3.12. Maastotunti - Kuuramaasto

[Anne]

10 osallistujaa taas mukaan maastoilemaan, y-om + hoitajat.

Hevostoiveita saa esittää, mutta en välttämättä niitä noudata

Ja maksetusta tunnista saa perinteisen kolmanneksen Maasto-merkistä. Jos sinulla on jo ekan tason maasto, seuraavaksi voit ansaita kakkostason maastomerkin!

os: 10/10

Anne - Tiia
Melody - Eela
Elle - Humu
Mirri - Edi
Meeri - Alma
Daniel - Blade
Pilvi - Frank
Jeccu - Sentti
Miia-Mari - Reino
Ansqu – Aksu
Inkeri – Siiri

Olimme aikaisessa: kello oli vasta vähän yli kahdeksan, kun tallilla hyöri jo kymmenisen maastotuntilaista. Kävelin pitkin tallia jutustellakseni ratsastajien kanssa.
Ellekin oli taluttanut Humun aitasta talliin käytävälle varustettavaksi.

- Moi, Elle, tervehdin Pellan hoitajaa. – Et ole ennen tainnut Humulla ratsastaa? Humu on todella maastovarma tapaus ja se nauttii todella metsistä. Ota tarpeeksi lyhyet jalustimet, jotta on helppo keventää.

Tallin perällä Jeccu satuloi Senttiä.

- Laitan teidät Frankin taakse, pidä tarpeeksi etäisyyttä siihen, sanoin Jeculle. Se on varmaan haastavin tehtävä tänään.

Daniel oli saanut ratsukseen Bladen. Moikkasin poikaa, joka ei vaikuttanut kovinkaan ihastuneelta siitä, että olin aikaistanut maastotuntia tunnilla.

- Lanttu on kiltti ja miellyttämisenhaluinen hevonen. Mutta se on aavistuksen haastavampi ratsastaa, vähän tuommoinen Lailan tyyppinen, mutta paljon herkempi suusta. Se pitää ottaa tiiviillä istunnalla alle, ohjasapuihin se vastaa todella kevyesti. Välillä tuntuu, että ohjien päässä on pelkkää hyytelöä. Todellakaan liian kovaa ei saa ottaa, tai vedät sen ihan ruttuun.

Daniel nyökytteli paasaukselleni ja haukotteli vielä kaupan päälle.

Melody pöllälhti Eelan karsinasta ulos. Tytön kasvoilla oli kalpean kauhistunut ilme.

- Kyllä sä hengissä selviät, älä huoli, lohdutin Melodyä.
- Tulette heti mun ja Tiian perässä. Tiia on rauhallinen ja lisäksi Eelan tarhakaveri, joten se varmaan hillitsee Eelaa. Tiukka ohjastuntuma koko ajan.

Melody nyökkäsi jäykästi.

Mirri oli satuloinut keltaista karvaa tursuilevan Edin.

- Edin kanssa pärjäät varmasti hyvin. Vaikka se välillä saa maastossa kohtauksia, on se tämmöisessä isossa ryhmässä ihan rauhallinen. Ajat vaan tarpeeksi eteen, hymyilin tytölle.

Meeri yritti saada Alman satulavyötä yltämään pohjoisruotsalaisen valtavan vatsan ympärille.

- Ootsä varma, ettei tämä ole paksuna? Meeri vitsaili.
- Talvikarva vähän hämää, hymyilin. – Alman kanssa reipas tahti. Vaihtele ulkoapuja, yritä saada sitä kuulolle, vaikka maastossa mennäänkin. Liian usein se on maastossa jatkolaisilla ja osaa kyllä tehdä sellaisen vuorenvarman maastolenkin. Nyt vähän eloa siihen.

Miia-Mari oli myös uusi tuttavuus, joten alla oli kolhojalka Reino.

- Vähän sama juttu, mikä Meerilläkin, eli ratsasta Reinoa kunnolla. Ei mitään maastomöllötystä. Tulette Sentin takana, joten riittävä välimatka, mutta jälkeen ei saa jäädä.

Ansqu oli saanut valkoisemmaksi muuttuneen Aksun. Talvikarvainen welsh näytti supersöpöltä.

- Puolipidätteitä ja rauhallinen kevennys. Ja jos Aksu alkaa vääntyilemään ja tekee stoppeja, niin nojaat taakse ja rauhallinen istunta.

Ansqu nyökytteli.

Inkeri oli Siirin kanssa valmiina, mutta käskin tyttöä vielä tekemään hoitoponilleen letin.

- Muuten Siirin harja kerää mitä ihmeellisempiä saaliita metsästä, naurahdin.
- Olette joukon viimeisiä, joten reipas tahti, pullero saa tehdä vähän töitä!


Pilvi, uusi hoitaja, oli saanut ratsukseen jo tallin luottoratsuihin lukeutuneen Frankin. Kävelin tallin uuteen osaan moikkaamaan tätäkin ratsukkoa.

- Eikös tämä ole ensimmäinen tunti täällä sulle? kysyin tytöltä.
- Juu, neito hymyili.
- Eli Fränkki on tosi varma tapaus maastossa. Ainut vaan, että teillä on paikka Bladen ja Sentin välissä. Eli reipas vauhti, että pysytte Bladen perässä ja Senttiä ei missään tapauksessa saa päästää hännälle. Ja Frankin ravi on pitkä ja pomppuinen, joten sulle myös estepituus jalustimiin.

Kaikki ratsastajat alkoivat olla valmiita, joten heitin Tiialle satulan selkään ja suitset päähän. Kävelimme ulos tallista määräämässäni järjestyksessä.

Ilma oli kirkas. Aurinko oli nousemassa ja pakkasta oli muutama aste. Satanut lumi oli sulanut pois muutama päivä sitten ja nyt ankea luonto oli koristeltu kauniilla kuuravaipalla.

Lähdimme reippaassa käynnissä kohti pohjoismetsää. Hengitykset höyrysivät ja hevoset vaikuttivat innokkailta. Annoin Tiialle pohkeita, jotta se olisi kävellyt pitkää käyntiä.

Seikkailimme lampien läheisyydessä mutkittelevilla poluilla. Kun pääsimme ulos metsästä otimme ravia. Ravasimme pitkän pätkän isompaa hiekkatietä, joka vei kohti Pyöstin vuorta. Kiipesimme vuorelle käynnissä ja laskeuduimme sieltä alas metsään. Polkua pitkin tulimme laukkasuoralle. Suoralla tehtiin perinteinen laukka, ja pellolla sen jälkeen otimme reipasta ravia. Palasimme tallille käynnissä, maailma vieläkin kauniin huurteen peitossa.

[Elle]

3.12 Maastotunnin maksu


Harjasin Humua tallin käytävällä, jonne olin tuonut sen aitasta. Humu heitteli päätään samalla, kun kiristin vatsavyön toiseen reikään, suitset olin jo laittanut.
"Moi, Elle", Anne tervehti tullessaan minun ja Humun luokse, "Et ole ennen tainnut Humulla ratsastaa? Humu on todella maastovarma tapaus ja se nauttii todella metsistä. Ota tarpeeksi lyhyet jalustimet, jotta on helppo keventää", Anne neuvoi ja jatkoi matkaansa seuraavan ratsukon luokse. Nyökkäsin hänen loittonevalle selälleen.

Kun kaikki hevoset oli talutettu tallipihalle, alkoi ähkintä ja puhkinta, kun ratsastajat kiristelivät satulavöitä ja nousivat selkään. Kiristäessäni Humun satulavyötä, jouduin seisomaan varpaillani. Humu polki kuuraista maata.
Sitten ei muuta kuin selkään. Laskin jalustimet ja toista pidensin, jotta saisin jalkani siihen. Punnasin itseni selkään ja säädin selästä jalustimien pituuden.

Kun kaikki olivat valmiina, lähdimme matkaan. Polku kiemurteli kauniin kuuraisessa metsässä. Oli kiva katsella maisemia ja nauttian hevosen kyydistä. Humu askelsi verkkaisesti, vaikka nakkelikin välillä päätään puolelta toiselle.
Tulimme erään lammen luokse, joka oli sieltä täältä ohuen jään peitossa, maisemat olivat todella kauniit.

Nostimme ravin hiekkatiellä. Humun pompottelevassa ravissa ei todellakaan voinut istua harjoitusravissa, joten kevensin. Tie muuttui jyrkemmäksi, joten hiljensimme rauhalliseen käyntiin ja istuimme kevytistunnassa.
Vuorelta laskeuduttuamme saavuimme tutulle laukkasuoralle, missä nostimme tietysti laukan. Istuin rentona Humun selässä ja yritin parhaani mukaan mukautua sen liikkeeseen.

Tallille palattuamme harjasin Humun ja sen jälkeen Pellan. Vietin vielä tunnin tai kaksi muiden tallilaisten seurassa taukohuoneessa.

Kiitos virkistävästä maastosta Anne !!

[Ansqu]

3.12. Kuuramaaston maksu

"Aksu?" sanoin, ja katsoin tuntilistaa.
"Sillä en ole vielä ratsastanutkaan" totesin hymyillen. Ratsusta ei ainakaan puutu ruutia. Hypellen lähdin Aksu-ponnyn karsinalle.

"No mutta hei, söpöliini!" vilkaisin kaltereiden välistä karsinaan, jossa Aksu ihmetteli tulijaa.
Avasin karsinan oven ja sujahdin sisään tervehtimään ponipoikaa. Se tuntui olevan innoissaan. Varmaankin Aksu aavisti, että olimme maastoon menossa. Jätin kypäräni roikkumaan oveen, ja nappasin Aksun harjapakista piikkisuan ja pölyharjan. Koska oli reilusti aikaa, harjasin hyvin, hyvin huolellisesti. Varttitunnin harjattuani talliin ilmestyi muitakin ratsastajia.

Hoidettuani ponskin käväisin hakemassa Aksun satulan ja suitset. Aloitin satulan laittamisen.
Liu'utin sen kaulalta hännäntyveä päin, kunnes satula "loksahti" paikalleen. Laskin varovaisesti satulavyön ja löysäsin sen viimeiseen reikään. Menin toiselle puolelle kiristämään sitä.

Kiristin vyötä vielä toiselta puolelta, kunnes oli aika laittaa suitset. Anne kävi luonamme sanomassa ohjeita maastoon. Kuuliaisesti nyökkäilin ja aloin tarjoamaan Aksulle kuolaimia. Se otti ne helposti. Vielä niskahihna ynnä muut remmit kiinni, niin olimme valmiita. Asettelin vielä kypäräni päähän.

Talutin Aksun tallin pihalle, minne oli kerääntynyt jo muutama ratsukko.
Hengittäessäni nousi höyrypilviä. Oli todella kaunista, kun aurinkokin pilkisti. Maa oli kuurainen ja se kimmelsi ihanasti. Kiristettyäni satulavyön, nousin selkään ja mittasin jalustimet. Anne lähti Tiian kanssa ja muut seurasivat tietyssä järjestyksessä siististi jonossa.

Aksu tuntui olevan innoissaan. Muistelin Annen ohjeita: puolipidätteitä ja rauhallinen kevennys.

Hetken kierreltyämme ja mutkiteltuamme nostimme ravin. Nyt Aksu tuntui liiankin innokkaalta. Tein muutamia puolipidätteitä. Poni pysyi sen intoilusta huolimatta hyvin käsissäni. Pian eteemme tuli vuori ja kiipesimme sinne. Sieltä laskeuduimme metsään, josta pääsimme laukkasuoralle. Ja kuten aina ennenkin, laukkasimme suoran. Aksu laukkasi hyvin lujaa ja silmistäni valui vesi, kun kasvoja vasten kävi kirpeä, pieni pakkanen. Laukan jälkeen jatkoimme reippaalla ravilla jonkin matkan.

Vähän ennen tallia hiljensimme käyntiin ja hevoset pärskivät. Ratsastajilla oli punainen nenä ja punaiset posket. Aurinko oli noussut korkeammalle, mutta maa oli silti vielä huurteessa. Oli ihana tunti jälleen kerran! Kiitos !

[Inkeri]

3.12. Kuuramaaston maksu

Lähes kiljuin ilosta tapittaessani tuntilistaa. Pääsisin ensimmäiselle tunnilleni Siirillä! Maastoilukokemustakin oli ehtinyt karttua sen verran että kaikki sujuisi varmasti suunnitelmien mukaan.
Laitoin Siirin nopeasti valmiiksi. Ennen tunnin alkua Anne tuli vielä moikkaamaan, ja käski minua vielä letittämään Siirin harjan. Pitkä harja kun tahtoo kerätä maastossa kaikenlaista kivaa. Taas jotain uutta opittu!
Kaikki ratsukot seisoivat kaarrossa kentällä. Kaikki kiristivät satulavyöt, ja nousivat selkään. Siiri oli jo menossa, eikä tahtonut pysyä paikallaan minuuttiakaan. Sisulla ja sitkeydellä pääsin kuitenkin hilaamaan itseni selkään.

Minä ja Siiri olimme tunnin pienin ratsukko, joten pääsimme pitämään perää lähtiessämme liikkeelle. Käännyimme pian metsäpolulle. Kuurainen maasto oli tosi kaunis, ja lampien kanssa paikka oli kuin sadusta. Nautin jokaisesta sekunnista, ja niin taisi tehdä Siirikin. Poni kulki reippaasti ja terhakkaasti korvat hörössä, pohkeitakin piti antaa vain silloin tällöin.

Metsästä pois päästyämme ravasimme, kunnes tie alkoi jyrkentyä. Olimme tainneet saapua Pyöstin vuorelle, josta Anne kai mainitsikin ennen tuntia. Laskeuduimme alas metsäpolulle, jonka jälkeen otimme sopivalla suoralla pätkän laukkaa. Pelkäsin hieman, että Siiri innostuisi liikaa, ja alkaisi riehumaan, mutta poni kulkikin kiltisti ja totteli jokaista apua. Pellolla ravailujen jälkeen lähdimme kävelemään tallille päin. Hevoset pärskähtelivät selässään tyytyväisen näköiset punaposkiset ratsastajat.

Perillä talutin Siirin karsinaan ja otin siltä varusteet pois. Harjasin sen huolella ja otin tammalta letin pois. Lopuksi vielä halasin ponia; se oli varmasti maailman paras ja innokkain maastokaveri!

Kiitos kivasta tunnista ja ihanasta kuvasta, Anne! =)

[Mirri]

Tuntimaksu

Edin kaunis piirto näkyi selvästi karsinasta. Pian esiin tuli myös pää missä oli tyyni, mutta varovainen katse.

“ Morjens Edi, suhun mä en ole vielä kerinnyt tutustuakkaan “ sanoin hevoselle.

Edi otti heti varauksellisen katseen minuun ojensin kämmenselkäni kohti ruunaa, mutta se vetäytyi äkkiä kauemman karsinan perälle.

“ Jaahas, että sää oletkin tämmöinen hieman ujompi tapaus. Ei se mitään niin määkin. Vaikkei se aina siltä näytä. ”
´
Aloitin Edin harjaamisen. Paksua karvaa oli tuskallista harjata, varsinkin kun siihen oli muodostunut paksuja kurapalleroita. Ruunan ilme muuttui hetkessä tyynestä, kipakaksi. Harjaus kokemus ei ollut mikään paras mahdollinen nautinto.

Autiona törröttävä talli, täyttyi nopeasti ahkerista puunaajista.

“ Taukotuvassa on tarjolla kahvia ja lämmintä mehua, että jaksatte pysyä hevosten selässä. Minulle maistuisi ainakin kupillinen “, Huomautti Anne joka näytti uskomattoman pirteältä muihin nähden.
Minua ei aikainen herätys liiemmin haitannut vapaa päivinä heräsin miltein aina ennen kello yhdeksää, sen pitempään on minun kaltaiseni likan vaikea nukkua. Niin kukas se nukkuu 3 tunnin päikkäreitä.

Anne tuli tarkistamaan, olivatko hevoset, niin kuin ratsastajatkin valmiita lähtöön. Samalla hän selosti hieman järjestystä ja sen sellaista.

“ Noniin kaikki näyttävät olevan suht koht valmiita, eiköhän lähdetä.

Matka alkoi hyvin, vaikkei vauhtia ollutkaan. Ediä sain kannustaa reippaampaan käyntiin vähän väliä. Onhan se tietysti ymmärrettävää, että tähän aikaan aamusta jo vähän väsyttääkin..

Metsikössä ratsastaessamme oli vaikeaa olla ihailematta kuuran peittämää maisemaa, vaikka muuten olikin hieman harmaata.

Laukkaa ja ravia tunnilta myös löytyi ja nyt vähän reippaammin liikkuva Edi- ruunakin innostui ravi ja laukkapätkistä mitä tunnilla tuli vastaan. Kaikista jännintä oli kapuaminen Pyöstin vuorelle. Tulihan jalat hieman kipeäksi kevyessä istunnassa, mutta se oli sen arvoista. Kaikki nauttivat tästä mukavasta maastotaipaleesta. J

Kiitos tunnista
Anne!

[Meeri]

3.12 Kuuramaasto
Tuntimaksu

Huomasin tallin lähestyessä jännityksen lisääntyvän. Tuttu paikka ja tutut turvat, mutta silti, ensimmäinen maastotuntini.
Alma, tämä onkin eka ratsastukseni sillä, ajattelin kävellessäni hymyillen kohti oikeaa karsinaa. Vastassa oli kookas pohjoisruotsalainen lempeineen silmineen.
- Terve tyttö, sanoin silittäessäni sen turpaa. Alma vilkuili minua uteliaasti ja aloitin heti ahkeran harjauksen. Paksussa talvikarvassa oli harjattava, eikä aikaakaan ollut yhtään hukattavaksi. Kaikki kymmenen ratsastajaa olivat työn rouhussa.
Pujotin suitset näppärästi Alman päähän ja kiinnitin soljet. Satulan laitto onnistui vyön kiristykseen saakka mainiosti.
- Ootsä varma, ettei tämä ole paksuna? vitsailin Annelle, joka oli tullut karsinan ovelle.
- Talvikarva vähän hämää, nainen naurahti. – Alman kanssa reipas tahti. Vaihtele ulkoapuja, yritä saada sitä kuulolle, vaikka maastossa mennäänkin. Liian usein se on maastossa jatkolaisilla ja osaa kyllä tehdä sellaisen vuorenvarman maastolenkin. Nyt vähän eloa siihen.
Nyökkäsin vastaukseksi ja vedin vyön kaikin voimin muutaman reijän tiukemmaksi.
- Kuules tammuska. Tehdäänpä nyt silleen, että kiristän tämän sitten selässä kunnolla ja sä yrität vähän laihistaa, selostin Almalle. Turvaliivini oli upouusi ja tämä oli ensimmäinen käyttökerta. Talutin ratsuni tyytyväisenä ulos Mirrin ja Edin perässä.

Lumi narskui kavioiden alla, kun marssimme pitkässä letkassa Annen johdolla. Metsäpolku oli kuuran peitossa, ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Vaikka Almaa sai ajaa reippaasti eteenpäin, nautimme ratsastuksesta, kuten varmasti kaikki muutkin. Ravissa tamma kulki nätisti korvat höröllä ja huomattavasti vauhdikkaammin. Kevensin tahdissa, ylös ja alas. Muutaman kerran pohjoisruotsalainen ratsuni unohtui tuijottelemaan vierellä kimmeltelevää lammen pintaa. Perinteisellä laukkasuoralla ratsujen kaviot halkoivat ilmaa. Painauduin lähemmäs Alman kaulaa ja annoin sillä ohjaa. Hidastaessa tamma yritti rynniä apujen läpi, mutta siirsin sen epäröimättä raviin. Sitten vielä reippaat ravit ja loppumatka oli rauhallista köpöttelyä. Tunti kului nopeasti ja pian olimme jo tallilla.

Kiitos kuuran peittoisesta tunnista
Anne!

[Melody]

3. joulukuuta 2011
Kuuramaasto

[Miia]

"- Vähän sama juttu, mikä Meerilläkin, eli ratsasta Reinoa kunnolla. Ei mitään maastomöllötystä. Tulette Sentin takana, joten riittävä välimatka, mutta jälkeen ei saa jäädä." Anne sanoi kävellessään pitkin tallia.

- Selvä, vastasin laikukasta Reinoa satuloidessani.

Ruuna oli protestoinut kavioiden puhdistuksessa vähän, mutta odotin tykästyväni vakaaseen ruunaan, kunhan pääsisin satulaan.

Arvasin melkein oikein, sillä aluksi ei Reino yrittänytkään hurmata uutta ihmistä. Sain hoputtaa ja pidättää Reinoa vuorotellen, kun ruuna ei tahtonut kulkea pitkää käyntiä.

Siirtyessämme raviin metsästä päästyämme, alkoi Reino lämmetä ajatukselle maastoilusta. Ruunan pää ja askeleet nousivat korkeammalle ja aloin nauttia menosta, ilman pelkoa Senttiin törmäämisestä tai Aksun alle jäämisestä.

Vuorelle kiivetessä aloin tosissaan tykätä rauhallisesta laikkuruunasta. Kuurainen luonto näytti paikoitellen liukkaalta omiin silmiini, mutta Reino ei mokomaa edes huomannut.

Laukkapätkällä uskalsin luottaa varmajalkaiseen ratsuuni ja osasin nauttia tasaisesta ja mukavan keinuvasta laukasta täysillä. Reipas ravi oli laukkapätkän jälkeen sekä minun että Reinon mieleen.

Paluumatkalla tallille ruuna oli päästä turhankin lähelle Sentin takapuolta, mutta pienellä muistutuksella Reino rauhoittui kävelemään haluamaani tahtia. Rennossa käynnissä ehdin katsella enemmän ympärilleni. Maailma oli tosiaankin kauniin huurteen peitossa.

Tallilla kiittelin vielä Annea tunnista ja Reinon kaltaisesta rauhallisesta ratsusta.

[Daniel]

Maasto 3.12



Jesjes, sain vihdoinkin kamerani käytettäväksi (ollut vähän reissailemassa isoveikan matkassa) ja tuli tuo nyt sitten kuvattua. Skannerittomuus </3 Taustaa en jostain sattuneesta syystä (lue: puuvärit) saanut aikaiseksi tehdä.

Kiitos kivasta maastoreissusta

[Pilvi]

3.12 Kuuramaasto maksu
Ála Pilvi ja Frank

Estepituiset jalustimet tuntuivat kovin vierailta, minulle tasaisen maan tallaajalle. Hyppääminenkin sujui, mutta kyllä minun oli myönnettävä, että viime aikoina kouluratsastus oli houkutellut minut kiemuroidensa saloihin. Kärpäskimo ruuna seisoi varmana ja rauhallisena kuin itse kallio, kun heiluin selässä milloin mitäkin tehden – jalustimia säätäen tai vyötä kiristäen. Rauhallisin askelin ruuna suuntasi ohjeideni avulla oikealle paikalleen jonoon – tummajouhisen Bladen ja tutuksi käyneen sirppiori Sentin väliin.

Lähdimme rauhallista käyntiä kohti kuuraista metsää. Kuurakeijut, josta kaikki lastenkirjat kertoivat, olivat peittäneet maan valkoiseen ja pakkasherra sai niin ihmisten kuin hevostenkin hengityksen kohoamaan höyrynä ilmaan. Katselin ympärilleni hiljaa hymyillen ja tunsin varmat askeleet allani. Frank puhkui ilmeisemmin tyytyväisenä elämäänsä, eikä aiheuttanut hämminkiä, toisin kuin muutama muu jonossa kipinöissään oleva ratsu.

Metsä oli kaunis, mutta astuessamme ulos puiden varjosta eteemme avautui iso hiekkatie ja saimme käskyn painaa kaasua. Frankia ei tarvinnut useasti käskeä, kun ruuna hypähti isoon ja pompottavaan raviin. Lähdin suosiolla keventämään sen suurempia harjoitusravipätkiä ottamatta ja sai välillä patistaa tilastohevosta eteenpäin, että emme jäisi jälkeen edellämme liitävästä tanskalaisesta tammasta.

Edessämme kohosi komea vuori, Pyöstin vuori, kuten Anne jonon etupäästä meille seuraajilleen huuteli. Jokainen sai treenata jalka- ja vatsalihaksiaan noustessaan kevyeeseen istuntaan, kun otimme suunnan kohti vuoren huippua. Frank venytti kaulaansa ja tunsin, kuinka ruunakin joutui käyttämään lihaksiaan, noustessaan jyrkimpiä kohtia suuntana vuoren huippu.

Mieleni teki pysähtyä ihastelemaan vuoren huipulta maisemia, jotka avautuivat eteemme. Kuuraiset metsät näyttivät sadunomaisilta ja näimme lähes koko Liekkijärven alueen. Kuitenkin sen sijaan, että olisin pysähtynyt, pyysin pienillä pohjemerkeillä Frankia kirimään taas tahtia.

Kuulin, kuinka hevoset pärskivät innokkaasti enteillen jo tulevaa laukkapätkää. Moni heitteli päätään kärsimättömänä, mutta Frank vain höristi korviaan ja tunsin, kuinka askeleet terhakoituivat. Bladen singotessa laukkaan edellämme, ei kärpäskimo kehotuksia tarvinnut, vain luvan laukata kun hyppäsimme tumman tuulen perään. Pidin kevyen istunnan ja nautin ilmavirrasta, joka nipisteli poskia laukan hurmassa.

Kavioiden iskut harvenivat, kun reippaan laukka- ja ravipätkän jälkeen ratsukot siirtyivät käyntiin ja ilman täytti tyytyväiset hörähdykset ja pörähdykset. Moni ratsastajakin innostui naureskelemaan äskeisen vauhdikkaan pätkän tapahtumille, joita varmasti riitti vauhdikkaampien formuloiden kuskeille. Itse tyydyin taputtamaan Frankin kaulaa ja antamaan ruunan venytellä kaulaansa kohti maata, kun lähestyimme tallia. Taas yksi kokemus lisää listaani, ajatus hymyilytti minua, kun laskeuduin tilastohevosen selästä takaisin maan kamaralle ja annoin ruunalle vielä yhdet silitykset. Mikäs sen parempi aloitus aamulle kuin kunnon maastolenkki kauniissa kuurametsässä, sitä mieltä minä ainakin olen!

Kiitos tunnista Anne!

[Jeccu]

Sentti oli hieno hevonen. Se näytti siltä että pystyisi lähes mihin vain, mutta nyt saisi tyytyä maastoratsastukseen. Anne oli varoittanut minua että hevonen saattaisi olla vauhdikkaalla päällä, joten minulla taitaisi olla suuri homma pysyä Frankin perässä.

Talutin hevosen pihalle, missä muutkin jo olivat ratsujensa kanssa. Anne oli päättänyt istahtaa Tiian selkään ja kiristi satulavyötä jo. Välillä hän katsoi taakseen ja varmisti että kaikki olivat pikku hiljaa valmiita. Nainen ei ollut istahtanut selkään vielä, joten autteli muita tarpeen mukaan.

Kiristin satulavyön juuri itse, säädin jalustimet niin että sain jalkani siihen ja ponnistin selkään. Pienelle ihmiselle oli vaikeata kavuta suuren hevosen selkään yksin, joten onneksi jalustimet oli keksitty.

Lähdimme lopulta matkaan. Menimme suoraa tietä metsään astelemaan. Vaikkei sinänsä ollutkaan kovin kylmä - vain hieman viileätä - kaikkien hengitys höyrysi. Maa oli hieman valkeaa ja se näytti ihanalta.
Kuten Anne sanoi; luonto oli koristeltu kauniilla kuuravaipalla.

Polut mutkittelivat sinne tänne. Kävelimme lammikoiden viereltä ja ihastelin maisemia, jotka olivat niin lumoavia. Siinä sai sitten kiittää onneaan päästyään mukaan hoitajapiiriin, ja varsinkin tällaiselle mahtavalle reissulle. Jouluun oli vielä pari viikkoa eikä lunta ollut vielä tullut. Harmitti hieman; tulisikohan sitä edes jouluaatoksi?

Pääsimme ulos metsästä ja kävelimme tiellä hetken. Anne määräsi meidät raviin, ja niinpä lähdimme. Sentillä oli kova vauhti päällä ja minä jouduinkin hieman hidastelemaan hevosta, pyytämään sen pidentää askeliaan hitusen verran, eikä hipsuttaa niin kuin pieni poni.
Vauhdin huuma oli ihanaa, mutta pian jouduimme hidastamaan. Kapusimme vuorelle, missä toivoin näkeväni ihanat näköalat. Muttemme nähneet sen enempää, kun sitten jo lähdimme alaspäin käynnissä.

Saavuimme takaisin metsään. Näköjään siellä oli ollut kovakin myrsky, sillä pari puuta oli kaatunut juurine päivineen. Yksi oli jopa kaatunut polkumme päälle, joten hevoset saivat hypätä sen ylitse.
Sentillä ei ollut siinä mitään vaikeuksia. Polkua seuratessamme se lopulta leveni, ja matka oli suora. Olimme valmiita laukkaamaan.

Sentti ampaisi vauhtiin Frankin lähdettyä. Nousin kevyeeseen istuntaan satulassa ja katselin eteenpäin minkä pystyin; tuuli kidutti silmiä niin että ne alkoivat vuotaa.

Hidastelimme käyntiin ja häivyimme jälleen ulos metsästä. Hyppäsimme ojan ylitse pellolle ja otimme reipasta ravia. Se oli ihanaa, menimme ympyrässä ja vähän eri tavalla. Kokeilin Sentin kaulaa ilman hanskaani, ja tunsin, miten se oli jo hieman hionnut. Voi hitsi, en sitten taaskaan pääsisi pesuhommista eroon.

Palasimme tallille. Kiitettyäni Senttiä ihanasta maastoreissusta, hyppäsin alas hevosen selästä ja vein sen talliin. Jos Sentin oma hoitaja, Pilvi, ei olisi ratsastanut Frankillä, olisin varmasti tiputtanut pesun hänen tehtäväkseen. Mutta nyt ei auttanut itku markkinoilla, vaan piti itse ryhtyä töihin.

Otin varusteet pois hevoselta ja taputin sitä. Talutin Sentin pesukarsinaan, kiinnitin sen ja otin letkun käteeni. Suihkuttelin koko hevosen ja kuivasin sitten huolella. Jalatkin pesin kunnolla.
Karsinalla heitin hevoselle ohuen loimen selkään ja vein sitten takaisin ulos tarhaan.
“Heippa Sentti!” sanoin hevosen perään ja lähdin talliin siivoamaan varusteet pois.

Kiitos tunnista, Anne!
... ja anteeksi myöhästymistä