeisien säteiden kera.
Myntillä oli vissiin vähän huono päivä, kun se ei olisi malttanut seisoa Aleksanterin rinnalla ollenkaan katselemassa jotain järveä ja taivasta. Minä puolestani olin laskeutunut Ruusan selästä Pyryn viereen.
"Eikö olekin kaunista", kysäisin.
"Onhan tuo aika", poika vastasi.
Nojasin Ruusan tummaan, märkään harjaan, ja ihailin hiljalleen vaaleanpunaiseksi kääntyvää taivaanrantaa, kun kultainen mollukka lipui puiden taakse keräten järven pinnasta kimmeltävät timantit mukanaan.
Maleksimme rannalta tallille, missä ihan hetken päästä puoli porukkaa valloittaisi toisen leirimökeistä. Vaikka mulla oli tosi lyhyt matka kotiin, halusin jäädä muiden kanssa pitämään hauskaa mökkiin. Pari aikuisista tallilaisista lähti autolla hakemaan kaupasta vähän syötävää, ettemme ihan nälkään kuolisi.
Parin tunnin päästä päädyimme perinteistä pullonpyöritystä pelaamaan ja nauroimme pitkälle aamuyöhön toistemme hauskoille paljastuksille. Seppeleen väki oli mulle kuin toinen perhe, täällä oli aivan mahtavia tyyppejä, ihania ystäviä.
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!