7.4.2012 Pääsiäismaasto

[Anne]

Pääsiäislauantaina pääsiäismaastoillaan! Kaikki hoitajat ja y-omistajat ovat tervetulleita, mukaan mahtuu rajaton määrä osallistujia. Hevostoiveita saa esittää.

Anne - Riina
Mirri - Blade
Pipsa - Sikke
Fiia - Pella
Elle - Edi
Inkeri - Taiga
Däni - Eela


Pekka Puota tai vastaava säätiedottaja oli luvannut hienoa, aurinkoista lankalauantaita. Vilkaisin ylös taivalle, joka oli painostavan tummanharmaa. Pudistin päätäni: tätä menoa kevät tulisi kesäkuussa, jos sittenkään. Klipattu Riina kaipasi ehdottomasti reissulle ratsastusloimea, oli ilma sen verran hyinen.

Inkeri ja Fiia odottelivat jo aitalla karsinan ovet avoimina. Taiga ja Pella olivat lähtövalmiita, samoin tytöt. Pyysin Jeccua huutamaan päätallissa odottelevat ratsastajat hevosineen ulos. Pungersin korkean Riinan selkään ja säädin jalustimet oikeille pituuksille Chaon jäljiltä.

Kun kaikki olivat hevostensa selässä ja Jeccu oli tarkistanut joitakin satulavöitä, saatoimme lähteä matkaan.

- Mirri, Bladen kanssa mun taakse. Pidä kuitenkin reilu välimatka, Riina on kiimassa ja saattaa potkia.

- Ponit keskelle, perälle Daniel ja Eela!

Lähdimme käynnissä kohti harmaata metsää. Hain Riinan kunnolla tuntumalle, jottei se saisi päähänpistoja.

- Nostetaan laukka! huusin yllättäen, kun näin, että metsätie oli pehmeässä kunnossa ja lunta oli vain vähän.

Hevoset lähtivät laukkaan ja laukkasimme pitkähkön pätkän. Ei olisi pitänyt syödä niitä croisannteja aamiaiseksi, ei ainakaan kolmea, ajattelin, kun oikean munuaiseni kohdalla alkoi pistää ikävästi laukan aikana.

- Sitten raviin! Kevyttä ravia!

Mirri pärjäsi näemmä hyvin Bladen kanssa. Balde oli onneksi maastovarma tamma, vaikka muuten herkkä saattoi ollakin.

Siirsimme isommalla tiellä käyntiin ja ohjasimme pianhevoset peltopolulle. Daniel kirosi vihaisesti tyttöjoukon takana, kun pelto vaihtui koivumetsiköksi. Eela ilmeisesti temppuili.

Nostimme vielä laukan uudelleen, kun olimme lähellä maastoesteitä.

- Hypätään pari pientä estettä! huusin ja ohjasin Riinan maastoesteradan kohtaan, joka oli tähän aikaan vuodesta auki. - Välimatkat!

Hyppäsimme matalan risuesteen ja arkun. Esteissä ei ollut haastetta poneillekaan, joten isommat hevoset vain loikkasivat niiden yli leppoisasti.

Loppumatkan aikana Blade kuumeni, ilmeisesti esteet olivat olleet sille liikaa. Palasimme rauhallisessa käynnissä tallille.

Metsään mennään. Vähän draamaillen, mutta kuitenkin.

[Inkeri]

PÄÄSIÄISMAASTON MAKSU

"Wow, Taiga!" henkäisin vieressäni tuntilistaa tuijottavalle Ellelle. "Aww, se on niiiiin sulonen!"
"On Edikin ihana", Elle nauroi. "Taiga muuten asuu aitassa, ihan vaan jos et tienny."
"Aa, aivan.. Mie olisin oikeesti hakenut sitä seuraavan puol tuntii täält päätallist, jos et olis sanonu", hihitin. "Mutta mun pitää mennä laittaan Taiga kuntoon. Nähään kohta!" huikkasin, ja kiirehdin aitalle. Oli jotenkin tosi kivaa päästä ratsastamaan yksityisponilla ratsastuskoulussa, vaikkakin poni kävi ihan yleisesti tunneilla. Varsinkin kun poni tosiaan oli älyttömän söpö, ja silloin talvella hiihtoratsastamassa se vaikutti tosi kiltiltäkin.

Moikkasin aitalla Pellaa puunaavaa Fiiaa, ja kävelin Taigan karsinalle. Wearin hiirakko poni käänsi uteliaana katseensa minua kohti.
"Moi Taiga", sanoin ponille ja ojensin käteni. Tamma tuli haistelemaan, ja minä aloitin sen harjaamisen. Taiga tosiaan oli yhtä kiltti ja lempeä kuin oletinkin; ei mitään temppuiluja koko varustuksen aikana. En voinut edellenkään muuta kuin henkäillä ihastuksesta, olin niin Taigan pauloissa.

Tungin kypärää päähäni Annen tullessa.
"Ootteko valmiita?" tämä kysyi. Nyökkäsimme Fiian kanssa, ja Anne huusi Jeculle, että tämä huutaisi päätallissa odottelevat tuntilaiset ulos. Talutin Taigan ulos aitasta ja säädin jalustimet sopiviksi. Odotettavissa oli paras maasto ikinä, ainakin paras maasto ikinä jollain muulla kuin Siirillä.

Lähdimme kävelemään kohti metsää, jossa nostimme laukan melko pian. Taigan laukka oli aivan mahtavan pehmeää, kuin keinutuolissa istuisi. Laukkasimme pitkän pätkän, mutta pettymys valtasi mieleni kun Anne käski siirtää raviin, ja myöhemmin käyntiin. Tosin, peltopolulla laukkaaminen ei varmaan olisi kovinkaan hauskaa.
Nostimme kuitenkin laukan pian uudestaan Annen ilmoittaessa tulevista maastoesteistä.
"Vau! Tästä tulee hauskaa!" sanoin Edin selässä keikkuvalle Ellelle.
"Äläpä! Ootko ennen hypännyt maastos?" tyttö kysyi.
"En, sen takia tää onkin ihan mieletöntä!" hihkuin innoissani.

Taiga ylitti kaksi maastoestettä kevyesti, minun täytyi vain seurata hypyssä mukana. Esteiden jälkeen Mirrin ratsastama Blade kuumeni sen verran, että kaikki kävelivät rauhassa tallille. Taputin Taigaa kaulalle, se oli ollut aivan mahtava maastokaveri!

Kiitos tunnista! (=

[Elle]

Pääsiäismaasto

Silitin uutta tuttavaani, Ediä, kaulalle. Oli tosi kiva päästä ratsastamaan sillä tänä maastotuntina. Jecun ääni kaikui tallissa, kun hän huusi tallissa olevia ratsukoita pihalle. Nostin suitset Edin kaulalta ja maiskautuksen kera talutin sen karsinastaan tallipihalle. Nostettuani suitset takaisin ruunan kaulalle, kiristin satulavyön ja laskin jalustimet. Sitten punttasin itseni eestinhevosen selkään. Jeccu tuli tarkistamaan Edin satulavyön ja tarjoutui samalla säätämään minulle jalustimet.
"Kiitos", hymähdin hänelle, kun tämä siirtyi parin minuutin jälkeen toisen ratsukon luo.
Anne komensi hevoset järjestykseen. Löysin itseni hetken päästä itseni Inkerin ja Taigan edestä.

Lähdimme etenemään käynnissä kohti metsää. Ilma oli tylsä ja harmaa ja kaiken lisäksi luntakin leijaili hiljalleen maahan.
"Nostetaan laukka!", Annen komento kaikui hetken metsässä ja kaikki nostivat laukan. Edin laukka oli reipasta. Leveä hymy levisi kasvoilleni, kun laukkasimme metsässä. Hiukseni hulmusivat vapaina ilmavirrassa.
Melko pitkän laukkapätkän jälkeen siirryimme kevennettyyn raviin. Olin hieman pettynyt, sillä olisin voinut jatkaa pidemmällekkin. Niin oli myös Inkeri, sillä kuulin takaani, kun Inkeri hymähti tyytymättömästi. Käännyin nopeasti virnistämään tytölle.
Sitten siirryimme käyntiin ja käännyimme peltopolulle. Takaapäin kuului Danielin kiroilua ja joidenkin tyttöjen naurun tyrskähdykset.
Lähestyessämme maastoesteitä nostimme taas laukan.
Edi hyppäsi hyvin niiden parin esteen yli, jotka hyppäsimme. Tyytyväisenä sen suoritukseen taputin sitä kaulalle.
Loppumatka tallille meni rauhallisessa käynnissä.

Kiitos tunnista !

[Mirri]

Pääsiäismaaston maksu.

- Näissä puoliverisissä on sitä jotain, mutisin itsekseni harjatessani kauniin mustaa Blade tammaa.

Koska, muut olivat hakemassa satuloita ja minä olin harjannut tamman vain puoliksi, pistin vauhtia ja puunasin hevon niin nopeasti, kuin pystyin. Jeccu tuli pian käskemään maastoon lähteviä ratsastajia maastoon.

Annen pyynnöstä menin jonossa Riinan taakse. Tuo neiti vaikutti enemmän tai vähemmän kärttyiseltä ja siksi minua komennettiinkin ottamaan riittävä välimatka. Letka lähti liikkeelle sulassa järjestyksessä. Blade marssi pirteänä allani. Tunsin oloni melkein yhtä varmaksi, kuin Tiian selässä.

Vähän aikaa käynnissä taivallettuamme, tulimme leveämmälle reitille:
- Nostakaa laukka, Anne huusi. Ohjeen tajuttuani lähdin nostamaan laukkaa Riinan perään. Hieman jäljessä, mutta kumminkin saavutimme johtavan ratsukon. Laukkasimme jonkin aikaa, kunnes siirryimme kevyeeseen raviin. Olin odottanut, että neitiemme kesken tunteet kuumenisivat, mutta vielä oltiin pysytty suhtkoht rauhallisina, yksittäisiä draama kohtauksia lukuun ottamatta.

Pian olimme taas käynnissä ja siirryimme isommalle tielle. Emme kerinneet kauaa sitä tallata, kun siirryimme pienemmälle peltopolulle. Sukelsimme metsän siimekseen ja porukan perillä alkoi äänestä päätellen joku hevosista temppuilla.

Olimme lähellä maastoesteitä. Laukkasimme loppumatkan. Anne huusi jonolle, että hyppäisimme maastoesteitä. Hidastin hieman Bladen laukkaa, että saisin välimatkaa juuri hyppäävään Riinaan. Ohjasin tamman keskelle estettä ja ylitimmekin sen kunnialla. Arkun ylitettyämme, Blade alkoi jo nakella niskojaan. Koko loppumatka oli yhtä mökötystä, onneksi loppumatkan menimme rauhallista ja turvallista käyntiä tallille.


Olipas virkistävä ja mukava maasto!

[Pipsa]

”No, pysys nyt paikoillas”, mumisen Sikelle yrittäen pidentää jalustinta. Poni ei malttaisi millään seisoa paikoillaan.
”Jeccu, piekkö tästä kiinni”, huikkaan naiselle. Hymyillen hän nappaa otteen ohjista, rapsutellen ponia. Pikaisesti pidennän vielä toistakin jalustinta ja tiukkaan hieman satulavyötä.
”Tack”, virnistän naiselle. Kun kaikki muutkin ovat valmiita, kertoo Anne hevosten järjestyksen jonossa. Pehmeästi ohjaan ponini Taigan ja Eelan väliin.

Pian sukellamme harmaan metsän syövereihin. Keli tänään ei tosiaankaan ollut kovin keväinen; taivas oli harmaa ja lämpötilakin oli korkeintaan juuri ja juuri nollassa. Hetken käveltyämme otan ohjia paremmalle tuntumalle, sekä pistän lisää vauhtia Sikkeen, joka oli jäänyt hieman jälkeen Taigan perästä.
”Nostetaan laukka”, kuuluu Annen yllättävä komento. Minun ei tarvitse edes pyytää Sikkeä laukalle, kun se jo kipittää menemään muiden mukana. Annan ponin laukata pitkänä ja rentona, huolehtien kuitenkin sopivasta välimatkasta edellisen häntään. Vaikka tuskimpa Taiga Sikkeä potkaisisi, olivat ne kuitenkin sen verran toisiinsa tottuneita. Kaviot rahisevat osittain lumesta paljastunutta hiekkatietä vasten. Sikke pärskähtelee innoissaan ja nauttii selvästi päästessään menemään pidempää pätkää kovempaa. Pitkän pätkän laukattuamme käskee opettajamme meidät kevyeeseen raviin.

Saan käyttää hieman voimakkaampia pidätteitä, ennenkuin poni suostuu siirtymään raviin. Rauhallisella kevennyksellä ja pienillä pidätteillä hiljennän sen vauhdin sopivaksi. Puista kuuluu talitinttien laulua ja läheisen puun oksalta tipahtaa kasa lunta.
”Käyntiin!”, Annen komento kuuluu edestä päin. Siirrän Siken reippaaseen käyntiin, antaen ohjien valua hieman pidemmäksi. Puun runkoa pitkin juokseva orava saa minut hymyilemään.

Maisemat vaihtuvat pelloista metsäksi. Lähellä maastoesteitä Sikke alkaa taas nopeentamaan askeltaan ja nostaa päätään ylemmäs. Se selvästikin tunsi paikan.
”Otetaan taas laukkaa”, Anne huikkaa jonon johdosta. Hetken laukattuamme ilmoittaa Anne meidän menevän maastoesteille, sekä muistuttaa välimatkoista. Pidättein hiljennän Siken vauhtia, tunsien innostuksen kasvavan sisälläni. Siitä oli pitkä aika kun olin viimeksi ollut maastoesteillä. Reippaasti lähestymme ensimmäistä estettä, joka on matala risueste. Pidän ponin hyvin tuntumalla ja rauhoita sitä istunnallani. Sujuvasti liidämme esteen yli. Arkulle tullessa toistan saman, meidän ylittäessä senkin oikein mallikelpoisesti.

Jatkamme vielä laukassa jonkin aikaa, Siken liikkuessa energisesti eteenpäin. Hetken otamme vielä ravia, jonka jälkeen kävelemme tallille asti. Tallilla harjaan ponin kunnolla ja annan sille pari herkkua. Ilmaa lukuunottamatta oli ollut upea pääsiäismaasto!

[Daniel]

Maasto 7.4.



Hetkellinen mukavuustuokio ennen kuin... mentiin metsään. Ei vaan, kiva ponny ja kyllähän mäkin nyt koivuja kyttäisin! Ei niistä ikinä tiedä, mitä ne keksii. Onneksi hyvä kiroaminen ratkaisee kaikki ongelmatilanteet.

[Fiia]

Pella on ihan sama poni kuin puolitoista vuotta sittenkin. Hetken ajan joudun miettimään, mitkä suojat sille tulevat ja onko sillä ollut vielä martingaali maastossa, mutta muuten oloni on harvinaisen kotoisa varustaessani tammaa aitassa pääsiäismaastoa varten. Toisella puolella Taigaa satuloiva Inkeri vaikuttaa olevan ihan yhtä innoissaan kuin minäkin. Painan kypärän päähäni ja taputan Pellan jämäkkää kaulaa, ennen kuin talutan sen ulos tallipihalle, jonne myös ison tallin hevoset alkavat kerääntyä.

Kiristän satulavyötä reiällä ja ponnistan sitten tamman selkään.
- Herrajestas sä oot poni pieni, ähkäisen puoliääneen.
Pella kääntää korviaan ääneen suuntaan ja antaa minun rauhassa asettautua satulaan ja pidentää jalustimia. Ponilla ei tunnu olevan kaulaa ollenkaan, se on hirveän pyöreä ja ehdottomasti paljon pienempi kuin muistin. Ohjaan sen kiikkerästi satulassa keikkuen jonon puolivälin paikkeille Pipsan ratsastaman Siken taakse.

- Lähdetään! Anne huutaa, kun olemme kaikki valmiina. Jono lähtee liikkeelle metsän siimekseen. Pella kävelee tarmokkaasti korvat heiluen. Minä totuttelen lyhyeen askellukseen ja pyörittelen hartioitani. En ole pitkään aikoihin päässyt maastoilemaan porukalla, ja vaikka keli ei meitä suosikaan – taivas on synkän harmaa ja tiet osittain lumisia – minulla on harvinaisen hyvä fiilis.

Minulla on vielä puolipitkä ohja ja ajatukset ihan muualla kuin tässä hetkessä, kun Anne huudahtaa yhtäkkiä laukannostokäskyn. Terästäydyn nopeasti, lyhennän ohjat ja varaudun siihen, että ratsu allani hypähtää lupia odottelematta laukkaan, ennen kuin muistan että kyseessä on Pella eikä Elmo. Pikkuinen poni kiihdyttää ravia Siken siirtyessä laukkaan, muttei vaihda itse nopeampaan askellajiin, ennen kuin pyydän. Hoputan Pellaa kirimään välimatkaa umpeen, kevennän istuntaani ja annan ponin liikkua kunnolla eteen. Tie on yllättävän hyvässä kunnossa, ja saamme laukattua itsemme ja ratsumme lämpimiksi. Laukan jälkeen siirrymme raviin ja ravaamme isolle tielle saakka. Pella tuntuu pirteältä hölkkäillessään korvat pystyssä muitten mukana. Minä nautin pienistä kevään merkeistä siellä täällä – sulamisvesilätäköistä tien reunassa, jostain kaukaa kaikuvasta linnunlaulusta ja jopa niistä muutamista sadevesipisaroista, joita saan naamalleni käyntipätkällä.

- Hypätään muutama este! Välimatkat! Anne kailottaa. Tunnelma sähköistyy välittömästi – joillekin tämä on kenties ensimmäinen maastoestekerta Seppeleessä, enkä minäkään ole hypännyt kiinteitä esteitä pieneen ikuisuuteen. Elmon kanssa moista extremeä ei ole tullut harrastettua. Pellan kanssa en ole kuitenkaan yhtään huolissani. Tamma alkaa lämmetä, se nakkelee niskojaan ja vastaa hitaasti pidätteisiin, kun jarruttelen sitä yrittäen saada Sikkeen pidemmän välimatkan. Vuonohevosen ylitettyä risuesteen ongelmitta annan Pellan pidentää laukkaa. Este on niin pieni, ettei Pellan tarvitsisi ponnistaa kuin pienesti, mutta silti se lähtee hyppyyn puoli metriä liian kaukaa ja sinkoaa esteen yli korvat määrätietoisesti pystyssä. Ennen helppoa arkkuestettä yritän ottaa laukkaa kiinni lyhyillä puolipidätteillä, mutta poni tietää mitä tekee – se katsoo ponnistuspaikan huolellisemmin, hyppää tasapainoisen loikan pyöreällä selällä ja laskeutuu varmoin jaloin esteen toiselle puolelle.

Kaikkien selvittyä esteistä lähdemme kohti tallia rennossa käynnissä. Pella pärskii venyttäessään kaulaansa maata kohden, ja minä hymyilen itsekseni tamman selässä. Muistutan itselleni, että pyydän jatkossa Annelta Pellaa useamminkin ratsukseni tunneilla - se nyt kuitenkin on aivan ihana maastoratsu ja maailman mahtavin russponi.