Kesäelämysviikko 7.7.-13.7.

[Salma]

Seppele kuplii tekemistä viikolla 28, kun tallin väki kutsutaan viettämään kesäelämysviikkoa! Jokainen päivä on pyhitetty omalle työpajalleen, jolle niin tallin hoitajat ja hevosenomistajat kuin satunnaiset vierailijatkin ovat tervetulleita osallistumaan.

Työpajoja lukuun ottamatta talli pyörii normaaliin verkkaiseen kesälomatahtiinsa, eli myös vapaa hoitaminen ja ratsastaminen ovat viikon aikana mahdollisia. Talli ei lähtökohtaisesti majoita elämysviikon osallistujia.

Kuinka osallistua?
Valitse suosikkisi alla olevista työpajoista. Huomaa, että jokaisesta työpajasta kirjoitetaan erikseen maksu. Mikäli osallistut useampaan työpajaan, maksut voivat tietysti olla hiukan pienempiä tai niitä voi yhdistellä. Maksuksi käy sarjakuva, perinteinen kuva tai tarina. Osallistuttuasi saat merkin:


Ilmoittautuminen on mahdollista 6.7. asti!


Viikkoaikataulu

7.7. MAANANTAI – Kamalaa kyytiä kesäkuntoon KEHYSKERTOMUS TULLUT!

SPOILER: Click to show

kello 10–14 kenttä / maasto
Viikko alkaa raa’an reippaalla kahden tunnin kouluvalmennuksella, jonka päähöykyttäjänä on ansioitunut Ellinoora ”Ellu” Hakanen. Noin HeB-tasoisen valmennuksen tarkoituksena on hinkata ratsastajat teräskuntoon ja saada hevoset toimimaan tehokkaasti ja oikein päin. Tiedossa on hallelujaa vatsalihaksille ja pohkeille.
Valmennuksen jälkeen koko konkkaronkka suuntaa uittamaan hevosiaan Liekkijärveen. Puethan siis ratsastusvaatteiden alle uimakamppeet ja varaudu vesipärskeisiin!

Osallistujat 4/8
Sandra - Aristo
Fiia - Elmo
Pipsa - Sikke
Pirre - Väinö

Kehyskertomus
”Nostakaa jalustimet kaulalle!”
Neljä ratsua kiertää kenttää reippaassa, joustavassa käynnissä ja ratsastajat noukkivat jalustimia ristiin hevosten kaulalle. Pitkänhuiskea Ellinoora, lehdissä kiitelty kouluvalmentaja, on astellut portista sisään ja asettunut keskihalkaisijalle. Kentän pölyn yli vaihtuvissa katseissa sekoittuu uteliaisuus ja jännitys.
”Siirtäkää hevoset raviin!” Ellinoora kajauttaa. ”Ei vanumista, hevosten tulee liikkua omalla moottorilla eteen.”

Ellinoora tarkkailee tuimana ratsukoita ennen kun avaa taas suunsa.
”Fiia, älä purista polvella. Sä et voi lentää selästä, kunhan rentoudut. Sandra, yritä olla tuuppaamatta lantiolla eteenpäin. Kevennä kättä, anna sormien rentoutua ja hengitä. Parempi! Jatkakaa lämmittelyä ravissa, tehkää voltteja, taivuttakaa ja etsikää hyvä, reipasmoottorinen hevonen.”
Kenttä pöllyää jokaisen hakiessa kentältä oman paikkansa. Hevosten kyljet alkavat hiota kuumuudessa.
”Aloitetaan temponvaihtelut! Tulkaa suurille pääty-ympyröille, Sandra ja Pirre tallin päätyyn, Fiia ja Pipsa toiseen. Jatketaan ravissa. Tehkää temponvaihteluita runsaasti omaan tahtiinne.”
”Pirre, älä anna Väinön juosta sun alta! Ole tarkkana puolipidätteen kanssa, tee se selkeästi että Väinö nuorena ehtii hoksata sen. Pipsa voi taas revitellä pari kertaa kunnon ravissa, että saat hepan alta hereille. Nyt se matelee omassa maailmassaan.”

Lämmittelyjen jälkeen Ellinoora komentaa ratsukot takaisin suoralle uralle.
”Voitte laskea jalustimet ja alkaa keventää. Otetaan siirtymisiä, käynti-seis-ravi-käynti, taas omaan tahtiin.”
”Pipsa, ole tarkkana ravin kanssa, Siken pitäisi olla kuulolla ja vastata apuihin saman tien. Pohje tarkkana, varo ettet jännitä istunnalla vastaan. Sandra, nyt istunta on jo parempi. Aristo alkaa liikkua itse.”
Ellinoora nosti kätensä otsalle varjostaakseen silmiään auringolta. Hevosten sieraimet ovat laajentuneet ja ratsastajat vaikuttavat hengästyneiltä.
”Fiia, älä anna Elmolle syytä epäröidä! Anna tarkat, selkeät avut ja pidä poni jalkojen ja käsien välissä uralla, just noin, ihan suorassa! Ja sitten uudelleen!”

”Siirrytään raviin. Pirre kärkenä lähdetään kolmikaariselle kiemurauralle. Tehdään siistit kaaret ja kiemurauran jälkeen L:stä alkaen laukkaa ja paluu tehtävän alkuun.”
”Hyvä lähtö, Pirre! Just noin, katso minne olet menossa. Voit hakea raviin vähän nopeamman tempon, kaunis kaari, no mutta nythän se lähti!”
Pirre on tullut tehtävän loppuun ja Väinö, laukkapohkeista innostuneena, on karauttanut hetkessä puolikkaan kierroksensa.
”Ensi kerralla rauhallisemmin. Ja heti perään vaan seuraava!”

Välikäynneillä Ellinoora komentaa ratsastajat laskemaan jalat jalustimista ja kohottamaan reidet irti satulasta ja kannattelemaan niitä ilmassa. Hän kutsuu liikettä sammakoksi – erinomaista lihasjumppaa ratsastajien hikisistä kasvoista päätellen.

”Ottakaa ohjat! Sandra kärkenä nostetaan laukka ja siirrytään suurelle kahdeksikolle. Vaihtakaa laukka keskellä. Tässä harjoitteessa ei ole kiirettä!”
”Sandra, muista asetus kaaren suuntaan, ettei Aristo ajaudu omille teilleen! Hyvä tempo. Pipsa voi tukea hiukan enemmän pohkeella, kaari pysyy kauniina silloin.”
Ellinoora antaa ratsukoiden jatkaa hetken laukassa.
”Paljon paremmalta näyttää! Pirre, nyt kun Väinö liikkuu hyvin, uskalla antaa sille tilaa rentouttamalla kättä. Fiia on saanut Elmon käyttämään hienosti takaosaansa, ajoita laukanvaihto vielä sekuntia aiemmaksi!”

Hetken kuluttua Ellinoora käskee hevoset käyntiin (”Ja sitten uusi yritys, kaikki takaisin laukkaan, selkeällä puolipidätteellä merkki hevoselle ja sen jälkeen pidätys käyntiin. No niin, se oli kauniimpi askellajivaihdos!”) ja taputtaa lyhyet yhden naisen aplodit ratsukoille.
”Se meni hyvin! Hevoset liikkuivat lopussa kivasti pyöreämpinä, sitä oli ilo katsella. Mä haen Frankin, lähdetään sitten uittamaan hevosia.”
Ellinoora kääntyy, mutta pysähtyy sitten ja virnistää olkansa yli veikeästi.
”Ai niin – ja näin valmennuksen ulkopuolella te voitte sanoa mua vaan Elluksi.”

8.7. TIISTAI – Villinä vikellykseen KEHYSKERTOMUS TULLUT!

SPOILER: Click to show

kello 10-18 maneesi
Työpajaa saapuu vetämään ruotsalainen Elisabeth Hansen, joka on valmistunut arvostetusta Stockholms Voltige Academista. Pajan teemana ovat vikellyksen perusteet, omasta kehosta huolehtiminen ja perusliikkeiden turvallinen suorittaminen. Aiempaa vikellyskokemusta ei tarvita.
Osallistujia kehotetaan pukemaan rennot vaatteet ylleen ja ottamaan ratsastuskypärän mukaansa. Vikellyskurssilla käytettävät hevoset ilmoitetaan myöhemmin.

Osallistujat 3/8
Clara
Pihla
Inga-Stina

Kehyskertomus
Pilkullinen Reino seisoo maneesin keskellä vierellään pienikätinen, kompaktin 160-senttinen Elisabeth Hansen ja hänen takanaan Anne. Hevosen selkään on heitetty valkea patja vikellysvöineen ja sivuohjat saavat sen pureskelemaan nivelkuolainta kummissaan. Heitä vastapäätä seisoo kolme jännittyneen näköistä kurssilaista tyköistuvissa vaatteissa ja silmät innoissaan pälyillen.
”Välkommen”, Elisabeth aloittaa pyöreällä ruotsilla ja nauraa, kun tytöt vaihtavat pelästyneitä katseita.
”Älkää olko huolissanne”, hän jatkaa englanniksi. ”Tänään en kuulustele teiltä ruotsintaitoja. Tervetuloa vikellyskurssille! Teillä on onneksi helpot nimet. Clara, Inga-Stina ja Pihla.”
Ainoastaan Pihlan suomalaisen nimen kohdalla Elisabeth joutuu takeltelemaan.

”Onko kukaan vikeltänyt aiemmin?” Elisabet kysyy. Tytöt pudistavat päätään. ”Lähdetään siis perusteista.”
”Täällä ovat pukit”, Elisabeth taluttaa Reinon sivummalle ja taputtaa yhtä kolmesta puolikaaren muotoisesta tummasta rakennelmasta, joiden alla on tukevat jalustat ja päällä tiukkaan kiinnitetyt vikellysvyöt. ”Niillä hiotaan liikkeet kauniiksi. Ne on tarkoitus suorittaa laukassa, mutta treeni tehdään käynnissä ja pysähdyksessä tai pukilla.”
”Voitte ensin istua pari kierrosta Reinon selässä. Minä juoksutan teitä liinassa. Tulkaa penkin kautta selkään, sen jälkeen laukkaatte pari kierrosta. Minä huolehdin temposta.”
”Inga-Stina, istu rennosti ja yritä mukautua Reinon liikkeisiin. Kuuntele laukan tahtia. Sinun ei tarvitse huolehtia hevosen nopeudesta.”
”Hyvä Clara! Muista hengittää ja nosta katse ylös. Jos valut sivulle, korjaa reippaasti asentoa siirtämällä painoa istuinluilla keskemmäs.”
”Suorista hiukan selkää, Pihla! Voit rentouttaa nilkan ja jalan, nyt ei tarvitse ajatella kouluratsastusta.”

”Se sujui hyvin! Voitte jokainen ottaa oman pukkinne. Harjoitellaan aamupäivä perusliikkeitä pukilla. Minä näytän liikkeet Reinolla ja Anne juoksuttaa”, Elisabeth ohjeistaa. Hän tarttuu kaksin käsin vikellysvyön kahvoihin ja hypähtää keveästi paikoillaan seisovan hevosen selkään. Reino kääntää korvansa yllättyneenä häntä kohti.
”Harjoitellaan aluksi selkäänhyppyä. Laukassa se sujuu oikeastaan helpommin kuin paikoillaan seisten, sillä hevosen vauhti antaa voimaa. Hevosen vasemmalla puolella juostaan laukassa, tartutaan molemmin käsin kahvoihin ja heitetään oikea jalka lautasen ylitse. Laskeutumisen tulee olla pehmeä eikä se saa häiritä hevosta.”
Clara, Inga-Stina ja Pihla heittävät kukin omalla tyylillään jalkojaan pukkien ylitse. Osa heitoista päätyy rintamätkähdykseen pukkia vasten, mutta osalle Elisabeth taputtaa Reinon selästä.
”Oikein hienoa! Vikellysliikkeiden välissä istutaan perusasennossa, kuten äsken Reinon selässä harjoittelitte. Sen lisäksi perusliikkeisiin kuuluu perusistunta, jossa varpaat saavat osoittaa alaspäin ja kädet nostetaan sivuille niin, että ne ovat silmien tasalla.”
Elisabeth näyttää liikkeen tyttöjen seuratessa perässä.
”Ja sama laukassa.”
Reino pyörähtää ystävällisesti laukkaan ja Elisabeth istuu kierroksen kuin itsevarman näköinen tinasoturi.

”Seuraava perusliike on polvivaaka”, Elisabeth sanoo. ”Selässä noustaan polvilleen pitäen kahvoista kiinni. Oikea jalka suoristetaan pitkäksi taaksepäin ja vasen käsi samaan tapaan suoraan eteenpäin. Käden ja jalan tulisi liikkua samaan aikaan.”
Elisabeth näyttää liikkeen, hyppää alas Reinon selästä ja astelee pukeille ohjaamaan kurssilaisia.
”Hyvä Inga-Stina! Venytä jalkaa pidemmälle ja yritä pitää se samassa tasossa selkäsi kanssa. Näyttää kauniilta!”

”Viimeinen liike, jonka tänään opitte, on mylly”, Elisabeth sanoo hypäten sulavasti takaisin Reinon selkään. ”Neljän laukka-askeleen välein vikeltäjä kääntyy neljännesympyrän selässä ja pyörähtää näin koko ympyrän vastapäivään. Jalka nostetaan suorana ja kauniina hevosen kaulan yli vasemmalle, sitten lautasten yli ja jälleen kaulan yli.”
Näytettyään liikkeen Elisabeth tulee jälleen pukeille auttamaan.
”Pihla, voit tehdä myös pukilla liikkeen rauhallisessa tahdissa. Minä lasken laukka-askeleet. Yksi-kaksi-kolme-neljä”, Elisabeth laskee suomeksi.
”Pidetään ruokatauko. Sen jälkeen pääsette selkään!” Elisabeth hymyilee, kun on tyytyväinen myllyyn.

Tauon jälkeen Anne on kadonnut ja Elisabeth seisoo liina kädessään.
”Aloitetaan selkäänhypystä”, hän sanoo. ”Clara ensimmäiseksi.”
”Älä pelästy, vaikka Reino laukkaa. Sen tempo on hyvin rauhallinen. Juokse vieressä, laske askelten tahtia ja ota kahvoista kiinni nyt! Hyvä, sitten ponnistus selkään. Laukkaa kierros ja yritä sitten uudelleen.”
”Inga-Stina, kun olet päässyt selkään, muista istua suorassa. Pidä katse Reinon korvien välissä.”
”Hienoa Pihla! Käytä hyväksesi laukan voimaa. Juuri noin, ponnista kunnolla maasta! Puru saa lentää!”

”Siirrytään nyt liikkeisiin. Jokainen saa suorittaa perusistunnan, polvivaa’an ja myllyn ja laskeutua sen jälkeen.”
”Clara, muista hengittää. Voit tehdä liikkeet rauhassa ja tunnustella perusasentoa niiden välillä. Perusistunnassa nostetaan kädet ilmaan, perusasennossa pidellään kaksin käsin selkä suorana kahvoista kiinni. Polvivaaka oli sievä! Myllyssä voit siirtää jalan vaikka kahdeksan askeleen välein, neljän askeleen tahti on melko nopea.”
”Kaunis selkäänhyppy, Inga-Stina! Istut nyt vähän vinossa, nojaa enemmän ulospäin. Ole tarkkana, että kädet pysyvät myös rentoina. Mylly sujuu sinulla jo oikein kauniisti, tee se vaikka uudelleen heti perään. Hidastan vähän Reinon laukkaa, niin pääset hyvin tempoon kiinni.”
”Pihla, voit käyttää enemmän voimaa liikkeissä. Olet hurjan notkea, joten jalat ja kädet asettuvat kyllä oikein! Perusistunta on vähän epävarma, tunnustele missä istuinluut ovat ja koeta istua kunnolla niiden päällä. Paljon parempi! Tuossa asennossa pysyisit varmasti vaikka viikon, hyvä!”

Kurssilaiset saavat toistaa liikkeet useampaan kertaan. Loppupuolella ne alkavat näyttää oikein sulavilta. Anne on hiipinyt maneesin katsomoon ja räpsii valokuvia. Kellon tullessa kuuteen Elisabeth pysäyttää Reinon ja taputtaa sen kaulaa. Kaikki ovat punaposkisia, vähän hikisiä ja huohottavat.
”Se oli hauskaa!” Elisabeth sanoo silmät tuikkien. ”Tack för alla!”

9.7. KESKIVIIKKO – Intiaaninkesän hellevaellus TÄYNNÄ! - KEHYSKERTOMUS TULLUT

SPOILER: Click to show

kello 9-17
Vaelluksella palataan vuosikymmeniä taaksepäin, jätetään satulat lepäämään telineisiin ja hypätään hevosten paljaisiin selkiin valmiina istumaan takamus puuduksiin.
Matkan varrella pysähdytään kalastamaan ja valmistetaan saaliista itse ruokaa.

Osallistujat 10/10
Salma - Bonnie

Clara - Walma
Sandra - Aristo
Emsku - Hestia
Fiia - Elmo
Kuú - Eela
simona - Siiri
Luna - Humu
Inga-Stina - Venna
Tuulia - Frank
wenla - Taiga

Kehyskertomus

Inkkarivaelluksesta oli toivottu aurinkoista ja näyttää, että toivomuskaivo on tällä kertaa vastannut satakertaisesti huuteluihin. Helle on jo aamuvarhaisella niin paahtavaa, että hevosia paetaan harjaamaan tallin viileyteen. Lokerikot tupataan täyteen huppareita, jotka on otettu varmuuden vuoksi suojelemaan paleltumilta.

Kymmenen ratsukon sekalainen joukkio kokoontuu tallipihalle omaan tahtiinsa. Satulat on jätetty sisälle ja Salma kulkee hevosten välissä puttaamassa ratsastajia selkään. Kimo Bonnie odottaa tepastellen pihaton nurkalla. Hevosten suitsien alle on jätetty riimut ja riimunnarut.

”Järjestäydytään! Bonan jälkeen Humu, sitten Frank, Eela, Aristo, Elmo, Venna, Hestia, Taiga, Siiri ja perään Walma”, Salma ohjeistaa. Ratsukot kiemurtelevat omille paikoilleen, ohjasperiä hypistellään jännittyneinä ja kuolaimet kilahtelevat hevosten nostellessa päitään ja kuikuillessaan ympärilleen. Salma ponnistaa Bonnien selkään aitan seinustalta ja siirtyy energisellä ratsullaan kärkeen. ”Ja sitten matkaan!”

Jo alkumatkalla siirrytään ulos tutuilta poluilta. Seppeleestä keinahdellaan pois umpeen muurautunutta polkua pitkin, joka samoilee koivun ja lehmuksen välistä. Hevoset nostelevat keskittyneesti jalkojaan juurakkojen ylitse. Venna haluaisi oikaista jokaisen juuren kurvaamalla polun ohitse aluskasvillisuuden poikki, mutta Inga-Stina pitää ponin topakasti pohkeittensa välissä.

Letka kulkee pitkän pätkän käynnissä. Hevoset ovat pirteitä ja iloisella tuulella, ne yrittävät nyhtää puista ja pensaista evästä ohittaessaan ne ja niiden korvat kääntyilevät valppaasti. Kun tullaan suuremmalle polulle, Salma komentaa kaikki raviin. Walma karauttaa pienen laukkapätkän jonon hännillä ja Clara pidättää sitä nauraen.

Ratsastajat tarraavat hevosten heilahteleviin otsatukkiin pysyäkseen kyydissä. Muutama yrittää keventää ilman jalustimia, mutta loput nojaavat reippaasti taaksepäin ja toivovat parasta. Etenkin Taiga tikuttaa sellaista tahtia, että Wenla sen selässä saa venyttää jalkansa kilometrin mittaisiksi pysyäkseen kyydissä. Emsku kääntyy näyttämään hänelle olkansa yli peukkua Hestian selästä. Hyvin sujuu.
Metsässä on hiljaista. Autoista ja asutuksesta ei näy pienemmillä poluilla jälkeäkään. Vanhemmatkin hoitajat huutelevat ihastuneina, kun ohitetaan luonnontilassa olevia valoisia metsäaukioita tai jylhän rosoisia kivimuodostelmia.

Ratsukot hidastavat käyntiin hetkeksi ja hiljenevät keskittyneinä polun ohentuessa hyvin kapeaksi ja vaikeakulkuiseksi. Salma kehottaa antamaan pidempää ohjaa, jotta hevoset saavat hakea tasapainoa. Kun polku alkaa viettää ylöspäin, Luna kietoo kätensä Humun paksuun harjaan ja nauraa, että valuisi muuten alas hevosen sileiden lautasten yli.

Polku notkahtaa ojaan ja sieltä noustuaan jono saapuu pellon laidalle. Salma kerää ratsukot ympärilleen ja näyttää kaukana horisontissa juoksevan sinisen siiman. Se on Liekkijärven ranta.
”Laukataan tuonne pellon reunaan asti, siellä hidastetaan ja mennään käynnissä tien yli ja rantaan”, Salma ohjeistaa.
Hevoset heittelevät päitään ratsastajien antaessa laukkapohkeet. Painostava helle helpottaa hiukan, kun vauhdin aiheuttama tuulenviri vilvoittaa. Aristo heittää onnellisena sarjan pyöreitä pukkeja ja Sandra tarraa kaksin käsin harjaan, jotta pysyy kyydissä.

Ratsukot pysähtyvät rannassa hiljaiseen kohtaan. Kuin tilauksesta joukko puisia ongenvapoja odottaa kivenkolossa ja niiden vierellä makaa pyöreitä vesileilejä. Kylmä juoma tekee kauppansa. Hevoset saavat huilia riimunnarujen nokassa puiden suojassa.

Fiia on ensimmäinen, joka saa kalan. Osa tytöistä kiiruhtaa kokoamaan kivikasaa, jonka keskelle nuotio syttyy, osa odottaa jännittyneenä vapojen vaapuntaa. Yhteensä kymmenen kiiltävää kalaa nousee suhahtaen järven tyynestä pinnasta.

Letka lähtee paluumatkalle pellonviertä pitkin. Eela hermostuu kärpäsistä ja kieltäytyy kulkemasta eteenpäin. Kuú paimentaa sitä ystävällisesti, mutta tamma viskoo päätään ja asettuu tielle poikkiteloin. Vasta muiden maleksittua ohitse se tajuaa jäävänsä jälkeen ja Kuún käskystä ravaa joukon kiinni.

Simona virittää ilmoille laulun. Hevosten selät höyryävät kuumuudessa ja joku huikkaa toivovansa, että pelto muuttuisi järveksi. Vasta puiden vilvoittavassa varjossa Salma kehottaa ratsukot rauhalliseen raviin. Frank huomaa, että ollaan menossa kotiin päin, ja kiihdyttää onnellisena kuin kouluratojen paras liitokavio. Tuulian kasvot loistavat ilosta hevosen selässä.

Pitkän päivän päätteeksi Salma ohjaa jonon lammelle. Hevoset saavat kahlata rannalla ja ne laskevat päänsä juodakseen kirkasta vettä pitkin siemauksin. Rohkeimmat ratsastajat pulahtavat hevosten vierellä uimasille ennen kuin hyppäävät henkeään haukkoen kylmästä takaisin auringon lämmittämään selkään.

10.7. TORSTAI – Tuo rakkaasi tallille

SPOILER: Click to show

koko päivän
Mahtava tilaisuus tuoda ei-heppahöperö sukulainen tai ystävä tutustumaan Seppeleeseen! Kenttä ja maneesi ovat päiväsaikaan rauhoitettuja työpajan osallistujille, jotka haluavat antaa vierailleen mahdollisuuden ratsastaa hoidokillaan. Illansuussa viritetään grilli leirimökkien kupeeseen.
(Ilmoitathan osallistuessasi kenet tuot talliin vierailulle.)

Osallistujat 1/12
Sandra + serkku

11.7. PERJANTAI – Heinävintin henget

SPOILER: Click to show

kello 21-03 heinävintti
Perjantai-iltana on mahdollisuus kokoontua kertomaan kummitusjuttuja ja istumaan iltaa kullanhämärälle heinävintille. Tarinoihin uutta potkua antamaan saapuu jo talvena tallilaisille tutuksi tullut näyttelijänuorukainen Eemeli Jaspi. Jos uskallus riittää, tarkoituksena on lähteä tutkimaan heinävintillä olevaan lukittua huonetta.
Aaveiden haihduttua loppuyö on mahdollista viettää turvallisesti leirimökeissä nukkuen.

Osallistuja 4/10
Clara
Inksu
simona
Loviisa

12.7. LAUANTAI – Ratsu kesäheinät

SPOILER: Click to show

koko päivä
Tallille lahjoitetaan päiväksi käyttöön joukko huippuluokan kameroita ja jokaiselle työpajaan osallistujalle arvotaan aihe, jossa hänen tulee kuvata hoidokkinsa. Puunaathan siis hevosesi huippukuntoon ja lähde rauhalliselle iltakävelylle auringonlaskuun kamera kaulassa roikkuen!

(Tästä työpajasta käy maksuksi vain kuva tai sarjakuva.)

Osallistujat
Pihla (aihe: Mansikkamaan yllätysvieraat)
Sandra (aihe: Vesipelko)
Tuulia - Frank (aihe: Evästauko metsässä)
Emmy (aihe: Hoitajan aamulenkki)
Odelie (aihe: Suloisempaa satulatta)
Akku (aihe: Metsämökin ikkunasta)

13.7. SUNNUNTAI - Liekkijärven aarresankarit

SPOILER: Click to show

kello 12-16
Joukkueet kisaavat löytääkseen ensimmäisenä maastoon piilotetun aarteen ja palauttaakseen sen takaisin tallille ennen vastustajajoukkuetta. Tiedossa on piilottelua, kieroilua ja tiukkoja laukkakirejä kesäkoivujen siimeksessä.

Osallistujat 3/10
Emsku - Hese (sininen joukkue)
Luna - Humu (vihreä joukkue)
Wenla - Venna (punainen joukkue)

[Fiia]

Kesäelämysviikko: Intiaanikesän hellevaellus
Kesäpäivä on uskomattoman kuuma, ja tumma Elmo allani lämmittää takapuolta ja jalkoja kuin patteri. Kiskon ratsastushousujen lahkeita ylöspäin ja paljastan auringolle kaistaleen vaaleaa nilkkaa. Reissun jälkeen näkyvissä voi olla aikamoiset rusketusrajat siitäkin huolimatta, että käytin aamulla puoli pulloa kunnon suojakertoimella varustettua aurinkorasvaa yläkropan ihon suojaamiseen ja jätin suosiolla hanskat pois. Kuumuus näkyy Elmossakin: ponin korvat lerpattavat sivuilla ja se lepuuttaa toista takajalkaansa odotellessaan lähtöä. En yhtään epäile, etteikö ruunassa riittäisi virtaa, kun pääsemme polttavan auringon alta metsän varjoon, mutta nyt se tuntuu nukahtaneen pystyyn.

Salma osoittaa Elmolle paikan jonon keskivaiheilta, Ariston perätä. Jätän hyvän välimatkan angloarabiin ja toivon, ettei Elmo piristyttyäänkään painele suoraan nuoren hevosen häntään kiinni. Jono on Salma mukaan lukien yhdentoista hevosen mittainen – hellevaellus täyttyi kesäelämysviikon tapahtumista ensimmäisenä, ja mukana on niin hoitajia kuin vierailijoitakin.

Lähdemme matkaan umpeen kasvanutta polkua pitkin. Elmo on kompastua heti ensimmäiseen juurakkoon niin, että saan tosissani roikkua sen harjassa ja puristaa jaloillani lämpimiä kylkiä, ennen kuin saan palautettua tasapainoni. Poni onneksi herää huomattuaan, että emme seuraakaan tuttuja, tasaisia teitä, ja alkaa nostella jalkojaan. Annan sille pidempää ohjaa, niin että se voi rauhassa katsoa, mihin astuu. Selviämmekin metsäpätkästä ilman ongelmia. Ravipätkällä Elmo alkaa tuntua jo Elmolta: se ravaa pitkällä askeleella korvat pystyssä niin innokkaana, että joudun vähän väliä tekemään puolipidätteitä.

Metsä on uskomattoman kaunis, kun sitä oikein katsoo. Ilmassa on jopa vähän taikaa, sitä samaa kuin pari viikkoa aikaisemmin juhannusratsastuksella. Erään aukean laidalla olen näkevinäni peuran, mutta kun räpäytän silmiäni ja katson uudelleen, se ei enää ole siellä. Linnut eivät ole hetkeäkään hiljaa ja jonostamme kaikuu vähän väliä nauruntyrskähdyksiä.

Liekkijärven näkyessä kaukana edessäpäin otamme laukkapätkän. Kiedon jalkani Elmon ympärille ja nappaan toiseen käteen tupsun pystyssä sojottavaa harjaa. Ruuna lähtee luvan saatuaan kuin tykin suusta, mutta rauhoittaa sitten laukan toivottuun vauhtiin. Sen leveässä selässä ei ole onneksi yhtään vaikea pysyä, ja kuumuuskin hellittää tuulenvirin mukana hetkeksi. Nautin joka askeleesta, jokaisesta taakse jääneestä metristä ja tiedän, että rannassa odottaa se osuus, josta itse intoilen eniten: kalastus!

Elmo saa laukan jälkeen jäädä lepäilemään puiden varjoon, kun minä nappaan ongen käteeni ja asetun kalalle. Ei kestä montaakaan minuuttia, ennen kuin koho painuu veden alle ja kiskaistessani ylös nousee keskikokoinen ahven. Monet muutkin kuin minä hihkaisevat innostuksesta: luvassa on siis ainakin yhden kalan kokoinen jaettu ateria! Saamani ahven ei onneksi jää kuitenkaan ainoaksi. Siinä nuotion yllä paistuvaa, itse pyydystettyä herkkuateriaa katsellessani olo on täydellisen tyytyväinen: aurinko lämmittää, molemmilla puolilla istuu ystävä, kauempana maailman tärkein poni laiduntaa kaikessa rauhassa; mitään en toivoisi lisää.

[Tuulia]

Intiaanikesän hellevaellus ~ Tuulia ja Frank ~ 9.7.14

Seisoin Frankin karsinan edessä harjapakki käsissäni. Tuo valkoinen, kärpäskimo ruuna katseli minua lempeillä silmillään. Viereinen karsina oli tyhjillään, taisi heppa olla ulkona. Tyhjän karsinan vieressä oli isompi heppa. Frankin karsinaa en ollut kauan etsinyt, kun se kerran pääoven vieressä oli. Mutta hevosesta olin hieman hämmentynyt, kun ajattelin että saan ratsuksi jonkun pörrösen poninpalluran.
"Hei Frank", tervehdin ruunaa. "Pääset tänään mun kanssa vaellukselle."
Ruuna tuli ystävällisenä tervehtimään minua karsinan ovelle, ja totesin hepan olevan tarpeeksi rauhallinen uskaltaakseni karsinaan. Aloin harjaamaan ruunaa, ei ollut kukaan hoitajatyttökään tullut sitä omakseen vaatimaan. Ehkei näin upeassa tallissa ollut sellaisia.
"Moikka", kuului selkäni takaa yllättäin.
"Moi", vastasin tuolle ruskeatukkaiselle likalle.
"Taidat olla tulossa vaellukselle?" hän kysyi ja nyökyttelin. "Olen Kuú ja menen tuolla Eelalla mikä on tossa", ikäiseltäni vaikuttava tyttö sanoi ja osoitti sitä isohkoa heppaa.
"Okei kiva,  oon Tuulia ja ihan uus täällä", kerroin. "Onneks tämä Frank vaikuttaa rauhalliselta."
"On se, usko pois!"

Harjailimme heppoja ja välillä haastelimme jotain hevosteluun ja Seppeleeseen liittyvää. Kun Kuú kyykki Eelan kavioiden parissa, oli vähän aikaa hiljaista. Mutta sitten ponikarsinaan rynnisti oranssipäinen pikkulikka ja siitäkös riemukasta haastelua tuli!
"Moi Simbe! Oon oottanu sua jo varmaan vartin täällä", blondi, nätti tyttö sanoi.
"Jooh tuli vähän kiirus. Mut ihanaa nähä sua taas, Claaruska!"
Tytöt rupattelivat iloisesti ja nauroivat, taisivat olla ystäviä.
Ajallaan sain Frankin harjattua ja lähdin vaihtamaan harjapakin suitsiin. Ne olivat ruskeat, turparemmittömät perussuitset. Ruuna otti ne kiltisti suuhunsa, oikein mukava ja ihana hevonen tuntui olevan tämä pilkullinen Frank.

Tallipihalla hyppäsin hepan vaaleaan selkään ja kokosin ohjat ja riimunnarun hyvin käsiini. Pian lähdettäisiin.
”Järjestäydytään! Bonan jälkeen Humu, sitten Frank, Eela, Aristo..." luetteli Salmaksi esitäytynyt vaelluksen vetäjä. Mukavaa kun uusi tuttavuus Kuú ratsastaisi vielä perässäni, ehkä pääsen tutustumaan häneen enemmänkin! Eipä olisi kauheen hauskaa olla koko päivää yksinään.
Alkumatkasta taivalsimme lehdossa vihreyden keskellä. Oli erilaisia puita, nuoria ja ohuita, vanhoja ja paksumpia. Oli pensaikkoa, pihlajia, kukkasia... Metsä oli kauniin näköistä mutta tiheää ja kinttupolulla oli jos jonkinlaista juurakkoa.
Sitten polku parani ja maasto helpottui, ja päästiin ravailemaan. Tuuli viilensi hillitöntä hellettä ja viima hyväili kasvojamme. Mekon helmani hulmuilivat vaudissa, mutta yhtään ei ollut viileää.
Vauhti senkuin kiihtyi, eikä satulattomassa selässä ollut niin helppoa olla. Onneksi Frankilla on tasainen ja rauhallinen ravi, jossa on hyvä istua. En edes osaisi kunnolla keventää ilman jalustimien antamaa tukea, mutta ilman satulaa on juuri ihanaa ratsastaa.

Maisemat vaihtuivat vähän väliä ja pitkään jatkunut matka sai takaliston puutumaan. Kaikki ympärillämme oli kuitenkin niin kaunista, vihreää, kesäistä ja aurinkoista, etten mistään hinnasta jättäisi tätä ihanuutta väliin.
Leveämmällä polulla Kuú takanani hieman kiri vauhtia ja hivuttautui viereeni.
"Oli hauska kattoo kun pompahtelit välillä selässä", hymyili hän ystävällisesti.
"Jooh mä en mikään maailman paras ratsastaja ole, mutta Frank on just hyvä tämmöselle vähän kokemattomammalle! Oon mä kuiten ratsastellu useemman vuoden, ilman satulaakin. Mut silti", höpöttelin. Kuú haasteli kaikenlaista mukavata ja huomasin hänen olevan tosi hyvä ratsastamaan. Eela kulki tosi hienosti hänen allaan, ei voinut kuin ihailla. Siinä rupatellessamme huomasimme myös olevamme molemmat enemmän tai vähemmän luonnonlapsosia.

Pian kuitenkin polku kapeni ja hevosille annettiin enemmän ohjaa. Oli ylämäkeä ja alamäkeä ja saimme taituroida pysyäksemme heppojen selässä. Onneksi Frankin selkä on leveä ja mukava istua, ei ihan helpolla valu maahan sieltä. Vaihtelun vuoksi saavuimme pellolle, missä pitäisi sitten pysyä laukkaavien ratsujen kyydissä. Meille ratsastajille vauhdikas laukka ei tuntunut niin kuumalta, vaikka aurinko paistoikin, mutta hevosille maittoi vesi järven rannassa ja sidoimme ne puihin varjoon lepäilemään.
"Kelläköhän nappaa ekana", yksi likoista huudahteli.
"No ei sulla ainakaan kun tuolla lailla meluat", osa naurahteli hyväntuulisena. Kaikki kuitenkin saivat ajallaan kalan joita sitten nuotiolla paisteltiin, mutta välipala ei ihan minulle ollut mieleen. En kyllä ollut ihan ainoa..
Kun muutamat vielä kärvisteli nuotion ympärillä, minä menin kävelemään hevosten lähelle varjon puolelle. Maassa kasvoi mitä ihanenpia kukkasia ja tein muutamasta seppeleen. Pistin sen kypäräni päälle tukevasti kiinni, jos vaikka vielä laukkaillaan niin ei tipahda naamalle. Kun porukka alkoi irroittamaan hevosia puista, istutin minäkin kypärän päähäni ja nappasin Frankin ohjat hyppysiini.

Taivalsimme pellonviertä pitkänä letkana. Yllättäin Kuúlla oli hieman ongelmia Eelan kanssa. Vilkaisin taakseni, ja Eela vain seisoa jökötti aloillaan.
"Koitas nyt päästä eteenpäin, ei ne kärpäset sua hengiltä syö", tyttö puheli hevoselle.
"Eikö nyt ihan luista?" kysyin hymyillen ja Kuú pudisti pätään.
"Ei luista ei."
Harmikseni Kuún täytyi antaa muiden tulla edelleen kunnes Eela vihdoin suostui ravaamaan hännillä tallustavat ponit kiinni. Noh, eipä ollut enää pitkä matka varmaan.
Pian pääsemme aukealta metsän siimekseen, ja Frank tunnisti tutun polun - se veisi kotiin! Heppaletka alkoi ravaamaan, ja jouduin hieman topputtelemaan kun Frank kiisi eteenpäin niin huimaa vauhtia.



Pian saavuttiin lammelle. Potkaisin kenkäni rannalle ja ohjasin Frankin suoraan veteen, eikä se laittanut vastaan. Ihanan vilvoittavalta tuo vesi näytti, ja päätin itsekin pulahtaa uimaan. Onneksi kesä kuivattaa minkä kastelee!

Ratsu kesäheinät ~ Tuulia ja Frank ~ 12.7.14

Helle senkun jatkui, eikä tehnyt mieli pukea kunnon vaatteita päälle niinkuin tallille pitäisi. Tänään lähtisin Frankin kanssa maastoon taluttelemaan, pitäisi saada kuva evästelystä... Hain isohkon ruunan tarhasta ja harjailin sen tallin viileydessä. Toivottavasti sen hoitaja ei ihmettele, mihin ruuna on kaikonnut.
Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja kävelimme koivumetsän siimeksessä. Minä ja pilkukas Frank. Linnut lauloivat ja lehdet havisivat. Ruoho kasvoi ja kukat kukki. Oli niittyleinikkiä, vaaleensinisiä lemmikkejä, liloja kurjenpolvia... Niitä mä keräisin. Valitsin suurimmat ja koreimmat kukkaset, tummempia liiloja ja semmosia vaaleenvioletteja, vähän punertavia. Otin läheisestä pensaikosta lehtiä, sen oksat olivat taipuisia ja pyöräytin kaksi seppelettä, molemmille. Niistä tuli ihan kivoja ja sopivan kokosia, eikä rauhallinen Frank laittanut vastaan kun laitoin kukkaset sen korvien ympärille.
Minä kapusin kiven päältä ruunan selkään ja annoin sen vaeltaa. Melkeen heti se laski päänsä ruohoon kukkasten keskelle - eväshetkihän se on!



Kiitos ihanasta kesätapahtumasta, Salma!

[Luna]

Tämmönen hellevaellus minulla ja Humpelolla. Toivottavasti joku saa selvää =D

[Akku]

Illalla kuvaussessioiden jälkeen saatoimme vielä ruveta hyvinkin peilaavan mökin ikkunan kanssa ruveta teineilemään... Saimme sentään ainakin yhden ihan kivan kuvan; mökissä ikkunan avattuani ulkona odottavaa Taigaa näytti kiinnostavan enemmän hiilihappojen vieminen Coca-Cola-pullostani kuin sille varattu omena.

[Emsku]

Inkkarivaellus!

Valmiina lähtöön! Vielä pikaiset moikat tallin pihaan jääneille.

[Pihla]

Ratsu kesäheinät: Mansikkamaan yllätysvieraat

Kumpi tässä nyt se vieras on...?

[Deleted]

Intiaanikesän hellevaellus 9.7 - Inga-Stina & Venna


laatu on melko huono johtuen siitä, että jouduin ottamaan puhelimella kuvan piirrustuksesta ja lataamaan sen tinypiciin ennen foorumille laittoa.

Kahlaamista rannalla pitkän päivän päätteeksi.

[Fiia]

Kesäelämysviikko: kamalaa kyytiä kesäkuntoon
Koko Seppele tuntuu olevan kesälomafiiliksissä: elämysviikon aloittavaan kouluvalmennukseen on uskaltautunut minun ja Elmon lisäksi vain kolme ratsukkoa, vaikka valmentajana on nimekäs ja varmasti osaava Ellinoora Hakanen. No, se tietäisi vain tehokkaampaa treeniä meille paikalle tulleille. Kiristän satulavyötä vielä reiällä, vaihdan Siken selkään nousseen Pipsan kanssa virnistyksen – se on menoa nyt – ja ponnistan kevyesti Elmon satulaan. Ohjaan ponin käynnissä uralle ja venyttelen nopeasti omat kylkeni ja lapani läpi. Odotukset ovat kovat, ja rukoilen, että Elmolla olisi tänään hyvä päivä.

Olemme juuri ehtineet kävellä alkukäynnit, kun Ellinoora saapuu kentälle. Ensi töikseni saamme heittää jalustimet pois ja sen jälkeen siirtyä saman tien raviin. Elmo tuntuu halukkaalta ja pirteältä, ehkä vähän liiankin kiireiseltä, mutta ei huonolta ollenkaan. Minä saan heti alkuun noottia polvella puristamisesta, enkä syyttä. Selkeästi pitäisi mennä ilman jalustimia useamminkin, tasapaino kun tuntuu hiukan horjuvan ja paino valuvan liiaksi ulos. Yritän pitää jalan pitkänä ja keskittyä Elmoon: se on tapansa mukaan hiukan jäykkä, ja sitä saa toden teolla taivuttaa, ennen kuin sisäjalka menee läpi ja saan ponin asettumaan rehellisesti ja venymään ulkokyljestään.

Alkuravien jälkeen jatkamme temmonvaihteluita pääty-ympyröillä. Elmo herkistyy mukavasti pohkeelle, pysyy jalkojen välissä kaarevalla uralla ja lähtee pyynnöstä eteen työntäen kunnolla takaa. Sen sijaan ravia joutuu ottamaan kunnolla kiinni ja töitä tekemään niska limassa, jotta Elmo ei liikettä kootessani vain juokse apuja vastaan. Vatsalihakset huutavat armoa jo tässä vaiheessa, kun yritän pitää paketin kasassa. Hyvää se kuitenkin vain tekee, vakuutan itselleni; eipähän pääsisi kunto aivan murentumaan kesän aikana.

Muutaman kierroksen jälkeen saamme ottaa jalustimet ja jatkaa suoralla uralla siirtymisiä. Ne eivät ole ravista käyntiinsiirtymisiä ja käynnistä pysähdyksiä kummempia, mutta innokas Elmo steppaa alkuun menemään ihan miten sattuu ja heittää pysähdyksissä takaosaa sisälle. Tilanne korjaantuu selkeämmällä ratsastuksella: jalat kiinni, tiivis istunta ja kevyt ohjasmerkki, ja poni alkaakin äkkiä toimi. Siirtymiset ylöspäin ovat nopeita ja tarmokkaita, alaspäinkin jo suhteellisen tasaisia ja suoria.

Kolmikaarinen kiemuraura meinaa ensin mennä fiilistelyksi. Elmo tuntuu niin hyvältä ja tekee niin rehellisesti hommia, että unohdan ratsastaa laukannoston ja laukan yhtä tarkasti kuin ravitehtävätkin. Poni pääsee pitkäksi ja laukata humputtelee pitkän sivun kuin alkeistunnilla. Seuraavalla kierroksella muistan pitää – edelleen – jalat lähellä ja ohjan tukemassa, jolloin Elmo ei pääse pinkaisemaan alta vaan jää polkemaan laukkaa hienosti takaa eteen. Ruuna saa isot taputukset ja välikäynnit, mutta me ratsastajat emme niin vain pääsekään vetämään henkeä. Ellinoora vetää lyhyen lihasjumpan jaloille ja kehottaa meidät sitten takaisin laukkaan ja kahdeksikolle.

En ole tehnyt mitenkään liian paljon puhtaita vaihtoja suoralla uralla Elmon kanssa, mutta kultainen poni hoitaa homman kotiin. Kun saan pidettyä laukan kontrollissa ja vauhdin maltillisena, mutta säilytettyä energian ja eteenpäinpyrkimyksen, Elmo vaihtaa laukat säntillisesti ilman tappelua tai ristilaukkoja. Omalta osaltani vaaditaan vielä lisää tarkkuutta ajoitukseen, mutta poni on juuri niin hyvä kuin se parhaimmillaan on ja minä voisin hihkua onnesta.

Vaihtotreenin jälkeen saamme siirtyä käyntiin ja antaa hevosille pitkää ohjaa. Elmo venyttää kaulaansa ja pärskii selvästi itseensä tyytyväisenä. Seuraavaksi ohjelmassa on niin hevosten kuin ratsastajienkin viilentäminen Liekkijärven sinisessä vedessä. Itse en juuri sillä hetkellä osaa ajatella mitään parempaa tapaa päättää tehokas koulutreeni!

[Wenla]

Kesäelämysviikko: Intiaanikesän hellevaellus! 

Ponnahdan piskuisen Taigan selkään varsin kevyesti lähes viimeisenä, sillä olin harjaillut ponia vähän turhan kauan. Aurinko paahtaa niin, että tuntuu kuin istuisi saunassa. Olin onneksi älynnyt vetää ylleni punaiset urheilushortsit toisin kuin monet muut jotka joutuivat nostelemaan turhautuneina ratsastushousujensa lahkeita ylöspäin. Kukaan ei silti livauttanut pienintäkään valituksen sanaa sillä suomen kesissä nähtiin harvoin yhtä lämpimiä päiviä. Minut ja Taigat määrätään jonon häntäpäähän Hestian ja Siirin väliin. Kun koko lauma on päässyt pihapiiristä pois Salma ohjaa meidät heti umpeenmuuratulle polulle jolla hevoset saavat nostella koipiaan keskittyneesti. Kukaan ei halunnut tipahtaa keskelle pöpelikköä muurahaisten ja hämähäkkien keskelle. Tai no en ainakaan minä, sillä en pidä ötököistä sen vertaa kuin räntäsateista.  

"Kunnon intiaanivaellus ainakin," virnistän Emskulle joka keinahtelee Hestian tasaisissa askelissa rentoutuneen näköisesti. Punapää katsahtaa minuun nyökäten ja väläyttää sitten pienen hymyn. Oli tämäkin elämää. Mukavan ponin ja mukavien ihmisten kanssa keskellä kauneinta luontoa ihanissa hellelukemissa, mitä muuta sitä kesälomaltaan toivoisi? Pian nostamme ravin mikä saa Taigan innostumaan. Yritin venyttää jalkojani ponin pallomahan ympärille mutta kuten arvata saattaa oli Taigan mahan ympärysmitta enemmän kuin iso ja vaikka minun jalkani olivatkin lähes kilometrin mittaiset oli ponitamma saanut mahastaan jollain konstilla luvattoman ison jonka ympärille minun jalkani eivät kertakaikkiaan taipuneet. Emsku näyttää minulle peukkua, hyvin sujuu. Helppoahan se oli sanoa kun Hese ei omistanut pikkuriikkisiä poniaskelia jotka tikittivät kuin aikapommi konsanaan.  

Kiinnitän Taigan pienikokoiseen mäntyyn kiinni ja askellan sitten suurehkolle kivelle onkivapa kourassani. Ei kestä kauaakaan kun kyllästyn koko touhuun ja lähden rakentelemaan muutaman muun tytön seurana nuotiota.
Kun kaikki olivat rahanneet itsensä takaisin hevosen selkään Salma lähti johdattamaan meidän jonkinmoista pellonalaitaa pitkin takaisin kohti Seppelettä. Kaikkia vahtaavat silmäkovana Eelaa ja sen selässä istuvaa Kuúta jotka ovat jostain syystä (ilmeisesti Eela ei ollut suostunut kertomaan) asettuneet pokittain polulle. Pian jäädessään kauas jonon perässä tulevasta Walmasta isohko tamma suostuu ravaamaan muut kiinni pelkona yksin jääminen. Minun takanani käyskentelevän Siirin selässä toinen porkkanapää Emskun lisäksi - ilmeisesti nimeltään Simona - virittää ilmoille laulun jota en valitettavasti osannut laulaa ja kaikki lukuunottamatta minä ja muutama muu osaamaton alkavat hoilaamaan tuota kyseistä biisiä. Tyydyn hyräilemään iloisen kappaleen tahdissa ja läpsimään Taigan kaulalla tanssahtelevia kärpäsiä, itikoita ja paarmoja. Pian Salma käskee raville ja minun takalistoni saa kyytiä Taigan aikapommi ravin vietävänä. 

Viimeisenä ennen paluuta Sebeen käymme jonkinmoisella lammella kahlailemassa ja muutamat uskaltautuvat uimaan hevostensa vierelle. Itse tyydyn kahlailemaan kirkkaassa rantavedessä ja kiljumaan kylmän veden pärskyessä päälleni Taigan porskuttaessa menemään jonkinmoista ravikäyntitahtimis sekoitusta Hestian vierellä.  

Kiitos super ihanasta tapahtumasta Salmalle !

[simona]

Hellevaellus |

- This is ponylife..,hyräilin kun Siiri, vilkas shetlanninponitamma seisoi allani odottaen hevosletkan lähtöä kohti kesäelämysviikon hellevaellukselle. Salman mukaan tästä päivästä tulisi inkkarityylinen, jota odotinkin innolla - sillä, kaikkien mukaan Salmalla oli kuin olikin ideoita pää täynnä ja hän hullunlailla toteutti niitä. Seppelettä oli ollut jo ikävä, vaikka olin muuton aikana ratsastanutkin pääkaupunkiseudulla, ei se kuitenkaan korvannut tuttua ja turvallista Seppelettä ja sen talliporukkaa. Olin kyseisen hevosletkan toisiksi viimeinen, peränpitäjänä toimi melkeimpä sanoisinko, paras ystäväni Clara ja tuon hoitoponi Walma. Tamma oli hiilenmusta ja innokas, aika nuorikin poni joka oli Claran kertomien perusteella kehittynyt huimasti ja se myös näkyi. Itse Ratsastin Siirillä, virallisemmin Ilolan Eliksiirillä joka oli Inkerin hoitoponi. Oli se kyllä aivan ihana poni, mutta nyt jo huomasi, että en ollut ratsastanut niin pienellä ponilla aikoihin. Pampulalla, entisellä hoitoponillani olin mennyt viimeksi Joulukuussa ja sekin oli vissiin joku joulutapahtuma. Voi vitsi mulla oli ikävä niitä aikoja, milloin kuuluin Seben hoitajarinkiin ja porkkanapäisenä hoidin Pampulaa.

-Ääh, musta tuntuu, että nytkin mulla on ohjat ihan väärin kädessä, totesin naurahtaen perässäni seisovaan Claraan. Tuo katsoi minua hullulla ja samaanaikaan kysyvällä ihmehdyksellään ja sitten naurahti kevyesti.
- Simbe, ehkä sun pitäis vetää tollane Annen alkeiskurssi uudestaa, Clara sanoi ja minä nauroin. Se olisi niin tarpeen, katsoa kun kaksitoistavuotias pätkä menee seitsenvuotiaiden pikkuisten ponifanien kanssa samaa kaviouraa kierroksesta toiseen. Anne varmasti nauraa räkättäisi jos laittaisin nimeni huteralla käsialallani seuraavalle alkeiskurssille haluavien listaan, vihkosta revitylle paperille ilmoitustauluun nakattuna.
- Lohduttavaa, mä kun haaveilin jo kokeneiden estekurssista jollain hyvällä ponilla, vastasin ja Clara repesi täysin. En tiedä miksi, mutta Walmakin katsoi jo sillä mielellä, että mitäköhän toi supertyhmä idiootti tekee mun selässä.
- Totah.. mä osaan kuvitella sut ja Pampsin hyppäämässä jotain ysikympin rataa ponimestaruuksissa, Clara sanoi ja rauhoittui hieman. Hän kuitenkin tiiraili letkan vetäjään, Salmaan joka oli säätelymme aikana selittänyt kaiken tarvittavan ja tapamme mukaan minä ja Clara emme tietysti olleet kuunnelleet häntä yhtään. Noloa..

Maiskautin Siirin kevyesti matkaan ja epätasaiset poniaskeleet tuntuivat jo kipeästi. Olin tietenkin kaivannut tätä ihan hirveästi, ja nautinkin siitä mitä nyt sain tehdä, mutta shetlanninponin hoitajaksi musta ei ehkä olisi. Mä olin silloin riehunut Pampulalla enkä ottanut mitään vakavasti, mutta nyt musta tuntui, että halusin kehittyäkin jossain. Nyt kuitenkin tää päivä oli otettava rennosti ja relaten, ei mitään koulutuuppauksia vaan naurua ja räkellystä, niinkuin mulla oli aina maastossa tapana sanoa. Clara ei sanonut mitään vaan nähtävästi pienellä vilkaisulla taakse, keskittyi enemminkin siihen ettei Walma nappaisi herkullisen näköisiä ruohonkorsia ojanaluista. Siirikin yritti huulillaan niitä hipoa, mutta tein jo siinä vaiheessa selväksi, että Siiri saisi viettää eväsretkensä muutaman vartin päästä. Pian siirryttiin raviin, joka varsinkin poniroduista juuri shetlanninponeilla oli erittäin epätasainen ja vaikea istua, joten Siirin selkä ei tuntunut siinävaiheessa kovin mukavalta istua. Vilkaisin hymysuin taakseni ja näin kuinka pieni ja pirteä, ehkä vähän pippurinen Walma säntäsi pieneen laukkaan ja Clara nauroi pidättäen samalla. Minäkin nauroin, onnellisuus oli vain sellaista.

Sitten hidastimme ja annoimme hevosten ja siinä tapauksessa ponienkin kulkea hiljaa pitkin ohjin löytäen tasapainonsa. Pian Salma ilmoittaa pian tapahtuvan laukannoston, jonka Siiri suoritti pienellä kannustuksella loppuun. Peltolaukka pikkuponin selässä oli justiinsa se mitä olin kaivannutkin. Siiri innokkaasti ryhtyi hieman kilpailemaan nuoremman Walman kanssa, joka sitten lopulta niinsanotusti voitti shettisten välisen ottelun. Clara ja minä vain nauroimme poneille, ja äkkiä oli siirrettävä ravin kautta käyntiin rannalle päin. Nappasin Siirin turparemmittömät pois ja laitoin sen vetosolmulla kiinni yhteen mäntyyn, johon se jäi mutustamaan iloisena. Tauko oli minullekin hyväksi.
- Aijot sä onkia? kysyin Claralta riisuen ratsastuskypärää yltäni.
- Emmä tiiä, ootko sä hyvä saamaa kaloja? Clara kysyi naurahtaen.
- En, todellakaan, sanoin ja me molemmat nauroimme. Katsoin sitten muita jotka astelivat rantaan kiville ja sitten nuotiolle. Itse en vaivautunut onkimaan, vaikka saatiinhan porukalla sitten saldoksi kymmenen kalaa, aika passeli.

Kun olimme nauttineet nuotion tuottamasta lämmöstä, joka oli kyllä taivaaltakin jo porottavan kuuma lähdimme nuotion huolellisten sammutustöiden jälkeen takaisin ratsaille. Tungin taas hiostavan kypärän päähäni, ja riensin Siirin luokse, jonka irrotin puusta. Otin oksalta ponin ruskeat turparemmittömät ja laitoin ne ponin ylle. Kun kaikki olivat valmiita, oli aika kotiinlähdön. Keskellä matkaamme, Kuún ratsuna ja ilmeisesti hoitohevosena toiminut Eela protestoi matkantekoamme, mutta tulee reippahosti takaisin kun jäi jonon perälle. Alan hyräilyn kautta laulamaan jälkeenpäin, ja saan muutaman muunkin mukaan äänenviritteille. Tämä oli pian ohi, ja oli aika kurvata äitini punaisen Mersun kanssa kohti kotia ja lösähtää omalle sängylle miettien hoitohakuja. Pian kuitenkin Salma aloittaa letkan vetäjänä ravin ja Siiri automaattisesti siirtyy edellä olevan Taigan, ja sen ratsastajan Wenlan mukana pompottavaan, hieman laiskahkoon raviin. Luulin retken olevan ohitse, mutta käännyimmekin Claran mukaan jollekin lammen ja järven sekoitukselle. Otin heti shortsini pois, sekä toppini koska olin ottanut bikinitkin. Siiri vähän aristeli vettä, mutta sain sen aika hyvin Walman perässä kahlauksesta uimaan ja Siiri halusikin hyytävästä vedestä pian muiden heppakavereiden luokse lämpöön. Niin minäkin. Puin vaatteet ylleni jättäen märän uima-asuni alle, mutta se ei haitannut.

Kotiin päästessä, Inkeri kysyi miten meillä meni ja vastasin hymysuin miten ihanaa koko retki oli ollut. Sanoin heipat Siirin riisumisen ja hetken harjaamisen jälkeen muille, ja poistuin parkkipaikalle.

[Pihla]

Villinä Vikellykseen

Tunsin olevani erityinen. Nimeni oli niin suomalainen, että Elisabethilla meinasi mennä kieli solmuun sitä lausuessa. Tunnilla kielitaitokin paranisi. Elisabeth sattui puhumaan englantia. Kielitaitoni olikin aina ollut hieman vajaa, mutta tunnin aikana se varmasti paranisi! Siitä olin varma.

Aloitimme perusjutuilla, istumalla Reinon laukassa rentona. Onneksi meitä oli vain kolme, joten vuoroja ei tarvinnut odottaa kauaa. Reino oli ihanan luotettava hevonen, jota Elisabeth osasi käsitellä! Laukan aikana jännitin liikaa. Kantapääni laskivat vaistomaisesti ja jalat jännittyivät. Elisabeth huomauttikin, etten ollut nyt koulutunnilla, vaan vikeltämässä.

Laukan jälkeen siirryimme vikellyspukeille. Harjoittelisimme niillä perusliikkeitä aamupäivää varten. Elisabeth hyppäsi nopealla liikkeellä Reinon selkään. Nainen alkoi selittää, miten hevosen selkään hypätään vauhdista. Aloin hieman jännittää, kun kuulin, että hyppäisimme laukasta selkään. Onneksi Clara ja Inga-Stinakin näyttivät hiukan pelästyvän aihetta. Elisabeth kuitenkin rauhoitteli meitä ja kertoi, että laukasta oli helpointa nousta selkään. Vauhti antoi voimaa. Saimme harjoitella pukkien päälle heittäytymistä. Aluksi yritykset tuntuivat maailman vaikeimmilta asioilta. Lopulta aloin tajuta idean, hiukan muita myöhemmin. Elisabeth taputti meille aina, kun onnistuimme vähänkin. Se antoi lisäpuhtia.

Harjoitusten jälkeen Elisabeth näytti vielä pari juttua perusistunnasta ja saimme sitten uusia liikkeitä harjoiteltaviksi. Pyörimistä ja vaakaa, vaikutti vaikealta. Varsinkin, kun tiesi, että liikkeet piti tehdä laukkaavan hevosen selässä. Onneksi Elisabeth avusti meitä. Hän olikin todella mukava. En harmitellut yhtään työpajaan osallistumista.

Ruokatauon jälkeen pääsimme hevosen selkään. Aloitimme selkään hypyllä, laukasta. Onneksi Clara aloitti. Sain ottaa mallia muista, eikä minun tarvinnut olla ensimmäisenä. Oma suoritukseni sujuikin melko hyvin. Ponnistin hyvin ja pääsin selkään ketterästi, tai niin itse ajattelin. Lopulta harjoittelimme kaikenlaisia liikkeitä laukassa ja jopa perusistuntaa. Niin tärkeä asia sekin oli. Sain korjattua omaa istuntaani todella hyvin, ainakin omasta mielestäni. Kyllä Elisabethkin minua kehui, joten kai vain tajusin asian.

Lopulta toistimme pukkien päällä opitut liikkeet useaan kertaan. Askelten lasku oli hurjan tärkeää. Elisabeth osasi onneksi laskea suomeksikin, joten hän auttoi hurjasti. Liikkeiden jälkeen kello lähestyi kuutta ja aika loppui. Päivä oli ollut huikea! En ikinä katuisi työpajaan osallistumista. Vikellystä kun ei päässyt joka päivä kokeilemaan.
”Tack för alla!”

[Loviisa]

Heinävintin henget

Kello löi yhdeksän illalla. Istuimme pienessä ringissä heinävintillä. Vaikka tiesin että illan jälkeen luultavimmin istuin lirit housuissa pelkästä pelosta olin silti ilmoittautunut mukaan. Jokin kummitustarinoissa viehätti minua.

Vintille loi tunnelmaa kynttilät joita oli ripoteltu ympäri huonetta. Mankasta kuului myös hyytävää musiikkia.
Eemeli aloitti tarinoiden kertomisen. Hänen eläytyessä, kylmät väreet kulkivat ihollani. Lopussa muutkin innostuivat kertomaan kammottavia tarinoita.

Uskaltauduimme myös tutkimaan heinävintillä olevaa lukittua huonetta. Sieltä löysimme todella vanhan ja pelottavan kirjeen.



”Siis vähän se oli karmee se kirje!!!! Mitähän se kamala teko oikee tarkotti?” Clara sipisi kun kävelimme polvet tutisten leirimökkeille.
”Niin oli! Ja kellehän se oli tarkotettu vai olikohan se ees oikee kirje? Se teksti ei oikee vaikuttanu niin vanhalta” Inkeri järkeili.
”Nii, ei se kyl oikee vaikuttanukkaa. Mutta tehtävänsä ainaki teki, mua nimittäin pelottaa ihan karmeesti” myönsin.

Kirje jäi mysteeriksi vielä siksi yöksi mutta jo seuraavana päivänä Eemeli kertoi että hän oli tehnyt kirjeen itse. Kuulemma olimme näyttäneet niin pelästyneiltä että hänen oli ollut pakko kertoa...


Kiitos mukavan kesäelämysviikon järjestämisestä Salma! :-)

[Sandra]

Kamalaa kyytiä kesäkuntoon


Kouluvalmennus siis kyseessä, kenties meistäkin vielä joskus kehittyisi oiva kouluratsukko!


Tuo rakkaasi tallille

"Hups! Enks mä muistanut varottaa? Aristo on aika kova.. pelleilemään", sanoin pidätellen naurua, kun serkkuni Tomi hetkeä aikaisemmin Ariston tempauksen johdosta oli päätynyt maahan. Myös Aristolla vaikutti olevan varsin hupaisaa.
"Joo no et kyl sanonu!" Tomi tiuskaisi ja tuijotti hetken aikaa minua "jos katse voisi tappaa"- ilmeellä. Kohautin hymyillen olkiani ja tarjosin auttavaista kättä. Mutta pojat tuntien hän tietenkin vain nousi koppavasti itse ylös. Pyöräytin silmiäni salaa ja ojensin pudonneen pölyharjan hänelle.
"Ehei, sä saat luvan tehä raskaan työn niin mä voin oottaa tos ulkon", hieman minua vanhempi poika tokaisi ja oli jo lähdössä.
"Jos sä luulet, et sä voit vain tulla tänne, heilua hetken Arin seläs ja sit lähtee, oot niin pahasti vääräs", hymyilin myrkyllisesti. Tomi vastasi vähintäänkin samanlaisella ilmeellä, mutta riuhtaisi pölyyntyneen harjan kädestäni.
"Muista harjata erityisen hyvin satulan kohtaa ja mahan alta. Ja sano sit kun oot valmis niin näytän miten kaviot puhdistetaan", hymyilin salaa tietäen, kuinka ärsytinkään serkkuani juuri nyt. Tästä tulisi vielä kivaa.

"Tää potta on ihan naurettava!" Kuuluivat ensimmäiset sanat Tomin suusta, kun hän kentällä painoi mustan samettisen "potan" päähänsä.
"Please, tääl ei oo ketään kattomassa. Sitä paitsi, se sopii ihan hyvin, etkä saa ratsastaa ilman sitä", luettelin muutaman hyvän syyn kypärän käyttöön. Lopulta, hetken tuumittuaan, hän painoi kypärän päähänsä tuhahtaen.
Kiristäessäni satulavyötä, Ari steppasi siihen malliin, että päätin itse nousta ensin satulaan. Nappasin Tomin päästä tallista penkomani kypärän, ja vaikka se ei täysin istunutkaan, oli se parempi kuin ei mitään. Kengätkin olivat vähän huonot, lähes korottomat kumpparit.
"Mul on vähä huonot kengät kyl, mut ratsastan tätä nyt hetken ettet sit heti tipaha."
"Mä luulin, et tääl ei oo ketään kattoos sun kenkiä", Tomi virnisti luullen ilmeisesti olevan hauskakin. "Ja mä en kyl tipu!" Tyypillistä poikaa.
Nousin tuolilta Aristo selkään - siitäkin serkku kulta sai irvailtua, mutta se oli tyypillinen meidän välinen kommunikointitapa. Otin aavistuksen normaalia vähemmän käyntiä, ennen kuin siirsin ruunan raviin. Pidin ohjat kevyesti tuntumalla siten, että Aristo sai halutessaan venyttää kaulaansa.
"Se kaatuu kohta ku kulkee tollai pää pitkäl!"

Ravailin reipasta tahtia, jonka jälkeen otin vielä laukkaa. Laukassa pyrin työskentelemään pidempiä jaksoja ja huomasinkin, että Ari tarvitsisi kesällä kunnon kuntokuuria.
"Okei, nyt on sun vuoro", sanoin kun hyppäsin satulasta alas. Tomi vaikutti yllättävän jännityneeltä (vaikka ei sitä tietenkään myöntänyt), vaikka Aristo oli innoissaan korkeintaan muutaman pompun hypähtänyt. Kankein jaloin mies käveli luokseni, nousi tuolilta satulaan samalla, kun painoin vastaan toiselta puolelta.
"Eli heppa lähtee liikkeelle kun painat vähän.."
"En mä mikään idiootti oo", murahti Tomi ja oikeaoppisesti painoi ruunan kylkiä kantapäillään. Aristo lähti liikkeelle pärskähtäen, se oli selvästi rauhallisempi kuin alussa. Annoin Tomin hetken aikaa tottua käyntiin, ennen kuin oli ravin aika. Aristo huomasi nopeasti, että selässä istui aloittelija, jonka takia se ei ihan yhtä innokkaasti lähtenyt raviin.
"Se vaan testaa sua, lyhyemmät ohjat ja pohkeita!" Neuvoin, kun heppa alkoi hidastella ja pyöriä luonani. Pienellä ohjauksella, parivaljakko ravailikin kohta jo mallikkaasti uraa pitkin. En voinut muuta kuin hymyillä, koska ratsastaja itsekkin näytti jopa pitävän ratsastamisesta.

Tomista kuoriutuikin loppujen lopuksi kehityskelpoinen ratsastaja. Ravailtuaan hetken hän jo kysyikin: "mites se laukka meni?" Siihen en voinut muuta kuin nauraa. Tokaisin, että ehkä sitten ensi kerralla; kyllä, menin lupaamaan, että hän voisi vielä joku toinenkin päivä tulla tallille kanssani. Tietenkin sillä ehdolla, että hän kyytsää mut ja hoitaa kanssa tallitöitä. Siihen miekkonen taisi mutista jotain epämääräistä, josta ei Erkkikään olisi selvää ottanut. Pääasia oli, että hän viihtyi ja suuremmilta onnettomuuksilta vältyttiin. Päivä meni siis aivan nappiin!


Intiaanikesän hellevaellus

Ratsu kesäheinät: Vesipelko

[Odelie]