25.06.2015 - Estetunti ilman satulaa

[Piritta]

Kesän tullen on mukava lakata pingoittamasta ja heittäytyä mukaan hieman villimpiinkin juttuihin. Torstain estetunnilla 25.6. on luvassa leikkimielistä menoa ilman satulaa. Mukaan sopii kahdeksan huimapäistä seppeleläistä (hoitajat & y-om.). Opettaja päättää ratsut - kainoja toiveita saa kuitenkin esittää ("En lupaa kuunnella niitä" - Pirre).

Osallistujat 8/8
Cella - Hyperion =)
Jason - Venna =)
Tuulia - Edi =)
Clara - Elmo =)
Salma - Alex =)
Pihla - Patron =)
Sandra - Kössi =)
Britta - Laila

Kesä oli tullut, ja helle ainakin hetkellisesti sen mukana. Ilkeiltä t-paita-rusketusrajoilta välttyäkseni otin ratsastajat vastaan olkaimettomassa tuubitopissa. En olisi varmaan muuten kuvitellutkaan pitäväni sellaista, mutta minussa oli kuitenkin hippunen bridezillaa, vaikka miten yritinkin väittää, että häästressi kiersi minut kaukaa. Sitä murehti kummallisia pikkuasioita, kun oikeasti olisi pitänyt laatia hätäsuunnitelmia häidenjälkeisten kriisitilanteiden hoitoon - miten selviytyä loppuelämästä saman naaman kanssa - tai jotain sellaista. En minä tiennyt mihin minun olisi pitänyt varautua, joten varauduin sitten edes siihen, ettei hartiaseutuni olisi rumasti raidallinen H-hetken koittaessa.

"Tulkaas nyt punttailemaan kavereitanne kyytiin, että päästään aloittelemaan", nakitin aidan takana luuhaavat hoitajat avukseni kuskeja ratsauttamaan. Minusta oli tullut myös taitava komentelija, kun olin yrittänyt pitää paisuvaa hääarmeijaani kurissa ja nuhteessa estääkseni koko hommaa karkaamasta aivan käsistä. Jos esimerkiksi äitini ja kaasoni saisivat päättää, hääjuhlallisuudet kestäisivät kuusi viikkoa, joten siksipä olin joutunut kehittämään auktoriteettiani entisestään.

"Hop hop, käyntiä pitkin ohjin uran sisäpuolella."

Ratsukoiden kävellessä siirtelin vielä viimeisiä esteitä haluamanilaisille paikoille ja korkeuksille.

"Aloitetaan sitten lämmittelyleikillä. Hipan sijaan pelataan tänään stop-leikkiä. Askellaji on ravi, suunta vapaa, kolarit kielletty. Kun huudan stop, kaikki pysähtyvät niille sijoilleen. Se ratsukko, jolla kestää kauimmin pysähtyä, putoaa pelistä pois ja joutuu kävelemään - eikä vain hevonen, vaan myös ratsastaja, niin saadaan teidätkin varmasti lämmiteltyä päivän koitokseen. Pelistä pudonneet taluttavat hevosiaan, kunnes käyn punttaamassa teidät takaisin satulaan. Silloin pääsette takaisin leikkiin mukaan."

Kukaan ei vitissyt eikä rutissut, ainakaan ääneen. Siispä aloitimme leikin. Hevoset ja ponit ravasivat pitkin poikin kenttää ja pysähtelivät vaihtelevalla menestyksellä käskystäni. Kössi tukki uppiniskaisena korvansa Sandran pidättäviltä avuilta niin usein, että pari kertaa jätin ihan tietoisesti huomaamatta heidän hiipivät, hitaat pysähdyksensä, jotta joku muukin joutui joskus kävelykomennukselle kuin Sandra-parka. Kyllä Kössikin alkoi pikkuhiljaa heltyä ja alistui kuuntelemaan ratsastajaansa pykälä pykälältä paremmin.

"Jakautukaa käynnissä kahdelle pääty-ympyrälle. Maneesin päätyyn Venna, Elmo, Edi ja Patron ja hepat toiseen. Tehkää niin iso ympyrä, että kierrätte puomi-ristikko-puomi-setit ulkopuolelta. Kun kaikki on päässeet ympyrälle, siirtykää raviin. Kun teillä on hyvä ravi, pienentäkää ympyrää niin, että ylitätte puomit ja ristikon. Keskittykää tahdikkaaseen raviin ja huolelliseen tiehen."

Viimeisiä kertoja estetunnilla oleva Patron, joka varsin pian lähtisi uuteen kotiin, oli ensimmäinen puomi-ristikko-puomi -tehtävän suorittaja. Se ylitti tehtävän varmasti tahdikkaassa ravissa, ja Pihlan olikin helppo istua mukana. Edi kiemurteli, mutta Tuulia korjasi lempeän päättäväisesti eestinponin pysymään reitillä paremmin seuraavalla kierroksella. Venna kuljetti Jasonia varsin turvallisen näköisesti, mutta tiesin ponin vielä tarjoavan pojalle enemmänkin vauhtia, kunhan päästäisiin hyppäämään - tamma oli oikeastaan varsinainen tehopakkaus, joka pääsi oikeuksiinsa esteilläkin. Elmo oli tyypilliseen tapaansa vielä melko jähmeän näköinen, vaikka etenikin reippaasti eteenpäin. Se vaatisi aikaa vertyäkseen ja notkistuakseen, minkä kerroin lohduttavasti Clarallekin.

"Kävelkää hetki pitkin ohjin. Muokkaan vähän äskeistä lämmittelytehtävää, niin pääsette ottamaan ensimmäiset laukkahypyt. Tänään hypätään radanpätkiäkin ja lopuksi katsotaan, mitä korkeuksia teidän kantti kestää ilman satulan tukea."

Ennen hyppäämistä laukassa pyysin ratsastajia nostamaan laukan kumpaankin suuntaan ja hakemaan siihen tuntumaa ihan ilman esteitä. Pian ratsukot jo leiskauttelivat pääty-ympyröillä yli pystyesteiksi muokkaamistani entisistä ristikoista. Kun ratsastajat alkoivat saada tuntumaa ilman satulaa hyppäämiseen, siirryttiin ylittämään loivan kiemurauran tielle rakentamaani suhteutettua linjaa, jonka väliin tuli hieman ratsusta riippuen helposti viisi, kuusi tai aluksi jopa seitsemän askelta.

"Sitten pieni radanpätkä! Maneesin päädyssä pääty-ympyrällä pystyeste, sitten äskeinen linja, hyvä ratsastus päätyyn ja lyhyen sivun jälkeen puolirataleikan tiellä okseri. Laitan sen eka pieneksi, mutta nostan sitä kohta."

Radanpätkällä nähtiin muutamia kummallisia ponnistuspaikkoja, pari kieltäytymiseen päättynyttä viime hetken jänistystä ja ensimmäinen, onneksi hyvin kivuton, selästämuksahduskin. Laila ajautui aivan pystyesteen juureen, mutta hyppäsi kuitenkin lähes paikoiltaan voimakkaasti ylöspäin onnistuen yllättämään Britan.

Ehkä silkkaa solidaarisuuttaan Cella otti asiakseen pudota seuraavaksi.

"En vaan halunnut, että oot ainoa, jonka pitää tuoda kakkua", blondi sepitti viattomana viittilöiden Britan suuntaan.
"Hienoa, että teillä tätä yhteishenkeä piisaa", pärskähdin. "Hyppääpä nyt takaisin kyytiin ja tule saman tien uudestaan ihan alusta asti."

Alex kiikutti Salmaa melkoista vauhtia radalla, mutta se ei sponsoriratsastajan polvia pistänyt notkumaan. Korkeushyppyosioon päästäessä uskalias ratsukko näytti kyntensä ja sai muilta tuntilaisilta osakseen aplodit laskeutuessaan päivän korkeimmasta hypystä melkein harmonisessa tasapainossa. Paha vain, että harmonia loppui neljä askelta esteen jälkeen, kun Salma olisi vielä jatkanut suoraan ja Alex puolestaan halusi kurvata tiukasti oikealle.

"No olettepas te nyt tänään irtonaisella tuulella!" sanoin naureskellen ratsastajille auttaessani Salmaa takaisin Alexin selkään. "Jos joku vielä loppuraveissa onnistuu putoamaan, joudutte kyllä vielä leipomaan mun hääkakunkin siitä hyvästä! Mä olen täällä opettamassa enkä punttailemassa teitä jatkuvasti takaisin kyytiin."

Vitsihän se oli, mutta se riitti säikäyttämään ratsastajat niin, etteivät he uskaltaneet harkitakaan hiekkaan muksahtamista ennen kuin hallitusti loppukaartoon pysäytettyjen hevostensa selästä jalat edellä, kuten kuului.

[Piritta]

Sorge, oon vähän myöhässä tämän kanssa! Kesähelteiden ja -töiden piikkiin.

[Salma]

Olin järkyttynyt.

Viikkokausia olin tuijotellut kalenterissa keikkuvaa ilman satulaa –estetuntia ja suunnitellut jippoja, joilla pysyisin kuin liimattu Bonnien paljaassa selässä. Olin ratsastanut ponilla viitisen kertaa ilman satulaa sekä sisällä että ulkona, ja käynyt jopa eräänä yksinäisenä iltana hyppäämässä epäluuloisen ponin selässä keikkuen muutaman hassunkurisen ristikon. Onnistuneista hypyistä mielissäni olin vain ajatellut pyytää Pirreltä lupaa käyttää turvanarua kaulalla ja unohtanut sen jälkeen koko tunnin.

Ja nyt Pirre oli laittanut alleni Bonnien sijaan Alexin!

Hevonen oli kapea ja korkea, se käveli jotenkin hassun keinuvasti ja käänteli valppaasti päätään kulkiessaan pöllyävää uraa pitkin. Minä hikoilin turvaliivissäni jo nyt. Pirre viimeisteli kentän keskellä esteiden iloista sekamelskaa, ja Odelie punttasi juuri hännänhuippuna kentälle tullutta Jasonia Vennan selkään. Vaihdoin painoa ja yritin löytää asennon, jossa hevosen selkäranka ei tuntuisi ikävästi. Olin vähän kateellinen Edi-löllykän selässä mukavasti istuvalle Tuulialle.

Pirren stop-leikin aikana opettelin vipuja, joista Alex toimi. Se oli yllättävän kevyt, mutta leikin jatkuessa alkoi vähitellen kyllästyä ja heitellä kyllästyneenä päätään. Ravissa oli helpompi istua kuin olin ajatellut, joten annoin hevosen päästellä aika reippaassa tahdissa odottaessani Pirren stop-huudahdusta. Pari kertaa jouduin kävelyvaellukselle, ja joka kerta Alex katsoi minua kummissaan kuin kysyen, joko oikeasti aioin lopettaa.

Pirre jakoi meidät kahdelle isolle ympyrälle. Heppaympyrällä ravasivat hetken kuluttua Alexin lisäksi Hype, Kössi ja Laila ratsastajat selässä keikkuen. Kössi sai kulkea ylhäisesti yksinään toisella puolella ympyrää, se taisi olla vähän pahalla tuulella ja oli jo näyttänyt kaviota Elmolle tunnin alussa.

Ravin tasaannuttua lähdimme ylittämään puomi-ristikko-puomi – tehtävää. Alex innostui pienistä esteistä ja painoi vähän kädelle. Harmittelin ettei sen harja ollut pidempi, minun oli vähän vaikea pysyä tasapainossa ja ohjata iso hevonen keskelle maapuomeja. Ristikolla se asettui itse oikein, mutta etenkin jälkimmäisellä puomilla se olisi jo halunnut kaartaa turvalliselle uralle ja kiemurteli aina muutaman askeleen kuin koukkua pakeneva kastemato. Porasin vasemman pohkeeni sen heijaavaan kylkeen ja myötäsin, kun hevonen asteli huolellisesti jalkojaan nostellen puomin keskikohdan ylitse.

Laukassa sama tehtävä, ristikko pystyksi muutettuna, sujui myös ihan hyvin. Alex ei ollut kovinkaan huolellinen jalkojensa kanssa ja pari kertaa puomit kolahtivat pöllähtäen maahan. Se oli kuitenkin mukavan yritteliäs ja korjasi ainakin hetkeksi, jos hain laukkaan parempaa rytmiä tai muuta simppeliä. Suhteutetulla linjalla se huiteli vähän liian huolimattomasti, mutta askel oli onneksi pehmeä eikä minulla ollut erityisemmin vaikeuksia pysyä paljaassa selässä.

Radan Alex otti selvästi kisakuntonsa osoituksena. Hypen liideltyä hetken ympäri kenttää Cellan istuessa hiekkaa tukassaan uralla, Alex ehti innostua heppakaverin juoksentelusta ja päristeli kärppänä Pirren lähettäessä meidät matkaan. Hevonen paineli pääty-ympyrän suunnilleen kolmion muotoisena, ja ehdin päästä samaan laukka-askeleeseen sen kanssa vasta linjan loppupuolella. Okseri meni paremmin, Alexilla oli kova meno ja se tuntui pitävän hyppyä vain pienenä pahana iloisen laukkapyrähdyksensä keskellä. Taputin hevosta kiitokseksi, kun se hidasti maneesin päädyssä takaisin hölkyttelevään raviin.

Korkeushyppyosiossa Alexin ponnu ei vain tuntunut loppuvan. Kun se tajusi homman jujun, se rauhoittui vähän ja alkoi keskittyä hyppyihin. Minä puristin silmäni ponnistuksen ajaksi kiinni ja yritin parhaani mukaan kuvitella, että ratsastin Bonniella ja ennen kaikkea satulassa. Onneksi Alex tiesi mitä teki, ja Pirren asettaessa puomit omien sanojensa mukaan tämän tunnin hyppyrajalle, se leiskautti yli kuin olisi hyppinyt sunnuntaiesteitä. Muut ratsastajat kuuluivat hakkaavan jossain kaukana käsiään yhteen, ja minä häkellyin niin hypystä kuin yllättävistä aplodeista niin, että unohdin ratsastaa. Alexin kääntyessä takaisin kohti hyppypaikkaa esteen jälkeen minä jatkoin eteenpäin ja laskeuduin kiepillä pehmeään maahan.

Pirren uhkasi laittavansa meidät leipomaan hääkakkunsa, jos loppujäähdyttelyjen aikana tekisimme vielä mahalaskuja. Joka ikinen ratsastaja tuntui nipistävän takapuolensa satulaan ja luultavasti vannotti pyhästi itselleen, että roikkuisi vaikka hampailla harjajouhista, jos tarve vaatisi. Pirren häävalmistelut vaikuttivat niin suureellisilta, että kakkuleipuri joutuisi vatkaamaan kermakreemiä ja muotoilemaan marsipaania vielä ensi joulunakin.

[Cella]

”Mä oon aika varma että mä en ees osaa hypätä enää.”
”No entäs mä sitten? Hyvä että osasin laittaa enää suitsia hevoselle.”
”Hype ei varmaan ees irtoo maasta näiden mun Jenkeissä kerätyn kolmenkytä lomakilon takia.”
”Haha noinko meinaat! Ei tää Suomenkaan festarijuhannus mikään kauheen kuiva ja terveellinen oo ollut…”
”No ei varmaan! Oliksä jussina jossain?”
”Juu, haha, me käytiin… öh…”

Britan iloinen selitys hiipui sen vilkaistua kentän keskelle, jossa oli tullut hämmentävän hiljaista. Mun katse seurasi perässä, ja kohtasi Pirren hyvin, hyvin viileän katseen – kruunattuna tiukkaan puuskaan puristetuilla paljailla käsivarsilla. Rosa, Sandra ja Jason näytti esteopen selän takana pelonsekaisen vahingoniloista ”ohhhhhhh damn you guys are so skrewed” –naamaa.
”Sitten, kun mun tunnin pitäminen ei enää häiritse teidän juoruhetkeä”, Pirren ääni oli hiljaisen uhkaava, ja sai mut tuntemaan oloni kengänpohjaan juuttuneeksi koirankakaksi, ”Niin olkaa hyvät ja osallistukaa alkuverkkoihin, niinkun kaikki muutkin.”

Mä en ole edes omissa ylioppilaskirjoituksissa käyttäytynyt niin hyvin, kun sen pikku kurinpalautuksen jälkeen. Keskityin Hypen liikkeisiin 110 prosenttisesti, ja taivuttelin sitä pienille volteille alkukäyntien aikana saadakseni sen herkäksi ohjalle ja pohkeelle.

”Aloitetaan tänään lämmittelyleikillä!” Piritan ääni kajahti helteisen kentän keskustasta, ja alkoi saman tien takoa ohjeita pöytään tavallistakin auktoriteettisemmalla äänellä. Uralla kiertävät ratsukot kuuntelivat hiirenhiljaa pomon käskyjä. Pirre oli ollut aina vaativa ja hyvä ope, mutta viime viikkoina se oli lujittunut vielä entisestään – olikohan pieni häästressin poikanen kyseessä, tallissa kun kiersi huhu että meidän estemestari rengastettaisiin ihan näinä viikkoina. Tosin, samanlainen huhu kiersi edelleen meikäläisestäkin, joten niiden todenmukaisuutta voipi sitten jokainen itse miettiä.

Stop-leikki sujui multa ja Hyperionilta kuin rasvattu. Se ei muodostunut ihan mun bravuuriksi, kuten hippa, jossa mä olin mestari, mutta kertaakaan me ei jääty porukan viimeisiksi pysähtymään. Hype oli todella herkkä istunnalle, paljon herkempi kuin Windi, ja nyt kun satulaa ei ollut välissä se korostui entisestään.

Seuraavana vuorossa oli ympyrätehtävä, jossa puomit ja ristikot oli aseteltu sieviksi linjoiksi kaarten mukaan. Hypeä kiukutti, kun se ei saanut nostaa laukkaa – se meinasi jokaisella kierroksella ristikolta laskeutuessa nostaa pyörivää kolmitahtiaan. Mä sain tiiviillä istunnalla pidettyä sen jotenkuten oikeassa askellajissa, ja onneksi pian eteen tulevat puomit pakottivat trakehnerin hallitsemaan askeltaan.

Kyllä Hypekin sai lopulta tahtonsa läpi, kun välikäyntien jälkeen mä pehmensin istuntaani, ja puollipidätteen kautta annoin ruunalle laukkapohkeet. Sen askellus oli ihanan pyörivää, ja mä tajusin jännittäneeni huomaamattani hiukan ravitehtävissä pompotellessani.
”Sitten samoille ympyröille, sama tehtävä uudelleen, mutta laukassa!” Pirre käskytti, kun me oltiin otettu tuntumaa uuteen askellajiin koko kentän mitalta. Äskeinen ristikko oli muuttunut pystyesteeksi – yhä pieneksi, mutta selvästi kookkaammaksi verrattuna lämmittelyristikkoon, jonka yli hevosympyräläiset oli suunnilleen päässeet astumaan.

Hype alkoi hyppyjen edetessä ja vaatimustason noustessa hieman kuumumaan. Aina muutama askel ennen estettä tunsin selvästi, miten takaosa työnsi tuplasti kovemmalla voimalla kohti ohjaa, ja hörössä töröttävien korvien takaa kuului innostunutta pärinää.
”Soo jaah, ukko”, mä mumisin ja kohotin kädelläni ja istunnallani ruunan muotoa lyhemmäksi. Liian innokkaassa tempossa me ei mahduttaisi sisäkentän suhteutetulle linjalle mitenkään päin.

Meidän alkaessa hypätä tehtäviä ratana, mulla alkoi olla jo varmempi fiilis. Ilman satulaa hyppäämiseen piti aina hieman totutella – siinä piti pysyä niin rentona, ja yläkropan käyttö oli niin paljon tärkeämmässä asiassa, kun jalustimia ei ollut tasapainon tukena. Rapsuttelin hötkyilevän Hypen säkää, kun seurailin katseellani radalla parhaillaan jyskyttävää Akexia ja Salmaa. Miten ne saikaan hyppäämisen näyttämään niin helpolta!

Britta ja Laila päästettiin radalle seuraaviksi, ja kun mustankimon takamus oli keikahtanut suhteutetun linjan esteiden yli, antoi Pirre meille luvan lähteä.

En tiedä oliko se sitten karma, joka kosti meidän alkutunnin häiriköinnit, mutta jotain mystistä siinä tapahtui. Kun me kaarrettiin Hypen kanssa ensimmäiseltä pääty-ympyrältä pitkälle sivulle, näin sivusilmällä, miten Lailan suuri hahmo pyssäsi rajun näköisesti radan viimeisellä esteellä. Mä käännyin tietenkin vaistomaisesti katsomaan – ja sillä samalla hetkellä, kun Laila pomppasi ja Britta muksahti kylkimyyryä hiekkaan, Hypen kaikki patoutunut innostus tuntui vallanneen sen kaviot. Ruuna sinkaisi innoissaan eteenpäin kohti lähellä häämöttävää linjaa, ja mä koitin epätoivoisesti saada sen kääntymään suorempaan. Ja kyllähän kiltti herrasmies kääntyikin, vähän vaan vauhdikkaammin kuin oletin. Koitin kahmaista kiiltävänharmaista harjajouhista kiinni kuin viimeisistä pelastavista oljenkorsista, mutta kun painopiste oli yli laidan, se oli menoa. Paljas selkä vaan katosi alta, kun mä kierähdin selästä auringon kuumentamaan kenttään.

Hype ravasi häntä viuhkana iloista kunniakierrostaan, ja meikä pyörähti saman tien jaloilleen. Mihinkään ei sattunut, kaikki ruumiinosat oli tallessa. Pirre talsi mun luo riemuidioottia kimoani taluttaen, ja sen olkapään yli näin, miten kentän laidalla katsellu Fiia punttaili juuri naureskelevaa Brittaa takaisin selkään.
”En halunnu että oot ainoo joka tuo kakkua!” mä virnuilin bruneten suuntaan, ja mun selkää hiekasta putsailevan Pirren suusta kuului huvittunut naurahdus.
”Hyvä että yhteishenkeä piisaa”, nainen katsoi muhun silmät tuikkien.
Oli se sitten morsiusstressiä tai muuten vaan raudanlujaa opetuskokeilua, huumorintaju sillä oli ainakin edelleen tallessa.

[Pihla]

Minulle oli valittu ratsuksi Patron, mistä olin hyvin kiitollinen. Olin kuullut juttua ruunan lähdöstä uuteen kotiin, joka ilmeisesti tapahtuisi pian. Sää oli sen verran lämmin, että olin päättänyt ratsastaa topilla, tosin kaduin sitä nähdessäni muiden ratsastajien olevan tuubitopeissa. Enhän minäkään rusketusrajoja halunnut, mutta olin ajattelematta sen kummempaa laittanut päälleni sinisen topin.

Vaateajatusteni jälkeen pääsimmekin aloittamaan tunnin. Piritta ohjeisti seuraavan leikin, joka alkoikin heti ohjeiden annon jälkeen. Patron pysähtyi ensimmäisellä kerralla hiukan hitaasti, mutta Piritta huusi sen olleen harjoituskierros. Sen jälkeen leikki alkoikin tosissaan. Yllätyksekseni Patron alkoi toimia jo paremmin enkä jäänyt kertaakaan viimeiseksi. Aina joku muu oli hitaampi ja yleensä se hitaampi oli Kössi, jonka selässä Sandra kiikkui.

Onneksi leikki meni pian ohitse ja seuraavaksi jakaannuimme pääty-ympyröille. Jäin muiden ponien seuraan toiseen maneesin päätyyn. Tehtävään sisältyi puomeja ja ristikko, joiden ylittämiseksi raviympyrää piti pienentää. Sain aloittaa tehtävän. Patron eteni korvat pystyssä tasaista vauhtia. Pysyin hyvin kyydissä, jopa puomeilla. Tehtävää toistettiin muutamia kertoja, jonka jälkeen Piritta käski meidät kävelemään pidemmillä ohjilla. Hän kertoi tunnin aiheesta ja minua alkoi hiukan jännittää hänen mainitessaan, että hyppäsimme hiukan korkeampaakin. Toisaalta minulla oli ratsuna oikea esteponi, josta piti olla tyytyväinen. Se ei varmasti turhia kieltelisi.

Aloitimme laukkojen jälkeen hyppäämisen. Patron tuntui todella hyvältä pystyä lähestyessä. Ponnistus lähti oikeasta paikasta ja sain takapuoleni ylös. Oikeastaan olin todella tyytyväinen Patroniin. Se suoritti esteet todella sujuvasti joka kerralla.

Radanpätkät menivät hyvin lukuun ottamatta muutamia askelvirheitä, jotka Patron korjasi itse. Olin selässä kuin avuton linnunpoikanen, joka ei osannut tehdä juuri mitään muuta kuin istua selässä ja vähän käännellä ohjista. Patron sen työn joutui tekemään, en minä.

Oli korkeushypyn aika. Tajusin hyvin pian, etten tulisi hyppäämään kuin vain ihan pieniä pystyjä korkeimmillaan. Ei Patron edes välttämättä pääsisi kovin korkeaa, ainakaan, kun minä keikuin selässä.
”Pihla voit tulla tämän, jos vain haluat,” Piritta kertoi. Nyökäytin ja nostatin laukan. Patron lähti etenemään 60cm pystylle hyvällä tahdilla. Valmistauduin hyppyyn ja ruuna hyppäsi voimakkaalla hypyllä. Liisimme esteen ylitse, mutta maan tullessa vastaan horjahdin kaulalle. Onneksi pysyin kuitenkin kyydissä.
”Sehän meni hienosti, tasapainoa vain lisää!” Piritta huudahti. Hän tuntui sanovan miltei saman kaikille. Päätin samalla, että se oli minun korkein esteeni siltä erää. Parempaan en pystyisi. Jäin kävelemään sivummalle ja katselin muiden suorituksia. Salma hyppäsi lähes täydellisesti jopa ilman satulaa. Aivan kuin hänellä olisi kuitenkin ollut satula, sellainen näkymätön. Olisinpa itsekin ollut yhtä taitava..

[Clara]

Näin myödätään oikeaoppisesti esteellä t. Clara

Kiitos hauskasta tunnista!

[Jason]

Ai että ärsyttää,
kun Venna mua miten sattuu kärryttää.
Ei ole mulla mahkuja yhtään,
tuijotan vaan jonnekkin tyhjään.

Ei vauhtia meiltä yhtään puutu,
eikä Pirren ääntä enää kuulu.
Mennään pitkälti miten sattuu,
ja joka reiästä Venna pujottautumaan mahtuu.

Alta pois siis hepat ja ponit,
väijytään teitä kun pahaiset lokit.
Alkuuhan meillä hyvin meni,
sit esteet tuli ja Vennan järki meni.

En nyt sanois etten Vennaa haldaa,
mutta minkäs sen innostukselle kukaan mahtaa.
Vauhdista nautin kyllä eniten,
äitin vähäiset hiukset viimeiten.

Cellan ohi hurautan,
ratsullani hurjalla,
hyppy kehno, ylitys hyvä,
ulkona oltaisiin jo ojassa.

Nyt silmät kiinni ja kohti seuraavaa kohdetta,
ei Vennan suussa tunnu mikään,
joten nyt painan vain pohjetta.
Hiiop!

Kiitos!

[Tuulia]

Ilmotustaululta selvisi, että menisin tänään estetunnilla Edillä. En ollutkaan päässyt eestiruunan selkään kovin montaa kertaa ratsastuskouluhistoriani aikana. Läsipää tarhaili leppoisasti alkukesän kuuman auringon alla, ja katsoi vähän ihmeissään tarhasta hakijaa.
"Tänään mä hyppään sun selkään", höpisin ruunalle pukiessani riimua sen päähän. Talutin ruunan sen karsinaan (joka taisi olla aitassa?) ja aloin harjaamaan sitä.
"Oho, sulla on ollut kunnon turkki, kun vieläkin lähtee karvaa", hämmästelin ja etsin kumisuan käteeni - sillä lähtisi paremmin.
Olin iloinen, että sain rauhallisen hepan tunnille, koska emme laittaisi satuloita. Tykkäsin kyllä mennä ilman satulaa, ei siinä mitään, mutta en haluaisi joutua jonkun ison ja villin hepan selästä heittämäksi.

Heti tunnin alkuun pääsimmekin leikkimään leikkiä, jossa yks sun toinen päätyisi maan kamaralle - vaan ihan omasta tahdosta ja nätisti jalat eellä. Kun Pirre lupasi tulla punttaamaan takaisin satulaan (mitkä oli siis jääneet talliin), naurahdin mielessäni ja ajattelin, että hän varmasti suunnitteli samaan aikaan häitään, haha. Minäkin kerran olin hidas pysähtymään ja pääsin kävelemään.. Huh, tässä helteessä. No, ainakin tuli lämmin.
Sitten pääsimmekin ravailemaan ympyröille ja ylittämään pieniä esteitä ravissa. Edi kiemurteli kummallisesti ympyrällä, mutta otin sen paremmin kuulolle ja pidin suorana, jolloin lähestymme estettä uudestaan paremmasta kulmastakin.

Pirre pyysi nostamaan laukan, ja sillä aikaa, kun me laukkailtiin, hän kasasi vaikeampia esteitä. Niistä muodostui pieni rata, jota pääsimme myös hyppäämään. Edi oli ihanan rauhallinen ja tasainen, toisin kuin muutama muu - melkein joka toinen päätyi syystä tai toisesta maistelemaan kentän hiekkaa. Mä nautin siitä lentämisen tunteesta, kun liidimme esteiden yli Edin kanssa niin kepoisasti. Tästä tulisi ihana kesä <3

Kiitos tunnista!

[Sandra]

Alun järkytyksen jälkeen mun ja Kössin yhteistyö sujui ihan mallikkaasti.

Kiitos kivasta tunnista!