24.9.2013 Western, tunti 1: Istuntaa, apuja ja askellajeja

[Anne]

Sebeläisille avoin länkkärin perustunti. Kride pitää. Mukaan mahtuu viisi ratsastajaa. Hevosina Humu, Huiska, Alex, Myntti ja shetu.

Tervetuloa!

5/5
Nadja - Pampula
Salma - Huiksa
Fiia - Myntti
Emsku - Humu
Emmy - Alex


Krister Ollilla nykäisi farkkujaan ylemmäs. Pieni vatsankumpu oli ajanut vyön paikkaa alemmas; toimistossa istuminen oli vienyt sixpackin mennessään jo aikoja sitten. Nyt neljääkymppiä lahestyvä mies oli jälleen opetushommissa. Mies laskeskeli, että viimeisestä varsinaisesta ratsastuskoulutunnista oli jo viitisen vuotta. Hevosen selässä Krister oli toki istunut, olihan ratsastus ja erityisesti lännenratsastus hänelle vieläkin läheinen harrastus. Omaa hevosta hänellä ei kuitenkaan ollut ollut pariin vuoteen. Libbyn Kride oli myynyt vuokrahevoseksi Montanaan, kun pahin talouden taantuma oli verottanut nettikauppaa ja lisärehujen myyntiä. Viimeiset ratsastelut olivatkin siis olleet Seppeleen muutaman tuntihevosen lännenratastustaitojen ylläpitämistä sekä kehittämistä.

Koska lännenratsastustunti oli ensimmäinen tänä syksynä laatuaan, oli kentän viereiseen katokseen ymppääntynyt tallityttö jos toinenkin tuntia seuraamaan. Ja pari poikaakin taisi olla mukana, pisti Kride merkille. Ennen kun mentiin kentälle Krister auttoi tallissa western-varusteiden kanssa.

Kentällä oli vielä valoisaa, tunti kun pidettiin alkuiltapäivästä. Viimainen tuuli puhalteli viskoen syksyn värjäämiä lehtiä ympäriinsä. Krister auttoi ratsastjia selkään ja kertasi perusistuntaa.

"Jalka saa roikkua pitkänä ja rentona, mutta istunta on melko sama kuin englantilaisessa tyylissä. Jalka on hieman edempänä. Ohjat pidetään nyt alkuun yhdessä kädessä ja kättä kannatellaan satulanupin yläpuolella. Toinen käsi voi roikkua sivulla. "

"Kun siirretään hevonen käyntiin painetaan kerran pohkeilla ja sen jälkeen ei tehdä jaloilla mitään. Otetaan pari kierrosta käyntiä. Hevosta käännetään ohjalla. Myntti ja Alex osaavat parhaiten väistää ohjaa, eli ohjalla painetaan vastakkaista kaulan puolta, jonne halutaan kääntää. Muilla voi tehdä normaalin asettavan ohjasliikkeen käännöksen suuntaan ja painolla ohjata hevosta."

Hevoset kulkivat melko rauhallisina. Kamerat lauloivat kentän laidalla.

"Raviin siirrytään puristamalla pohkeita hevosen kylkiin. Kun hevonen ravaa, puristus lopetetaan. Satulassa istutaan rennosti, eikä tietenkään kevennetä. Otetaan ravissa tallin puoleisella sivulla loiva pujottelut noiden kahden tötterön ympäri."

Kun oltiin jonkin aikaa ravattu, Krister otti jokaisen hevosen vuorollaan ympyrälle laukkaamaan. Tämän jälkeen tehtiin vielä uralla pari käynti-laukka-käynti -siirtymistä.

Tunnin alussa Krister säätää Fiialle ajlustimia sopiviksi ja näyttää jalan oikean paikan.



Humu testailee Emskua kesken ravin tekemällä stopin.



Kride neuvoo Emmyä rentoutumaan ja siirtämään jalkaa taaemmas.



Salma ja Huiska laukassa. Pitkät ohjat saavat Huiskan villiintymään.



Nadja taluttaa Pampulan talliin. Huh, mikä tunti!

[Emsku]

Molemmat kuuntelevat tarkasti Kristerin ohjeita.

[Emmy]

Alexin kanssa loppukäyntejä. Herra oli hieno ja oli kivaa opetella länkkäriratsastusta!

[Nadja]

- Kiitti kyydistä! sanoin äidilleni, kun hyppäsin autosta ulos. Tällä kertaa minulla ei ollut järkyttäviä pakaaseja mukana, koska olin vihdoinkin tajunnut jättää ratsastuskamani Seppeleessä olevaan kaappiini. Tänään olisi taas edessä hauska ja jännittävä tunti, nimittäin Kristerin pitämä westerntunti! Olin jo pitkään haaveillut lännenratsastuksen kokeilemisesta, joten tämä tunti oli unelmieni täyttymys. Tunnilla harjoiteltaisiinkin ihan länkkärin alkeita, esimerkiksi istuntaa ja apuja. Joten tämän tunnin ratsastettuani minun olisi myös helpompi mennä tuleville länkkäritunneille.
Tunnille olin toivonut ratsuksi Humua, ja olin aivan varma, että saisin sen, olinhan ainut joka oli sitä toivonut. Humuakin olin halunnut kokeilla jo pitkään.

Iloisesti hypellen (ja näyttäen varmasti hyvin järkevältä) saavuin sisälle talliin. Suunnistin oikopäätä ilmoitustaululle. Hevosjaon lukiessani pettymys vyöryi ylitseni, Pampula. Miten olin voinutkaan olla niin tyhmä, että olin varma Humun saamisesta? En ollut edes muistanut, että joku shettiksistä tulisi tunnille mukaan, enkä ollut tajunnut sitäkään, että minähän sen shettiksen saisin. Olin nimittäin tunnin ratsastajista lyhyin, ja muutenkin sopivin shettiksen selkään.

Harmistuneena lähdin raahustamaan yläkertaan. Avasin kaappini, ja ensimmäisenä huomasin kaappini oven sisäpuolelle teippaamani kuvan Aristosta. Kuvassa halasin Aristoa selästä käsin, eikä angloarabilla ollut satulaa selässään. Kuva oli otettu muistaakseni sen jälkeen, kun olin ratsastanut kesällä Aristolla ilman satulaa kentällä Akun ja Huijarin kanssa. Hymyilin pienesti muistaessani onnentunteen, jossa olin leijunut koko kesän päästyäni Arin hoitajaksi. Onnellinen olin kyllä vieläkin, hoidinhan yhä tuota komistusta.
Nappasin kaapista kypäräni, raippani ja muut tarvittavat tavarat. Vaihdoin mustat tennarini ratsastuskenkiin, ja lähdin muut kamat käsissäni oleskeluhuoneen kautta alakertaan.
Oleskeluhuoneen sohvalla istui tällä kertaa vain Simona. Tyttö ilmeisesti huomasi pettyneen ilmeeni, sillä hän kysyi:
- Mikäs nyt on hätänä? Sait Pampun tunnille! Kivaa, eikö, saat vihdoinkin mennä sillä! Mäkin haluaisin mennä Aristolla joskus.
- No se Pampulahan tässä onkin hätänä. Mä olin ihan varma, että olisin saanut Humun, kun olin ainut joka toivoi sitä… Mutten muistanut, että pystyn parhaiten menemään shettiksillä tosta porukasta, huokaisin.
- No sä saat varmasti koittaa Humua joskus toiste! Tuu, mennään hakemaan Pampu pihalta, on enää 40 minuuttia aikaa! aina pirteä ja positiivinen Simona hihkaisi, vetäen minua käsivarresta portaisiin.

Saavuimme tarhalle Simonan iloisen höpötyksen saattelemana. Pampula ja muut shettikset olivat varmaan piehtaroineet, koska niiden selkiä ja kylkiä koristi mutaläikät siellä sun täällä. Simona vislasi kimeästi, saaden pikkuponien huomion heräämään. Yksikään poneista ei kuitenkaan tullut luoksemme, joten lähdin Pampun riimu ja naru kädessäni heiluen kävelemään ponin luokse, Simonan jäädessä porttivahdiksi.
Pampu ei onneksi lähtenyt karkuun, ja pääsin sujauttamaan minikokoisen riimun ponin päähän näppärästi. Siiri lähti seuraamaan meitä portille, mutta Walma pysytteli takavasemmalla. Talutin rautiaan pikkutamman portista ulos, ja pysähdyin odottamaan, että Simona tulisi perässä. Suljettuaan portin hämmentyneen Sirpan edestä Peppi Pitkätossu lähtikin kipittämään meidän luoksemme.
- Toihan meni hyvin, se kyllä osaa juoksuttaa mua tarhan ympäri jos haluaa! Simona tokaisi pirteästi.
Taputin Pampulaa kaulalle sen tepastellessa vierelläni. Tamma otti välillä pari sivu- tai raviaskelta, ja nyhräsi takkini hihaa kävellessämme syksyisen tallipihan poikki tallin lämpöön.

Taluttaessani Pampulan talliin Simona ponin toisella puolella kävellen, huomasin Salman Huiskan karsinassa. Nainen huikkasi meille tervehdyksen, ja me vastasimme kuorossa takaisin. Tulisi olemaan varmasti outoa ratsastaa pikkuruisella Pampulalla isojen hevosten keskellä.
Ohjasin Pampun tyhjillään olevaan poniboksiin, ja sitaisin tamman naruun solmun, joka toivon mukaan pitäisi ponin seinässä kiinni. Simona kävi hakemassa Pampun harjapakin, ja alkoi puhdistamaan tamman kavioita minun jynssätessäni kumisualla rapakerrosta pois ponin selältä. Simona jutteli kanssani iloisesti koko harjausoperaation ajan, ja sai minut vähitellen paremmalle tuulelle. Itseasiassa voisi olla aika kivaakin mennä miniponilla länkkäritunnille, olinhan kuitenkin Pampulalla menemisestä haaveillut jo jonkin aikaa. Ja kannatti mennä shettiksillä vielä kun pystyi.
Yhteisvoimin saimme Simonan kanssa pullistelevan Pampulan satulavyön kiinni, ja vaikka poni taistelikin kaikin voimin kuolaimia vastaan, olimme muiden kanssa samaan aikaan valmiina. Painoin vielä kypärän päähäni, kun lähdin ponin kanssa ulos.

Talutin Pampulan kentälle kaartoon muiden mukana. Pikainen tuulenpuuska heitti taas lisää kuivia lehtiä alas puista. Huomasin, että kentän laidalle oli kerääntynyt hoitaja jos toinenkin, mutta ihmekös tuo, olihan tämän syksyn ensimmäinen westerntunti juuri alkamaisillaan. Pieni jännitys kipristeli vatsassani kiristäessäni Pampun satulavyötä. Ponnistin jalustimen avulla matalan ponin selkään, ja jännitin, mahtaisiko tunti sujua hyvin, vai nolaisinko itseni totaalisesti hoitajalauman edessä. Olin nimittäin Simonalta kuullut, että Pampulan päähänpistoista ei koskaan tiennyt, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun ratsastin westerniä. No, nyt ei sentään ollut kaatosade, joka oli ajanut innokkaat katselijat Seppeleen ensimmäiseltä miniponitunnilta tallin suojiin.

Kun olin uppoutunut jalustinten mittailemiseen, minulle vieras mies käveli minun ja Pampun luokse. Jaahas, tämä taisi olla se paljon puhuttu Krister, joka oli vastikään aloittanut työnsä Seppeleen westernopettajana. Muistaakseni mies oli kaiken lisäksi Annen kihlattu.
- Hei, minä olen Krister, ja pidän teille tämän westerntunnin tänään, mies esittäytyi.
- Moi! Mä olen Nadja, ja hoidan Aristoa. Pampulalla mä en ole koskaan mennyt, enkä westerniäkään ole kokeillut, vaikka kiinnostusta on kyllä ollut, kiirehdin esittäytymään ja kertomaan itsestäni.
Krister näytti minulle, mikä olisi hyvä jalustinpituus westerniin, ja neuvoi myös jalan paikkaa ja muutakin länkkäri-istuntaan liittyvää.
- Voit nyt aluksi pitää ohjat yhdessä kädessä, ja annat toisen käden roikkua sivulla. Kättä pidät kutakuinkin siinä satulanupin yläpuolella. Ei ole väliä, kummassa kädessä pidät ohjia, Krister vielä neuvoi, ennen kuin lähti avustamaan Emskua.
Odottelin, että Krister sai vielä Emskun ja Emmyn neuvottua, jonka jälkeen hän antoi meille käskyn lähteä kävelemään uraa pitkin.
- Kun siirrätte hevosen käyntiin, painatte kerran pohkeilla ja sitten ette tee jaloilla enää mitään. Kävellään pari kierrosta ihan rennosti.
Kamerat räpsivät kuvia niin minusta kuin muistakin ratsastajista. Simonan olin värvännyt henkilökohtaiseksi kuvaajakseni, ja hän oli suostunut kuvaamaan minua kamerallani sillä ehdolla, että lähettäisin hänelle pari kuvaa hänelle hänen söpöstä ja ihanasta ja pikkuruisesta ja lutuisesta Pampulastaan westernkamat päällä.

Aluksi tuntui oudolta ratsastaa yhdellä kädellä, mutta totuin siihen yllättävän nopeasti. Pampula käveli melko reippaasti, mutta kuitenkin rauhallisena. Krister kertoi Alexin ja Myntin osaavan väistää ohjaa näistä hevosista parhaiten, ja käski meidän muiden tehdä normaalin asettavan liikkeen käännöksen suuntaan. Mies painotti vielä, että erityisesti painoavut olivat tärkeitä käännöksissä.

Ratsastaessani mietin, että pitäisi seuraavalle länkkäritunnille toivoa Humun sijasta Mynttiä, sillä olisi mielenkiintoista saada kokeilla ”ihan oikeaa” westernkääntämistä, ohjan väistöä. Käänsin Pampulan muutaman kerran radan poikki, ja pyrin ohjaamaan ponia pääosin painoavuilla. Käännöksistä tulikin melko hyviä.
- Raviin siirryttäessä puristatte pohkeilla, ja lopetatte heti kun hevonen siirtyy raviin. Kaikki ravia, tallin puoleisella sivulla pujotellaan loivasti noiden kahden tötterön ympäri, Krister huusi.
Puristin pohkeillani Pampun kylkiä. Poni lähti ravaamaan, ja hellitin otteeni. Pampula ravasi niin nopeasti ja innokkaasti, että meinasin koko ajan ottaa ohjat kahteen käteen tehdäkseni kunnon pidätteet. Onneksi yhdenkin käden pidätteillä oli sentään jonkinlainen vaikutus poniin.
- Ja Nadja istuu siellä alas satulaan eikä keventele, vaikka shettisravi tuntuisikin töyssyttävältä!
Lievästi punastuen istuin alas satulaan. Enhän minä Pampulan töksöttävän ravin takia keventänyt, olin vain liian tottunut ”perusratsastukseen”.
- Ja Emsku lopettaa polvilla puristautumisen kiinni satulaan, ja istuu rennosti. Noin hyvä, löydä tasapaino istuinluilta!
Minäkin huomasin jännittäväni vähän polviani, ja yritin rentoutua. Ravi alkoi tuntua helpommalta. Kun pääsimme tötteröille, pidätin ensin hieman, jotta vauhdilla eteenpäin kiitävä Pampula rauhoittuisi. Tein käännökset painoavuilla, mutta jouduin muistuttamaan ohjillakin, ettei pieni höyryveturi jyräisi vain suoraan eteenpäin.
- Käyntiä! Nyt työstetään hetki laukkaa yksitellen, Salma aloittaa ja tulee tänne keskelle isolle ympyrälle.
Pidätin Pampulan käyntiin, ja katsoin, kuinka Salma nosti Huiskalla laukan. Huiska innostui pitkistä ohjista, ja yritti lähteä kaahottamaan ympyrältä pois. Salma sai kuitenkin tilanteen hallintaansa, ja hetken kuluttua Huiskan laukka alkoi näyttää jo hyvältä ja rennolta.
Ratsastaessani hoitajaryppään ohitse, Simona hymyili minulle kannustavasti ja kuiskasi:
- Hyvin menee!
Vastasin pikaisella hymyllä takaisin, kun Krister käski minut ja Pampulan hänen luokseen. Taputin Pampulaa ja toivoin sen osaavan käyttäytyä.
Ohjasin Pampulan isolle ympyrälle Kristerin ympärille. Sain ohjeeksi tehdä pienen pidätteen, vaikka ohjat pidettäisiinkin pitkinä. Minun tulisi istua syvälle satulaan, ja antaa mahdollisimman selkeät laukkapohkeet, sekä siirtää painoa hieman ympyrän sisäpuolelle.
Tiivistin istuntaani, tein pienen pidätteentapaisen ja annoin laukkapohkeet. Pampula lähti tikittävään kiitoraviin, joten pidätin ponin harmistuneena takaisin käyntiin.
- Saat siirtää painoa vielä reilummin tänne keskelle päin. Yritä saada myös vielä hieman selkeämmät pohjeavut.
Nyt laukka nousi, ja tyytyväisenä hellitin pohkeitani. Pampula laukkasi innoissaan, mutta tamma malttoi kuitenkin pysyä ympyrällä. Toisinaan sain antaa uudet pohjeavut, ponin meinatessa hidastaa vauhtiaan radikaalisti.
Laukkavuoroni päättyessä ohjasin Pampun tyytyväisenä takaisin uralle ja taputin tamman pörröistä kaulaa. Kun muutkin olivat laukanneet yksitellen, saimme vielä käskyn tehdä muutaman käynti-laukka-käynti-siirtymisen uralla. Tein taas pidätteen, annoin pohkeet ja kallistin painoani sisälle. Nyt Pampula tajusi mitä piti tehdä, ja lähti viilettämään uraa pitkin innostuneena pitkistä ohjista ja edessä aukeavasta pitkästä sivusta. Yksi minimaalinen protestointipukkikin lensi, kun pidätin ponia reilusti. Siirtyihän se lopulta tikittävään kiitoraviin.
Otin vielä yhden noston käynnistä. Tällä kertaa olin varautunut ratsuni kaasuttamiseen, joten tein heti laukan noustua pari puolipidätettä. Laukkasin muutaman askeleen, ja siirsin takaisin käyntiin.
Kun oli aika ratsastaa kaartoon ja nousta selästä, huomasin olevani jopa vähän hikinen, olihan Pampulan kanssa saanut tehdä töitä. Taputin kuitenkin pikkuruisen ratsuni kaulaa kiitokseksi ennen kuin laskeuduin alas selästä. Yllätyin minimaalisesta pudotuksesta, olinhan niin tottunut hyppäämään alas Ariston 50 senttiä korkeammasta selästä.

- No, mitäs tykkäsit? Simona kysyi kiirehtiessään minun ja hoitoponinsa luokse poniboksille.
- No eihän se mikään automaattiponi ole, mutta tosi kiva kuitenkin! Mun on kyllä pakko päästä vielä uudestaan westerntunnille, oli toi sen verran hauskaa kuitenkin. Seuraavalla kerralla toivon sitten kyllä Mynttiä tai Alexia!
- Ai, eikö Humu enää kelpaakaan? Simona naurahti ja tuli suukottamaan pientä rautiasta turpaa.
- Kelpaa kelpaa, mutta haluan kokeilla kääntämistä silleen, että hevonen väistää ohjaa!
- Mäkin haluan kokeilla länkkäriä joskus! Simona hihkaisi.
Simona auttoi minua riisumaan Pampulta varusteet ja harjaamaan ponin. Päätimme yhteistuumin jättää ponin sisälle sen mahdollisia seuraavia tunteja varten. Simona lähti jo edeltäni, mutta minä rapsutin vielä Pampulaa hetken kiitokseksi kivasta tunnista. Kun olin kiitellyt ponia tarpeeksi, suuntasin kulkuni kohti oleskeluhuonetta - tunnin läpikäyminen isolla hoitajaporukalla alkakoon!

Ja anteeksi taas surkea maksu :/

[Fiia]

Apus, olin tämän ihan unohtanut! Tässä nyt maksu, pahoittelut myöhästymisestä ja iso kiitos tunnista (:

Seppeleen syksyn ensimmäinen western-tunti on alkamaisillaan. Tämänpäiväisellä ratsullani Myntillä en muista ikinä ennen ratsastaneeni, eikä lännenratsastus lajina ole minulle juuri sen tutumpi. Muutama kesä sitten olin kyllä Yhdysvalloissa lomareissulla ja vuokrasin sen viikon western-tyylin taitavaa Libby-quarteria, joka itse asiassa on Seppeleen lännentuntien opettajan, Kristerin, entinen hevonen. Pieni maailma! Montanassa ratsastelimme kuitenkin lähinnä ilman ohjausta maastossa, joten tämä on ensimmäinen varsinainen western-tuntini. Vähän jännittää, mutta uskon kyllä, että selviämme kaikki viisi oppilasta tunnista ihan kunnialla.

Ponnistan rauhallisena odottelevan Myntin satulaan ja haen hetken oikeaa asentoa lännensatulassa. Krister kertaa perusasioita istunnasta – jalat eteen ja alas pitkiksi, ohjat yhteen käteen. Minusta tuntuu, että joudun kurottelemaan varpaitani edes osuakseni jalustimiin, mutta ehkäpä jalkani siitä vielä venyisivät pidemmiksi Myntin kylkiä pitkin. Kokemus sinänsä on myös ohjien pito yhdellä kädellä, ja ylipäätänsä se, että ohja roikkuu löysänä. Myntti on onneksi itse rauhallisuus eikä sen selässä todellakaan tarvitse jännittää sitä, että hevonen sinkoaisi johonkin ilmansuuntaan yhtäkkiä, jos en roiku ohjassa kuin pelastusrenkaassa.

Aluksi tuntuu, että satulassa ei tehdä, eikä oikein saakaan tehdä, juuri mitään. Krister kieltää käyttämästä jalkaa muuta kuin kerran liikkeelle lähdössä, eikä sillä käännetä hevosta niin kuin englantilaisessa tyylissä. Sen sijaan Myntti väistää ohjaa, mikä tuntuu alkuun ihan käsittämättömältä ja aiheuttaa allekirjoittaneelle hiukan hahmottamisvaikeuksia! Sitten, kun saan juonen päästä kiinni, valaistun aivan yhtäkkiä tyylin hienovaraisesta tyylikkyydestä. Kuten Montanan Libby, Mynttikin toimii melkein ajatuksella; niin pienet avut riittävät siirtämään isoa hevosta. Keskivartaloakin tulee aktivoitua ihan eri tavalla, kun hevonen oikeasti kuuntelee istuntaa ja painonsiirtoa. Tätä pitäisi treenata Elmonkin kanssa.

Ravi Myntillä on rennon letkeää, ja satulassa on helppo istua puristamatta. Pienessä ravissa vatsalihaksiakaan ei ala heti muutaman metrin jälkeen kivistää, eikä minun tarvitse väkisin liimata takamustani satulaan – se pysyy siellä kuin itsestään. Ravissa pujottelemme tötteröitä. Myntti hölköttelee menemään ja kääntyy ohjaa väistäen. Fiilis on kuin oikealla lännenratsastajalla, kun virnistelen tamman selässä.

Laukkaa otamme yksitellen ympyrällä. Etukäteen minua arveluttaa, miten Myntti pysyy toisessa päädyssä kavereiden ollessa toisessa, mutta huoli on aika turha. Tamma kuuntelee painoapuja ja kääntävää ohjaa hyvin eikä edes kokeile puskea ulkoapuja vasten, kuten aika moni tuntemani poni olisi tehnyt. Krister korjailee istuntaani ja keinoja vaikuttaa hevoseen, joita sitten treenailen käynnissä itsekseni muiden laukkaillessa. Jalatkin tuntuvat jo tässä vaiheessa paljon pidemmiltä ja lantio joustaa ihan eri tavalla kuin normaalin tunnin jäljiltä.

Käynti-laukka –siirtymiset vaatisivat hiukan enemmän keskivartalon lihaksia kuin mitä minulla tällä hetkellä on. Myntti kuitenkin tekee kiltisti töitä ja hoitaa siirtymiset maksimissaan muutaman raviaskeleen kautta, muutaman toiston saamme puhtaastikin. Laukannostot ovat helpompia, ja kaiken kaikkiaan hommasta jää niin kuskille kuin ratsullekin hyvä fiilis. Kaiken kruunaa mukavan syksyinen sää ja muutaman tallikaverin kommentti siitä, että kohta me tuntilaiset saamme ihan kuvista katsoa, miltä meno oikein näyttikään. Hyvältä se ainakin tuntui!

[Salma]

Huiska oli leveä, karvainen ja lunki verrattuna säpsykkään Bonnieen. Huomasin sen heti, kun minut oli aseteltu istumaan sen selkään kuin alkeisratsastaja. Oloni tuntuikin sellaiselta: satula allani oli totuttua leveämpi ja se kohosi pyöreäksi nupiksi, ohjat oli annettu roikkumaan toiseen käteen ja kehotettu pitämään vain ja ainoastaan siinä. Vapaana sivullani roikkuva käsi tuntui orvolta ja tyhjältä, ihan kuin olisin päästänyt toisella kädellä irti laskuvarjon kannattimista.

Western-tuntia katsomaan oli kokoontunut hyvä joukko kentän aidan ulkopuolelle. Olin antanut kamerani Linnean haltuun ja hän näytti nyt selailevan kuvia, jotka olin edellisenä päivänä räpsinyt Bonniesta. Bonnie tarhassa, Bonnien turpa, Bonnie luimii kameralle, Bonnie ja minun tärähtänyt käteni. Jesse ja Robert vilkuilivat Linnean olan yli kuvasarjaa ja virnuilivat. No, kuvauskohteeni kiinnosti siinä määrin ehkä ainoastaan minua.

Tunnin pitäjä, Krister, oli jäänyt minulle vieraaksi. Hän oli hopannut viimeisenä selkään minut ja seisoi nyt kentän keskellä neuvomassa perusistuntaa. Ei isoja muutoksia enkkutyyliin verrattuna, mietin, ja yritin antaa jalkojeni venyä mahdollisimman pitkinä Huiskan kylkiä pitkin. Sen selässä oli itse asiassa hurjan mukavaa istua, olo oli turvallinen ja lämpimät hevosenkyljet huokuivat luotettavuutta. Suokki oli niin leveä Bonnieen verrattuna, että tuntui mahdottomalta ajatukselta kierähtää selästä alas.
Lähdimme kulkemaan käynnissä uraa pitkin. Tuntui hassulta, koko viiden ratsastajan kööri oli kuin TV-sarjassa tallilaisten räpsytellessä kameroitaan ja nojautuessa aidan yli nähdäkseen paremmin. Minä keinahtelin Huiskan selässä ja hengittelin viileää syysilmaa. Mietin, miten kivaa olisi päästä länkkärityylillä vaikka vaeltamaan maastoon. No, ehkä perusasiat olisi opeteltava ensin.
Tuntui hassulta opetella uusi tapa hevosen kääntämiseen. Olin aluksi sekaisin siitä, mihin suuntaan Huiska minun asetuksistani kääntyisi ja jouduin rauhoittamaan pohkeeni, etten tukisi liikaa sillä. Huiska kuitenkin kuunteli ystävällisesti ja täytti kesken jääneet pyyntöni kääntymällä rehdisti pois uralta.

Huiskan raviaskel oli pompottava, minä sain nojata reilusti taaksepäin ja hengitellä, että pysyin edes jotenkuten satulassa. Tamma näytti viihtyvän ulkoilmassa ja päästeli lujaa ravia karhea harja heilahdellen ja pää huolettomasti ylhäällä. Uskaltauduin hetken ravin jälkeen katsomaan ympärilleni ja huomasin, että muillakin taisi sujua ihan hyvin. Tämähän oli hauskaa! Tötteröillä, joilla pääsimme harjoittelemaan niin takamuksen satulaan juurruttamista kuin kääntämistä, Huiska olisi varmasti kompuroinut, mutta se tajusi pian tehtävän ja taisi pujotella melko pitkälti omin nokkinensa. Minä asetin parhaani mukaan ja muistin viime hetkellä nostaa katseen Huiskan niskasta eteemme uralle, joka oli täplittynyt punaisilla käppyräisillä syyslehdillä.
Laukkaa varten Krister otti meidät vuorollaan ympyrälle. Muut saivat kulkea välikäyntejä sillä aikaa. Kun tuli minun ja Huiskan vuoro, Krister kehotti aidan takana pitäviä nostamaan kamerat valmiiksi. Minä ehdin miettiä kehotuksen syytä hetken, mutta laukka-avut antaessani arvasin syyn. Huiska, joka kiritti välillä vain kiitoraviin, taisi pitää vapaasta ohjastuntumasta ja nosti iloisen laidunlaukan. Se ravisteli päätään tyytyväisenä ja minä annoin sen mennä koko sen suomenhevossydämen kyllyydestä. Nauratti.

Tätä minä haluaisin kokeilla uudestaankin! Mietin, kun teimme tunnin lopulla käynti-laukkasiirtymiä uralla. Huiskan innostunut, maastosamoilulaukkaa muistuttava rento tyyli oli varastanut palasen minun sydämestäni.