|
Post by Anne on Jul 30, 2008 12:36:59 GMT 2
© Nilla 2011 (Kuvista kiitos Annelle!)
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 7, 2008 17:17:23 GMT 2
07.08.2008. 'Terve söpöläinen'
Seisoin ponin edessä, ja vain äimistyneenä töllötin sitä. Voi luoja miten matala se oli Mariin tai Leeviin verrattuna. Aksu oli yhtä ihmeissään uudesta vieraastaan, joten se ryhtyi ahkerasti nuuhkimaan minua. Lopulta tajusin mistä oli kyse, ja rapsutin ruunaa otsasta. Tartuin sen päässä olevaan riimuun, ja lähdin kävelemään vieras poni vierelläni kohti porttia.
- Herran jumala kun sä oot söpö, sanoin herralle, joka vain kuunteli korvat pystyssä. Vilkaisin vielä ponin mantelin muotoisiin silmiin - tämän täytyisi olla unta!
Pyysin paikalle sattunutta Pipsaa pitelemään ponia, kun kipaisin hakemassa riimunnarun ja harjapakin tallista. Palatessani Pipsa rapsutti hymyillen hoidokkiani. Otin ponin vastaan tytöltä, ja talutin sen puomille. Pipsa seurasi perässä, ja kysyi miksi oikein olin hakennut rautiaankimon laitumelta.
- Se on uusi hoitsuni, vastasin tytölle, joka näytti hämmentyneeltä. - Täh?, tyttö kysyi vielä varmistaakseen, puhuinko totta. - Ootko sä saannut noin söpön ponin hoitsuksesi?, Pipsa lisäsi nopeasti, ennen kuin kerkesin vastata mitään. Ylpeästi nyökkäsin, kaivaessani pakista pölyharjaa. Herrasta näki selvästi, ettei sitä oltu harjattu pitkiin aikoihin. Ainoastaan tuntilaiset olivat ponin harjannut. - Oot onnenpekka. Mutta Pampula ja Bert on silti parhaita, tyttö ylitsi virnistäen, ja sanoi hakevansa Bertin harjattavaksi. Nyökkäsin, alkaen harjaamaan pikkuista ponia kumisualla.
Ai että se näytti söpöltä, seistessään rauhallisesti sidottuna puomiin. Olispas kamera osunnut matkaan. Otin kaviokoukun, ja aloin putsaamaan ponin pikkuisia kavioita. Ainakin ne vaikutti pikkuislita verrattuna Marin jumbomaisiin kavioihin. Taputin ruunaa lautasille, kun olin viimeisenkin kavion putsannut. Ojensin Aksulle porkkanan, jonka se tyytyväisenä rouskutti napaansa. Vai sanottaisiinkos mahaansa? Aloin vihellellen selvittämään ponin takkuista harjaa, joka oli aika takkuinen. Minun väänellessäni sormia takkujen lävitse, Aksu vain nautiskeli hoidosta. Sitäpä se tulisi saamaan tästä päivästä lähtien roppakaupalla.
Uninen poni perässäni talsin kohti laidunta, jossa norkoili muutama muukin heponen. Aksu hirnahti kimakasti, nähdessään portilla pikkuisen Pellan. Hymyillen aukaisin portin ja päästin herran laitumelle muiden seuraksi. Vaikka mieleni olisi tehnyt jo kavuta sen selkään, se saisi odottaa toiseen päivään. Tyytväisin mielin palautin riimunnarun talliin ja lähdin pyöräilemään kotia kohti.
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 9, 2008 15:37:11 GMT 2
Hoidan Aksua 17.08 asti niin, että se olisi kolmas hoitsuni. Jos tämä vain sopii Annelle? ;> Juu, olisihan se vähän outoa, jos siulla ilmenisi ennustajaeukon taitoja ja näkisit Marin tulevan kohtalon. ~Anne-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 09.08.2008. Ratsaille! Sade rämisytti maneesin kattoa, ratsukoiden kiertäessä kenttää ympäri. Tapitin koko ajan uutta hoidokkiani, joka ravasi tasaisesti uraa pitkin. - Kantapäät alas, laske käsiä hiukan alemmas, Annen ääni kantautui katon räminän välistä. Huokaisten vilkasin vieressäni istuvaa Marielia, ennen kuin jatkoin taas Aksun katselua. Ruuna totteli pienimpiäkin apuja, ratsastajan istuessa selässä. - Ja loppukäynnit, Anne kailotti ja siirtyi maneesin keskeltä katsomon eteen. Ratsut ja ratsastajat olivat yhtä väsyneitä, sen näki pitkälle. - Karo, haluaisitkos kokeilla hiukan ratsastaa Aksulla, naisääni säpsäytti minut ajatuksistani. - Tietysti, vastasin nopeasti. Kukapa ei haluaisi? Ovi pamahti takanani, kun astuin litimärkänä maneesiin. Ulkona satoi kuin viimeistä päivää, ja koko tallipiha oli kuin uima-allas. Pistin kypärän päähäni ja kävelin Annen pitämän Aksun viereen. Tärsin jännityksestä, kun kapusin ponin selkään. Tuntui kuin olisin tipahtanut Marin selästä parikymmentä senttiä alemmas. Niin pieneltä herra tuntui allani. Mittasin jalustimet pikkuisen pitemmiksi mitä ne olivat olleet ja ohjasin rautiaankimon uralle. Se tarpoi eteenpäin vauhdilla, ja tuntui tuplasti erillaiselta ratsastaa kuin Mari. Anne oli jäännyt katselemaan hetken ratsastustani, ennen kuin oli hävinnyt maneesista. Nyt olin kaksin tuon söpön otuksen kanssa, ja kiersimme reippaana uraa pitkin. Hymyilin itsekseni, kerätessäni ohjia. Tuskin edes käänsin ruunaa voltille, kun se jo itse teki sen. Huokaisin unelmoivasti, kun se ravasi taas uralla. Ravi oli ihanan pehmeä, ei yhtään pompottava. Rakastuin poniin entistä enemmän, kun kiersimme ravissa uraa. Yllättäen Aksu alkoi viikaroimaan, mistä oli kysymys? Äsken ruuna oli kulkennut nätisti eteenpäin, eikä ollut jurnuttanut omiaan. Siinä hetkessä huomasin vetäväni käsiä hitusen itseäni päin. Poni oli siis erittäin tarkka käsistä. Korjasin virheeni, ja ravi jatkui lennokaasti eteenpäin. Annoin ponin ravata muutaman kierroksen, ennen kuin vaihdoin suuntaa. Taputin nelijalkaista kaulalle, sen seistessä paikallaan keskellä maneesia. Li'uin alas selästä, vaikka mieleni teki jäädä istumaan sinne. Hymyilin ponille hymyä niin, että suuni oli ratketa katki. Nostin jalustimet ylös ja löysäsin vyötä. Sitten lähdimme rauhallsiesti köpöttelemään ulos. Sadekkin oli jo lakannut, ainakaan katto ei rymissyt taukoamatta. Kiikutin satulat ja suitset takaisin satulahuoneeseen ja palasin tyytyväisenä takaisin Aksun luokse. Jaakko oli juuri jakannut koneille heinät, eli näköjään ne jäisivät vielä sisälle hetkeksi. Nopeasti harjaisin rautiaankimon, ja putsasin sen kaviot. Taputin ruunaa kaulalle, ennen kuin häippäsin pakkini kanssa satulahuoneeseen. Enään yksi hevonen hoidettavana, ja illalla iltatalli. Eli tekemistä riitti joka sormelle.
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 10, 2008 10:14:58 GMT 2
10.08.2008. Sunnuntai.
Haukottelin laiskasti, laahustaessani kohti Seppelettä. Aurinko nousi pilvien sekaan, vaikutti sekin uniselta. Siristelin unenpöpperöisiä silmiäni hetken, ennen kuin tajusin olevani pian tallipihassa. Kello oli vasta puoli yhdeksän, joten aikaa olisi vaikka millä mitalla. Unisena laahustin sisälle talliin, josta kuului heinien mutustelua. Muutama hevonen hörisi jossain päin tallia, kun talsin etsimään Aksun karsinaa, Jaakko tuli yhtä unsena talliin kuin minäkin.
- Huomenta, huikkasin miehelle, jatkaen etsimistä. Yllättäen rautiaankimon ponin pää pisti esiin karsinasta, ja hörähti tervehdykset. Säpsähdin ja käännyin vauhdilla ympäri. Aksuhan se siinä tapitti minua mantelin muotoisilla silmillään, valmiina uusiin haasteisiin. Se oli näköjään vallannut Istelin karsinan, mutta eipä sillä niin väliä.
- Terve vaan sullekkin, puhelin nelijalkaiselle ystävälleni, kun pujahdin sen sotkuiseen karsinaan. Aksu tuuppi tulijaa turvallaan, joten tyydyin vain rapsuttamaan sitä otsasta.
Laskin pakin karsinan pohjalle, kaivaen sieltä kumisuan. Ruuna oli oikea ilmestys likaisena, kun se siristeli silmiään kiinni sidottuna. Aloin pyörittelemään kumisukaa sen likaisella karvalla, Aksun näyttäessä tyytyväiseltä ponilta.
- Mentäisiinkös käymään lenkki maastossa?, juttelin ponille, sen kuunellessa puhettani. - Eli mennään, naurahdin, vaihtaen nopeasti puolta. - Mennäänkö kävellen vai ratsimalla?, jatkoin tiedustelujani Aksulta, joka tuskin vastasi minulle. - Mennään ilman satulaa ratsimalla, kerroin heti perään rautiaankimolle, jonka olin jo kumisualla saannut harjattua. Seuraavaksi oli pölyharja, kovaharja ja kaviot. Lopuksi ruuna sai maistaa pääharjan voimaa, ja tietysti porkkanan palasta.
Talutin ponin ulos, auringon heitellessä säteitänsä minne sattui. Etsin katseellani jotain, jonka päältä olisin könynnyt Aksun selkään, mutten löytännyt mitään. Siispä tyydyin vain tarttumaan ruunan harjaan ja kömpimään sen sileään selkään. Hellästi painoin pohkeet ponin kylkiin, sen nytkähtäessä hitaasti liikkeelle.
Hiljakseen köpöttelimme eteenpäin, ilman päämäärää. Aksu löntysti eteenpäin pää alhaalla, kun itse ajattelin, miksei kesä kestä ainiaan? Silloin ei olisi koulua, ja saisi aina laukkailla nelijalkaisten kanssa pitkin peltoja, eikä olisi liiallisia paineita mistään muustakaan. Säpsähdin ajatuksistani, oksan rasahtaessa jossain lähellä. Allani oleva Aksu oli valpastunut, ja hädissäni keräsin ohjat. Se siitä rauhallisesta lenkistä. Ruunan korvat kääntyilivät, kun se kuunteli tarkasti ääniä. Hetken päästä kuului toinen rasahdus, ja sydämmeni oli hypähtää kurkkuun asti. Olisiko sielä karhu, hirvi vai jokin muu?
Seisoimme edelleen samassa paikassa, tujottaen äänen suuntaan. Olento lähestyi hitaasti meitä. Yllättäen metsästä pilkisti Pampula ja Pipsa. Huokaisin helpotuksesta, mutta Aksu pelkäsi edelleen tuota parivaljakkoa. Poni päästi kimeän hirnahduksen, nousi takasilleen ja laukkasi tiehensä. Ruunan noustessa takasilleen, olin tipahtanut kiljuen alas polulle.
- Sori jos säikytettiin, Pipsa pahoitteli, ja näki vasta nyt hurjasti laukkaavan rautiaankimon häviävän metsään. - Eipä mitään, pääasia että saadaan tuo kiinni, vastasin hätääntyneenä, kömpiessäni pystyyn. Toivottavasti se ei loukkaannu, muuten Anne hirttäisi minut.
Pipsa ratsasti edellä, minun juostessa perässä. Toivottavasti löytäisimme sen pian, ennen kuin sille sattuu mitään.
- Tuolla se on!, Pipsa huudahti, huokaistessani helpotuksesta. Tosiaan, poni seisoi polun päässä ja mutusti ruohoa ahneesti. Nopeasti kävin tarttumassa vapaina roikkuviin ohjiin, ja tarkastin oliko se loukkaantunut.
- Ei mitään, sanoin Pipsalle helpottuneena, kavutessani takaisin ruunan selkään. Yhdessä lähdimme ratsastamaan takaisin tallille, ruptellen niitä näitä. - Joko ravataan?, kysyin hetken päästä edellä kulkevalta tytöltä, joka vastasi myöntävästi. Hoputimme ponin koltiaiset raviin. Aksu kiri helposti edellä menevän Pampulan, joka oli yrittänyt kaikkensa. Nopeasti taputin puksuttavaa ponia kaulalle, sen jymistelessä reipasta ravia tietä pitkin.
- Hienosti meni, puhelin ruunalle, joka seisoskeli tallipihan keskellä rauhallisena. Pampula tuli vasta nyt pihaan, Pipsan selittäessä jotakin sen tyyppistä, että se oli pelästynyt puskasta tullutta jänistä. Nauroin tytön selitykselle, kun yhdessä tallustelimme ponejen kanssa sisälle talliin. Jaakko oli näköjään viennyt jo kaikki kopukat ulos - enpä ollut niitä nähnyt laitumilla tullessamme. No, aina kun tulee kiireellä, ei näe mitään. Pipsa lähti vasempaan suuntaan, kun minä ja Aksu menimme oikeaan. Talutin rautiaankimon sen karsinaan, jossa harjasin sen perusteellisesti.
Kun Aksu oli laitumella, oli herran karsinan ja varusteiden vuoro. Hitaasti lampsin talliin, jossa odotti vielä sotkuisempi karsina, kuin poni itse oli.
3HM
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 11, 2008 13:13:22 GMT 2
11.08.2008. 'Esteitä me loikitaan, hiiola hiiola hei!'
Leevin hoidettuani lampsin Aksun karsinalle. Herra mutusteli päiväheiniään ahkerasti, mutta huomatessaan minut se hörähti. Hymyillen astuin sotkuiseen karsinaan, jossa rautiaankimo seisoskeli. Kaikki konit olivat sisällä, sillä ulkona satoi kaatamalla vettä ja hiukan jyrisi. Taputin ruunaa kaulalle, ja nappasin karsun ovesta riimun ja narun. Pujotin vauhdikkaasti sinisen riimun ponin päähän, ja talutin sen ulos karsinasta. Aksu vilkaisi haikeasti heinien perään, kun sidoin sen käytävälle.
Utelias ruuna katseli sivusta, kun siivosin sen karsinaa. Paskat nousivat yksi toisensa jälkeen kottareihin, ja lopulta karsina oli puhdas. Pyyhkäisin hikeä otsaltani, lähtien kuljettamaan lannat lantalaan. Aksu jäi katsomaan perääni, kun hävisin rannkkasateeseen. Palasin hetken päästä vettä valuvana takaisin talliin. Puhisin kiukkuisena, kärräten kärryt omalle paikalleen. Puristin vedet tuulitakistani, joka oli nyt aivan läpimärkä. Sen siitä saa, kun hoitaa hevosen aina ennen itseään. Kipiaisin hakemmassa satulahuoneesta Aksun pakin, ennen kuin palasin itse tähden luokse.
Ruuna irvisti, ja nautti täysin rinnoin harjauksesta. Naurahdin ponille, jatkaen harjausta. Harjasin rautiaankimon nopeasti kovalla harjalla loppuun, ennen kuin siirryin puhdistamaan kavioita. Kintut nousivat ylös yksi toisensa jälkeen, ja kavioit olivat hetkessä puhtaat. Taputin Aksua lautasille, viskaten koukun pakkiin. Sen jälkeen kipaisin hakemaan ponskun satulan ja suitset.
Asetin vasta ensimmäistä kertaa satulan ruunan selkään. Jännityneenä katsoin, miten se reagoi siihen. Kun huomasin, ettei mitään tapahtunut, hapuilin satulavyön käteeni ja kiristin sen tokaan reikään. Aksu seisoskeli energisenä paikallaan, ja odotti innolla pääsevänsä lenkkeilemään.
- Tänään loikitaan esteitä, kääpiö, huuliltani lipsahti sana 'kääpiö'. Aksu hirnahti hyväksyvästi, minun tirskuessa vieressä. Nopeasti tunkaisin suitset herran päähän, ja survaisin kypärän omaan päähäni. Kiepsautin ohjat käteeni, ja lähdin kävelemään maneesia kohti.
Mittasin jalustimet sopivan kokoisiksi, ennen kuin hoputin ponin käyntiin. Aksu syöksähti nopeaan käyntiin, kääntäessäni sitä uralle. Aksu raahusti eteenpäin, turpa maassa. Hetken uraa kiertäessämme, keräsin ohjat ja hoputin rautiaankimon raviin. Ensiksi poni temppuili, koska olin antannut sille hiukan kovempaa pohjetta mitä olisi tarvinnut. Mutta hetken taisteltuamme, sain sen liikkumaan eteenpäin lennokaasti.
Nopeasti vilkaisin 60cm esteitä, jotka näyttivät aika isoilta Aksuille. No, selvitkööt siitä tai ei. Käänsin ruunan voltille, mutta sepä alkoikin kiukuttelemaan.
- Helkkari kun sä vaadit niin paljon!, huudahdin moittivaan sävyyn Aksulle, joka viikuroi allani. Löysäsin hiukan ohjaa ja käänsin sen takaisin uralle. Kiltisti ruuna totteli, ja ravasi hyvillä mielin oikeaan suuntaan. Hetken ravailtuamme kierrosta, istahdin harjoitusraviin ja annoin laukkapohkeet. Inahtaen nelijalkainen syöksähti pyydettyyn aksellajiin - ehkä vähän liiankin nopeasti.
Kun vihdoin ponin koltiainen oli saatu hillitsemään laukkansa, ohjasin sen jännittyneenä kohti estettä. Tasaisesti laukkasimme tuota hirviötä kohti, kunnes Welsh ponnisti itsensä yli esteen. Jäin haukkomaan henkeä, niin lennokas hyppy oli. Ja vielä mahtava! Nopeasti käänsin herran toiselle esteelle, josta selvisimme hienosti. Toinen oli hitusen korkeampi, ehkä n. 70cm. Pelkäsin jo ponin satuttavan itsensä tuolla esteellä, mutta sepäs vain liiteli sen ylitse.
- Oot sä sitten mahtava!, kuiskasin Aksulle, siirettyäni sen käyntiin ja löysättyäni ohjat. Tuossa olin kyllä aivan oikeassa.
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 12, 2008 17:58:23 GMT 2
12.08.2008. Hyvästelyjä ennen leiriä.
Ah, tämä olisikin sitten viimeinen hoitokerta, ennen kuin leiri alkaa. Hyräillen loikin kottareiden kanssa likaiselle karsinalle, jossa majaili poniherra nimeltä Joyhofs Axel. Hyräilyni tyyssäsi siihen, kun lappasin sonnat hikipäissäni kottareihin. Kyytiä saivat myös pissat, ennen kuin lähdin ähisten tyhjentämään kärryjä. Kipattuani paskat ja sun muut lieteet lantalaan, kipaisin hakemassa vielä puhtaat purut karsinaan.
Talutin likaisen poniruunan puomille, johon sen myös sidoin. Aksu hörisi perääni, kun hävisin talliin hakemaan sen suitset ja harjat. Palattuani näin puomille tulleen myös Epun. Eppu pomotti pienempää ponia, luimimalla ja hyökkäämällä kohti. Hätääntyneenä luikin ruunani luokse, ja aloin harjaamaan sitä reippaasti pölyharjalla. Mustahiuksinen tyttö tuli Epun luokse, iski sen päähän kapsonin ja lähti taluttamaan ruunaa kentälle. Huokaisin, sillä saisin olla Aksun kanssa kahdestaan. Halasin pikkuista ruunaa, ennen kuin aloin putsaamaan sen kavioita.
Hiljakseen puut varjostivat matkaamme, kun talsimme hiekkatietä pitkin. Huokaisten tapitin Aksun harjaa, joka heilui tasaisesti käynnin tahdissa. Tämä retki taisi olla viimeisiä, ennen kuin tulisi taas oikein kylmä. Vieno alku syksyn tuuli puhisi puissa, kun keräsin ohjat ja painoin pohkeet kevyesti kiinni allani olevan ponin kylkiin. Aksu lähti ravaamaan tasaisesti, ratsastajan pomppiessa selässä kuin mikäkin. Välillä jouduin takertumaan ruuna-poloisen harjaan, että en liukuisi alas selästä. Stoppasin herran käyntiin, ja käänsin sen polulle, joka johti kesantopellolle.
- Nyt!, kiljaisin ponille merkiksi, jotta se saisi nostaa laukan. Annoin Aksulle nopeat laukkapohkeet, ruunan syöksähtäessä matkaan. Se oli menoa, ja joka aikoi pysyä selässä saisi tehdä kaikkensa. Nopeasti takerruin ruunan harjaan, joka paiskoi vasten kasvojani. En viittinnyt jarrutella laukkaavaa ponia, joten annoin sen painella pitkin peltoa. Yht'äkkiä tapahtui sellaista, johon en ollut varautunut. Jänis loikki suoraan eteemme, eikä Aksu sietännyt sellaista. Ruuna teki äkkijarrutuksen, ja olin jo vähällä lentää selästä. Huohottaen tiukensin otettani rautiaankimon harjaan, sen noustessa nopeasti takasille. Otteeni kuitenkin lipesi liukkaasta harjasta, ja tipahdin tyylikkäästi perseelleni pellon pohjalle.
Syljeskelin pellon antimia suustani, ennen kuin kapusin tähyilemään pillastunutta ponia. Olin huomannut, että meille sattuu nykyään aika paljon kommelluksia. Toivottavasti se ei olisi joutunnut kauhean pitkälle, muuten se saisi hirttotuomion. Kävelessäni hetken ja huudeltuani ponia nimeltä, pellon päästä kuului kimeä hirnahdus. Aksu! Nopeasti juoksin äänen suuntaan, ja olin vähällä kuolla matkan pituuteen. Kiroilin äänekkäästi, kun vihdoin sain vedettyä henkeä laukkasuoran alussa. Riiviö poni pelotteli puskassa olevia variksia, ennen kuin itse säikähti tuota lehahtavaa parvea. Nauraen sieppasin hoidokkini kiinni, kapusin sen selkään ja käänsin sen kohti Seppelettä.
- Olet sä aikamoinen, tirskuin ponille, samalla taputtaen sen puhdasta kaulaa. Huokaisin, muistaessani alkavan vaellusleirin. Aksu saisi jäädä hoitamatta, ennen kuin palaisin takaisin sen kimppuun. Voin vaikka vannoa, että ruuna oli niin iloinen, että piahtaroi itsensä mutaiseksi laitumella - ilkeä pilke silmäkulmassaan. 'Hoitaja armas, täällä odottaa uusi haaste!'
Karoliina: 5HM
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 17, 2008 17:47:41 GMT 2
17.08.2008. Ei surua ilman tunteita.
Käteni tärisivät, eivätkä rauhoittuneet hetkeksikään. Tunsin kuinka kurkkuani puristi ikävästi, ja jalkani oleviat hyytelöä. Punaiset silmäni tapittivat Marin karsinaa, jossa seisoi nyt lehmänkirjava Tiia. Hammasta purren yritin pidättää itkun tuloa, mutta jotenkin se vain onnistui purkautumaan valloilleen. Suojasin mahdollisimman paljon käsillä kasvojani, sillä en kaivannut kenenkään sääliviä katseita.
Nyyhkytin vuolaasti ponin harjaan, joka oli hetkessä aivan märkä. Kohotin väsyneen katseeni tuohon uskolliseen ruunaan, joka seisoi vierelläni rauhallisesti. Aivan kuin Aksu olisi ymmärtänyt, että joku oli heittännyt ikuiset hyvästit. Painoin kasvoni takaisin ruunan harjaan. Jouhet kutittelivat kasvojani, ja tunkeutuivat ikävästi silmiini. Puristin silmäni kiinni, ja annoin itkun tulla tulvana ulos.
Halasin tiukasti Welshiä, ennen kuin jatkoin sen harjaamista. Mielessäni oli kyllä käynnyt, että Seppele ja sen väki saisivat jäädä, olla historiaa ja painua syvimpään helvettiin. Mutta en pystynnyt pettämään Aksua ja Leeviä, jotka olivat kaikista rakkaimmat. Huokaisten pyyhkäisin poskelleni vierivän kyyneleen pois, jotta kukaan ei vain näkisi sitä. Oli tosi säälittävää vollottaa, mutta minkäs sille voi. Kukapa nyt seisoisi hölmönä, ihmettelsi minne rakas hoitohevonen lähti ja antaisi asian olla? Kavahduin jonkun läsnäoloon. Nostaessani katseen Aksun karsinan ovelle, näin huolestuneen Pipsan.
- Kaikki hyvin?, tyttö kysyi varovaisesti, tajutessaan katseeni. - Miksi kaikki kysyvät tuota!?, kiivahdin äkäisesti vastauksen, ja tuijotin tappavasti ovella olevaa tyttöä. - A-anteeksi, ei ollut tarkoitus, sanoin nolona, kun huomasin Pipsan huolestuneen katseen. - Tuo on ymmärrettävää, nuorempi tyttö sanoi rauhallisesti, ja tuli vierelleni. Silitin väsyneesti Aksun silkkistä karvaa, ja vilkaisin Pipsaan. - Olenko surkea ihminen, joka tönii kaikki tieltään?, kysyin hiljaisella äänellä ruskeahiuksiselta tytöltä, joka seisoi vierelläni rauhallisesti. - Et. Et vaikka kuinka tahtoisit, Pipsa vastasi rauhallisesti, ja otti muutaman askeleen kohti karsinan ovea.
Huokaisten lampsin Pipsan perässä ulko-ovea kohti. Yllättäen jokin sai minut pysähtymään Marin karsinalle. Katseeni kääntyi väkisinkin tuohon karsinaan, jossa seisoi Tiia. Jouduin muutaman kerran hieraisemaan silmiäni, niin hämmästynyt olin. Olinko tosissaan nähnyt kimon puoliveritamman, joka seisoi neljällä jalallaan lehmänkirjavan hevosen vierellä? Hymyilin itsekseni, ja kiirehdin Pipsan kiinni. Sen mitä olin nähnyt, oli varmasti totta.
Haikea Karoliina&Aksu.
6HM
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 18, 2008 10:21:39 GMT 2
18.08.2008. 'Sitä ei saa takaisin, vaikka kuinka tahtoisi'
Suutani kuivasi ikävästi, kun nousin Aksun satulattomaan selkään. Minun olisi pakko päästä pois täältä, niin nopeasti kuin vain pääsisin! Painoin pohkeet ruunan kohoileviin kylkiin. Aksu nytkähti matkaan, ja ohjasin sen kohti maastoa. Huokaisten ajattelin viime päivän tapahtumia. Vaellusleiri oli ollut piristysruiske arkeen, mutta sunnuntai oli ollut hirveä. Rakas puoliveritammani oli kuollut aivan vierelläni. En pystyisi ikinä puhumaan koko asiasta. Kyyneleet vierivät poskilleni, jotka olivat jo hetkessä märät. Vasta nyt tiesin arvostavani Seppelettä ja sen väkeä suuresti.
Kiedoin käteni Aksun silkkisen kaulan ympäri, ja annoin itseni itkeä. Allani oleva ruuna hörisi lempeästi, kuin kysyäkseen 'onko jotakin surullista tapahtunut?' Päästin irti ponin kaulasta, ja pyyhin kyyneleet poskiltani. Seisoimme aukiolla, jossa olin useasti käynnyt syöttämässä Maria. Huokaisten liu'uin alas Welshin selästä. Jouduin ottamaan tukea ruunan harjasta, jotta en olisi kaatunnut kumoon. Hetken seistessäni siinä ja kerätessäni rohkeutta, päästin irti rautiaankimon ponin harjasta. Kun olin saannut jalkani tottelemaan, tartuin ohjaksiin. Kaivoin selässäni olevasta repusta riimun, jonka pistin ponin päähän. Nopeasti näpräsin tärisevin sormin suitset sen sirosta päästä, ja pistin riimun kunnolla sen päähän. Huokaisten lösähdin istumaan, pidellen tiukasti riimunnarusta.
Aksun rauhallinen laiduntaminen sai minut kyynelehtimään. Se muistutti kovasti Maria: se oli yhtä lempeä ja kiltti, hyvin koulutettu ja rohkea. Vain koko, väri ja rotu olivat erillaiset. Muuten ne olivat aivan samanlaisen oloiset. Pyyhin raivokkaasti punottavia silmiäni, ennen kuin sieltä tulvisi lisää kyyneliä. Huokaisten lösähdin selälleni ja tyydyin tuijottamaan sinistä taivasta jossa leijaili valkoisia pilviä. Aksu jolkotti luokseni ja tapitti minua kysyvästi. En vaivautunut nousemaan istualteen, vaan jatkoin makailuani. Ruuna ihmetteli käytöstäni, ja pääti hiukan kujeilla. Se käveli vierelleni, laski oman päänsä silmieni ylle ja pärskähti.
- Aksu!, kiljaisin lempeälle ruunalle, joka kohotti tyytyväisenä päänsä ylös. Pyyhin räät naamaltani, kohottauduin istumaan ja nauramaan äskeiselle tempulle. Ruuna hirnahti ystävällisesti, ja jatkoi laiduntamista. Hymyilin sen käytökselle - ja tulisin vielä hymyielemään useastikkin lisää.
(7HM)
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 18, 2008 16:32:33 GMT 2
18.08.2008. Surun kanssa takaisin tallille.
Istuin apeana oleskeluhuoneen sohvalla, ja katsoin muita. Tunnelma oli hiljainen, ja kukaan ei uskaltanut puhua sanaakaan Marista. Ei niin kauan, kuin istuisin tässä. Kasvoni helottivat punaisina, kun kieritin jo kolmannen Coca-Cola pullon korkkia. Hetkessä kohtasin Sastun katseen, joka kieli omia sanojaan.
- Eikö toi jo riittäis?, tyttö uskaltautui kysymään varovaisesti, kun kulautin ison huikan juomaa suuhuni. Katsahdin tyttöön hitusen ilkeämmän puoleisesti, ja tyydyin kohauttamaan hätäisesti olkiani. Mitäpä väliä sillä olisi, kun ei ollut enään aihetta iloon.
Hoipuin varovaisesti Aksun karsinalle, jossa ruuna seisoi odottamassa harjausta. Olin hetki sitten hakennut sen laitumelta. Laskin pakin karsinan oven eteen, kunnes päässäni pyöri. Nopeasti tartuin oveen, joka oli aivan vieressäni. Silmissäni pyöri, mutta yritin tarmokaasti pitää tasapainoa yllä. Hetkisen silmissä pyörittyä, jalkani rauhoittui ja karuselli tyyntyi. Laahustin Aksun vierelle, ja aloin harjaamaan sitä rauhallisesti kumisualla.
Hetken Aksua helliessäni, huomasin Annen karsinan ovella.
- Pystytykö laittamaan herran kuntoon puoli viiden tunnille?, nainen kysyi kulmiaan kohottaen, ja silmäili minua. - Juu, kuiskasin hiljaisesti vastauksen, ja laskin katseeni rautiaankimoon. - Tiedän että se tekee kipeää, mutta joskus on vain pakko päästää irti, Anne sanoi rauhallisesti. Nyökkäsin vaisusti ja lähdin hakemaan ruunan kamoja.
Liu'tin satulan sen pehmeään selkään, ja kopeloin vyön käteeni. Kiristin sen tokaan reikään, ennen kuin tartuin suitsiin. Ne olivat omituisen pienet, vaikka olin ne aikaisemminkin laittannut ruunalle. Mutta jokin niissä tuntui pieneltä. Yritin etsiä selitystä niihin, mutta en saannut vastausta. En vaikka kuinka olisin tahtonnut.
- Puuh, otit vahingossa Pampulan suitset, karsinalle ilmestynyt Pipsa puhisi, ja osoitti sormeallaan suitsia. Silmäni pyöristyivät, kun tuijotin tuota remmiläjää. Vihdoin sain vastauksen edes johonkin selitykseen. - Ohops, anteeksi, mutisin väsyneesti, ojentaessani suitset ruskea hiuksiselle tytölle. Tänään kaikki ei ihan sujunnut. - Eipä mitään, Pipsa sanoi varovaisesti. - Alkaa olla jo hitusen kiire, tyttö muistutti, ennen kuin hävisi näkyvistä. Nopeasti kävin hakemassa ruunan omat suitset ja iskin ne sen päähän. Welshin ratsastajan tultua, ojensin ohjat hänelle.
- Miksi sulla on noin punaiset silmät?, tyttö uskaltautui kysymään. Hymyilin vaisusti reippaalle ratsastajalle, joka lähti viemään ponia kenttää kohti. - Sanotaanko että, kun on aika päästää jostakin irti, se sattuu, selitin tytölle, joka kuljetti Aksun kentän keskelle. - Mitä tarkoitat?, puna hiuksinen tyttö kysyi kun ei ymmärtänyt vastausta. Kiristin satulavyön yhdellä reiällä, ja punttaisn ratsastajan selkään. - Sanon asian suoraan, sillä pettäisin vain itseäni sillä. Toinen hoitohevosistani jätti tämän maailman aivan vierelläni, yritin puhua varovaisesti, jotta kyyneleet eivät tulisi ulos. Sumein silmin mittasin jalustimet sopiviksi, ja tarkistin vielä olivakto ne saman pituiset. Päästin ratsastajan menemään, kun taas itse painelin kentän laidalle. Annoin kyynelten tulla, en häpeäisi itseäni. Yllättäen huomasin Aksun ja tuon punahiuksisen ratsastajan edessäni.
- Älä itke, kyllä sä sen vielä näet, tyttö sanoi reippaasti, ennen kuin kannusti Aksun nopeampaan käyntiin. - Niin, toivottavasti, kuiskasin hiljaa. - Toivotaan.
8HM
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 19, 2008 14:06:31 GMT 2
19.08.2008. Tiistai
Katseeni oli nauliutunut ohi vilahteleviin maisemiin, ja vettä valuvaan lasiin. Huokaisten odotin, koska iänikuinen bussimatka loppuisi. Kun oikea pysäkki kohosi näkyviin, laahustin ovien luokse ja painoin STOP-nappulaa. Astuin vesisateeseen, joka ei järrin houkutellut.
Viskasin koululaukkuni lokerikkooni, ja vaihdoin nopeasti ratsastuskamat ylleni. Moikkasin huoneeseen tullutta Wearia, ennen kuin loikin rappuset alas. Olotilani oli hitusen pirteämpi kuin eilen. Suunistin satulahuoneeseen hakemaan Aksun harjapakkia. Kun saavuin ruunan karsinalle, huomasin yli-innokkaiden tuntilaisten ja muiden lapsien häröilemässä Aksun vierellä.
- Hei, ei karsinoihin saa mennä ilman lupaa!, huudahdin hitusen pelottavasti lapsilaumalle, jotka hätääntyneenä katsahtivat minuun. - A-anteeksi, joku tytöistä sopersi ja lähti muut mukanaan ulos karsinasta. - Ihme tyyppejä, mutisin, ennenn kuin luikahdin Welshin karsinaan. - Mitäs herralle tänään kuuluu?, hymyilin vaisusti ponille, joka tuli nuhkimaan taskujani. Kun mitään ei löytynnyt, se lampsi takaisin karsinan perälle. Pujotin riimun sen päähän, ja talutin Aksun käytävälle. Sidoin sen kiinni käytävälle, ennen kuin aloin harjaamaan sitä.
Taputin kädelläni ruunan lautasille, kun viimeinenkin kavio oli täysin puhdas.
- Tänään saat luvan alistua kouluponin rooliin, naurahdin Aksulle, joka tapitti minua mantelin muotoisilla silmillään. Kipaisin hakemassa Aksun kamat, ja palasin takaisin ponin luokse. Vartissa sain ruunalle kamat niskaan, ja lähdimme laiskasti kulkemaan kohti maneesia.
Allani oleva rautiaankimo poni ravasi tasaisesti voltilla, ja totteli apuja. Taputin kehuvasti Aksua kaulalle, ja jarrutin sen käyntiin. Huokaisten löysensin ohjia ja valutin jalkani pois jalustimista. Ruuna ei ollut edes temppuillut, sillä olin muistannut sen vaativaisuuden.
- Tuntuuko sustakin joskus siltä, kuin jokin tärkeä on menetetty?, kuiskasin hiljaa ponin korvaan, sen talsiessa rauhallisesti uralla. Sain vastaukseksi vain tyytyväisen pärskähdyksen, joka sai minut hymyilemään. - Uskotaan. Olet menettänyt vain ruokannoksesi omaan mahaasi, tuhahdin huvittuneena ruunalle, ennen kuin könysin itseni suoraksi. Tungin jalkani jalustimiin, keräsin ohjat ja hoputin ponin raviin. Nyt ei laiskotella.
Hampaat irvessä yritin vääntää vaativaa ponia kiemurauralle, mutta eipä sekään ihan onnistunut. Aksu pyöri ja hyöri allani, ja teki niinkuin itse lystäsi. Löysäsin ohjaa reilusti, jotta ruuna rauhottuisi hetkeksi. Kuin taikaiskusta Welsh oli entisellään.
- Miks sä vaadit niin paljon?, tiivasin ponilta kun käänsin sen voltille. Huokaisten painoin pohkeet ruunan kylkiin, sen syöksähtäessä raviin. Hetken ravailtuamme annoin Aksulle laukkapohkeet, jolloin se pukitti ja lähti kiitämään kuin villihevonen ikään. Pelkäsin jo että törmäisimme maneesin kulmaan, mutta viisas poni kurvasi uralle nätisti.
- Herran jestas. Sustahan tulee joku sirkustaiteilija, virnuilin ponille kun sain sen takaisin hallintaani. Jaa-a ehkäpä tarkoitinkin sanoillani tuota, mutta en aivan. Minulle tuo poni olisi aina rakas - tuntihevosena tai ei.
9HM
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 20, 2008 17:18:23 GMT 2
20.08.2008. Nautitaan vielä lämpimistä ilmoista.
Aurinko paistoi, ja oli muutenkin kuuma. Keltaiset säteet tunkeutuivat oleskeluhuoneiden ikkunoista sisälle, kun viskasin koululaukkuni nurkkaan. Haukottellen raahauduin lokerikolleni, joka pursusi kaiken maailman krääsää. Väsyneesti vilkaisin lokerikkoni vieressä olevaa kaappia, joka näytti olevan Carkin.
- Täytyisi joskus jaksaa siivota tämäkin, mutisin itselleni, kun etsin lokerikon uumenista ratsastushousuja. - Totta, näyttää kamalalta, hypähdin ilmaan kun kuulin tutun äänen. Salama pyörähdin ympäri, ja näin virnuilevan Sastun - Sinäpä sen sanoit, virinsitin tytölle takaisin. Tästä päivästä kehittyisi varmasti suurenmoinen - tiesin sen.
- Aaksuu! Missä se perhanan poni luuraa. Hei poniii, tuuppas tääännee!, karjuin Welshiä, kun talsin takatarhan keskelle. - Mihin se on kerennyt luikkimaan?, mutisin äkäisesti, ja hetkessä huomasin ruunan aidan toisella puolella! Sen kaverit Pikku ja Taigakin näyttivät yhtä tyytyväisiltä, kun ruuna itse. Ponit rouskuttelivat tyytyväisinä virheää ruohoa, eivätkä nähneet minua. Salamana sieppasin Aksua harjasta, ruunan kiljuessa hädissään. 'Puuma, leijona, pakoon!' Tirskahdin rautiaankimon hämmästyneelle ilmeelle, kun tavoittelin Taigan ja Pikun otteeseni. Ponien karkumatka päättyisi tähän.
Virnuillen seurasin äkäistä Jaakkoa katseellani, kun mies paineli ulos. Olin kertonnut Annelle ponien karkumatkasta, ja nainen oli passittanut arvon tallimestarimme aidan korjaukseen. Naurahdin oven pamahtaessa visusti kiinni, ja lähdin loikkimaan Aksun karsinaa kohti. Ruuna seisoi unisena käytävällä kiinni. Taputin hoidokkiani kaulalle, ennen kuin kaivoin esille kumisuan ja aloin harjaamaan sillä ponia.
- Mitenkäs te sillälailla karkasitte?, kysyin uupuneelta ponilta, joka tyytyi vain höristämään korviaan. - Olipa ymmärtäväinen vastaus, naurahdin Aksulle, kun pyörittelin kumisukaa sen selällä. Huokaisten katselin muiden hoitajien häärimistä käytävällä. Mielessäni käväisi äkisti Mari, joka oli kuitenkin hetkessä poissa. Mieleni teki huutaa ja itkeä, mutta nilein kyyneleeni. Tänään en itkisi - en ikinä.
Näpräsin suitset ponin päähän, ja tunkaisin kypärän omaan kaaliini. Tänään menisimme loikkimaan kentälle esteitä, kun kerta oli niin kaunis ilma. Vihellellen lähdin taluttamaan welshiä ulko-ovea kohti.
- Jaa-a, näyttää pponin seura piristäneen, kuulin Wearin supattavan vierellään seisovalle Oonalle. - Totta. On se niin kauheaa, kun oma hoitohevonen kuolee, Oona huokaisi takaisin nuoremalle tytölle, joka nyökkäsi. Hymyilin tytöille, ennen kuin hävisimme Aksun kanssa ulos.
Olin passittanut kentän laidalla norkoilevan Sastun tekemään muutaman esteen, kun taas itse ravailin Aksun kanssa pitkin uraa. Puhisin hengästyneenä ponin selässä, ja istahdin harjoitusraviin. Kylkeeni vihloi ikävästi, mutta ei tuo niin ratsastusta haittaisi.
- Kädet nyrkkiin, kantapäät alas ja katse eteen, Sastun ääni kantautui jostain suunnasta. Tytöstä oli näköjään tulossa oikea ratsastuksenopettaja. Huvikseen tein työtä käskettyä, ja käänsin poni-armaan voltille. Aksu sai sätkyn liian voimakkaasta pohkeesta, ja pomppasi pystyyn.
- Ei!, kiljaisin kun roikuin rautiaankimon harjassa. Hetkessä se kuitenkin laskeutui alas, kun ohjat löysentyivät ja pohkeen tuntuma hävisi. Huokaisin helpotuksesta, kun keräsin ohjat käteeni ja istuin suoraksi. Tuo ei tulisi toistumaan, ei ainakaan tänään.
- Siirrä se raviin, äläkä anna enään temppuilla, tuleva ratsastuskenopettajamme kailotti, ja seurasi silmätarkkana ratsastustani. Käänsin ponin varovaisesti voltille, joka sujui hitusen paremmin.
Hetkessä kiisimme hurjaa vauhtia kohti puna-valkoista ristiestettä, joka oli korkeudeltaan n. 40cm. Este lähestyi, lähestyi ja lähestyi, kunnes se oli aivan edessämme. Aksu ponnisti kuuliaisesti, ja liiteli esteen ylitse. Sastu oli nähnyt ponin vasta ensimmäistä kertaa hyppäämässä, ja ällistyi sen pehmeästä laskeutumisesta.
- Vautsi! Mulla ja Antulla ei menisi koskaan noin hyvin, tyttö kehui, kun käänsin ponin ravissa uralle. - Eipä tuo mitään. Anttu on isompi hevonen, ja hyppää korkeamalle, kisitin väittämää, vaikka Sastu oli oikeassa Aksun hyppytaidoista. Tosin omat taitoni olivat männiköstä, joten... - Nostanko pikkuisen estettä?, tyttö kysäisi nopeasti, ja oli jo valmis lähtemään matkaan. - Siitä vaan, naurahdin innokkaalle Sastulle, joka kiirehti esteen luokse.
Taputin hikistä ponia kaulalle, ennen kuin laskeuduin sen selästä. Tunnin aikana esteet olivat kohonneet melkein 80cm, mutta olin empinnyt Aksun taitojen osuutta. Siksipä ne olivat jäänneet vain alle 60cm, ja 60cm rajalle. Tallissa riisuin ponilta varusteet, harjasin sen puhtaaksi ja roudasin kamat satulahuoneeseen. Kipitin viemään Aksu-palleroisen laitumelle, ennen kuin ryhtyisin hoitamaan sen harjojen ja kamojen kuntoa.
- Ah, olipa päivä, huokaisin kun talsin ruunan karsinalle. Palatessani takaisin, katseeni osui Tiian karsinan oveen. Ovi pursusi Marille osoitettuja muistokirjoituksia, ja jokin pakotti minut lukemaan niitä. Silmäni kostuivat, kun luin muutamia kirjoituksia. Ne olivat koksettavia, ja sydäntä särkeviä. Hetkessä muistin että omassa koululaukussani oli kuva Marista, joka rapsutti Bladea hampaillaan. Kipaisin olekseluhuoneeseen, ja palasin karsinalle kuva mukanani. Silmät sumeina kirjustin kuvan taakse muistokirjoituksen.
Et pettännyt meistä ketään, annoit itsesi pitkään elää. Pystyit mihin vain, urheasti avustit kaikkia. Teit parhaasi niin esteillä kuin koulussakin, kunnes kohtalo toisin päätti. Se olisi voinnut olla joku muu, mutta Jumala vaati sinut lähtemään.
Ikuisella rakkaudella, Karo
Kiinnitin tuon oudon musiton karisnan, oveen ennen kuin lähdin kohti satulahuonetta. Olin luvannut itselleni, että tänään en itkisi, vaikka joku pakottaisikin.
[10HM]
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 21, 2008 14:14:10 GMT 2
21.08.2008. Torstai Juu, Aksu ei näytä Aksulta. Mutta kun paintilla tein, niin tuli tuon värinen. Enpäs sitten tehnyt harjaa, kun se olisi näyttännyt toosi oudolta 11HM
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 21, 2008 19:08:53 GMT 2
21.08.2008. Porkkana-poikia joka lähtöön.
Äheltäen kyysäsin hyvää hyvyyttäni Aksun lannat lantalaan, ja palasin takaisin tallin syöväreihin.
- Hyvää tekee. Posketkin on oikein punaiset, Jaakko vitsaili Jambon karsinalta, ja tyydyin vain näyttämään kieltä miehelle. - Kummallisia tallityttöjä sitä nykyään on, mies tuhahti ja jatkoi lannan luontia. - Kummallisia tallimestareita sitä nykyään on, huikkasin olkani ylitse, ennen kuin hävisin satulahuoneeseen.
Pyyhkäisin hikeä otsaltani, ja jatkoin satulasaippuan levittämistä satulaan. Tämänkin homman saisi hoitaa joku muu, mutta kun kerta Aksun hoitaja oli niin anti mennä.
- Jaahas, täällä sitä vaan istutaan, kuului tuttu ääni, ja näin ovella virnuilevan Adan. - Töissä, lisäsin nopeasti, ja lopetin satulan näpräämisen. Vilkaisin kulmiakohottelevaan Adaan, joka valmistautui sanomaan jotain. - Tossa, huolla sä nää, tokaisin suorasanaisesti ja tyrkkäsin möhkäleen tytön syliin. - Öh..on pikkunen kiire...Läksyt ja Siiri odottaa..., Ada takaelteli ja vilkaisi minua anovasti. - Pöh, livistä sitten, tuhahdin tympääntyneenä ja nappasin satulan takaisin itselleni. Hetken päästä kun satula oli puhdas, näpräsin suitsien kanssa. - Ala painua jo, sullahan oli kiire!, huudahdin Adalle, joka norkoili vielä oven pielessä. - Mennään mennään, Kuulin tytön nurisevan, ennen kuin tämä paineli tiehensä.
Maiskautin hoidokkini liikkeelle, jotta saisin sen ajoissa huollettua. Vihellellen saapastelin Welsh vierelläni talliin, jossa sidoin sen käytävälle. Kipaisin hakemassa harjapkain, ja palasin tyytyväisenä takaisin.
- Oot mun oma kääpiö, naurahdin ponille kun aloin harjaamaan sitä pölärillä. - Tai porkkana-poika, kuului Jaakon huvittunut ääni edestäni, ja näin miehen nojailevan talikkoon. - Hiljaa lannanluoja, vastasin takaisin happamasti, ja jatkoin harjausta. - Tyypillistä naisväkeä, mies tuhisi ennen kuin jatkoi lannan viskelyä kärryihin. Nopeasti harjasin pikku kääpiön - vai sanottaisiinkos sittenkin porkkana-poika - ja siirryin putsaamaan sen kavioita.
- Täten ristin sinut sekä kääpiöksi, että porkkana-pojaksi, selitin huvittuneena rautiaankimolle, kun putsasin sen etusta. - Voikos muakin sanoa porkkana-pojaksi?, Jaakon ääni kantautui läheltä, ja tyydyin vain virnistämään. - Kysy Rosilta, vastasin nopeasti miehelle, ennen kuin repesin totaallisesti. - Tomaatti-poikahan sä enemmän oot, tirskuin miehelle joka oli täysin punainen. Jaakko lamspi matkoihinsa - miestä taisi hävettää hirveästi. Eipä tuo ihmekkään ollut.
- Hyvää yötä, sanoin hoidokilleni, muiskauttaen suukon sen silkkiselle turvalle. Kompastelin ulos tallista, ja hiippailin pyöräni luokse. Haukottelin väsyneesti, ennen kuin hävisin tallipihasta.
- Hyvää yötä koko tallin väki, kuiskasin tuuleen, ennen kuin pyöräni oli viennyt minua jo mutkan taakse. - Etenkin Aksu - Sekä Mari. Toivottavasti kuulet tämän sinne taivaaseen, ja muistat mua aina, nyyhkäisin sanat, ja pyyhin kyyneleet poskiltani. - En unohda sua koskaan. - En ikinä.
[12HM]
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 22, 2008 20:18:06 GMT 2
22.08.2008. 'En vois unohtaa sua, vaikka yö olisi ovella'
Huokaisten astuin pimeästä ulko-ilmasta lämpöiseen talliin. Nyt vasta muistin, että syksy olisi talven kanssa pimeintä aikaa. Ilma oli ollut myös kylmä, olihan jo ilta. Tyytyväinen heinien rouskunta ja hörinä kantautui käytävälle, kun talsin Aksun karsinalle.
- Tervehdys poju, kuiskasin hymyillen ponille, kun seisoin sen karsinan edessä. - Mites olis pikkunen harjaus?, kysäisin rautiaankimolta, kun tämä tepasteli karsinan ovelle. Naurahtaen lähdin hakemaan ruunan harjapakkia.
Hyräillen pyörittelin kumisukaa ponin kaulalla, kun taas itse harjattava nautti täysin rinnoin.
- Nyt kun on jo ilta, et saa ratsastusta, tokaisin Aksulle, lopettaessani hyräilyn. - Mutta huomenna saat rääkin, jatkoin virnuillen ponille, kun vaihdoin puolta. Huokaisten katsoin, kuinka käteni vaistomaisesti liikutteli tuota arvon kumisukaa ponin karvalla. Havahduin kuitenkin todellisuuteen, kun kuulin yllättävän rykäisyn.
- Aina sä jaksat olla vahtimassa, tokaisin miehelle jonka olin nähnyt ovella. - Minäpä minä. Täytyis sulkea jo talli, Jaakko sanoi kun otin pölärin esille. - Juu juu, lähden ihan kohta, mutisin vastauksen. - Varmasti?, miehen ääni kantautui taakani. Tyydyin vain pyöräyttämään epämielyttävästi silmiäni, ja jatkoin ponin harjausta.
Sormiani särki, kun selvittelin viimeistä takkua hännästä. Huokaisin helpottuneena, kun koko urakka oli pulkassa. Toivotin hyvät yöt hoidokilleni, ja läksin matkoihini harjapakin kanssa. Kun pakki oli löytännyt oman paikkansa, laahustin tyytyväisenä ulos tallista. Tämä se vasta oli parasta aikaa. Hoitohevonen, syksy ja...koulu.
13HM
|
|
|
Post by Karoliina on Aug 23, 2008 13:17:11 GMT 2
23.08.2008. Tuntiponi sä vaan oot
Vihellellen asettelin satulan hoitohevoseni selkään, joka seisoi rennosti paikallaan. Aksu höristi laiskasti korviaan, kun tuntiliaset kävelivät kentälle. Huokaisten taputin ponia kaulalle, ennen kuin tunkaisin vyön kiinni. Vilkaisin hätäisesti kelloani, joka oli tasan kaksi.
- Poni-armaani, säpäs joudut kolmelta rääkättäväks, tokaisin hymyillen hoidokilleni, joka hörähti lempeästi ohi menevälle Wearille. - Ja tietysti nyt, lisäsin, ja nappasin suitset käteeni. Viiden minuutin kuluttua olivat niin poni kuin ratsastajakin valmiina maastoretkelle.
- Oot sä sitten niin komea poika, kuiskasin allani olevalle ponille. Aksu tarkasteli metsän suuntaan, kun talsimme pois Seppeleen pihasta. Kasvoilleni kohosi pikkuinen hymyn välke, kun ruunan korvat kääntyilivät minne sattui. Olin onnekas kun sain omia tälläisen herkku-ponin.
- Ootko sä mun oma poikani?, kysyin nopeasti rautiaankimolta, joka hörähti vastauksen. Naurahdin suloiselle otukselle, ennen kuin keräsin ohjat ja painoin pohkeet sen pehmeisiin kylkiin. Kimeä hirnahdus ja poni viiletti heikkatietä pitkin rauhallisesti. Sen harja hulmusi vauhdissa, ja kaviot polkivat maata. En voinnut muuta kuin nauttia tuosta pehmeästä ravista, joka oli minulle yhtä rakas kuin poni itse.
Pelto aukeni eteemme, kun porhalsimme ravia - itse asiassa kyllä kiitoravia - eteenpäin. Jarrutin vauhtiveikon käyntiin, ja annoin sille hetkeksi lyhkäsempää ohjaa. Hetkessä muistin vilkaista rannekelloani, joka oli jo puoli kolme.
- Kohta palataan takaisin, muistutin energistä ponia, joka puhisi allani. - Laukataanko?, kysäisin Aksulta, kun keräsin ohjat takaisin käsiini. Annoin ponille pohkeet, jolloin se syöksähti raviin. Hetken ravattuamme, painoin laukkapohkeet ruunan kylkiin. Welsh syöksähti matkaan, ja taisi siinä lentää muutama iloinen pukki. Viiletimme pellon poikki kuin villipedot konsanaan.
Taputin hikistä ponia kaulalle, ja laskeuduin sen selästä.
- Mikä tunti se oli, mihin Aksu meni?, kysäisin ohi kävelevältä Annelta. - Ootas..Tais olla talutus, nainen tokaisi nopeasti, ennen kuin hävisi talliin. Vilkaisin kelloa, joka oli viittä vaille kolme. Hetken odoteltuamme kentän laidalla, alkoi ratsastajia virrata tallista. Anne kiikutti ylimääräisiä riimunnaruja portin pieleen, jos joku sattuisi tarvimaan. Viskasin päässäni olevan kypärän kentän laidalle, ja sieppasin narun käteeni. Naksautin sen kuolainrenkaaseen, ja talutin väsähtäneen ponin muiden luokse.
- Päätit sitten tulla taluttelemaan nappuloita, Pampulaa pitelevä Pipsa virnuili. - Miltäs näyttää?, tirskahdin takaisin, ja kiinnitin katseeni Aksua lähestyvään tyttöön. - Moi. Sä varmaan meet tällä?, kysäisin hymyillen pikkuiselta tytöltä, joka nyökkäsi arasti. - Ootko sä sen hoitaja?, tämä uskaltautui kysymään muutaman sekunnin päästä. - Juups. Ei mua tarvii pelätä, naurahdin ja autoin lapsen selkään. Ojensin tälle ohjat käsiin, ennen kuin lähdin Annen kehotuksesta kiertämään uraa ponin vierellä.
- Koita kestää, ei tässä kauaan mene, kuiskasin hiljaa hoidokkini korvaan, ennen kuin syvennyin kuuntelemaan Annen puhumista.
[14HM]
|
|