25.10.2014 Maasoesteet: Haudat ja tarkkuusesteet

[Anne]

Maastoesteitä kaikille hoitajille ja y-omistajille, jotka kykenevät suoriutumaan vaikeammista hauta- ja tarkkuusesteistä. Syksyn viimeinen maastoestetunti!

8/8

Rosa - Kössi
Pihla - Patron
Fiia - Elmo
Britta - Hype
Daniel - Myntti
Salma - Bona
Jesse - Töllö
Kuú - Eela


Lokakuinen lauantai valkeni kylmänä ja viileänä. Vuoden viimeistä maastoestetuntia vietiin ja jännittynyt ratsukkojoukkio oli saapunut maastoestealueelle.

- Tänään siis jatketaan hauta- ja tarkkuusesteiden parissa. Tarkkuusesteet ovat meillä tällä kertaa melko pieniä. Ne ovat kapeita esteitä, jossa hevonen täytt saada tulemaan hyvin suorassa linjassa ja hyppäämään juuri halutusta paikasta. Aloitamme kapealla portilla, joka on noin 60-senttinen. Ei siis kovin haastava korkeudeltaan. Portissa on sivutolpat ohjaamassa hevosta, joten tämä on hyvä aloituseste. Keskitytään suoruuteen ja ensimmäinen esteen linjalle tullaankin kahden tynnyrin välistä, jolloin hevonen saadaan suoristettua ennen estettä. Maltillinen laukka ja hevonen hyvin ohjan ja pohkeen läpi. Rosa voi Kössin kanssa aloittaa.

- Voit ottaa muutaman kunnon pidätteen, Rosa ja vähän saada Kössiä kuulolle!

Musta ratsu oli ottanut korskean laukan ja oli vähän avuilta pois.

- Sitten rauhallisesti tynnyreiden välistä, haet suoruuden ja ohjaat vakaasti kohti porttia.

Kössi hyppäsi portin yli, mutta melkoisella vauhdilla ja hävisi hypyssä Rosan avuilta.

- Ota se kiinni ja raviin, kaarra muiden luokse.

- Sitten Jesse! Pidäte pidäte pidäte, hae ponnistuspaikka ja hyvä tasapainoinen alastulo! Hienoa!

- Pihla seuraavaksi! Saat ajatella Patronille kootumpaa laukkaa, se kun tykkää hypätä ja menee näistä kyllä yli, mutta muista, että sinä säädät laukan. Oikein hyvä.

- Sitten Daniel! Voit ratsastaa Mynttiä enemmän eteen, melko korkeaan muotoon. Anna sen katsella ja tutkia! Hyvä! Sitten vasen pohje tynnyreillä läpi, älä anna sen painua pohjetta vasten. Naps naps ja yli! Hyvä!

Kun oltiin tultu portti pariin kertaan, siirryttiin kapean penkkiesteen pariin.

- No niin, tämäkään este ei ole mikään korkeuden riemuvoitto, osoitin kuolleiden heinien ja lehtien seassa kököttävää vanhaa Seppeleen kentän vieressä palvelutta selkänojallista penkkiä. Mutta este onkin melko haastava tuntihevosille, ne eivät ole tottuneet hyppäämään esineiden yli, jotka eivät näytä esteiltä ja lisäksi tässä ei ole korkeita sivuosia rajaamassa, joten hevoset helposti menevät ohi. Tullaan siis toisesta suunnasta, käännän tynnyrit niin, että lähestyminen ja linjan haku tehdään edelleen niiden kautta.

- Salma ja Bonnie! Kokoa kokoa! Malttia ja rauhallinen lähestyminen! Hyvä ylitys, mutta aivan liiallisella ilmavaralla ja innostuksella! Maastoesteillä on tärkeä myös säilyttää hevosen energia ja ajatus on joka esteellä, että tämä oli vain yksi pieni osa pitempää rataa, ja hevosella pitäisi riittää puhtia jatkossakin. En sano, etteikö Bonalla rittääisi, mutta ajatuksen tasolla siis.

- Sitten Kuú ja Eela. Hyvä lähestyminen, katso esteen yli!

Eela sikaili ja teki penkin kohdalla uljaan sivuloikan. Kuú pysyi juuri ja juuri selässä, mutta toikkui jo tippumispisteessä.

- No niin, takaisin kyytiin ja uusi yritys. Raippa valmiina ja pohkeet kiinni. Katso tuonne aukion toiseen reunaan, että sinne oltaisiin menossa.

Mutta penkki oli vaan Eelalle liikaa. Tällä kertaa se kuumeni jo tynnyreiden jälkeen ja ennen penkkiä ponkaisi tällä kertaa oikealle hypäten kuitenkin osin penkin yli.

- Ei kelpaa. Nyt tulet käynnissä ja annat Eelan vaikka nuuskia sitä estettä. Se voi vaikka kävellä sen yli.

Eela tuli väristen penkin luo ja kun Kuú antoi sille tilaa tutkia estettä, Eela pomppasi pysähdyksestä sen yli. Kuú roikkui taas kaulalla, mutta pysyi kyydissä.

- No, johan.. Sitten Britta! Säkin voit tulla tamän aluksi ravissa. Ihan jouhevaa ravia ja ohjat hyvin tuntumalla.

Hype lähestyikin estettä ravissa, mutta siirtyi laukkaan ja hyppäsi melkoisella ilmavaralla penkin yli. Se jatkoi vauhdikkaassa laukassa esteen jälkeen ja Britta yriti saada sitä avuille.

- Otetaan kaikki tähän väliin ravia ja tullaan muutama tukkipuomi. Menkää isolle ympyrälle ja ravia. Rauhoitetaan vähän hevosia.

Kun hevoset oli taas kuosissa, jatkettiin.

- Muut pysyvät ympyrällä käynnissä ja keskittykää ratsastamaan tukkien yli aivan keskeltä.

- Fiian vuoro! Rytmikäs laukka. Enemmän eteen!

Mutta ei. Elmo kieltäytyi.

- Uudestaan! Enemmän potkua laukkaan ja ajatus, että yli! Hyvä!

- Koska tuo penkki on nyt näille joillekin liikaa, otetaan seuraavaksi portti-portti sarja. Sarjaväli on kylläkin pitkä, 20-24 askelta, vähän siippuu hevosesta, mutta se loivassa kaarteessa. Tämä onkin hankalaa. Ensin suoralla hevosella portille, keskeltä yli. Sitten hallittu kaarre ja keskeltä yli.

- Jesse voi aloittaa! Hyvä laukka. Suorista ja eteen. Hyvä ensimmäinen ylitys. Sitten asettelet vasemmalle. Ulkoavut rajaavat. Suoristus ja yli. Ihan ok! Ennen toista estettä voit tarkistaa, ettei Tollo jää makaamaan sisäpohkeen päälle.

- Ja sitten Däni! Hyvä laukka! Hups vaihtoi esteellä, tee vaihto ja kaarteessa avut läpi. Hyvä vaihto! Parempi suoristus saa olla seuraavalla kerralla!

- Ja Rosan vuoro. Kokoa se laukka niin pieneksi kuin mahdollista, mutta samalla eteen.

Kössi kuitenkin kielsi ensimmäisen esteen.

- Uusiksi ja naputta sillä pohkeella tahdin. Sitten ylityksen jälkeen taas avuille, katse seuraavalle esteelle! Hyvä, vaikkakin hallinta katosi loppua kohden.

- Ja Pihla. Ohjat paremmin tuntumalle ja matkustelu pois. Päätät esteiden välisen tien jo ennen kun lähdet tehtävään. Vasen pohje paremmin läpi. Hyvät hypyt!

Tarkkuusesteet eivät olleet helppoja ja hioimmekin portteja vielä hetken. Hevosilla, sekä ratsastajillakin, oli paljon totuteltavaa.

- Sitten siirrymme haudoille. Hautaesteitä on monenlaisia, mutta periaatteessa kyse on siis kolosta maassa, jonka yli hypätään. Nämä ovat melko haastavia hevosille, niiden kun on vaikea hahmottaa tämänkaltaisia esteitä. Tänään hyppäämme hautaa, jota rajaavat tukit ja ensimmäisellä kerralla laitan vielä puomin haudan päälle. Hauta on periaatteesa pituueste, joten hevosen ei tarvitse hypätä korkealle, eteenpäin. Ratsastaja pitää katseen eteen ja ajatus on, niinkuin kaikessa ratsastuksessa, ETEEN.

- Fiia voi aloittaa. Nyt saa tulla reippaassa laukassa ja tullaan kaukaa. Tien ja lähestymisen saa valita itse, mutta menevä laukka helpottaa huomattavasti.

- Nyt on Elmolla hyvä laukka. Saat ajatella kättä vähän eteen, että Elmolla on tilaa hypätä. Hyvä lähestyminen, mutta edelleen jatka esteen jälkeen ratsatusta. Tehtävä päättyy vasta kun sinä haluat.

- Sitten Britta. Suoruutta enemmän, nyt Hype lähestyy jossain sulkutaivutusta muistuttavassa liikkeessä. Ja isompi laukka. Kuitenki kontrolli, tuskailin, kun Hype veti itsensä pois avuilta haudan jälkeen.

- Ja Salma! Muista taas, että kyseessä on pituuseste. Sun on jo pystyttävä säätelemään hypyn kaarta, eli et päästä Bonaa pomppaamaan taivaisiin, vaan pidät kädet matalalla, esteellä istunnan lähellä satulaa ja pohkeet kiinni. Koko ratsastus sanoo eteen ja matalalta ja venytät esteen aikanakin Bonnien askelta kohti ohjaa, vähän kuin tekisit laukan lisäystä. Parempi!

- Ja Kuú! Nyt on hyvä laukka ja Eelakin on rennompi.

Ponnistus lähti kaukaa ja hyppy oli melkoinen, mutta muuten siisti.

- Ja sitten tullaan ilman apupuomia! Nyt on huomattavasti vaikeampaa hevosille ja musta hauta saattaa pelottaa niitä! Uskon, että kuitenkin selviätte!

Vai selviättekö?

[Pihla]

Kylmä tuuli puhalteli puiden lehdissä. Hevoset kävelivät siistissä jonossa maastoestealuetta kohti. Ratsunani toimi virkeän oloinen Patron. Ruuna käveli korvat pystyssä hieman jännittyneesti, mikä taas johtui minusta. Jännitin hiukan tulevaa hyppelyä, mutta onneksi Patron vaikutti mukavalta ratsulta. Ruuna oli sopivan kokoinenkin!

Anne selitti meille alkujuttuja. Ensimmäinen este oli kuulemma kapea portti, jonka avulla harjoittelisimme suoristamista. Rosa sai hypätä ensimmäisenä. Vuoroni tulikin Jessen jälkeen kolmantena. Anne antoi selvät ohjeet ja pyysi minua säätämään Patronin vauhdin. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Ruuna meinasi ottaa vauhtia, mutta viime hetkellä sain ponin tottelemaan ja lähestyminen onnistui hyvin, kuten itse hyppykin. Katselin vielä muiden suoritukset ihastellen, kunnes siirryimme seuraavan esteen pariin. Esteenä toimi kapea penkkieste. Anne sanoi jo valmiiksi, että este saattaa olla haastava tuntiratsuille. Sen ymmärsin itsekin.

Hyppääminen aloitettiin varsin nopeasti. Hevoset tuntuivat todella ihmettelevän kyseistä estettä. Suurin osa kielsi tai hyppäsi ihan liian suurella ilmavaralla. Epäonnistumisten jälkeen siirryimmekin menemään tukkipuomeja. Patron kulki ihan nätisti ainakin omasta mielestäni sillä hetkellä. Ruuna totteli todella hyvin!

Portti-portti sarja, jo pelkkä sana oli hankalasti sanottu, mutta entä itse tehtävä? Väli näytti kyllä pitkältä, joten epäilin, ettei suurempia ongelmia tulisi. Pitäisi vain muistaa ratsastaessa sitä, tätä ja tuota. Toisin sanoen pitäisi keskittyä täysillä. Itse onneksi osasin sen homman! Annen ohjeiden avulla sain suunniteltua tiet hyvin ja itse hypytkin onnistuivat mallikkaasti, ainakin olisin itse väittänyt niin. Ei Anneltakaan moitteita kuulunut, joten kai asia oli niin. Portteja hiottiin vielä muutaman kerran. Toinen kerta meni paljon huonommin, kun meinasin jäädä vain matkustajaksi ensimmäisen esteen jälkeen. Hävettikin viime tipassa kääntää Patron seuraavalle esteelle ja alkaa korjata apuja paikoilleen.

Seuraavana vuorossa olivat haudat. Niitä tiesin jännittäväni kaikista eniten. Ainoa ajatus lähestymishetkellä oli eteenpäin. Patron piti saada liikkumaan eteenpäin ja hyppäämään eteenpäin. Siitä se kaikki lähtisi sujumaan. Pidin katseeni huolellisesti esteen ylitse kauempana ja kannustin Patronia eteenpäin. Niin me suoriuduimme esteestä. Patron ponnisti todella hyvältä paikalta ja hyppy lähti eteenpäin. Ruuna ansaitsi reilut taputukset kaulalle.

Puomin poisoton jälkeen valmistauduin jäätävän kokoiseen hyppyyn ja pelkäsin pahinta. Olin väärässä, Patron oli sittenkin fiksu poni. Siinä missä muut hyppäsivät korkealle tai kielivät, Patron vain hyppäsi. Ruuna hyppäsi kuin se olisi aina hypännyt haudan kaltaisia esteitä. Pelkoni osoittautuivat todellakin vääriksi! Patron oli yllättävän mukava poni!

Kiitos tunnista!

[Britta]

Hype tökkäsi minua turvallaan, kun nostin mustan satulan sen selkään. Pukkasin hevosen pään pois ja suoristin tummansinisen satulahuovan. Lokakuu oli imenyt minusta virtaa, mutta tämä oli päivä, jota olin odottanut – pääsisin vuoden viimeisen kerran maastoesteille. Pieni hymynkare karkasi suupieleeni, kun kiristin satulavyön ja Hype ravisti päätään. Satula kiilsi kilpaa solkien kanssa, sillä olin putsannut ne viimeisen päälle juuri tätä tuntia varten. Inkeri oli luvannut tulla ottamaan meistä kuvia paleltumaan metsän reunalle, joten pitihän meidän yrittää edustaa edes joskus. Nappasin suitset karsinan ulkopuolelta ja sipaisin hellästi Hypen poskea. Ruuna työnsi päänsä olkapäälleni, kun vedin suitset kaulalle ja otin suitsista kiinni tarjotakseni ruunalle kuolaimia. Hype otti kuolaimet suuhun mielellään, ja niskahihna solahti paikoilleen kuin itsestään. Turpahihnan sydän toi mieleeni lämmön lisäksi sen, että pehmuste olisi vaihdettava.

Turvaliivi purisi yläkroppaani, kun ponnistin pienen hevosen selkään. Hype malttoi seisoa paikoillaan hetken, mutta tunsin sen innon, kun ruunan jalat polkivat paikoillaan säätäessäni jalustimia sopivammiksi. Kuulin kameran räpsettä ja mulkaisin äänen suuntaan, jolloin naurunremakka täytti tallipihan.
”Kato! Sä näytät ihan kamalalta tässä kuvassa”, Inkeri hihitti kävellen luokseni ja näyttäen järjestelmäkamerani ruutua minulle. Pyöräytin silmiäni.
”Suu kii ja auta mua kiristää tää vyö vielä”, vastasin pudottaen jalustimen jalastani ja nostin jalan satulan siivelle. Tartuin vastinhihnaan ja kiristin sitä, jolloin Inkeri sai soljen paikoilleen. Kiitin blondia, joka painoi laukaisinta, reveten sitten uudelleen nauruun.
”Inkeri, se kamera sitten osottaa poispäin musta ja Topista koko ajan”, kuulin Danielin murahtavan taustalta. ”Tai ainakin musta, rajaa vaikka pää pois tai jotain.”

Patronin korvat kääntyilivät puolelta toiselle, kun lähestyimme maastoestealuetta. Pihla istui ponin selässä posket punoittaen hieman jännittyneen näköisenä. En voinut kieltää, ettenkö itsekin olisi ollut hieman jännän äärellä – edellisestä maastarikerrasta oli rikollisen pitkä aika, ja Hypeltä ei tunnetusti vauhtia puuttunut. Kokosin kuitenkin ajatukseni, henkäisten syvään. Minulla ei ollut mitään hätää, eikä kenelläkään muullakaan. Hengissä selvittäisiin, ja jospa vielä hyvin tuloksinkin. Martingaalit kilisivät hiljaa, kun eteemme avautui avara alue maastoesteineen. Anne seisoi hieman kauempana, heiluttaen meille kättään.

”Tänään siis jatketaan hauta- ja tarkkuusesteiden parissa. Tarkkuusesteet ovat meillä tällä kertaa melko pieniä. Ne ovat kapeita esteitä, jossa hevonen täytyy saada tulemaan hyvin suorassa linjassa ja hyppäämään juuri halutusta paikasta”, Anne selosti meidän tuntilaisten seisottaessa ratsujamme hänen edessään.
”Aloitamme kapealla portilla, joka on noin 60-senttinen. Ei siis kovin haastava korkeudeltaan. Portissa on sivutolpat ohjaamassa hevosta, joten tämä on hyvä aloituseste. Keskitytään suoruuteen ja ensimmäinen esteen linjalle tullaankin kahden tynnyrin välistä, jolloin hevonen saadaan suoristettua ennen estettä. Maltillinen laukka ja hevonen hyvin ohjan ja pohkeen läpi”, ruskeat hiuksensa pipon alle piilottanut nainen selosti osoittaen porttia. ”Rosa voi Kössin kanssa aloittaa.”

Kössillä oli selkeästi vauhtia, ja Rosan oli tehtävä mustan hevosen kanssa varmasti paljon töitä. Seuraava ratsukko sen sijaan liisi esteen yli niin helpon näköisesti, että ihan kateeksi kävi – ketkäpä muutkaan, kuin Jesse ja Tollo. Pihla ja Daniel suorittivat esteen tasaisen varmasti, Eela näytti Kuún alla ydinräjähdepötköltä, mutta ratsukko selvisi. Bonnie näytti paljon suuremmalta kuin se olikaan, kun portti ylittyi vauhdilla. Hype odotti malttamattomana omaa vuoroaan, tai no, odotti ja odotti. Jos paikoillaan steppailu laskettiin odotteluksi, oli käsite oikea – Hype oli nimittäin hyppäämässä pois kengistään, niin innoissaan se oli. Se oli toki ymmärrettävää, koska emme olleet aikoihin maastoesteillä käyneet.

”Ja sitten Britta ja Hype vielä!”
Annen kuuluva ääni tavoitti korvani ja vedin syvään henkeä. Hypen korvat kääntyivät höröön, kun annoin sille pidätteet ja painoin pohkeet ruunan kylkiin. Trakehner suorastaan hyppäsi laukkaan, pää korkeana kuin kirahvilla.
”Muista hengittää!”
Tynnyrit, pidäte, pidäte, pidäte. Hype tuntui puskevan pois avulta, mutta tiivistettyäni hieman istuntaa sain ruunan paremmin kuulolle. Muutamaa askelta ennen porttia hevonen alkoi tuntua siltä, ettei yli ehkä mentäisikään, joten painoin pohkeet tiukemmin ruunan kylkiin, jolloin yli mentiin ja melkoisella ilmavaralla. Mutta yli oltiin päästy ensimmäisestä maastoesteestä!

Seuraavana vuorossa oli parhaat päivänsä nähnyt selkänojallinen penkki, joka sai pienen epäilyksen heräämään. Penkki ei ollut korkea, mutta se sai minut miettimään – Hypellä tuskin oltiin esineiden yli hypätty, eikä se minustakaan esteeltä näyttänyt. Jotkut hevoset hyppäsivät kyllä autojenkin yli, tai ainakin urbaaneissa legendoissa, mutta minusta jo penkki tuntui hurjalta, koska sitä ei oltu alkuperäistarkoituksessaan esteeksi luotu. Pieneksi helpotuksekseni Anne siirsi tynnyrit osoittamaan haettavaa linjaa, jotta tehtävämme helpottuisi alkuun edes vähän.

Bona hyppäsi esteen melkoisella ilmavaralla, kun Eelalla taas oli vaikeuksia päästä esteestä yli. Pala nousi kurkkuuni katsellessani Kuún ja Eelan tahtojen taistelua, mutta nielaisin sen, kun ratsukko lopulta, kaikkien niiden yritysten jälkeen, ylitti esteen. Henkäisin syvään, kun Anne lausui nimeni.
”Säkin voit tulla tämän aluksi ravissa. Ihan jouhevaa ravia ja ohjat hyvin tuntumalla”, Anne ohjeisti, kun painoin pohkeet ruunan kylkiin ja pidätin sitä, jottei trakehner siirtyisi heti laukkaan. Kevensin rauhallisesti, mutta tunsin, kuinka Hype puri kuolaimeen ja pyrki siirtymään laukkaan. Hammasta purren ja lihaksiani jännittäen yritin pidättää Hypeä ohjasapujen ohella pysymään ravissa, mutta vähän ennen estettä se sinkosi itsensä laukkaan ja hyppäsi julmetulla ilmavaralla penkin yli – aivan kuin se vanha penkki olisi voinut syödä pienen hevosrukan… Jäin hieman jälkeen, mutta pysyin kuitenkin kyydissä. Vauhti ei loppunut esteeseen, vaan minun oli tehtävä kunnolla töitä, että sain ruunan takaisin avuille.

”Otetaan kaikki tähän väliin ravia ja tullaan muutama tukkipuomi. Menkää isolle ympyrälle ja ravia. Rauhoitetaan vähän hevosia.”
Hype päristeli sieraimiaan, liikuskellen levottomasti paikoillaan. Rauhoitusta me todellakin kaivattiin ennen viimeisiä esteitä ja niiden mukanaan tuomia koitoksia. Mutta kyllä me selvittäisiin – tavalla tai toisella.

Kiitos kivasta tunnista! :--)

[Salma]

”Tän jälkeen me sulkeudutaan ainakin viideksi kuukaudeksi hyppäämään sisälle! Mieti sitä, Bonnie!” puhelin lakoheinäisellä aukiolla seisovalle Bonnielle, jonka ruskeaa ratsastusloimea viimainen tuuli nyki. Tamma seisoi kaula kaarella Kössin rinnalla ja käänteli pieniä harmaita korviaan. Kauempana saapasteli Anne öljynvihreään takkiin pukeutuneena.
”Aloitellaan!” Annen ääni nousi ja laski tuulen alla. Painoin pohkeet Bonnien kylkiin ja se nytkähti kevyeen käyntiin. Seitsemän muuta ratsukkoa tarpoi rinnallamme kuin pieni hyppyintoinen villihevoslauma. Harmaa Hype pärski ja otti sivuaskeleita kärjessä.

Ensimmäisenä hyppäsimme kapeaa kuudenkymmenen sentin porttia. Esteen sivuilla seisoi turvallisena kaksi sivutolppaa, jotka Annen mukaan auttoivat ohjaamaan ratsun suorana hyppyyn. Kössin lähtiessä ensimmäisenä reippaassa laukassa suorittamaan estettä Bonnie hypähti ja melkein istahti takajaloilleen innostuksesta. Se seurasi tumman hevosen kulkua korvat terävinä kolmioina ja ponin kääntyneen pään profiilista näin, miten sen tummat sieraimet laajentuivat.

Bonnie olisi luultavasti juossut mielellään altani ja hypännyt esteen muutaman kerran molempiin suuntiin. Painoin takamukseni satulan kovaan penkkiin ja keskityin pitämään tamman tasapainoisena pohkeitteni välissä. Hiukan se tuntui huteralta edestä, mutta leiskautettuamme voltin jäätynyttä syysruohoa tallaten uskalsin jo lähestyä estettä. Bonnien kaviot imivät innokkaasti kylmää maata, ja ehdin tuskin laskea laukka-askeleita kun se jo ponnisti. Hyppy jäi vähän vinoksi, mietin pidättäessäni tempovaa ponia raviin.

Parilla seuraavalla yrityksellä linja suoristui vähitellen. Minulla alkoi kuitenkin olla vaikeuksia pidätellä Bonnieta. Se melkein pomppi paikoillaan suorin jaloin, kun Anne ohjeisti seuraavaa estettä, ja ajautui monta kertaa ärsyttävästi Patronin kylkeen. Huikkasin ruunaa ratsastavalle Pihlalle anteeksipyynnön Bonnien höngittyä takaapäin Silakan kylkeä vasten ja painuin voltille pyörimään parin metrin päähän. Bonnie tanssahteli ja tuntui hurjistuvan entisestään pienistä höttölumihiutaleista, jotka pyörivät yksinäisinä ja epävarmoina taivaalta.

Penkkiesteelle Anne valitsi meidät ensimmäisiksi. Saatoin lukea hänen ajatuksensa: mene hyppyjen jälkeen kylmäämään Bonnieta vähän syrjempään, ettei se tee loppuesteistä tulitikkuja. Matalana nököttävä harmaantuva penkki maastoutui hyvin kulottuneiden ja jäisten korsien sekaan. Ainoastaan selkänojan häämöttävä hahmo paljasti sen.

Yritin pitää Bonnien mahdollisimman pitkään lyhyessä ravissa. Annoin sen pyörähtää laukkaan vasta muutamia askeleita ennen ohjaavia tynnyreitä. Bonnie, se hölmöläinen, valahti pitkään muotoon ja näytti hetken luulevan, että sen oli määrä hypätä tynnyrin ylitse. Laukka-askelten välissä se suti hämillään ennen kuin löysi rytmin ja hoksasi penkin. En ehtinyt koota ponia ennen korkeaa, nykäisevää tiikerinhyppyä esteen toiselle puolelle.
”Kokoa kokoa! Malttia ja rauhallinen lähestyminen!” Anne huuteli kädet syvälle takintaskuihin työnnettyinä. ”Tuu uudelleen!”
Kiersin laajalla kaarella aukion laitaa pitkin rauhallisesti keventäen ennen kuin päästin Bonnien takaisin laukkaan.

Eelan ja Kuún vääntäessä esteen kanssa minä kuljeskelin Bonnien kanssa aukion laidalla. Tiheät kuusenrungot muodostivat tukevan muurin, jota vasten ohjasin Bonnien aina sen hötkähtäessä tai kavahtaessa sivuun kovempaa ääntä tai tuulenvirettä. Vähä vähältä ponin hengitys tasaantui ja saatoin melkein tuntea, miten jännitys lipesi sen kaulaa pitkin ja katosi. Kun Anne viittoi meidät kasaan ja lähetti isolle raviympyrälle ylittämään tukkipuomeja, Bonnie jousti jo kauniisti ja sen suu kättäni vasten tuntui rauhallisemmalta.

”Otetaan seuraavaksi portti-portti – sarja!” Anne huuteli, kun kaikki olivat rämpineet mitenkuten penkkiesteen ylitse. Hikiset, kypäriä silmiltä tuuppivat ratsastajat kääntyivät kuikuilemaan Annen osoittaman esteparin suuntaan. Minä mittailin porttien väliä ja yritin laskea askeleita ruohottuneella polulla. Bonnie kalisutteli tyytyväisenä kuolaimiaan ja seisoi pörheänä häntä tuulta vasten. Taputin sen kostunutta vaaleaa kaulaa. Karva oli kiertynyt pienille loiville kiharoille.

Portit tuntuivat paremmilta alun sähläyksen jälkeen. Bonnie otti edelleen vähän liikaa kierroksia, mutta minusta tuntui, että pystyin jo vaikuttamaan siihen. Sarjalta saamassani itsetunnon puuskassa minua ei hirvittänyt yhtään, kun Anne ohjeisti meidät pois tarkkuusesteiltä ja marssitti maassa ammottavan hautaesteen luokse.

Hautoja minä ja Bonnie olimme hypänneet vain vähän. Ratsastajien kurkkiessa uteliaasti esteen mustaan pohjaan minä yritin ratsastaa Bonnien vaivihkaa lähemmäs, jotta se tajuaisi kuopan kuuluvan asiaan. Poni ei luonnollisesti tajunnut minun hiirenkokoisia apujani, vaan sähläsi haudan reunalla ja tuijotteli aivan toiseen suuntaan. Vasta, kun Anne raahasi puomin maakuopan ylle, Bonnie käänsi armeliaasti toisen korvansa sitä kohti. Ei se edelleenkään itse estettä tainnut tajuta.

Olin ehtinyt kehittää hyvän sisäisen paniikin sillä aikaa, kun Fiia ja Britta hyppäsivät ennen meitä. Tunsin palaavani taidoiltani suunnilleen ensimmäiseen ratsastustuntiini, kun painoin haparoivan pohkeen Bonnien satulavyön taakse ja annoin ponin keinahtaa laukkaan. Nieleskelin askelten tahdissa ja yritin olla kuvittelematta, miten poni ei tajunnut hypätä ja keikahtaisi turpa edellä kuoppaan.

Mutta ei se keikahtanut! Bonnie hidasti vähän ennen haudan ylle nostettua puomia ja sukelsi sitten kauniisti esteen ylitse. Laskeuduttuaan se ravisteli päätään kuin paheksuen sitä, että minä keikuin selässä nenänpää valkeana ja puristin nyrkkiini niin ohjia kuin isoa tuppoa ponin harjaa. Hidastin raviin vasta kaukana esteen takana ja kuljin pitkän reitin takaisin lähtöpaikalle ponia taputellen ja puoliääneen kehuen.
”Hyvä! Sit sama ilman puomia!” Annen ääni kuulosti tyytyväiseltä.

Ne kerrat, jolloin Bonniesta saattoi mitenkään käyttää termiä ”opetusponi”, olivat harvassa. Jälkeenpäin olin kuitenkin harmissani, ettei kukaan ollut videokameran kanssa tallentamassa tätä nimenomaista estetuntia. Minä nyhersin pienenä ja kauhistuneena satulassa varmana siitä, että seuraavan minuutin kuluttua sylkisin multaa ja tuuppisin Bonnien teräviä kavioita niskastani. Annen huikatessa liikkeelle nyppäsin pohkeet ponin kylkiin silkasta pelästyksestä.

Bonnie puuskutti kylmän, jäisen ruohoaukion poikki matalassa laukassa, käänsi korvansa tiukkaan höröön ja sinkosi sitten kauniilla hypyllä haudan ylitse. Minä horjahdin hetkeksi kummalliseen asentoon ponin laskeutuessa, mutta sain hilattua itseni nopeasti takaisin keskelle satulaa ja kohotin katseeni Bonnien niskasta. Se ylitti! Se ylitti ja vielä hienosti!

Minua nauratti.

[Rosa]

Ilma oli ollut jo jonkun aikaa mitä syksyisin ja kylmä. Kiedoin kaulahuivia tiukammin ympärilleni ja vedin kypärän päähäni Seppeleen pihalla Kössin seisoessa vieressäni korvat taas kerran luimussa. Kössillä oli tiedossa tänään taas yksi niistä huonoista päivistä, ettei se ollut halunnut tehdä minkäänlaista yhteistyötä kenenkään kanssa vaan irvisteli jokaiselle vastaantulijalle. Olin saanut tuta ongelman itsensä kavion muodossa ja edelleen reittäni poltteli hieman kun poju oli iskenyt siihen minun putsatessa sen kaviota. Katselin hetken mustaa hoitohevostani, jonka kanssa sävelet eivät olleet vielä ihan selvät ja huokaisin. Kössissä oli kyllä hommaa kaikin puolin, mutta tällaista en ollut ihan heti ajatellut sen olevan, ainakaan toivottavasti ikuisesti.

Laskin jalustimet alas ja kiristin vielä satulavyötä. Kössi liikahti tyytymättömästi ja mulkaisi minua silmät muljahdellen aina siihen asti, kunnes istuin sen selässä, turvassa kaikenlaisilta hammaskalustojen hyökkäyksiltä. Olin ollut hitain kaikista valmisteluissa ja edessäni seisova Fiia Elmonsa selässä näytti hyvin helpottuneelta kun pääsimme vihdoin lähtemään ja suuntaan maastoesteille. Kävi kyllä hyvin selväksi, että Kössillä nousi kylmä ilma korvien väliin, kun se koko matkan tuntui tanssahtelevan allani ja hirnahteli jokaiseen metsänkulmaan päin. Miten ihmeessä yhdellä hevosella pystyi mielialat ja käytöstavat muuttua näin radikaalisti jopa yhden päivän aikana..

"Sä tuut niin saamaan kyytiä tolta hevoselta tänään", Fiia virnisti minulle ystävällisesti. Ehkä sanoissa oli myös pieni sävähdys sääliä ja jos olisin ollut joku muu niin Kössin selässä istuvaa olisi saanutkin sääliä.
"Jos mä kuolen tänään niin pidä huoli ettei kukaan tuo muita kun pinkkejä kukkia mun hautajaisiin", naurahdin. Vaikka oikeasti minua jännitti. Fiia naurahti pienesti ja ratsasti Elmoa taas eteenpäin sillä Kössi ei ollut halukas näköjään taaskaan tänään kaveeraamaan kenenkään kanssa.

Maastoesterata näytti harvinaisen liukkaalta näin lokakuun loppu puolella. Annen selittäessä meille tunnin ohjelmaa, ehti mielessäni pyöriä jo kaikki maailman tavat kuinka meidän kävisi Kössin kanssa tänään hassusti, jos siitä ei olisi kuuntelemaan apujani.
"Ja Rosa voi Kössin kanssa aloittaa", Anne kajautti ilmoille selityksensä lopuksi. Perhana. Reippaasti kuitenkin napautin pohkeet kiinni Kössin kylkiin ja vähän turhankin vauhdikkaasti suuntasimme ensimmäiseen tehtävään. Pujota, katse, perkele paikka hevonen ja ylitimme portiin hieman vinossa. Kössi lähti ihan omille teilleen ja pörisi innostuneena, minä pidätin ja kaarsin sen takaisin Elmon perään, johon sain vihdoin innostuneen möhköfantin pysähtymään.
"Wou", henkäisin Fiialle.
"Parempi noin ku mitä se meni eilen tunnilla, silmät ummessa", lohdutteli Fiia.

Kössissä riitti kyllä vauhtia, sitä ei voinut olla kieltämättä, mutta muutaman laukkapätkän ja esteen jälkeen alkoi ruuna saada vähän järkeä päähän. Pidätteet menivät vihdoin läpi ja möhköfantti kuunteli myös pohkeita. Ainoastaan innostunut pörinä oli jotain, joka ei loppunut edes viimeistä hautaa hommatessa. Ruunan korvat olivat visusti hörössä enkä millään saanut sitä rentoutumaan täysin, olisinpa itse ollut koko hommasta yhtä innostunut. Tuntui jotenkin helpottavalta kun tunti oli vihdoin ohi. Olimme tanssineet sen läpi kun tulisilla hiilillä ja Kössillä tuntui vieläkin olevan ylimääräistä energiaa. Silti aputtelin reipasta ratsuani tyytyväisenä, ne hetket mitä se malttoi kuunnella meni hyvin, kyllä se oli kehunsa ansainnut.

"Kössi oli kyllä vauhdikas tänään, olisipa se yhtä innokas maneesissakin aina välillä", Anne rapsutti Kössin turpaa ennen lähtöään.
"Mä en edelleenkään ymmärrä miten sen mielialat vaihtelee näin paljon", henkäisin ja kaikki jännitys tuntui vapautuvan kehostani. Vihdoin.
"Ehkä sillä on epävakaa persoonallisuushäiriö", Britta ehdotti virnistäen ja Anne naurahti kepeästi.
"Todennäkösesti", nyökyttelin ja sopivasti siihen hetkeen Kössi pudisti päätään ja hörähti kiukkuisesti. Britta räjähti nauruun Salman kanssa ja minä ohjasin Kössin taas meidän tuntilaisletkan perälle. Epävakaapersoona tai ei, aivan mainio ratsu se oli aina, oli mielentila mikä tahansa.

Kiitos tunnista! Pahoittelut myöhästymisestä.

[Fiia]

Apua, olin unohtanut tämän kokonaan! Tässä kuitenkin supermyöhästynyttä maksua:

Vuoden viimeinen maastoestetunti on alkamaisillaan. Fiilis on jopa vähän haikea, kun istun Elmon satulassa matkalla kohti maastoesterataa ja mietin tulevaa pitkää, pimeää ja kylmää talvea. Joka vuosi se on hujahtanut ohi ennen kuin arvaakaan, mutta nyt lokakuisena lauantaina talvi tuntuu suorastaan ylitsepääsemättömältä.

Elmo on kuitenkin innoissaan. Sen korvat pyörivät päässä kuin propellit, ja se pureskelee kuolainta valmiina hommiin. Verryttelyssä yritän hakea poniin hyvää, tasaista tuntumaa ja kontrollia. Niitä tarvittaisiin tänään, kun tunnin aiheena ovat tarkkuus- ja hautaesteet, joiden kanssa en itse ole kovinkaan kokenut.

Ensimmäinen tehtävä, kapea porttieste, on mukavan helppo aloitus tunnille. Elmo hyppää sen yli silmää räpäyttämättä pehmeällä tiikerinloikalla, eikä ponnistuspaikkojen löytäminen tuota ongelmia. Sen vuoksi penkkiesteen vaikeus tulee minulle täytenä yllätyksenä. Poni jää tuijottelemaan estettä jo kymmenien metrien päästä ja liukuu sen edessä varovasti pysähdyksiin.

”Enemmän potkua laukkaan!” Anne ohjeistaa minua uusintayritystä varten. Puristan pohkeet ponin kylkiin ja pidän katseeni tiukasti horisontissa, kun ruuna lähestyy estettä. Tunnen, kuinka Elmo epäröi jälleen, mutta rohkaisee sitten mielensä ja hyppää penkin korvat hörössä. ”Hieno poni!” kehaisen sitä taputusten kera ravatessani takaisin muiden luokse.

Seuraavaksi siirrymme kahden portin linjan pariin. Tehtävä ei ole ihan helppo sekään, ja ensimmäisellä kerralla Elmo luikahtaa jälkimmäisen portin ohi. Poni on virkeällä tuulella ja sitä saa tosissaan ratsastaa: jos pohkeet ovat irti tai paino jossain muualla kuin satulan keskelle, Elmo käyttää tilaisuuden heti hyväkseen. Lopuksi saan kuitenkin oikein onnistuneen suorituksen, jolloin poni hyppää molemmat esteet suoraan keskeltä ja väli on sujuvaa, napakkaa laukkaa.

Hautaesteille Anne kehottaa ratsastamaan laukan reippaaksi, joten kannustan Elmon jo alusta saakka hyvin pyörivään, rytmikkääseen laukkaan. Poni hyppääkin hyvin, mutta esteen jälkeen se hidastaa raviin omin lupineen. Seuraavalla kerralla pidän Elmon liikkeessä pidemmän matkan hypyn jälkeen, jolloin suoritus on sujuvampi kokonaisuus. Siihen on hyvä lopettaa tunti ja jättää maastoesteet hautumaan seuraavaa kevättä varten. Varmasti se tulisi taas pikemminkin kuin uskonkaan!


Maksut tähän asti ok ja lisätty listaan. Loput maksut lisätään itse.