5.5.2013 Toukomaasto

[Anne]

Maastoilemaan, sebeläiset! Mukaan mahtuu 12 ratsukkoa.

8/12
Anne - Huiska
Akku - Huijari
Kirsikka - Sikke
Emmy - Patron
Salma - Bonnie
Jesse - Tollo
Britta - Hype
Anthon - Taiga
Taru - Humu

Lähdimme keväiselle maastoretkelle tallin pihamaalta.



Nostimme ravin saapuessamme metsätielle ja ravailimme reippaalla tahdilla.



Jatkoimme ravailua myös isommalla hiekkatiellä. Siirsimme kuitenkin hevoset käyntiin, kun auto lähestyi meitä. Auto ei kuitenkaan hidastanut vaan kaahotti tuhatta ja sataa ohitsemme säikyttäen hevoset.



Kun vaarallisesta tilanteesta oli jotenkuten selvitty, tulimme pienemmälle tielle ja annoimme hevosille pitempää ohjaa.



Ravasimme ja laukkasimme pätkä, kunnes saavuimme Liekkijärvelle, jossa rohkeimmat kävivät kahlailemassa (taustalla hihkuva Bonnie ei).



Tämän jälkeen ratsastimme takaisin tallille ravaten la laukaten, lopuksi pitkän käynnin ottaen.

Paaaaahoittelen laatua!!

[Salma]

Toukomaasto! Sitä olikin odotettu. Talli oli kuhissut mukavasti pari edellistä päivää, kun olimme seuranneet säätiedotuksia ja toivoneet kaunista ilmaa ja leutoa tuulta.

Maastoreissu kulki ratsastustunnin nimellä, vaikka oikeammin se meistä kaikista kuulosti etukäteen pelkästään suurelta hauskanpidolta. Olimme kulkeneet pitkän talven maneesissa pölyävää uraa, joten itse kukin oli odottanut tätä hetkeä kauan.
Meitä oli ilmoittautunut reissuun yhteensä kahdeksan ratsukkoa, koko poppoo hoitajia lukuun ottamatta minua ja Jesseä. Aamupäivästä kokoonnuimme hevosinemme tallipihalle, kiristimme viimeiset remmit ja nousimme selkään. Herkkähipiäisemmätkin ratsut pärjäsivät pihalla jo mukavasti ilman vilttejä ja ratsastajatkin olivat pukeutuneet pääasiassa ohuisiin tuulitakkeihin tai villaneuleisiin. Minulla oli päälläni suuri, violetin kolmessa eri sävyssä raidoittuva villapaita.
Bonnie oli säpsyllä tuulella. Olimme maastoilleet – osittain harjoituksen vuoksi – jo muutaman kerran tälle keväälle, mutta poni tuntui olevan tiukasti sitä mieltä, että ulkoilmassa oli pikkuisen pelottavaa ja hirmuisen jännittävää. Satulaan päästyäni ohjasin ponin tiukasti Tollon perään, sillä sen se tunsi hyvin ja hötkyilisi ehkä vähemmän, kun näkisi kuinka hienosti iso heppa kulki. Toivottavasti.

Matka alkoi metsätiellä, jossa kannustimme hevoset reippaaseen raviin. Anne ratsasti ensimmäisenä kermakaramellin värisellä Huiskalla, joka päästeli niin lujaa vauhtia, että lähes kaikki perässätulijat tuntuivat joutuvan vauhdittamaan hevosia. Jesse kevensi reipasta tahtia edellämme Tollon selässä ja Bonnie pisti niin ison vaihteen päälle, että tuntui, kuin olisin istunut koneen moottorin päällä. Taakseni vilkaistessa huomasin, että perääpitävällä Taigalla taisi olla vaikeuksia pysyä pitempikoipisten hevosten tahdissa. Puristin nahkaohjat käsissäni nyrkkiin, jotta Bonnie tiivistäisi askeltaan hiukan.
Isommalla hiekkatiellä matka olisi jatkunut samaa reipasta tahtia, ellei horisontista olisi lähestynyt punainen, virtaviivainen autonkuvatus. Se kaasutti eteenpäin niin, että hiekka pöllysi savuna renkaista ja moottori ulvoi kuin susilauma. Anne viittasi meidät hidastamaan käyntiin ja me kaikki odotimme auton hidastavan nähdessään pitkän liudan hevosia, mutta se jatkoi porhallustaan samaa vauhtia. Ratissa näytti istuvan lippispäinen kaveri ja puolittain avonaisesta ikkunasta kaikui jumputus, joka särisytti auton lommoutunutta takapeltiä.
Hevoset väistivät lujaa kaahottavaa autoa ojaan asti. Bonnie heitti päänsä korkealle ilmaan, pyörähti ympäri ja olisi varmaankin suunnannut täyttä vauhtia takaisin tulosuuntaamme, ellen olisi saanut ohjattua sitä Humun karvaiseen kylkeen. Kirsikka lennähti Siken kaulalle ja Brittan jalustimet heiluivat villisti vapaina, kun Hype steppasi paikoillaan.
”Mikä typerys tuo oli!” Emmy kiljahti kiukkuisena kurottaessaan nappaamaan sormien välistä valuneet ohjat takaisin nyrkkeihin.
”Ei tainnut tajuta, ettei hevonen ole mikään mopo. Ääliö!” puhisin minäkin.
”Se on niitä, jotka luulee, että omistaa koko tien vaan siksi että pääsee lujaa ja kovalla äänellä”, Jesse tuhahti pujottellessaan pitkäjalkaisella Tollollaan siististi ponien lomitse takaisin tienreunaan.

Koko porukkaa jäi harmittamaan uhkarohkea autoilija. Anne ohjasi meidät pian pienemmälle tielle pois ajoradalta, jotta vastaavilta tilanteilta vältyttäisiin. Tunnelma parani vähitellen suunnatessamme kohti Liekkijärveä vuoroin ravaten, vuoroin laukaten. Minulla oli jatkuvasti jonkinasteisia vaikeuksia pitää kuumenevaa Bonnieta käsissä, joten laukkapätkien aikana istuin tiukasti satulassa jalat ponin ympärille kierrettynä ja pidin huolta, ettei se saanut ylimääräistä tilaa keksiä omiaan. Tollon hännässä se kulki suhteellisen sievästi, mutta kärkkyi aina silloin tällöin tilaisuutta kiilata sen ohitse. Kun ohitimme vihreäseinäisen, sammaltuneen autiotalon poni oli jopa pomppia takajaloilleen kaikesta purkautuvasta jännityksestä.

Liekkijärvi oli jo täysin sula, mutta vesi näytti hyisen kylmältä. Tummaan, kosteaan rantahiekkaan jäi syviä kavionpainaumia hevosten kulkiessa käynnissä rantaviivaa kohti. Tai – muut hevoset jäähdyttelivät hyvien tapojen mukaan rauhallista vauhtia, Bonnie tepasteli kaula kaarella ja jalat korkealla. Se jopa pysähtyi kerran ja kauhoi etusellaan ilmaa niin, että hiekkakiteet lensivät täplittämään edellä kulkevan Tollon lautasia.
”Hevosia saa kahluuttaa rannassa, jos haluaa!” Anne huikkasi jonon kärjestä. Huiska touhotti jo hyvillä mielin kohti vesirajaa, samoin Huijari, Humu ja Taiga. Herkkäihoisemmat hidastivat hiukan rannassa, mutta suurin osa ratsuista astui veteen mielellään.
Minä sen sijaan osasin odottaa vaikeuksia. Tein pari volttia, hiekka painui allamme tiiviiksi massaksi ja vaalea tammani huiski hermostuneena pitkää silkkistä häntäänsä. Bonnie kiepahti niin tiukalle voltille, että häntä sivalsi jopa minua saappaanvarteen komean läiskähdyksen saattelemana.
”Tulkaa rauhallista vauhtia!” Anne huuteli minulle vedestä. Huiska läträsi innoissaan, haisteli vedenpintaa turpakarvat sitä viistäen ja hörppäsi sitten reilusti kulauksen järvestä. Se näytti hassulta kohottaessaan päätään, suupielistä valui vesinoroja ja korvat olivat terhakkaasti pystyssä.

Bonnie pakitti ohjatessani sitä rantaa kohti. Painoin pohkeet jämäkämmin sen kylkiin – sille ei saanut antaa periksi kertaakaan, muuten se luuli aina saavansa ylivallan – ja ratsastin päättäväisesti muutaman askelen eteenpäin. Olin juuri ehtinyt livauttaa tyytyväisenä ohjia pidemmäksi ponin totellessa parin askeleen ajan, kun maailma äkkiä heitti päälaelleen. Tajusin Bonnien hypänneen takajaloilleen, enkä tilanteesta yllättyneenä ehtinyt reagoida mitenkään vaan retkahdin puolivoltin ja reilun kaaren saattelemana pyllylleni hiekkaan. Jalustimet ja ohjasperät heiluttivat iloiset heipat lentäessään pois ulottuviltani. Bonsku päästeli häntä tötterönä perässä rannan toiseen päähän ja jäi sinne ohjat polvissa roikkuen.
Hetken vatsassa tuntui pelästys, mutta kun huomasin, ettei minuun sattunut lainkaan, kiukku vaihtui nauruksi. Mikä lurjus! Kömmin seisaalleni, pudistelin märkää hiekkaa housuistani ja lähdin taapertamaan ponia kohti. Pitihän tämäkin nyt kokea ainakin kerran keväässä!

[Jesse]

Kevättä oltiinkin jo odoteltu, mutta näki sen kyllä hevosistakin, että kun se vihdoin saapui niin ilo oli irti. Tollo veti ainakin aikamoista rodeota päästessään tarhaan aamuisin. Olin muutaman kerran ollut viemässä sitä pihalle aamulla, niin näin. Sen jälkeen lähti viesti nicalle ja käsky ostaa kermapepulle tarhasuojat, että se ei hajota jalkojaan.

Tänään oli kuitenkin maastoilupäivä. Olin maastoillut Tollolla nyt melko paljon, jotta se osaisi käyttäytyä yleensäkin kun lähtisin jonkun kanssa maastoon. Noh, vähän virtaa oli ja muutama pikkukeuliminen saatiin lähtötilanteessa, mutta selvisimme kuitenkin liikkeelle. Alkukäyntien jälkeen päästiin ravailemaan. Ponien ja suomenhevosten seassa Tollo ei voinut mennä kiitoraviaan, vaan jouduin ottamaan sitä kiinni ja kokoamaan ravia. Tulipahan nyt kunnolla ratsastettua hevonen maastossakin avuille, kun sen oli pakko mennä hidasta ravia ja silti se oli niin innoissaan että askeleen piti olla 'isoa', no nytpä se olikin sitten korkeaa eikä pitkää, joten saatoimmepa näyttää aikamoiselta kouluratsukolta.

Maastot olivat hyvässä kunnossa, missään ei ollut enää hirveän mutaista, vaikka lunta olikin vielä näkyvissä paikoittain. Maastokin alkoi hitusen vihertää.
Pääsimme hiekkatieltä isommalle tielle, jossa oli pakollinen hidastaminen, kun vastaan tuli auto. Herra punaisen ferrarin kuljettaja ei hidastanut tippaakaan. Muutama hevonen meinasi ottaa hatkat, muunmuassa Bonnie Tollon takana pyörähti ympäri ja näytti siltä että olisi aika lähteä kotiin. Tollokin säpsähti ja etujalat ottivat taas ilmaa alleen. Ärsytti tämä hevosen keksimä tapa hypätä pystyyn, tapa pitäisi kitkeä heti pois.
Tytöt kirosivat kuskia.
”Se on niitä, jotka luulee, että omistaa koko tien vaan siksi että pääsee lujaa ja kovalla äänellä” tuhahdin ja ohjasin Tollon takaisin omalle paikalleen.

Seuraavaksi vältimme isoa tietä ja puikkelehdimme tallia kohti pikkuteitä pitkin. Hevoset rauhoittuivat, kun en pääsivät uudelleen ravailemaan ja laukkailemaan. Tolloa jouduin taas vähän hyssyttelemään, että ei mentäisi muiden ohi, kun taas perässä tulevat lyhytjalkaisemmat joutuivat pinkomaan minkä jaloistaan pääsivät.

Liekkijärvellä en ollutkaan vielä ikinä 'kesä'aikaan käynyt. Vesi oli varmasti kylmää, mutta muutama sai hevosensa ohjattua veteen. Tollo kahlasi miellään ja se olikin ensimmäisten joukossa vedessä. Ori ei pelännyt vettä, mikä oli tietenkin hyvä kun ajatteli että sen kanssa olisi tarkoitus starttailla myös kenttäkisoissa.
Järvelläkin aikaan saatiin pientä säpinää ja yksi muksahdus, jolle kaikki naureskelivat.
Kotiin selvittiin kuitenkin ilman sen pahempia loukkaantumisia, vaikka matkalla olikin ollut vaaratilanteita.

[Emmy]

Toukomaasto

Kevät oli tullut lopulta kohinalla ja puissa alkoi olla hento vihreä. Ilma oli lämmin ja kesä oli nurkan takana. Olo oli pirteä ja iloinen.

Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja oli aika toukomaaston. Kahdeksan ratsukkoa ja Anne olivat starttaamassa Seppeleen pihasta. Kaikilla oli leveä hymy huulilla ja kevyet vaatteet päällä. Hevosetkin tuntuivat pirteiltä. Ne pärskivät viskoivat päästä, kuopivat ja hirnuivat. Kaikkien kavioita kutkutti päästä kiipeilemään, laukkaamaan ja kahlaamaan. No, ehkei kaikkien juuri kaikkia asioita, mutta ainakin jotain. Ja jos jotain niin kaikki halusivat varmasti kokea metsän kesäisyyden, lämpimän tuulen ja puiden lomista pilkottavat auringon säteet. Puiden havinan ja ihanan kesäisen metsän ja ruohon tuoksun ja totta kai sen oman rakkaan hevosen kävelevän verkkaasti allaan.

-Lähdetään! Huikkasi Anne Huiskan selästä kärjestä. Jono lähti liikkeelle. Painoin pohkeeni Patronin kylkiin ja lähdin rauhalliseen tahtiin Kirsikan ja Siken perään. Kirsikka kääntyi katsomaan taakseen ja väläytti minulle leveän hymyn. Vastasin hymyyn ja vilkaisin itsekin takanani tulevia ratsukoita. Hahmotin Patronin takana käppäilevän Salman ja Bonnien sekä Bonnien takana olevan Jessen ja vaalean Tollon, muut jäivätkin sitten Tollon ison ruhon taakse. Käännyin oikeinpäin satulassa juuri huomatakseni, että iso oksa osui minua päähän ja oli vähällä tyrmätä minut satulasta.
-Ai saatana! Sanoin ja korjasin kypäräni asentoa.
Salma nauraa räkätti räkä poskella, totta kai, pitäähän ystävälle nauraa, jos jotain sattuu… Muutkin hekottelivat minkä kerkisivät.
-Pidetäänhän silmät auki ja katse eteen niin ei tule yllätyksiä. Anne huikkasi kärjestä nauruaan hänkin pidätellen.
Hieman punehtuneena (vain osuneesta iskusta, kröhöm..) painoin katseeni hetkeksi Patronin harjaan ja nostin sen sitten eteen. Enhän halunnut saada enempää iskuja.

Pian saavuimme metsätielle ja oli aika nostaa ravi. Anne huikkaili edestä kaikki raviin ja mehän ravasimme. Patron lähti innosta puhkuen kyhnäämään Siken persettä, joten jouduin hieman jarruttelemaan ruunaa. Pian kuitenkin löysimme hyvän yhteisymmärryksen tahdista, eikä minun pitänyt ratsastella jarrulla. Salmalla oli tosin hieman vaikeuksia innokkaan Bonnien kanssa, joka tuppasi puskemaan hieman liian lähelle Patronin kaunista peppua.
-Kyl mä tiiän ja Patronki tietää et sen perse on tosi ihana, mut vois Bonnie vähän hillitä itseään. Huikkasin Salmalle.
Salma naurahti. –Ei oo helppoo mullakaa. Bonniella on kauheasti virtaa ja se SELVÄSTI rakastaa Patronin pyllyä.
Nauroimme yhdessä ja otin hieman eteen kiinni, jotta Bonniella olisi enemmän tilaa ravata.

Hieman vaaralliseksi käyneen tienylityksen jälkeen pääsimme vihdoin kohtaan, jota varmasti kaikki olivat odottaneet: laukkasuoralle!
-Okei, nyt laukataan. Pitäkää hyvä etäisyys edellä olevaan ja ohjat tarpeeksi tiukalla. Lievä kevytistunta on hyväksi, varsinkin kun tässä on pari mäkeä. Huutakaa kovaa jos jotain sattuu, Anne selosti. –Okei, kaikki valmiina? Sitten LAUKATAAN!
Koko tanner tömisi kun yhdeksän ratsukkoa nosti laukan. Patron innostuessaan pukitteli pari pientä ilopukkia, mutta laukkasi sitten kiltisti Siken perässä. Menimme kyllä kovaa, enkä ole koskaan nähnyt Patronin kiitävän niin nopeasti. Kaikki hevoset olivat innoissaan ja meni tovi kaikilta jarrutella ne takaisin käyntiin.

-Järvi näkyy! Hihkaisi Salma takaani. Tosiaan siellä näkyi sinisen kimmeltävä järvi ja kaunis ranta.
-Kaikki halukkaat saavat kahlata! Anne ilmoitti.
Ja tottahan toki jokainen halusi mennä, osa hevosista vaan ei ollut samaa mieltä. Salma sai kokea karvaan tappion, kun Bonnie-prinsessa ei halunnut kastella vuohiskarvaansakaan kylmässä vedessä.
Patron oli aluksi hieman epäröivä, mutta kun kaikki muutkin menivät, uskaltautui ruunakin veteen. Loppujenlopuksi Patron oli niin innoissaan, että polki vettä etujalallaan ja räiskytti sitä kaikkien päälle.
-Kiva Emmy! Voihkaisi Taru, joka sai osansa Patronin vesileikeistä.
-Sori! Sain sanotuksi naurultani. Minua huvitti suuresti Patronin hassu käytös.

Kohta oli kuitenkin aika jatkaa matkaa kotia kohti. Kaikilla oli edelleen leveä hymy kasvoilla. Olihan matkalla tapahtunut yhtä sun toista enemmän tai vähemmän huvittavaa.

[anthon]

5.5.2013 Toukomaasto

Käännymme isommalle hiekkatielle ja annan Taigalle avut käyntiin. Kun poni hidastaa taputan ja löysään hieman ohjaa. Juttelemme hetken niitä näitä edessä kulkevan Emmyn kanssa, kunnes Anne alkaa kertomaan jotain lapsuuden kokemuksiaan vanhalla hevostallilla. Siirryn kuuntelemaan juttua ja nauran hauskoille sattumuksille.
Mitään kertomatta kuuluu auton rätinä ja hevoset valpastuvat saman tien. Punainen auto rymisee ohitsemme hyvin kovaa vauhtia yhtään hiljentämättä. Taiga säpsähtää autoa ja hypähtää sivuun, mutta ei säikähdä sen enempää. Muut hevoset ovat hieman vauhkompia ja Bonniekin lähtee tallia kohden, mutta onneksi Salma saa ponin pidettyä kurissa.

- Kuka idiootti ajaa tuolla tavalla??!! joku rääkäisee tympääntyneenä. Mietin hetken ja kuuntelen Annea, kun tämä vastaa:
- Jotkut ihmiset luulevat, että mitä nopeammin hevosen ohitse menee, sitä vähemmän se ehtii säikähtää, joten sen vuoksi huristavat vauhdilla ohi. Tämä auto näytti kuitenkin menevän tahallisesti noin lujaa. Nuori kuskikin näytti olevan.
- Sehä näytti keskariaki meille… Britta sanoo tympääntyneenä.
- Joooo annetaan olla jo. Se oli ja meni, eikä tommosille välikohtauksille voi mitään, sanon.
- Tunsiksää nuo? Jesse kysyy vielä hieman vauhkona olevan Tollon selästä. Mumisen vaan vastaukseksi jotain, jonka nuo käsittivät myöntämiseksi. Sanon sitten:
- Siinä oli takapenkillä pari mun kaveria, taino entistä kaveria. Ei ne oo ollu kavereita ennää sen jälkeen ku rupesin rattastaan.
- No johan on, Anne sanahtaa ja jatkaa sitten jotain selitystä, kuinka vaarallisia autot voivat olla ratsukoille ja mitä kaikkea voi seurata, jos hevonen hyppää säikähtäessään liikaa pystyyn.

Jatkamme vähän ajan kuluttua matkaa ja annamme pitkää ohjaa, kun käännymme polulle, johon autot eivät mahdu ja voimme olla varmoja, että sama ei toistu. Taputan Taigaa. Se on niin kiltti ja huomaavainen hevonen, vaikka välillä osaakin olla oikea juntti.



~ Anthon & Taiga

[Kirsikka]

Jes, toukomaasto! Maneesitalven jälkeen maastoratsastus oli parasta mitä voisi kuvitella, ainakin hevosihmisille. Innoissani ponnaan vuonohevosen selkään ja kiristän satulavyön. Hevosillakin on jo kevättä rinnassa. Ne hirnahtelevat, eikä varsinkaan allani oleva tamma olisi jaksanut seisoa enää hetkeäkään Huijari-orin takana. No, enhän voi Sikkeä syyttää, olenhan itse vähintään puoliksi yhtä kärsimätön kuin se. Mutta onneksi Sikke on luotettava puskaratsu joka ei vähästä hätkähdä. Takanamme oleva Emmykin saa todistaa intoani väläyttäessäni tälle mahdollisimman leveän hymyn.

“Nyt lähdetään! Ja aina kun mie kerron missä askellajissa mennään, niin kerrotte taaksepäin että kaikki pysyy ajan tasalla”, Anne huikkaa jonon kärjestä. Maastomme alkaa käynnin jälkeen reippaalla ravilla. Anne kiitää Huiskalla sellaista vauhtia, että Siken selässä tuntuu kuin montéssa olisi. Tamma heilauttelee päätään halutessaan pysyä Huijarin vauhdissa mukana. Hidastan kevennystäni ja puolipidätän. Onnistun jotenkin pitämään hyvän etäisyyden, eikä Sikke lähde laukkaamaan. Ravurielämyksen jälkeen tulemme suurelle hiekkatielle. Jatkamme ravaamista, ennenkuin näkyviimme tulee punainen piste ja korviimme kantautuu auton loppuunkulutettu radiojumputus. “Auto, käyntiin”, Anne huudahtaa. Kaikki tietenkin olettavat auton hidastavan, kun edessä on pitkä hevosjono. Oletukset osoittautuvat vääriksi, kun herra “eilen ajokortin saanut” kaahaa ohi tie pöllyten. Auto huristeli niin läheltä, että jopa Sikke vetää herneet nenään, tehden pystyynnousemisen jälkeen äkkikäännöksen. Minä olen Siken kaulalla, ja monelta katoavat jalustimet. “Jotkut sitten kaipaisivat muutaman ajotunnin lisää!”, kiroan muiden mukana. Jotkut ehtivät huomaamaan auton rekkarin, ja Anne tekisi vaadittavan ilmoituksen viranomaisille. No, matka jatkuu.

Karistan nopeasti autoilijan mielestäni. Vältääksemme muut vastaavat tilanteet, käännymme pienemmälle tielle antaen ratsuille pitemmät ohjat. Taputtelen Sikkeä kaulalle ja rauhoittelen sitä. Suuntaamme Liekkijärvelle vaihtelevasti ravaten ja laukaten. Sikke pärskii haluten selvästi päästellä höyryjä. Se ampaisee ensimmäisissä laukoissa vauhtiin kuin höyryveturi, yrittäen välillä livahtaa Huijarin ohitse. Muutaman siirtymisen jälkeen hallakko laukaa mukavan pirteästi, ja naurahdan kun se hirnahtaa iloisena. Tamma tuntuu niin tasaisen reippaalta, että voin nousta jalustimien varaan kevyeen istuntaan. Pidän pohkeet tiiviisti hallakon kyljissä kiinni ja ohjat hyvällä tuntumalla, jos Sikke kuitenkin keksisi jotain orimaisia temppuja. Katsahdan taakseni ja huomaan Patronin aika mukavasti melkein kiinni Siken pepussa. “Sori Patron, sie et ole ihan Siken tyyppiä”, vitsailen Emmylle ja Patronille. “Joo sori mie yritän ottaa etäisyyttä”, Emmy nurahtaa takaisin. Järveä lähestyessämme kaikilla on kova työ hidastaa yli-innokkaat hevoset käyntiin.

Aurinko saa Liekkijärven pinnan kimaltamaan, vesi näyttä kirkkaammalta kuin koskaan. “Tässä rannassa saa kahluuttaa hevosen”, Anne sanoo. Kavion painaumat perässämme ohjaan Siken märältä rantahiekalta veteen. Tamma on tottunut vesipeto, ja se kävelee mieluusti yli polven syvyyteen. Siellä se kuopii vettä etujalallaan ja hörpääkin vettä vähän. Myös Huiska, Huijari, Humu ja Taiga nauttivat viileästä vedestä. Kun taas Bonnie heittäytyy takajaloilleen, kun Salma yrittää saada sen metrinkään päähän vedestä. Patron uskaltautuu veteen muiden mukana, ja Hype sekä Tollo, isoina hevosina, kastavat myös kavioitaan. Taputan rauhassa Siken kaulaa, kunnes tunnen sen yrittävän mennä makuulle. Käännän tammaa rantaa kohti, ja puristan vahvasti pohkeilla. Vältyn totaaliselta kastumiselta, juuri ja juuri.

Kun hevoset ovat saaneet viilennellä hetken, lähdemme takaisin tallille. Korkeassa vedessä kahlaus rauhoitti onneksi hevosia vähän. Annankin Sikelle jokusen pidemmän ohjan, jotta se saisi venyttää kaulaansa ravissa. Lähempänä tallia otamme pidemmän loppukäynti pätkän. Aurinko pistää silmääni tullessamme takaisin tutulle pihamaalle. Laskeudu Siken selästä ja halaan sitä kiitokseksi ihanasta maastosta. Upea ratsastussää ja maasto, pieniä kommelluksia lukuunottamatta.

[Britta]

Maksu linkkinä; Hype pelästyi ohiajanutta autoa. Takajalkojen juuressa pitäisi olla pölypilvi, jonka skanneri jätti skannaamatta näemmä... Pelkistetty versio, ei taustaa, koska täällä ei ole puuvärejä tms.. Anatomiakaan ei ole kovin hyvä, mutta tilanteeseen halusin keskittyä. Ja huomasin juuri unohtaneeni suojat...

[Akku]

maksu kenties lähes puolivuotta(?) myöhässä, pahoittelut