31.10.2013 - Esteistuntaa etsimässä

[Piritta]

Torstaina 31. lokakuuta Piritta pitää istuntapainoitteisen estetunnin, jolle ovat tervetulleita 8 seppeleläistä. Selvitäänkö tunnista kummituksitta, vaikka onkin halloweenin aika? Osallistu 15.10. mennessä.

Osallistujat
Salma - Bonnie
Nadja - Aristo
Clara - Rotta
Fiia - Huijari
Simona - Elmo
Emmy - Sentti
Emsku - Patron
Essi - Hestia

Hevoset olivat yleisesti ottaen melko säpäkällä tuulella heti tunnin alusta alkaen. En tiedä, näkivätkö ne mörköjä halloweenin kunniaksi, vai johtuiko joukkohysteria jostakin muusta. Valmistauduin henkisesti siihen, että tunti kuluisi epämääräisen levottomuuden kourissa ja että olisi ihme, jos tunnista selvittäisiin ilman putoamisia. Hevoset Huijaria ja Elmoa myöten pälyilivät ympärilleen ja säpsähtelivät, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Huokaisin syvään ja annoin ratsastajille ohjeen olla antamatta hevosille aivan pitkiä ohjia alkukäyntien ajaksi.

"Jos meinaa syntyä joukkopaniikki, koetetaan stopata se ennen kuin se pääsee kunnolla alkuun. Mä en tahdo nähdä laumallista vauhkona juoksevia hevosia, joiden kyydistä ratsastajia tipahtelee kuin omppuja puusta syksyisin", totesin kuivanlaisella äänensävyllä.

Pian aloitimme verryttelyn, jota piristääkseen Bonnie kerkesi järjestämään pienen tempauksen. Ratsastajien ravaillessa siirtelin vielä muutamia esteitä paikoilleen, ja kun asetin puomin kevyesti kalahtaen kannattimelleen, sai sievä pikkukimo sydämentykytyksiä ja yritti tehdä täyskäännöksen kannoillaan ja karata maneesin toiseen päätyyn. Aristo tuntui pitävän loikkivaa Bonnieta kummitusponina.

"Mahtaakohan tästä tulla esteistuntatunnin sijaan ihan vaan kyydissä pysymisen oppitunti?" kysyin alistuneena, mutta pian reipastuin ja vaadin ratsastajia tekemään saman. "Hop, tyttöset, nyt aletaankin hypätä! Verkkaesteinä siellä kulmassa oleva ristikko ja tämä pysty täällä lyhyen sivun tuntumassa. Ajatelkaa tekevänne puoliympyrä, jonka puolivälissä ylitätte tämän pystyesteen. Saatte vielä hypätä miten lystäätte, ennen kuin tuuttaan teidän päänne niin täyteen istuntaa, ettette hetkeen tiedä, miten päin satulassa istutaan."

Katselin, kuinka kukin ratsukko ylitti verryttelyesteet muutaman kerran, ja loin samalla kuvan siitä, mitä asioita halusin ratsastajien istunnasta ennen ja jälkeen esteen sekä hypyssä korjata. Verryttelyn jälkeen oli aika alkaa tositoimiin - niin ratsukoiden kuin minunkin.

"Alan nyt luennoida. Pysykää liikkeellä tämän monologin ajan, älkääkä vaipuko epätoivoon, pääsette vielä hyppäämäänkin tänään", lupasin. "Nyt ihan ensimmäinen asia, jonka teille sanon, on näinkin yksinkertainen: pyllistäkää. Ei ole harvinaista, että kevyeeseen istuntaan noustessa ratsastaja kohottautuu seisoskelemaan jalustimilla suoristaen polvensa ja samalla hänen lantionsa siirtyy satulan etukaaren ylle, eli reilusti eteenpäin."

Kuvailin paitsi sanoin, myös teoin. Piittaamatta siitä, kuinka naurettavalta näytin, otin leveähkön haara-asennon, koukistin polveni ja esitin olevani hevosen selässä, vaikka jalkani olivatkin tukevasti maan kamaralla.

"Sitten jos tulisi noita ja taikoisi teiltä hevosen alta pois - poks! - kesken hypyn, teille kävisi näin", sanoin ja annoin itseni kallistua eteenpäin kohti maata. Otin käsillä vastaan ja jäin hassuun, etäisesti punnertamisen mieleen tuovaan asentoon. Kumma kyllä, kukaan hevosista ei saanut kovinkaan suurta kohtausta kömpimisestäni. "Teidän painopisteenne olisi niin edessä, että ette te pysyisi jaloillanne, kun se hevonen katoaisi ja tömähtäisitte maahan."

"Sen sijaan, että haukkailisitte hiekkaa niin kuin minä nyt", aloitin, "voisitte toki tehdä myös näin."

Olin jälleen jaloillani. Tällä kertaa lantioni ei siirtynyt eteenpäin, vaan pikemminkin pykälän taaemmas, kun kumarruin eteenpäin. Annoin käsieni liukua eteenpäin kuin olisin myödännyt mukaan hyppyyn. Pidin leukani ylhäällä - ja loikkasin ylöspäin.

"Nyt lantio pysyi samassa linjassa kantapäiden kanssa, eikä ollut minkään sortin ongelma pysyä jaloillani, kun kohtasin maan", sanoin seisten yhä samassa, kaiken kertovassa asennossa. "Minulla on erittäin vakaa asento nyt, ettekä te tästä saisi minua helposti horjutettua. Myöskään hevosen hyppy, tuli siitä millainen tahansa, ei nyt horjauttaisi minua, enkä niin ollen itse vastavuoroisesti häiritsisi hevosta.

"Ja jotta varmasti puhuisin tarpeeksi, otetaanpa vielä pikaisesti aihe nimeltä istunta ennen estettä. Kun lähestytään estettä, monelle ratsastajalle iskee ilmeisesti jonkin sortin jännitys ja kiire päästä esteelle. Kroppa jännittyy ja nojaudutaan eteen. Ylävartalon heittäminen eteen ei taatusti edesauta esteen ylittämistä kunnialla. Se, että malttaa odottaa, ennen kuin sukeltaa kaulalle, vaatii monesti ihan ajattelua. Sovitaan, että tällä tunnilla, tai itse asiassa millään pitämälläni tunnilla, ei sukelleta kaulalle, ei ennen estettä eikä myöskään esteen päällä. Vaikka totta kai myötäätte ja mukaudutte hyppyyn, pitäkää myös mielessä, että täällä ratsastuskoulussa ratsastustunnilla ratsastuskouluhevosilla hypättäessä estekorkeudet ja hypyt harvoin kasvavat hurjan suuriksi. Suhteuttakaa oma mukautumisenne siihen hyppyyn, jota olette hyppäämässä."

Siinäpä ratsastajille hetkeksi aikaa sulattelemista. Neuvoin lopputunnin tehtävän. Toisella pitkällä sivulla ylitettiin ravissa ja kevyessä istunnassa kuusi kavalettia ja sekä muutaman metrin päässä viimeisestä kavaletista ravilähestymisellä noin 70-senttinen pystyeste. Esteen jälkeen jatkettiin laukassa. Toisella pitkällä sivulla odotti eittämättä kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta melkolailla kinkkinen tehtävä: kahdesta yhden askeleen sarjaesteestä koostettu suhteutettu linja.

"Rytmi linjalla on hyppy, askel, hyppy, hevosesta riippuen kolmesta neljään askelta, hyppy, askel ja hyppy. Pysytte kevyessä istunnassa ensimmäisen sarjan läpi, sitten suoristatte itsenne esteistuntaan - paino saa olla kevyesti jalustimilla, mutta pysykää lähellä satulaa ja tuntekaa rytmi - ja toisella sarjalla taas huolellinen kevyt istunta. Pulmia voi tulla, jos laukan rytmi joko on jo linjalle tultaessa huono tai rikkoontuu matkan varrella. Ja se, että maltatte itse odottaa ja tuoda hevosen - ja itsenne! - maltilla ponnistuspaikkaan, voi vaatia ajatustyötä."

Ensimmäisenä lähetin matkaan Simonan ja Elmon sekä Essin ja Hestian saatesanoilla "pitäkää vaan huoli, ettette kolaroi". Seuraava nelikko koostui Salmasta, Bonniesta, Emskusta ja Patronista. Oriratsukot lähetin matkaan yhdessä ja viimeisenä maneesia ympäri loikkimaan pääsivät Aristo ja Rotta ratsastajineen. Annoin kunkin ratsukkoparin hypätä muutaman kierroksen ajan ennen siirtymistä keskelle kävelemään.

"Tullaan samoilla parituksilla kohta uudestaan, kunhan mä ihan teidän mieliksenne ensin hilaan muutaman esteen vähän isommaksi. Saadaanpahan kunnon loikkia sekaan, niin pääsette sitten esittelemään oikein parasta istuntaosaamistanne", lupailin virnuillen ratsastajille, joista osa katseli korotettuja esteitä innoissaan, osa taas kenties hivenen jännityksensekaisin tuntein.

Alkutunnin pölhöilyistä ei näkynyt eikä kuulunut jälkeäkään niin kauan kun oltiin työn touhussa ja hypättiin. Loppuverryttelyssä hikisiä olivat niin hevoset kuin ratsastajatkin, mutta hiestä huolimatta ratsut keksivätkin yhtäkkiä olevansa niin täynnä virtaa, että oli jälleen aika säikkyillä, ottaa sivuaskeleita ja koettaa vähän väliä pinkaista ravista laukkaan. Loppukäynneistä ei sitten meinannut tulla yhtikäs mitään. Pari äkkinäistä pyrähdystä suoraan käynnistä kipakkatahtiseen laukkaan yhdistettynä ratsastajien väsyneisiin lihaksiin poiki sitten kuitenkin ennustuksen toteutumisen; halloweenin aikaan estetunnista ei selvitty putoamisitta. Onneksi hiekkaa haukanneet Salma ja Fiia eivät satuttaneet itseään ja irtipäässeet ratsutkin antautuivat melko pian saatuaan ensin hieman toteuttaa itseään vapaana hengailun muodossa.

[Piritta]

Tunti tullut!

[Essi]

"Hestia", mä henkäisin itsekseni lukiessani nimen listasta. Paikalla ei ollut vielä muita, mä olin tullut niin aikaisin - heti kun koulusta olin päässyt. Hese oli yksi niistä hevosista, joita mä ehdottomasti halusin kokeilla, ja nyt Pirre oli sen mulle estetunnille laittanut. Hauskaa.

Lehmäponi vilkuili mua pitkäksi venähtäneen otsatukkansa alta kiinnostuneena, joskin etsi samalla turvepohjasta mahdollisesti sinne jääneitä heinänkorsia. Mä laskin harjalaatikon karsinan oven eteen, avasin oven ja pujahdin karsinaan. Hese nosti päänsä ja käveli korvat hörössä mun luokseni, pettyen ruoattomuuteen.

Hetken aikaa rapsuteltuani tartuin harjaan ja puhdistin ruskeavalkoisen karvapeitteen mahdollisimman hyvin. Mä olin juuri pyllistelemässä ovelle putsaten Hesen vasenta etukaviota, kun mä kuulin Emskun pirteän äänen oven takaa.
"Moi!"
Mä putsasin viimeiset liat kaviosta, laskin sen maahan ja suoristauduin. "Moi!"
"Sä meet Hesillä tänään?"
"Joo. Mä oon aina halunnu kokeilla tätä lehmäponia", mä hymyilin ja taputin tamman kaulaa.
"Se onkin ihana", Emsku hymyili nojaten oven loimitankoon. "Vitsi, mä meen Patulla, yli kivaa!"
"Voi vitsi, sitäki olis ihana kokeilla", mä hymyilin ja rapsutin Hesen säkää. "Mut kyllä Humppelo on se paras!"
"Eikä oo, Hese on", Emsku naurahti. "Mut mielipideasioista ei voi kiistellä, mä meen nyt laittamaan mun ratsua!"

Hestia käyttäytyi nätisti koko hoitotuokion ajan, tutki kaiken tarkkaan, otti kuolaimet mielellään eikä luimistellut paljoa satulavyön kanssa. Tyytyväisin mielin mä siis painoin kypärän päähäni ja kiskoin hanskat käsiin, minkä jälkeen talutin lehmäponin kaartoon maneesiin muiden seuraan. Simbe parkkeerasi Elmon meidän viereen.
"Vitsi mua jännittää!" mä puuskahdin tytölle laskiessani jalustimia alas.
"Niin muakin, mä en oo ennen menny Elmolla", Simona hymyili ja nosti Elmon ohjat kaulalle.
"En mäkään Hesellä", mä naurahdin ja lyhensin jalustimia pari reikää, jonka jälkeen kiristin satulavyön ja ponnistin lehmäponin kapeaan selkään.

Hestiaa jännitti. Se säpsyi ihmisiä kentän laidalla, tuulessa lentäviä lehtiä (kirjotin eka vahingos lehmiä:D), tyhjää ja - huonompi juttu - esteitä. Tamma ei onneksi ollut ainut, jota pelotti, vaan monet muutkin näyttivät valmiilta räjähtämään pienimmästäkin häiriöstä, esimerkiksi muovipussista, jokaiseen ilmansuuntaan yhtä aikaa. Pirren kehotuksesta pidinkin ohjan kevyellä tuntumalla ja yritin istua mahdollisimman rennosti, puhellen tammalle rauhoittavasti samaan aikaan.

Ravissa Hese ei muuttunut paljon sen rennommaksi, mutta taivuttelin sitä paljon ja annoin sille jatkuvaa tekemistä asetusten ja väistöaskelten muodossa, joten pikkuhiljaa se myötäsi niskastaan ja muisti takasten olemassaolon. Bonskun sekoaminen sai sen kuitenkin taas jännittyneeksi ja selättömäksi, enkä mä saanut sitä enää niin hyväksi, kuin ennen riehumatuokiota.

Pian oli kuitenkin aika aloittaa hyppääminen. Hese oli innoissaan, vaikkakin pelkäsi kulmia, mutta estekammo oli onneksi tiessään. Tamma oli vähän epävarma lähestymisissä, mutta vaikka mä pidin pohkeet kyljissä ja yritin hoitaa homman sen puolesta, muistin mä jättää viimeisen askeleen hevosen askeleeksi. Hese hyppäsi oikein kivasti, vaikkakin vauhdilla ja hieman epäröiden.

Istuntaluennon ja Pirren hienon demonstroinnin jälkeen päästiin tositoimiin. Mä ja Hestia saatiin pariksemme Simbe ja Elmo, jotka olivat hieman hitaampia, joten aina välillä jouduin tekemään päätyyn voltin. Ravitehtävä oli helppo, vaikkakin lehmäponi yritti rikkoa laukalle kavalettien ja pystyn välissä. Sarjojen välillä me häsellettiin minkä kerettiin, koska mä yritin keskittyä istuntaani ja Hese yritti keskittyä alta juoksemiseen. Muutaman kerran oltiin vähällä sujahtaa ohi joko jälkimmäisestä sarjasta tai jommasta kummasta b-osasta. Myös raviin siirtyminen jälkimmäisen sarjan jälkeen Heselle aluksi mission impossible, mutta onneksi tamma kuunteli mun säälittävillä vatsalihaksilla tehtyjä puolipidätteitä melko hyvin ja hidasti lopulta.

Muiden pelleilyn aikana kävelyn jälkeen päästiin taas hyppimään, tällä kertaa vähän isompia. Hese taisi tajuta, että nyt oli tosi kyseessä, ja hyppäsi nätisti ja kuuliaisesti kuunnellen mun jokaista apua, joten mä pystyin keskittymään istuntaan täysillä. Loppuverryttelyssä mä sain Hesen hyvin ravattua eteen-alas, ja loppukäynneillä tamma ei enää jaksanut säpsyillä. Hestia oli varsin mukava tapaus, olisi mukava päästä kokeilemaan toistekin.

Kiitos tunnista !

[Emmy]

Senttiliini okserilla ja ilme.

[simona]

Katsahdin tauluun luullen, että saisin esimerkiksi Taigan tai muun isomman ponin. En ollut ajatellutkaan Elmoa, ja kun katsahdin ilmoitustaululle näin oman nimeni perässä Elmon nimen.
- Mitä? Miks just Elmo, sanoin nopeasti kunnes huomasin Essin tulevan ilmoitustaululle.
- Hestia, kiva juttu, Essi sanoi hymyilen ja katsoi sitten minua.
- Kenet sä sait? Essi jatkoi.
- Elmon, sanoin ja lähdin kävelemään kohti satulahuonetta. Nappasin Elmon satulan sekä suitset mukaani ja kannoin ne poniruunaan karsinalle. Fiia, ponin hoitaja menisi tänään Huijarilla jos olin listaa oikein katsonut. Tyttöä ei näkynyt ponin karsinalla, joten nappasin riimun ja annoin ponin haistella kättäni. Laitoin sitten riimun ja narun vetosolmulla kiinni renkaaseen.
Nappasin Elmon harjapakista punaisen piikkisuan, mutta ponista irtosi vain hieman pölyä. Päätin vaihteeksi ottaa sitten harjallisen kaviokoukun, mutta poni ei oikein suostunut nostamaan jalkojaan, mutta lopulta huokaisten olin saanut harjatuksi ruunan ja katsahdin kelloa.
- Vartti aikaa, kyllä me keritään! sanoin nopeasti ja nostin satulan ponin selkään. Se ei ollut niin pieni kuin oma hoitoponini, Pampula joka ei nyt tullut tälle tunnille, mutta sainkin kuin sainkin satulan sen selkään. Laitoin sitten suitsien ohjat kaulalle ja tarjosin kuolaimia ponille, jotka se otti yllättävän helposti. Laitoin suitsien loput remmit kiinni ja nappasin mustan esteraipan varmuudeksi mukaani.

Maneesissa parkkeerasin Elmon Essin ja Hestian viereen. Katsahdin vaaleatukkaiseen tyttöön. Essi sanoi jännittävänsä Hestialla menoa, ja sanoin itsekin niin, ja etten ollut koskaan vielä mennyt Elmolla.
- En mäkään Hesellä, Essi oli sanonut ja minä olin noussut selkään. Kiristin vyötä ja lyhensin jalustimet estejalustimiksi, kunnes Piritta katsoi minua.
- Onkohan ne liian lyhyet? Piritta sanoi.
- No, mä en pääse kunnolla kevyeen istuntaan jos ne ois pitemmät, sanoin.
- Aa, okei. Miten itsestä nyt tuntuu sopivalta, Piritta sanoi ja minä annoin Elmolle hetkeksi pitkän ohjan alkukäyntien merkiksi.
Pian siirsimme raviin ja Elmolla oli yllättävän mukavat askellajit. Poni kuunteli minua ja selvästi Pirren ääntä, ja oli aivan normaali, ei säikky eikä kylläkään kovin laiskakaan. Bonnie kuitenkin sekosi yllättävästi, mikä sai Elmonkin hieman epävarmaksi, mutta se meni helposti yli. Alussa kuitenkin Elmo säpsähteli, mutta keskityin tarkasti siihen, mitä Piritta sanoi.
Piritta piti kunnon istuntaluennon ja sen jälkeen rupesimme hyppäämään. Elmo laskeutui aina tasaisesti ja oli ihan hyvä hypyissä, yhtä pudotusta lukuun ottamatta.

Sitten pääsimme hieman erikoisempaan tehtävään. Sain minun ja Elmon parikseni Essin ja Hestian, ja katsoin hieman vauhdikkaampaa ratsukkoa yllättyneenä. Me oltiin niihin huomaten aika hitaita. Kavaletit oli helppoja, Elmon ei siirtänyt laukkaan niillä vaan meni ne kuuliaisesti ravissa. Hypytkin sujuivat, ja loppukäyntien jälkeen taputin ruunaa kaulalle.
- Olit kyllä hieno! sanoin ja laskeuduin selästä.


// Kiitos tunnista! =)

[Clara]

Rotta. Ruuna oli minulle tuttu puolen vuoden takaisista suunnistuskisoista, joissa olimme kiertäneet mukavan lenkin rasteja etsien. Muistikuvani hevosesta oli selkeä: hieman arka, helposti kuumuva, mutta kiltti puoliverinen. Jep, tunsin itseni pieneksi hiirulaiseksi taluttaessani Rottaa maneesiin.
- Miten tänne selkään noustaan? kysyin Bonnien satulavyötä tiukkaavalta Salmalta.
Tyttö virnisti ja lupasi tulla auttamaan. Laskin jalustimet ja tarkistin satulavyön, jonka jälkeen Salma punttasi minut satulaan. Bonnie ei välittänyt tulla Rotan lähelle, joten Salma vei sen vähän kauemmas ja ponnisti itsekin selkään.
- Kiitti, huikkasin väläyttäen jännittyneen hymyn.
Olin jälleen estetunnilla, ja opettajamme Pirre kasaili jo esteitä. Tunsin istuvani vuoren huipulla - niin suuri ero oli pitkäkoipisesta Rotasta pieneen, pullukkaan hoitoponiini. Rotta käänteli hermostuneena korviaan ja tepasteli paikoilllaan, eikä jännitykseni kyllä yhtään auttanut sitä.

Alkukäynnit menivät meidän osalta hyvin, mitä nyt paria nurkkaa säpsyiltiin ja säikähtäneen Bonnien sinkoillessa Rotta hypähti pois uralta. Ohjasin sen takaisin ja keskityin kuuntelemaan, kun Pirre selitti verryttelyesteet. Pieni ristikko ja pysty sujuivat meiltä leikiten, ja Rotta alkoi hiljalleen rauhoittua. Seuraavaksi Pirre saarnasi meille istunnasta, kunnes pääni oli jo ihan pyörällä kaikista ohjeista. Ainakin sen ymmärsin, että ei saanut sukeltaa hevosen kaulalle, ja päätinkin keskittyä siihen. Lopulta pääsimme hyppäämään ihan kunnon esteitäkin. Ensin kavaletteja ja pysty, sitten kinkkinen sarja. Kavaleteilla sain pidätellä paljon Rottaa, joka olisi syöksynyt suoraan pystylle. Selvisimme kunnialla myös sarjasta, vaikka yksi puomi kolahtikin alas. Saimme kuitenkin luvan yrittää myöhemmin uudelleen, ja tyytyväisenä taputin ratsuni kaulaa ja kehuin sitä vuolaasti.

Kiitos tunnista! (:

[Fiia]

Huijari tuntuu isolta, ryhdikkäältä ja reaktiiviselta - sekä mahdollisimman sähikäistuulella olevalta. Ori puhisee, pärskähtelee ja tuijottelee ympärilleen epäluuloisesti koko alkukäynnit. Päädyn ohi se tulee ensimmäiset kerrat kireässä pohkeenväistössä ja uskoo vasta sitten, ettei katsomossa ole mitään vaarallista. Huijarin korvat pyörivät ympäri kuin propellit, eikä se tunnu alkuunkaan luottavan siihen, että luotsaan sen tunnin läpi ilman vihreiden miesten hyökkäystä hevosparan kimppuun.

Piritta, joka vaikuttaa olevan hiukan huolissaan siitä, pysymmekö pomppivien ja sinkoilevien ratsujemme selässä vai emme, laittaa esteet valmiiksi sillä aikaa, kun verryttelemme. Huijari ei edelleenkään keskity sataprosenttisesti asiaan, mutta ohjat kädessä minusta tuntuu kuitenkin enemmän siltä, että olen kontrollissa. Pyrin pitämään ajatukset, niin omani kuin orinkin, tiukasti eteenpäin – ei sivuloikkia, ei paikoilleen jähmettymistä tai liukupysähdyksiä suoraan laukasta, ei jännittynyttä tikitysravia. Eteenpäin sinkoiluissa on helpompi pysyä selässä, ja kun pysyy selässä, pystyy hevoseen aina vaikuttamaan. Laukassa Huijari meinaa lepattaa pohkeideni välistä omille teilleen, mutta kun muistan ratsastavani hevosta enkä ponia, saan nuoreen suomenhevoseenkin paremman otteen. Jalka kiinni ja käsi alas, jankutan itselleni kunnes tuntuu, että olen liimautunut kiinni Huijariin.

Sitten aloitamme kylmän viileästi hyppäämisen. Huijarilla on napakan tehokas ponnistus ja voimakas hyppy, joka vähän yllättää minut Elmon säästeliäisiin loikkiin tottuneena. Yritän mukautua hyppyihin parhaan kykyni mukaan, mutta en ole ihan varma, mikä on lopputulos. No, oppimassahan täällä ollaan. Piritta antaa meidän hypätä verryttelyesteet muutamaan kertaan ja pyytää sitten kävelemään. Sen jälkeen tulee aikamoinen liuta tiukkaa faktaa.

Piritta selittää ja havainnollistaa ja me yritämme oppia. Erityisesti lähestyminen on sellainen osa-alue hyppäämisessä, johon minun pitää kiinnittää huomiota. Heitän helposti ohjan pois ja tönäisen hevosen hyppyyn omia aikojani, vaikka pitäisi odottaa. Päätän keskittyä erityisesti siihen tällä tunnilla, toki sen varsinaisen esteistunnan lisäksi.

Hyppytehtävään lähdemme Emmyn kanssa yhtä aikaa, kolmantena parina. Huijari tuntuu innokkaalta, edelleen ehkä jopa liiankin kanssa, mutta nyt se ei ainakaan mutkittele ja jarruttele joka käänteessä, vaan imee esteelle. Ravikavaletit reipas nuori painelee menemään varovaisin jaloin, mutta pystylle se meinaa vaihtaa askellajin laukaksi. Saan vaivoin pideltyä sen hiukan tahdittavassa ravissa esteelle saakka ja yritän muistaa Pirittan ohjeet hypyssä. Ravilähestymiset eivät todellakaan ole suosikkejani, mutta hyvä vaan, että niitäkin tulee treenattua.

Sarjalinjan Huijari suorittaa helpon oloisesti ja suoralinjaisesti, joten minä pystyn keskittymään omaan istuntaani. Ahaa-elämyksen saankin, kun ensimmäisellä sarjalla meinaan olla nenälläni hevosreppanan kaulalla: ei siis näin. Toiselle ehdin petrata ja korjata asentoni, jolloin meno tuntuu huomattavasti tasapainoisemmalta. Kaarteessa Huijari ilottelee aikamoista laukkaa, mutta antaa kuitenkin kiinni raville ennen kavaletteja.

Lyhyen käyntitauon jälkeen on taas meidän vuoromme – nyt korotetuilla esteillä. Ravilähestyminen on edelleen haastava, mutta sarjat sujuvat jo paremmin. Huijari tekee tarkkaavaisesti töitä ja minä istun satulassa kieli keskellä suuta. Hevonen ei enää yritäkään sinkoilla sen paremmin kuin kyttäile kulmiakaan, vaan saamme työskennellä ilman häiriötekijöitä.

Hyppyjen ja loppuverryttelyn jälkeen annan hikiselle Huijarille pitkää ohjaa ja taputan sen kaulaa kiitokseksi hyvästä työstä. Juuri sen hetken ori valitsee sopivaksi pinkaista laukkaan kohti horisonttia mitättömän risahduksen säikähdyttämänä. Istun maassa ennen kuin ehdin edes tajuta, mitä tapahtuu. Mitenkäs se menikään, että eteenpäin sinkoilevan hevosen selässä on helpompi pysyä…

Kiitos tunnista!

[Salma]

Bonnie ei tuntunut tänään helpolta ja mukautuvalta ratsastuskouluponilta, jollaisen olisin antanut vaikka pikkuveljen tai aloittelevan serkun alle. Olimme kokoontuneet esteistuntatuntia varten maneesin hämärään ja poni, tyhjäpäisellä tuulella kun oli, oli levittänyt tummat silmänsä suuriksi ja sipsutti kuin pahinkin pelkuri uran viertä pälyillen joka suuntaan.
Lämmittelimme hevosia Pirren kootessa vaalea tukka selkää pitkin valuen esteitä. Bonnie oli jo kerran pelästynyt kolahtanutta puomia niin, että oli lennähtänyt monta metriä sivuun reitiltämme, joten odotin tunnista tulevan piristävä pikku rodeonäytös kouralliselle ihmisiä, jotka olivat kokoontuneet katsomoon.

Verkkaesteinä oli kulmaan raahattu ristikko ja lyhyen sivun tuntumassa oleva kiltinnäköinen pysty. Kun kannustin ravissa Bonnien esteiden suuntaan ja se tajusi, että pääsisi hyppäämään, se tuntui kahmaisevan maata allaan ja melkein kompastui siroihin jalkoihinsa. Töyssähdin ikävästi satulaan ja ehdin nippa nappa nousta kevyeen istuntaan ennen esteen ylitystä. Ratsastin tomerasti heti uudelleen ja tällä kertaa jarrutin istunnallani liikettä niin, että lähestymisestä tuli siistimpi. Esteiden välillä Bonnie karkasi laukkaan ja viskasi päänsä ylös martingaali kilisten, mutta laukka pyöri siistinä harjoituslaukkana ja sain sen hidastamaan heti pystyn jälkeen.
Poni tuntui jo melkoiselta ruutipaketilta, kun Pirre kehotti meidät lähemmäs itseään ja alkoi luennoida esteistunnasta. Väistätin Bonnieta pitkiä sivuja pitkin, ettei se keksisi omia pikku puuhiaan, ja yritin samalla nähdä ja kuulla Pirren ohjeet. Pari kertaa Bonnie yritti lingota altani päästäkseen laukkailemaan kivaa pikku ympyrää maneesin keskelle, mutta toruin sitä napakasti ja jatkoin väistön ratsastamista. Bonnie oli niin keskittynyt harmistuksesta energiansa saavaan kiukkuiseen väistöön, ettei huomannut pelätä maneesin keskellä esimerkkiä näyttävää Pirreä.

Pääsimme lopulta hyppäämään tunnin varsinaista tehtävää. Ravautin Bonnieta ympyrällä ennen lähtöämme, mutta se keräsi siitä hurjat energiat ja oli ryöstää altani, kun lopulta suoristin sen ja käänsin kavaleteille. Pirre huuteli minut lähestymään uudelleen ja pyöräytin voltin, ennen kuin istuin syvään satulaan, puhalsin keuhkot tyhjäksi ja annoin Bonnien mennä.
Kuusi kavalettia tuntuivat töyssyiseltä hiekkatieltä, Bonnie nosteli jalkojaan korkealle ja eteni halukkaasti. Ehdin hyvin asettaa ponin noin seitsemänkymmenen sentin korkuiselle punavalkealle pystylle. Siltä laskeuduttuaan Bonnie pyörähti laukkaan, kaarsi seuraaville esteille ja hyppäsi ilmavasti. Sen askel jousti ihanasti, minä nautin ponin pehmeistä liikkeistä sydän täynnä iloa samalla kun yritin laskea mielessä askelia ja hyppyjä. Viimeinen puomi kolahti ponin takakavioon, mutta jäi kannattimilleen.
Hyppäsimme esteet vielä uudelleen, kun Pirre oli korottanut niitä jonkin verran. Tällä kertaa sarjalla Bonnie tuli hiukan liian ahtaasti eikä meinannut mahtua ponnistamaan, mutta se tuntui kuuntelevan minua paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Taputin tyytyväisenä sen kaulaa loppuraveihin siirryttäessä.

Reidet huusivat ponnistelusta kun kevensin rauhallista tahtia ja Bonnie venytti puhaltaen kaulaansa. Se oli edelleen valpas ja hypähteli silloin tällöin askeleen sivuun uralta. En ollut uskaltanut päästää ohjaa aivan pitkäksi, ettei se karkaisi altani.
Silti se pääsi yllättämään. En ole varma mitä hetkessä tapahtui, mutta äkkiä Huijari karautti eteenpäin kaikella nuoren suokkipojan voimallaan ja Bonnie arvasi, että oli kyseessä suurikin hätä. Se pinkaisi kaverin perään ja minä tuiskahdin pyllylleni maneesin puruihin ennen kuin ehdin edes huudahtaa. Sylkiessäni nauraen hiekkaa suusta ja tarttuessani Pirren taluttaman Bonnien ohjiin en voinut olla pörröttämättä ponin harjaa. Hölmö se oli, mutta niin mahdottoman suloinen ja eläväinen suurine pyörähtelevine silmineen ja kipakkoine kavioineen.

[Emsku]

Eka kerta Patronilla. Poni katsoi uutta ratsastajaansa korvat hörössä ja antai varustaa itsensä ongelmitta. Patron oli oikein kiva, tosin vähän pieni mulle.

Parempi kai _todella_ myöhään kuin ei milloinkaan.. Ja maksu on vähän kehno. Ponin pää - säälittävää, mutta parempaan en nyt pystynyt.