|
|
Post by Anne on Jan 15, 2015 20:40:56 GMT 2
Tammikuinen maasto sebeläisille. Mukaan mahtuu 12 ratsukkoa. 11/12 Anne - GittaNadja - Taiga Sussu - Rotta  Cella - Windi Salma - Bona Pihla - Hype Luna - Humu Kuú - Eela Tuulia - Hestia Nuutti - Laila Clara - Walma Emmy - Kössi Joulukuun hanget olivat kutistuneet tammikuussa harmaiksi, vetisiksi massoiksi, jotka jäätyivät ja sulivat vuoronperään. Koko maastojengi oli komennettu kentälle, jossa noustiin säntillisesti selkään. - Tänään meillä on kaikkien rakastama istuntamaasto, selitin luimistelevan Gitan selästä. - Maastot ovat oivia paikoja keskittyä istuntaan, hevoset kun liikkuvat kuitenkin omaan tahtiinsa letkassa. Jokainen pidentää kahdella reiällä jalustimia, jotta saadaan sellainen kunnon kouluratsastusfiilis. Kun ratsastajat olivat saaneet jalustimit oikean mittaisiksi, lähdettiin matkaan. - Pidetään hyvät etäisyydet ja ohja mahdollisimman pitkänä. Haetaan rentoja hevosia, jolloin voitte myös venyttää istuntaa satulassa. Jalka saa roikkua rennosti jalustimella, reisi eikä polvi purista. Nyrkit ja kädet kannatellaan hevosen sään yläpuolella ja keskivartalo on tiukka, mutta pitkä. Oma niska rentona ja lantio pystysuorassa satulaan nädhen. - Mennään! Ohjasin ratsukot metsään ja anautin pohkeella Gitalle hyvän ja pitkän eteenalaskäynnin. - Maasto on myös hyvä paikka treenata istuntaa, koska siellä automaattisesti rentoutuu. Kukaan ei katsele ja luonto rauhoittaa mukavasti, visertelin. - Sitten otetaan ravia. Otetaan ohjat tuntumalle ja ratsastetaan hevosia isoon raviin. Kaikki nousevat jalustimille seisomaan. Ei kevyeen istuntaan, vaan istutaan aivan pystyssä jalustimilla. Reisi on rento ja jalka on rauhassa jalustimilla. En ehtinyt ravissa katselemaan, totteliko minua kukaan, mutta siellä koko letka tuntui olevan. Muutaman minuutin päästä annoin luvan keventää ja muistuttelin käsien kantamisesta. Pian otettiin taas käyntiin. - Edelleen muistatte pitkän jalan ja voittte ottaa ohjaa paremmin tutumalle ja ratsastaa hevosta istunnalla eteen. Rento keskikäynti saa olla! Loskainen metsä vaihtui peltoon ja laukkasuora alkoi lähestyä. - Noustaan kevyeen istuntaan. Kuten huomaatte, olette tosi lähellä hevosia. Paino saa valua kunnolla kantapäille, jotta tasapaino pysyy. Nostetaan laukka kevyestä istunnasta. Pidetään edestä hieman vastaan ja pohje kiinni. Kun hevoset pyrkivät itse eteen, te niiden lähellä ja hyvin tuntumalla, pitäisi niiden asettua hyvin laukassa peräänantoon. Jos ne nostavat päätä ylös, pohje lähemmäs, oma asento ylemmäs ja käsi eteenpäin hevosen harjalle, parikymmentä senttiä sään yläpuolelle. Hyvä ohjastuntuma ja hevosen pitäisi jäädä siinä alle. Se pääsee ponistamaan takaa ja myötää niskasta. Lähettiin. Normaalisti selästään veltto Gitta oli jo hieman ryhdistäytynyt, mutta puri tässä tehtävässä kuolaimeen. Se nosti päänsä, joten tein niinkuin olin opettanut muillekin. Muulimainen tamma oli Seppeleen hevosista ehkä vaikein ratsastaa peräänantoon, mutta kun tarpeeksi saatiin vauhtia ja pidätettä edestä, tamma pyöristi selkäänsä ja otti takasiaan paremmin alle. Laukkasuoran jälkeen tarkistin, että kaikki olivat mukana. Jatkoimme kevyessä ravissa ja muistuttelin koko ajan käsien kantamisesta. Hevoset pärskähtelivät ja kuulostivat tyytyväisiltä. - Lopuksi vielä käyntiä ja keskipitkät ohjat! Oma istunta ei lösähdä, vaan istutte kuin istuisitte GP-kouluradalla ratastamassa lisättyä käyntiä. Kättä voi hieman laskea, että hevonen tulee eteen-alas -tuntumalle. Mutta käsi pysyy edessä, ei reisillä ja kertoo hevoselle, että ratsastetaan eteen. Hevosia voi myös taputella ja asetella. Varsinkin, jos on toiselta puolelta kovin jäykkä. Maasto on myös hyvä paikka venytellä hevosia, ratsastaa toinen kylki pitkänä vaikka hetki. Varsinkin kun mennään kotiin päin. Silloin hevonen liikkuu eteen ja lihaksia on mahdollista venyttää. Taivutukset myös pitävät virkeemmät hevoset kontrollissa ja hevoset saavat muuta ajateltavaa. Palasimme tallille. Rento (?) lauantain maasto oli taas takana. Gittakin tuntui pehmeältä ja taputin sen kulomustaa karvaa ennen selästä laskeutumista.  Sussu ja Rotta |
|
|
|
Post by Pihla on Feb 2, 2015 15:50:19 GMT 2
Maksu
Hype heilautti päätään. Riimunaru heilahti pään mukana. Jatkoin silti harjaamista. Vuorossa olisi tammimaasto. Ratsukseni oli valittu Hype. Oma hoidokkini ei tähän joukkoon mahtunut. Oikeastaan oli ihan kiva saada Hype ratsuksi. Ruuna vaikutti yllättävän mukavalta sen perusteella mitä olin siitä kuullut, mutta toisaalta taas liian vaativalta ratsulta minulle.
Kokoonnuimme kentälle. Heti alkuun Anne ilmoitti, että menisimme istuntamaaston ja jalustimet pitäisi pidentää kahdella reiällä. Vaikka ajatus kauhistutti minua, laskin jalustimia silti. Sillä hetkellä toivoin, että olisin ottanutkin Pellan ratsuksi. Se sentään oli tuttu poni. Ratsua ei silti voinut enää vaihtaa.
Matka alkoi hyvässä jonojärjestyksessä. Yritin keskittyä ohjeiden mukaisesti pitämään jalan rentoina. Tuntui kuitenkin, että jännitin muuten enemmän. Hype tuntui olevan energiaa täynnä. Pitkien ohjien sijasta jouduin pidättelemään Hypeä, ettei se menisi edellä menevän hännässä kiinni. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin rentoutua ja ohja löystyi sitä mukaa. Lopulta Hypekin pääsi lepuuttamaan päätään.
Ravipätkällä piti seisoa jalustimilla, siis ihan oikeasti seisoa ja vielä ihan suorana! Yritin parhaani, mutta tasapaino oli hieman hutera ja takerruinkin muutamia kertoja Hypen superlyhyeen harjaan. Onneksi Anne antoi pian luvan keventää. Se olikin suuri helpotus, koska tasapainoni ei olisi kestänyt enää kauaa.
Laukkapätkäkään ei ollut laiskottelua, päinvastoin. Hevoset piti asettaa peräänantoon ja itse piti istua kevyessä istunnassa. Hype pyrki onneksi hyvin eteenpäin ja laukannosto oli helppo tehdä. Kaiken lisäksi ruuna tuntui kulkevan jo tarpeeksi hyvin peräänannossa. Minun ei tarvinnut tehdä asian eteen juuri mitään! Laukasta hidastimen olikin se vaikeampi osuus. Kiskaisin ohjista astetta kovempaa ja Hype pukitti saman tien. Ruuna ei todellakaan sietänyt virheitäni. Aloinkin hidastamaan muistutuksesta enemmän istunnalla. Sillä Hype toimi jo paljon paremmin ja hidastus sujui loppujen lopuksi hyvin.
Loppukäynneissä minunkin oli pakko alkaa venytellä Hypeä, jotta sillä olisi muuta ajateltavaa kuin sana talli tai kotiin. Ruuna totteli apujani yllättävän hyvin, eikä pyrkinyt enää niin vauhdikkaasti eteenpäin. Sillä hetkellä tajusin, kuinka onnellinen sainkaan olla saadessani ratsuksi Hypen!
|
|
Sussu
Perustallilainen
Posts: 213
Oma heppa: Kiira & Rotta
Koulutaso: Helppo A
Estetaso: 100cm
|
Post by Sussu on Feb 2, 2015 21:51:31 GMT 2
31.01.2015 TammimaastoIstuin rauhallisena Rotan selässä odotellen lähtöä. Viimein kaikki pääsivät ratsujensa selkään ja päästiin aloittamaan. Rotta tuntui olevan todella hyvällä tuulella, tai ainakaan ruuna ei vaikuttanut jännittävän mitään. Pyysin Rotan rauhalliseen käyntiin ja ohjasin sen jonoon muiden mukana. Rotta mulkaisi kertaalleen takaa tulevaa hevosta, mutta naurahdin hevoselle pienesti, jolloin ruuna heilautti korviaan ja pärskähti pienesti. Annoin ohjan olla melko pitkänä, mutta pidin ohjia käsissäni sen verran, että tarpeen vaatiessa saisin kerättyä ohjat nopeasti kunnon tuntumalle. Olimme jo tallipihassa seistessämme saaneet kuulla Annelta, että tämä maasto on nyt istumamaasto. Jo alkumetrien aikana kuulin Annen korostavan rentoa, mutta ryhdikästä istuntaa. Itselläni ehdottomana kehityskohteena on se, että jännityn hartioistani todella paljon. Maasto oli siis hyvä hetki keskittyä rentouttamaan niskaani ja laskemaan hartioitani alemmas. Rotta allani käveli reipasta tahtia eteenpäin katsellen maisemia. Pyrin istunnallani hieman hillitsemään ruunan vauhdikasta käyntiä ja sainkin istuntani toimimaan yllättävän hyvin. Kehuin Rottaa hiljaiseen ääneen. Jonkin matkan kävelyn päästä saavuimme metsään ja saimme kerätä ohjat käteen ravipätkän takia. Anne käski meitä ratsastamaan hevoset hyvään, suureen ja rentoon raviin siten, että itse nousemme jalustimille pystysuoraan istumaan. Aluksi jalustimilla seisominen tuntui suorastaan mahdottomalta tehtävältä ja tuntui siltä että vaapuin edestakaisin kuin mikäkin heiluri. Hetken päästä kuitenkin keksin oikean tekniikan ja heiluriefekti väheni. Istuntani pysyi kohtuu suorana, mutta edelleen jännitin hartioitani. Kuitenkin kun saimme luvan keventää, sain myös hartiani rentoutettua. Rotta oli niskastaan melko rento ja pysyi kauniissa muodossa, vaikkakin katseli ohimennen myös maisemia. Hetken ravailuiden jälkeen siirryimme takaisin käyntiin. Rotta harppoi hieman liikaa, mutta kun oikein keskityin, sain ruunan rauhoittamaan käyntiään pelkän istunnan voimalla. Kehuin ruunaa iloisesti ja Rotta heilautti päätään pirteästi. Arka hoitohevoseni oli alkanut vähitellen tottua minuun ja olimme alkaneet löytää yhteisen sävelen niin maasta, kuin selästäkin käsin. ”Nyt on laukan vuoro”, Anne ilmoittaa ja ohjeistaa meille istuntaan keskittyvän laukannoston. Nousemme kaikki kevyeeseen istuntaan ja siirrymme laukkaan. Rotta lähtee laukalle vallattomasti pää pystyssä, mutta otan hieman edestä kiinni ja ruuna rauhoittuu. Laukka on edelleen hieman vallatonta, mutta kun rentoutan omaa istuntaani, Rottakin rentoutuu ja laukka muuttuu sinkoilusta pyöreäksi. Rotta laukkaa kauniissa peräänannossa ja voin tuntea sen takajalkojen astuvan huolella alle. Laukka oli todella valaiseva kokemus ja mieleeni heti tuli suunnattomasti tehtäviä, kuinka voisin hyödyntää tätä istuntaharjoitusta kentälläkin ratsastaessa. Loppumatkasta ravasimme kevennellen rauhallista vauhtia. Itselläni meinasi kädet alkaa valahtaa tuttuun pyöräntanko asentoon, mutta yritin muistutella itseäni parhaani mukaan käsien kantamisesta. Rotta pärskähteli tyytyväisesti ja siirtyessämme käyntiin taputin iloisesti Rotan kaulaa. Loppumatka tallille käveltiin pidemmällä ohjalla säilyttäen kuitenkin hyvä istunta. Olin aivan yllättynyt kuinka hyvä ja rento Rotta oli ollut lähes koko matkan ja olin uskomattoman ylpeä hoitohevosestani. Tallipihaan saapuessamme laskeuduin rauhassa alas ruunikonpäistärikön Rotan selästä ja löysäsin satulavyön, sekä nostin jalustimet. Taputin vielä kerran Rotan kaulaa ja ruuna katseli minua uteliailla silmillään. Vähitellen muiden perässä talutin Rotan talliin ja vein sen suoraan karsinaan. Karsinassa nappasin ruunalta varusteet pois ja harjasin sen huolella läpi. Kiitos kivasta ja hyödyllisestä maastoreissusta!
|
|
|
|
Post by Cella on Feb 4, 2015 12:38:15 GMT 2
Lukiossa meiltä kysyttiin kerran, mikä meidän mielestä oli turhin kuukausi - minkä poistaisi vuodesta, jos pystyisi. Melkein kaikki vastas marraskuun. Kurjaa ja kylmää, ei mitään tapahtumia, talvi edessä. Mut mä vastasin tammikuun. Musta ne tuntui aina vuoden pisimmiltä päiviltä - joulun ilot oli ohi, pahimmat kevätkiireet käynnistyi, seuraavaan odotettavaan asiaan eli kesään tuntui olevan ainakin kahdeksantoista ja puoli valovuotta. Mutta tämä tammikuu oli hujahtanut ohi ihan yhtäkkiä, töissä ja hevostellessa. Nyt oli jo tammikuun viimeinen päivä, huomenna käännettäisiin kalenterista helmikuun lehti. Taas yksi lehti vähemmän kesään.
Nämä oli mun ainoat istuntaan liittymättömät ajatukset meidän maastoreissulla. Keskityin kovemmin kuin ylioppilaskuunteluissa Annen ohjeisiin, ja venyttelin ja hioin asentoani parhaaksi mahdolliseksi. Suojalumi narskui hevosten kavioiden alla, kun meidän letka ravasi siistissä osastossa läpi Liekkijärveä ympäröivien metsien.
"Mä tykkään istuntatreeneistä", tunnustin melkein metrin verran matalammalla keikkuvan Inksun pään suuntaan, saatuamme Annelta luvan jäädä keventämään. Kevensin lähellä Windiä, ja testailin välillä pikkusormella oltiinko tuntuman päässä yhä kuulolla. Tamman suippo korva kääntyi saman tien mua kohti, odottaen ohjetta. Mä hymähdin ja rapsutin tyttöä satulan etukaaren alta.
"Njoo, nää on hyödyllisiä. Mut piru vieköön kun pitää keskittyä", Inkku vastasi, ja asetteli Sirpaansa oikealle seuraamaan polun kaarretta. Blondi oli oikeessa, istuntarääkkien jälkeen oli pers- ja vatsalihasten lisäksi töötissä usein myös pää. Istunta oli semmoinen, että jos vähänkin ajatukset karkaavat, niin niin karkaa usein käsi, jalka tai ryhtikin.
Ravityöskentelyä oli pitkät pätkät: Anne selvästi oli tuumannut sen läpi, että ravi oli istunnalle haastavin askellaji. Kunnon harjoitus tulisi vaikka vähä koittaisi luistaakin. Venyttelin jokaisilla välikäynneillä jalkani pitkäksi jalustimesta, ja pyörittelin töistä jumittavat hartiat pudottaen ne sitten paikoilleen rentoina. Huomasin, että syvien keskivartalonlihasten käytöstä tuli ihan huomaamattakin hiki toppatakin sisällä, nollakelien liukastaessa tietä.
Pian kalpea talviaurinko kutitteli meitä, ja laukkasuora häämötti edessä. Kaikki näyttivät hymyileväisiltä ja tyytyväisiltä, ja superhuolellisissa istunnoissaan porukka oli kuin hienon ratsastuslehden kansikuvasta. Mä keräsin hipun verran Windin ohjia, ja hymyilin siristelevästi lumen kirkkaudessa. Eihän sitä tälläisessä porukkamaastossa voinut koko aikaa piitata täydellisestä ohjan astekulmasta. Esimerkiks nyt. Nyt laukataan.
Kiitti kivasta ja erilaisesta maastoreissusta! (:
|
|
|
|
Post by Clara on Feb 5, 2015 19:36:10 GMT 2
 Valmiina lähtöön!Kiitos kivasta tunnista! =) |
|
|
|
Post by Tuulia on Feb 7, 2015 22:31:14 GMT 2
 Hesti tosiaan innostui laukkasuoralla! Kiitos mahtavasta maastosta <3 |
|
|
|
Post by Emmy on Mar 17, 2015 17:22:58 GMT 2
 Kössi-jössikkä :) |
|
|
|
Post by Salma on May 20, 2015 11:09:30 GMT 2
Ja kun minä olin toivonut, että köpöttelisin villoihin ja viltteihin kietoutuneena kuin metsämummo ja pysähtelisin aina välillä hörppäämään termarista kaakaota. Hytisin itsekseni pidentäessäni aamunharmaalla kentällä Bonnien jalustimia. Ratsastusloimeen kääritty poni nyki takajalkaansa jäisestä lumesta ja vatkasi sitä palellen ilmassa. Se ei tuntunut sietävän seisoskelua.
Kun kaksitoista ratsukkoa oli saatu Annen mielenmukaiseen järjestykseen, läksimme kentältä kohti metsää. Jalkani roikkuivat ihmeen vapaina Bonnien kyljillä, hyvä että tunsin toppakerrosten ja jäisten kengänpohjien läpi jalustimen metallista tukea. Loistotuulella oleva Anne huuteli meitä pitämään ohjat pitkinä ja rentoutumaan satulassa. Kylmänväristyksiä vastaan taistellen suoristauduin ja vedin keuhkot täyteen kylmää pakkasilmaa. Bonnie kulki kaula ylhäällä ja katseli polun molemmin puolin kasautuneita upottavia kinoksia.
Raviin siirryttäessä Bonnie säpsähti ilahtuneena ja karkasi altani pari askelta ennen kuin ehdin pyytää sitä. Painoin sen istunnallani takaisin käyntiin (poni viskasi häntäänsä ärsyyntyneenä) ja parin hirvimäisen käyntiaskeleen jälkeen myötäsin sen takaisin raviin. Anne oli komentanut meidät seisomaan jalustimille, joten suoristauduin ponin pehmeän askeleen pompauttamana ja toivoin, että pohjelihakseni lämpenisivät satulassa kukkoilusta.
Kyllä lämpenivät, voin tunnustaa. Anne ravautti meitä noin maratonin mittaisen matkan ennen kun antoi luvan keventää. Siinä vaiheessa jalkojeni lisäksi tärisivät vatsalihakset, kädet ja hampaat. Se oli uskomaton yhdistelmä: pohkeissa poltti ja pakotti, vaikka miten yritin pitää ne rentoina ja myötäilevinä, ja kylmä tuuli puhalsi niskaan niin, että pääpuoleni oli paleltua. Kaiken lisäksi tunsin itseni suunnilleen kasakaksi keikkuessani suorin jaloin pitkin metsiä. Aloittaessani keventämisen pyrskähdin naurusta. Edessämme kulkeva Cella Windin selässä kääntyi katsomaan minua ja irvisti hyväntuulisesti.
Käyntipätkän aikana tiputin kylmät jalustimet pois ja yritin kiskoa ratsastusloimea varpaitteni suojaksi. Metsä oli hiljainen ja liikkumaton. Ainoastaan kavioiden ystävälliset kalahdukset kohtasivat kovan, valkeana kiiltävän polun. Siellä täällä jää oli päässyt murtumaan ja sotkeutui pehmeään loskalumeen, joka pyöri hevosten kavioissa ja kasteli ne vuohisia myöten.
Laukkasuora sai Bonnien kuikuilemaan ilahtuneena eteenpäin. Annen ohjeiden kantautuessa pitkin jonoa harmaa poni alkoi pureskella kuolainta, nyökytellä päätään ja ottaa pieniä sivuaskelia. Äskeinen hyvältä tuntunut keskikäynti hajosi. Annea kuunnellen yritin koota Bonnieta takaisin alleni, pitää kädet kannettuina ja venyttää rennosti jalkoja, mutta paketti tuntui äkkiä plörähtäneen. Bonnie kalisutteli metallinpalaa innoissaan suussaan ja nakotti korvat hörössä kohti laukkasuoraa. Kevyt istunta, johon Anne meidät komensi, oli minun kohdallani hyvin hienovarainen ja pidättyväinen.
Kun Bonnie lehahti laukkaan, yritin kerrata Annen antamia ohjeita. Liu’utin kättäni ylemmäs pitkin ponin vahvasti työskentelevää kaulaa ja toin pohkeet lähemmäs lämpimiä kylkiä. Noustessani pystympään Bonnie käänsi kuin käänsikin korvansa kohti minua ja tuntui pikkuhiljaa lyhentyvän. Lumi lensi sen kavioista ja häntä viuhahti riehakkaasti, mutta nyt poni oli jo paremmin kuulolla. Uskalsin rentoutua ja antaa vähän enemmän ohjaa.
Suoran jälkeen metsä syleili meitä taas. Hidastimme kevyeen raviin. Bonnie pärski tyytyväisenä ja venyi mukavasti eteen-alas. Sekin tuntui rennommalta. Taputin kevennyksen lomassa tyytyväisenä ponin harmaata kaulaa ja annoin sen työntää kaulaansa pidemmäksi. Puut seisoivat lumihunnuissaan polun molemmin puolin ja näyttivät kauniilta jäisten oksien noustessa kohti kirkastuvaa taivasta. Kallistin päätäni ylemmäs etsien aurinkoa ja vedin keuhkoihin ihanaa kylmää talvipäivän ilmaa.
Ai niin, ja venytin jalat pitkäksi alas.
|
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!