12.01.2013 Alkeiskurssi 2013 A (tunti I)

[Anne]

Tervetuloa mukaan alkeiskurssille! Kurssi on avoin kaikille, myös sub-hahmoille (sebeläiset). Mukaan mahtuu 8 ratsastajaa. Tunnista tulee tarina/kuva/kuvia/kysymyksiä ja maksuna toimii niihin perustuva tarina/kuva/vastaukset.

Hevoset jakaa näin alkuun Anne, ilmoita oma ikäsi ja kokosi =)

6/8
Vilma - Pella
Kairan - Alma
Eetu - Gitta
Verna - Edi
Melissa - Reino
Jonas - Huiska

- Tervetuloa ratsastuksen alkeiskurssille, selostin satulahuoneessa seisovalle joukolle.

- Tänään aloitamme hevosen satuloinnilla ja suitsimisella sekä harjoittelemme selkäännousua ja perusistuntaa maneesin puolella.

- Seppeleessä hevoset jaetaan aina valmiiksi ennen tunteja. hevosjaon voi käydä katsomassa ilmoitustaululta, mennäänpä sinne.

Ohjasin joukon tuntiratsastajien odottelutilaan.

- Eli ennen tuntia tullaan tähän katsomaan, mikä hevonen on tämän tunnin ratsu. Tässä vieressä on tallin pohjapiirros ja karsinajärjestys, josta voi katsoa missä karsinassa hevonen on. Lisäksi kolme tuntiponia asuu aitassa, jonka kaikki varmaan näkivätkin, kun tulitte tallille.

- Tallille on hyvä tulla aina vähintään puoli tuntia ennen tunnin alkua, jotta ehditte laittaa hevosen valmiiksi. Alkeiskurssilla kuitenkin se aika on laskettu kurssiin kuuluvaksi.

- Tallin hoitajat myös auttavat teitä tässä alussa ja minä ja Elli ollaan myös näyttämässä miten hevonen saadaan valmiiksi ratsastusta varten.

- Tässä huoneesta löytyy tallin lainavarusteet. Kumisaappaita sekä hyviä hanskoja enempiä ratsastusvarusteita ei vielä alkeiskurssille tarvita.

Opastin hoitajia nappaamaan oikeat ratsastajat mukaansa ja näyttämään heille tavaroiden paikan.

Tallilla kävi aikamoinen kuhina. Kolmen vartin päästä lähdettiin kohti maneesia, minä selostaen kuinka hevosia talutetaan.

- Tallista lähdetään aina opettajan tai tallityöntekijän määräämässä järjestyksessa, jotta turvallisuus pysyisi maksimissa.

Pääsimme maneesiin ja selitin, että kentän keskelle asetutaan tuntia ennen kaartoon.

- Selkään on hyvä nousta korokkeelta, jos vain mahdollista, jotta hevosten selät eivät rasitu.

Kun kaikki olivat päässet selkään, säädettiin jalustimia ja otettiin ohjia käteen.

- Hevonen liikkuu eteen jalkojen eli pohkeiden painalluksesta ja pysähtyy pienestä ohjien vedosta eli pidätteestä.

- Aluksi tunnustellaan käynnin rytmiä ja koitetaan istua rentoina, mutta jäntevinä satulassa.

Otimme vielä pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä ja kävimme käynnissä läpi mitä ovat pääty-ympyrät, voltit ja kokorataleikkaa. Sitten olikin aika lopetella ja päästää ratsastajat hoitamaan hevoset loppuun tallissa.

Nopea alku kurssiin, nopea maksu riittää!

[Salma]

Mukaan haluaisi myös Jonas Sundvall, ikä 19v, pituus 180 cm ja ruumiinrakenne hontelo.

(Salman sub-hahmo)

[Salma]

Jotenkin yllättäen mun hyvä tuttu Salma oli houkutellut mut hevostallille ja saanut mut päättämään, että olisi tosi jees ilmoittautua ratsastuksen alkeiskurssille. Mä olin tehnyt töitä paljon viime aikoina, joten rahasta ei ollut pulaa, ja tunteella elävänä ihmisenä mä nyt vaan oli todennut, että ihan hyvin voisin tuhlata parisataa tällaiseenkin hullutukseen. Mä tykkäsin eläimistä, enkä varmasti menettäisikään mitään siinä, että opettelisin köröttelemään korkealla hevosen selässä. Joku päivä mä voisin vaikka pelastaa henkeni sillä, jos jäisin esimerkiksi hevoslaitumelle loukkuun tulipalon sattuessa. Tai muuta vastaavaa ja tosi todennäköistä.

Meitä oli lämminhenkisessä satulahuoneessa yhteensä kuusi kurssilaista. Mä olin pelännyt, että olisin ainoa poika, mutta onneksi paikalla oli lisäksi päivettynyt, ruskeatukkainen pikkukundi. Olihan se toki paljon nuorempi kuin mä, mutta silti mä tunsin siihen jotain sisäistä hengenheimolaisuutta.
Kolme tytöistä näytti tosi nuorilta, ne olivat ehkä nippanappa yläasteikäisiä, mutta neljäs oli – hullua myöntää – varmasti mun mittainen ja näytti kasvonpiirteidensä perusteella vanhemmalta kuin muut neidit. Siitäkin huolimatta mä olin kurssin seniori. Pelkäsin jo hetken, että ratsastuksenopettajakin olisi joku esiteini, mutta kaikeksi onneksi se sentään oli aikuinen nainen. Ei sillä, että mua olisi pelottanut olla hevosten kanssa tekemisissä, mutta olihan nyt sentään mukavaa ajatella, että opettajalla oli useamman kuin viiden vuoden rautainen ammattitaito.

”Seppeleessä hevoset jaetaan aina valmiiksi ennen tunteja. Hevosjaon voi käydä katsomassa ilmoitustaululta, mennäänpä sinne”, iloisennäköinen opettaja sanoi esiteltyään itsensä Anneksi. Seurasimme hänen perässään hajanaisena laumana. Kukaan ei vielä oikein uskaltanut jutella, vaikka tuntuikin vähän pöllöltä kulkea hiljaa kuin lampaat. Mä ainakin aioin olla oma rempseä itseni, toivottavasti muut eivät pelästyisi.
Taulukossa mun nimi oli kirjoitettu Huiskan kohdalle. Kuulostipa hauskalta! Mulle tuli mieleen pörröinen, kirjavanvärinen heppa, jolla olisi päässään sirkustöyhtö ja kavioiden ympärillä suuret karvatupsut.
Kuuntelin Annen ohjeita puolella korvalla. Hoitajat auttaisivat, täältä löytyisivät lainavarusteet, olisi hyvä olla ajoissa paikalla. Mun isosisko Annika oli ratsastanut teininä, niin kuin varmaan kolme neljäsosaa kaikista tyttölapsista, joten meiltä kotoa oli löytynyt samettipintainen ratsastuskypärä. Jalkaan mä olin vetänyt ruskeat kumisaappaat ja päälle tyköistuvan toppatakin ja vähän turhan sukkahousumaiset vaaleat pöksyt, jotka Annika oli mulle osoittanut. Olo tuntui aika fancylta.

Huiska ei ollut odottamani sirkusheppa, vaan rehellisen näköinen vaaleanruskea hevonen, jolla oli vaalea harja ja häntä ja päässään valkea laikku. Se käänteli korviaan mua kohti, kun sen hoitajatyttö avasi karsinan oven ja hätisteli minut sisään. Hoitaja oli pienikokoinen, kiharahiuksinen ja soman näköinen isossa villapaidassaan. Se oli esitellyt itsensä Niaksi aiemmin.
” Mä voin auttaa sua harjaamaan Huiskan”, Nia lupasi ja hymyili mulle ujosti. Annoin Huiskan haistella mun kättä sillä aikaa, kun se kaivoi kankaisesta harjapussista pari sukaa.
”Aloita siitä kyljeltä. Saat harjata ihan reippaalla voimalla, Huiska muuten vain kutiaa”, Nia neuvoi.
”Joo. Mä en oo kauheana hevosten kanssa ollut, mutta koirien kanssa mä tuun hyvin toimeen”, sanoin. Vetäisin tomerasti harjalla Huiskan vaaleaa kylkeä ja Nia nyökkäsi hyväksyvästi.
”Just noin! Mahan kohdalla kannattaa olla vähän varovaisempi, mutta muuten saat käyttää just tuon verran voimaa.”
Hevosen harjaaminen oli hauskaa. Se kävi jo melkein liikunnasta, sillä harjalla sai painaa reippaasti karvaista kylkeä vasten ja sakean pölypilven näkeminen sai työskentelemään ahkerammin. Nia puuhasi Huiskan toisella kyljellä ja esitelmöi, kuinka hevosta kuului hoitaa.
”Kaviot puhdistetaan ennen ratsastusta ja sen jälkeen”, se sanoi.
”Millä? Tällä harjallako?” Kysyin. Olisipa rankkaa puuhaa kaivella kiviä ja oksanpätkiä pienestä kaviosta järeällä juuriharjalla!
”Ei, sitä varten on ihan erikseen kaviokoukku. Haluatko sä kokeilla? Harjaa vaan ensin se takajalka loppuun.”
Mä tunsin olevani ihan oikea kengittäjä, kun sain tarttua Huiskan vaaleanharmaaseen kavioon ja nostaa hevosen etujalan. Se tuntui raskaalta, mutta sovitin sen Nian neuvomalla tavalla omien jalkojeni väliin ja kaavin kummallisenmuotoisella raudalla lumipaakut karsinan turvematolle. Olipa helppoa!

Autoin Niaa varustamaan Huiskan. Satula ja suitset tuntuivat valtavalta määrältä summissa kiinnitettäviä remmejä ja liikkuvia osia, joten mä jätin suurimman osan työstä Nialle ja seurasin itse vierestä. Kyllä mäkin tuon vielä oppisin, mutta annoin nyt mestarin näyttää, ettei tulisi virheitä. Olisi noloa tuiskahtaa maahan ensimmäisellä ratsastustunnillaan väärin asetettujen varusteiden takia.
Vähitellen kypäräpäiset ratsastajat kokoontuivat kärkkymään karsinoiden oville hevosten ohjasperät käsissään. Niakin ojensi ohjat mulle, napsautti Huiskan suusta tulevaan metallirenkaaseen pitkän punaisen köyden ja kurkotti hevosen kaulan ylitse nähdäkseen, olivatko muut jo valmiita.
”Odotetaan vielä hetki. Me ruukataan mennä tunnille aina yhtä aikaa.”

Kuljimme pihan poikki isoon, hämärään ratsastushalliin. Tuntui hurjalta taluttaa Huiskaa avoimella tallipihalla. Se oli täysin erilaista kuin koirien kanssa: mä tiesin, että olin niitä vahvempi, mutta nyt ainoastaan Huiskan hyvä tahto sai sen kulkemaan kauniisti mun ja Nian välissä. Onneksi se vaikutti edelleen kiltiltä, vaikka kulkikin reipasta tahtia eteenpäin ja puuskutti välillä innoissaan.
Maneesissa me pysähdyttiin riviin kaartoon, niin kuin Anne sitä kutsui. Meidän viereen tuli ruskeapilkullinen hevonen, jolla oli kiltit silmät ja ilmeikäs pää. Tykästyin siihen heti.
Hevosen tuoksu tuntui vahvana Huiskan läheisyydessä. Annen ohjeita seuraten mä tartuin sen satulaan, nostin vasemman saapasjalkani ylös metalliseen jalustimeen ja ponnistin hevosen selkään. Se seisoi liikkumatta paikoillaan, kun Nia hääräili ympärillä mittaillen jalustimia ja kiristellen remmejä sieltä täältä.

Hevoset lähtivät liikkeelle yhtä aikaa. Tuntui oudolta keinua liikkeiden tahdissa, vähän kuin olisi ollut veneessä. Asento selässä tuntui vähän jäykältä, vaikka Anne kävikin vähän parantelemassa mun istuntaa oikein kädestä pitäen.
Kävimme läpi erilaisia ratsastusradan teitä. Mun mieleen painui parhaiten voltti: kun Anne oli ensimmäistä kertaa puhunut siitä, olin sadasosasekunnin ajan pelännyt, että meidät laitettaisiin hyppäämään tulisen vanteen läpi tai tekemään muita hulluja temppuja. Oli kuitenkin melkein pettymys, kun ”voltti” osoittautui tavalliseksi ympyräksi.
Huiska käveli nopeaa tahtia eteenpäin ja Nia kulki sen vieressä pitkin, rennoin askelin. Ratsastus oli oikeastaan aika hauskaa. Kun huomasin maneesin sivulla olevassa katsomossa Salman punaruskeat hiukset ja tutun hymyilevän naaman, virnistin leveästi ja heilautin sille kättäni. Saisi sekin nähdä, kuinka hienosti mä jo ratsastin!

[Melissa]

JÄNNITTÄMISTÄ JA ILOA ♥


Seisoin odottelutilassa leveä hymy kasvoillani. En ollut mikään kokenein ratsastaja, mutta osasin kuitenkin perusasiat. Minusta tuntui hieman surulliselta, kun mietin, miten pitkä matka minulla olisi vielä kilpailuihin, ja esteisiin, mutta minulla oli kuitenkin hauskaa, kun seisoin siinä muiden kanssa.
"Anteeksi, siirrytkö?" kysyin ohimennen pojalta, joka juttelei ratsastuksenopettajan kanssa. Poika kääntyi katsellen minua pahoittelevasti.
"Joo." hän vastasi, pahoitteleva ilme muuttui hymyksi. Väläytin pojalle pienen hymyn, ja astuin hänen ohitseeen, katsomaan millä hevosella saisin tänään ratsastaa. Vedinn sormeani listaa alaspäin, kunnes nimeni tuli sormeni eteen. Luin nimeni vieressä olevan hevosen nimen.
"Reino." sanoin ääneen. Ratsastuksenopettaja, jonka nimi oli muistaakseni Anne, kääntyy puoleeni hymyillen säkenöivästi.
"Hei, sinä taidatkin olla Melissa?" nainen katsoi minua kysyvästi.
Nyökkäsin nopeasti Annelle, ja kysyin:
"Voitko näyttää minulle, missä Reinon karsina on?" kysyin, ja poskeni punehtuivat pienesi. Anne nyökkäsi, ja nauroi nolostumiselleni.
"Totta kai voin!" pirteä nainen heläytti, ja opasti minut muiden ihmisten viereen. Kävelin innokkailla ja pitkillä askeleilla porukan keskellä kohti karsinoita.
"Vilma, Pellan karsina on tuossa." Anne totesi, ja osoitti Pellan karsinaa.
"Ja tuossa on Reinon karsina." nainen kertoi tarkoittaen sanansa minulle.
Menin Reinon karsinaan, Ansqu edessäni. Ansqu esittäytyi jo aiemmin minulle, hän on Reinon hoitaja. Hän näytti minulle, miten hevonen harjataan, ja miten hevoselta putsataan kaviot.
"Saat itsekin yrittää, jos haluat." Ansqu ojensi kaviokoukun minulle. Hymyilin kiitollisena, ja jäljittelin Ansqun asentoa Reinon kavioiden vieressä.
"Voitko näyttää vielä?" pyysin, ja katselin tarkkaan, miten Reinon hoitaja näytti asennon. Nyökkäsin ja tein asennon uudestaan kieli keskellä suuta. Ansqu nauroi ilmeelleni.
"Ei se ole noin vaikeaa." tyttö sanoi suu korvissa. Tyrskähdin pidätellen nauruani.
"On." väitin, ja nostin Reinon kavion ilmaan. Ansqu katseli otteitani aika vaikuttuneena.
"Ootko varma, ettet oo ennen hoitanut heppoja?" Ansqu kysyi kallistaen päätään hullunkurisesti.
"Oon." vastasin painottaen N-kirjainta.
"Noniin, kaikki maneesiin!" kajahti Annen kirkas ääni käytävällä. Nostin hieman ruskeita kokopaikkaisia ratsastushousujani. Otin Ansqun ja Annen ohjeistuksella Reinon riimunnarusta kiinni, ja lähdin kävelemään muiden edellä maneesiin. Anne ohjeisti, miten noustaan selkään, ja sitten Ansqu näytti, kuinka jalustimet säädetään oikean pituisiksi.
Kun Reino lähti liikkeelle, nojauduin eteenpäin, koska se tuntui minusta turvallisemmalta.
"Melissa, selkä suoraksi!" Anne huudahti vaimeasti kentän keskeltä. Ansqu vilkaisi taakseen, ja jatkoi sitten vieressäni kävelemistä.
Sitten meidän piti pysähtyä maneesin pitkän sivun keskelle. Mutristin suutani, sillä Anne huomautti minulle jo toisen kerran istumisestani.
"Pidä kantapäät alhaalla, se helpottaa istumista." Ansqu neuvoi, ja asetti kantapääni kunnolla. Nyökkäsin, ja valmistauduin pysäyttämään allani kävelevän hevosen.
Vedin ohjista, mutta en kovasti. Onnekseni Reino totteli melkein heti, mutta emme pysähtyneet ihan keskelle.
"Siitä se lähtee." Anne hymyili minulle rohkaisevasti. Kaikki ratsukot tekivät pysähdyksen, sitten oli aika tehdä voltteja. Kaivelin mieleni perukoita, ja muistin voltin olevan ympyrä.
Minun aikani koitti tehdä voltti, ja huomasin muiden vilkuilevan, miten suoriutuisin. Keskitin ajatukseni pelkästään volttiin, ja se onnistuikin ihan hyvin.

"Eetu ja Gitta lähtevävt kaartoon, siitä sitten Melissa ja Reino." Anne lopulta sanoi, ja tuli avuksemme. Pysäytin Reinon melko keskelle maneesia, ja annoin Ansqun pitää Reinosta kiinni, että pääsisin nousemaan selästä.
"Hienosti meni kaikilla, tulkaa uudelleenkin!" Annen iloinen ääni kehui meitä, ja antoi meidän viedä hevoset talliin.
Se oli maailman ihanin hetki!

[Britta]

Maksu

Alkeiskurssi. Oikeastihan mä olin jo etevämpi kuin vain alkeiskurssilainen, mutta olin päättänyt mennä alkeiskurssille ja aloittaa kaiken alusta. Mieleeni muistuivat ajat, jolloin olin ratsastanut Ämmällä. Ne vasta aikoja oli, huh huh… Siihen ei ois ihan alkeiskurssilaisten taitotaso riittäny.

Iskä jätti minut tallin pihalle ja toivotteli onnee. Enhän mä sitä oikeesti tarvinnu, mutta kai se sitten näön vuoksi sen sano. Talsin suoraa päätä satulahuoneeseen, aivan kuin Britta oli ohjeistanut. Siellä olikin jo porukkaa, myös toinen poika, vastoin odotuksiani. Se oli jo varmaan yli täysiän, sen verran pitkä ja muutenkin vanhemman näköinen oli. Huomasin satulahuoneen keskellä seisovan bruneten naisen, jonka tunnistin Anneksi.
” Tervetuloa ratsastuksen alkeiskurssille”, Anne aloitti ja mä mutustelin sanaa ”alkeistunti”. Alkeis… Pyh.
” Tänään aloitamme hevosen satuloinnilla ja suitsimisella sekä harjoittelemme selkäännousua ja perusistuntaa maneesin puolella”, nainen jatkoi ja mä keskityin kuuntelemaan. Aika söpöä että mäkin harjoittelisin selkäännousua. Istunnassa mulla oli vielä parannettavaa, joten sitä olisikin ihan hyvä harjoitella.
” Seppeleessä hevoset jaetaan aina valmiiksi ennen tunteja. hevosjaon voi käydä katsomassa ilmoitustaululta, mennäänpä sinne.”
Anne viittoi meidät mukaansa tuntiratsastajien odottelutilaan, jossa mä olinkin jo aikaisemmin käynyt tutustumassa. Oli siitä jo aikaa, mutta kyllä mä muistin missä tää tila oli ja mikä se oli.
” Eli ennen tuntia tullaan tähän katsomaan, mikä hevonen on tämän tunnin ratsu. Tässä vieressä on tallin pohjapiirros ja karsinajärjestys, josta voi katsoa missä karsinassa hevonen on. Lisäksi kolme tuntiponia asuu aitassa, jonka kaikki varmaan näkivätkin, kun tulitte tallille.”
Vieressäni olevat, mua nuoremmat tytöt nyökyttelivät ja näyttivät oikein kiinnostuneilta. Meikäpojasta ei voinut sanoa samaa, kun yritin piilotella tylsistymistäni. Samat jorinat kaikilla talleilla. Mutta no, niin. Olinhan mä tän aavistanu jo, kun mä alkeiskurssilta päätin uudelleen aloittaa.
”Tallille on hyvä tulla aina vähintään puoli tuntia ennen tunnin alkua, jotta ehditte laittaa hevosen valmiiksi. Alkeiskurssilla kuitenkin se aika on laskettu kurssiin kuuluvaksi.”
Piilotin haukotukseni ja silmäilin odottelutilaa. Se oli mukavan näköinen huone. Katseeni harhaili ympäri muita alkeiskurssilaisia ja siirtelin samalla painoa jalaltani toiselle.
”Tallin hoitajat myös auttavat teitä tässä alussa ja minä ja Elli ollaan myös näyttämässä miten hevonen saadaan valmiiksi ratsastusta varten.”
Onneksi mua ei tarvinnu kovin neuvoa, säästäisivät senkin ajan toisaalle. Mutta ehkä joitain hyvännäköisiä hoitsuj… eikun hoitajia tulisi mua opastamaan. Samalla saisin tutustua muihin tallilaisiin.
”Tässä huoneesta löytyy tallin lainavarusteet. Kumisaappaita sekä hyviä hanskoja enempiä ratsastusvarusteita ei vielä alkeiskurssille tarvita”, Anne kertoi, mutta tämäkin tieto meni multa oikeasta korvasta sisään ja vasemmasta ulos. Mun ei tarvinnu tietää tuota, koska olihan mulla jo omatkin vermeeni. Yleisten tietojen kertomisen jälkeen Anne kertoi ovensuussa odottaneelle hoitajapoppoolle, keitä heidän täytyi ottaa mukaansa. Mua lähti ohjastamaan Aino-niminen, punertavat hiukset ja shokkipinkin etutukan omaava tyttö. Taisi olla mua pikkuisen vanhempi, mutten antanut sen häiritä tutustumista.

Hoidimme Gitan perinpohjaisesti, olihan meillä jopa 45 minuuttia aikaa valmistaa sekä mut että poni tunnille. Juttelimme Ainon kanssa niitä näitä, kaikkea yleistä. Alussa Aino oli kovin hiljaa, mutta onneksi sain tytön sitten lopussa vähän enemmän puhumaan, etten mä joutunut ihan yksin pulputtamaan. Aino oli nätti, ja mä yritin olla hänelle mieliksi ja näyttää, etten ollut kuitenkaan oikeasti ihan alkeistason ratsastaja.

Varustin ratsuponin melkein kokonaan itse, Aino auttoi vain nostamaan satulan kaulalle ja siitä liu’uttamaan sen oikealle paikalleen. Tänään Gitalla oli likan mukaan hyvä päivä, ja se kelpasi mulle. Eka kerta täällä, en olisi halunnutkaan mitään isompaa häppeninkiä tälle kertaa. Sitä olin saanut ihan tarpeeksi Ämmän selässä silloin muinoin.
”Oota siinä, mä käyn katsastamassa onko muut jo valmiina”, Aino sanoi mulle vienosti hymyillen ja lähti suihkimaan omille teilleen. Tytön hiukset vain heilahtivat jättäen hienoisen parfyymin tuoksun jälkeensä. Mä hymyilin.

Pian Aino palasi takaisin ja kertoi, että muut olisivat aivan pian valmiina. Juttelimme Ainon kanssa vielä hänenkin heppataustansa läpi, ennen kuin Anne käski meidät kaikki järjestyksessä maneesiin.
”Tallista lähdetään aina opettajan tai tallityöntekijän määräämässä järjestyksessa, jotta turvallisuus pysyisi maksimissa”, Anne selosti johtaen meitä. Nainen avasi joukkiollemme oven, ja mä talutin Gitan tottuneesti kaartoon.
”Selkään on hyvä nousta korokkeelta, jos vain mahdollista, jotta hevosten selät eivät rasitu”, kuulin Annen sanovan, mutta ajattelin, etten tarvitsisi koroketta. Gitta ei ollut mikään kovin suuri, ja mä olin jo oppinut nousemaan hevosen selkään mahdollisimman kevyesti. Jos niin vain voi sanoa. Aino oli tullut mukaani maneesiin, oli kiristänyt jo satulavyötä ja piteli mustankirjavaa tammaa sillä välin, kun mä työnsin vasemman jalkani jalustimeen ja ponnistin selkään. Jalustimet olivat mulle auttamattomasti aivan liian lyhyet – ponskin selässä oli tainnut olla joku pikkuinen ratsastaja ennen minua. Aino auttoi mua pidentämällä toisen puolen jalustinta samaan aikaan, kun mä pidensin toista. Sitten vielä satulavyön kiristys uudelleen ja menoks.

Kiersimme maneesia ympäri rauhallisessa tahdissa. Hain hyvää asentoa ja yritin mukautua Gitan keinuvaan liikkeeseen, samalla kun Anne ohjeisti meitä.
”Hevonen liikkuu eteen jalkojen eli pohkeiden painalluksesta ja pysähtyy pienestä ohjien vedosta eli pidätteestä”, brunette kertoi maneesin nurkalta. ”Aluksi tunnustellaan käynnin rytmiä ja koitetaan istua rentoina, mutta jäntevinä satulassa.”
Gitta käveli laiskahkosti, kun mä hain hyvää kyynärkulmaa. Se ei tuntunut välittävän epätoivoisesta säätämisestäni selässä; halusin näyttää jo nyt, että yritin parhaani mukaan istua hyvin.

Tunnin aikana otimme pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä, jotka onnistuivat minulta hyvin. Yritin saada Gitan valmisteltua hyvin niin, että se pysähtyisi mahdollisimman tasaisesti. Munkin oli osuttava kirjaimen kohdalle, ja kaikki kulmat oli ratsastettava tarkasti ettemme tekisi kentästä kananmunaa. Kävimme läpi myös pääty-ympyrät, voltit ja kokorataleikkaa:t. Kaikki ratsastusradan tiet olivat mulle tuttuja, mutta en halunnut leijua sillä ja yritinkin parhaani. Liian pian oli loppukäyntien aika, ja tämä tunti olikin todella hyvää kertausta mulle!

[Fiia]

Verna
Jännittää ihan kamalasti. Pälyilen muita alkeiskurssilaisia silloin kun luulen, ettei kukaan katso. Mä taidan olla kaikista nuorin, tai ainakin lyhyin. Kaksi poikaakin seisoskelee satulahuoneessa ja tuijottelee kiinnostuneen oloisesti suitsirivistöä, loput kolme on tyttöjä. Huoneessa ravaa vähän väliä porukkaa, mutta yksikään niistä ei ole Anne eikä edes Fiia. Olisi kiva nähdä edes yksi tuttu naama.

Lopulta Anne onneksi saapuu varustehuoneeseen eikä mun tarvitse enää miettiä, mihin suuntaan sitä tuijottelisi. Ruskeahiuksinen nainen toivottaa meidät tervetulleiksi ja kertoo, mitä tänään aiotaan tehdä. Kuulemma ensin opetellaan satulan ja suitsien laittamista hevoselle ja sitten noustaan selkäänkin. Mä olen lukenut niin paljon lehtiä, että periaatteessa tiedän, mitä pitää tehdä. Käytäntö on ehkä vähän eri juttu.

Me lähdetään vaitonaisena letkana tuntiratsastajien odottelutilaan, jossa Anne näyttää ilmoitustaululta hevosjaon. Mun nimeni, Vernan, perässä tulee Edi. En tiedä yhtään, minkälainen se on, vaikka harhailinkin tallissa ja kurkkailin karsinoihin ennen kuin löysin muut alkeiskurssilaiset. Toivottavasti se on poni.

Anne näyttää meille vielä lainavarusteiden paikat. Äiti on ostanut Fiialta sen vanhoja ratsastusvarusteita, kuten kypärän ja housut, ja jalassa mulla on kumpparit. Sitten me päästäänkin, vihdoin ja viimein, tutustumaan niihin hevosiin.
”Odelie, Verna tässä menee Edillä”, Anne huikkaa tosi nätille naiselle, joka tulee hymyillen sanomaan moi.
”Moi”, vastaan hiljaa.
”Ota sä tästä Edin harjapakki ja suitset, niin mä tuon satulan”, Odelie sanoo ja mä otan varusteet vastaan. Sitten mä seuraan naista karsinalle.

”Mä laitan Edin kiinni, sillä vaikka se onkin ihan kiltti, se voi joskus vähän pyöriä karsinassa”, Odelie selittää ja mä kurkistan sisälle karsinaan. Edi on kuin onkin poni, vaikka ei ihan sieltä pienimmästä päästä. Se on söpö keltainen valkoisella harjalla, ja mä muistan että sitä väriä sanotaan voikoksi. Sen turvassa on vähän vaaleanpunaista ja se on tosi söpö.

Edin hoitaja kertoo harjauksesta, mutta vain pikaisesti, koska mä sanon että Fiiakin on jo opettanut mulle jotakin Svanten kanssa. Sitten me yhdessä harjataan poni. Se on kiltimpi kuin Svante, tai ainakaan se ei vilauttele hampaitaan eikä kisko jalkoja, kun puhdistan sen kaviot yhdessä Odelien kanssa. Satulointia mä en ole kuitenkaan ennen kokeillut, enkä ole laittanut suitsiakaan ikinä itse. Satulavyötä en jaksa kiristää omin voimin, mutta muuten mulla sujuu ihan suhteellisen hyvin ja muistan, että turparemmin väliin pitäisi mahtua kaksi sormea tai se on liian tiukalla.

Kun me ja kaikki muutkin ollaan valmiita, lähdemme jonossa maneesiin. Edi kävelee hitaasti mun oikealla puolella mun ja Odelien välissä. Maneesissa asetumme kaartoon ja Anne jakelee meille korokkeet.

Ja sitten pitäisi päästä sinne selkään. Toisaalta tämä on juuri se hetki josta olen haaveillut monta viikkoa, toisaalta jännittää taas kauheasti. Edi kuitenkin näyttää rauhalliselta ja jököttää paikoillaan korvat hörössä, joten uskaltaudun nostamaan jalkani jalustimeen ja ponnistamaan selkään. Se ei tosin suju ihan niin sujuvasti kuin hevoslehdissä ja –elokuvissa, vaan löydän itseni mahaltani satulasta ja kestää hetken ennen kuin saan oikean jalkani hevosen takamuksen kautta toiselle puolelle. Suoristaudun ja tarraan satulaan.

”Hyvinhän se meni”, Odelie kannustaa ja siirtää mun jalan satulan eteen. ”Lyhennän vähän näitä jalustimia, kun oot niin pieni.”
Mumisen jotain posket helottaen ja yritän pysyä tasapainossa. Kun sama juttu on tehty toisellekin puolelle, Odelie asettelee jalustimen mun päkiälle ja selittää sitten, miten ohjaa pidetään oikeaoppisesti. Fiia ei puhunut siitä mitään, mutta ehkä se on ajaessa eri juttu tai sitten se ei oikeasti tiedä ratsastuksesta yhtään mitään.

Sen jälkeen me lähdetään liikkeelle! Edin käynti tuntuu isolta ja heilauttaa mun jalkoja aluksi eteen ja taakse. Anne kuitenkin ohjeistaa pian parempaan asentoon ja sitten heiluminen alkaa helpottaa. Edi tuntuu kamalan isolta ja maahan on tosi pitkä matka, mutta ei mua oikeastaan pelota enää. Anne selittää pysähdykset, liikkellelähdöt, voltit, ympyrät ja kokorataleikkaat. Teoriassa mä osaan kaikki jutut, mutta käytännössä se ei ole ihan niin helppoa. Edi kuitenkin pysähtyy kun vedän vähän ohjasta ja lähtee liikkeelle, kun puristan sitä kunnolla jalalla. Kääntäminen ei ole niin helppoa, mutta Odelien avustuksella saan tehtyä muutaman voltinkin.

Tunti loppuu ihan liian nopeasti, ja pian me ollaan taas kaarrossa. Valun varovaisesti maahan Edin kylkeä pitkin ja taputtelen sitä kaulalle. Se oli tosi mukava ja mä en jaksaisi odottaa seuraavaa tuntia. Toivottavasti pääsisin ennen sitä edes Fiian kanssa tallille. Se voisi opettaa kaikista kuvioista vähän lisää.

[Kairan]

Selkään noustessa epävarmuus vaivasi, mutta tunnin lopuksi sitä olisi heti toivonut pääsevänsä ratsaille uudestaan.