04.10.2013 Pirren pompputunti

[Piritta]

Perjantaina 4. lokakuuta hypätään mukavia perustehtäviä Pirren johdolla. Mukaan mahtuu kahdeksan seppeleläistä. Ilmoittautumiset syyskuun loppuun mennessä!

Osallistujat
Nadja - Aristo ok
Fiia - Laila ok
Essi - Humu ok
Clara - Taiga ok
Jenny - Gitta ok
Simona - Edi ok
Inkeri - Myntti ok
Emsku - Hype ok

Mittailin mietteissäni esteiden välisiä etäisyyksiä, kun tuntilaiset heppoinensa saapuivat maneesin suojiin. Ulkona tuuli ja pilvet pirskottelivat silloin tällöin vesipisaraparvia alas maahan. Viime päivinä oli satanut sen verran, ettei kentällä juuri ollut hyppäämisen soveltuvan kuivia kohtia. Sääli sinänsä. Tästäkö se nyt sitten tosissaan alkoi, jokatalvinen tympeä maneesin kiertäminen?

"Hyppikäähän ratsaille ja lähtekää kävelemään pitkin ohjin uran sisäpuolelle, laitan vielä muutamat esteet kohdilleen ja aloitellaan sitten kohtapuoliin", sanoin tuntilaisille, jotka tekivät työtä käskettyä.

Saatuani esteet pystytettyä pyysin ratsastajia pysähtymään vuorollaan kohdalleni vaihtamaan pari sanaa itsestään ja ratsuistaan. Kuinkahan ikinä oppisin kaikkien uusien tuntilaisteni nimet? Samalla kun ratsastajat kertoivat keitä olivat, tuli satulavyötkin tarkistettua.

"Aloitetaan itsenäisellä käyntityöskentelyllä. Herätelkää hepat ja testatatkaa vähän, saatteko avuillenne vastinetta. Unohtakaa laahustaminen ja pelkkä uran kiertäminen, taivutelkaa, suoristakaa, muunnelkaa ja kun tuntuu, että pystytte vaikuttamaan hevoseen käynnissä, lähtekää jatkamaan ravissa. Miettikää miltä oma hevonen tuntuu ja tehkää omaan tahtiin", kehoitin ratsastajia. "Tehdään kuitenkin melko napakka verryttely ja aletaan sitten jumppailla heppoja vähän hyppyjen merkeissä."

Ratsukkoja alkoi pikkuhiljaa siirtyä raviin, ja pian koko porukka jo etenikin ravissa pitkin poikin maneesia. Seurasin ratsastajien työskentelytapaa ja pyrin antamaan kullekin vinkkejä, joiden avulla he saisivat hevosensa parhaiten kuulolle. Aristo, Myntti, Hype ja Humu tuntuivat olevan hieman pärinöissä ja Gittaa ja Ediä sai puolestaan hieman patistaa eteen. Laila koki yhden maneesin kulmista hieman jännittäväksi paikaksi, mutta reippaasti Fiia ratsasti ja rohkaisi suurta kimoa. Veikeä ponitamma Taiga tuntui olevan hieman venkoilevalla tuulella ja Claralla olikin suuri työ saada se unohtamaan omat ponimaiset ajatuksensa ja tekemään niin kuin ratsastaja pyysi.

Ratsukoiden laukattua vähän molempiin suuntiin päästiin aloittamaan hyppääminen. Simppelit verryttelyesteet ylittyivät keneltä milläkin tyylillä; osa ratsuista liioitteli innostuksissaan hyppyjään ja niiden ratsastajilla olikin tekemistä mukautumisessa, kun taas osa hevosista vastavuoroisesti suhtautui pienehköihin esteisiin suoranaisella ylenkatseella.

"Jenny, ratsasta päättäväisemmin kohti estettä. Kuten huomaat, Gitta suorastaan laahustaa ja tekee pieniä mutkia. Se on laiskalla tuulella ja kysyy, onko sen ihan pakko mennä, jos ei huvita. Kerro sille, että nyt on ihan totta edettävä ja hypättävä! Ja esteen jälkeenkin on liikuttava. Napauta vähän vauhtia poniin ja ota ohjat napakammin käteen. Sitten tulet uudestaan ja ratsastat sen reippaasti ja suorana yli esteestä."

"Myös Arska tulee esteelle ihan kiemurrellen, mutta oikeastaan päinvastaisesta syystä, Nadja! Huomaan, että joudut pidättämään sitä kovin, koska se on niin menossa. Kun koetat hidastaa hevosen menoa, koko kroppasi jännittyy. Huomaatko, miten tiiviisti reitesi puristuvat satulaan, kun Arska meinaa lähteä kiihdyttämään? Niin käy helposti, mutta koeta rentouttaa itsesi, niin Arskakin rauhoittuu helpommin."

"Oikein hyvä, tytöt! Nyt alkaa verryttelyhypyt riittää, kävelkää hetki niin selitän ensimmäisen tehtävän."

"Aloitetaan hyppäämällä pienellä pääty-ympyrällä nämä kaksi estettä, joiden väliin tulee vähän ratsusta riippuen neljästä viiteen askelta. Sen lisäksi, että säädätte laukkaa, saatte myös kaarta suurentamalla tai pienentämällä vaikutettua askelmäärään. Tämä väli käy helposti ahtaaksi, jos yhtään oikaisette ympyrän kaarelta."

"Tullaan yksitellen niin, että tehtävää suorittava ratsukko pysyy pääty-ympyrällä, kunnes sanon, että voi jatkaa lävistäjälle, missä hypätään tämä pieni okseri. Laukka vaihtuu. Jos vaihtoa ei esteen päällä tule, korjatkaa rauhassa, ennen kuin jäätte kävelemään muiden luo. Teidän kannattaa pysytellä käynnissä jumppasarjan nurkilla, niin ette ole tehtävää suorittavan tiellä. Seuraava saa aloittaa ympyrällä, kun edellinen on lähestymässä okseria. Fiia on hyvä ja aloittaa!"

"Siinä on oikein hyvä laukka, Fiia. Katso minne olet menossa ja vie Laila sinne. Huomaatko? Väli jäi lyhyeksi, se otti kolme kunnon askelta ja ratkaisi tekemällä tuon puolikkaan askeleen, minkä takia hypystä tuli hassu. Kalastele jalustin jalkaan ja jatka uudestaan. Ratsasta esteiden välinen kaari isommaksi, Fiia! Hyvä, paljon parempi! Tule vielä kerran ja jatka sitten okserille. Seuraava valmistautuu aloittamaan!"

Seuraavana esteitä lähestyi Inkeri Myntillä. Myntti, joka oli tunnin alkaessa ollut vielä vauhdikkaalla tuulella, liikkui nyt jähmeämmin ja esteiden väli jäi sille pitkäksi. Se loikkasi jälkimmäisen pystyesteen yli kaukaa ja kolautti mennessään puomin alas.

"Inkeri, Myntti kyllä pääsee tuon välin sujuvasti neljällä. Sitä tarvitsee nyt ratsastaa eteenpäin. Tee yksi niin iso ympyrä, että kierrät nämä esteet ulkopuolelta ja ratsasta eteen, Inkeri, vielä enemmän. Enemmän! Noin, nyt! Tule tuossa laukassa sisään tehtävään. Yksi, kaksi, kolme, neljä! Huomaatko? Ei haitannut yhtään, vaikka se hyppäsi nyt ensimmäisen tosi kaukaa. Jatka vielä kaksi ympyrää onnistuneesti ja jatka sitten eteenpäin. Sen täytyy reagoida, kun pyydät sitä eteen tai otat vähän kiinni - se ei voi olla puoliunessa."

Kun kaikki olivat päässeet hyppäämään tehtävän semmoisenaan kerran, lisäsin perään jumppasarjan ja toisen laukanvaihtotehtävän.

Minusta oli ihana katsella etenkin ponien menoa, sillä enhän minä aikoihin ollut nähnyt semmoisten hyppäävän! Ihan hymyilytti katsella, kun pyöreä ja pörröinen Edi-poni pisteli pomppien menemään jumppasarjaa eteenpäin. Jumppasarjan jälkeen Edille ja Simonalle tuli erimielisyyksiä suunnasta; kuski olisi ohjannut poninsa seuraavalle esteelle, mutta Edin mielestä esteen jälkeen piti jatkaa suoraan. Erimielisyyttä seurasi kiemuratie, joka päättyi melkein törmäykseen tolpan kanssa. Ohjeistin Simonan aloittamaan uudestaan jumppasarjalta.

"Käännä katse aikaisemmin pinkille esteelle ja muista ulkoavut!" huikkasin, ennen kuin ratsukko pomppi yli jumppasarjasta ja soljahti huomattavasti ensimmäistä yrittämää sujuvammin pinkille esteelle suorittaen tehtävän tällä kertaa kunnialla loppuun saakka.

Vilkaisin kelloa. Piti pistää riittämään, että jokainen hyppäsi tämänkin pienen radan vain kerran, jotta ehdittiin seuraavaan tehtävään. Huomasin, että haastavinta tunnin pitämisessä oli ratsukoiden määrä; kun hyppääjiä oli kahdeksan, tehtävien tekemiseen meni väkisinkin aikaa, vaikka kuinka tehokkaasti toimittiinkin.

"Painakaapas mieleenne seuraava rata. Hypätään se pari kertaa tähän tunnin lopuksi, ensin tässä korkeudessa ja sitten nostetaan vähän esteitä", ilmoitin ja kerroin järjestyksen, jossa esteet tällä kertaa hypättäisiin.

Ensimmäisenä rataa lähtivät tällä kertaa suorittamaan Emsku ja Hype. Hype esitti hienoja hyppyjä, mutta esteiden välissä ruuna olisi mieluiten kiihdytellyt menemään Emskun pidätteistä välittämättä.

"Emsku, vaikka Hyperionilla on vauhti päällä, älä jää vetämään vaan tee lyhyitä pidätteitä. Vetokisan häviät kyllä, Hype vaan painaa vastaan ja juoksee menemään. Oikein hyvä lähestyminen ja hieno vaihto!"

Suloinen Humu eteni niin ikään vauhdikkaasti ja innoissaan. Se ei kovin herkästi vaihtanut laukkaansa esteen päällä, vaan Essi joutui korjaamaan sen esteen jälkeen ravin kautta myötälaukalle.

"Johda vaan rohkeasti enemmän sisäkädellä, Essi. Katseesi pysyy esimerkillisesti menosuunnassa, mutta luulen, että Humu tarvitsee hyvin selkeän johtavan ohjan huomatakseen, että laukan pitäisi vaihtua. Jatka keltaiselta pystyltä pinkille esteelle ja koeta tehdä Humulle oikein selväksi, että tahdot jatkaa esteen jälkeen vasemmassa laukassa. Hyvä!"

Taiga hyppäsi ensimmäisen kierroksen mallikkaasti, mutta Claran lähestyessä sen kanssa nostettuja esteitä ponitammaa alkoi ilmeisesti hieman jännittää. Päättäväisesti Clara ratsasti tehtävää eteenpäin, vaikka Taiga välillä kyselikin, onko pakko hypätä. Radan viimeistä ja korkeinta estettä kohti laukatessaan Taiga nosti korvat oikein pystyyn ja lähti harppomaan kohti keltaista pystyestettä, mutta iski kuitenkin jarrut pohjaan juuri ennen hyppyä.

"Huomasitko? Se lähti ikään kuin imemään kohti estettä ja luotit, että kyllä se siitä menee. Jätit Taigan yksin tuossa tilanteessa, Clara, ja sitten se päättikin, ettei hyppääkään. Tule keltaiselle uudestaan ja ratsasta loppuun asti!"

Nyt Taiga hyppäsi keltaisen esteen yli leikiten, vaikka lähestyessään selkeästikin hieman epäröi. Siihen oli hyvä lopettaa.

"Onko kaikki hypänneet? Hyvä, hyvä. Sitten vaan loppuverkkailemaan."

[Piritta]

Tunti tullut (vaikkei vielä ollakaan ihan oikeassa päivämäärässä)

[Essi]

Mua ihan totta jännitti. Mun ensimmäinen estetunti vuosikausiin; saarella kun tunnit olivat lähinnä kavereiden pitämiä ja ratsuna ex-ravurisuokki, joka ei todellakaan osannut hypätä, laukkaamisesta puhumattakaan. Esteet pysyisivät uuden opettajan tunneilla kuitenkin aika matalina ja mä luotin Humuun täysin.

Koska sade ripsi hiljalleen maahan, oli Pirre kutsunut meidät maneesiin. Kahdeksan hengen porukka ratsastajia siirtyi jonossa reippaaseen tahtiin halliin ja pysähtyi siistiin kaartoon Pirren vielä mittaillessa välejä.
"Mua jännittää", hymähti Clara vierestäni Taigan kyljestä.
"Niin muakin", mä hymyilin takaisin ponnistaessani Humun mustaan satulaan. Mä jouduin säätämään jalustinten kanssa aavistuksen, mutta selviydyin pian uran sisäpuolelle. Humu höristeli korviaan esteille ja käynti oli tavallista innokkaampaa ja joustavampaa. Mummotamma porhalsi käynnissä jopa niin kovaa, että jouduin kääntämään pois reippaan Hypen perästä. Humun innokkuus oli huvittavaa, ja se jatkui koko käyntiverryttelyn ajan.
"Öö, mä oon Essi, ja viimeset neljä vuotta oon ratsastanu jyräävällä ex-ravurisuokilla joka ei osannu laukata eikä hypätä, enkä mä oo Humulla paljoo hyppiny. Se on kuitenkin innokas, varma ja tasainen menijä ja hyppää varmasti kaiken mitä pyydetään jos ei oo liian korkeita", mä selostin, kun Pirre pyysi pientä esittelyä.

Alkuverryttelyssä Humu liikkui todella reippaasti eteenpäin ja yritti välillä jopa käynnissä juosta pois alta. Volteilla ja taivutuksilla mä sain tamman kuitenkin kuuliaiseksi, mutta raviverryttelyssä mä jouduin tekemään työn uusiksi. Ravissa Humu nappasi välillä kuolaimen hampaisiinsa ja yritti lähteä viemään, mutta parin kerran jälkeen jätti tämän huvin sikseen ja alkoi taipua ja rentoutua, vaikka yrittikin yhä juosta alta pois. Laukannostossa Humu jopa pukitti muutaman pienen säälittävän pukin, joille mä vaan nauroin, ja pienen työskentelyn jälkeen laukkakin alkoi rullata kivasti.

Ensimmäiset hypyt olivat yhtä sähellystä. Humu kiihdytteli niin tosissaan, että mä en saanut tuotua sitä ollenkaan oikeaan paikkaan, ja vaikka olisinkin saanut, tamma päätti olla kuuntelematta ja hyppäsi, vaikka mä olin aikonut ottaa vielä yhden laukan. Onneksi esteet olivat vielä pieniä, joten ainut tapahtunut vahinko oli mun tuiskahdus kaulalle. Parin toiston jälkeen Humu alkoi muistaa, että mä olin se joka käski, ja ponnistukset osuivat kohdalleen. Loikat olivat kuitenkin yhä jäätävän kokoisia, mutta mä aloin tottua niihin ja pääsin paremmin mukaan.

Ympyrätehtävä tuotti vähän ongelmia, sillä pieni tamma kiihdytteli minkä jaloistaan pääsi. Me jouduttiin tekemään pari ylimääräistä ympyrää esteiden ulkopuolelta, ennen kuin edes haaveiltiin esteille tulosta. Vaikka mä yritin pitää ympyrän isona ja laukan lyhyehkönä ja rauhallisena, Humu porskutti silti eteenpäin niin, että väli tultiin ensin kolmella ja puolella laukalla, tosin myöhemmin neljällä. Lopulta me saatiin lupa jatkaa lävistäjälle, mutta Humulle oli ylitsepääsemättömän haastavaa mennä kulmaan ja tiestä tuli todella oikaistu. Laukkakaan ei vaihtunut esteellä enkä mä meinannut edes saada suokkia raviin, että saisin laukan vaihdettua, mutta lopulta saatiin myös oikea laukka.

Seuraava tehtävä alkoi olla jo hallitumpaa, mutta laukka ei vieläkään vaihtunut esteellä. Tällä kertaa mä sain tamman kuitenkin raviin jo ennen lävistäjän päättymistä, ja oikea laukka nousi helposti. Jumppasarjalle onneksi osuttiin hyvin ja hypyt olivat siistejä, vitosesteellä laukka jopa vaihtui. Kehuin tammaa suuresti ja annoin sen kävellä ennen koko radan hyppäämistä.

Koko rataa hypätessä ensimmäinen laukanvaihto sujui, mutta toisen mä jouduin vaihtamaan ravin kautta. Pirre ohjeisti mua johtamaan enemmän, ja radan lopussa olleella pinkillä ylimääräisellä esteellä vaihto sujuikin nätisti. Mä kehuin Humua paljon ja ravailin loppuravit eteen-alas, ja loppukäyntien jälkeen mä kylmäsin rautiaan kaikki jalat huolellisesti ja käärin niihin vielä lämpöpintelit nesteen muodostumisen ehkäisemiseksi.

Kiitos tunnista !

[simona]

Ensimmäinen estetunti ja ensimmäinen tunti jonka uusi opettaja oikein piti, muistaakseni uuden orivarsan omistaja sekä samalla Seppeleen esteopettajan nimi oli Piritta. Jännitti, nyt en ratsastaisikaan vähänpäälle metrin korkuisella Pampulalla vaan jollakin vähän suuremmalla, voikolla eestinhevosruunalla Edillä! En ollut hypännyt hevosilla, tai - oikeastaan muutaman kerran, mutta tunnuin olevani valmis estetunnille suuremmallakin ratsulla, koska olin hypännyt siskoni tilastoponitammalla, jonka säkä oli 147 cm.

Piritta oli näköjään miettimässä esteiden välejä, kun koko ratsukkokansa saapui maneesiin.
- Mä en oo koskaan ennen ratsastanu Seppeleen maneesissa! tokaisin takana olevalle Nadjalle.
- En kyllä mäkään.., Nadja sanoi ja mittaili katseellaan maneesia. Ohjasimme ratsumme kaartoon ja Piritta käski meidän nousta selkään ja lähteä kävelemään ensiksi pitkin ohjin, ennenkuin kaikki esteet olivat sopivilla paikoillaan. Minä ponnistin vähän suuremman hevosen selkään rauhallisesti ja mittailin jalustimia, hitsi. Joku hirveän pitkä ihminen oli taas mennyt tällä, kunnes katsahdin vieressäni olevan Nadjan jalustimiin - ne olivat melkein samoilla kohdilla ja muistin olevani lyhyt, vähän enemmänkin kuin lyhyt. Mittasin jalustimet ja ne näyttivät hätäisesti aina lyhyiltä, mutta en antanut sen haitata.

Otin mustan esteraipan toiseen käteen ja maiskautin Edille, jolloin se lähti kävelemään hitaasti pitkin ohjin. Pyysin sitä hieman reippaammaksi, koska olin kuullut, että Edi voisi olla laiska. Piritta, enimmäkseen kutsuttuna Pirre pyysi esittelyä meistä hieman muutamalla lauseella.
- Mä oon Simona, oon ratsastanu viis vuotta ja pari vuotta toisen ratsastuskoulun tunneilla perustunneilla ja sitten hypänny ja menny perusjuttuja mun siskon ponilla. Oon hyppiny Pampulalla maastossa ja kentällä, enkä oo hypänny oikein isoilla hevosilla' sanoin. Pirre nyökkäsi.

Meidän piti tehdä alkuverryttelyä käynnissä. Otin hiljalleen ohjat tuntumalle ja pyysin ruunalta reipasta, muttei ylikovaa käyntiä. Ruunalla oli tasaiset askeleet joista pidin - ja paljon. Tein voltteja ja taivuttelin. Pian otimme raviin ja Pirre joutui sanomaan muutamaan otteeseen, että minun piti patistaa ruunaa hieman reippaammaksi. Teimme ravitehtäviä ja ruuna tuntui täysin normaalilta - tottakai, mikäs siinä olisi muuten ollut.

Laukannostossa jouduin antamaan hieman raippaa, että ruuna lähtisi. Se lähti tasaiseen laukkaan, mutta rikkoi pian raville jolloin se lähti pian taas helpommin laukkaan, kun ymmärsi mitä piti tehdä. Sitten meidän piti mennä pieni jumppasarja, Edi hyppäsi oikein hyvin ja olin tyytyväinen, mutta sitten tuli meillä hieman erimielisyyksiä minne oli matka. Meille tuli melkoinen kiemuratie ja meinasimme törmätä tolppaan, jolloin Pirre pyysi meitä menemään uudestaan.

En saanut todellakaan niin helposti vaihdettua laukkaa esteillä. Kokematon hevosilla ratsastaja, Simona - minä, kukas muukaan ei muistanut kunnolla edes vaihtojuttuja, joista Piritta joutui muutamaan otteeseen huomauttamaan. Kehuin kuitenkin ruunaa ja alkoi olla jo viimeisen tehtävän vuoro.

Edi meni hieman laiskahkosti, nyt muistin vaihtotehtävät, mutta pari meni ihan päin puuta. Olin kuitenkin tyytyväinen poniin ja kehuin sitä tunnin jälkeen, taputin hikiselle kaulalle ja laskeuduin selästä.
- Hieno Edi! sanoin ja vein ruunan karsinaansa. Riisuin satulan ja suitset, ja pesin kuolaimet. En ollut varma laitoinki mitään pinteleitä tai muuta, joten pyysin satulahuoneessa ollutta Odelieta auttamaan, ja sanoin minulla olevan kiire serkkuni kuorojuttuun kun sinne oli pakosti äidin mukaan mentävä. Odelie lupasi hoitaa homman, kun minä lähdin äkkiä kohti bussipysäkkiä.

Kiitos tunnista Pirre (:!

[Emsku]

Innokkaasti ja korkealta yli pinkin pystyn.

[Fiia]

Seppeleen arkea piristämään on tullut uusi ratsastuksenopettaja. Piritta-niminen nuori vaaleaverikkö näyttää aina tallin käytävillä vastaan tullessaan positiiviselta, urheilulliselta ja pirtsakalta, ja mitä olen tuntilaisten juttuja kuunnellut, hän on myös pidetty ja osaava opettaja estetunneilla. Siksipä onkin erityisen mahtavaa, mutta myös jännittävää, kun me hoitajaporukalla pääsemme Pirren hyppytunnille lokakuun alussa. Minulle on laitettu Laila, jota testaan mielelläni – jos en muistele ihan väärin, en olekaan ikinä ennen kivunnut kimotamman selkään.

Tunti pidetään vähän epävakaisen sään ja märän kentän takia maneesissa. Laila tuijottaa nurkkia erittäin jännittyneen oloisena, kun kipuan sen satulaan. Tunnen valloittaneeni Mount Everestin. Lailan korvat ovat jossain kaukana; tamma tuntuu enemmän kirahvilta kuin hevoselta, ja kun se lähtee liikkeelle, käynti voittaa matkaa ihan eri tavalla kuin Elmolla.

Piritta laittelee esteitä sen aikaa kun me kävelemme uran sisäpuolella ja vilkuilemme toisiamme ehkä vähän levottomina. Ennen kuin tunti on valmis alkamaan, Pirre vielä pyytää meidät yksi kerrallaan pysähtymään ja kertomaan jotakin itsestämme.
”Mä oon Fiia”, aloitan reippaasti. ”Oon ratsastanut ehkä kymmenisen vuotta, mutta viime aikoina en oo juurikaan hypännyt, oon enemmän koulupainotteinen. Ja tää on mun eka kerta tän hevosen selässä.”
”Selvä juttu”, Pirre hymyilee ja siirtyy seuraavan luokse.

Varsinaisen työskentelyn aloitamme lyhyesti käynnissä. Kääntelen Lailaa, teen muutaman pysähdyksen, yritän saada sen reagoimaan nopeasti ja keskittymään minuun enemmän kuin tamman päänsisäisiin vihreisiin miehiin. Hevonen tuntuu jo alusta saakka mukavan taipuisalta ja se kääntyy hyvin, vaikka pitkärunkoinen onkin, joten keskityn ratsastamaan sitä napakasti ohjan ja pohkeen väliin ja tuntumalle. Ravissa Laila jaksaa vielä säpsyä maneesin yhtä nurkkaa, mutta pidän sisäpohkeen tiukasti vaalean kyljen lähellä ja yritän keksiä hevoselle muuta mietittävää. Pikkuhiljaa se tuleekin paremmaksi, vaikka ihan täydellistä otetta en isosta tammasta saakaan. Varsinkin laukassa vaikutusmahdollisuuteni tuntuvat aluksi olevan suunnilleen nollassa. Laila baanaa pitkää, löysää laukkaa ja tekee silloin tällöin säikähtäessään jännittyneitä hyppyjä pois uralta. Yritän saada sitä hiukan lyhenemään ja ehkä osittain onnistunkin, mutta silti meno tuntuu vähän holtittomalta humputtelulta.

Kun hevoset ovat lämpimiä, aloitamme hypyt pienillä verryttelyesteillä. Laila astuu pikkupystyn yli sitä suunnilleen vilkaisematta ja säikähtää sitten Taigaa, joka kävelee päädyssä. Minusta tuntuu, että sisäjalkani menee kohta hevosesta läpi, niin kovasti Lailaa työnnän pysymään haluamallani uralla. En oikein saa tammaan hyppäämiseen tarvittavaa napakkuutta, vaan se lompsii esteiden yli, puhtaasti mutta keskittymättä, ja minä taas puolestani ylimyötään ja sukeltelen. Verryttelyhyppyjen lopuksi komennankin Lailaa kerralla kunnolla eteen ja ylös, en päästä sitä valumaan pitkästi ja yritän saada hevoseen vähän ryhtiä. Heti tuntuu paremmalta, ja Pirrekin sanoo laukan olevan siinä hyvä, kun siirrymme ratsukoista ensimmäisenä varsinaiseen tehtävään.

Aluksi ohjaan Lailaa niin kuin ohjaisin Elmoa ja tuon sen ihan väärin jälkimmäiselle ympyräuralla olevalle esteelle. Tamma joutuu kipuamaan yli esteestä kesken askeleen ja minä horjahdan selässä. Kaivan pudonneen jalustimen takaisin jalkaan, nostan uuden laukan hajonneen tilalle ja tuon nyt Lailan hieman enemmän ulkoreunasta yli kahden esteen. Hevonen toimii hyvin ja askel sopii ilman patistelua tai jarruttelua. Vielä yhden kierroksen jälkeen saan ohjata tamman okserille, joka ylittyy sujuvasti siitä huolimatta, että Laila näkee taas nurkassa omiaan. Laukka sentään taitaa vaihtua.

Seuraavaksi hommaan lisätään jumppasarja ja toinen lävistäjällä oleva laukanvaihtoeste. Jumpat ovat Elmolla ehkä parasta mitä estepuolelta tiedän, mutta Lailan kanssa joutunee tekemään enemmän töitä, tai isolaukkainen hevonen ei mahdu väleihin. Onneksi tamma on hyppyjen myötä virkistynyt ja sen laukka polkee paljon paremmin, eikä jumpalla ole mitään ongelmia niin kauan kuin tuon sen tarpeeksi lyhyessä laukassa sisään ja odotan hevosta hypyissä. Viimeisellä esteellä laukka ei vaihdu, mutta Laila korjaa omatoimisesti kaarteessa laukan tyylipuhtaalla vaihdolla. Minä alan pikku hiljaa innostua isolla hevosella hyppäämisestä – tällä ei reilu metri tuntuisi varmasti missään, kun taas isojenkin ponien kanssa mentäisiin aikalailla kipurajoilla. Nyt esteet eivät kuitenkaan nouse sinne asti, vaan jatkamme rataharjoitukseen, joka tullaan kahdesti.

Minulla on vähän vaikeuksia muistaa rata, mutta Laila hoitaa homman kotiin, vaikka epäröinkin. Tiet ovat aika ajoin vähän mutkittelua ja ympyrähypyillä on taas hitusen hankaluuksia saada askel sopimaan, mutta muuten hevonen tuntuu hyvältä ja hyppää puhtaasti. Laukatkin vaihtuvat, joten tyytyväinen saa olla. Loppuraveissa Laila venyttää turpaansa maata kohden ja ravaa isoa, letkeää ravia. Minä keventelen sen kyydissä esteistä ihan uudella tavalla innostuneena. Onneksi Pirrekin on ilmeisesti tullut jäädäkseen, eivätkä hypyt varmasti jää tähän!

Kiitokset tunnista!

[Jenny]

kiitti tunnista! (--:

[Nadja]

Asettelin satulaa häsläävän Ariston selkään. Napakalla komennuksella pyöriminen ja hyöriminen loppui hetkeksi, ja sain kiristettyä vyön toiseltakin puolelta. Huokaisin tyytyväisenä, ja otin suitset karsinan ovessa olevasta koukusta. Hoitsuni viskoi päätään kohti kattoa ja lukitsi hampaansa yhteen.
- Älä viitsi olla tommonen, ärähdin ja tartuin angloarabin päähän oikealla kädelläni. Vasemman käteni sormet työnsin ruunan hammaslomaan, ja kas, kuolaimet olivat suussa.

Työnsin ohjat jalustinten alle, ja kipaisin kohti yläkertaa. Vielä kypärä, raippa ja turvaliivi pitäisi hakea. Ariston pelleilystä huolimatta olin harvinaisen iloisella tuulella, sillä aivan juuri oli alkamassa Seppeleen uuden esteopettajan, Pirittan eli Pirren ensimmäinen estetunti. Minä ja Aristo olimme päässeet mukaan, ja tänään olisi ihka ensimmäinen kerta kun hyppäisin hoitsullani! Tai no, olimmehan me elokuun vaelluksella pomppineet parit maastoesteet, mutta nyt pääsisin ensi kertaa hyppäämään Aristolla kunnolla.

- Ai tekin ootte vielä täällä? kysyin huomatessani Fiian ja Simonan kaapeilla. Pengoin kaapistani kypärän, jonka asetin päähäni, sekä turvaliivin ja raipan. Sukelsin palaliiviini ja muutuin kilpikonnaksi.
- Joo, vois kyllä pikkuhiljaa alkaa lähtemään, Fiia tokaisi hymyillen jännityneenä.
- Voi hitsi mua jännittää! Mä en oo mennyt Edillä ikinä, ja nyt pitäis hypätä sillä! Simona höpötti penkoessaan kaappinsa syövereistä jotain.
Lähdimme valumaan portaita alas jännittyneen puheen saattelemana.
- No en mäkään Lailalla oo mennyt ennen, ja Elmosta on aika iso harppaus siihen, Fiia totesi.
- Mäkään en oo hypännyt Arilla niitä vaelluksen maastoesteitä lukuun ottamatta. Ei mua kyllä mikään muu huoleta kuin se, että Arska näytti olevan vähän täpinöissään äsken boksissa. Saa nähdä mitä tosta hyppimisestä tulee, hihitin hermostuneena.
Fiia katosi Lailan karsinalle, ja minä pujahdin Ariston karsinaan. Edin boksi olikin melkein Aristoa vastapäätä, joten pystyimme juttelemaan vielä vähän Simonan kanssa. Melkein heti muut ratsukot alkoivat kuitenkin poistua ulospäin, joten mekin lähdimme ratsujamme taluttaen tuuliseen ja sateiseen syysilmaan.

Lyhyellä matkalla tallista maneesille Aristo oli säikkynyt tuulen kieputtamia lehtiä, ja ollut muutenkin täysin oma itsensä. Siksipä olinkin tyytyväinen päästessämme maneesiin, jossa Pirre jo odottelikin meitä esteiden välejä mittaillen. Ai niin, enhän ollut koskaan ratsastanut Seben maneesissakaan…

- Nouskaa vaan selkään ja lähtekää kävelemään alkukäyntejä. Aloitellaan tässä kohtapuoliin, kun saan vielä muutamat esteet kohdilleen.
Ohjasin Ariston kaartoon Edin viereen ja ponnistin selkään. Jalustimet olivat kutakuinkin oikean pituiset, joten pääsin pian ohjaamaan steppaavan Ariston uralle.

- Ömm, mä oon Nadja ja oon ratsastanut muutaman vuoden ja hoidan tätä Aristoa. Aristolla mä en oo oikeastaan hypännyt ennen. Se on vielä aika nuori ja jäykkä, mutta innokas ja reipas kyllä. Se sählää ja temppuilee kyllä joskus, mutta joo mä en siis yhtään tiedä miten se hyppää, esittäydyin Pirrelle.

Saimme ohjeeksi tehdä monipuolisen, mutta lyhyehkön käyntiverkan ja verkkailla sitten ravissa. Keräilin ohjia sopiviksi, ja aloitin ratsastamalla muutaman pysähdyksen. Aluksi Aristo alkoi steppailemaan ja häsläämään pysähdyksissä, mutta muutaman yrityksen jälkeen ruuna malttoi jo seistä paikoillaan. Tein muutamat temmonmuutokset käynnissä, mutta erityisesti keskityin Ariston asettamiseen ja taivuttamiseen erilaisilla teillä ja ympyröillä.

Aristo ravasi melko jännittyneesti ja enimmäkseen puksutti menemään pitkin maneesia. Yritin ratsastaa mahdollisimman pehmeällä kädellä ja rentoutua itsekin, jotta anglokin malttaisi rauhoittua. Pikkuhiljaa punarautias rupesi laskemaan päätään alemmas ja ravaamaan rennommin ja rauhallisemmin.

Vähän laukkaa otettiin molempiin suuntiin. Aristo veteli aluksi höyryveturiravia, mutta kun sain sen rauhoittumaan, tuli muutama ihan hyvä laukannostokin.

Sitten olikin aika siirtyä esteille. Ensimmäiseksi hyppäsimme pari matalaa ja helppoa verryttelyestettä, joista Aristo innostui tajutessaan, että nyt hypätään. Jouduin pidättämään Aria aika reilusti, kun ruuna meinasi vain jyrätä kohti estettä. Tästä johtuen lähestymisestä tuli aivan kiemurainen ja hypystä tönkkö.
- Yritä rentouttaa itsesi Nadja, niin Arskakin rauhoittuu helpommin! Kun hidastat Arskaa, koko kroppasi jännittyy ja hevonenkin hermostuu!
Toisesta verkkahypystä tulikin jo vähän parempi, kun olin vähän rennompana Arin kiihdyttelyistä huolimatta. Me saataisiin kyllä tulevaisuudessa tehdä hyppäämisen kanssa töitä!

Ensimmäinen ympyrä meni vähän niin ja näin, kun Aristo porskutti taas menemään ja meni esteiden välin kolmella askeleella. Kun saimme muutaman yrityksen jälkeen pari sujuvaa ympyrää, suuntasimme okserille. Hyppy itsessään oli ihan hyvä, mutta laukka ei vaihtunut, ja esteen jälkeenkin kesti hetki, ennen kuin Aristo malttoi siirtyä raviin ja nostaa oikean laukan.

Seuraavassa tehtävässä saimme yllätyksekseni heti ensimmäisellä yrittämällä hyvän ympyrän, ja okserikin sujui hyvin. Laukanvaihdon sain tehtyä melkeinpä heti esteen jälkeen, vaikka Aristo puksuttelikin kiitoravia vaihdossa. Kun hoitsuni eteni hyvässä laukassa, ohjasin sen jumppasarjalle. Yksi este tippui, kun Aristo sekoitti askeleensa. Ei mitään helpointa jäykkä-Arille. Pinkille esteelle tuli vähän outo tie Ariston meinatessa jatkaa jumppasarjalta suoraan, mutta saimme kuitenkin siistin hypyn ilman pudotusta.

Viimeiseksi hyppäsimme kuuden esteen radan. Katselin muiden menoa hetken, kunnes Pirre ilmoitti meidän saavan lähteä matkaan. Hidastin Ariston vauhtia vähän ennen jumppasarjaa, ja sarja sujuikin paljon paremmin kuin edellisellä kerralla. Sain ratsastettua jumppasarjan ja pinkin esteen välillä suhteellisen hyvää laukkaa, kun oli hetki aikaa koota ja hidastaa Arin laukkaa sopivammaksi. Pinkki ylittyi tyylipuhtaalla hypyllä, hyvä Aristo! Okserin päällä ei laukka vaihtunut taaskaan, mutta tällä kertaa vaihto esteen jälkeen oli siistimpi ilman kiitoravisähellystä.
Loput tehtävästä menikin melko hyvin, samoin kuin korotetuilla esteillä. Aluksi Arska hiukan epäröi esteiden kasvettua, ja neljännelle ympyrällä olevalle esteelle tulikin kielto.

Aristo rauhoittui päästessämme tunnin jälkeen takaisin talliin. Riisuin ruunalta varusteet, ja heitin kevyen talliloimen punaruskealle selälle.
- Kyllä meillä riittää vielä treenattavaa esteillä, mutta onneksi Pirre ei ole lähdössä täältä mihinkään. Ja meilläkin on aikaa vaikka kuinka. Ja vaikket sä mikään GP-esteratsu ookkaan, sä oot silti parhain hevonen maailmassa, ja se riittää tällä erää.
Aristo pärskähti hyväksyvän vastauksen. Naurahdin ja taputin ruunaa viimeisenä poistuessani karsinasta. Vielä olisi edessä ilta kokeisiin lukemisen merkeissä, huoh.
- Huomenna nähdään! huikkasin Aristolle ovelta lähtiessäni talsimaan kotiin päin.

Kiitti tunnista Pirre =)

[Clara]

- Mua jännittää, hymähdin vieressäni olevalle Essille.
Vaaleahiuksinen tyttö istui Humun, söpön minisuokin selässä.
- Niin muakin, tyttö hymyili innostuneesti.
Hymyilin ja silitin ratsuni kullan ruskeaa karvaa. Ihanaa, en ollut ainut, joka jännitti. Kohottaessani katseeni, huomasin muidenkin ratsastajien kasvoilla jännittyneen hymyn. Tajusin, että kaikki jännittivät. Syy siihen oli uusi esteopettaja, jonka tunnille minäkin olin uskaltautunut. Ratsukseni olin saanut Taigan, suloisen ponitamman, joka heti ensikättelyssä oli näyttänyt veikeän, ponimaisen luonteensa. Odotin innolla pääsemistä työskentelemään sen kanssa.

- Lähtekää käynnissä uran sisäpuolelle pitkin ohjin, vaalea nainen sanoi tulleessaan luoksemme.
Katsahdin uuteen opettajaamme uuteliaasti, ennen kuin kannustin Taigan liikkeelle muiden perään. Taigan askeleet olivat mukavan pehmeät, mutta kuitenkin ponimaiset. Tamma tuntui pirteältä, ja se vastasi kiltisti apuihin, mutta poni vaikutti ajattelevan jotain muuta kuin pitäisi. Vilkaisin esteitä kasaavaa näistä, jonka nimeksi tiesin entuudestaan opettajan Piritta, yleisesti vain Pirre.

Seuraavaksi Pirre käski meidän esitellä lyhyesti itsemme. Ratsastin naisen luo ja pysäytin Taigan hänen eteensä.
- Mä oon Clara, ja oon ratsastanu viisi vuotta. Mä en oo ennen ratsastanu Taigalla, kerroin nopeasti.
Pirre nyökkäsi, ja ratsastin helpottuneena pois paikalta. Seuraavaksi aloin taivuttamaan ja suoristamaan Taigaa volteilla ja ympyröillä. Poni tuntui hieman jäykältä, mutta lopulta aloin saamaan siihen tuntumaa, joten kannustin sen raviin. Jatkoin taivuttelua molempiin suuntiin myös ravissa, odottaen uutta tehtävää. Taiga ei olisi millään luopunut sonimaisista ajatuksistaan, vaan kiemurteli allani, keksien kaikenlaisia jekkuja pääni menoksi. Lopulta saimme siirtyä laukkaan, jolloin Taiga viimein rentoutui ja kiidätti minua pitkin kenttää.

Nyt oli vuorossa ensimmäiset esteet. Ne olivat yksinkertaisia, matalia ristikoita, joiden yli Taiga hyppäsi kevyesti ja innokkaasti. Esteiden jälkeen Pirre pyysi meitä kävelemään uralla, samalla kun hän selitti uutta tehtävää. Se koostui pääty- ympyrälle rakennetuista kahdesta esteestä, sekä siirtymästä lävistäjälle, jonne oli pystytetty okseri. Odotin vuoroani jännittyneenä, yrittäen pitää Taigan mielenkiintoa yllä.

Pian saimme luvan lähestyä ensimmäistä estettä. Taiga tuntui tahmealta, ja jouduin patistamaan sitä reilusti eteen päin. Vaivalloisesti se ylitti esteet, ilman turhia ilmavaroja. Pirre piti meitä ympyrällä vielä kahden kierroksen ajan, ennen kuin saimme kääntyä okserille. Lähestyin estettä suorasta, mutta tunsin Taigan alkavan hangotella vastaan. Tiukasti painoin pohkeeni hevosen kylkiin, ja viime hetkellä poni päätti hypätä. Laukka olisi pitänyt vaihtaa esteen päällä, mutta jouduin keskittymään liikaa ylipääsemiseen, että unohdin sen. Kuulin puomin kolahtavan, muuten uskaltanut kääntyä katsomaan, ennen kuin vaihdoin laukan ja hidastin Taigan käyntiin ja ratsastin muiden luo. Huomasin puomin heiluvan, mutta pysyvän silti paikoillaan.

Kun kaikki olivat hypänneet, Pirre lisäsi okserin taa jumppasarjan. Ohjasin ratsuni taas kohti ympyrällä olevia esteitä, ja tällä kertaa hieman pidensin kaarta. Se sai Taigan kuulolle, ja pääsimme kunnialla jatkamaan kohti okseria. Tällä kertaa kannustin ponia kokoajan pitämään tahdin yllä, ja liitelimme kauniisti puomien yli, sain myös laukan vaihtumaan esteen päällä, ja tyytyväisenä taputin ratsuni kaulaa. Seuraava haaste oli jumppasarja. Jouduin pidättämään reilusti Taigaa, sillä vauhti oli kasvanut, ja esteiden välit aika lyhyet. Hyppäsimme ensimmäisen esteen yli keposasti, ja samaan kastiin menivät muutkin esteet. Vain viimeisellä vauhtimme meinasi loppua kesken. Vaihdoin laukan esteiden jälkeen, ja palasin paikalleni.

- Painakaa mieleenne seuraava rata, saatte hypätä sen tunnin päätteeksi, Pirre kertoi.
Vilkaisin kelloa. Ei kai tunti vielä loppunut? Minulla oli ollut hauskaa, tehtävät olivat olleet mukavan haastavia ja opettaja oli ylittänyt odotukseni. Karistin ajatukset päästäni ja keskityin painamaan esteet mieleeni. Pirren selostettua radan, siirryin sivummalle muiden mukana.

Minun vuoroni oli viimeisenä. Taiga hyppi esteet hienosti, ja minä tein loivat, pitkät kaaret, jotta saimme hyvät ja suorat lähestymiset. Suoritimme radan rauhassa ja siististi. Seuraavana Pirre korotti esteet, ja lähdimme suorittamaan rataa uudelleen. Nyt Taiga tuntui epävarmalta, mutta poni rentoutui ja muuttui varmemmaksi aina loppua kohden. Viimeistä, keltaisin puomein varustettua estettä lähestyessä Taiga otti vauhtia ja imi esteelle. Tunne oli mahtava, ja annoin vain vauhdin viedä. Samassa kuitenkin tipuin pilvilinnoistani, kun Taiga pysähtyi juuri ennen estettä.
- Huomasitko? Jätit Taigan yksin, kun luotit sen hyppäävän. Ratsasta loppuun asti, Pirre neuvoi.
Kokeilin uudelleen, ja ajoin ratsuani reippaasti eteenpäin. Vieläkin Taiga hieman epäröi, mutta hyppäsi kiltisti yli. Se oli hyvä loppu hyvälle tunnille.

Kiitti tunnista =)

[Inkeri]

Myntti. Pala nousi kurkkuun, kun katselin ensin ylös tamman selkään, sekä lopulta maneesissa sen selästä alas. Pakko myöntää - mä pelkäsin isoja hevosia kuollakseni. Olin kai touhunnut liikaa Siirin kokoisten ponien kanssa, mutta olinhan mä itsekin pieni. Hädin tuskin sataanneljäänkymmeneen olin yltänyt tähän mennessä. Eikö siis olisi ollut inhimillistä laittaa mun alle pienempi ratsu, ajattelin poratessani katsettani uuden esteopettajan selkään. Mikä sitä vaivasi?

Pirittaksi - kuulemma "ihan vaan Pirre riittää" - esittäytynyt pitkänhuiskea vaaleaverikkö komensi meidät kiertämään uraa alkukäynneissä samalla, kun se itse rakenteli jonkunnäköistä rataa Seppeleen maneesiin. Hyvin alkoi tämäkin tunti, inhosin opettajaa, vaikka tuo oli sanonut hädin tuskin kaksi lausetta. Inhosin allani laiskasti tepsuttavaa Mynttiä, inhosin ratsastusta. Inhosin kaikkea lähiympäristössä.

Pirre kävi kiertämässä jokaisen luona tarkistamassa satulavyöt, ja kyselemässä meidän tuntilaisten nimet, sekä joku pikkujuttu meistä. Mietin mitä sanoisin sille. "Olen Inkeri ja tykkään nugeteista." Ei. "Olen Inkeri ja hoidan Siiriä." Plääh, liian tylsä. "Olen Inkeri ja vihaan sua." Apua, mitähän se siihen tuumaisi?
"Olen Inkeri, mut voi sanoo vaan Inksu. Ja tota, mua pelottaa mennä Myntillä", suustani pääsi. Oh God, nyt se piti mua jonain idioottinössönä. Hitto Inksu, sä olet tyhmä. Mutta Piritta vain naurahti.
"Se on ihan ok, onhan toi suhun verrattuna aika iso. Mutta hyvä sun on välillä mennä poneja isommillakin otuksilla."
Niinpä niin. Samaa se Annekin sanoi. Kai mun piti uskoa.

Myntti tuntui alkuverkassa tosi reippaalta, isolla ärrällä. Mun syke kasvoi jokaisella askeleella, ja koetin tehdä puolipidätteitä parhaani mukaan. Jokaisessa sopivassa välissä hidastin käyntiin. Mua ihan oikeasti pelotti. Tamman kaahotus ei auttanut asiaa yhtään. Tuntui, että Pirre keskittyi vain sanomaan kehuja niille, joiden ratsukot näyttivät kulkevan täydessä ruodussa. Haloo, mä kaipasin neuvoja!

Olin saanut Myntin omin avuin hieman rauhoittumaan, kun lopulta aloitimme hyppäämisen. Tehtävänä oli hypätä kaksi pääty-ympyrällä olevaa estettä - ihan peruskauraa siis. Jes. Fiia aloitti. Me olimme Myntin kanssa toiset vuorossa. Ohjasin selvästi jo laiskistuneen ruunikon ympyrälle ja nostin laukan. Ohjasin meidät esteelle. Myntti hyppäsi. Mä ummistin silmät kiinni. Mutta selvisimme. Mutta kuulemma meillä oli liikaa laukka-askeleita. Pirre käski mua tekemään uuden ympyrän - ilman hyppyjä, jotta voisin keskittyä paremmin eteenratsastukseen, kunnes viimeisellä kerralla piti taas hypätä. Pirre laski mulle askeleet ja tadaa, me päästiin se väli neljällä! Ravasin muiden luo ja taputin Mynttiä kaulalle. Onnistumisen fiilis oli ihan mahtava.

Piritta lisäsi tehtävään mukaan jumppasarjan ja pari laukanvaihtoa, kunnes lopulta meidän piti hypätä kunnollinen rata. Vaikka rakastinkin esteratsastusta, tuotti ratojen muistaminen mulle aina tuskaa. Varsinkin, jos esteitä ei ollut numeroitu, kuten kisoissa. Katsoin tarkasti Fiian ja Lailan hyppelöintiä, niin tarkasti, että varmasti muistaisin jokaisen laukanvaihdon ja kaikki. Ja kyllähän mä sitten muistinkin, Pirren vähän ohjeistaessa. Muistin jopa oikeasti ratsastaa Mynttiä eteen, vau. Olin tyytyväinen suoritukseen ja niin oli Pirrekin. Ainakin siltä se vaikutti. Ehkä mun ei tarvinnutkaan vihata sitä.