7.9.2013 Syysmaasto

[Anne]

Syyskuun maasto sebeläisille!

Mukaan mahtuu 12 ratsukkoa. Tervetuloa!

12/12

Anne - Frank

Clara - Walma
Ode - Edi
Salma - Bonsku
Simona - Pampu
Fiia - Elmo
Emmy - Patron
Britta - Hype
Essi - Humu
Lynn - Venna
Riona - Eela
Nadja - Aristo
Emsku - Hese

Syksyn häivähdyksiä aamuilmassa. Kalpeasti nouseva aurinko ja fleecen läpi pureva vilpoinen tuuli. Eli mitä mainioin maastoiluilma. Kaikki kolmetoista ratsukkoa olivat valmiina jonomuodostelmassa jo ennen kymmentä, joten lähdimme matkaan. Ohitimme Seppeleen kentän ja siirryimme miltei heti raviin pohjoiseen vievällä metsätiellä. Frank keinui allani ja kulki selkä pyöreänä.

Samoilimme metsässä käynnin ja ravin välillä vaihdellen. Porukka näytti pysyvän hyvin kasassa, vaikka hevosissa virtaa riittikin. Välttelimme autoteitä viimeiseen asti ja ohitimme kaksi metsälampea matkallamme. Tulimme pian laukkasuoran viereiselle pellolle. Sänkipelto lauloi kutsuaan ja käskin kaikkia nostamaan laukan. "Ei ohitteluja!" Käsky oli turha, yrittihän jokainen pitää ratsunsa hyppysissään. Toiset siinä onnistuivat, joillakin hevoset hakivat miltei neliin syysilmasta innoissaan.

Kun kaikki saatiin takaisin muodostelmaan, teimme vielä siirtymisiä ja kaarevaia teitä sänkkärillä. Sen jälkeen suunnattiin takaisin tallille. Hevoset olivat hionneet ja ratsastajat myös. Syysaamu lämpeni jo päiväksi, kun saavuimme tallille.

Simona ja Clara poneillaan sänkkärilaukassa.

Spessu Simonalle ja Claralle!

[Emsku]

Sänkkärilaukkaa!

[Jusu]

Let's mennään, sanoi Venna ja sitten mentiin.

[Emmy]

Edi edellä ja Patron perässä riemuiten syysilmasta ja sänkkäripellosta.

[Fiia]

Syyskuun alun aamu on kirpeä ja Elmo näyttää juuri niin väsyneeltä kuin millaiseksi tunnen itseni. Hieron silmiä, toimin hitaasti ja kankein sormin ruunaa harjatessani ja käyn yläkerrassa lisäämässä kaapistani takin alle villapaidan ennen matkaan lähtöä. Poni mulkoilee minua pahasti, kun lasken satulan sen selkään ja yrittää näykkiä, kun kiristän satulavyötä.
”Sama fiilis, ukkoseni”, huokaisen ponille. ”Kyllä mäkin haluaisin tähän aikaan vain makoilla sängyssä peiton alla, mutta nyt on aika reipastua ja käyttäytyä niin kuin Kunnon Kansalaiset, okei? Mekään ei olla käyty ikuisuuksiin maastossa.”
Elmo pärskähtää epäuskoisen kuuloisena. Taputan sitä, kaulalla on jo aavistus talvikarvaakin.

Pihalla poni virkistyy ja astelee edestakaisin, kun yritän pidentää jalustimia maasta käsin. Sormet ovat edelleen kohmeessa, mutta muuten minäkin alan pikkuhiljaa piristyä. Aurinko paistaa matalalta puiden takaa ja syksyinen ilma tuntuu hyvältä virratessaan keuhkoihin. Meitä on täysi tusina lähdössä maastoon Annen ja Frankin lisäksi. Asetun jonoon Salman ja Bonnien taakse, ja Lynn ohjaa Vennan Elmon perään.
”Moikka!” tervehdin tyttöä ilahtuneena. ”Mä en huomannutkaan että säkin olit tulossa.”
”Pitäähän sitä aina säännöllisin väliajoin tulla täälläkin käymään”, Lynn hymyilee. ”Svante oli muuten alkuviikosta aika hillitön.”
”Ei yllätä”, hymähdän. ”Sillä on nyt tosi paljon energiaa ja kohta vielä enemmän, kun mulla alkaa duuni. Mukava kun oot käynyt, ratsasta sitä vaan niin paljon kuin sielu sietää.”

Lynn lupaa tehdä niin. Pikkuhiljaa muutkin pääsevät jonomuodostelmaan, ja kun Anne ratsuineen vielä saapuu paikalle, lähdemme saman tien matkaan. Alkukäynnit ovat lyhyet – siirrymme raviin melkein heti metsän siimekseen päästyämme. Yöllä on satanut, maa on kostea ja puista tipahtelee hissukseen pisaroita. Elmo kuuntelee korvat taaksepäin taitettuina, kuinka Lynn juttelee Vennalle mukavia. Pikkutammalla tuntuu olevan kiire. Elmon ravi on lyhyttä ja jännittynyttä, poni tuntuu räjähdysherkältä, mutta se ottaa pidätteet tosissaan enkä minä jaksa olla huolissani.

Ravipätkät pidetään lyhyinä. Matkassa on niin erikokoisia hevosia, että pienimmät jäisivät takuuvarmasti matkasta pidemmillä suorilla. Minua se ei haittaa. Aamu on jotenkin satumainen. Ohitamme pienen metsälammen, jonka pinnasta höyry nousee vaaleanharmaina pilvinä. Veden pinta on ensin koskematon, sitten kala käy pinnassa ja rikkoo jännitteen. Renkaat pakenevat rantoja kohden säännöllisinä ympyröinä. Kaikki on äkkiä hirveän kaunista ja minä niin onnellinen siitä, että saan olla juuri tässä enkä siellä peittoni alla.

Saavumme sänkipellolle, jolla on ratsastajien mielestä vain yksi tarkoitus – toimia alustana kunnon peltolaukalle. Anne kieltää ohittelun, mutta hevosia se ei kiinnosta. Ariston häntä nousee tummanpunaiseksi soihduksi, kun nuori ruuna kiihdyttää saman tien Eelan rinnalle ja saa koko porukan peräänsä. Meidän edessämme Bonnie painaa päätään alemmas ja nostaa laukan. Minä nousen jalustimille, työnnän kättä eteen ja pyydän Elmoltakin laukkaa. Ruuna vastaa pyyntöön välittömästi, hyppää laukalle ja ottaa tilaa hieman jonosta sivuun.

Elmo painaa ohjalle ja minä tunnen, kuinka se pureskelee kuolainta ja kysyy: joko saa mennä?
”Ei”, minä vastaan päättäväisesti ääneen ja teen pidätteen. Elmo tulee hieman lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi, mutta tekee sitten omat ratkaisunsa. Poni vaihtaa laukan, pärskähtää leikkisästi ja ampaisee matkaan. Sitä ei paljoa pidellä, mutta onneksi pellolla on tilaa antaa mennä. Syysilma iskee takin ja villapaidankin läpi iholle, mutta minulla ei ole kylmä – siitä Elmo pitää huolen. Annen merkistä istun alas satulaan ja yritän kädet kipeinä saada pidätteet menemään läpi. Ruuna laskee lopulta raville itseensä täysin tyytyväisenä ja vilkaisee taaksepäin sivusilmällä. Se ei edes puuskuta. Vieläkö mentäisiin? Nyt ei mennä, mutta lupaan ponille, ettei tämä ollut viimeinen peltolaukkamme tänä vuonna.

[Essi]

Syysmaasto; mikä ihana ajatus! Monen hevosen letka kiprakassa, mutta aurinkoisessa syysaamussa punaisten ja keltaisten lehtien loistaessa maassa ja puussa ja kahistessa hevosen jalkojen alla. Ja juuri sellainen siitä on tulossa. Aurinko kurkistelee varovasti punertavien vaahteroiden takaa. Maahan pudonneet koivunlehdet kahisevat mun jaloissani, kun kävelen vihreä puuvillanaru käsissäni kohti heppatarhaa. Tammat nyhtävät kylki kyljessä heinää isosta pyöröpaalista. Kutsun Humua nimeltä ja tamma lähteekin kävelemään kohti porttia. Se antaa tavalliseen tapaansa helposti kiinni ja rouskuttaa mielissään erikoisherkun, sille tarjoilemani kovettuneen ruisleivänpalan. Rapsutan sen säkää ja tallustan aitalle tamman seuratessa perässä riimunnaru löysällä.

Harjatessani tammaa panen merkille sen karvan pituuden - suomenponi on alkanut kasvattaa talvikarvaa. Ajattelen, että pitää pian kysyä Annelta, voisiko Humulle klippailla vauhtiraidat ja vaihdan samalla kumisuan pölyharjaan. Pikapuoliin mun hupparini on yltä päältä ruskeissa karvoissa. Harjaan myös itseni ja putsailen sitten Humun kaviot. Yhtäkkiä huomaan, että mulla on jo kiire pukea tammalle varusteet, joten hölkkään varustehuoneeseen, josta puuttuu jo kahdettoista varusteet. Haen myös kypärän yläkerrasta ja vaihdan kengät, ja koska kiirehdin, olen etuajassa valmis. Anne määrää meidät Elmon ja Hesen väliin, ja mä ohjaan Humun sinne. Jännitys kipristelee mahassa mukavasti, kun Anne käskee letkan vauhtiin. Syysmaasto voi alkaa!

Lyhyiden alkukäyntien jälkeen kerätään ohjat ja siirretään hevoset raviin. Humu pärskähtelee innokkaasti ja venyttää askeliaan kohti Elmon takamusta. Mä kevennän tahdikkaasti ja samalla pidättelen yli-innokasta tammamummoa.
"Kaikki ravat lentää mun naamaan", Emsku valittaa meidän takana hyväntuulisena. Mä yritän saada Humua pidemmäksi mutta silti rauhalliseksi, ettei sen askeleet olisi niin lennokkaat ja kuraalennättävät.

Reippaiden ravipätkien ja Humun mielestä liian hitaiden käyntipätkien jälkeen päädymme sänkkärille. Humu täysin tavoistaan poiketen tepastelee innokkaana ja nostelee etusiaankin hieman, kuin olisi lähdössä keulimaan. Nauran tammalle ja silitän sen kaulaa pehmeästi. Lopulta Anne päästää ilmoille laukkakäskyn, ja yrittää mumista perään, ettei ohitteluja.
"Meni jo!" mä huudahdan naiselle ja nousen kevyeeseen istuntaan tamman heitellessä takapäätään. Sen jälkeen mä annan sen juosta. Tottakai mä saisin sen pideltyä, mutta antaa mummon kerrankin mennä. Mä nojaudun ruskean kaulan ylle ja teräsmiesmummo painelee ohi ensin Elmosta, sitten Frankista, Hypestä ja Aristosta. Jäljellä on enää Eela, joka painelee täyttä höyryä. Mä vaan nauran Humulle, joka juoksee kuin viimeistä päivää. Vedet lentää silmistä vauhdin voimasta, ja vähä vähältä mun teräsmummoni saavuttaa Rionan pidättelemää Eelaa. Kaikkien suureksi hämmästykseksi maastoretken vanhin osanottaja on perillä ensimmäisenä, vaikka muut tulevatkin heti perässä. Mä nauran jälleen Humulle, joka tepastelee koko loppumatkan ylväänä pää pystyssä. Perillä tallilla mä silitän tamman kaulaa ja hyppään alas satulasta.
"Sä oot paras!" mä sanon tammalle, ja se pörhistelee ylpeänä kuin sanoen:
"Mä tiedän sen kyllä!"


yep lyhyt kakka ja Fiian tarinassa oli heppajärjestys vähän eri

[Deleted]

S Ä N K K Ä R I L A U K K A A

Minä ja Eela sänkipellolla laukkaamassa.

[Salma]

Haukotutti. Istuin Bonnien selässä tummansiniseen hupputakkiin pukeutuneena ja pörröreunuksinen huppu päähän kypärän yli pinkeäksi vedettynä. Aamun lempeä aurinko säteili rauhallisesti selkääni, tuuli tuntui kylmältä ja painoi kulahtanutta syysruohoa maata vasten. Tallipiha oli kirjottu punaisilla, keltaisilla ja oransseilla lehdillä, jotka kahisivat kuivuuttaan jonkun astuessa niiden päälle. Olin yrittänyt kuunnella aamulla sunnuntaimusiikkia karistaakseni itseni pois unen maasta, joten päässäni renkutti nyt Robinin listahitti. Hyräilin melodiaa puoliääneen ja Nadja tirskahti minulle punertavakarvaisen Ariston selästä.
”Salman musamaku alkaa valottua!” hän kommentoi.
Bonnie tuntui energiseltä. Se yritti kiepauttaa itsensä taaksemme parkkeeranneen Elmon luokse, höristeli korviaan tympeällä ilmeellä takaisin katsovalle ruunalle ja pärisytti jopa ystävällisesti sieraimiaan. Ohjasin tamman hetkeksi pois jonosta ja pyöritin sitä voltilla, kunnes se rauhoittui ja suostui seisomaan paikoillaan. Lynnkin, jota näki tallilla nykyisin melko harvoin, oli tullut paikalle ja istui valkojouhisen Vennan selässä lämpimästi pukeutuneena.

Metsässä aurinko ei päässyt lämmittämään yhtä hyvin ja minua alkoi paleltaa, kun kuljimme käynnissä polkua pitkin. Ilma tuoksui hyvältä ja poni allani asteli halukkaasti pehmeässä maassa. Pensaiden ja matalien puiden oksat viistivät polviani ja jouduin kumartumaan Bonnien sileää kaulaa vasten, kun kapeammalla polulla rosoiset koivunoksat roikkuivat matalalla. Makeaan ruskalehtien ja kostean mullan tuoksuun sekoittui ponin lämmin tuoksu.
Pääsimme isommalle polulle ja kannustimme hevoset raviin. Bonnien askel liisi pitkänä, kuolainrenkaat kilahtelivat iloisesti ja minun oli helppo sovittaa kevennykseni sen liikkeisiin.
”Lampi vasemmalla!” Anne huikkasi kauaa jonon kärjestä tummien kärpäspilkkujen läikittämän Frankin selästä. Tiirailin puunrunkojen väliin ja hetken päästä siellä pilkahtelikin vesi tuhansissa sinisen sävyissään. Bonnie pärskähteli lujaa ja heitti päätään, kun keskittymiseni herpaantui hetkeksi ihastelemaan lammen kauneutta. Riistin katseeni veden unenomaisen tyynestä pinnasta, puristin käteni nyrkkiin puolipidätteeseen ja kevyellä pohkeiden painalluksella lisäsin ravia hiukan. Bonnie tarttui hanakasti tehtävään, sen kaula kaartui ja harja hypähteli iloisesti askelissa.

Sänkipelto lähestyi. Vatsassani kouraisi jännitys: vaikka Bonsku oli mahtavalla tuulella, kolmentoista muun hevosen pyrähtäminen laukkaan herättelisi taatusti sen kilpailuvietin. Annen annettua laukkakäskyn käänsin ponin voltille, ennen kuin se ehti edes tajuta kavereiden keinahtaneen liikkeelle, ja annoin sitten ohjaa. Bonnie ampaisi liikkeelle, kyljet kohoilivat ja sydämeni tuntui takovan melkein yhtä nopeaa kuin poninkaviot peltoa pitkin. Kohosin kevyeen istuntaan ja siristin kylmässä tuulessa kyyneliin herahtaneita silmiäni. Tummat nahkaohjat sain puristaa tiukasti nyrkkiini, ponin tahti oli nyt jo niin luja, että ilman turvallista tukea minulta se olisi tikuttanut hurjaa neliä.
Shettikset olivat jäänet kauas jälkeen, samoin Emsku pyöreäkylkisellä Hestialla. Meidän rinnallamme laukkasi päätään viskellen ja pitkä harja Odelien kasvoille hulmuten Edi. Poni pukitti, mutta Odelie istui ammattimaisen näköisenä alas satulaan ja pidätti askelta hiukan. En ehtinyt seurata heitä pidempään, sillä Bonnie kiihdytti edessä laukkaavaa Aristoa kohti. Punertava häntä leiskui auringossa, hevosen kapeat lautaset työskentelivät voimakkaasti ja räjähtävän lähdön vuoksi se oli pidellyt kärkiasemaa. Vauhdin huumassa yritin harkita, olisiko järkevämpää pidättää vai antaa Bonnien kiihdyttää Ariston rinnalle. Annoin ohjan valua sormieni välistä hiukan pidemmäksi - muuta ei tarvittu. Ponin korvat ponnahtivat tyytyväisinä pystyyn ja se tuntui kokoavan itseään allani sekunnin sadasosan ajan, ennen kuin nosti päätään ja antoi mennä täyttä vauhtia. Tartuin tuulen pörröttämään valkeaan harjaan (ponin kaula painui ja nousi allani sen pinkoessa Ariston rinnalle) ja tunsin suuni leviävän hymyyn. Ihanaa! Aurinko paistoi silmiin ja minä vedin keuhkot täyteen kylmää syysilmaa sydän onnesta tykyttäen.

[Clara]

Ravailua metsässä. Kiitos ihanasta Spessusta, Anne! <3

[Britta]

Maksu:

Britta ja Hype ryntäävät metsästä avoimemmalle alueelle. Hype esittelee lisättyä ravia (ihan omasta tahdostaan..).

[simona]

Kiitos ihanasta kuvasta! (:

Istuin vielä aamutuimassa Pampulan selässä. Takanani oli musta hiiliponi Walma ja edessä löntysteli hopeaharjainen Patron. Annen ja Frankin johdolla lähdimme etenemään kohti sänkipeltoa, jonne oli ilo päästä - syyslaukkaa syysmaastossa syksyisessä aamumaisemassa! Menimme ensin metsäpolkuja, jossa askellajina olivat rauhallinen käynti ja ravi. Pampula ei oikein nauttinut olosta olla näin aikaisin missään "töissä" ja ravasi aika hitaasti, kunnes liilamusta poniraippa teki kunnolla tehtävänsä.

Metsä tuoksui syksyiseltä, ihanalta ja pitkäänodotetulta, Pampulakin alkoi vähitellen reipastua ja olisi tekenyt vain mieli laukata suoraan eteempäin ja kaasuttaa, mutta tiesin sen tulevan vasta pellolla. Anne huudahti jotakin lammesta, ja katsahdin sitten lampeen jonka pinnalla oli muutama, punertavankeltainen syyslehti.
- Syksy sitten on ihanaa! huokaisin.
- Lukuunottamatta pimeitä, huisinkylmiä syysiltoja! Clara lisäsi.
- Nyt sä masennutit mut! sanoin naurahtaen.
- Tieto lisää tuskaa! Clara sanoi ja hiljensi hieman Walmaa joka puski eteempäin kuin juna. Pian kuitenkin näin laukkasuoran vieressä olevan pellon, joka näytti houkuttelevalta! Anne huikkasi jonon kärjestä kärpäskimon Frankin selästä jotakin. Erotin sanat laukannosto sekä ei ohitteluja, mutta tiesin koko ohitteluhomman olevan mahdotonta!

Annoin Pampulalle laukkapohkeet, ja se rynnisti sänkipeltoa pitkin innoissaan. Riistäytyi pari kertaa käsistä, ja tunsin ponin heittävän muutamaa pukkia allani, mutta kuka välittää? Ihana syysmaisema ponin selässä pitäisi kaikkien halukkaiden saada kokeilla! Walma ja Clara kirivät vierelle. Claralla näytti olevan homma enemmin hanskassa kuin minulla, jolloin jarrutin vähän Pampulan menoa - poni kuitenkin tuntui vain villiintyvän ja kiihdyttävän vauhtiaan.

Hillitön laukka jatkui kunnes muodostimme taas tutun muodostelman. Teimme vielä siirtymisiä ja perusjuttuja, kunnes lähdimme takaisin kohti tallia. Silitin tamman vaaleanruskeaa, aika hikistä kaulaa - poni oli pinkonut minkä lyhyistä jaloistaan pääsi! Taputin tammaa kaulalle, kunnes huomasin ponin pysähtyvän itsenäisesti kun kaikki muutkin kaarrossa. Laskeuduin alas selästä ja nostin hopeanhohtoiset jalustimet ylös. Tartuin ohjiin ja vein tamman karsinaansa.
- Toi oli mahtavaa! Clara hihkaisi kun veimme ponien tavaroita satulahuoneeseen, en voinut kuin hymyillä ja nyökätä - ehkä naurahtaa pienesti. Pesin tamman kuolaimet huolellisesti ja asetin ne paikoilleen naulakkoon. Satulankin telineeseensä.

Lähdin vielä Pampulan luokse ja annoin pienen pusun sen vaalealle turvalle.
- Tiedäthän, että sä olet paras! sanoin ja silitin tamman otsaa.

[Nadja]

Syysmaastossa

7.9.2013

Viileä tuulahdus pyyhkäisee ylitsemme saaden Ariston harjan heilahtamaan kevyesti. Huomaan edelläni Hypeä taluttavan Britan haukottelevan, ja pian huomaan itsekin haukottelevani. Syyskuinen aamu oli hiukan viileä ja välillä pieni tuulen puuska pudotti jostain puusta taas muutaman lehden lisää. Vaikka olinkin hiukan väsynyt, olin silti iloinen, olihan edessä syysmaasto. Napakka nykäisy riimunnarusta napakalla ”Ei!”-käskyllä koristeltuna sai Ariston uskomaan, että sen kannattaisi lopettaa leikkimielinen näykkiminen, edes hetkeksi. Angloarabia ei tuntunut väsyttävän kovin paljoa, muttei sekään ihan yhtä pirteällä tuulella ollut kuin useimmiten. No, kukapa tykkäisi aikaisesta lauantaiherätyksestä.

Kumisualla Ariston hiukan mutaista karvaa raaputtaessani vaihdoin pari sanaa viereiseen poniboksiin ilmestyneen Simonan kanssa. Olin kuitenkin vielä melko uneliaalla tuulella, joten keskustelu loppui aika lyhyeen. Aristolla on kuitenkin tehokkain kyky herättää minut horroksesta, ja heräilinkin pikkuhiljaa joutuessani harjauksen aikana komentamaan milloin näykkivää, milloin pyörivää, milloin kättäni hamuavaa ja milloin karsinan lattiaa kuopivaa ruunaa. Lähtiessäni hakemaan satulaa ja suitsia, Patronin harjausta viimeistelevä Emmy hymyili minulle kannustavasti. Tyttö oli ilmeisesti seurannut Ariston touhuja minun harjatessani sitä. Vilautin tytölle pienen hymyn ja jatkoin matkaani kohti satulahuonetta. Aristo oli ihanin hevonen koko maailmassa, ja enemmänkin rakastin sen sähläämistä, enkä suinkaan ärsyyntynyt siitä. Toki väsyneenä oli joskus hiukan hankalaa olla ärähtämättä hevoselle, jos se sääti koko ajan omiaan. Mutta ainakaan minulla ei ollut tylsä hoitsu.

Säätäessäni jalustimia tallipihalla Ariston selässä, katsoin nopeasti ympärilleni. Tunnistin kaikki kasvot, tosin Riona ja Essi olivat minulle vielä hiukan tuntemattomampia. Tallista tuli ulos vielä Fiia Elmoa taluttaen, ja heidän perässään joku vaaleahiuksinen naisenalku Venna vierellään kävellen. Muistelin muutamien hoitajien puhuneen jonkin aikaa sitten, että syysmaastoon olisi lähdössä myös joku Lynn. Ilmeisesti tämä Vennan satulavyötä kiristävä henkilö oli sitten hän. Huomasin Salman hyräilevän Puuttuvan palasen melodiaa, ja naurahdin naiselle.
- No nyt me sitten ainakin tiedetään, mikä levy Salmalle pitää ostaa joululahjaksi! totesin.
Salma kääntyi katsomaan minua Bonnien selästä, ja virnisti minulle pienesti. Taputin jo innokkaana menossa olevaa Aristoa rauhoittelevasti kaulalle, ja pyysin sitä odottamaan vielä hetken.

Olin asettunut jonossa heti Annen ja Frankin perään, ja jouduin välillä hidastamaan Ariston reipastahtista ravia sen meinatessa törmätä edessämme kulkevaan kärpäskimoon. Hieman vastahakoisesti ratsuni otti puolipidätteet vastaan ja hidasti raviaan hetkeksi.
- Lampi vasemmalla! Anne huikkasi.
Käänsin päätäni vasemmalle ja näin kauniin metsälammen, jonka pinta oli aivan rikkomaton. Olisin voinut jäädä katsomaan lampea vielä pitkäksi aikaa, mutten viitsinyt jättää Aristoa hetkeksikään vahtimatta. Puusta leijaili lehti Ariston harjaan, ja irrotin toisen käteni hetkeksi ohjista ottaakseni punaruskean lehden pois. Hevonen ravasi rytmikkäästi allani, kunnes Anne antoi käskyn siirtyä käyntiin. Jarrutin ruunan hitaampaan askellajiin ja päästin ohjia pidemmäksi sen vastatessa apuihini.

Anne ilmoitti sänkipellon lähestyvän, joten keräsin ohjia hyvälle tuntumalle. Laukkakäsky kajahti ilmassa, ja samalla hetkellä painoin laukkapohkeet kiinni Ariston kylkiin. Hoitsuni oli innoissaan syksyisestä maastoretkestä, ja avara sänkipelto kutsui meitä päästelemään lujaa. Niinpä Aristo lähti kuin raketti, eikä vauhdissa edes muistanut, että olisi voinut vetää myös ilopukkeja. Hyvä niin.
Ariston harja ja omat hiukseni hulmusivat, ja tuuli sai vedet kihoamaan silmiini. Tunsin hevosen lihasten työskentelevän allani, ruunan venyttäessä askeliaan yhä pidemmäksi ja pidemmäksi. Kevyessä istunnassa otin hieman tukea Ariston harjasta, ja tajusin olevamme kärkipaikalla. Bonnie kiri rinnallemme, muttei päässyt vauhdikkailla poniaskelillaan ohi. Aivan viime metreillä takaamme pyyhältää yhtäkkiä teräsponi Humu, ja Essi tuulettaa päästyään tiukasti ensimmäisenä maaliin. Aristo tulee vain yhden askeleen jäljessä, ja joudun ratsastamaan hetken voltilla saadakseni kuumenneen ruunan hidastamaan. Kun ruuna siirtyy käyntiin, kehun sitä vuolaasti ja päästän ohjia aavistuksen pidemmäksi. Otimme vielä parit siirtymiset ja taivuttelut pellolla, jonka jälkeen lähdimme takaisin tallia kohti. Syysmaaston kohokohta oli takanamme, ja kaikki juttelivat innoissaan jonon palatessa ravissa ja käynnissä Seppeleeseen.

Tallipihalla halaan Ariston lievästi hionnutta kaulaa, ja loikkaan alas selästä. Nostan hopeanväriset turvajalustimet ylös, ja löysään Ariston vyötä reiällä. Otan ohjat käsiini ja talutan ruunan muiden mukana talliin.

Riisuttuani kamat Aristolta talutan sen pesariin, jossa pesen punarautiaasta karvasta enimmät hiet pois. Karsinassa heitän ohuehkon loimen Ariston selkään nopeuttaakseni karvan kuivumista.
- Mä olen maailman onnellisin tyttö, ja sen on täysin sun ansiota, kuiskaan vielä Aristolle halatessani hevosta sen karsinassa. Päästän ruunan kaulasta irti, suljen karsinan oven takanani ja lähden kapuamaan yläkertaan.

[Odelie]

Maastoon lähdössä, Edi hieman kärsimättömänä seisoskelee. Kiitos maastosta (: