18.9.2012 Alkeistunti

[Anne]

Syksyn alkeiskurssi starttaa! Käy viidellä tunnilla ja suorita alkeismerkki.

Avoin kaikille, mukaan mahtuu 8 osallistujaa. Maksujen tultava 2 viikon sisällä tunnista, jotta pääset seuraavalle tunnille.

Myös avustajat mukaan, tienaa seuraavan tasosi avustusmerkki!

8/8 Täynnä!
Justus - Taiga
Dinsku - Pella
Selena - Patron
Taru - Pampula
Jason (Ode) - Frank
Jess - Siiri
Akku - Humu
Niina - Edi

Avustamassa 3/8:
Britta
Inkeri
Loviisa

Kolea syystuuli oli taas tuonut tallille joukon uusia tuttavuuksia. Oikeastaan, osa oli jo vanhoja tuttuja hoitajakurssilta, mutta varsinaisesti ratsastusoppilaina heitä en ollut vielä tavannut.

- Nykyään kaikki maksut hoituvat joko tilisiirrolla tai liikuntaseteleillä, kerroin alkeiskurssilaislle. - Laskut tulevat postitse kotiin jokaiselle.

- Ennen jokaista tuntia hevoset on jaettu teille valmiiksi. Voitte katsoa hevosjakoa alakerran odotustilasta, ilmoitustaululta. Kun hevonen on selvillä, hakekaa sen harjat ja siirtykää laittamaan sitä valmiiksi tunnille. Näin alkuun teillä on avustaja mukana, mutta, kun tästä tulee rutiinia, saatte tehdä kaiken itse.

- Siirrytään nyt tallin ulkopuolelle. Meillä on harjauspuomilla hevonen valmiina, näytän miten se suitsitaan ja satuloidaan.

Siirryimme tallin etupihalle. Muhkea Alma oli kiinnitetty puomille ja Jennyfer vartioi sitä.

- Ensin satula. Nostatte satulan huopineen hevosen kaulalle ja liutatte sen paikoilleen. Hevosen etujalan ja satulavyön väliin tulee jäädä kämmenen levuinen tila. Lisäksi tarkistetaan, että lavat mahtuvat liikkumaan, satulan siipi ei saa painaa lavan lihaksia. Voitte tunnustella lavan lihaksia tästä, näytin kohtaa satulan edessä.

- Sitten kiristetään satulavyö, mutta ei aivan tiukalle. Lopullinen kiristys tehdään ennen selkäännousua.

Näytin vielä suitsituksenkin, jonka jälkeen ohjasin ratsastajat avustajineen laittamaan hevosiaan valmiiksi.

Noin puolen tunnin kuluttua kaikki saapuivat kentälle.

- Hevoset talutetaan aina kaartoon ennen selkäännousua. Hevonen käännetään kohti tallia ja jokaisen hevosen etujalkojen tulisi olla samalla viivalla.

- Jalustimen pituuden voi arvioida ennakkoon. Mittaamalla jalustinhihnan tyvestä jalustimen pohjaosaan, niin, että sama mitta on kainalosta kämmeneen.

- Aluksi nousemme hevosen selkään jakkaralta, paitsi shetlanninponeilla. Näin hevosten selät eivät rasitu turhaan, jos liike ei ole vielä täysin hallinnassa.

Kaikki pungersivat selkään ja jalustimet säädettiin avustajien ohjauksella sopiviksi. Neuvoin, miten ohjia pidetään kädessä.

- Käytännössä hevonen liikkuu eteen, kun painetaan jaloilla hevosen kylkiä eli käytetään pohkeita. Hevosta ei saa turhaan potkia, lisäapuna käytetään mielummin raippaa. Pohkeiden tulisi olla kiinni hevosen kyljissä koko ajan. Ohjien pittus on hyvä, kun hevosen suun tuntee ohjan toisessa päässä. Ohjasta ei koskaan revitä, vaan otteet ovat mahdollisimman pieniä. Näin aluksi, kun otatette vaikka ravissa tulea, ottakaa kiinni harjasta tai satulan etukaaresta.

Ratsastajat alkoivat myötäillä liikettä ja neuvoin heitä tekemään voltteja jokaisen suoran keskellä. Lisäksi tehtiin pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä. Lopuksi harjoiteltiin myös rhieman ravia.

- Alkeiskurssin ajan kevennämme ravissa, mutta on olemassa myös harjoitusravi, jossa istutaan koko ajan alhaalla. Keventäminen on kuitenkin helpompaa ja harjoitusravia on syytä harjoitella vasta, kun keventäminen sujuu.

- Eli joka toisella askeleella noustaan jalustimille seisomaan, sitten laskeudutaan alas. Kokeillaan ensin käynnissä. Tämä yläasento on kevytistunta ja joskus niin ratsastetaan pitkiäkin pätkiä. Usein kevytistunta on rankka aluksi, kun lihakset eivät ole vielä tottuneet. Liike vaatii myös tukea selkä- ja vatsalihaksilta, joten se on hyvin kokonaisvaltaista treeniä.

- Ottakaa pieniä pätkiä ravia. Tukea harjasta tai satulasta. Jos tuntuu epämiellyttävältä, pyytäkää avustajaa siirtämään heti käyntiin.

Kaikki kokeilivat ravia, jonka jälkeen olin tyytväinen. neuvoin päästämään ohjat pitkiksi ja kävelemään loppukäynnit. Lopuksi opastin ratsastajat alas satulasta ja avustajineen he hoitivat hevoset tunnin jälkeen.

[Selena]

Alkeistunti 18.9.2012

Keltaiset koivunlehdet leijailivat hyytävän syysviiman mukana maahan kävellessäni bussipysäkiltä Inkerin kanssa samaa matkaa Seppeleeseen. Minua jännitti, olihan tämä ensimmäinen ratsastustuntini tallilla.
- Jännittääkö? Inkku kysyi ennen kuin kävelimme satulahuoneeseen kerääntyneiden alkeiskurssilaisten ja Annen luokse.
Tyydyin nyökkäämään ja siirryin muiden kurssilaisten sekaan. Inkku lähti Loviisan ja muiden avustajien sekaan.
- Alkaako kaikki olla paikalla? Anne kysyi. – Ei, yksi puuttuu.
Pian pihaan kaasuttikin auto, josta purkautui ulos pieni poika äitinsä kanssa. Kaksikko tuli luoksemme.
- Noniin, nyt pitäisi olla kaikki. Nykyäänhän siis kaikki tunnit maksetaan joko tilisiirroilla tai liikuntaseteleillä. Laskut tulevat jokaiselle postissa, Anne kertoi.
- Ennen jokaista tuntia hevoset on jaettu teille valmiiksi. Voitte katsoa hevosjaon alakerran odotustilan ilmoitustaululta. Kun hevonen on selvillä, hakekaa sen harjat ja siirtykää laittamaan sitä valmiiksi, brunette ohjeisti.
Nainen kertoi vielä, että kaikilla on aluksi avustaja, ja kehotti meitä sitten siirtymään ulkona oleville harjauspuomeille. Puomilla olikin jo Alma odottelemassa Jennyn kanssa.
Anne esitteli satuloinnin ja suitsimisen Almalla.
- Menkääpä sitten avustajienne kanssa laittamaan hevosia.
Suuntasimme Inkun kanssa odottelutilaan ja luin listasta, että ratsunani olisi Patron. Olisi varmasti mukava mennä uudella ponilla, ajattelin.
- Mulla on Patron, kerroin Inkulle.
- Okei, mie en oo kyllä ihan varma että missä sen harjat on, mutta eiköhän ne löydy, tyttö kertoi.
Nyökkäsin ja lähdin satulahuoneeseen blondin perässä etsimään harjoja.
Patronin harjat löytyivät helposti.
- Osaat sie sitoo ponin kiinni? Inkku kysyi. Nyökkäsin hieman epävarmasti.
- Enköhän, totesin ja menin Patronin luokse. Naksautin narun kiinni ruunan siniseen riimuun ja sidoin herran kaltereihin kiinni niin hyvin kuin taisin.
- Ihan hyvähän tuo on. Saat alottaa harjaamisen. Siellä hoitajakurssillahan sie olit jo, niin ehkä sie pärjäät, Inkku myhäili ja jäi katselemaan vierestä, kun harjasin Patronia.
- Nyt se on harjattu, ilmoitin, kun olin laskenut viimeisen kavion alas.
- Okei. Mennään hakemaan varusteet, Inkku totesi ja lähti varustehuoneeseen minä perässään.
- Tossa on sen satula, ja tuossa suittet. Sie varmaan pärjäät yksinkin niitten kanssa, Inkku myhäili.
- Pyhh, itte vaa yrität luistaa töistä, naurahdin syyllistäen.
- Ai mie vai? En ikinä! tyttö naurahti.
- Etpä! Entä se Siiri-kerta, jolloin vaan pistit jonku pikkutytön hoitamaan Siirin?
- Hiljaa! Inkku nauroi.

- Ja sitten haet kypäräs ja pistät sen päähäs, Inkku opasti, kun olimme saaneet Patronin valmiiksi. Tein työtä käskettyä ja kohta seisoimme rivissä kentällä.

- Hevosethan talutetaan aina kaartoon, kun tullaan kentälle. Hevonen käännetään kohti tallia ja kaikkien etujalat tulisi olla samalla linjalla, Anne kertoi.
Nainen kertoi vielä, miten jalustimet voi säätää maasta käsin, ja että aluksi käyttäisimme jakkaroita. Inkku jäi vahtimaan Patronia, kun kävin hakemassa jakkaran ja asetin sen ponin kyljen viereen.
- Sä osaat varmaan kiivetä sinne selkään siitä jakkaralta? Inkku myhäili.
- Joo, naurahdin ja asetin vasemman jalkani jalustimeen ja ponnistin selkään.
- Noi jalustimethan on ihan hyvät. Sitten odotellaan, että muut on valmiita. Niin joo, satulavyö pitää vielä kiristää, Inkku pälisi.
Siirsin jalkani eteen, jotta Inkku sai siiven ylös ja yhdessä kiristimme Patronin satulavyön.
- Ohjia pidetään kädessä siten, että nyrkit ovat pystyssä ja suljettuina, ei kuitenkaan liian tiukalla. Kädet ovat ohjissa niin päin, että ohjien päät kulkevat peukaloiden alta. Lisäksi ohja tulee käteen pikkusormen ja nimettömän välistä, Anne selosti. – Sitten voitte lähteä uralle. Hevosen tulisi lähteä liikkeelle, kun painetaan jaloilla hevosen kylkiä eli käytetään pohkeita. Hevosta ei saa potkia, vaan lisäapuna käytetään mielummin raippaa, Anne selitti. Hän jatkoi vielä hetken kertoen, että alkeiskurssin aikana kevennetään ravissa ja kertoi ohjien pituudesta ja kevennyksestä.
Tunnin aikana teimme voltteja sekä lopuksi hieman ravasimme. Roikuin Patronin satulan etukaaressa, sillä pelkäsin repiväni käsillä ruunan suuta.
- No niin, kaikilla meni tänään hyvin. Voitte ohjata hevoset kaartoon, Anne ohjeisti.
Liu’uin alas Patronin selästä, nostin jalustimet ylös ja löysäsin satulavyön.
- Sä oot kyllä ihan huippu, kuiskasin Patronille.

[Nuanda]

Ensimmäinen Alkeistuntini 18.9.~12

Nousin autosta äärimmäisen jännittyneenä. Seppeleen jo tutummaksi leirin kautta tullut tallipiha oli kulman takana, joten juoksin äkkiä sinne, missä muutkin olivat. Yläkertaan.

Anne puhui meille ensin maksutavoista ja miten tulee maksaa. Vaikkakin se meni kyllä suurimmalta osalta lievästi ohi korvien johtuen siitä, että meitä jännitti niin paljon.

- Ennen jokaista tuntia hevoset on jaettu teille valmiiksi. Voitte katsoa hevosjakoa alakerran odostustilasta, ilmoitustaululta. Kun hevonen on selvillä, hakekaa sen harjat ja siirtykää laittamaan sitä valmiiksi tunnille. Näin alkuun teillä on avustaja mukana, mutta... Anne sanoi. Lause jäi kesken, sillä ryntäsimme jo valon nopeudella, minä ja Taru, alakertaan.

Anne kuitenkin yllätti meidät odotushuoneesta epätoivoisina. Emme hössötyksiltämme olleet ehtineet vielä katsoa kenellä menimme, mutta seurasimme kuitenkin Annea kuuliaisesti ulos puomille.

Nähdessäni Alman nyökkäsin hyväksyttävästi. Jättikokoinen mutta ehkä kiltti. Taru puolestaan syöksyi heti leirihoitsunsa kimppuun ja hali ja pusi sitä. Jennyfer puhalsi irtonaisen hiussuortuvan silmiltään vastenmielisesti.

Kuuntelin Annen selitystä ja sormilla osoittelua. Saimme jokainen vuorollamme yrittää tunnustella oliko satula paikoillaan. Jos Anne muutti satulan asentoa, me saimme oikaista sen. Jennyfer piteli kuuliaisesti Almaa silmällä, samalla kun Britta ja Loviisa juttelivat kiivaasti kuinka tylsiä aloittelijain tunnit olivat. Kun ei kuulemma laukattu yhtään.

Kasvoilleni nousi vääristynyt suru. Laukka se vasta oli elämää eikä mikään voltilla vääntely. Silti katsoin tarkkaan Annen jokaista liikettä ja ajattelin että joskus minäkin olen ehkä yhtä taitava.

Anne suitsitti osaavasti ja Jennyfer jäi riisumaan Almaa muiden parveillessa Annen perässä ilmoitustaululle. Kuului tyytyväisiä hymähdyksiä ja riemukkaita kiljahduksia. Vain yksi oli täysin hiljaa. Akku.

- JES! Mä sain Pampun! Taru kiljahteli. Loviisa otti huolehtivaisesti Tarun kypärän ja seurasi riemuisasti hyppelehtivää tyttöä Siirin ja pampulan omalle karsinalle.

- Taigako? Kiva! Justus naurahti ja Britta esitteli tamman pojalle. Justuksen hyväksyvästi hymyillessä käänsin katseeni Anneen.

Olin jäänyt joukossa viimeiseksi ja vähimmäiseksi. Muut tytöt tunkivat edelleni enkä nähnyt kuka minulle oli laitettu. Sitten joku päästi minut selville ratsustani.

- Ihan epistä! Mä olisin halunnu Edin mut ku Niina sai sen! Sen lauseen sanoja jäi arvoitukseksi meille kaikille, mutta tyytyväisenä luistelin Edin karsinalle. Viereisten karsinoiden pollet väänsivät korviaan kohti minua, mutta se jäi vain pieneksi huomautukseksi mieleeni.

Ihan sama nyt kaikelle muulle kuin hepan kanssa puuhailulle. Erityisesti Edin ollessa kyseessä.

- Tarvitset varmaan apua, tai ainakin vartioin sinua, kuului ääni ovelta. Ääni tunti tutulta, ja kun käännyin huomasin noin minun kokoiseni, ehkä hieman pienemmänkin tytön katselevan minua tarkkaavaisesti. Inkeri.

- No joo, emmin. Inkerin koppava olemus tarttui Edin korvaan ja ojennettuani hänelle riimun hän kiepsautti sen osaavasti ruunan päähän. Herkkä hevonen nosti päänsä ja esitti vaikeasti tavoitettavaa.

Kiinnitin riimunnarun ja Inkeri näytti kuinka ikinä minun tulisikaan eestiläistä ruunaa taluttaa. Samalla hän nappasi harjat korista joka kuului samaiselle hevoselle.

Avustajilla oli kädet täynnä työtä, sillä aloittelijat tarvitsivat jatkuvasti apua ja avustajiahan oli olemassa vain kolme. Kaikki heistä saivat auttaa minua. Britan kanssa kehittyi pientä keskustelua koulusta ja hevosistakin.

Huolellisen harjauksen jälkeen luovutin Edin tietylle henkilölle (alias Lovvu), sillä menin hakemaan satulahuoneesta erään tietyn poniruunan (alias Edi) satulaa ja suitsia.

Pitkän kokeilun jälkeen Anne totesi että satula oli kyllä Bladen eikä Edin. Anne oli juuri menossa satulahuoneeseen joten haki minulle oikean satulan sillävälin kun kiinnitin Inkerin kanssa suitset.

Kun satulakin oli lopulta paikallaan, tunti saattoi alkaa. Joukko malttamattomia alkeiskurssilaisia taluttivat hevosensa innosta hyppien kentälle.

Kun lähtöselvityksestä oli selvitty, tunti saattoi alkaa. Kaikki keräsivät ohjia ja asettivat hevosia. Taluttajat vaihtelivat, mutta kaikki aikaisempaa Seppele-historiaa pitemmälle kehittäneet saivat olla nyt ilman avunantoja.

Britta ja Inkeri saivat juosta kunnolla kun heidän holhokkinsa kokeilivat ravia, mutta Loviisa hyväksi onnekseen pääsi pälkähästä sillä Jennyfer tarvitsi apua Alman kanssa. Anne sen sijaan tarkkaili meitä koko ajan onnellisena siitä ettei hänen tarvinnut kuin vain seistä ja selittää.

Voltteja harjoiteltuamme annoimme pitkät ohjat ja nousimme alas selästä loppukäyntien päätyttä. Iloiset ihmiset ottivat hevoset ja veivät ne talliin.

Jotkut saivat taluttaa poninsa tarhaan asti, mutta minä epäonnekas katsoin vain haaveilevasti tarhan reunalta kun Siiri ja Pampula saatettiin minitarhalle. Sitten äiti tulikin juuri sopivasti ottamaan minut kyytiin maneesin reunalta. Pienet sadepiasarat alkoivat ryöpytä taivaalta kun istuin autossa kuunnellen Payphone-laulua, jonka esitti Maroon 5.

PS. Antaako Anne kommentit tunneista jokaiselle, ja tulevatko ne maksua vastaan?

[Loviisa]

Maksu

”Kiitti kyydistä, soitan sulle sitten kun tuut hakemaan! Ehkä joskus muutaman tunnin päästä” sanoin äidille ja paukautin oven kiinni.
Hyppelin talliin. Tunnit olivat pyörähtäneet käyntiin, se tiesi arjen tulleen. Olin luvannut tulla alkeistunnille avustajaksi. Tiesin että Inkeri ja Brittakin olivat ilmoittaneet avustajaksi. Menin ilmoitustaululle ja katsoin sieltä ketä tälle tunnille oli ilmoittautuneet. Tiesin nimeltä muutaman mutta ketään en oikeastaan tuntenut taikka en ollut kenenkään kanssa koskaan puhunutkaan. Alkeistuntilaiset olivat jo tulleet odotustilaan odottelemaan Annea
Näin Britan ja Inkerin tulevan Anne kanssa yhtäaikaa meidän luoksemme.
Anne selitti tuntien maksuista sekä muusta yleisesti.
”Nyt mennään ulos, näytän teille miten laitetaan hevoset kuntoon, sitten saatte laittaa oman tuntihevosen valmiiksi! Tietääkö jokainen oman tuntiponinsa?” Anne kysyi ja sai vaustaukseksi hymäilyä ja nyökkäyksiä

”Näin siis laitatte hevoselle suitset ja satulan!” Anne sanoi opetuksen loputtua. ”Avustajilta voi myös kysyä neuvoa jos tarvitsee!”
Tuntilaiset lähtivät hakemaan hoidokkejaan. Lähdimme perään varmistaen vain että kaikki ottavat oikeat hepat sekä harjat.
Menimme kaikki yhdessä harjaamaan puomeille. Autoimme tuntilaisia harjaamaan vaikka he jo hyvin osasivatkin.
Kun olimme saaneet hepat harjattua lähdimme hakemaan varusteita. Jäimme satulahuoneen ovensuuhun odottamaan jotta jokainen ottaisi oikean satulan. Kysyimme vielä jokaiselta että satula ja suitset olivat oikeat. Muutamat meinasivat ottaa väärän satulan mutta onneksi kerkesimme huomaamaan sen ennekuin he kerkesivät laittamaan niitä ratsuille.
Autoin Tarua Pampulan suitsimisessä ja satuloimisessa samalla kertoen Pampusta tietoa. Taru näytti tykkäävän shettiksestä.
Saimme nopeasti varustettua kaikki kahdeksan hevosta. Lähdimme kaikki kohti kenttää.
Me avustajat jäimme kentän reunalle kun Anne opasti miten tunneilla on tapana tehdä.

Kun kaikki oli päässyt turvallisesti selkään autoimme jokaista laittamaan jalustimet oikean pituisiksi, samalla myös neuvoimme miten ohjia pidetään.
Anne opasti miten he lähtisivät. Aloitimme ihan perus käynnistä. Ratsastajat myötäilivät hevosen liikkeitä hienosti. Meitä avustajia ei oikeastaan edes tarvinnut. Teimme myös voltteja ja pysähdyksiä.

Seuraavaksi Anne opasti ravaamaan ja keventämään. Jokainen sai kokeilla jos vain halusi pienen pätkän ravia.
Kaikki ravasivat hienosti ja lopuksi vielä otimme loppukäynnit.
Tunnin päätteeksi lähdimme vielä riisumaan hepat.


Toivottavasti on sopiva!

[Odelie]

Alkeistunti - 18.09.2012

Mua ei jännittäny yhtään, kun me tultiin äitin kanssa tallille. Mä olin vinkunut jo kolme vuotta, että pääsisin ratsastamaan ja nyt olin sitten vasta tarpeeksi vanha menemään muilla kun äitin muutamalla hevosella. Kuuntelin vain haukotellen, kun ratsastuksenopettaja Anne kertoi jotai maksuista, eihän mun tarvinnut niitä osata. Vasta sitten kun kuulin mistä hevoslista löytyy, silmäni pamahtivat auki ja kiireesti halusin päästä katsomaan kenellä ratsastaisin.

Frank. Olin tutustunut hevosiin jo aikaisemmin ja tiesin kuka se oli. Se oli se isokokoinen ja yhtä roteva kuin pitkä hevonen, mä tykkäsin sellasista. Osasin taluttaa omatoimisesti Frankin ulos puomille ja sitoa sen kiinni, koska äiti oli opettanut tekemään pieniä hevoshommia. En myöskään pyytänyt aupua avustajilta, vaan halusin tehdä mahdollisimman paljon itse. Satula oli vaikea saada Frankin selkään, mutta silloin Britta niminen avustaja tuli auttamaan sen kanssa. Enskerralla mä teen kaiki sitten ihan ite.

Kaarrossa mua yllä jännitti jo vähän, koska musta tuntui, että Frank kasvoi kokoa. En mä kuitenkaan myöntäny sitä äitille tai kenellekkään, sehän ois vasta noloa. Kieli keskellä suuta mä mittasin jalustimet mulle sopivaksi ja nousin jakkaran avulla selkään. Oisinhan mä tietysti päässyt muutenkin, mutta ohjeita piti noudattaa. En mä äitiä tai isiä koskaan kuunnellu, mutta Annea piti.

Frank tuntui semmoselta pehmeeltä ratsastaa ja tasaselta. Se oli kiltti ja myötäsi ohjaa hyvin. Vaikka se meinasikin ryöstää ittensä voltilta pari kertaa, mä sain sen pidettyä aika hyvin kurissa ja volteista alkoi tulla pyöreitä. Tärkeintä mitä mulle oli opetettu, oli se, että kova käsi ei saa olla ratsastaessa, varsinkaan lännenratsuilla ja se piti muistaa nytkin. Pysähdykset onnistu multa ja Frankilta hyvin, vaikka muutaman kerran se ei enää meinannu lähtee liikkeelle, ennen kun sitä komensi napakammin.

Ravi oli sellasta pehmeetä ja niin kuin sanottaan, siihen oli helppo mukautua. Olisin voinu istua Frankin selässä ja ratsastaa vielä toisenkin tunnin, mutta ravipätkän jälkeen me jouduttiin siirtymään takas käyntiin ja antaa hevosille pitkää ohjaa. Huokaisin tyytyväisenä, sillä nyt mä oli päättänyt mitä mä haluan harrastaa. Mä haluan ratsastaa, vaikka muut siitä naljailis ja lupasin itelleni, että joku päivä mä vielä istun taas Frankin selässä ja osaan vielä ratsastaa paremmin.

Jason&Frank

[Taru]

Ensimmäinen alkeistunti

Kävelin kohti Seppelettä syystakissa ja pipossa, joka oli hieman ohut. Se kuitenkin esti tuulen pääsemästä päähäni. Tänään olisi siis ensimmäinen alkeiskurssini. Minähän en ole ikinä käynyt ratsastuskoululla alkeiskurssia, vaan tätini, joka on siis todella hyvä koulu- ja esteratsastaja, opetti minua ratsastamaan. Siksi minua jännittikin - minkälaista saisin oppia, ihan oikealla ratsastuskoululla.

Tuuli tuiversi kuin tornado. Odottelin muiden alkeiskurssilaisten kanssa tallipihalla, jonne Annekin saapui. Naisen brunetet hiukset leimusivat tuulessa.
- Tervetuloa! Olen siis Anne, osa varmaan jo tuntevatkin. Tänään on ensimmäinen alkeiskurssin tunti, jolla harjoittelemme lähinnä hevosen hallintaa. Tulkaapa perässäni satulahuoneeseen, niin katsotaan, miten hevosjako on tänään mennyt, Anne sanoi pientä hymyä huulillaan.

Anne kertoi hieman lisää tuntisysteemistä sekä hevosten jaosta. Katseeni oli tiukasti kiinni tuntilistassa, joka oli Annen kädessä. En nähnyt yhtään ratsun nimeä, koska Anne oli ovelasti kääntänyt lapun ns.nurinpäin. Kurssilaisten onneksi Anne kiinnitti lapun ilmoitustaululle.
- Patron!
- Pella!
- Edi!
- Siiri!
- Pampula!
Iloiset kurssilaiset huudahtelivat ratsujensa nimiä. Minulle oli osunut kohdalleni Pampula. Muistelisin, että Pampula oli shetlanninponi, jolla riitti luonnetta... No, shettis on aina shettis!

Anne kertoi, mistä harjat löytyvät. Otin Pampulan harjapakin ja kipitin pullaponin boxille. Poniboxissa asusteli myös Pampulan lajitoveri, Siiri. Harjasin Pampulaa ohjeiden mukaan: Rauhallisesti ja pitkin vedoin, karvan suuntaisesti. Juttelin Jessin kanssa, joka ratsastaisi Siirillä tänään. Yhteisiä puheenaiheita löytyikin roppakaupalla!

Emme saaneet vielä alkaa varustaa ratsujamme, koska Annen piti ensin näyttää, miten satuloitiin ja suitsittiin hevonen. Siirryimme tallipihalle, jossa Alma oli kiinnitetty hoitopuomiin. Oi, kuinka se oli suloinen! Pohjoisruotsinhevoset olivat aina olleet lempihevosiani. Kaikki seurasivat silmä tarkkana, miten hevonen satuloitiin ja suitsittiin oikein. Minullehan tämä homma oli helppoa kuin heinän teko, mutta eihän pieni kertaus ole pahitteeksi. Kun Alma oli satuloiti ja suitsittu, Anne näytti, miten hevoselta otetaan varusteet pois. Sitten oli meidän vuoromme, eli saimme mennä varustamaan ratsujamme tuntia varten.

Nostin satulan Pampulan pyöreänmuotoiseen selkään. Kiristin hieman satulavyötä ja suoristin toki sitä ennen satulahuovan. Suitsiminenkin onnistui, tosin Pampula ei tykännyt kuolaimista. Kyllä nekin saatiin parissa minuutissa ponin suuhun. Painoin kypärän päähäni ja nappasin raipan mukaani. Jalassani minulla olivat mustat ratsastussaappaat sekä ruskeat, ruudulliset ratsastushousut. Vedin vielä ratsastushanskat käsiini ja otin otteen Pampulan ohjista, jotka olin ottanut kaulalta pois. Lähdin oikeaoppisesti taluttamaan Pampulaa kentälle.

Kaarrossa avustajat auttoivat ratsastajia. Loviisa neuvoi minulle, miten jalustinhihnat asetetaan oikean mittaisiksi. Loviisa veti hieman kantapääni yläpuolelta, jolloin sain kantapääni kunnolla alas. Ohjasote olikin jo hyvä, joten Loviisa siirtyi kentän reunalle seuraaman, tarvitsisiko joku apua.

Anne kertoi pohkeiden käytöstä sekä muusta hyödyllisestä. Myötäsin Pampulan eteenpäinpyrkivissä liikkeissä. Teimme voltteja ja opettelimme pysähdyksen sekä uudelleen liikkeellelähdön. Pohkeiden käyttö sujui hyvin. Pampula heilutteli pieniä korviaan iloisesti ja poni pärkähteli välillä kovaäänisesti. Naurahtelin mielessäni.
Lopputunnista pääsimme ravaamaan. Anne kertoi ravista ja kevennyksestä. Ensin kuitenkin opettelimme kevennyksen. Kun kaikilla alkoi sujua ja kurssilaiset alkoivat oppia kevennyksen, aloitimme ravaamisen. Avustajat juoksivat ratsukoiden vierellä. Kaikilla sujui hyvin, ja kevennyskin tuli esiin, kunhan sitä oli vähän harjoiteltu. Kaikilla kurssilaisilla tuli kevennysvirheitä, mutta sehän oli oletettavaa. Ravailimme pieniä pätkiä. Pampula oli tyytyväinen, kun pääsi viimein ravaamaan. Pampulalla oli pieni askel, jossa oli hieman vaikeaa istua. Selvittiin kuitenkin hengissä.

Rentojen loppukäyntien jälkeen Anne opetti meille jalkautumisen. Kiitimme tunnista ja naureskelimme. Pampula sai aikaan kunnon haukotuksen, ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Hoidimme hevoset avustajien kanssa. Kurssilaiset kokoontuivat sen jälkeen taukohuoneeseen syömään eväitä. Tutustuin samalla moneen uuteen ihmiseen. Kello oli jo paljon, joten lähdin kotiin.

Suurkiitos ja seuraavaa tuntia odotellen
~Taru

[Dinsku]

Päätä sitten minäkin tämän maksaa, vaikka tiedän etten todellaaan ole mikään maailman paras kirjoittaja... Mutta jonkun tunnin maksan sitten kuvalla =)

Alkeistunti - jännitystä ilmassa

Seisoin muiden alkeiskurssille saapuneiden kanssa tallipihalla, josta kohta menisimme satulahuoneeseen. Anne kertoi hieman itsestään sekä muista jutuista. Olin niin jännittynyt, että tuskin pysyin pystyssä. Oranssinruskeat hiukseni lepattivat tuulen mukana. Tyttöparvi kipitti yhden pojan säestämänä (tiedä häntä, onko täällä enemmän poikia, koska en noista nimistä osaa päätellä =D).

Satulahuoneessa oli edessä hevosten jako. Olin onneni kukkuloilla, kun sain tietää ratsastavani Pellalla. Hihkuin ja olin pakahtua onnesta. Pellahan toimitti lempiponini virkaa, vaikka toki muutkin ovat superihania. Oleilin muiden kanssa satulahuoneessa, mutta menimme sitten harjaamaan ratsujamme.
Pella oli oma, superihana ja rauhallinen itsensä. Silitin sitä sen tuuhean harjapehkon alta. Harjasin tammaa paikallani ja rauhallisesti. Minun tapoihinihan ei kuulunut häsläys.

Annen näytettyä, miten hevonen satuloidaan, pääsimme itsekin tositoimiin. Varustus ei koskaan ole ollut vahvin osapuoleni, mutta yritetään nyt sitten. Sujuihan se hyvin, kun Inkeri oli auttamassa. Inkeri oli minuakin pienempi, vaikka olin itsekin lyhytkasvuinen. Rupattelimme samalla kaikesta hauskasta Inkerin kanssa.

Kentän keskihalkaisialla olin ratkeamassa jännityksestä. Nousin jakkaralta Pellan selkään, vaikka olisin varmaan päässyt pikkuponin selkään ilman jakkaraakin. Pyysin lähinnä olevaa tyttöä, varmaankin se taisi olla Britta, taluttamaan minua hetken aikaa. Minä kun en ollut pitkään aikaan ratsastanut. Pella tuntui virkeältä ja innokkaalta. Oikean ohjasotteen löydyttyä oli helppo ratsastaa. Osasin asettaa kantapääni alas.

Lopputunnista opettelimme kevennyksen. Saimme ravatakin muutaman pätkän. Pellan askeliin oli helppo mukautua, ja kevennyskin onnistui. Kertasimme loppykäynneissä tunnilla opeteltuja juttuja. Pistin päähäni kaiken saamani tiedon. Olin tyytyväinen ja taputin Pellaa onnellisena kaulalle.

Kiitti tunnista

[Akku]

Ensimmäinen tuntini Seppeleessä oli sujunut hyvin. Otin satulan pois ja vein sen karsinasta.


Tossa tollanen sarjistyyppinen Humu

[Britta]

Maksu:[/u]

Jokaiseen soppaan minä-tyttö lusikkani työnnän. En tiedä, onko se huono vai hyvä juttu, mutta tällä kertaa olin lupautunut avustajaksi alkeistunnille. Alkeistuntilaisten avustaminen on mielestäni aina ollut mukavaa, kun saan itsekin onnistumisen elämyksen kun talutettavani onnistuu. Myös Inkeri ja Loviisa olivat ilmoittautuneet avustajiksi, ja nyt me kera alkeiskurssilaisten seisoimme yhtenä rykelmänä yläkerrassa, odottamassa Annen ohjeistusta.

Anne kertoi alkeiskurssilaisille tuntien maksamisesta, hevosjaoista, hevosen valmiiksilaittamisesta ja meistä, avustajista. Tämän jälkeen siirryimme ulos harjauspuomin luo. Alma seisoi nätisti paikoillaan Jennyfer vierellään, kuin turvamiehenä. Vilkutin tytölle huomaamattomasti ja hän hymyili minulle. Anne näytti alkeiskurssilaisille miten hevonen satuloidaan ja suitsitaan, selittäen samalla. Minä, Inkeri ja Loviisa supattelimme keskenään opetuksen aikana, osasimmehan me jo tehdä tuon kaiken. Tajusimme kuitenkin supattaa hiljaa, ettei Anne joutuisi puuttumaan käytökseemme kun hänellä on alkeiskurssilaisiakin neuvottavanaan.
”No niin, nyt voitte käydä katsomassa kenet saitte ratsuksenne ja ryhtyä laittamaan sitä. Avustajat auttavat pyydettäessä”, Anne kertoi ja lähdimme lompsimaan talliin päin.

Justus oli saanut Taigan, ja lähdin esittelemään tammaa pojalle.
”Se siirty nyt uudelleen tuntikäyttöön”, kerroin kävellessämme aitalle.
”Aijaa”, Justus tyytyi sanomaan ja haroi hiuksiaan. Aitalle päästyämme avasin Taigan aitanosan oven. Poni oli jo valmiiksi sisällä ja se hörähti hiljaa meidät nähdessämme.
”No Taigaponihan se siellä”, lepertelin tammalle ja ojensin käteni sitä kohti. Ruunikko haisteli sitä ja puhalsi ilmaa sieraimistaan.
”Sä varmaan tiiät, miten heppa varustetaan etkä tarvitse hirveästi apua?” kysäisin Justukselta hieman naurahtaen. Olihan hän ajoleirilläkin sen osannut.
”Jep”, poika vastasi laskien kädessään olleen harjapakin maahan.

Sisällä tallissa oli käynnissä kunnollinen hulabaloo. Inksu ja Lovvu joutuivat ottamaan hieman juoksuaskeliakin keritäkseen jokaiseen paikkaan, ja pian minuakin tultiin nykimään hihasta.
”Hei, voitko sä tulla auttamaan mua Edin kanssa?” tyttö kysyi.
”Joo, toki!” vastasin reippaasti ja lähdin kävelemään tytön perässä Edin karsinalle.
”Mä oon siis Niina”, tyttö esitteli itsensä luikahtaessaan karsinanoven raosta sisään karsinaan, minä perässään.
”Okei, mä oon Britta, jos et vielä tienny”, esittäydyin myös, ja rupesin auttamaan Niinaa harjauksessa. Näytin, miten kumisualla kannatti harjata, ja kuinka sen jälkeen puhdistettaisiin kohta vielä pöly- tai kovalla harjalla.
”Tässä, sun vuoro”, sanoin ojentaen harjat Niinalle. Niina teki työtä käskettyä, ja oppi tekniikan helposti. En tiedä, oliko hän joskus harjannut tuolla tekniikalla, mutta tulipahan ainakin kerrattua. Harjauksen ja kavioidenpuhdistuksen lomassa juttelimme Niinan kanssa maista ja mannuista, eli toisin sanoen koulusta ja hevosista.

Jätin Niinan harjaamaan Edin itse loppuun, kun se näytti sujuvan, ja siirryin Frankin karsinalle ja kurkkasin sisään. Poika, jota en ollut koskaan nähnytkään, yritti saada jättimöhkäle-Frankenstainille satulaa. Voi pientä.
”Tartteetko apua?” kysäisin kohteliaasti pojalta. Poika empi hetken, kunnes nyökkäsi. Otin satulan pojan käsivarsilta ja nostin sen selkään. Se oli itsellenikin hieman haastavaa, olinhan pienikokoinen itsekin.
”Oleppa hyvä”, sanoin, ”Ja mun nimi on sitten Britta.”
Poika nyökkäsi ja mutisi vastaukseksi jotain Jason tapaista, liekö sittenkin ollut Jason… Mutta kuitenkin. Tämän jälkeen suunnilleen kaikki olivat valmiita, ja lähdimme käpsimään kohti kenttää.

”Hevoset talutetaan aina kaartoon ennen selkäännousua. Hevonen käännetään kohti tallia ja jokaisen hevosen etujalkojen tulisi olla samalla viivalla”, Anne kertasi seistessään kentän reunalla.
” Jalustimen pituuden voi arvioida ennakkoon mittaamalla jalustinhihnan tyvestä jalustimen pohjaosaan, niin, että sama mitta on kainalosta kämmeneen.”
Kuuntelin Annea puolella korvalla, samalla nojatessani kentän aitaan. Tuntilaiset mittailivat jalustimia, ja minä, Inkeri ja Loviisa veimme heille tuoleja.
”Aluksi nousemme hevosen selkään jakkaralta, paitsi shetlanninponeilla. Näin hevosten selät eivät rasitu turhaan, jos liike ei ole vielä täysin hallinnassa”, Anne sanoi. Autoimme kukin vuorollamme jokaisen ratsastajan selkään, ja säädimme heille jalustimet oikean mittaisiksi ja neuvoimme ohjasotteen. Kiristimme myös satulavyön jos oli tarve. Tuntilaiset lähtivät kävelemään kenttää ympäri ja minä, Inksu ja Lovvu menimme kolmelle onnekkaalle avuksi taluttamaan heitä. Minä talutin Dinskua, tyttöä joka ratsasti Pellalla.

Lopputunnista alkeistuntilaiset ottivat myös ravia, jolloin palasin Dinskun viereen. Jossakin vaiheessa tyttö oli ollut ilman minua, ja olin ollut auttamassa muita, mutta ajattelin tytön tarvitsevan nyt apuani, ja niinhän hän tarvitsikin. Tyttö sai kuitenkin helposti kiinni ravin rytmin, ja minä vain juoksin vierellä. Oli ihana antaa alkeistuntilaisille onnistumisen tunteita, ja olla itsekin mukana saamassa niitä.