5.10. Koulutunti - Avotaivutuksia

[Anne]

Tervetuloa Annen pitämälle koulutunnille 5.10.11!

Aiheena avotaivutus. Tunti on avoinna hoitajille ja y-omistajille. Mieluiten jo hieman kokeneemmille ratsastajille.

Kolmesta suoritetusta tunnista saa koulumerkin!

Mukaan mahtuu 6 oppilasta.

sara - bonnie
fiia - elmo
daniel - myntti
sastu - rensu
jaana – eppu

- Aloitetaan lämmittelemällä omaan tahtiin. Siirtymisiä, ympyröitä ja sen sellaista.

Katselin tyytyväisenä ratsastajia, kaikki olivat jo hieman kokeneempia ja osasivat kyllä lämmitellä hevosensa. Jaana oli ensimmäistä kertaa tunnillani ja oli kertonut sairastamastaan taudista. En vielä käytännössä tiennyt miten se vaikuttaisi tytön ratsastukseen, mutta tässäpähän näkisi. Ainakin lämmittely varmalla Eppu-vanhuksella sujui. Daniel oli ollut viikonloppuna vetämälläni maastotunnilla, ja nyt sai alleen Myntin, joka varmasti tuntui levottoman Lailan jälkeen lauhkealta kuin lammas. Mutta kyllä Myntistäkin vauhtia ja omapäisyyttä löytyi, säikky sei ei kuitenkaan ollut.

Fiian ja Elmon yhteistyö oli kesän ja syksyn aikana hioutunut erinomaiselle tasolle. Tai ainakin sellaiselle tasolle, jolle Elmon kaltaisen, ilkikurisen ponin kanssa saattoi päästä. Olin vilautellut Fiialle mahdollisuutta kisauksen puolella, mutta tyttö tahtoi vielä odottaa. Ja koulukiireetkin painoivat kuulemma päälle.

Bonnie oli myöskin vahvistunut nyt syksyn aikana. Uuden osaomistajan löydyttyä tamma oli saanut uutta eloa ilmeeseensä. Sastu taasen jatkoi Rensun kanssa vanhalla hyvällä meinigillä. Rensu oli kyllä rauhoittunut viimeiden vuoden aikana paljon, ylimääräinen kaahotus oli tiessään.

- Valmistellaan laukannosto! Isoa laukkaa kevyessä istunnassa! Avataan hevosten lavat oikein kunnolla. Avotaivutuksessa kun sitten päästään heppoja kokoamaan.

Laukka nousi jokaisella hevosella helposti ja pian maneesin täyttikin laukka-askelien kumina. Muutaman minuutin päästä pyysin ratsastajia vaihtamaan suuntaan ja pian siirtymään laukasta käyntiin.

- Aloitetaan avojen tekeminen käynnissä. Tehdään alkuun voltteja, joilla tarkistetaan, että hevonen taipuu ja on sisäpohkeen ja ulko-ohjan välissä. Jos tuntuu, voltit voi ratsastaa sisäohja aivan löysänä, niin näkee miten hyvin hevonen on avuilla.

Ratsastajat tekivät voltteja. Huomasin, että Saralla ja Jaanalla oli kiusauksena vetää sisäohjasta, kun hevonen ei tehnyt täydellistä ympyrää.

- Sisäkädellä näytätte asetuksen suunnan hevoselle. Istunta, katse ja pohkeet taivuttavat. Sara, älä vie sisäkättä sään yli ulos. Ohjaava käsi aina liikkeen suuntaan, avaa kättä. Hyvä, huomaatko, kuinka Bonnie lähtee tavallaan seuraamaan sun kättä?

- Kun hevonen on avuilla, hakeutuu alas ja polkee takaosalla enemmän, aloitetaan tunnin varsinainen harjoitus! Joillekin avojen tekeminen on helppoa voltin jälkeen, toisille suoraan kulmasta ja toisille taas ihan uralta sisälle asettamalla. Kokeilkaa jokainen, mikä tuntuu parhaalta ja rennoimmalta.

Sastu asetti Rensun tottuneesti kulman jälkeen sisälle ja hevonen steppaili kauniisti kolmella uralla.

- Pikkuisen voimakkaampi ulkopohje, Sastu. Silloin Rensu ei karkaa eteen ja pohje muistuttaa, että voima on takaosalla.

- Ota, Daniel, Myntin kanssa taivutus voltin jälkeen. Ja sisäohjalla myötäystä kokoajan, että hevonen pysyy rentona. Sen täytyy pureskella kuolainta ja jos sisäohja on koko ajan kireällä kääntämässä, se ei pääse leikittelemään kuolaimella. Parempi!

- Fiia, Elmolla reipas eteen ratsastus. Paino pysyy keskellä hevosta. Elmo varmaan tekisi miellään voltin, mutta nyt sen täytyy pysyä uralla!

- Jaana, katse eteenpäin ja sisäpohkeella ajat eteen. Paina pohkeella askelten tahtiin, jos pohkeella painaa staattsesti, hevonen turtuu siihen, eikä avusta ole mitään hyötyä. Vielä vähän ulko-ohjalla korjaat, niin on hyvä!

- Hyvä, sitten tehdään samaa harjoitusravissa. Saatte valita paikan, jossa avotaivutusta teette. Välillä suoristetaan ja tehdään voltteja!

- Hieno ravi, Jaana! Epulla on iso askel, joten siellä saa tehdä lantiolla kovasti töitä, että ravissa pystyy istumaan.

- Bonnie tekee nämä selvästi paremmin ravissa, Sara. Keskity siihen sisäkäteen!

Hetken päästä vaihdatin suunnan ja sama jatkui myös vasemmassa kierroksessa. Elmo alkoi jo lämmetä ajatukselle avotaivutuksesta ja Rensu kulki hyvin peräänannossa Sastun alla. Danielilla oli töitä saada Myntti taipumaan kunnolla, joten pyysin häntä ottamaan muutamia laukkavoltteja, joista tiesin Myntin pitävän. Niissä se hakeutui sisään ja takaosalle ja avotaivutukseen vieminen parantui.

- Hienoa työskentelyä kaikilta. Otetaan vielä loppulaukat ja sitten reipasta kevyttä ravia pitkin ohjin. Mulla on Rensulle ja Bonskulle loimet täällä loppukäyntejä varten, annan ne vielä ennen kuin lähden.



Jaana pintelöi Epun jalkoja ennen tuntia.

[Daniel]

Koulutunti 5. lokakuuta

Mä tiesin jo Mynttiä harjatessani, että se taisi olla aika kaukana Lailasta. Mikäs siinä - mä otin aina uudenlaiset hevospersoonat mielenkiinnolla vastaan. Sitä paitsi mun korviini oli kantautunut tieto siitä, että kyseessä oli mun uljaan hoitolapsoseni jälkeläinen. Mä katselin Mynttiä kiinnostuneena ja pohdiskelin, että oli siinä jossain määrin havaittavissa Topimaisia piirteitäkin. Harjasin ja varustin tumman tamman ja vein sen ulos tallista toisen tunnillemme osallistuvan, sitä Topin tarhakaveria (jonka nimi oli jo autuaasti haihtunut mielestäni) taluttavan ratsastajan perässä.

Tunti alkoi itsenäisellä verryttelyllä, jonka aikana tunnustelin allani askeltavaa ratsua. Se vaikutti kuuliaiselta hevoselta, mutta pieniä kommunikaatiovaikeuksia meillä tuntui ajoittain olevan, kahdella toisillemme täysin vieraalla olennolla. Myntti teki kiltisti mitä pyysin, mutta huomasin, ettei se - kuten ei kyllä kieltämättä mikään hevonen - työskennellyt kunnolla ihan ilmaiseksi. Tuntihevosena tamma oli kuulemani mukaan vielä varsin tuore, mutta kyllä siinä taisi joitakin usein tuntihevosiin yhdistettäviä piirteitäkin olla.

Mun keskittyminen meni siihen, että mä sain hevosen kuulolle. Välillä havahduin kiinnittämään huomiota siihen, kuinka mä olin unohtunut tuijottelemaan Mymmelin niskaa. Petri olisi puraissut mua, jos olisi nähnyt. Sen mukaan oli okei välillä vilkaista sitä nättiä niskaa, mutta mitä tarvetta tuijottamiselle oli? Katsele maisemia, ne vaihtuu. Se niska ei siitä mihinkään katoa.

Tuntui, että me alettiin molemmat saada juonen päästä kiinni, kun alkuverryttely vaan tarpeeksi eteni. Myntillä oli tahdikas ravi, jonka rytmiin oli helppo mukautua. Kun sain takajalat tamman alle, se alkoi osoittaa kunnon ratsuhevosen merkkejä. Nautin siitä tunteesta, kun hevonen alkoi pikkuhiljaa pehmetä edestä ja kävi vastaanottavaisemmaksi avuille. Tamman laukkakin tuntui mukiinmenevältä, ja suuntaa vaihtaessa oli pakko kokeilla, irtoaisiko tammasta laukanvaihto. Lähellä se oli, mutta möhläsin ja tamma tipahti raville - hups. Korjasin sen saman tien takaisin laukalle.

Aika aloittaa avotaivutukset. Alun kommunikaatiovaikeukset taisivat palata siinä silmänräpäyksessä, kun piti alkaa ihan oikeasti tehdä jotakin, ja pari ensimmäistä avotaivutusyritystä meni ihan harakoille. Olisi voinut turhauttaa, kun sain aikaiseksi vain kummaa hätäilyä, mutta mä vaan hymähdin ja koitin lungisti uudestaan. Anne ohjeisti tekemään taivutuksen voltin jälkeen, ja mähän tein - ja keskityin niin moneen asiaan yhtä aikaa, että ihan hätkäytti tajuta, että mä ihan tosi unohduin pitämään sisäohjasta. Hups. Tässäpä sitä taas huomasi ohjatun ratsastamisen hyvän puolen: opettaja huomasi usein asioita, joihin ei itse tajunnut tai muistanut tai ehtinyt tai osannut kiinnittää huomiota.

Me saatiin aikaan ihan perussiistejä avoja, mutta kyllä mä mietin välillä itsekseni, että mun oli täytynyt ruostua mun pienen, lätkä- ja työkiireistä johtuvan taukoni aikana. Oli jotenkin hassu olo. Vähemmän luonnollinen kuin tavallisesti.

Ravissa hommasta ei alkuun meinannut tulla mitään, ja siinä kohti mua alkoi sitten jo vähän turhauttaa. Ei mulla yleisestikään ihan puolikuolleen lehmän hermot ollut, mä osasin olla kärsimätön ja varsinkin silloin, kun mä todella halusin osata ja hallita jonkun asian. Mua alkoi ärsyttää se tunne, kun en osannut, ja sitten mä yritin ja yritin ja yritin pienen apinan raivolla uudestaan ja uudestaan, kunnes mä opin. Siitä mut tunnettiin meidän lätkäjengissäkin. Vanhat koulukaverit ei ehkä aatelleet musta ihan noin (joo no, niiden silmissä mä olin varmaan enemmänkin luovuttaja jätettyäni lukionkin kesken), mutta ne, jotka oli mun kanssa tekemisissä silloin, kun mä tein jotakin, mikä mua oikeasti kiinnosti, kyllä tiesi, että musta löytyi periksiantamattomuutta.

Ratsastus oli mulle hyvä harrastus. Siinä missä lätkässä kärsimättömyys oli joskus hyväkin ominaisuus ajaessaan nopeisiin ratkaisuihin, täytyi hevosten kanssa ihan oikeasti vain hallita hermonsa. Tietty meiltä odotettiin kaukalossakin malttia, mutta ei mua silti kukaan ollut siellä nähnyt hillitsemässä itseäni ihan samalla tavalla kuin hevosen selässä. Jäällä mun suoniin pumppautui adrenaliinia siinä määrin, etten mä tosiaan osannut vangita ajatuksiani, tekemisiäni, keskittymistäni ja tunteitani yhteen hetkeen samalla tavalla kuin ratsailla - keskityin kyllä, mutta se oli erilaista.

Voin vaan kuvitella, miten kurtussa mun otsa oli, kun mä työstin Mynttiä lopputunnista. Laukkavoltit auttoivat, ja me saatiin taas juonen päästä kiinni. Mua alkoi hymyilyttää sisäisesti. Jostain syystä mä olin ratsastaessani yleensä lähes täysin ilmeetön, mutta kyllä mä myhäilin hiljaa mielessäni onnistumisen tunteen johdosta, kun me lopulta onnistuttiin. Ja onnistuttiin toistamiseen. Vielä kolmannenkin kerran... ensimmäinen ei ollut sattumaa. Mä en ollut tumpelo. Mä ja Myntti osattiin toimia yhdessä ja olla ratsukko.

Jos joku oli musta elämässä palkitsevaa, niin se oli se hetki, kun sitä vaan huomasi osaavansa ja puhaltavansa yhteen hiileen jonkun toisen kanssa kanssa, oli kyse sitten ratsusta tai kanssapelaajasta tai ihan kenestä tahansa. Niitä hetkiä osasi odottaa. Niiden takia ei koskaan antanut periksi.

[Fiia]

Annen koulutunti oli alkamaisillaan. Elmo käveli pitkällä askeleella kaulaansa venyttäen, minä pyörittelin nilkkoja ja katselin ympärilleni maneesissa. Bonnien kanssa työskentelyn aloittanut Sara oli poniratsastaja kuten minäkin, mutta muut kolme tunnille osallistunutta istuivat isojen hevosten selässä. Sastu Rensuineen käveli edellämme ja toisella pitkällä sivulla muutaman hevosenmitan välein hunajanvärinen Eppu ja tuntihevosen hommiin siirtynyt Myntti. Molemmilla oli selässään syksyn hoitajahaussa talliporukkaan mukaan päässeet hoitajat – Epulla vaaleatukkainen tyttö, jonka nimeksi muistin Jaana, ja Myntillä Topin hoitajanpaikan saanut Daniel. Kummankaan kanssa en ollut vaihtanut vielä halaistua sanaa, ja minua kiinnosti nähdä, kuinka he ratsastaisivat.

Tunnin aihe, avotaivutus, oli minulle hieman vieraampi asia. Toki sitäkin oli tullut vuosien varrella treenattua, mutta ei mitenkään erityisen paljon. Odotin innolla, miten treeni lähtisi sujumaan. Elmo ainakin tuntui olevan hyvällä tuulella, eikä se hätkähdellyt lainkaan, vaikka tuuli ujelsi maneesin nurkissa. Säännöllisempi kouluratsastus ja se, että olin osallistunut useammalla Annen tunnille, oli edesauttanut yhteistyömme kehittymistä. Huonoja päiviä oli vieläkin paljon, mutta niinä hyvinä Elmo oli koko ajan vain parempi. Anne oli jopa ehdottelut ponilla kisaamista jossain vaiheessa, mutta siihen en ollut vielä valmis, vaikka Elmo olisikin ollut. Ehkä sitten ensi kaudella, kunhan olisimme saaneet vielä enemmän harjoitusta.

Muutaman kierroksen jälkeen keräsin ohjat ja siirsin ruunan raviin kevyellä pohkeenpainalluksella. Elmo terästäytyi heti. Se liikkui omin jaloin eteen, joten minun tarvitsi huolehtia vain siitä, että se myös polki eikä vain juossut. Tein erikokoisia ympyröitä ja niillä temponvaihteluita huolehtimatta liikaa taivuttamisesta. Olin oppinut, että Elmo kyllä rupeaisi taipumaan ilman tappelua, kunhan se ensin saisi vähän ravia alle ja sitä jaksoi houkutella sisäohjalla ja -pohkeella. Liikuttelin sormiani, tuin ulkoa, myötäsin ja pyysin, ja aivan kuten olin olettanutkin, Elmo rentoutui pian ja pehmeni niskastaan hakeutuen enemmän oikein päin. Selkä nousi ja takajalat alkoivat polkea alle.

”Valmistellaan laukannosto! Isoa laukkaa kevyessä istunnassa! Avataan hevosten lavat oikein kunnolla. Avotaivutuksessa kun sitten päästään heppoja kokoamaan”, Anne kailotti. Yksi kerrallaan hevoset siirtyivät laukkaan, Elmo kevyellä hypähdyksellä. Istuin muutaman askeleen ajan satulassa saadakseni poniin paremman tuntuman ja nousin sitten kevyeen istuntaan työntäen kättäni hivenen eteenpäin ruunan harjan juuressa. Elmo liikkui eteenpäin pirteällä laukalla tullen kuitenkin puolipidätteistä avuille niin, ettei se sinkoillut kulmiin täyttä vauhtia vaan ehti tehdä kaarteen rauhassa. Suorilla annoin sen spurttailla enemmän ja niin saada lapoja auki, kuten Anne oli selittänyt. Hetken perästä vaihdoimme suuntaa. Laukka vaihtui muutaman raviaskeleen kautta ja sitten jatkoimme harjoitusta. Elmo pärski laukatessaan, oli kevyesti kuolaintuella ja tuntui ponnistavan jo kunnolla takaa. Reipas laukka alkuverryttelyssä oli ennenkin saanut sen paitsi pirteäksi ja nopeaksi avuille myös liikkumaan voimakkaammin.

Laukattuamme Anne käski meidät käyntiin ja tekemään pieniä avotaivutukseen valmistelevia voltteja. Elmo taipui näennäisesti hyvin, mutta heti kun yritin päästää sisäohjaa löysäksi huomasin, kuinka taivutus laimeni kadoten lopulta kokonaan. Aloin tehdä enemmän työtä pohkeella näyttäen vain vähän suuntaa sisäkädellä, ja muutaman ympyrän jälkeen ruunakin sai juonen päästä kiinni. Sitten olimmekin valmiita aloittamaan päivän varsinaisen treenin.

Elmo oli alusta saakka hyvin halukas kääntymään voltille aivan kuten äskenkin, eikä se heti tajunnut, miksi siltä nyt vaadittiinkin kolmella uralla eteenpäin liikkumista.
”Fiia, Elmolla reipas eteen ratsastus. Paino pysyy keskellä hevosta. Elmo varmaan tekisi mielellään voltin, mutta nyt sen täytyy pysyä uralla!” Anne ohjeisti, ja minä tein työtä käskettyä. Painoin ulkokantapäätäni paremmin alas, ryhdistäydyin satulassa ja yritin pitää itseni suorassa. Poni haparoi edelleen, taipui kyllä mutta yritti sitten väkisin irtautui uralta. Tein ensin pienen voltin, jätin saman asetuksen ja taivutuksen päälle ja pyysin Elmoa liikkumaan eteenpäin uralla. Se otti muutamia oikeita askelia, jolloin suoristin sen saman tien. Homma oli meille molemmille vaikeaa, mutta kierros kierrokselta aloimme ymmärtää toisiamme paremmin. Onnistuin pitämään taivutuksen tasaisena ja sisäohjan pehmeänä, ja Elmo taasen ei enää johdonmukaisesti yrittänyt jatkaa voltille tai suoristua heti, kun tunsi minun pyytävän sitä pysymään uralla.

Ravissa ongelmaksi osoittautui ensin liiallinen poikitus ja sitten liika vauhti. Kun yritin pohkeella korjata Elmon väistöä avotaivutukseksi, se tulkitsi avut eteenpäin ajavaksi ja rentous katosi. Ensimmäiset yritykset olivat pelkkää molemminpuolista vastaan jäkittämistä ja oma jutun tekemistä. Sitten muistin taas rentoutua, istua alas ja jättää sisäohjan löysemmälle. Elmo myötäsi takaisin, kääntyi siivosti pienelle voltille ja jatkoi siitä yritteliäästi muutaman askeleen avotaivutusta. Kerta kerralta poni liikkui ja suoritti paremmin, kun minä vain muistin olla sille tarpeeksi pehmeä.

Uusi kierros aiheutti hetkellisesti uudet ongelmat, mutta selvisimme turhista jännityksistä paljon nopeammin kuin aluksi. Elmo imeskeli kuolainta ja liikkui hyvässä tahdissa, melko pitkässä muodossa kylläkin, mutta aika rennon oloisena. Avotaivutus tähän kierrokseen osoittautui loppujen lopuksi helpommaksi kuin toiseen, ja ravissakin saimme tehtyä muutamia taivutuksia, joihin saatoin olla todella tyytyväinen. Loppuverryttelyssä Elmon suoristaminen pitkällisten taivuttelujen jälkeen vain osoittautui yllättävän hankalaksi. Reippaan laukan jälkeen se alkoi kuitenkin taas suoristua ja lopuksi, kun ravasimme pidemmällä ohjalla, poni tuntui liikkuvan todella hyvin: kaarteissa rennosti asettuen mutta kulkien muuten puhtaasti suoraan.

Lopulta siirsin Elmon käyntiin ja annoin sille vapaan ohjan. Poni ravisteli päätään ja pärski tuntuen hivenen väsyneeltä. Eikä se ollut ainoa! Minusta kuitenkin tuntui, että tunnissakin olimme saaneet jo paljon aikaan. Ehkä me molemmat todella olimme kehittyneet?

[Sara]

5.10 - Koulutunti

Olimme Bonnien kanssa maneesissa neljän muun ratsukon kanssa. Koulutunti oli alkamaisillaan, ja tamma käveli reippaasti astellen uraa pitkin pää uljaasti pystyssä. Mukana olivat tutut Fiia ja Elmo, sekä Sastu ja Rensu. Uusia hoitajapaikan saaneita oli myös, Daniel Myntillä ja Jaana Epulla. Pikkulinnut olivat laulaneet korvaani että tunnin teemana olisi avotaivutus, joten odotin mielenkiinnolla mitä minun ja Bonatsoni työskentelystä tulisi. Ainakin tamma vaikutti virkeältä kuten aina, joten sillä olisi taas energiaa purettavana työskentelyyn.

Anne astui sisään maneesiin ja pyysi meitä aloittamaan itsenäisen verryyttelyn. Keräsin ohjat käsiin, suoristin ranteeni, pistin nyrkit pystyyn, ja aloitin työskentelyn. Tarkoituksena oli tehdä omaan tahtiin ympyröitä ja siirtymisiä. Aloitimme ponineidin kanssa pääty-ympyrältä jossa taivuttelin Bonnieta parhaani mukaan. Minun oli tarkoitus pienentää ympyrää aina vähitellen, mutta jotenkin Bonsku ei kulkenut niin kuin pitäisi. Tajusin että oli keskityttävä ärsyttävään sisäkäteeni jonka Anne tunnin aikana vielä takuulla huomaisi. Minulla oli tapana kohdistaa tuntumaa enemmän sisäkäteen josta Bonnie tuskin piti. Päätin ryhdistäytyä ja homma alkoi pikkuhiljaa sujua paremmin. Lähdimme ravaamaan uraa pitkin josta siirryimme toiseen päätyyn, taas ympyrälle. Tein saman taivutustehtävän ravissa joka meni huomattavasti paremmin kuin käynnissä.

Taivutuksien jälkeen oli vielä hetki aikaa verrytellä ennen avotaivutus rääkin alkua, joten teimme käynti-ravi siirtymisiä uralla. Pehmeillä käden avuilla Bonnie kuunteli hienosti, vaikka raviin siirtymiset olivatkin aluksi erittäin huonon oloisia, ja varmasti sen näköisiäkin. Vähitellen tamma aloitti peräänannossa kulkemisen, miltei vapaaehtoisesti, kun annoin sille ohjaa ja pohjetta sen tarpeiden mukaan.
”Bonniehan on selvästi saanut eloa ja uutta ilmettä kun olet sillä aloittanut, Sara. Tamman liikkeetkin on vahvistunut sen myötä upean näköisiksi”, Anne huomautti. Tallin omistajatar oli kyllä mielestäni oikeassa, olihan Bonniesta tullut entistä upeampi.

”Valmistellaan laukannosto! Isoa laukkaa kevyessä istunnassa! Avataan hevosten lavat oikein kunnolla. Avotaivutuksessa kun sitten päästään heppoja kokoamaan.”, Anne kuulutti meille. Puolipidätteellä ja pehmeillä pohkeilla tammani nosti hienosti laukan käynnistä. Nousin kevyeen istuntaan kun olin saanut sen hallintaan istuessani satulassa. Painoin kantapääni alas ja pidin pohkeeni lähellä Bonnien kylkiä. Pidin kädet tarpeeksi hiljaa alhaalla vaikka yritinkin kantaa ne parhaani mukaan. Bee liikkui upeassa, isossa laukassa uraa pitkin. Ja pian Anne pyysikin meitä vaihtamaan suunnan. Laukka vaihtui meillä ravin kautta ja sain jälleen Bonnien työskentelemään isossa laukassa ympäri maneesin. Anne hymyili meitä katsellessa, mikä oli näköjään hyvä merkki.

Oli aika siirtyä käyntiin ja antaa hevosten tasoittaa hengityksensä hetkeksi.
”Aloitetaan avojen tekeminen käynnissä. Tehdään alkuun voltteja, joilla tarkistetaan, että hevonen taipuu ja on sisäpohkeen ja ulko-ohjan välissä. Jos tuntuu, voltit voi ratsastaa sisäohja aivan löysänä, niin näkee miten hyvin hevonen on avuilla.”, Anne selitti. Aloitimme saman tien tämän tehtävän. Sisäkädestäni huomauttaminen alkoi saman tien, minkä olin jo aikaisemmin arvannutkin. Huomauttaminen kuitenkin auttoi, sillä hiomisella Bonnie siirtyi ’ei keskittyneestä’ keskittyneeseen ratsuun. Annen mukaan se seurasi sisäkättäni, kun pidin sen rentona. Ulkoavut ja rento sisäohja pitivät siis ponini voltilla.

Kun aloitimme itse avotaivutukset, huomasin että meille helpointa oli kulmasta asettaminen sisään, ja sieltä uralle ja taivutukseen. Työskentelymme ei kuitenkaan ollut vielä parasta mahdollista sillä Bonnie taisi vaatia voimakkaat ulkoavut minulta, jotta se irrottautuisi kunnolla uralta etujaloillaan. Anne huomautti keskellä satulaa istumisesta, ja kun jaoin istuntani molemmille puolille satulaa, Bee oli itsekin hieman tasapainoisempi eikä vääntynyt ihan miten sattuu kun yritin saada sen pois uralta. Olin tyytyväinen, sillä saimme edes jonkinnäköiset avot saavutettua ennen raviin siirtymistä.

Eli tehtävänä oli nyt tehdä avotaivutusta harjoitusravissa. Anne antoi meidän itse valita paikan jossa taivuttaisimme. Oli kuitenkin välillä suoristettava ja tehtävä voltti. Valitsin paikaksi pitkät sivut, sillä koin ne itse miellyttävimmiksi meille. Voltit tein aina molemmilla lyhyillä sivuilla. Anne sanoikin että meillä sujuu paljon paremmin ravissa, ja olin täysin samaa mieltä. Tuntui siltä että me molemmat, Bonnie ja minä, nautimme yhteistyöstä kun se oikeasti sujuu. Minun oli kuitenkin keskityttävä sisäkäteen koko ajan, ettei se vaan ohjaisi tammaa väärään suuntaan.

Jatkoimme samaa tehtävää vasemmassa kierroksessa, joka sujui meiltä taas samaan tahtiin kuin edellisessä suunnassakin. Kun Annekin oli erittäin tyytyväinen minun ja Bonnien työntekoon, saimme siirtää käyntiin ja nostaa siitä laukan loppuverkkoja varten. Bee pärski tyytyväisenä kun se laukkasi pehmeällä kuolaintuntumalla pääty-ympyrät ja lopuksi uraa pitkin. Ravailimme hetken pitkillä ohjilla kunnes siirsimme koko porukka käyntiin ja kiitimme hevosiamme. Anne tuli luoksemme ja auttoi minua laittamaan Bonskulle sen pinkin fleeceviltin päälle. Opettajamme kehui tämänpäiväistä työskentelyä ja taputti tammaa tyytyväisenä.
Onnistumisista tulee aina hyvä olo.

Kiitos kivasta tunnista !

[Sastu]

Syksy oli tullut kuin yllättäen, ja syksyn mukana pimeys. Sen huomasin kun talutin Rensun tallista pihalle, koulutunnille siististi valmistautuneena. Olin jopa kaivanut kaapin pohjalta kertaakaan käytetyt joustopintelit, ja kääräissyt ne patjojen kanssa orin jalkoihin. Selkään olin heittänyt sille ruskean loimen, jota pidettäisiin alku-ja loppukäynnit.
Laskin jalustimet alas loimen alta ja kiristin vyötä. Sitten pomppasin penkiltä satulaan, jolloin Rensu lähti taas ennen aikojaan ravaamaan.
- Heiheihei, malttia malttia, rauhoittelin oria ja pidätin vähän ohjista. Kuolainta mutustellen Rensu seisahtui ja vilkuili ympärillään olevia hevosia, varsinkin Mynttiä, jolle uljas ori hörisikin kutsuvasti. Sain satulavyön kiristettyä vielä selästä ja sit lähdettiinkin jo maneesiin.

Anne avasi meille oven ja otti loimen pois kävelyn jälkeen. Rensu tuntui tyytyväiseltä päästessään tekemään töitä, jo verryttelyssä se tuntui alusta asti mukavalta. Rensun kanssa lämmittelyn tärkeimpiä tehtäviä on se, että sen saa odottamaan ratsastajaa, vähintäänkin kuuntelemaan. Omaa moottoria siltä ei onneksi puutu!
Lämmittelin Rensun ihan vain erikokoisilla ympyröillä ja siirtymisillä. Laukassa tehtiin yhdessä vain niin, että laukkaa kevyessä istunnassa uraa pitkin. Rensu jännittyi ja alkoi kiihdyttelemään ja heiluttelemaan päätään, se luuli pääsevänsä hyppäämään. Istuin vähän lähemmäs satulaa ja vähän painavammin. Toiseen suuntaan se jo rentoutuikin ja palautui takaisin siihen mitä oli ollutkin.

Aloitettiin käynnissä ja volteilla. Rensu oli vähän kiireinen käynnissä ja vähän liioitteli asetuksessa ja välillä pyöreydessä. Kun sain sen rauhoittumaan pariksi voltiksi, se oli aika kiva.
Sitten alotettiin avojen tekeminen. Jouduin paljon kulmaan tullessa rauhottelemaan sitä, kulmassa se oli hyvä ja jatkoikin hetken hyvin, kunnes pikkuhiljaa taas alkoi kiirehtimään. Tein paljon voltteja avojen seassa ja yritin saada Rensun mahdollisimman paljon keskittymään ja rauhoittumaan. Hetken päästä se alkoi jo vähän kuuntelemaan, eikä vain kiirehtinyt ulkopohkeen läpi vaan rauhoittui ja alkoi käyttämään lihaksiaan.
Käynnissä tehty työ näkyi ravissa, Rensu oli tosi hyvä! Oli rehellisesti tuntumalla sekä polki, ja kuunteli pienimmänkin pyyntöni. Tässä vaiheessa mun tehtävä onkin vaan olla mahdollisimman herkkä ja antaa selkeät avut. Anne näytti myös tyytyväiseltä.

Lopuksi saatiin vielä laukata, ja ai että kun Rensu tykkäs! Pärskähteli aivan onneissaan ja venytti oikeen kunnolla selästä niskaan asti! Tein suunnanvaihdoksen laukanvaihdolla, eikä Rensu oikeastaan sanonut siitä mitään (yleensä tuuppaa vauhti vähän nopeutumaan). Sitten vielä reipasta kevyttä ravia hetki jonka jälkeen käyntiin. Anne heitti Rensulle vielä loimen ja sitten olikin loppukäyntien aika.

Kiitos tunnista!