25.01.2014 Tammikuun maasto

[Anne]

Tammkuun maastotunnille kaikki sebeläiset mukaan! Lämmintä päälle ja ihailemaan talvisia maisemia. Mukaan mahtuu 12 osallistujaa.

Anne - Topi
Britta - Hype
Eetu - Alex
Essi - Hestia
Emmy - Patron
Salma - Bona
Clara - Walma

Aurinko kimmelteli täydellisen sinisellä taivaalla. Mikä tietenkin näin tammikuussa tarkoitti sitä, että pakkasta riittäisi. Ja mittarin mukaan riittikin, elohopea oli laskenut -17 asteen kohdalle. Kaivoin toimiston kätköistä kypärähupun ja yhden välifleecen takin alle. Vaatetta tarvittaisiin niin ihmisille kuin hevosillekin.

Maastojoukko oli yllättävän pieni. Alunperin ilmoittautuneita oli ollut enemmänkin, mutta aamutuimaan oli tullut viisi peruutusta. Näille nimeämainitsemattomille jänistäjille vielä kostettaisiin...

- Kaikki paitsi Walma saavat luvan laittaa loimet päälle, kailotin tallissa. Onneksi Topilla oli hieno, juuri hankkimani oranssi ratsastusloimi, ei tarvinnut säätää tavallisten loimien kanssa.

Kun päästiin pihalle, huomasin, ettei Essi ollut uudelle hoidokilleen kuitenkaan saanut loimea. Menin vielä auttamaan tyttöä ja heitin sinisen fleecen kirjavan tamman selkään. Sitten lähdettiin.

- Mennään reipasta käyntiä! Muistakaa liikutella varpaita ja sormia, etteivät pääse jäätymään.

Kävelimme metsäpolkuja pitkin kohti peltoja. Tulimme isommalle tielle, jonka varressa lumikerros näytti sopivan pitävältä.

- Otetaan ravia! huudahdin. Autoja ei näkynyt missään ja talvinen vapaapäivän hiljaisuus huokui ympärillämme.

Ravipätkän jälkeen tulimme laukkasuoralle.

- Nostetaan KOOTTU laukka. Ei mitään ohituksia ja välimatkat säilyvät samoina.

Onneksi olin laittanut kanget Topille. Se oli ollut viime aikoina vahva edestä ja löysä takaa, joten sain sitä parempaan kontrolliin näin. Punaruunikko laukkasi allani kelpo laukkaa. Olisi halunnut mennä pitkänä ja kovempaa, mutta kokosin hevosta ja pakotin sen pitämään osaston kasassa.

Suoran loputtua siirsimme käyntiin. Kävelimme peltopoluja pitkin pihatolle. Pihatolla oli Toivoa vuokraava tyttö töissä ja hevoset vaikuttivat kaikki olevan hyvin hoidettuja ja ruokittuja pakkasesta huolimatta. Riina oli astutettu jonkun aikaa sitten ja varsa syntyisi keväällä. Myös Bladelle olisi vielä tarkoitus saada kesävarsa. Sillä onneksi oli hyvä vuokraaja tällä hetkellä, ja tamma loisti onnellisuuttaan.

Käännyimme takaisin kohti tallia ja otimme muutaman ravipätkän. Kylmyys hiipi varusteista huolimatta pikkuhiljaa kohti jäseniä ja olinkin onnellinen, kun tulimme takaisin tallille. Matka oli kestänyt vain 50 minuuttia ja annoinkin ratsastajille luvan mennä maneesiin vielä puoleksi tunniksi itsenäisesti ratsastamaan, siellä lämpötila oli kuitenkin plussan puolella, puolilämmityksen ansiosta. Osa tarttui tarjoukseen, itse kiikutin orhini talliin.

Loimisäätöä pihalla ennen maastoon lähtöä.

Spessu Essille ja Eetulle!

[Essi]

Hestia odottamassa lähtöä.

hihi, löysin laatikon perältä vanhat vahavärit ja mieli teki piirtää niillä. :3

[Clara]

- Kaikille muille paitsi Walmalle loimi päälle! kaikui Annen käsky tallissa.
Hymy nousi kasvoilleni, kun upotin käteni tamman pehmeään, paksuun karvaan. Walma shetlanninponina kasvatti pitkän ja paksun talvikarvan talveksi, eikä se siksi tarvinnut loimea. Olihan karvapeite toki raskasta harjata, nytkin olin saanut yli puoli tuntia tammaa puhdistaa. Ja apua, kun kevät tulisi! Mutta nyt ei saanut jäädä sitä murehtimaan - olimme lähdössä puolen tusinan tallilaisen kanssa maastoon, ja kiirettä piti jo. Muut virittelivät värikkäitä loimia ratsuilleen, kun käännyin takaisin Walman puoleen. Olin jo hetken lämmittänyt metallista kuolainta kämmeneni suojassa, ja tarjosin sitä nyt tammalle. Walma mulkoili kapinetta, mutta otti sen suuhunsa, joskin hieman haluttomana. Pujottelin nahkahihnat paikoilleen ja taputin ponia reippaasti kaulalle.
- Hei, älä murjota, tästä tulee kivaa!

Viimein pääsimme ulos hevostemme kanssa. Muiden ratsut näyttivät hauskoilta värikkäissä loimissaan. Laskin jalustimet ja jumppasin hetken sormiani, ennen kuin tartuin satulan etukaareen noustakseni ylös. Työsin jalan jalustimeen, ponnistin ja sain heilautettua jalkani Walman selän yli, vaikka paksut toppavaatteet hankaloittivatkin selkäännousua.
- Ja sitten matkaan! Annen ääni kajahti.
Pienoisen sekasorron jälkeen ratsukot järjestäytyivät jonoon ja hevosletka lähti liikkeelle. Jättäydyin tarkoituksella viimeiseksi Emmyn ja Patronin taakse, sillä joukon pienimpinä minä ja Walma saisimme kipittää reipasta tahtia muiden perässä, enkä halunnut jäädä isoimpien hevosten tien tukkeeksi. Lähdimme matkaan käynnissä metsäpolkuja pitkin. Pakkasta oli lähes kaksikymmentä astetta, ja Anne kehottikin meitä pitämään sormet ja varpaat liikkeessä, jotta emme jäätyisi jo alkumatkasta. Jumppailin rauhalliseen tahtiin sormiani, ja olin tyytyväinen paksuista ratsastushanskoista.

Suunnistimme polkuja pitkin kohti peltoja, ja mielessäni pyöri kysymys: pääsisimmekö laukkaamaan? Kuuntelin puolella korvalla edellä kulkevien Salman ja Emmyn jutustelua ja tarkkailin samalla ympäristöä. Kuuset olivat saaneet paksun, valkoisen lumipeitteen ja koivujen sorjat oksat kaartuivat huurteisina kirkkaansinistä taivasta vasten. Auringon valo sai lumipeitteen kimmaltamaan kauniisti ja häikäisi hieman silmiä. Silmät sirillään nautiskelin sydäntalven auringosta.

Salman ja Emmyn puhe taukosi, kun saavuimme leveälle tielle ja nostimme ravin. Tasainen kavioiden rummutus kaikui muuten hiljaisessa ympäristössä. Walman musta harja heilahteli askelten tahdissa ja korvat kääntyilivät valppaasti. Se oli huomannut saman kuin minä: olimme menossa kohti laukkasuoraa. Kevensin reippaasti ja into kupli sisälläni. Muutkin hevoset pyrkivät kiihdyttämään vauhtiaan, ja ratsastajien iloiset huudahdukset kaikuivat ilmassa. Lopulta saavuimme suoran alkuun, ja Anne antoi luvan koottuun laukkaan.
- Pysykää jonossa!

Hihkaisin ja vein toisen pohkeeni satulavyön taakse, toisen hieman eteen. Walma hypähti laukkaan ja nauraen hidastin sen menoa. Tamma viskaisi ärtyneenä päätään ja nyki lisää ohjaa. Se pyrki laukkaamaan pitkänä, ja sain tosissaan tehdä töitä, ettei se ohittanut edellä laukkaavaa Patronia. Kirpeä tuuli puhalsi vasten kasvoja ja sai posket ja nenänpään punoittamaan. Walman mustat jouhet piiskasivat kasvojani ja lumi pöllysi hevosten kavioissa. Nauroin silkasta vauhdin tuomasta riemusta.

Aivan liian pian suora loppui ja meidän täytyi hidastaa vauhtia käyntiin. Hevoset korskuivat ja heittelivät päätään tanssahdellen innokkaasti paikoillaan. Nekin olisivat halunneet lisää. Hengitys huurusi ja kylmä pisteli kasvoja. Jatkoimme matkaa kohti pihattoa, ja tunsin pienen möykyn kasvavan vatsassani. Toivottavasti emme menisi sinne asti, ajattelin hätääntyneenä. Tutun pihaton näkeminen toi aina mieleen muistoja, joita en ollut vielä valmis kohtaamaan.

Möykky sisälläni kasvoi, kun Anne jatkoi matkaa kohti pihattoa. Muut juttelivat iloisesti äskeisestä laukasta, ja kuulin Annen kertovan keväällä syntyvästä varsasta. Puraisin huultani miettiessäni, olisiko Liinukin vielä voinut saada oman pienokaisen.

Tuttuja maamerkkejä tuli näkyviin: vanha kelopuu, suuri kivi, lumen alle peittynyt muurahaispesä ja lahonnut kanto. Punaiset rakennukset pilkottivat puiden takaa. Nielaisin ja käänsin katseeni Walman harjaan. Onneksi menimme nopeasti pihaton ohi, sillä kylmä alkoi tunkeutua vaatteiden läpi, ja monet halusivat jo tallille. Huokaisin ja tunsin epämiellyttävän möykyn sulavan vatsassani. Kumarruin Walman pörröisen kaulan ylle ja rutistin sitä tiukasti.
- Sä olet sitten ihan paras, kuiskasin.
Tamma nyökäytti päätään ja pärskähti. Se oli samaa mieltä.

Walma haluaisi kiitää laukkasuoralla Emmyn ja Patukan ohi.

[Emmy]

Pihalla lähdössä matkaan. Takan Walmuli ja taustalla Hese ja Essi :)

[Eetu]

Maksu

Patu ja Emmy sekä Eetu ja Punakone tallipihalla odottamassa loimia. Taivaalla meni lintuparvi, joka kiinnitti kaksikon huomion.

Skanneri pilasi jäätävästi, taustalla oli nimittäin lumipenkka ja seinäkiviä... Mittasuhteet oli haastavat, kun näinkin erikokoinen kaksikko kyseessä. Hepoista tuli sitten identtiset asennoiltaan, haha :--D

Kiitos maastosta! =)

[Britta]

Maksu:

Rentoa maksua, ihan mukava oli toteuttaa välillä tällaistakin. Vähän apua orastavan artblockin/inspiraatioblokin kanssa toi tämmöinen rento sarjis.

Kiitos!

[Salma]

Paleli jäätävästi. Kaikkina niinä päivinä, joina oli ollut mukava pikku pakkanen ja minä olin ratsastanut reipasta estetreeniä ja hikoillut koulutuupissa Bonnien kanssa, olin haaveillut aurinkoisesta talvimaastosta. Kun nyt tammikuun lopulla olimme viimein lähdössä maastotunnille, Anne Topilla ja muut Eetua ja Brittaa lukuun ottamatta poneilla, minua paleli kuin olisin istunut avannossa.
Kuljimme rivakassa käynnissä lumista maastopolkua pitkin kohti peltoja. Kaikki hevoset paitsi Walma oli loimitettu kylmää vastaan ja minä olin kietonut Bonnien ratsastusloimen jalkojeni ympärille, etten paleltuisi. Toppatakki piti jonkin verran kylmyyttä, mutta viiman viiltävät puhallukset nousivat sormia ja varpaita pitkin ylöspäin. Bonnien askel oli lyhyt ja tikittävä, sekin taisi hentoine karvoineen palella.

Puiden latvojen yllä kulki hahtuvainen usvakerros, joka erotti auringon meistä. Harmittelin mielessäni, etten ollut pukenut lisävillasukkia, joita olin vielä lokerohuoneessa pitänyt kädessäni. Olin kävellyt tallille ja lämmennyt siinä, mutta nyt istuessa alkoi taas palella. Ilostuin, kun Anne nosti kättään ja kehotti letkan raviin.
Isompi tie oli hiljainen, näin lauantaisena aamupäivänä autoja ei juurikaan kulkenut. Kylmä ilma pisteli poskilla ja keuhkoissa, minä kevensin Bonnien ravin rauhallisessa tahdissa ja tunsin vähitellen lämpeneväni. Taputin ponin kaulaa kiitokseksi siitä, että se liikkui hyvässä tahdissa eikä säikkynyt kuten silloin tällöin innostui tekemään. Ehkä se ei näin kylmässä viitsinyt pomppia turhaan.
Laukkasuoran lähestyessä hevosissa kuitenkin näkyi innostumisen merkkejä. Alex, joka kulki meidän edessämme, viskasi päätään ja oli vetää ohjat Eetun käsistä. Anne huusi meidät koottuun laukkaan ja hevoset tuntuivat ampaisevan liikkeelle heti käskyn kuullessaan. Minä istuin satulassa ja pidin Bonnien pohkeitten ja käsien välissä, ettei se rasittaisi viimassa itseään liikaa. Ponin hengitys höyrysi tummista sieraimista, se venytti askeltaan ja vaalea loimen alta pursuava harja heilahteli askelten tahdissa.

Metsässä tuli taas kylmä. Pihaton kohdalle tullessamme monet pyörittelivät nilkkoja ja ranteita satulassa saadakseen veren kiertämään joka puolelle. Britta uhkasi pian lähtevänsä kävelemään Hypen rinnalle, että lämpenisi hiukan.
Pihatolla Toivo, Blade ja Riina tulivat kaulat pitkinä tiiviissä lumessa tarpoen aidalle meitä vastaan. Toivoa vuokraava tyttö, joka oli juuri pihaton kulmalla puhdistamassa harjoja, heilautti meille kättään. Hevoset tervehtivät ylitsevuotavammin: Toivo ja Riina hirnuivat pitkään pää ylhäällä innostuneen näköisinä, Blade kohotti viirimäisen häntänsä ja ravasi aidanviertä pitkin kuin kuninkaallinen saattaja. Toivo oli asunut Seppeleessä ollessaan Bonnieta vastapäätä ja hevoset näyttivät tunnistavan toisensa. Bonnie, se hupakko, telakoi kesken askeleen poikkiteloin polulle ja päristeli ystävällisesti sieraimiaan pörröiselle suomenhevoselle. Toivo katseli karhean otsatukkansa alta kiltin näköisenä ja kääntyi astelemaan vuokraajansa luokse, kun Bonnie oli saanut ihmettelystä tarpeekseen. Sille ohikulkevat vieraat taisivat olla jokapäiväistä hupia.

Tallille palatessamme ravasimme silloin tällöin lämpimiksemme. Vaikka olimme kulkeneet koko reissun melko hitaasti, ei meiltä ollut mennyt kuin viitisenkymmentä minuuttia. Anne ilmoitti Topin selästä laskeutuessaan, että halukkaat saisivat mennä vielä jäähdyttelemään hevosia maneesiin. Minä olin ajatellut ratsastaa kevyen koulutreenin Bonniella illemmalla, joten liu’uin sen kyljeltä nyt lumisen kylmään maahan ja taputin sitä kaulalle kiitokseksi. Oli sen päivälevon aika.