28.9.2012 Alkeistunti II

[Anne]

Syksyn toinen alkeistunti!

Ensisijassa osallistuminen avoinna ensimmäisen alkeistunnin suorittaneille. 17.9. --> avoin kaikille!


Osallistujat:

Akku - Taiga
Jason - Alma
Selena - Humu
Summer - Edi
Niina - Frank
Emmy - Pella
Salma - Patron

- Tänään harjoittelemme pääasiassa ravia. Siirtymisiä käynnistä raviin ja taas käyntiin sekä kevyttä ravia.

- Aloitetaan tunti säätämällä itse jalustimet. Jalustime voi olla vaikea saada saman mittaisiksi selästä käsin, joten yleensä tarvitaan joku katsomaan, ovatko ne tasapituisest. Kuitenkin aina olisi hyvä tunnustella, miltä tuntuu. Eli ensin säädätte jalustimet sopiviksi, sitten jokainen kävelee kirooksen ja vuorotellen pysäyttää hevosen minun eteen. Katsotaan, tuntuvatko jalustimet vielä oikean pituisilta.

Salma ja Patron talutajineen kävelivät eteeni.

- Hyvä pituus jalustimissa, kehuin. - Ovatko samanpituisest?

Tyttö nyökkäsi.

- Vasen on pari pykälää pitempi, sanoin.

Tämän jälkeen kaikki kävivät luonani. Lopuksi saatiin jalustimet oikean pituisiksi kaikille.

- Tässä on yksi syy, miksi kannattaa verrytellä ja venytellä ennen tuntia. Jos lihakset ovat jumissa, selässä ei tule istuttua täysin kekskellä ja tasapainossa. Usein myös toinen puoli ihmisellä on jäykempi ja siitä tulee helposti virheitä istuntaan.

- Kerätään ohjat tuntumalla. Eli sen hevosen suun tulisi tuntua ohjan toisessa päässä. Ohjasta ei vedetä ja kyynärpäästä pitäisi löytää joustoa. Nyrkki pysyy kiinni ja pystyssä.

- Alkakaa ratsastaa hevosta kulmiin ja hakemaan asetusta kulmassa. Asetushan tarkoittaa sitä, että näette hevosen silmäkulman selästä käsin. Asetus tehdään viemällä kättä sivulle, eli tässä tapauksessa kentä keskustaa kohden. Ikinään ei aseteta vetämällä taakse ohjasta. Se on pidättävä apu hevoselle. Hevonen seuraa pällään kättä. Kokeillaan!

- Eli suorilla keskitytään, että hevosen kaula on suora ja ennen kulmaa asetatte hevosen sisälle. Kulma ratsastetaan asetettuna.

- Hyvä, Selena! Aluksi voi tosiaan tehdä liioitellunkin liikkeen kädellä. Summer voi viedä kättä enemmän sivulle, ei kuitenkaan eteen niin, että ohja löystyy.

- Otetaan asetusta ja suoristusta myös uralla. Ratsastatte käynitä ja keskellä suoraa tehdään muutaman askeleen pituinen asetus sisälle. Voitte katsoa hevosen päätä, jotta opitte huomaamaan eron. Kulmissa asetukset jatkuvat myös!

- Jason, pidä ulko-ohja normaalin pituisena, sitä ei saa päästää löyssäntymään.

- Asetus on hyvä oppia heti alkuun. Kaikkia kääntöjä tulisi edeltää asetus, joka kertoo hevoelle, mihin mennään. Jos sen tekee väärin, eli kuten aika moni vetämällä ohjasta taaksen, on hevosta hyvin vaikea saada kääntymään. Tehdään voltti, eli pieni ympyrä! Asetatte hevosen sisälle jo suoralla ja sitten kun haluatte kääntää, siirrätte katseen voltin reitille. Ulkopohje voi siirtyä vähän taakse ja painaa ja asettava sisäkäsi vielä siirtyä hieman enemmän sivulle. Näin hevonen kääntyy.

Voltit sujuivat hyvin.

- Harjoittelemme kevyttä ravia. Tullaan aluksi lyhyet sivut ravissa ja pitkät käynnissä. Ravin askelten tahtiin nousette ylös ja alas. Voi ottaa satulasta tai harjasta kiinni.

-Masik, maisk, Pella! Kohota katse eteen, Emmy, niin et ole niin kyyryssä. Sitten ylös ja alas!

- Akku, pidä kantapäät alhaalla! Tarvitset tukea jalustimista, jotta pääset keventämään.

- Niina, satulasta vaan kiinni! Sillä Frankillä on tosi iso askel!

Vaihdatin suunnan lävistäjän avulla.

- Kokorataleikkaa alkaa aina vasta kulman jälkeen. Eli ensin kulma normaalisti, sitten muutama askel eteen ja sitten vasta käännetään viistosti radan poikki. Sama juttu uralle palatessa; pitää tulla urale jo hyvissä ajoin ennen kulmaa.

- Otetaan vielä ravia. Nyt pitkät sivut kevyttä ravia ja lyhyet käyntiä.

Useimmilla ravi sujui jo kohtalaisen hyvin ja tasapainoa alkoi löytyä.

- Hienoa! Loppukäyntien ajaksi voitte ottaa jalustimet pois jalasta ja antaa jalkojen venyä rennosti kohti maata. Lisäksi on hyvä harjoitella vaan rentona hevosen selässä oloa.

- Kiitokset tunnista! Ensi tunnilla ei enää käytetä käyntijakoissa taluttajaa, joten tervetuloa!

[Nuanda]

Koneellani oli hiamen latauspulmia liittyen Seppeleen sivuihin, joten Frankin sivu ei suostunut latautumaan. Sovelsin siis hoitajahaun Frank-infosta...

28.09.2012 ~ Alkeistunti II

Jouduin ensimmäistä kertaa pyöräilemään Sebeen. Ajatus kiersi ympyrää hevosissa ja vielä toisissakin. Seppeleen hoitsuttomien leiri, Myntti, ensimmäinen alkeistunti, Edi, hoitajakurssi, Toivo. Voi sitä onnenpäivää, kun sain tietää kurssiheponi olevan Toivon Tuntu! No, en kyllä menisi sanomaan, että olisin mikään epäonnenmyyrä saadessani leirille Myntin tai tunnille Edin. Rottakin oli jo kuntoutunut, se näytti jo tavalliselta tuntihevoselta. Ei, se ei ollut enää sama huonosti hoidettu, syrjitty ja laiha suomalainen puoliverinen.

Ajatuksistani heräsin, kun kuulin kimeän hirnahduksen. Keskipäivän aurinko paistoi, mutta kylläikävät purevat tuulenvireetkin pitivät pokkansa ja huomauttivat sekunti toisensa jälkeen olevansa paikalla. Sitten sain näkyviini tarhat. Ja hevoset. Taiga, Humu, Patron, Pella. Elmo, Edi, Blade, Rotta. Toivo, Topi, Eela, Liinu. Janus, Tiia, Sentti, Laila. Pampu, Siiri. Riina... Ja hetko, joku pieni ja pippurinen ruunikko, miniatyyri vissiin, kun oli noin pieni Riinaan verrattuna, mutta kuiteskin niin siro, ettei shetu voinut olla. Sitten muistin.

- Scimmy! Vai Simoksiko Britta sitä oli sanonut? Joka tapauksessa Annen mukaan kyseessä oli Scimmy, ja sen oikea nimi oli Scimitar. Hymähdin varsalle, mutta sitten huomasin olevani ensimmäinen paikalla. Sain siis kunnian ehtiä moikata vielä ratsuanikin, ennen kuin aloitimme uurastuksen. Juoksin äkkiä ilmoitustaulun ääreen, mutta joku tönäisi minut pois. Sohva, sinä ärsyttävä este! Olin ihastuksissani unohtanut katsoa eteeni ja nyt minä makasin lattialla. Nousin kuitenkin äkkiä ylös ja juoksin listan ääreen. Silmäilin sitä, ja suupieleeni nousi pieni hymynkare.

- Hmm... Akulla on Taiga, Jasonille on annettu Alma, Taru ei ole ilmoittautunut?! ihmettelin. - No jaa, viis siitä, Summer sai Edin, ja Salmalle Patron. Emmy sai Pellan...
Huokaisin, en kai koskaan saisi kokeilla Patron-ruunaa. Siro, pienten ja kevyiden ratsastajien ruuna ei ollut enää oikein minun kokoani. Aloihan kohta saavuttaa jo hevoskoon. Ehkä menisin nippa nappa Bonniellekin... No mutta, taas niitä ajatuksia kasaantui liikaa.
- Niina... Niina... Niina... JES!!!!! Hypin onnesta ja halasin paikalle ilmestynyttä Brittaa.

- Nono, mikäs sinulla nyt on? hän kysyi ihmeissään.
- Mä sain Frankin!
- Ei se niin ihmeellinen ole, kunhan olet kokeillut, Britta rauhoitteli.
- Mielummin Frank kuin... noh, en halua pudottaa ketään kenenkään alapuolelle. Sovitaan vain, että tänään Frank on paras, ensi kerralla ehkä joku toinen, änkytin.
- Kuules, minä menen kurkkaamaan Simoa, muuten tuo innostus tulee muhunkin ja seuraavksi vaadin Annelta Eelaa! Britta puhui järkevästi ja kohteliaasti ja häipyi paikalta yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Minä puolestani nappasin taskustani pienen leivänpalasen suomalaista ruista, ja kävelin tarmokkaasti Frankin tarhalle. Edi, Reino, Humu ja Liinu uskaltautuivat portille, ja yrittivät hamuta taskustani leipää. Mutta minä kutsuin Frankiä nimeltä, ja iso ruuna jyräsi muut pois alta ja lyöttäytyi seuraani. Reisleipä loppui nopeasti, mutta syötin muille konimuksille voikukanlehdet. Sitten menin talliin, sillä muut olivat huomaamattani hiipineet paikalle ja hurrasivat nyt hevosille, joilla he menivät tunnilla. Aitassa hengasi jo kolme innostunutta alkeistuntilaista hevosineen, tai oikeastaan poneja ne olivat. Britta, Loviisa ja Inkeri, noh, heillä oli kiire jokaisen kaitsemisessa.

Jaakko moikkasi minua tylsistyneenä. Oli varmasti rasittavaa siivota meidän sotkut! Ajattelin että tänään korjaan kaikki jälkeni itse.
- Tarvitsetko apua Frankenstainin tarhasta hakemisessa? Jaakko kysyi, ilman että minun tarvitsi vihjailla mitään.
- Joo, kun noilla varsinaisilla apulaisilla näyttää olevan kiireisempiä asioita.
Ulkona oli raikas ilma, ja melusta oli kiva päästä tauolle, ulos. Siellä kyylyi vain hieman tuulen leikittelevän puiden lehsillä, mutta ainutlaatuisen tunnelman aikaan sai laulava satakieli.

Sain Frankin hienosti kiinni, ja Selena talutti Humun talliin samaan aikaan, joten juttelimme siinä hetkisen. Selenaa huoletti hieman se, miten hän saisi Humuliinin ravaamaan paremmin, jottei pompahtaisi heti taivaaseen, kun tuli harjoitusravin aika. Mutta sitten tiemme erkanivat, ja minä talutin mahtavan tynnyriruunan talliin, kun taas Selena vei pienen tammamaisen pienhevosen aittaan. Sidoin Frankin kiinni, mutta samalla kun harjasin vilkuilin haaveilevasti sisään haettua Bonnieta. Kimotamma todella kiinnosti minua, todellakin kiinnosti.

Frankin kaviot olivat painavat, enkä ylttänyt laittaa painavaa satulaa hevosen selkään. Britta kuitenkin auttoi minua, sillä Loviisa ja Inkeri olivat samankokoisia kuin minä (noh, Inkku ehkä pienempikin), joten heille se oli aivan yhtä hankalaa.
- Onko Scimmy kiva? kysyin.
- Superkiva! Se ja Riina on kyllä ihan parhaita!
- Uskon. Kumpa mullakin olisi hoitsu!
- Ehkä sekin päivä vielä koittaa joskus, Britta lohdutti ja auttoi minua kiinnittämään suitsien poskihihnan. Sitten hän meni auttamaan toisia.

Tutustuin Frankiin ne viisi ylimääräsitä minuuttia, ja sitten talutimme hevoset kentälle. Anne putkahti sinne, ja meni heti katsomaan, olivatko Salman jalustimet oikein. Inkeri piteli Frankia sen aikaa, kun laitoin jalustimet. Kun Anne oli kiertänyt muut ja toiset köpöttelivät jo uralla, minä ratsastin Frankenstainin varovasti Annen eteen.
- Hyvinhän se meni, Anne totesi. - Ne ovat oikean pituiset, joten voit mennä nyt tonne uralle.
Annoin Frankille pienet, liian hennot pohkeet, joten se ei edes hetkahtanut.

- Tarmokkuutta lisää, Niina! Mutta hei, älä unohda myödätä! Istu alas satulaan, nojaa taakse ja kantapäät alas! Noin, nyt voit yrittää uudestaan, mutta tällä kertaa paljon enemmän tahdonvoimaa ja tarmokkuutta! Liikuta sitä hevosta tahdonvoimalla, ei hentoilulla! Anne vaati. Olin jo valmiiksi ihan hikinen, vaatipas tuollainen 800kg ruuna työtä, huh huh. Pieni raipan näpäytys britalta sai Frankin hereille, ja se lähti taapertamaan uralle.
- Hevoselta ei voi vaatia, jos et itsekkään pysty vaatimaan kunnolla! Anne kertoi, ja minä huokaisin. Suitsissa ja satulassa oli jo tarpeeksi huolehdittavaa, tai niiden laitossa oikeastaan.

Katselin hieman haikeasti Ediä, joka kulki kuin kello. Rauhallisesti ja reippaasti, varmasti ja moitteettomasti. Kuinka olinkaan ollut onnekas, kun se oli ollut minulla viimeksi...
- Kerätäänpäs ohjat tuntumalle. Eli hevosen suun tulisi tuntua ohjan toisessa päässä. Ohjasta ei vedetä ja kyynärpäästä pitäisi löytää joustoa. Nyrkki pysyy kiinni ja pystyssä, Anne kertoi kuin raviselostaja ja heti näki joidenkin korjaavan ohjien pituutta ja näpertävän "kauhukahvoja". Fränki meni kiltisti, joten uskalsin ottaa ohjat kunnolla käteen ja antaa pohkeita käynnin vauhdittamiseksi.

- Alkakaa ratsastaa hevosta kulmiin ja hakemaan asetusta kulmassa. Asetushan tarkoittaa sitä, että näette hevosen silmäkulman selästä käsin. Asetus tehdään viemällä kättä sivulle, eli tässä tapauksessa kentä keskustaa kohden. Ikinä ei aseteta vetämällä taakse ohjasta. Se on pidättävä apu hevoselle. Hevonen seuraa pällään kättä. Kokeillaan!
Frank hoiti homman osaavan tuntipollen elkein ja se oli helppo kääntää voltille. Mutta asetus karkasi, kun aloin kääntää. Seuraava voltti meni jo paremmin.

Hetken kuluttua olimme kaikki pää täynnä ohjeista volteista, suorista, asetuksista ja lyhyistä sivuista. En kuullut Annen pälätystä, mutta otin harjasta tukevasti kiinni.
- Oletko valmis? Britta kysyi.
- Joo? sanoin, vaikken tiennyt, mistä tämä puhui. Sitten Frank lähti raviin. Jalsutimeni irtosivat jalasta, ja pongasin satulasta ilmaan. Tulin kuitenkin oikealle paikalle satulaan ja tarrauduin kiinni kaulaan. Tännä vaiheessa hevonen siirtyi käyntiin ja Britta kyseli, että voinko hyvin.

- Se oli kivaa! naurahdin ja istuuduin takaisin satulaan. Sitten saimme yrittää uudestaan samaa lyhyttä sivua, ja kevennys meni helposti, vaikka Frankillä olikin aika iso askel. Suunnanvaihto sujui hyvin, ja lävistäjällähän se tehtiin.
- Kokorataleikkaa alkaa aina vasta kulman jälkeen. Eli ensin kulma normaalisti, sitten muutama askel eteen ja sitten vasta käännetään viistosti radan poikki. Sama juttu uralle palatessa; pitää tulla urale jo hyvissä ajoin ennen kulmaa.

- Otetaan vielä ravia! Anne puhui ja kaikki lähtivät pitkiä sivuja pitkin reippaaseen raviin. Löysin tasapainon heti, vaikka kerran horjahdinkin. Onneksi Frankin kaulaan on turvallista kietoutua. Nousin heti takaisin oikeaan istuntaan, ja jatkoin raviapuja. Kulmissa otin heikkoja asetuksia, kun en ollut varma, oliko niitä pakko tehdä.
- Hienoa! Loppukäyntien ajaksi voitte ottaa jalustimet pois jalasta ja antaa jalkojen venyä rennosti kohti maata. Lisäksi on hyvä harjoitella vaan rentona hevosen selässä oloa.
Jalkani venyivät ja venyivät, kuin vaha.

- Kiitokset tunnista! Ensi tunnilla ei enää käytetä käyntijakoissa taluttajaa, joten tervetuloa!
Kauhistuin ensin. Voi ei, saan tietenkin jonkun Eelan! Mutta sitten ajattelin, että ehkä saisin Alman. Alma ei pelota, ei olleskaan.

Kiitos tunnista!

[Selena]

Alkeistunti II - 28.09.2012

- Jes, Humu! kiljahdin innoissani nähtyäni piensuokkitamman nimeni kohdalla. - Hei Niina, eiks Humu ja Fränkki oo samassa tarhassa?
- Taitaapi olla. Mennäänkö hakemaan ne yhtä aikaa? tyttö kysyi.
Nyökkäsin ja lähdimme hakemaan ratsujamme sisään.
Tällä kertaa sain hoidella Humun kuntoon aika lailla itse. Touhukas neiti hiukan pyöri ympäriinsä, mutta sain tamman kuitenkin varustettua omin päin. Inkku kuitenkin vahti koko ajan aitan terassilla, että kaikki meni oikein, ja sinkoutui heti auttamaan, jos joku meistä kolmesta tarvitsi apua. Akku ja Emmy pärjäsivät kuitenkin aika hyvin poniensa kanssa, joten Inkeri pääsi vähällä.
Tunnin aiheena oli ravi ja asetukset. Ensimmäisenä saimme kuitenkin itse säätää jalustimet mielestämme sopiviksi. Monilla oli vaikeuksia saada jalustimista saman mittaiset, ja minullakin oli aluksi toinen hiukan pidempi. Anne kertoi, että ennen tuntia olisi hyvä hieman verrytellä, jotta pystyisi ratsastamaan suorassa ja tasapainossa.
Seuraavaksi otimme ohjat tuntumalle. Humu alkoi heti viskoa päätään, ja yritin pitää käden paikallaan, jotta tamman pääkin pysyisi. Aloimme tehdä asetuksia kulmissa ja volteilla, ja sainkin Annelta kehuja asetuksessa. Nainen kertoi meille perusjutut asettamisesta ja pian se alkoikin sujua ihan hyvin.
- Sitten kevyttä ravia. Aluksi lyhyet sivut ravissa ja pitkät käynnissä, Anne ohjeisti.
Humun ravi oli melko töksähtävää, mutta pääsin kevyen ravin tahtiin ja siirsin Humun itse käyntiin pitkille sivuille. Pääsimme Humun kanssa johdattamaan porukan toiseen kierroksen lävistäjän avulla. Samalla Anne kertoi, kuinka lävistäjä alkaa vasta kulman jälkeen ja päättyy hyvissä ajoin ennen kulmaa. Suunnanvaihdon jälkeen otimme pitkät sivut ravia ja lyhyet käyntiä. Humu oli mukava ratsu ja pystyin keventämään helposti, vaikka tamman ravi olikin hiukan töksähtävää.
- Hyvä, kaikilla sujui hyvin! Loppukäyntien ajan voitte ratsastaa ilman jalustimia. Koittakaa rentoutua hevosen selässä!
Istuin ilman jalustimia Humun pyöreässä selässä. Pystyin rentoutumaan helposti, sillä luotin punaruskeaan piensuokkiin.
Tunnin lopuksi Anne kertoi, että ensi kerralla menisimme käyntiosuudet ilman taluttajaa. Liu'uin alas Humun satulasta ja silitin tammaa.
- Ootsie kyllä tosi kiva, hymyilin sille ja jätin tamman seuraavan ratsastajan käsiin.

Kiitos tunnista!

[desi]

Edi! Olin saanut Edin alkeistunnille! Tuijotin silmät pyöreinä listaa.
Annoin sormeni kulkea läpi tuntilistan. Menin talliin katselemaan paikkoja ja etsimään Edin karsinaa. Hevoset oli tuotu valmiiksi sisään joten se oli helpompaa kun ei tarvinnut lukea nimikylttejä. Edi löytyikin nopeasti. Daniel?

Poika norkoili karsinalla rapsuttelemassa Ediä. Marssin oikopäätä hänen luokseen.
- Nyt jos mä saan kysyy, mitä sä teet?
Avasin suuni ja yritin kuulostaa jotenkin vakuuttavalta.
Daniel virnisti:
- Mä nyt tarkkaan ottaen olen tässä sun avustaja.
Hän pamautti minulle vastauksen. Ja minä kun olin luullut, että saisin jonkun muun. En tota jätkää. Tyypillistä tuuriani.

En siltikään saanut aliarvioida poikaa, oten päätin antaa hänelle mahdollisuuden. Daniel osoittautuikin avustajaksi. Ei hän kommentoinut minua mitenkään kun otin Edin kiinni ja laitoin sen käytävälle harjattavaksi. Ystävällinen kun oli hän auttoi minua harjaamaan piehtaroineen likaisen ruunan.

- Vinkki muuten. Kannattas ehkä laittaa se satula eteenpäin, Daniel huomautti ja nosti kasvoilleen pudonneen hiussuortuvan silmiltään. Minä nostin nahkasatulaa Edin voikon selän päällä sään kohdalle ja liu´tin sitä vähän taaksepäin. Kiitin Danielia pienellä hymyllä ja jatkoin puuhiani.

Heiveröisenä en tietystikään saanut kiristettyä pullistelevan ponin satulavyötä. Vihdoin ja viimein uskaltauduin naama punaisena pyytämään apua häneltä. Dänni pääsi näyttämään miehekästä voimaansa minulle. Pyörittelin itse asiassa vain silmiäni. Sillä aikaa kun kävin pukemassa ratsastusvarusteet päälleni "avustajani" jäi laittamaan ratsulleni suitset.

- Osaatko sä taluttaa sitä ihan ite?
Daniel kiusoitteli minulle kun lähdin taluttamaan Ediä poniletkassa maneesiin.
Laitoin maneesissa ohjat kaulalle ja jälleen kerran Daniel kiristin satulavyön kun en itse siihen taaskaan kyennyt. Kun olin laskenut jalustimet laitoin vasemman jalkani jalustimeen Danielin roikkuessa toisella puolella. Otin tukon harjaa käteeni ja ponnistin kolmannella hypyllä selkään. Nopeasti säädin jalustimet samanpituisiksi ja varmistin peilistä, että ne olivat sopivat. Kun olin valmis lähdin kävelemään muiden perässä uralle pitkin ohjin.

Edi oli sinä päivänä erityisen vireä. Heppa tepasteli eteenpäin korvat hörössä ja pani vastaan kun yritin pidättää sitä. Anne tarkasti pikaisesti kaikkien satulavyön. Hän oli tyytyväinen Danielin kiristystyöhön ja antoi minun jatkaa matkaani uralla. Edi alkoi olla kiinni Patronin takapuolessa kun otimme ohjat. Vaihdoin paikkaa jotta edessä sekä takana olisi tarpeeksi tilaa Edille.

- Tänään ois suunnitelmissa raviharjoituksia.
Anne kertoi tuntisuunnitelmiaan. Sitten siirryimmekin raviin. Anne kyseli jokaiselta oliko oikea vaiko väärä kevennys kun ravasimme hänen ohitseen. Minulla oli oikea alusta asti. Sitten alettiin tehdä voltteja pitkillä sivuilla.

Vaikka kuinka yritin käyttää pohjetta Edi oikaisi paljon voltilla. Oli turhautumisen partaalla, mutta Anne tuli avukseni. Hän ohjeisti, että hevosen piti aina kuunnella ratsastajaa ja siksi oli keksitty myös raippa jos hevonen ei kuuntele. Eli seuraavalla kerralla kun Edi aikoisi oikaista napsauttaisin raippaa sisäpohkeen taakse.

Ratsastin Edin kulman läpi tyylikkäästi ja sain kehuja Annelta. Nainen seurasi haukkasilmäisenä kun käänsin Edin voltille. Potkaisin sisäpohkeella eestihevosta ulommas ja napautin raippaa sen jälkeen. Ruuna huomasi merkkini ja siirtyi kuuliasesti isommalle reitille. Anne kehui minua taas ja auttoi Selenaa saamaan Humun reippaammaksi.

Pian vaihdettiin suuntaa koko rata leikkaa minä ja Edi ensimmäisinä. Väistin vastaan tulevia uran sisäpuolelta ja vaihdoin kevennystä istumalla kaksi raviaskelta satulaan. Raippakin vaihtui sisäkäteen.
Teimme oikean kierrokseen samat harjoitukset sekä muita ilman jalustimia- harjoituksia ja annoimme sen jälkeen pitkät ohjat.

Kävelimme jonkin aikaa vapain ohjin niin, että hevoset saivat venyttää kaulaansa. Edikin alkoi rauhoittua. Kun oli taas aika ottaa ohjia käteen Edi oli taas mukana. Se heilautti tuuheaa harjaansa ja töräytti ilmat sieraimistaan ulos. Se tiesi mitä oli tulossa.

Lopputunnista vaihdoimme ravissa suuntaa takaisin vasempaan kierrokseen ja siirryimme käyntiin. Teimme vielä joitakin volttiharjoituksia. Lopuksi kävelimme hetken aikaa pitkin ohjin ja tulimme kaartoon.

Kiitos paljon tunnista!

Hei, Summer! Maksun täytyy perustua tuntitarinaan. Tunnilla ei menty esim. harjoitusravia tai laukkaa.

[Odelie]

Alkeistunti II - 28.09.2012 - Alma ja Minä

Alma oli mulle oikeesti ihan tosi kiva yllätys, koska mä tykkäsin sellasista isokokosista hevosista. Vaikka äiti vähän kauhisteli sitä, miten mä pärjäsin, niin tiesinhän minä, että mä pärjään. Pärjäsinhän Frankilläkin. Alman sai helposti kuntoon, koska se oli niin kiltti ja olin päässyt harjoittelemaan kotona hevosen varustusta. Se sujui mulla nyt paljon helpommin, kuin viimeksi ja siksi mä pystyin hymähtämään tyytyväisenä ittelleni. Olin onnistunut hyvin ja satulakin oli melkein oikeassa kohdassa.

Jalustimet mä sain tasaisiksi ja sopivankokoiseksi toisella yrittämällä. Vaikka Alma tuntui aika tynnyriltä, jalustimet meni silti aika pitkiksi, vaikka enhän mä nyt kauhees iso vielä ollut, mies silti. Alkukäynnit tuntu musta helpoilta ja mun hiljanen taluttaja kulki nätisti Alman vierellä. Kuuntelin tarkasti Annen antamia ohjeita ja yritin palhaani toteuttaa mitä se pyysi. Alma asettui ihan hyvin kulmiin, vaikka se yrittikin juosta niistä ainakin viidesti karkuun ja se sai mut turhaan tumaan pahasti. Rauhallisesti työskennellen sain Alman kuitenkin asettumaan kulmissa.

Voltit oli mulle aika helppoja, vaikka Alma olikin aluksi aika jäykkä. Se ei meinannut taipua ollenkaan mihinkään suuntaan, ennen kuin sitä vähän lämppäsi. Se pysyi hienosti ympyrällä vähän voimakkaammasta sisäpohkeesta ja totteli mua yllättävän hienosti. Sen käynti oli tasasta ja pehmeetä ja siksi mä tykkäsin siitä. Raviin siirtyessä mun täyty löytää tasapaino paremmin satulassa, koska sellaseen raviin en ollut koskaan tottunu, mutta löysin sen silti hetken päästä. Se meni kyllä hyvi mun mielestä, mutta äitiä nauratti katsomossa.

Kevyt ravi meni aluksi ihan päin puuta. Piti laskea askelia ja se oli ihan hirveen vaikeeta. Ylös aina kun ulkonen etujalka nous ilmaan ja mä menin monta kertaa sekasin. Sain kuitenkin rytmistä kiinni ja tyytyväisenä talutin Almaa muutamaan otteeseen, kun siirryttiin takasin käyntiin pitkillä sivuilla. Kokorataleikkaakin oli melko suora mulla, vaikka Alma ois halunnu päästä puikkelehtiman vänkyrästi joka suuntaan. kiristin vähän ohjia, mutta pidin käden pehmeämpänä, johan se alko toimimaan paljon paremmin.

Tunti oli kulkenut keskimääräsesti hyvin, vaikka mä inhosinkin sitä, että olin välillä aika huono. Taputin kuitenkin Almaa tyytyväisenä, se oli kulkenut reippaasti tunnilla, vaikka sitä sai kannustaa eteenpäin aika usein. Tykkäsin sen askellajeista ja muutenkin se vaikutti tosi kivalta hevoseltamun makuun. Vaikka se olikin tamma, se ei ollut mikään diiva ja loppukäynneissä ja kivaa painaa pääsen paksuun ja kerheaan harjaan. Joku päivä, mä olisin huippuratsastaja.

Jason&Alma

[Salma]

28.9 - Raviriemua ja jännittäviä jalustimia

Kun saapuu uudelle tallille, ensimmäinen ratsastustunti on yksi niistä asioista, jotka juurtuvat syvälle mielen ytimeen ja nousevat pinnalle toistuvasti, kävi tallilla sitten miten monta kertaa tahansa. Mikäli tunti menee hyvin, muistot lämmittävät ja tuovat iloisia tyytyväisyyden kuplia vatsanpohjaan. Jos taas tunti menee huonosti – no, siinä vaiheessa moni miettii kahdesti, ennen kuin tulee enää samalle tallille.
Olin ilmoittautunut ensimmäiselle ratsastustunnilleni Seppeleessä jännittyneenä, sillä vaikka olinkin ollut hevosen selässä niin monta kertaa, etten ollut vuosikausiin edes yrittänyt pysyä laskuissa, uudet hevoset ja opettajat luonnollisesti hermostuttivat. Olin kuitenkin päättänyt aloittaa aivan pohjalta, alkeistunnilta, jotta pääsisin kiinni hevosiin ihan perusteista lähtien.
Poniratsastajana henkeen ja vereen olin melkein hypähtänyt ilosta, kun sain selville, että ratsastaisin ratsuponiruuna Patronilla. Hoitajakurssin perusteella muistin, että se oli pieni, siro hopeanruunikko, jonka kauniit teräväkärkiset korvat seisoivat tanakasti hörössä ja lämpimät, tummanruskeat silmät vilkkuivat ystävällisesti. Vaikka usein kyllästyinkin nopeasti kiltteihin automaattihevosiin, tunsin salaista kiitollisuutta, etten joutunut nousemaan ensimmäiseksi vaikkapa hoitokurssin aikaisen opetushevoseni Rotan selkään. Olin tullut hevosen kanssa melko hyvin toimeen maastakäsin, mutta nauttisin tunnista varmasti enemmän, jos pystyisin keskittymään täysin opetuksen makusteluun ja jo vuosikausia sitten opittujen perustaitojen muistelemiseen.


Patron oli jo tuotu karsinaansa, kun noin tuntia ennen ratsastustunnin alkua saavuin paikalle. Olin arponut kotona pitkään vaatteitteni kanssa: omistin ainoastaan yhdet saappaat (kiiltävää ruskeaa nahkaa olevat hyvin käyttökelpoiset yleiskengät), mutta epävakaiselta vaikuttaneen sään takia mietin pitkään, kuinka paksusti minun kannattaisi pukeutua. Lopulta olin päätynyt beigeihin ratsastushousuihin, valkoiseen poolopaitaan ja ruskeaan syysliiviin, jonka olin pukenut sen päälle. Olin leikannut kastanjanväriset hiukseni jokin aika sitten iloiseen polkkamalliin, joten ne istuivat siististi kypärän alle, vaikka en vetäisikään niitä poninhännälle.

Patron kohotti päänsä edessään olevasta jo puoliksi syödystä heinäkasasta, kun astuin sisään sen karsinaan. Ovessa oli roikkunut harmaa harjapussi, josta olin kaivanut mukaani ruskean pölyharjan, jonka selkään joku oli tekstannut paksulla mustalla tussilla Patronin nimen. Ojensin kättäni rauhallisesti ponia kohti ja se nuuhkaisi sormiani pehmoisalla turvallaan, ennen kuin palasi takaisin heinien pariin. Sen selkään oli kuivunut mutaa – ponin oli täytynyt piehtaroida tarhassa.

Tuntui ihanalta saada toimia ponin kanssa pitkästä aikaa. Painoin käteni sen lämmintä selkää vasten, vedin harjalla pitkän vedon kaulaa pitkin ja jäin hetkeksi katselemaan, kuinka kuiva lika pöllähti karvasta ilmaan. Hevonen tuntui turvalliselta ja kodikkaan tutulta siinä lähelläni, ja olin tyytyväinen, että sain kaikessa rauhassa keskittyä tilanteesta nautiskeluun.

Hoitotoimenpiteet sujuivat tuttuun malliin ilman sen suurempia ongelmia. Noin puolta tuntia ennen tasaa, kun olin juuri saanut kaviot puhdistettua, karsinan ovelle ilmestyi nuori tyttönen. Hän oli arviolta yläasteikäinen, pieni ja hoikka, mutta pikkuruisuudestaan huolimatta hän näytti iloiselta ja kiltiltä ja hymyili minulle valkoiset hampaat välkähtäen.

”Heippa”, hän sanoi. ”Mä olen Patronin hoitaja Mappe. Tarvitko sä apua?”

Pudistin päätäni hymyyn vastaten. Olin päättänyt, että pärjäisin itse mahdollisimman pitkälle. Hoitotoimenpiteet eivät tuottaneet mitään ongelmaa, ja uudet asiat, kuten tavaroiden säilytyspaikat, oppisi parhaiten, kun ei teettäisi töitä muilla.

”En mä, kiitos. Mutta sä taidat taluttaa mua kuitenkin tunnilla?”

Olin ollut hieman huvittunut, kun kuulin, että jokaista tuntilaista talutettaisiin. Suostuin kuitenkin kohtalooni ilman sen suurempaa showta: alkeistunnilla ratsastajia talutettiin taitojen puutteen lisäksi myös sen vuoksi, että silloin pystyisi todella keskittymään hevosen ohjaamisen lisäksi esimerkiksi oikeaoppiseen istuntaan. Uskoin, että en olisi ainoa ratsastaja tunnilla, joka olisi alkeisoppien sijasta voinut siirtyä heti vaikkapa esteille.

Mappe odotti minua ja Patronia kentällä. Olin varustanut ponin jo hyvissä ajoin ja annoin meille aikaa kulkea rauhassa tallilta kentälle. Syksy oli jo kovaa vauhtia tulossa ja punaisenkeltaiset puut, joiden lehtipeite oli varissut maahan ja paljastanut puiden mustat, kapeat käsivarret, sai minut aivan täyteen onnea. Ilma oli viileää ja hyvää hengittää ja taivaan napakkaa sinistä reunusti taivaanrannassa kapea vaaleanpunainen juova.

Patron pärskähti tyytyväisen oloisena päästyään ulos, kun pysäytin sen Mapen viereen. Tarkistin satulan aseman, kiristin näppärästi satulavyön (Patron ei lotkauttanut korvaansakaan, kuikuili ainoastaan sivusilmällä Frankin suuntaan, joka oli pysäytetty sen vierelle) ja laskin jalustimet alas. Ruuna oli niin pienikokoinen, että vaikka olin itsekin pieni tirriäinen, minun oli helppo asettaa jalkani vasempaan turvajalustimeen ja heilauttaa itseni sulavasti selkään. Ponin kaula kaartui edessäni, harja valui putouksena sen vasemmalle puolelle, ja ohjat odottivat edessäni melkein vaatien minua tarttumaan niihin. Sujautin käteni ohjanperän läpi, jotteivat ohjat liukuisi ulottumattomaltani, mikäli Patron hermostuisi, ja keskityin mittaamaan jalustimia.

Anne saapui kentälle pitkin, harppovin askelin, asettui eteemme uralle, jotta kaikki näkisivät hänet, ja alkoi jaella ohjeita kuuluvalla äänellä. Kuuntelin puolella korvalla, mutta keskittymiseni herpaantui hetkeksi, kun havaitsin, että joutuisin kiepauttamaan jalustinhihnaa ylimääräisen kierroksen, jotta lyhyet jalkani asettuisivat oikeaan kulmaan. Se olikin lyhykäisyyden ongelma: usein jalustinhihnojen reiät loppuivat jo kauan ennen kuin minun jalkani alkoivat olla edes kouluratsastajalle edullisessa asemassa.

Kiepautin hihnat, ensin vasemman ja sitten oikean, jalustimen ympärille ja mittasin jalustimet osumaan suunnilleen nilkkani palloluun kohdalle Mapen odotellessa rauhallisesti vieressäni. Hän oli kiinnittänyt Patronin kuolainrenkaaseen sinivalkoisen riimunnarun, ja kun lopulta olin saanut jalustimet sopiviksi, painoin kevyesti pohkeeni ruunan kylkiin ja hän lähti kävelemään vierellämme. Patronin askeleet keinuivat mukavan tuntuisesti ja se askelsi pitkiä, rauhallisia askelia pää matalalla ja korvat tyynesti hieman höröllään. Minä olin vetänyt vaaleanruskeat ratsastushanskani käteen ja pitelin ohjia kevyesti niin, että poni saattoi liikuttaa vapaasti päätään. Kierroksen kuljettuamme pysähdyimme Annen eteen tarkastusta varten.

”Hyvä pituus jalustimissa”, hän kehui. ”Ovatko samanpituiset?”

Nyökkäsin. Olin mielestäni mitannut jalustimet oikein, vaikka vasemmanpuoleinen tuntuikin hieman pidemmältä kuin oikea. Olin miettinyt kahden reiän välillä ja päätynyt lopulta valitsemaan sen, joka tuntui jalustimissa seisoessa paremmalta.

”Vasen on pari pykälää pitempi”, Anne huomautti ystävällisesti. Tunsin oloni hieman hölmistyneeksi: oli ehkä sittenkin ihan hyvä käydä verestämässä vanhoja oppeja.

Anne alkoi käydä läpi hevosen asettamista, ja me ratsastajat seurasimme parhaan taitomme mukaan hänen ohjeitaan. Ryhmämme oli melko suuri: minun ja Patronin lisäksi kenttää kiersi kolme ponia ja kolme hevosta ratsastajineen ja taluttajineen. Mahduimme kuitenkin melko mukavasti kentälle, eikä etenkään käynnissä ollut hätää tilanpuutteesta. Pidin Patronin ohjat tasaisella tuntumalla ja keskityin pitämään avut niin pieninä ja tasaisina kuin vain mahdollista. Edellisellä tallilla olin saanut usein kiitosta juuri kevyistä, selkeistä avuistani, kun taas käsieni asennosta olin saanut kuulla useammin negatiivista palautetta. Patron asteli rauhallisesti ja siivosti allani, satula narahteli tutusti ja edessämme kulkeva Pella huiskautti häntäänsä niin, että kuului kunnon suhahdus. Vaikka kuljimme pelkkää käyntiä, teimme kaikki istuntamme kanssa niin paljon töitä, että hikikarpalot alkoivat jo hakeutua iholle.

Hetken kouluväännön jälkeen Anne pyysi meitä kannustamaan hevoset raviin. Painoin pohkeeni Patronin kylkiin ja poni pyrähti helposti reippaampaan askellajiin. Samalla Mappe, joka oli urhoollisesti kulkenut vierellämme, antoi riimunnarun luisua sormien lomitse hieman pidemmäksi ja lisäsi vauhtiaan hölkäksi. Aloin keventää ponin tikittävien askelten tahdissa.

Kiersimme uraa kuuliaisesti Annen ohjeita totellen. Totuin nopeasti Patronin melko lyhyeen raviaskeleeseen ja sain kiinni kevennyksen tahdista. Jatkoimme hevosten taivuttelemista ja Anne huuteli vääriä kevennyksiä tai istuntavirheitä kuuluvalla äänellä kentän keskeltä. Pidin hänen opetustyylistään, sillä vaikka hän sanoikin asiat suoraan, myös kehut tulivat reilusti ja olivat aiheellisia.

Juuri, kun suurin osa taluttajista alkoi huohottaa huolestuttavasti ratsukkojen vierellä, Anne pyysi meidät loppukäynteihin. Pidätin kevyesti, istuin alas satulaan ja laskin jalkani jalustimista, kun Patron oli hidastanut käyntiin. Annoin ohjien valua pitkiksi sormieni välitse ja Patron venytti puhaltaen kaulaansa. Olo tuntui tyytyväiseltä, raukealta ja lämpimältä. Taputin Patronin sileää kaulaa, pörrötin sen tummia jouhia kädelläni ja annoin jalkojeni venyä pitkiksi sen kylkiä vasten.

”Hieno poni”, juttelin hiljaa ja Patron käänsi toisen korvansa minua kohti kuin kuunnellen ja ymmärtäen.
Odotin jo innolla seuraavaa kertaa, kun saisin nousta pikkuruunan selkään.

[Akku]

Lyhyt tarina ja kuva Joo, tarina on ihan tollanen nopee


Kuvassa mä ja Taiga karsinas (:


Mut tarina:

” Vuhuu! Taiga!” sanoin ja lähdin tarhaan, jossa Taiga oli. Pujotin riimun tuon söpön tamman päähän, ja lähdin taluttamaan sitä sen aitassa olevaan karsinaan. Pian viereiseen karsinaan tuli Humu ja Selena. Toisella puolella aittaa olivatkin Pella ja joku tyttö jota en tuntenutkaan. Hain Taigan harjat ja aloin sukia tammaa. Pyörittelin kumisukaa tamman karvalla. Kävin vaihtamassa harjaa muutaman kerran ja sitten putsasin kaviot. ” Moro! Sääkö meet Taigalla?” Anthon kysyi. Nyökkäsin.

Vihdoin oli se aika jota olin odottanut. Sain nousta Taigan selkään. Aloin kiertämään uraa ja Taiga olikin mukava ratsu.
” Noniin ja koittakaa keventää!” Anne sanoi. Osasin keventää. Olin ratsastanut paljon, mutta enimmäkseen esteitä viimeiset pari vuotta, ja tulin alkeiskurssille kertailemaan. Olin omistanut joskus ponin, mutta se myytiin, koska se oli liian villi 8-vuotiaalle tytölle. Siitäkin oli jo kolme vuotta! Kevensin Taigan ravia. ” Akku, pidä kantapäät alhaalla! Tarvitset tukea jalustimista, jotta pääset keventämään” Anne sanoi. Kouluratsastus ei tosiaan ollut vahvimpia puoliani. Korjasin kantapäiden asentoa ja jatkoin ravia.

Tunnin jälkeen talutin Taigaa aittaan pihassa olikin tuttuja: Serkkuni Nomppu ja hänen hoitsutammansa Liinu! ” Moi” tyttö tervehti kun kävelin tään ohi. ”Moi” vastasin ja jatkoin aitalle. Otin Taigan varusteet pois ja Anthon tarjoutui viemään ne. Laitoin Taigalle vaaleanpunaisen pörröriimun ja aloin harjata sitä. Anthon oli jo kuulemma ratsastanut Taigalla, joten sain viedä sen harjauksen jälkeen takaisin ulos.

[Emmy]

Pellan kanssa onnistunut ravipätkä.

Ajoin pitkin Seppeleen hiekkatietä erittäin innoissani. Tänään olisi ensimmäinen alkeistuntini ja olin aivan täpinöissäni. Melkein juoksin autosta talliin ja pysähdyin hieman huohottaen tuntilistan eteen. Selasin nimeni kohdalle. Siinä luki Pella. Pella oli suloinen hiirakko russponi. ”Jess!” Ajattelin ja lähdin etsimään karsinaa. Pella oli jo tuotu sisälle ja se mutusteli tyytyväisenä heiniään. Pella huomasi minua ja sain silittää sitä hieman kaltereitten välistä. Paijailun lomassa ne huomannut tyttöä joka tuli taakseni.
-Hei ! Minä olen Britta. tarvitsetko apua Pellan laittamisessa. Tyttö tiedusteli.
-Joo, kyllä sä voisit auttaa, kun en kaikesta ole vielä ihan varma.. tuumasin ja lähdin Brittan perässä satulahuoneelle.

Satulahuoneessa oli paljon porukkaa, varmasti muita alkeiskurssilaisia. Kaikki etsiskelivät oman heppansa varusteita ja kyselivät hoitajilta neuvoja. Britta tyrkkäsi minulle ponisatulan ja suitset.
-Tossa on Pellan varusteet, mä voin tuoda sen harjapakin. Britta tokaisi.

Lähdin kävelemään takaisin Pellan karsinaa ja laskin varusteet karsinan eteen. Avasin Pellan karsinan oven ja menin sisälle. Pieni russponi kurkisteli tuuhean harjan alta minua, mutta jatkoi pian heiniensä mutustamista.
-Hei Pella… mumisin ja silitin ponin selkää.

ps. Ubs.. tuli vahingossa Pellalle mustat varusteet ruskeiden sijaan, huomasin liian myöhään :''D