Ilma oli täynnä pakkasta ratsukkojonon edetessä eteenpäin hangen keskelle aurattua tietä pitkin. Talojen ikkunoissa paloi valo, pihoilla oli kynttilä jos toinenkin. Ratsastajat juttelivat keskenään, hihkuivat onnellisina ja kertoivat ystävilleen mitä olivat joululahjaksi saaneet.
Tallin pääjehu Josefiina keikkui oman rakkaan Brisinsä selässä, tonttulakki päässään. Anne myhäili ja samaan aikaan hyräili tyytyväisenä kun sai nauttia matkasta Topin kanssa.
Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtyä. Jennyfer istui rennosti reessä Alman keikkuessa hänen edessään. Sieltä hän poimi lunta käsiinsä ja teki pari lumipalloa, jotka hän onneksi ei viskonut mihinkään, koska ei halunnut säikytellä hevosia. Ei siinä ollut kyseessä se, ettei hän olisi halunnut. Oli vain ystävällisellä tuulella näin jouluaattona.
Reki oli tytölle todella kiintoisa, uusi tuttavuus. Takamuksensa alle hän oli saanut lampaankarvaa jotka oli puhdistettu vain ja ainoastaan häntä varten - muuten ne edelleen olisivat kaapissa pölyä keräämässä. Tyttö hymyili ja piti ohjaksista tiukasti kiinni taas vaihteeksi, olihan Jossu huutanut olevan ravin aika.
Hevosankkalauma liikkui nopeampaa tempoa eteenpäin. Kenelläkään ei ollut hengen hätää, mitä nyt jonkun hevonen hieman pillastui vauhdista ja koitti etuilla. Onneksi Seppeleen hoitajat olivat maailman parhaita, reippaita ja iloisia tyyppejä, jotka saivat hevosensa kuriin nopeasti!
Kaikki hoitajat eivät olleet ilmaantuneet paikalle, eivät edes osallistuneet koko tapahtumaan. Oli hauska nähdä hieman vanhempiakin hahmoja edelleen olevan mukana menossa; Lexie, Reega, Dreamer, sekä Carkki… He juttelivat ehkä enemmän keskenään, eivätkä paljoakaan hiiskuneet muille, olivathan he kuitenkin pitkältä ajalta tuttuja ja heillä oli enemmän keskusteltavaa. Uudet hoitajat tosin koettivat heillekin puhua, kyllähän he vastailivat. Tönkösti sanat liikkuivat jonkun suusta toisen korvaan. Jotkut lauseet ilmaantuivat kuuntelijan toisen korvasta ulos (ainakin näin vaikutti, kun heidän aivot raksuttelivat pitkään ja hiljaa).
***
Silitin Riinan kaulaa. Tunnelma oli mitä mainioin, hiljaa istuskellessani siinä hoitohevoseni selässä. Sara ja Bonnie asteli reippaasti edellämme - ei sitä ponia voinut muuta kuin ihailla. Sara vaikutti tyytyväiseltä paijatessa sponsoriponinsa kimoa turkkia.
Pian ravista hiljennettiin takaisin käyntiin, muttei kestänyt kauankaan kun ilmaannuimme metsän siimeksestä hieman leveämmälle tielle, jossa laukkasimme jonkin verran. Vauhdin huuma tarttui vapaina oleviin hiuksiini, kypärä kuitenkin oli hieman tiellä. Riinan harja hulmusi vauhdissa, häntä nousi kuin mikäkin arabi, ja siinä sitä oltiin. Naureskelevat äänet kuuluivat joukon perältä ja Anne patisti hevostaan, sekä Danin hoidokkia, eteenpäin, nopeampaan laukkaan. Muut seurasivat, siinä missä Jossu kärjessä istuskeli Brisin selässä.
Maisemat vaihtuivat pikavauhtia. Niitä ei ehtinyt ihastella juuri nyt, kun oli pakko katsella eteenpäin. Lopulta omistajattaret ilmoittivat laukan loppuneen, Riina hidasti raviin ja siitä käyntiin.
“Pysähdytään tässä niin saatte lyhtynne!” Anne huudahti Jossun puolesta.
Ja niinpä pysähdyimme. Anne istuskeli edelleen Topin selässä, kun Jossu ojensi Brisin ohjat hänelle. Nainen piti Brisin ohjista tiukasti kiinni, eikä orien keskelle onneksi sattunut mitään tappelua tai pörhistelyä. Jossu antoi lyhdyt ja sytytti ne, vastasi hoitajien esittämiin pieniin, nopeisiin kysymyksiin ja lopulta antoi vielä Annelle lyhdyn. Otti vielä itselleen yhden ja matka saattoi jatkua!
Lyhdyn loiste oli hämmästyttävä, samalla aikaan lämmitti ja antoi kotoisan tunteen. Ilta hämärtyi hämärtymistään ja oli niin ihanaa astella siinä vain, kaikessa rauhassa. Lähdimme taas hetkeksi ravaamaan, mutta se oli hieman hankalaa. Meidän ei tarvinnut keventää, kun käsissämme oli lyhty. Aivan miten meillä oli helpointa.
Seppele alkoi häämöttää edessä. Tulimme pihalle takakautta ja hyppäsimme alas ratsujemme selästä. Annnoin lyhtyni Josefiinalle kuten muutkin. Jotkut lyhdyt päättyivät pihalle hienoksi koristeeksi.
“Moi Jaakko! Hyvää joulua”, tervehdin miestä joka räpsi kuvia ratsastajista suuri virne kasvoillaan.
“Tere, oliko kaikilla kiva reissu?”
Taisi olla jätkä kovassa humalassa ollessaan näin hirveän ystävällinen! Noei. Aattoratsastuksesta jäi meillekin hieno muisto. Jaakko näytti minulle kuvamme virnistäen ja lisäten:
“Oottepa söpöjä.”
Halasin tammaa. Niinpä, se oli. Söpö. Sitten vaan juomaan glögiä!