9.11. Estetunti hevosratsukoille

[Anne]

Hepoilla hypätään rataa. Mukaan 6: y-om & hoit.



Sastu - Reimari
Jeccu - Eela
Jennyfer - Frank
Daniel - Sentti
Carkki – Leevi

Maneesissa kiilteli komeuttaan juuri kasattu estesarja. Korkeutta sarjan esteillä oli 50-80 senttiä. Ratsastajat taluttivat hevoset letkassa maneesiin. Edellinen tunti, jatko ykkönen, oli pidetty kentällä marraskuulle epätavallisten, lämpimien säiden jatkuessa.

- Eli esteitä, ja tarkemmin sanottuna rataa olisi luvassa. Tässä on pari vähän matalampaa estettä, sitten jo yksi haasteellisempi nouseva okseri, joka on 70-senttinen ja pari 80-senttistä pystyä.

Kävelin Jecun luo, joka taisteli pyörivän Eelan kanssa. Pitelin tammaa kiinni, kun tyttö punnersi selkään.

- Eela on hyvä estehevonen, joten varmasti kiva tunti tulossa, sanoin.

- Jos pysyn selässä, Jeccu puuskahti.

Pian Jeccukin kiersi uraa muiden kanssa.

- Aloitamme tietenkin lämmittelemällä hevoset hyvin. Reipas käynti heti alkuun ja muutaman reippaan kävelykierroksen jälkeen siirretään hevoset raviin.

- Haetaan hyvä istunta. Ohjat puolipitkänä keventäessäkin, varmistetaan taas, ettei oteta sieltä ohjista tukea. Vatsalihakset tiukkana!

- Jennyfer, anna vaan enemmän Frankille ohjaa, se tarvitsee hyvän lämmittelyn ennen esteitä. Tiedä, että siellä on hankala olla tasaisemman Alman jälkeen, mutta yritä rentoutua ja nauti isosta askeleesta!

- Carkki, tee taas Leevillä puolipidätteitä istunnalla. Nyt se vähän tikittää ravissa.

- Sastu, Rensua voit aavistuksen ratsastaa pohkeella eteen. Nyt se ravaa, mutta takaosa pikkuisen laahaa ja se kokeilee hieman. Ihan muutama kunnon eteenajo ja sitten taas myötäät hetken, niin ettet tee mitään.

- Vaihdetaan suunta! Carkki kärkenä rata leveyssuuntaan leikkaa. Keräätte uudessa kierroksessa ohjat tuntumalle ja tehdään muutama siirtyminen itsenäisesti käyntiin.

- Älä unohda puolipidätteitä, Däni! Sentti on tänään niin innoissaan, että et saa sitä kauniisiin siirtymisiin, ilman puolipidätteitä.

- Sentti on ollut vähän vajaakäytöllä, kun se sun tyttöystävä lopetti hoitamisen. Lynn kuitenkin hyppäsi ja maastoili sillä aika paljon. Ja Sentti vaatii vaihtelevaa toimintaa, että sen saa pidettyä tasapäisenä kaverina. Nyt heti huomaa, että se haluaa hyppäämää, eikä malta pysyä nahoissaan.

- Siirretään hevosia käyntiin. Aloitetaan ensin hyppäämällä pari verryttelevää estettä. Maneesin metsänpuoleisessa päässä on pari matalampaa estettä. Tullaan laukassa jokainen vuorotellen nuo kaksi estettä. Sastu ja Rensun voivat aloittaa.

Rensu loikki esteiden yli kevyesti ja homma oli helponnäköistä.

- Sastu, vaikka tämä on aika iisiä, keskity! Nyt sulla on ajatukset jossain ihan muualla, ja Rensu ei ole ihan tuntumalla.

Leevi porskutti seuraavaksi kohti puolimetrisiä esteitä.

- Carkki! Älä nojaa ohjiin. Puolipidätteitä, tiivis istunta, kantapäät alhaalla!

Jennyfer nosti, tai yritti nostaa, Frankilla laukan. Frank lisäsi ravia ja hölskyi kohti esteitä.

- Anna sen hypätä yksi, Jennyfer, kun kerran olette jo menossa! Sitten käännät ja siirrät käyntiin. Uusi nosto valmistellen. Selkeät laukkapohkeet, sisäohjalla pieni asetus, mutta ei liikaa kiristystä. Lantiolla selkeä nosto ja maiskautusta siihen perään!

Nyt kimo siirtyikin laukkaan. Jennyfer nousi kevyeen istuntaan ja ratsasti esteet hienosti.

- Sitten Däni ja Sentti! Keskeltä yli, selkeät linjat.

Sentin laukassa oli hullutelevaa mahtipontisuutta ja se korvat hörössä hyppi esteiden yli.

Eela oli jo muutaman kerran säikähtänyt maneesin varjoisia kulmia, mutta pysyi kuitenkin kohtalaisen hyvin Jecun pohkeiden välissä. Eelakin oli niitä hevosia, jotka rakastivat esteitä, ja se näkyi.

- Jeccu. Sinä ratsastat ja päätät! Vaikka Eela jo haluaisi mennä, otat sen haltuun. Vaikka ensin pari käynti-ravi siirtymistä ja sitten laukka. Yllätä se ensin.

Eela heitteli päätään, kun Jeccu siirsi sen ravin jälkeen käyntiin. Mutta oli iloissaan, kun sain viimein laukata ja hypätä esteitä.

- Hienoa! Sitten rataa suorittamaan.

Selitin, miten huikea seitsemän esteen ratamme ratsastettiin. Laitoin Carkin aloittamaan. Pieni suomenhevonen ponnisti reippaasti esteiden yli, mutta oli esteiden välillä aina vähän pois ratsastajansa hallinnasta. Neuvoin ratsastajaa välillä tekemään voltteja radan keskellä ja kokoamaan hevosta.

Jennyferin kanssa totesimme, että pari isompaa estettä saisi jäädä väliin. Tyttö oli kuitenkin vielä tuoreempi ratsastaja ja Frankin omalaatuinen laahustus ei helpottanut työtä. Jennyfer sai kuitenkin muutaman onnistuneen hypyn ja rohkeuttakin ripauksen.

Sastu vaappui vielä haaveissaan, ties mitä poikahuolia tytöllä oli. Rensu huomasi tietenkin tämän ja käytti tilaisuutta hyväkseen. Kerran orhi jopa kielsi.

- Ratsastuksessa ollaan tässä ja nyt. Ja oikeastaan vielä hippuriikkisen tulavaisuudessa, niin että ennakoidaan hevosen toiminnot, sanoin Sastulle aivan kun hän ei olisi tätä tiennyt. – Nyt sä tulet kymmenen sekuntia myöhässä ja Rensu vie kuusi nolla.

Jeccu lähti jännittyneenä ratsastamaan rataa Eelalla. Eela oli kyllä innokas, mutta juoksi myöskin ratsastajansa alta pois.

- Sisäpohje kaarteissa. Vaikka se on kuuma hevonen, ei saa varoa käyttämästä pohjetta! Tällöin avut ovat nopeita ja helliä, mutta niitä käytetään. Nyt sä vaan annat ohjaavia ohjasotteita ja hevonen menee esteelle. Ei! Sinä päätät kaiken, montako askelta esteiden välissä ja mitä reittiä noudatetaan. Selkeät avut eikä mitään matkustelua hevosen selässä.

Danielin alla Sentti tuntui kuumentuvan liikaakin. Voikko ori oli oriudestaan huolimatta tuntiratsu, mutta ei sitäkään pystynyt kaikkien käsiteltäväksi antaa. Se oli kiltti, mutta vaati määrätietoista, hallitsevaa ratsastamista, mutta oikeita apuja.

- Otapa, Däni, kunnon laukkakiekka kevyessä istunnassa. Sitten vasta radalle. Keskity lähestymisiin ja oikeankokoisiin hyppyihin. Päätä ponnistuspaikka jo edellisellä esteellä. Tässä mitataan sitä miten katseesi arvioi hevosen liikkeen vaatimaa tilaa.

Kun kaikki olivat kerran päässeet radan läpi, ratsastimme sen vielä kaksi kertaa per ratsukko. Sen jälkeen olikin reippaiden verryttelyjen aika.

- Sennut tulee myös hyppäämään, joten voisitte mennä kentälle vielä viideksitoista minuutiksi kävelemään. Tuon viltit vielä teille, sen verran ovat hevoset hionneet.
- Tuonko Leeville sen sun uuden ratsastusloimen? kysyin Carkilta. Olin ihaillut Leevin uutta loimea juuri tänään satulahuoneessa.
- Juu, tuo vaan! Carkki huikkasi.

Päästimme aikuisratsastajat hevosineen sisään. Jossu otti minulta mikrofonin ja siirryin hakemaan tallista loimia.

[Jenny]

Maksu

Istuin autossa jännittyneenä. Ensimmäinen estetuntini. Olisi jännittävää nähdä, millainen tunnista tulisi. Mokaisinko kaiken vai pärjäisinkö kiitettävästi? Se nähtäisiin kohta. Mumisin äidille moikat ja hypähdin ulos mustasta autosta, jonka toinen etuvalo oli rikki. Olin potkaissut veljen jalkapallon siihen. Äiti kävisi korjauttamassa valon sillä aikaa kun ratsastaisin. En ollut kuitenkaan kertonut tätä äidilleni, joka syytti valon rikkoutumisesta naapuria. Huoh. Mutta naapureistani takaisin hevosiin.
Olin saada sydänkohtauksen vilkaistuani ilmoitustaulua. Sen mukaan ratsastaisin uudella hevosella, Frankilla. Olin hieman katsellut uusia tuttavuuksia ja ihastunut niihin kaikkiin, etenkin Frank oli tehnyt minuun vaikutuksen.
Etsin käsiini karsinan, jossa kärpäskimo herra majaili. Karsinan ovessa oli nimikilpi, jossa luki Funky Frank.

Talutin varustetun ruunasen vanhaan, tuttuun ja turvalliseen maneesiin. Keskellä maneesia komeili kasa erilaisia esteitä. Anne esitteli esteitä mikrofoni käsissään. Muutamat niistä olivat tuttuja minulle hevoslehdistä ja kirjoista. Mutta nyt eivät kirjat tai lehdet auttaisi. Nyt hypättäisiin oikeasti. Edellinen ratsastaja oli jättänyt jalustimet lyhyiksi, joten säädin niitä pidemmiksi. Ponnistin Frankin satulaan.
Kun kaikki säädöt ja kiristykset oltiin hoidettu, astelimme uralle. Anne käski meidän ottaa heti alkuun reippaan käynnin. Hän ohjeisti meitä. Kun hevoset olivat kävelleet muutaman kierroksen, siirryimme raviin. Frankilla oli oikein mukavan tuntuinen ravi. Vilkaisin toiveikkaana esteitä. Koskakohan olisi hyppimisen aika?
Ravasimme rata leveyssuuntaan leikkaan. Tein Annen ohjeesta muutaman siirtymisen käyntiin.
Lopulta koitti se hetki. Anne pyysi meitä hyppäämään kaksi estettä. Seurasin, kuinka rautias hevonen ylitti esteet ensimmäisenä. Sitä seurasi suomenpienhevonen. Molemmat ylittivät esteet mallikkaasti. Nyt olisi minun vuoroni.
Annoin Frankille laukkapohkeet ja olin valmiina ylittämään esteet. Mutta Frank jatkoi askellustaan ravissa. Yritin saada sitä laukkaamaan, mutta turhaan.
"Anna sen hypätä yksi, Jennyfer, kun kerran olette jo menossa! Sitten käännät ja siirrät käyntiin. Uusi nosto valmistellen. Selkeät laukkapohkeet, sisäohjalla pieni asetus, mutta ei liikaa kiristystä. Lantiolla selkeä nosto ja maiskautusta siihen perään!"

Niinpä annoin Frankin hypätä. Hyppy otti mahasta. Se tuntui uskomattomalta, todella mahtavalta. Yritin uudelleen. Tällä kertaa Franki lähti laukkaamaan. Nousin kevyeeseen istuntaan. Esteet tuntuivat kymmeniä kertoja kivemmalta, kun laukattiin.
Kun kaikki olivat hypänneet ne kaksi estettä, oli vuorossa esterata. Siinä oli seitsemän estettä. Anne selosti, miten se ratsastettiin. Ensin oli suomenpienhevonen, jonka ratsastajan nimi oli ilmeisestikin Carkki, Annen puheesta päätellen.
Sitten tuli minun ja Frankin vuoro. Pari suurinta estettä jäisi meiltä hyppäämättä. Olinhan minä hieman uudempi ratsastaja. Hypyt onnistuivat silti hyvin. Olisi tehnyt mieli nauraa, niin mahtavaa se oli.
Ratsastimme radan vielä kaksi kertaa. Hurjanhauskaa oli, osallistun varmasti estetunnille uudestaan vielä tulevaisuudessa.

"Sennut tulee myös hyppäämään, joten voisitte mennä kentälle vielä viideksitoista minuutiksi kävelemään. Tuon viltit vielä teille, sen verran ovat hevoset hionneet", Anne sanoi.
Hän ojensi mikrofoninsa sisään tulleelle Josefiinalle ja asteli ulos. Talutimme hevoset hämärälle kentälle. Ei ollut vielä myöhä, mutta pimeää oli. Voi miten hyvä, että saisin autokyydin kotiin, ei tehnyt oikein mieli lähteä tassuttelemaan metsään näin hämärällä. Taputtelin tyytyväisenä Frankia ja nousin ruunan selkään.

Kiitos taas mahtavasta tunnista, Anne! ^{Ja mahdolliset virheet korjailen huomenna.}

[Daniel]

Eeww, Sentti ♥! Hiphei.

Estetunti 9.11.

Sentti, vai niin. Pitäisiköhän ihan soittaa Lyndelle? Tyttö oli jo moneen otteeseen pitänyt peukkuja pystyssä sen puolesta, että saisin hänen kultamurusensa ratsastettavakseni jollekin tunnille ja saisin kokea sen ihanuuden omin perstuntumin. Olisipahan hauska nähdä, mikä siinä hevosessa oli niin upeaa, muukin kuin ulkonäkö, siis. Astelin ulos tallista, kaivelin askin esille ja pistin savuiksi, ennen kuin siirryin poniäidin mulkaisun saattelemana kauemmas ja pois näkyvistä. Huono esimerkki ja passiiviselle tupakoinnille altistaja, se mä olin. Ja tsiisus, voisin olla jopa tuhopolttaja, jepajee. Kaivelin puhelimen esille ja kilautin Lynnikselle.

"Heippa."
"No hei, mitäs nyt soittelet?"
"Ryövään sun miehes."
"Täh? Mitä sä puhut? Ootko se sä, Dani?"
"Ei, kun mä just kidnappasin Danin. No ei, olen se minä, mä meen Sentillä."
"Meet vai? Eikä, miksen mä tullut katsomaan... Äh."
"Sulla lienee töitä?"
"Niitäpä niitä", Lynn sanoi ja säesti sanomaansa huokauksella.
"Voi pientä. Koita kestää", naurahdin. "Mun tarttee varmaan painua puunaamaan sun kultapojuas."

Kultapojulla oli ihan kokoa, enkä voinut olla ihan vähän virnistämättä miettiessäni piskuista Lynniä sen vieressä. Sukkajalkaorhi käyttäytyi fiksusti hoidettaessa ja vain hieman pörhisteli maneesiin tultaessa. Mä tälläsin itseni satulaan ja lyhensin jalustimia reiällä. Sitten ne jo olikin mulle sopivat estejalustimet. Vähän kutkutti päästä hyppäämään taas. Sitä lajia ei tosiaan tullut tehtyä liikaa.

Sentti tuntui samaan aikaan sekä pehmeältä ja kuuliaiselta että innokkaalta ja malttamattomalta. Sain vähän muistutella sitä saadakseni huomion itselleni, mutta kyllä se siitä. Liikettä sillä riitti ja verta selvästi virtasi suonissa, mikä oli musta ihan hyvä juttu hevosessa. Mieluummin vähän liikaa eloa kuin pystyyn kuollut kopukka, mikäli ei kuljettu ihan kultaista keskitietä sen asian suhteen.

Verryttelyesteet olivat orille pieni suupala vain. Se oli aivan intopiukeena ja mua ihan nauratti sen hullutteleva suurieleisyys. Boing, boing, bojoing, boing, boing, bojoing. Tuntui kuin olisi istunut yliviritetyn jumppapallon kyydissä. Oli aina hauskaa ratsastaa hevosella, joka selvästi piti siitä, mitä tehtiin. Tämä hevonen jos joku piti nyt hyppäämisestä.

Oman vuoron odottelu ei ollut Sentistä sitten enää yhtään niin hauskaa. Sain keksiä sille aika paljon tekemistä, jottei se olisi täysin kiehahtanut ylitse muiden ratsukoiden suorittaessa rataa. Pyörittelin sitä, väistätin, testailin sen kuuliaisuutta ja pysyttelin tarkasti poissa rataa suorittavan ratsukon tieltä. Sain Sentin rauhoittumaan sen verran, ettei se ihan räiskähdellyt pitkin seiniä.

Vaan annapa olla, kun ori tajusi, että oli sen vuoro päästä pitämään hauskaa ja loikkimaan esteiden yli! Fuuuuuum, tajuaminen kihahti sen hattuun. Kuului vain tsajajajajaa, kun hevonen kilautti päänsä kohti kattoa ja jännitti takaosan alleen - ja olisi sinkaissut menemään sen siliän tien.

"Otapa, Däni, kunnon laukkakiekka kevyessä istunnassa. Sitten vasta radalle. Keskity lähestymisiin ja oikeankokoisiin hyppyihin. Päätä ponnistuspaikka jo edellisellä esteellä. Tässä mitataan sitä miten katseesi arvioi hevosen liikkeen vaatimaa tilaa."

Ja me laukattiin ympäri maneesin, mä annoin orin mennä yhdellä pitkällä sivulla ja otin sitä sitten kiinni, kunnes se oli hallinnassa. Vein sitä rauhallisessa laukassa kohti ensimmäistä estettä, enkä hätkähtänyt, vaikka se yritti lisätä vauhtia. Yhden askeleen se jätti pois ja loikkasi isosti, mä kirosin vähän mielessäni ja jouduin ottamaan hevosta kiinni esteen jälkeen. Se kävi kierroksilla ja sitä piti tosissaan ratsastaa. Mä sain olla skarppina.

Me selvittiin ilman ihan mahdottomia kaahailuja. Parissa kohti mopo oli vähällä lähteä vähän lapasesta, mutta vain vähällä ja vähän... Hyppääminen tuntui hyvältä, ja kun me leiskautettiin yli ihan esteenkokoisesta pystystä, tuntui kuin mun suonissani olisi virrannut elohopeaa. Esteen jälkeen mä sainkin sitten jo toppuutella hevosta, joka disagreesi mun kanssa siitä ikävästä tosiasiasta, että se oli nyt viimeinen este, piste. Lopulta se siirtyi päätään ja häntäänsä kevyesti ravistellen nykivään raviin, jossa mä odotin siltä hitusen pehmeyttä, ennen kuin siirsin sen käyntiin.

Hypättiin rata toiseenkin kertaan, ja nyt kun tiesin, mikä mua odotti, sain radan näyttämään toivottavasti hyvinkin hallitulta suoritukselta. Ainakin se tuntui hallitummalta kuin ensimmäinen kieppi, ja jos mulle jotain oli opetettu, niin se, että fiilikseen piti luottaa. Kun ei itse nähnyt suoritusta sitä tehdessään, piti luottaa siihen, miltä se tuntui.

Mä pehmittelin vähän kierroksilla käyvää hevostani loppuverkassa ja sain kuin sainkin aikaan sen hyvän fiiliksen, kun hevonen oli alla, avuilla ja kuulolla eikä vain pinkomassa täyttä vauhtia eteenpäin kohti seuraavaa tehtävää, mikä se sitten ikinä olisikaan. En mä varsinaisesti voinut ihmetellä, miksi Lynni oli jaksanut tätä käydä pari vuotta puunailemassa. Melkoinen kultakimpale tuntihevoseksi, tosiaan! Hauska ja hieno. Taputin hevosen kaulaa ratsastaessani sen ulos kentälle. Hieman sen piti säpsähtää tuulenpuuskan nostattamaa lehtipyörähdystä, mutta kohtausta se ei järjestänyt, kuten ei kukaan muukaan, ei edes Jecun alla steppaava uusi tamma.


Laatu kehnohko, mutta kyllä tosta selvän saanee, olkoonkin että paperi oli vähän kuprulla kuvatessa -> mittasuhteet (... ks. mm. Danin pää!) meni vähän omanlaisilleen mutkille. Noh, pikkuvikoja!

[Jeccu]

Innostunut hevonen ja esteitä?

Eela. Nimi oli kaunis ja koko ranskalainen puoliverikin oli nätti. Sen luonne vain ei ollut kovinkaan nätti. Tai, jos nyt diivoista piti, mutta toivoin ainakin sisimmässäni, etten tällä tunnilla saisi maistella maneesin hiekkaa.

Seisoimme Eelan kanssa maneesin keskellä. Hevonen oli sitten pistänyt minut tänään kovalle koetukselle, ehkä se kummasteli kuka minä olin ja mitä olin sille tekemässä. Hevonen pyöri ympärilläni kun koitin pujottaa jalkani jalustimeen, enkä millään saanut sitä pysähtymään.
Anne tuli pelastamaan tilanteen. Hän otti kovan otteen ohjista ja piti hevosesta kunnollisen otteen, kun hyppäsin selkään. Selässä kiristin satulavyötä pari pykälää ja lyhensin jalustimiakin hieman, jotta ne olivat minun pituiset.

“Eela on todella hyvä estehevonen, joten varmasti on kiva tunti tulossa”, Anne sanoi hymyillen.
Hän silitteli ratsuhevosta ja katseli minua.
“Jos mä pysyn selässä”, virnistin ja otin ohjat käsiini.

Anne käveli katsomon puolelle ja minä annoin Eelalle pohkeita. Tamma lähti laiskahkoon käyntiin ja seurasi muita ratsukoita uralla. Laiska käynti sai jäädä nurkkiin kuhnimaan. Napautin hevoselle uudestaan pohkeita ja otin heti tuntuman tamman suuhun. Tamma oli aika herkkä eikä tarvinnut tehdä paljon mitään saadakseen sen liikkumaan.
Säästimme välit edessä kävelevään ratsukkoon. Oli aina hauskaa hypähtää uuden tuttavuuden selkään ja kokeilla kaikkia tallin hevosia, varsinkin jos ne olivat tottelevaa sorttia. Eela asteli uraa pitkin ja pärski hetken.

Parin reippaan kierroksen jälkeen nostimme ravin. Päästin ohjat puolipitkiksi ja kiristin vatsalihakseni. Kevensin tamman tahdissa.
Vaihdoimme suunnan. Carkki oli kärjessä ja käänsi Leevin ravaamaan radan poikki. Koko jono seurasi ja pian oli minun ja Eelankin vuoro. Hevonen ei ollut niin iso että sitä piti herätellä pari metriä ennen kääntöä, mutta ei se ollut mikään pikkuponikaan joka kääntyi heti. Se muistutti hieman Riinaa, joka oli tullut minulle jo tutuksi. Tuntui ihan samalta kuin olisin ratsastellut omaa hoitohevostani, paitsi että pari asiaa nämä kaksi hevosta kuitenkin erotti.

Hidastimme käyntiin ja aloitimme esteverryttelyn. Sastu ja Rensu saivat aloittaa hyppäämisen, ne esteet, jotka löytyivät maneesin metsänpuoleisesta päästä. Kävelimme Eelan kanssa ympäri maneesia ja katkaisimme matkamme keskeltä. Emme halunneet häiritä esteitä hyppiviä ratsukoita.
Eela säikähteli maneesin kulmissa löytyviä varjoja, mutta olin onneksi tottunut sellaiseen. Pysyin mukana tamman loikissa ja koitin rauhoitella tammaa rauhallisella olemuksellani.
“Ei siellä mitään oo, varjoja vaan”, keskustelin hevosen kanssa.

Olimme menossa nostamaan laukan, kun hevonen jo aikoi lähteä käsistä. Se huomattavasti piti esteitä enkä minä ollut ihan varautunut sellaiseen tykkiin. Otimme pari siirtymistä käynnistä raviin ja toisinpäin. Anne käski minun yllättää tamma laukalla, jotta se ei päättänyt että nyt lähdetään. Minähän se täällä selässä istuin ja minä olin pomo, ainakin niin Anne sanoi.

Tamma heitteli päätään kun nyin hieman ohjista saadakseni sen hidastamaan ravista takaisin käyntiin. Ravatessamme napautin yllättävästi hevoselle laukkapohkeet ja se ampaisi kovaan tempoon, juostessaan kohti ensimmäistä estettä.
Viisi… neljä… kolme… kaksi… Nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin hevosen hypätä. Se oli ihanaa. Tuntui aivan kuin Eela olisi lentänyt, sillä oli niin kevyt hyppy. Nojasin taaksepäin hevosen palatessa taas maan kamaralle ja suuntasimme seuraavaa estettä kohti.

Hidastin tamman taas raviin ja siitä käyntiin. Se heitteli onnellisena päätään ja pärskähti pari kertaa. Se jatkoi taas kävelyään uraa pitkin muitten ratsukoiden perässä, samalla kun Anne selitti, miten hänen ratansa ratsastettaisiin.
Minua kieltämättä jännitti. Kun en tuntenut tätä hevosta en yhtään tiennyt että minkälainen se oli hypätessä. Joo, olinhan minä äsken hypännyt pari estettä sen kanssa, mutta se oli vasta lämmittelyä. Tiesin että hevonen kuumentuisi aika helposti ja oli hypätä nahoistaan esteet nähdessään.

Annella oli kyllä haukantarkka silmä, ja hän oli aivan mahtava ratsastuksenopettaja. Hän korjasi virheeni ja selitti miten voisin parantaa. Eela juoksi jo kerran altani ja oli meinata lähteä esteelle, kun en ollut vielä valmis. En kuulemma vain saanut matkustella hevosen selässä vaan tehdä oikein työtä saadakseni sen menemään niin kuin halusin. Ratsastus ei aina ollutkaan niin helppoa kuin mitä jotkut luulivat. Se oli hankalaakin.

Pian Eela sai loikata esteitten yli ja juoksi jo seuraavalle esteelle tohkeissaan. Minä kyllä rakastin hyppäämistä ja varsinkin kun allani oli osaava, innostunut hevonen. Se ei kieltänyt kertaakaan enkä minä tarvinnut maistaa maneesin hiekkaa. Onneksi.

Kun kaikki olivat suorittaneet radan ensimmäisen kerran, ratsastimme sen vielä kaksi kertaa per ratsukko. Sen jälkeen oli reippaitten loppuverryttelyjen aika. Koska seuraava tuntiryhmä oli tulossa, oli meidän pakko siirtyä kentälle viideksitoista minuutiksi kävelemään. Anne lupasi tuoda viltit hevosille, sillä olivat ne hionneet tunnin aikana. Ainakin Eela.

Kiitoksia Anne ihanasta tunnista!

[Anne]

Carkki ja Sastu voivat laittaa tänne maksuja =)

[Sastu]

Estetunti 9.11

Tunnin alkuun oli enään pari hassua minuuttia, kun talutimme hevoset possujonossa maneesiin. Siellä meitä odottelikin jo esterata, jota Rensu vilkuili selkeästi kiinnostuneena. Anne tuli vastapainoksi, kun nousin satulaan. Selästä kiristin vyötä, jalustimet olinkin säätänyt jo sopiviksi. Lähdettiin kiertämään uraa pitkin vapain ohjin. Huomasin heti, että ajatukseni tuppasivat harhailemaan, samoin kun Rensunkin. Okei, olin ollut viikon verran aikamoisen väsynyt, kun töissä oli pitänyt kiirettä ja piti ehtiä ratsastamaan Rensukin.
Parin reippaan kävelykierroksen jälkeen alettiin jo ravaamaan, puolipitkin ohjin. Rensu tahtoi juosta alta alkuun joten jouduin avustamaan pidätteitä ohjalla, kun se ei kuunnellut. Se ei oikein malttanut astuu takajaloilla alle, vaan pyrki enemmän kipittämään hirveätä kyytiä. Jämäkällä pohkeella ratsastuksella sen saa kyllä askeltamaan kunnolla, mutta tänään jätin jostain syystä homman puolitiehen ja tyydyin siihen, että Anne sanoi ok, vaikka yleensä pistinkin kaiken peliin ja vaadin välillä vähän liikaakin.
Vaihdettiin vielä suunta ja alettiin pikkuhiljaa ottaa enemmän hevosia tuntumalle. Silti ohjat roikkuivat kuin pyykkinarut, joita yritin epätoivoisesti jaksaa pitää tuntumalla ja ratsastaa Rensua tuntumaa kohti, vaan miten se voisikaan tulla tuntumalle kun löysäilin selässä? Hyvä kysymys.

Sitten alko hyppääminen, ja ihanasti saatiinkin aloittaa. Esteet oli pikkusia, mutta Rensu silti imi niille innokkaasti. Homma hoitui rutiinilla, tätä oltiin treenattu niin että menisi varmaan väärinpäinkin. Silti Anne huomaisi harhailevat ajatukseni, mutta vaikka kuinka yritin pitää ajatukset kasassa ja keskittyä, tuntui ettei tarvittu kun hetki niin ajatukset levisivät taas. Todella rasittavaa.
Anne selitti seuraavan radan, mikä ratsastettaisiin. Siinä oli seitsemän estettä, se oli sujuva ja looginen - ja silti tuntui ettei se uponnut kallooni millään ilveellä?
Odoteltiin hetki vuoroamme, ja yritin painaa rataa mieleeni, vaikka osasin jo lähes arvata mitä radasta tulisi.
- Ja sit Rensu ja Sastu, Anne sanoi ja olin huomaavinani huolestuneen otsarypyn tämän otsalla.
Nostin laukan ja ratsastin ensimmäiselle esteelle, jonka Rensu selvitti kunnialla. Toisella esteellä Rensu lähti huonosta tasapainosta kun en ratsastanut laukkaa, kolmannella se tuli aivan liian juureen. Neljännellä jätin sen aivan yksin, en ratsastanut ollenkaan askelta tai laukkaa, matkustin vain - mistä seurasi kielto. Rensu teki kyllä aivan oikein kieltäessään, ei sen tarvitsisi hypätä ilman mun tukea tai ilman että ratsastin sitä, ei sen tarvi tehdä kaikkea. Rensu alkoi pomppia kiellon jälkeen pystyyn, tiesin ettei se tykännyt kieltäytyä esteestä. Siispä taputin sitä rauhallisesti kaulalle ja rauhottelin äänellä, ennen kuin otin uuden lähestymisen ja tällä kertaa sain sen ratsastettua hyvin ja olin mukana. Loput kolme estettä katoimme yhdessä Rensun kanssa askeleet, vaikka vieläkään en ratsastanut laukkaa täydellisen pyöriväksi joten hypyt oli aika raakoja.
Radan jälkeen en voinut muuta kuin taputtaa Rensua, kuinka hyvin ori hoiti homman vaikka itse olinkin ihan löysä paska selässä. Anne antoi etuoikeutetusti mulle sanomista, varmasti huomasi kuinka surkeasti ratsastin. Huomasin Annen puheesta, että hän oli jopa vähän vaivautunut selittäessään mulle, että ratsastuksessa pitää olla hetkessä ja ajatella aina seuraavaa askelta. Tiesin, että hän tiesi että tiesin.
Ratsastettiin rata vielä kaksi kertaa per ratsukko, tosin itse jätin vaik kertaan, kun sain sen jotenkuten ratsastettua. Turhaan mä Rensua kiusaisin sillä, että haahuilisin ja mokailisin itse.

Annoin Rensun hölkätä loppuravit pitkällä ohjalla, keventelin vain mukana ja katsoin ettei törmäillä muihin. Rensu tuntui huokaisevan helpotuksesta, sille oli todella rankkaa jäädä yksin esteillä, vaikka se hyvä onkin. Se ei ole tottunut vaan siihen.
Lopuks heitettiin loimi pepun päälle ja käytiin kävelemässä kentällä muiden kanssa. Käveltiin joku vartti, niin että hevosten hengitys tasaantui kunnolla.
Lopulta pysäytin sen, taputin kaulalle ja halasin sitä.
- Ens kerralla lupaan pistää parastani. Sä olet kyllä niin hieno, teit ihan oikein tunnilla.
Sitten liu'uin alas ja löysäsin vyötä sekä nostin jalustimet ylös. Rensu alkoi hinkuttamaan päätänsä reiteeni. Hetken rapsuttelun jälkeen otin ohjat kaulalta ja talutin Rensun talliin, omaan karsinaansa. Riisuin siltä nopeasti suitset ja satulan, ennen kuin se hinkuttaisi kumpaakaan. Seuraavaksi otin suojat ja pintelit pois. Pintelitkin pitäis pestä, on taas niin paskaset.

Harjasin Rensun huolella, sitä ei tarvinnut huuhdella kun ei ollut hionnut. Pistin sille vielä sisäloimen päälle ja tarjosin lämmintä vettä, jota ori joikin mielellään. Raahasin varusteet paikoilleen, tosin pyyhkäisin niitä ensin. Kävin pöllimässä rehuhuoneesta pari porkkanaa, ja syötin ne vielä Rensulle. Ne se oli todellakin ansainnut!

Kiitos Anne tunnista!