Aattoratsastus 2012

[Anne]

T'ämän vuoden aattona pakkasta on luvattu -25 astetta. Niimpä aattoratsastus vedetään läpi hieman lyhyemmän kaavan mukaan. Klo 14:30 lähdemme maastoon ja palaamme 15:15. Hevosille kunnon loimitukset ja ratsastajille paljon päälle. =)

Maksu on vapaamuotoinen ja pienikin maksu kelpaa. Maksuja otetaan vastaan tammikuun loppuun asti.

Tervetuloa hoitohepalla tai omalla hepalla mukaan! Ratsastuksen jälkeen tarjolla nopeasti lämmikkeitä, mutta kaikki päästettään koteihin viettämään joulua jo hyvissä ajoin!

Inkku - Siiri
Ilu - Pella
Salma - Bonnie
Reega - Susi
Linnea - Sentti
Anthon - Taiga
Britta - Hype
Kirsikka - Sikke
Robert - Venna
Taru - Humu
Fiia - Svante
Jesse - Tollo
Pipsa - Rotta
Catrina - Frank
Miira - Myntti
Loviisa - Pampula

[Salma]

Vasemmalta oikealle Venna&Robert, minä&Bonnie, Siiri&Inkku ja taka-alalla Tollo&Jesse. (Kuvaan tuli ikävä varjo, mutta näin joulukiireiden alla en ehtinyt siistimpää alkaa näpätä.)

[Anne]

Juu, osallistua voi vielä vuoden loppuun asti! En välttämättä jaksa kehystä tehdä, mutta maastossa köpsittiin lyhtyjen kera. Yritän panostaa kuvaan.

[Taru]

Ensimmäinen joulumaastoni 24.12

Pakkanen nipisteli poskipäitä ja lumi narisi kenkien alla. Pakkanen oli kova ja ilma kuiva, se sai aikaan yskää ja hiukset huurtuivat ulkona ollessaan. Innokkaita aattomaastoon lähtijöitä oli kokoontunut tallin aulaan, melkein koko konkkaronkka oli paikalla. Osa oli tosin jo puunailemassa ratsujaan, mutta minä päätin ensin nauttia mukillisen glögiä taukotuvassa. Aattomaaston alkamiseen oli reilusti yli tunti, joten puunailemiseen voisi moitteitta käyttää sen normaalin puolituntia.

Lämmin glögi tekikin poikaa, ja enää minua ei palellut hirveästi. Painoin pipoani syvemmälle päähän ja vedin lapaset kunnolla käteen. Nyt hoitamaan Humu aattomaastoa varten!

Suin tammaa innokkaana. Minkälaista olisi aattoratsastuksella? Anne oli kertonut, että meille annettaisiin lyhdyt ja rennosti köpötellen kävisimme hieman lyhyemmän lenkin kuin normaalisiti. Harjattuani Humun hetin loimen sen selkään. Satula selkään ja suitset päähän, sitten valmistuiduin itse maastoratsastukselle. Paksu toppatakki, ulkohausut, talviratsastushaskat, pipo kypärän alle ja talviratsastuskengät. Eiköhän niillä tarkene, vaikka pakkasta oli -25°C - hyrrrrrrrr!

Kaikki kokoontuivat tallipihalle omien kullannuppujensa kanssa. Tallipiha täyttyi iloisesta puheensorinasta ja hevosten innokkaista pärskähdyksistä. Humu, joka oli aina niin rauhallinen, tuntui olevan tosi virkeällä päällä.
"Soo, tyttö!", mumisin Humulle yrittäessäni kiristää satulavyötä kohmettuneilla sormillani. Minun oli pakko laittaa talviratsastushanska välillä käteen, ja koska olin niin poropeukalo, en osannut kiristää satulavyötä talviratsastushanskat kädessä. Olisipa kesä, ajattelin. Toisaalta ajatus lumisista maastoteisä ja lämpimästä tunnelmasta lämmitti mieltä. Sain kuin sainkin satulavyön kiristettyä. Onneksi jalustimia piti laittaa vain yhden reiän verran pidemmiksi, ja pääsin ponnahtamaan tottuneesti Humun selkään. Humu pureskeli kuolaimiaan ja liikahteli välillä stressaantuneena.
"Mikä sulla on, Humu?", kysyin huolestunut ilme kasvoillani. Paksut, mustat hiukseni kerrostuivat olkapäilläni komeilevan tuubihuvin päälle. Latvat olivat jo huurtuneet. Anne jakoi kaikille lyhdyt ennen kuin hyppäsi tummanpunaruunikon oriinsa selkään. Brunette huikkasi komean Topin selästä lähtökäskyn ja niin letka lähti kohti lumisia maastoja.

Matka eteni hyvin ja tunnelma oli jouluinen ja rento - kuten kuuluikin. Metsä oli hieman hämärä, aurinko teki laskuaan. Humun virkeys oli kadonnut ja tamma köpötteli tottuneesti maastotietä pitkin. Myötäilin suokkitamman liikkeitä. Maastolenkillä pääosin käveltiin, mutta etteivät ratsastajat jäätyneet ihan kalikoiksi, otimme pari pientä ravipätkää. Lyhdyt valaisivat maastotietä hyvin. Käännyimme takaisin tallille. Jokainen hevonen oli käyttäytynyt hyvin eikä ollut innostunut liikaa jouluaattoisesta maastolenkistä. Olin tyytyväinen ensimmäiseen jouluaattooni Seppeleessä ja kehuin Humua hurjasti. Tallipiha tulikin yllättävän nopeasti vastaan. Tämä kolme varttia oli kulunut supernopeaa, mutta toisaalta halusin päästä lämmittelemään ja kotiin avaamaan paketteja. Sain kyllä avata ne vasta illalla, mutta jouluruuan oletin olevan jo valmis. Toivotin Humulle hyvät joulut ja aitassa annoin sille pari porkkanaa.

Hyvää joulua myös Seppeleläisille!

//Tämä piti postata jo eilen, mutta en ehtinytkään käydä enää koneella. Oletin Annen ratsastavan Topilla, mutta jos näin ei ollut niin voi korjata! =)

[Miira]

Pakkanen todella oli kiristynyt viimeaikoina melkoisiin lukemiin: sen huomasi lisääntyneistä vaatekerroksista, ihmisten helakanpunaisina loistavista poskista ja hevosten valtavien loimikasojen käyttöönotosta. Olihan siinä hyvätkin puolensa – lumesta ei tullut raskasta, maa pysyi valkoisena, jääpuikkoja muodoistui kuin sieniä sateella.. Onneksi kovan pakkasen ei annettu häiritä perinteistä aattoratsastusreissua ja Seppeleen pihalle olikin kerääntynyt lauma paksuissa michelinmies-asuissa oleilevia tallilaisia ratsuineen. Jokaisen kasvoilla loisti jonkinasteinen hymy.

”Okei, sitten selkään”, Anne huudahti tassutellessaan pitämään kiinni parista liian jouluiloisesta tapauksesta.

Myntti mulkoili minua tonttulakkinsa alta. Sen vispatessa hieman vasenta takajalkaa – minun pomppiessa puolitasapainoisena jalustimessa - älähdin äänekkäästi ja vetäisin hieman ohjista.
”Ongelmia?” vieressä Taigan selkään päässyt Anthon kysyi hymyillen.
”Eee-ei. Mulla ei oo koskaan ongelmia, etenkään Myntin kanssa”, puhisin määrätietoisesti saman takajalkavispilän toistuessa muutamaan otteeseen.
”Miira, Miira. Hyppää vaan selkään, ei se poni uskalla tehdä sulle mitään”, A totesi virnistäen.
”Katotaanko?” totesin hymyillen huvittuneena – niin, ei uskalla tehdä mitään.
”Miksei”, nuorukainen hymähti pyöritellen ranteitaan.
Otin tiukan otteen tamman kaulalta ja toisella kädellä tartuin hieman satulaan.
”Dodi, nyt lähtee”, hihkaisin ja pomppasin samantien satulaan.
”Katoppa vaan, kuka ties”, Anthon ylpeili ja lähti reippaasti jononjatkoksi muiden hevosten perään. Hieman nolona säädin jalustimet ja kiristin parilla reiällä vyötä.

Hämärän huntu oli laskeutunut satumaiseen metsään. Hevoset kipittivät hieman tallautuneella polulla ja selvästi olisivat halunneet vain pinkaista villiin lumilaukkaan.
”Okei, otetaan harjoitusravia”, Anne huudahti jonon kärjestä. ”Ohjat voi olla koottuina tai puolipitkinä.”
Matka sujui ravatessa rauhallisesti, olihan jono melko tiivis ja korkeat nietokset – joihin vapaaehtoisesti ne herkimmät hevosista eivät mistään hinnasta halunneet mennä – ympäröivät kulkureittiämme. Ravia jatkui ehkä viitisen minuuttia, välillä kevennettiin ja välillä istuttiin alas.

Kiersimme pienen lenkin lähimaisemissa ja käännyimme nopeasti takaisin. Kotimatkalla saimme oman mielemme mukaan laukata lumisella pellolla lähellä Sebeä. Itse pysyttelin rauhallisemmassa jengissä, vaikka herkkistamma alkoikin nostella etujalkojaan turhan korkealle huomattuaan useiden kavereiden kaahottelevan peltorallia. Ravasimme kevyttä ravia puolipitkin ohjin laukkojen jälkeen. Myntti toipui nopeasti äskeisestä yhyy-en-päässyt-laukkaamaan-pillityksestä ja virkeänä ravasikin loppumatkan kotiin.

”Sitten piiitkät ohjat”, Anne totesi käveltyämme hetkisen. Loppukäyntien aikana syttyi kiihkeä keskustelu joululahjoista, -ruuista sekä -koristeista. Joku toivoi uusia ratsastushousuja, toinen Supernaturalin tuotantokausia. Yhden lempiruoka oli rosolli, toisen kinkku. Itse tykkäsin kimaltelevista joulupalloista, Anne perinteisistä kynttilöistä.

Tallissakaan ei ollut jouluisen hiljaista tunnelmaa ratsastajajoukkomme rymisteltyä sisään. Talliin jääneet hevoset (joita ei suinkaan ollut paljon) hörisivät tuttavallisesti ja kolistelivat karsinoittensa ovia. Tyytyväisenä ensimmäisestä aattoratsastuksetani riisuin varusteet sekä loimitukset Myntiltä, kävin hörppäämässä kupposen kaakaota laatuseurassa sekä vaihdoin ylleni verkkarit ja paaksun villapuseron. Kun talli pikkuhiljaa hiljeni, kävin vielä heittämässä fleeceloimen Myntille ja annoin sille punaisen jouluomenan.
”Hyvää joulua possu”, totesi lämpimästi omenaa rouskuttavalle tammalle. Isä odottikin jo autossa pihalla ja pääsinkin heti kotona koristelemaan kuusta.

[anthon]

24.12.2012 Maanantai ~ Aattoratsastus

Venyttelen lihaksiani ja valmistaudun nenän kipristelyyn astuessani ulos aitasta Taiga perässäni. Ylläni on pitkähijainen, huppari ja toppatakki, kahdet kalsarit ja topparatsastushousut ja pipo kypärän alla, sekä musta kaulahuivi. Myös topparatsastushanskat ja talviratsastuskengät olivat ylläni, kuten myös kahdet villasukat päällekkäin. Ilma ei tunnu niin kylmältä, joka saattaa johtua suuresta vaatekerroksesta. Kypäräni päällä on iso tonttulakki. Olen kiinnittänyt Taigan suitsiin myös poron sarvet ja punainen ratsastusloimi on myös tamman yllä.

Nousen Annen pyynnöstä Taigan selkään ja säädän jalustimet sopivan mittaisiksi. Aattoratsastuksessa näyttää olevan lähes kaikki hoitajat ja y-omistajat. Kiristän vielä satulavyön sopivaksi, enkä välitä ponin pienestä steppailusta.

- Taitaa Taigalla olla virtaa näin kovassa pakkasessa, Miira sanahtaa ponnistellen Myntin selkään, joka liikkuu edestakaisin.
- Jep ja sulla näyttää olevan hieman ongelmia? kysyn virnuilen ja naurahdan pienesti.
- No ehheh… Miira vastaa ja naurahtaa myös itsekin.
- Nouset vaan suoraan sinne selkään, ei se mittään tee, selitän toiselle ja kävelen samalla Taigan kanssa, jotta se ei hirveästi steppailemaan rupea.
- Ei se mitään tee… Tyttö mutisee ja nousee selkään reippaasti. Hieman nolostuneena hän rupeaa säätämään jalustimia. Minä naurahdan ja sanon:
- Niiiii, kuka tiesi, hä? Saan pienen naurupyrähdyksen. Lähden kävelemään Taigan kanssa jonon perään Miira Myntin kanssa perässä tulien.

Lumi narskuu hevosten kavioiden alla ja kaikki on paljon virkeämmällä tuulella kovasta pakkasesta johtuen. Niin ratsastajat, kuin ratsutkin. Nostamme pienen ravin ja pari hevosta siirtyy laukalle, mutta suurpiirtein hevoset pysyvät käsissä. Taiga on kuuliainen minua kohtaan, eikä yritä rynniä, vaikka vauhti kiihtyykin välillä. Pidän välimatkan edessä olevaan Humuun.
Siirrämme käyntiin ja katselemme luontoa. Ympäristö on kaunis, kun jokainen asia on lumenpeitossa ja koko paikka on valkoinen. Pari ohikulkijaa katsoo meitä huvittuneena, kun tonttulakkipäiset ratsastajat ja pari porosarvista hevosta kävelee iloisesti naureskellen, jutellen ja laulaen joululauluja. Taputan Taigan kaulaa.

- Miten olisi Petteri Punakuono? joku kysäisee jonosta. Muut innostuvat ajatuksesta ja kohta kaikki ovat laulussa mukana. Laulan kuuluvasti omalla (haha) upealla lauluäänelläni.
- Petteri Punakuono, oli poro nimeltäääään. Loiste ei ollut huono, petterimme nenänpää… iloinen tunnelma valaitsi koko porukan. Nenääni kipristeli hieman kylmästä pakkasesta.

Tämän vuotinen aattoratsastus ei ollut niin pitkä, koska oli kylmä. Se ei kuitenkaan tunnelmaa haitannut ja koko porukka oli hyvillä mielin tallipihaan saapuessaan. Nousen hitaasti alas selästä, jotta jalkani eivät tärähtäisi maahan. Kokemuksesta tiedän, että se ei tunnu kovinkaan mukavalta.

~ Anthon & Taiga


HYVÄÄ JOULUA JOKAISELLE!

[Kirsikka]

Aattoratsastus 24.12.2012

Painan kypäräni päälle tonttulakin ja heitän punaisen ratsastusloimen Siken selkään. Tamma ei tarvitse paksua loimikerrosta, koska sitä ei ole klipattu. Käppäilen ulos tallin pihaan, jossa suurin osa ratsukoista jo onkin. Kaikki näyttävät aika hupaisilta paksuissa toppatakeissaan ja monien kasvoista ovat näkyvissä enää silmät, kun paksut kaulahuivikerrokset peittävät muun. Minäkin olen varustautunut sään mukaan, erityisesti kun tuppaan olemaan aika vilukissa. Mittaan jalustimet sopiviksi ja kiristän vyötä niin paljon kuin Sikke antaa myöten.

Heivaan itseni selkään ja kiristän satulavyön loppuun, vaikka vuonis esittääkin niin herkkää prinsessaa että luimii ja heilautta päätään. Rauhoittelen tammaa taputtamalla sitä kaulalle. Se rauhoittuukin ja katselee ympärillään käyvää hulinaa. Osaa se kyllä olla aikamoinen neiti, vaikka yleensä käyttäytyykin kuin ori.

-Tässä on Kimi siulle lyhty, Anne tulee luoksemme ojentaen lyhtyä.
-Kiitos, hymyilen. Ei sitten varmaan mennä nopeampaa tahtia kun on nää lyhdyt?
-Joo ei mennä, ihan käyntiä ja vähän ravia, nainen hymyilee jatkaen lyhtyjen jakoa.

Annen huutaessa lähtömerkin, käännän Siken Patronin ja Mapen perään. Etenemme aluksi rentoa käyntiä. Pakkasen alkaessa pahemmin nipistämään, kiristämme tahtia. Minä ja muutama muu kevennämme jotta lihakset lämpenisivät. Otamme ravia ja Sikkehän innostuu ottamaan pari laukka-askeltakin. Teen paljon puolipidätteitä ja saan tamman rauhallisen aktiiviseen raviin. Siken ravi tuntuu niin hassulta kun se nostaa jalkojaan korkealle lumihangessa.

Hidastamme käyntiin ja nauru, iloinen rupattelu, sekä joululaulut täyttävät talvisen metsän. Laulamme kaikki mahdolliset joululaulut Petteri Punakuonosta aina Joulumaahan. Pakkanen nipistelee nenänpäätä, mutta se unohtuu laulamisen myötä. Otamme vielä pari ravipätkää, joilla Sikke jaksaa toistuvasti innostua. Sikke on niin suloinen kun se haluaisi lähteä lujempaa, mutta hölmisteleekin sitten kun huomaa että on melkein edellä kulkevan ponin pepussa kiinni.

Siirrymme käyntiin ja Sikke hirnuu kun alamme lähestyä tallia. Nauran kun se nostaa päänsä korkealle ja höristää korvansa innostuessaan kotiinpaluusta. Aattoratsastus oli kylmyyden takia suht lyhyt, joten emme onneksi paleltuneet kuoliaiksi ja ehdimme vielä hyvin kotiin viettämään joulua. Mutta -25 asteen pakkasesta huolimatta olen iloinen siitä että saan viettä aikaa ihanan hoidokkini Siken kanssa!

Hyvää joulua kaikille!

[Jesse]

Se lyhty oli jotain ylitsepääsemättömän pelottavaa Tollolle. Voitteko kuvitella, kun sinua kohti ojennetaan tummaan pelkihökkeliä jonka sisällä lepattaa joku epämääräinen valopiste. Ja se hehkuu vielä kuumuutta!

Jos joku fiksu ei vielä tajunnut, niin en siis todellakaan voinut ottaa lyhtyä mukaan aattoratsastukseen vaikka olisin halunnut. Totuttaminen olisi pitänyt tehdä kuukausia sitten, mutta eihän se ollut pälkähtänyt päähäni kun en ollut edes tiennyt koko perinteeksi muodotuneesta aattoratsastuksesta. No mukaan oli kuitenkin lähdettävä, vaikka varpaat, sormet ja nenänpää sanoivat jo aamulla talosta ulos astuessa että tämä on niitä päiviä, jotka vietetään visusti sisätiloissa television ääressä ja syödään hyvää ruokaa.

Tallille saavuttani harjailin Tollon ja siivosin sen karsinan. Hevoset olivat sisällä, sillä jos ne laittaisi pihalle niin talli jäätyisi. Sen takia karsinatkin olivat sen näköisiä, että ne oli varmasti aamulla puhdistettu mutta siitä olikin jo monta monta tuntia. Eihän siinä pitkään mennyt, kun boxin laittoi siistiin kuntoon. Tallissa kävi kuitenkin jo vilinä, joten en voinut laittaa Tolloa käytävälle vaan jouduin ahdistamaan sen nurkkaan talikollani että sain karsinan siivottua. Siellä se seisoi nurkassa ja tuijotti minua pää kallellaan ja ontto ilme silmissään. Se oli niin tyhmä.
Laitoin tollolle kaksi villaloimea päällekäin ja suitset päähän. Omaan päähäni hain kypärän jonka alle yritin jättää piponi. Se ei kuitenkaan mahtunut, joten jouduin jättämään pipon kokonaan pois. Niimpä kiskoin kaksi huppua kypärän päälle ja yritin saada ne mahdollisimman hyvin korvia suojaamaan. Ilman kypäräähän minua ei reissuun päästettäisi.
Olin viimeisiä pihalla, vaikka olin ensimmäisiä valmiina. En todellakaan aikonut mennä pihalle kylmettämään itseäni. Paksuilla topparatsastushousuilla satulattoman hevosen selkään kipuaminen oli ammattitaitoa vaativa urheilusuoritus, varsinkin kun hevonen tuppasi karkaamaan jatkuvasti pois altani kun yritin seisottaa sen jonkin korokkeen viereen. Ärräpäitä kuultiin ja lopulta Jaakko tuli pitämään Tolloa paikallaan. Onnellisesti hevosenselässä. Seuraavaksi saatiin lyhtyepisodi, jonka aikana meinasin jalkautua, mutta pysyin kuitenkin kyydissä.

Matkaan kuitenkin päästiin ja lenkille oli varattu pituutta n. 45min. Toivoin kuitenkin hartaasti, että lyhentäisimme lenkkiä. Tuuli toi pakkaseen vielä vähän lisäpotkua ja vaikka menin ilman satulaa ja sain sormiani loimen alle piiloon niin olin silti jäätymispisteessä ensimmäisten 10 minuutin jälkeen. Voin kuvitella miten kylmä muilla oli, varsinkin jos joku ei ollut tajunnut pukea eskimoasuaan yllensä.

Hiljalleen ilta alkoi hämärtyä ja lyhtyjenkin liekit alkoivat näkyä paremmin. Tunnelmallista se oli, vaikka harvoin sitä suostun myöntämäänkään. Tollo lampsi eteenpäin pitkillä ohjilla, sillä hevosella ei tuntunut olevan mihinkään kiire. Ehkä siihenkin oli kerrankin laskeutunut jonkunmoinen rauha. Joulun taikaa kenties?

Jouluja kaikille Ja nyt jo hyviä uusia vuosia!

[Ilona]

Maksu



Jäätin Pipsan, Rotan ja Pellan kanssa vähän jälkeen ihailemaan ilotulitusta. (:
Hyvää uutta vuotta vielä näin jälkeen päin!

[Britta]

Maksu

Jäimme Hypen kanssa katselemaan lumisen kauniita maisemia ja taivasta.

Paljon kiitoksia maastosta ja myöhäistä hyvää Joulua ja Uutta Vuotta 2013! :)♥

[Linnea]

Aattoratsastus 2012

Lyhyt tarina

-Huh, että on kylmä, hytisen toppatakkini alta.
Salma hymyilee Bonnien selässä ymmärtäväisenä, sillä -25 asteen pakkanen koitteli varmasti jokaisen hermoja. Jopa minä olin pukeutunut oikein muhkeaan todella hyvin topattuun talvitakkiin, vaikka yleensä välttelin näitä "kunnolla topattuja" vaatteita ylikaiken. En edes muista mistä tämän takin olin ostanut ennen kuin löysin sen toissapäivänä ullakon nurkista pyörimästä. Kaikenlisäksi se oli oikeasti kunnolla topattu ja myös Robert huomautti asiasta saapuessani tallille. Oli poika saanut hyvät naurut minun katsellessa tyynesti muiden reaktioita. Ulkonäöllisesti häpesin että pidin tätä takkia, mutta jotta minulla olisi lämmin niin olisin valmis tekemään lähes mitä tahansa. Taisin nytkin näyttää oikein komialta Sentin selässä. Iso komea orhipoika ja minä "muodoton möykky" emme ehkä tälläkertaa sopineet kovinkaan hyvin yhteen.

-Onko kaikki valmiina? Annen ääni kajahtaa ilmassa.
Jokainen vastaa myöntyvästi, joten aloitimme matkamme käynnissä.
Sentti nostaa päänsä aluksi korkealle ja kiepauttaa hopeisen häntänsä kerran ympäri kuin sanoakseen vastalauseen aattoratsastuksesta. Ehkä sen mielestä silloin kaikenlainen ratsastus olisi kiellettyä, mutta pian se tyytyy kohtaloonsa ja tepastelee kiltisti muiden vanavedessä.

-Pysytkö hyvin selässä? Ilu naurahtaa minulle edessäni Pellalla ratsastaen. -Nääs toi on aika jäykän olonen takki.
-Ehe ehe, vastaan hymyillen. -Se johtuu vaan näistä toppauksista...liikkuu tässä muuten hyvin.
-Oih. Toihan on tosi söpöä! Reega puolustelee minua, vaikka toki häntäkin huvitti paksu olemukseni. -Vielä kunnon kaulahuivi ja pipo tupsulla varustettuna olisi aika siisti.
Naurahdan tyytyväisenä.
-Hei! Nyt on meneillään aattoratsastus : se taianomainen ratsastusretki. Ei minun muhkean takin ihastelu.

Sentti ravisteli päätään ja tuntui vihdoin nauttivan tästä maastolenkistä Seppeleen lähimetsissä. Taisi orikin vaihtaa mielipiteensä joulutyöskentelystä. Nyt nimittäin kuljettiin rennolla meiningillä lumen narskuessa kavioissa.
Tuuli puhalsi heiluttaen ratsastajien hiuksia ja hevosten jouhia. Kylmä pakkasilma ei näykynyt haittaavan enää ketään.
Leppoisan metsälenkin jälkeen saavuimme takaisin Seppeleen pihamaille.
Hevoset hengähtävät syvään ja odottavat innoissaan talliin pääsyä.

Hevoset hoidettiin kuntoon ja monet hoitajat että hevosenomistajat lähtivät pikaisesti joulunviettoon kotiin. Itsekin lähden ensimmäisten joukossa, sillä lähtisin pian kohti Kajaania viettämään joulua ystävien luokse. Pitkä ajomatka edessä rentouttavan ratsastuksen jälkeen voisi olla aika unettavaa, mutta jospa selviäisin hengissä.
Sanoin hyvät joulut kaikille Seppeleessä olijoille ja hipsin pikaisesti autoani kohden...

[Anne]

Jesse ja Tollo ryhmittäytymässä talliin pihalla ennen maastoon lähtemistä.

Spessu Jesselle!

[Fiia]

Suhteellisen railakas pakkanen ei tunnu vielä missään, siitä Svante pitää huolen. Poni kipittää Seppeleen kentällä puoliksi käyntiä, puoliksi ravia pitäen sekä itsensä että minut lämpiminä. Tuntuu oudolta lähteä aattoratsastukseen omalla ponilla, enkä nyt ole niinkään varma, että se on edes hyvä idea. Svante kuitenkin on jäänyt liian vähälle liikutukselle omien kiireideni vuoksi, ja kun kerrankin ehdin kiivetä hevosen selkään, on järkevämpää, että se hevonen on Svante eikä Elmo.

Alun perin minun piti ratsastaa Svante Seppeleeseen saakka, mutta kylmä keli teki sen mahdottomaksi – matkaan kuitenkin kuluisi useampia tunteja. Tappi onneksi suostui lähtemään meille kuskiksi. Olisi ollut sääli, jos perinteinen aattoratsastus olisi jäänyt väliin. Svanten lastaaminen kylläkin oli oma operaationsa. Ori käveli enemmän aikaa kahdella kuin neljällä jalalla, hölkkäsi puolittain lastaussillalle ja hyppi sitten takaperin pois. Lopulta yksi täsmälleen oikeaan aikaan annettu huomautus raipalla takalistolle teki tehtävänsä, ja tässä me nyt olemme. Aattoratsastuksen alkuun on vielä suunnilleen vartti aikaa, ja koska varpaani alkavat huomautella kylmyydestä, päätän ravata muutaman ympyrän.

Svantellakin tuntuu olevan joulu enemmän tai vähemmän sydämessä – pukeista, laukkaspurteista tai pystyynhyppimisistä ei ole tänään tietoakaan. Se ravaa innokkaasti puhisten, polkee hyvin ja taipuu keskinkertaisesti. Eihän se mikään kouluponi ole, ei ehkä ratsu ollenkaan, mutta kyllä sen selässä tätä nykyä pysyy. En jaksa muistaa, onko se käynyt kentällä kertaakaan. Saisimme varmasti sovittua Annen kanssa jonkinlaisen diilin, jos haluaisin silloin tällöin ratsastella Svantea Seppeleen kentällä tai vaikka opettaa sitä hyppäämään, mutta toisaalta minä olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseen. Ponikin kai.

Muutaman kahdeksikon jälkeen annan Svanten jälleen kävellä. Pakkasilma käy omiinkin keuhkoihini, enkä halua että poni hikoaa liikaa paksun talviturkkinsa ja loimensa alla. Muut alkavat pikkuhiljaa valua tallista ulos. Svante saa osakseen pitkiä katseita – moni ei välttämättä edes tiedä, että minulla on puolikas ponikin. Tuntuu se itsestänikin välillä oudolta, jopa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ei ori ole se perinteinen ensimmäinen oma hevonen, kaikkea muuta. Se on… no, Svante.

”Kivan näköinen russi”, Salma kommentoi ponnistettuaan Bonnien kyytiin. ”Russihan se on?”
”Joo”, nyökkään hymyillen. ”Tää on Pellan varsa, Svante viis vee. Jätkä kiittää.”
Ori tuijottaa Bonnieta korvat hörössä ja sieraimet väristen. Tamma ei ole huomaavinaankaan. Salma liittyy seuraani kävelemään muutaman kierroksen, sitten suunnistamme tallipihalle. Melkein kaikki ovat jo valmiina, ja Anne asettelee ratsukoita jonoon. Asetun Svanten kanssa häntäpäähän. En ole maastoillut sen kanssa näin isossa porukassa, ja hätätilanteessa on sitä parempi, mitä vähemmän hevosia takanamme on.

Lähdemme matkaan tasan puoli kolmelta rennossa käynnissä. Jono näyttää huvittavalta: ratsastajat ovat toppautuneet kuka mitenkin, ja hevosilla on selän peittona monenkirjavia loimia. Minulla on lasketteluhousujen alla kahdet välihousut ja toppatakin alla niin monta paitaa etten jaksa laskea; varpaita lämmittävät vanhat kunnon Kuomat ja käsissä on rukkasten alla lapaset. Toistaiseksi ei palele, ei enää edes jalkoja. Svante käy kierroksilla, nyppii ohjaa ja hölkkää kun pitäisi kävellä. Annan sen höyrytä.

Ehkä siitä lenkistä on rentoutuminen kaukana, mutta ainakaan en putoa eikä Svante järjestä kohtausta. Ehkä se joulun taika on juuri siinä. Alan jo tehdä suuruudenhulluja suunnitelmia: kuinka ensi vuonna ryhtyisin kouluttamaan ponia toden teolla, ratsastaisin siitä viikoittain useamman kerran. Tai sitten voisin laittaa sen jälleen ravivalmennukseen ja katsoa mihin se riittää. Annan mielikuvituksen lentää, vaikka tuskin mikään oikeasti muuttuu. Minulla ei ole aikaa eikä varaakaan, ja ilman Josefiinaa isojen päätösten tekeminen on hankalaa. Saa nähdä, mitä vuosi tuo tullessaan, kuraisten varusteiden ja ruokkoamattomien ponien lisäksi siis. Toivottavasti ainakin vielä yhden aattoratsastuksen.

[Pipsa]

”Luoja että tuolla on kylmä, mutta onneks mie oon tällä kertaa valmistautunu”, myhäilen kiskoen sinisen toppatakkini vetoketjua kiinni.
”Samoin!”, Siken ohjien kanssa hääräävä Kirsikka hymyilee. ”Saa nähhä miten mie pääsen tonne selkään”
”Joo, olo on kyllä kun lihapullalla”, nauran rapsuttaen Siken vaaleaa otsaa. ”Sikellähän siitä on kokemusta, vai mitä pullero?”
”Jännä nähhä mitä Rotta sanoo niistä lyhdyistä”, tuumaan kääntyen sipaisemaan ruunan kaulaa. ”Mutta eiköhän me sen kanssa selvitä, eikö niin Hiirulainen?”

Kun muutakin porukkaa on pakkautunut tallipihalle, kiskon jalustimet alas ja kiristän vyötä vielä parilla reiällä. Selkään nousu tuntuu kömpelöltä kiitos paksujen talvivaatteiden. Koviin ratsastussuorituksiin en näissä vetimissä kyllä pystyisi, mutta ainakin ne pehmittäisivät putoamista. Onneksi tänään ei pitäisi kuitenkaan olla luvassa muuta kuin rentoa ravia ja käyntiä, joten mitään sen kummempaa tuskin pääsisi sattumaan.

Kivuttuani Rotan selkään ja säädettyäni jalustimet, kiikuttaa Anne meille kirkkaan lyhdyn. Alkuun Rotta mulkoilee metallista kapinetta silmät suurina puhisten, mutta kun muutkaan hevoset eivät kiinnitä tuikkiviin valoihin mitään huomiota, rentoutuu sekin pikkuhiljaa. Pikaisesti kerkeän vaihtaa vielä kuulumisia kaikkien kanssa ja puida läpi joululahjatoiveeni, ennen kuin kaikki ovat saaneet lyhdyt käsiinsä.

”Noniin, järjestäydytääs jonoon ja sitten lähdetään!”, Anne huikkaa ratsunsa selästä. Kiemurtelevana letkana lähdemme liikkeelle, hevosten pärskiessä tyytyväisinä. Kirpeä pakkanen nipistelee poskiani ja metalliset jalustimet tuntuvat jäisiltä, mutta onneksi puoliverisen selkään viskaamani loimi lämmittää mukavasti reisiäni. Tuuli pöllyttää valkeiden kinosten pintaa ja maisema ympärillämme on muutenkin jouluinen. Vielä kun letka innostuu hoilaamaan tuttuja joululauluja, on tunnelma taattu. Itsekin yritän yhtyä mukaan kuorolaulantaamme, keskittyen kuitenkin aina välillä mörköjä näkevään Rottaan.

”Ravia!”, komento jonon kärjestä kiirii, minun antaessa ruunan lipua raville. Sillä riittäisi selvästi intoa enemmänkin parin päivän loman ansiosta, mutta napakasti säilytän välimatkan meitä edellä kulkevan Sentin vaaleaan takamukseen. Rotan hengitys höyryää keveästi, kuten myös minunkin. Ravailtuamme tovin siirrymme takaisin käyntiin. Annan ohjien valua pidemmiksi, ruunan venyttäessä tyytyväisesti kaulaansa.

Saavuttuamme takaisin tallille, riisun ja loimitan Rotan, sekä palkitsen sen parilla porkkanalla. Korvat hörössä se ahmaisee herkut kitaansa, eikä viitsi edes pistää vastaan kun kapsahdan sen kaulaan hyvää joulua toivottamaan.

[Reega]

Aattoratsastus

- No rauhotu nyt herran tähden! parahdin valkoiselle suomenhevoselle, joka käytti minua rapsutuspuuna. Yritin kynsiä oria korvien takaa, mistä sitä ilmeisimmin eniten kutitti, mutta siitäpä vasta riemu ratkesi. Kun karsinan seinä alkoi uhkaavasti takanani lähestyä, päätin että nyt saa loppua tai me ei koskaan ehditä aattoratsastukseen.

- Nyt Susi lopeta! karjaisin sellaisella voimalla että ori teki pienen sivuttaishypyn, katsoi minua hetken ihmeissään korvat höröllään ja jatkoi sitten päänsä hinkkaamista ruokakuppiinsa. Tästä kuului sellainen rynkytys, että päätin sitoa orin kiinni ihan suosiolla.

- Anne saa vielä sätkyn meijän kanssa ja heittää meijät ulos, koittaisit nyt vähän käyttäytyä... mutisin Sudelle vetäessäni riimunnarun solmun kireämmin karsinan kaltereiden ympärille.

- Vartti ni sit mennään! Anne huikkasi tallin ovelta. Silloin vasta tajusin pistää ritolaksi. Susi katsoi hölmistyneenä tyhjyyteen, korvat höröllään ja pää pystyssä. Missä lie omissa maailmoissaan ori taas seikkaili. Suin nopeasti suomenhevosen selän, kyljet ja vatsanalusen niiltä kohdin johon heitin Suden mustan satulan. Satulavyötä kiristäessäni ori katsahti minuun ja jatkoi sitten tyhjän toljottamista. Suitsien laiton aikana ori olisi hirmuisesti tahtonut imuroida karsinan pohjalta viimeiset heinän korret, ja korvista ylös kiskoen sain sille lopulta kuolaimet suuhun. Vielä turpa- ja leukaremmi ja olimme valmiita maastoon.

Ulkona oli kirpeä pakkanen, niin kirpeä että tunsin kuinka valuva räkä jäätyi jääpuikoiksi sieraimistani roikkumaan. Pakkanen vaikutti hevosiin vähän samalla tavalla kuin paarmat kesällä - tuhatta ja sataa, ihan sama mihin suuntaan. Nojauduin Suden rinnuksille pidättääkseni sitä, muuten olisimme ajaneet suoraan edelle menevän hanuriin...

Yli puolentoista metrin korkeudessa ei ollut yhtään sen lämpimämpää. Tuntui että silmät jäätyivät kiinni, kulmakarvat huurustuivat ja hiuksista tuli kohmeisia, kuuraisia jääpuikkoja. Onneksi päälläni oli tuhottoman paksu untuvatakki, jossa ikävä kyllä näytin aivan ratsastavalta lihapullalta - mutta se ainakin piti minut lämpimänä.

Kun Anne vihdoin hihkaisi kaikki liikkeelle, minusta tuntui, että olisimme voineet mennä saman tien takaisin talliin. Susi oli kuitenkin toista mieltä, ja se lähti reippaasti keinuen eteenpäin, antaen minulle taas töitä pidätyksen suhteen. Aattoratsastuksesta tuli kuitenkin aina niin jouluinen fiilis, että jo pelkästään se riitti lämmittämään kirpeässä pakkasessa.

- Reega & Susi