29.9. Maastoestetunti

[Anne]

Maastoesteitä hyppimään!
10 Sebeläistä mahtuu mukaan.

Anne - Janus
Mappe - Patron
Pinja - Pella
Miira - Edi
Ansqu - Reino
Britta - Humu
Fiia - Elmo
Inkeri - Siiri
Anthon - Taiga

Nousin Januksen selkään. Olin saanut pari kiloa laihdutettua ja ponit pystyivät taas satunnaisesti kantamaan minua. Maastoesteitä lähtisi tänään hyppimään ponivoittoinen joukko, joten myös vetohevonen oli luonnollisesti samaa kokoa. Olimme tavallista aikaisemmin liikkeellä; maastoesteissä kun menisi kuitenkin se pari tuntia siirtymisineen.

- Otetaan vapaa järjestys! Mukana on niin tasaista ponia, että tuskin mitään kommelluksia sattuu. - Ohjat tuntumalle. Menemme alkuun käyntiä ja sitten reipasta ravia. Hevosten on verryttävä kunnolla ennen hyppelyä. Musitakaa, että on hirvestysaika. Maastoesteiden lähellä ei pitäisi olla hirvestäjiä, mutta huomiliiviä ei saa riisua missään tilanteessa pois!

Ohjasin Januksen syksyiseen metsään. Aurinko paistoi vielä viistosti ja värjäsi maiseman kellertäväksi. Nostimme ravin pian. Kuului okeanlaista hevosten pärskettä, kun ponit alkoivat lämmetä.

Oikaisimme maastoesteille pellon kautta. Olin puhunut edellisellä viikolla maanomistajalle, joka oli sanonut, että voi vapaasti ratsastaa satokauden jälkeen. Saavuimme pian maastoesteille, joiden kunnon olimme eilen Ellin kanssa tarkistaneet. Osa esteistä oli rakennettavia tai siirrettäviä, osa kiinteitä. Nyt meillä oli kahdeksan esteen rata, joka koostui helpoista puu- ja tukkiesteistä, sekä kesällä rakennetusta banketista, jonka nousisimme ja viimeiseltä rapulta olisi taas hyppy maahan. Lisäksi löytyi vanha kunnon kaatunut vene, sekä renkaista rakennettu matala pituuseste.

- Menen ensin Januksella ja katson, että kaikki on vielä kunnossa. Sillä aikaa voi nurmella ottaa käyntiä tai ravailla ympyrällä.

Kannustin ruunivoikon laukkaan. Poni säntäsi innokkaasti eteenpäin ja hyppäsi vauhdikkaasti pari ensimmäistä kaatunutta puunrunkoa. Tukkipystyä lähetyttäessä poni epäröi, mutta painoin kannukset tiukasti sen kylkiin ja se liisi senkin esteen yli mallikkaasti. Näitä seurasi banketti, joka taisi olla Janukselle uusi tuttavuus. Siirryin kevyeeseen istuntaan, kun poni pomppi raput ylös ja siitä taas huimalla loikalla eteen päin. Seuraavan olisi vihanneslaatikoista rakennettu korkea, mutta heppoisa muuri ja sen jälkeen siirrettävä lauta-risueste. Veneen Janus ylitti jo reippaasti, se oli selvästi päässyt esteiden makuun. Rata loppui pituusesteeseen, jonka jälkeen ravasin tuntilaisten luo.

- Kaikki hyvin, radan pohjakin on kunnossa.

Lähetin jokaisen yksitellen esteille. Kun yksi kierros oli tehty, oli vielä uusinnan aika. Punaposkiset, innokkaat ratsastajat olivat pettyneitä, kun jouduimme jo lähtemään kotimatkalle.

Osalla hevosista oli jo pehmeämpää talvikarvaa enemmänkin. Ravasimme hidasta ravia tallille.

- Laitetaan vielä loimet tai viltit selkään ja voitte mennä kentälle kävelyttämään heppoja pariksikymmeneksi minuutiksi. Saavat sitten maitohapot kunnolla kyytiä. Maastoesteet ovat todella rankkoja tavalliselle tuntiponille, joten hyvä jäähdyttely on tarpeen.

- Kiitokset tunnista! Voitte vielä kirjoittaa minulle toimistoon palautteen tunnista ja kertoa tarkemmin miten esteillä meni!

Annoin Januksen Jeculle, joka heitti villaviltin ponin selkään, ja siirtyi muiden kanssa kentälle kävelemään.

Miira ja Edi odottelevat vuoroaan esteille.

[anthon]

Istunta ei oikein onnistunut, koska en ollut valmistautunut näin suureen hyppyyn. Taiga hyppäsi hieman reunasta puunrukoa, mutta mitäs pienistä. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen suoritukseemme. Taputan tammaa kaulalle ja hymyilen.

Niinjoo ja näyttää siltä, että satula on hirveen takana Tuli piirrustusvirhe.

Edit. Huomasin juuri, että kuvasta jäi puuttumaan hevosen suojat ja se heijastinliivi xd

[mappe]

- Hei oottakaa, mullon vielä turparemmi kiinnittämättä! huikkasin ratsujaan ulos taluttaville Miiralle ja Fiialle.
- Tuut perästä, ei me ilman sua lähdetä, Miira rauhoitteli, joten keskityin kiinnittämään Patronin jäykän turpahihnan, nappasin raipan karsinalta, laitoin hanskat käteeni ja lähdin muiden perästä ulos. Siellä moni oli jo päässyt selkään asti, joten kiireesti kiristin hoitoponini satulavyön, tarkistin kypärän kiinnityksen ja ponnistin selkään. Annen perässä innokas joukkomme lähti maastoesteradalle, kun kaikki olivat valmiita.

Odotellessani omaa vuoroamme ihastelin maisemia ja ravailin Patronin kanssa ympyrää pitääkseni pojun lämpimänä. Onneksi tänään ei satanut kaatamalla, vaan aina välillä aurinko jopa pilkotteli pilvien lomasta. Tarkistin vielä Patronin rintaremmin kiinnitykset - en ole vielä ihan tottunut niihin, enkä ikinä muista, miten päin soljet pitikään laittaa.
- Mappe, te voitte mennä seuraavaks, ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen Anne antoi meille lähtömerkin.

Nostin laukan hallitust ja lähdimme radalle. Tututum tututum Patron laukkasi ja metsänpohja kumisi. En ollut vielä ratsastanut hoitoponilla montaa kertaa, mutta onneksi se on niin helppo, että sen kanssa oli löytynyt yhteinen sävel jo ensimmäisillä ratsastuksilla. Vatsanpohjaani kuitenkin kipristeli kun lähestyimme ensimmäistä estettä - mitä jos en pysyisikään mukana? Turhaan kuitenkin jännitin, tunsin hyvin ponnistuskohdan lähestymisen ja myötäsin juuri sopivassa kohdassa. Patronin hyppy oli täydellinen. Loput esteet suoritin tarkasti keskittyen, ja radan viimeisen esteen jälkeen fiilis oli mahtava. Tämä oli mun juttu! Kiinteät esteet, kirpakka syysilma, allani ihanan energinen ja siro poni - täydellistä.

[Britta]

Maksu:[/u]

Mielenkiintoista. Hyvin mielenkiintoista. Olin saanut ensimmäiselle maastoestetunnilleni ratsastettavaksi Humun. Tamma oli ilmeisesti ihan kiva, vähän pomottava ainakin kavereidensa seurassa. Pieniä jekkujakin suomenpienhevosella on takakaviossa, niistä kuulin ainakin pään viskomisen, joka ei sinänsä ollut mikään hirveän kamala asia. Ravikin kuulemani mukaan pompotti, mutta kyllä siihen oli totuttu. Kunhan Humu ei nyt vaan yrittäisi mennä kiitoravia...

Harjapakki kädessäni kävelin aitalle ja tartuin Humun osan oveen. Tamma oli jo sisällä, liekö sillä ollut jo aikaisemmin joku tunti, tai sitten joku ystävällinen ihminen oli sen sisälle hakenut. Avatessani oven Humu hörähti matalasti ja tuli katsomaan, kuka sieltä nyt tuli.
”Moikka tyttö”, tervehdin tammaa antaen käteni rautiaan haisteltavaksi. Jätin pakin pihaton ulkopuolelle ja otin sieltä esiin tuttuun tapaan piikkisuan ja kovan harjan. Ei liiemmin vaihtelua tässä asiassa.
”Säpä oot jo alkanut kasvattaa talvikarvaa”, puhelin Humulle sen hieman kierrellessä minua. Puhuessani sille samaan aikaan miltei koko ajan, se rentoutui ja jäi seisomaan paikalleen lepuuttaen takastaan. Harjasin Humun pitkin vedoin aloittaen kaulasta siitä edeten lopulta takaosaan ja takajalkoihin. Humu katseli välillä hieman varoen minuun päin, mutta oli kuitenkin rauhallisesti.

Kävin hakemassa satulahuoneesta Humun varusteet ja vieden harjapakin takaisin. Tulin sitten takaisin aitalle ja jätin suitset roikkumaan oven salvasta, oikein huterasti. Menin sitten varovasti sisään, etteivät suitset putoaisi, ja lähestyin satulan kanssa Humua, joka näytti siltä, että Hänen Majesteetillinen Ylhäisyytensä ei satulaa selkäänsä antaisi laittaa. Okei, tuo lempinimi kuulosti enemmän Bonnielta kuin Humulta... Mutta anyway. Humu yritti kierrellä ympäri karsinaansa, mutta nappasin sitä päitsistä kiinni ja hieman ärähdin. Nostin samalla satulan vikkelästi selkään ja tadaa – Humu satuloitu. Oi'oin satulahuovan molemmilta puolilta ja rupesin sitten kiristämään satulavyötä. Pikkusuokki ei siitä oikein tykännyt, ja yritti pullistella, laihoin tuloksin; sain silti vyön kiristettyä ensin ensimmäiseen ja sitten toiseen reikään. Loput kiristäisin ulkona. Vyön kiristyksen jälkeen otin suitset – jotka ihmeen kaupalla olivat vielä paikoillaan – käteeni ja menin laittamaan ohjat Humun kaulalle. Otin päitset irti ja nakkasin ne syrjään, tarjoten tammalle kuolaimia. Tummanpunarautias nosteli päätään, mutta sain sille siltikin kuolaimet. Vedin niskahihnan korvien taakse ja oikaisin etuhiukset otsapannan alta sen päälle. Kiristin myös leukahihnan ja turpahihnan sekä alaturpiksen, ja olimme suht'koht valmiit, minua itseäni lukuunottamatta. Vedin vasemman puolen ohjan nostetun jalustimen taakse ja lähdin talliin, huikaten samalla ehkä minua muutamaa vuotta nuoremmalle tytölle että hei, vahtisitko Humua. Tyttö oli nyökännyt ja lähtenyt suunnistamaan aitalle päin.

Kypärä päässä ja hanskat kädessä, turvaliivi takkini alla ja sen päällä heijastinliivi. Ratsastussaappaat jalassa tällä kertaa, ja kannukset niiden päällä. Olin valmis menoon, joten kävin hakemassa Humun aitasta kiitellen samalla tammaa vahtinutta tyttyöä. Ah tätä pikkutyttöjen orjuutusta auttavaisuutta.

Pian huomasinkin olevani innokkaan ponin selässä, kävelemässä heti Annen perässä. Humu ei näyttänyt pitävän siitä, että joutui kakkoseksi, mutta sai nyt se paikka luvan kelvata. Kävelimme kohtuullisen vähän aikaa ja nostimme sitten ravin. Kevensin, mutta Humun ravista tunsi silti, että se oli sellaista tökstöks-tyyppistä, jota ei olisi voinut esimerkiksi Riinalta odottaa.

Oikaisimme pellon kautta maastoesteille siistissä jonomuodostelmassa. Olimme laukanneet hieman matkalla, että ponit lämpiäisivät kunnolla. Maastoesteet näkyivät jo edessämme ja porukka alkoi innostua. Minun jännitykseni tarttui Humuun, joka jännitti lihaksensa ja viskoi päätään yhä enemmän. Matkan aikana minulla meinasi jo mennä hermot kokoaikaisen päännykimisen kanssa, mutta noh, kärsivällisyyttä Britta. Vedin syvään henkeä ja rentouduin, joten vähitellen Humukin jätti jännityksensä taakseen. Pysähdyimme nurmelle jonkun matkan päähän esteradasta.
”Kävimme eilen Ellin kanssa tarkistamassa esteiden kunnon”, Anne kertoi. Porukasta kuului suhinaa.
”Menen ensin Januksella ja katson, että kaikki on vielä kunnossa. Sillä aikaa voi nurmella ottaa käyntiä tai ravailla ympyrällä”, Anne sanoi ja lähti Januksella laukkaan. Ensimmäiset pari estettä olivat kaatuneita puunrunkoja, joita seurasi tukkipysty. Pystyn jälkeen oli banketti (hui kauhistus), vihanneslaatikkomuuri ja lauta-risueste sekä vene. Viimeisenä esteenä oli renkaista valmistettu pituuseste.
”Woah”, pääsi suustani kun Janus ja Anne selvittivät radan. Tuohonko pitäisi muka pystyä?
”No niin, seuraava voi tulla!” Anne huusi toiselta puolelta, ”Kaikki hyvin, radan pohjakin on kunnossa!” Pala nousi kurkkuuni. Seuraava jonossa olisin minä.
”Mee vaan”, Miira sanoi rauhallisesti Edin selästä. Nyökkäsin päättäväisesti ja nostin laukan. Laukannostosta meinasi tulla ravikilpailu, mutta sain kuitenkin pidätteeni läpi ja nostin sitten kunnon laukan. Laukka oli energinen ja Humu selvästi nautti. Puunrungot ylittyivät kepeästi, samoin tukki. Myötäys noille ns. perusesteille oli helppoa, mutta seuraavana olisi banketti. Annoin kunnon puolipidätteet ja nousin kevyeeseen istuntaan. Humu hyppeli raput ylös ja sitten hyppäsi banketilta alas. Tasapainoni petti ja huomasin pian olevani satulan oikealla puolella roikkumassa, edessäni muuri. Kampesin itseni ylös ja kannustin Humua hyppäämään, vaikka minä en ollutkaan kunnolla kyydissä. Hypyn aikana sain sen verran pompattua ylös satulaan, etten tippunut. Olin kuulevinani helpottuneita huokauksia, mutta niistä en ollut varma. Humu epäröi risuesteellä ja meinasi kieltää, kunnes annoin sille kunnolla pohjetta ja Humu loikkasi esteen yli. Horjahdin, mutten pahasti. Vene sujui rutiinilla eikä renkaatkaan tuottaneet vaikeuksia.
”No siinä oli vauhtia ja hieman vaarallisia tilanteita”, Anne naurahti. Seuraava lähti matkaan.

Menimme vielä toisen kierroksen, jolloin osasin olla paremmin banketissakin mukana ja kannustaa Humua kunnolla joka esteelle. Suoritimmekin radan puhtaasti ja olin ylpeä tammasta. Lähdimme takaisin lönköttelyravia. Anne sanoi meille, että hepoille pitäisi laittaa loimet taikka viltit selkään ja mennä vielä kävelemään pariksikymmeneksi minuutiksi kentälle. Maastoesteet olivat nimittäin tuntsareille niin raskaita. Humukin puuskutti kuin viimeistä päivää (no ei ehkä ihan mutta melkein). Ei voinut muuta sanoa, kun että olin todella ylpeä Humusta!

Kiitos kivasta tunnista!

[Miira]

Pienimuotoista lämmittelyä kaatuneella puulla.

Kiitos kivasta tunnista ja upeasta kuvasta!

[Inkeri]

Maastoestetunnin maksu:



Inksun naamaa ei sit tartte kattoo, jotain liian järkkyä:D Ja esteenä siis toimii risueste, ei jättimäinen tuhatjalkainen.. :D Mutta kiitokset tunnista!:)

[Ansqu]

Tuntimaksu

Olimme kokoontuneet hevosten kanssa tallin pihalle. Ennen kuin nousin Reinon selkään, tarkistin satulavyön kireyden. Sen jälkeen nostin vasemman jalkani jalustimeen ja ponnistin ruunan tuttuun selkään. Keräilin jo ohjia Annen noustessa oman ratsunsa, Januksen selkään.

Anne ilmoitti järjestyksen voivan olla vapaa. Käänsin Reinon jonon puoleenväliin. Letka lähti kävelemään kirpeässä syysilmassa.

Käännyimme metsään, joka oli jo muuttunut syksyiseen loistoonsa. Maa tömisi kavioiden alla. Pian käännyimme pellon kautta maastoesteille.

Anne kertoi vielä tarkistavansa esteet Januksella. Hän kehotti meitä jo ravailemaan ja kävelemään nurmialueella.

Käänsin Reinon ja painoin pohkeeni hevosen kylkiin. Se siiryi laiskanletkeään raviin, mutta oli kuitenkin rento ja kuuliainen.

Pian Anne jo palasikin vauhdikkaan Januksen kanssa. Anne totesi esteiden ja reitin kunnon hyväksi, joten hän antoi luvan lähteä seuraavalle ratsukolle. Sillä välin siirsin Reinon käyntiin ja annoin sen kävellä hetken.

Kun muutama ratsukko oli hypännyt radan, oli minun ja Reinon vuoro. Nostin laukan ja ruuna lähti reipasta laukkaa ensimmäistä estettä kohti.

Puunrungot ylitimme sulavasti. Seuraavalle tukeista koostuvalle pystyesteelle minun oli ratsastettava hieman reippaammin ja este ylittyikin hyvin. Seuraavalla banketilla Reino hyppäsi rapun kerrallaa, ja siitä hillitysti alas. Alastulossa en tullut mukaan hyvin, joten horjahdin hieman, mutta pysyin silti selässä. Sitten suuntasimme vihanneslaatikoista koostuvalle muurille, jonka Reino hyppäsi siististi. Lauta-risuestekin sujui ongelmitta. Jatkoimme vielä laukkaa, ja Reino eteni korvat hörössä vene-esteelle. Se ihmetteli sitä hieman, mutta hyppäsi sen silti hyvin. Viimeisen pituusesteen jälkeen hidasti Reinon raviin ja ravasimme rauhallisesti muiden luokse.

Loput ratsukot hyppäsivät esteet sujuvasti, jonka jälkeen otimme vielä toisen kierroksen. Harmiksemme pian oli kuitenkin aika lähteä kotiin. Ravasimme leppoista ravia tallille.

Tallin pihalla laskeuduimme alas ratsujen selästä, laitoimme niille loimet tai viltit selkään, ja lähdimme vielä kentälle kävelemään, jotta hevoset palautuisivat hyvin. Annen sijasta kanssamme kentälle tuli Januksen hoitaja, Jeccu.

Käveltyämme reilut parikymmentä minuuttia veimme ratsut talliin. Hoidettuani ja hellittyäni Reinon kävin vielä kirjoittamassa palautetta tunnista ja siitä, miten meillä meni. Tunti oli kiva ja kiitos siitä Annelle! =)

/Anteeksi, kun tuli hieman myöhässä.

[Fiia]

Aamupäivä on upea, luonto syksyinen mutta kaikeksi onneksi kuiva. Aurinko paistaa matalalta ja saa ponivoittoisen hevosjoukon alkutalvikarvan kiiltämään. Päivä ei kerta kaikkiaan voisi olla parempi maastoestetuntia ajatellen. Yhdeksänpäinen porukkamme asettautuu Annen ohjeiden mukaisesti vapaaseen jonoon. Minä kiilaan heti johtoponi Januksen ja sitä seuraavan Humun taakse, sillä Elmo tuntuu pirteältä ja jäisi varmasti mieluummin tallille kuin kuhnuroisi pikkuponien perässä.

Elmo hakeutuu alkuraveissa kuolaintuntumalle ja ravaa pitkällä lennokkaalla askeleella samalla tehokkaasti puhisten. Pidän sen tiukasti ohjan ja pohkeen välissä, teen puolipidätteitä mutta ratsastan samalla takaosaa aktiivisesti. Ruuna jää kuuntelemaan apuja ja keskittyy niihin enemmän kuin ympäristöön, mikä saa minut rentoutumaan ja nauttimaan reippaasta alkuverryttelystä. Pellolla saavuttuamme Anne lähtee ensimmäisenä tarkistamaan reitin, me muut jäämme odottelemaan. Pyöritän Elmoa ympyrällä molempiin suuntiin käynnissä ja ravissa, kunnes pohjeavut menevät rehellisesti läpi ja poni taipuu halukkaasti banaanin muotoiseksi.

”Kaikki hyvin, radan pohjakin on kunnossa”, Anne kertoo kurvattuaan Januksen kanssa takaisin paikan päälle. Hän lähettää Humun ensimmäiseksi matkaan, ja sitten on minun ja Elmon vuoro. Ruuna tekee siistin laukannoston käynnistä, pysyy kaksi ensimmäistä askelta lyhyessä laukassa, ja pidentää sen sitten tasaiseen harjoituslaukkaan luvan saatuaan. Poni tuntuu hyvältä, mutta kuten aavistelinkin, ensimmäisen esteen nähdessään se unohtaa kokonaan kaiken muun. Annan Elmon venyttää laukkaa, pidän kevyen ohjastuntuman ja painon kokonaan jalustimilla. Liike rullaa hyvin, ponin pienet korvat ovat pystyssä, ja se lähtee hyppyyn täsmälleen oikeasta kohdasta.

Puunrunkoesteiden välin Elmo painaa aika kovaa, ja sen hypättyä toisen esteen joudun tekemään muutaman terävämmän pidätteen saadakseni sen takaisin hallintaan. Ruuna pärskii ja nyppii ohjaa, sillä on selvästi paljon energiaa, mutta se malttaa kuitenkin kuunnella ja jarruttaa takaisin peruslaukkaan. Tukkipystylle hyppy on jokseenkin liioiteltu ja sen jälkeen Elmo nakkaa säälittävän pienen ilopukin, joka ei juuri onnistu horjuttamaan tasapainoani. Banketille joudun ratsastamaan ponia vähän eteen – se katsoo uutta estettä selvästi vähän jännittyneenä ja lähestyy sitä muutaman kiemuran kautta. Rohkeasti Elmo kuitenkin pomppii portaat ylös, ja alashypyn jälkeen se on jo selvästi rauhallisempi – ehkä suurimmat höyryt jäivät jo alkuradalle.

Muurille mennessä minäkin alan toden teolla nauttia hyppäämisestä. Elmo tuntuu varmalta, eikä sen kanssa tarvitse pelätä turhia kieltoja tai muuta sähläystä. Meneehän se aika kovaa, mutta vaikka minulle tulisikin hetkellinen blackout enkä tietäisi enää mitä tehdä, pääsisimme ponin avustuksella silti radan loppuun. Tavoitteenani ei kuitenkaan ole radasta selviäminen vaan sen suorittaminen siivosti, hyvällä sykkeellä ja sopivalla laukalla. Niinpä lyhennän ohjaa pykälän, ratsastan tosissani, ohjaan Elmon keskelle risuestettä ja siitä veneelle ja pituusesteelle. Veneen ruuna ylittää isolla loikalla, mutta renkaita se katsoo hetken ennen kuin ponnista kaukaa yli.

Hengästyneenä ravaan muiden luokse ja annan Elmolle vähän pidempää ohjaa. Rata sujui hyvin viimeaikaisten hyppykertojeni määrä huomioon ottaen, mutta paljon on vielä korjattavaakin. Poni saisi pysyä paremmin tasaisessa temmossa, omat jalkani voisivat kestää etenkin isommissa hypyissä paremmin paikallaan ja ohjastuntuman tulisi olla joustavampi. Niitä asioita lähden korjaamaan toisella kierroksella käveltyämme sen aikaa, että loput saavat suoritettua ensimmäisensä. Nyt päätän ensimmäistä estettä lähestyessämme temmon, jossa aion pysyä koko radan parhaani mukaan. Elmo ei ole ihan samaa mieltä, mutta lopulta keskustelu kääntyy voitokseni ja saan tahtoni läpi. Toinen kierros on huomattavasti sujuvampi kuin edellinen, ja yllätän itsenikin kun ajattelen, että tätä on pian päästävä tekemään lisää. Jos ei ennen lumien tuloa, niin vähintään ensi keväänä!