12.9.2011 Estetunti - lähestymisiä

[Anne]

Tervetuloa estetunnille harjoittelemaan lähestymisiä!

- 6 osallistujaa
- hoitsut/yksärit

Estemerkki kolmesta suoritetusta estetunnista!

Metta - Sikke
Lina - Taiga
Sastu - Rensu
Fiia - Elmo
Maiss - Humu
Jeccu - Riina


Kello löi kuusi ja tiukan estetunnin oli määrä alkaa. Pieni auringonpaiste pilkisti pilvien lomasta, kun ratsastajat kiristelivät vöitä ja säätivät jalustimia. Kentällä ei ollut vielä esteen estettä, joten huikkasin Jossun ja Jaakon apuun rakentamispuuhiin.

- Estepituus jalustimiin. Haette reippaan käynnin heti alkuun. Pieni näpäytys raipalla Taigalle, Lina, niin se tajuaa heti tunnin alusta, että nyt ei laiskotella.

Entinen tuntiponi oli ottanut heti mateluvauhdin päälle, kun huomasi olevansa ihka oikealla tunnilla. Tuskinpa se omistajansa kanssa noin temppuili.

Rakensimme kolme estettä: noin viisikymmen senttisiä, kolme kappaletta. Kahdesta tehtiin sarja pitemmällä, noin 30 metrin välillä ja yhden esteen kanssa asetin puomin kaarevan uran harjoittelua varten.

- Reipasta ravia! Voitte tulla tämän puomin välillä ravissa.

- Jeccu, pienempi kevennys. Riinalla on iso ravi, mutta kevennyksen aikana olisi hyvä pysyä lähellä satulaa. Sastu, Rensun kanssa paljon voltteja ja ympyröitä, että saat sitä enemmän alle!

Hevoset alkoivat lämmetä, ja otimme ensimmäisen lähestymisharjoituksen ravissa.

- Tullaan kevyessä istunnassa koko ajan. Eli ensin puomin yli. Puomilla katse jo esteeseen. Ennen estettä hallittu puoliympyrä ja suoristus ennen hyppyä. Metta aloittaa!

- Ravissa säilyy tahti. Ulko-ohjan tuki kaarteessa, tai et saa sitä Sikkeä mitenkään suoristettua hallitusti ennen estettä!

- Sitten Maiss! Puolipidätteitä, älä anna rikkoa laukkaan kaarteessa. Myötäykset sisäkädellä!

- Fiia, ulkopohje puomin jälkeen nopeana, että Elmon takaosa ei lähde pois uralta. Hyvä!

Kun kaikki olivat harjoitelleet kaarrelähestymistä pari kertaa ravissa, siirryttiin laukkaan.

- Lina, paino kantapäille. Voitte tulla kevyessä istunnassa, jos tuntuu, että hevonen liikkuu silloin paremmin eteen. Lina, ulko-ohjalla vastaan, että lapa pysyy hallussa!

- Sastu, rauhallinen käsi. Rensu viskoo sitä päätään, jos kiristät liikaa ohjilla. Joustoa kyynärvarressa, eteenajaessa muista myös pitää käsi paikallaan, tämä ei ole mikään laukkakisa! Parempi!

Hevoset ylittivät esteitä hallitusti, kaaren laukassa ratsastaminen tuotti enemmän ongelmia.

- Siirrytään tähän kahden esteen ylitykseen. Tämä ei ole varsinainen sarja, vaan ehditte ottaa hevosen kiinni esteiden välillä. Hevosen koosta riippuu, monta laukka-askelta väliin mahtuu, yleensä tälle välille 7-10.

- Ensimmäisen esteen jälkeen, otatte hevosen ’kiinni’, normaaliin laukkaan. Voitte laskea ja tunnustella, monta laukka-askelta hevonen tarvitsee ensimmäisellä kerralla. Seuraavalla kerralla hakekaa lähestymistä jo tarkemmin ja määrätkää tehokkaammin askelten määrää.

- Metta, aja paremmin Sikkeä eteen esteen jälkeen. Sisäpohjetta laukan tahtiin. Sitten ennen estettä puolipidäte ja käsky hyppyyn.

- Jeccu, kädet alas ja normaalia ratsastusta lähestyttäessä. Nyt oli hyvä ponnistuspaikka.

- Fiia, ota Elmon kanssa tarpeeksi niitä askelia siihen välille. Muuten hypystä tulee tasapainoton!

- Hyvä lähestyminen Sastulla. Rensulla oli takaosa hyvin alla ponnistuksessa.

- Lina, Taigan kanssa parempi eteenajo, tuota menoa se kieltää. Ekalla esteellä on jo päätetty, että toinenkin hypätään, eikä vasta pätkän puolivälissä.

- Maiss, pidä Humu suorassa, nyt se on koko ajan sisään asettuneena ja puskee lavalla. Pidä huoli, että oma istunta on keskellä ja ohjastuntuma tasaisena.

Esteet sujuivat kaikilta hyvin ja pian olikin aika siirtyä loppuraveihin.

- Kiitokset osallistumisesta! Hyviä hyppyjä tuli tänään ja saatiin vähän tuntumaa tuohon lähestymiseen!

[Jeccu]

- Meettekö pian? kysyin tytöiltä ja vilkaisin heitä.
- Joo, kyllä mä ainakin tästä Rensun kanssa pian lähen, Sastu tokaisi.
- Niin mäkin, jotta päästään reenaaamaan! Maiss hymähti.

Pian me kaikki olimme kokoontuneet uusilanatulle kentälle. Hiekassa oli vain ihmisten kengänpohjan jälkiä, ei ainuttakaan merkkiä siitä, ettäkö hevonen olisi kävellyt kentällä, sitä ennen kunnes me tulimme pilaamaan hienon kentän suuren hevosjoukon kanssa. Meitä oli kaiken kaikkiaan kuusi, ja me kaikki aloimme laitella jalustimia estepituuteen ja kiristellä satulavyötä.
Riina seisoi nätisti paikallaan ja katseli yhteen ja samaan suuntaan hieman äksynä. Taputin tamman kaulaa ja kiristin satulavyötä pari reikää, ennen kuin säädin jalustimia, ja loikkasin hevosen selkään. Neiti otti pari askelta eteenpäin mutta seisahti heti paikoilleen kun otin ohjat käsiini ja vedin niistä saadakseni ratsuni kontrolliin.
Aurinko ei porottanut siniseltä taivaalta tänään, vaan hieman ankeasti pilkisti pienen, harmaan pilven takaa. Taivaskaan ei ollut sininen, hieman harmahtava. Katselin kenttää, missä oli tarkoitus aloittaa estetreenit, mutta ainoa ongelma oli se, ettei yhtäkään estettä vielä näkynyt.
Kävelimme uraa pitkin Rensun takana leppoisasti.
- Hakekaa reipas käynti heti alkuun! Anne tokaisi kentän keskeltä.
Napautin tammalle hieman pohkeita ja käynti reipastui hetken päästä loistavasti. Olin tyytyväinen jo nyt, mutta sai vielä katsoa, mitä tuleman piti. Vaikka rakastinkin esteitten hyppäämistä en ollut siinä mikään ammattilainen, mutta koska opettajamme - ihana Anne - oli loistava ratsastaja ja ihana ihminen, tyydyin toivomaan että minäkin oppisin pian kaiken tarvittavan. Olinhan minä ennen hypännyt, mutta siitä oli jo kulunut pari kuukautta, ellei sitten kuusikin.

Jossu ja Jaakko joutuivat hommiin, nimittäin saivat rakentaa meille esteitä. Esteitä oli kolme kappaletta. Minua alkoi jo hieman jännittää.
Riina lampsi uraa pitkin. Napauttaessani hevoselle pohkeita sen askel nousi heti, eikä tamma raahannut kavioita perässään, vaan nosti ne. Hevosen kaula oli aika suorana, alaspäin nojautuneena. Pidin ohjat kyllä käsissäni, mutta en kuitenkaan halunnut vetää Riinan suusta.
- Menkäähän reipasta ravia! Voitte tulla tuon puomin aina välillä ravissa.
Annoin ratsulleni pohkeita, ensin nostettuani ohjat paremmin käsiini. Hevosen pää nousi huomattavasti ylöspäin ja askel reipastui, ennen kuin Riina nosti ravin. Kevensin tahdin mukana ja huomasin, ettei tahti ollut aivan oikea.
- Jeccu, pienempi kevennys, Anne sanoi. - Riinalla on iso ravi, mutta kevennyksen aikana olisi hyvä pysyä lähellä satulaa.
Pienennettyäni kevennystä, ohjasin tamman suoraan puomille. Jatkoin kevennystä ja annoin Riinan hoitaa yli menemisen. Ja olin jopa tyytyväinen; me menimme aika loistavasti puomin ylitse. Hyvä alku.
Kaikki hevoset alkoivat pian lämmetä. Anne huudahti, että oli aika ottaa ensimmäinen lähestymisharjoitus, ravissa.
- Tullaan kevyessä istunnassa koko ajan. Eli ensin puomin yli. Puomilla katse jo esteeseen. Ennen estettä hallittu puoliympyrä ja suoristus ennen estettä! Metta saa luvan aloittaa!
Ja se oli menoa. Kun tuli meidän vuoro totesin itselleni mielessäni, että kyllä tämä sujuisi. Menimme suoraan puomille, pidin Riinan suorana allani, ja teimme puoliympyrän. En antanut hevosen missään vaiheessa oikaista, vaikka olihan se hieman vaikeata. Este sujui todella hyvin. Tuntui mahtavalta kun Riina loikkasi taitavasti esteen ylitse, ja minä notkuin mukana. Päästyämme esteen ylitse vuoro siirtyi seuraavalle, ja me jatkoimme ravaamista uraa pitkin.

Kun olimme harjoitelleet samaa pari kertaa ravissa, huuteli Anne seuraavia käskyjään meille.
- Okei, eli nyt siirrytään laukkaan!
Odotin että joku muu nosti laukan ensimmäisenä, jonka jälkeen pidätin Riinan kerran ettei neito säntäisi muitten perässä laukkaan. Napautin laukkapohkeet ja sain tamman nostamaan laukan suht nopeasti, ja siinä menimme hetken uraa pitkin laukassa, ennen kuin oli meidän vuoro mennä puomin ylitse, ja siitä siirtyä esteelle.
Oli aika mennä kaksi muuta estettä, eli “sarja”. Saatuamme ohjeet Annelta, oli aika aloittaa. Tällä kertaa minä ja Riina saimme aloittaa aika alussa. Kohdistin katseeni ensimmäiselle esteelle ja menimme laukassa eteenpäin. Tamma nosti lujemman laukan saapuessamme esteen kohdalle, ennen kuin nousin seisomaan ylös satulaan ja tamma ponnisti. Jatkoimme seuraavalle esteelle, jonka välissä tein tammalle pidätteitä jotta se ei säntäisi kuin päätön kana.
- Jeccu, kädet alas ja normaalia ratsastusta lähestyttäessä. Nyt oli hyvä ponnistuspaikka.
Kun Anne ohjeisti minua olimme jo menneet seuraavan esteen ylitse, mutta sain edelleen kädet laskettua aika reilustikin. En ollut huomannutkaan koko asiaa.

Tunti oli ollut ihana. Mutta pian jouduimme hidastamaan hevoset loppuraveihin, ja ravasimme vielä ne, ennen kuin pysäytimme hevoset kaarrossa ja liu’uimme alas ratsujemme selästä. Taputin Riinan hikistä kaulaa ja nostin jalustimet. Huikkasin kiitokset Annelle mahtavasta tunnista ennen kuin talutin hoitohevoseni sisään talliin. Riisuin Riinalta varusteet ja vein ne omille paikoilleen satulahuoneeseen. Kävin myös pesaisemassa Riinan pesukarsinassa, ennen kuin vein tamman tarhaan.

Kiitos tunnista, Anne!

[Fiia]

"Jännittää", huokaisin Jecculle ja vedin samalla Elmon satulavyötä vielä yhden reiän verran tiukemmalle. Poni painoi korvat hetkeksi luimuun ja nakkasi päätään ylöspäin, muttei yrittänytkään näykkiä. Pidin sitä hyvänä merkkinä. Ensimmäinen estetuntini Elmon kanssa oli alkamaisillaan ja minä olin valmis kuolemaan kauhusta jo nyt – enkä ollut vielä edes ratsuni selässä.
"Hyvin se menee", vaaleahiuksinen nuori nainen nauroi ja taputti kuvankaunista vaaleanrautiasta Riinaa kaulalle. Tamma nyökäytti päätään kuin ollen samaa mieltä.

Minä olin silti epävarma. En ollut hypännyt sataan vuoteen ja olin varma siitä, että olin unohtanut kaiken, vaikka kerran olin rakastanut esteitä ja sitä tunnetta, kun poni allani lensi yli esteen kuin esteen yhtä kevyesti kuin kissapeto. Elmosta oli kuitenkin kissapeto kaukana – se muistutti enemmän lohikäärmettä puhistessaan paikoillaan enkä olisi yhtään yllättynyt, vaikka sen sieraimista olisi tullut seuraavaksi tulta.

Urheasti nousin Elmon selkään, lyhensin vastentahtoisesti jalustimia kahdella reiällä ja painoin kantapäät alas. Olo tuntui huteralta, sillä näin lyhyillä jalustimilla en ollut ratsastanut pitkiin aikoihin. Lihakset kuitenkin muistivat – muutaman käyntikierroksen jälkeen jalat rentoutuivat ja oloni parani huimasti, kun tunsin taas olevani tasapainossa Elmon leveässä selässä. Poni käveli vetävällä askeleella ja katseli onnessaan esteitä, joita Jaakko, Anne ja Jossu roudasivat kentälle.

Käveltyämme tarpeeksi Anne komensi meidät reippaaseen raviin. Ruunaa ei tarvinnut kahdesti kehottaa. Se oli pirteä, voimakas ja iloisen oloinen, mutta kuunteli jokaista apua tarkasti, myös pidätteitä. Puomin yli se pomppi ensimmäiset kerrat isolla loikalla, mutta tasoittui sitten ja suostui ravaamaan sen yli ihan kaikessa rauhassa. Taivuttelin sitä isoilla ympyröillä, ratsastin ponin takaosan hyvin alle ja lämpenin samaa tahtia eläimen kanssa.

Ennen ensimmäisiä hyppyjä Elmo tuntui paremmalta kuin aikoihin – se oli vetreä ja hyvin lämmennyt, taipui huolellisesti ja valutti vaaleaa vaahtoa ryntäilleen kuolainta imeskellessään. Energiaa sillä oli vaikka muille jakaa, siirtymiset olivat nopeita ja jokainen askel terävä. Ehkä se johtui siitä, että poni tiesi pääsevänsä pian hyppäävän, ehkä sillä oli vain hyvä päivä tai ehkä minä ratsastin jotenkin eri tavalla kuin koulutunneilla. Oli miten oli, tunsin oloni luottavaksi ja kuplivan iloiseksi, kun ohjasin Elmon ensimmäiselle lähestymisharjoitukselle.

Ruuna ravasi tahdikkaasti yli puomin. Kaarre tuli sille yllätyksenä – se kääntyi epävarmasti ja kun korjasin napakammin kääntävällä pohkeella, Elmo paitsi kääntyi vauhdilla myös lisäsi tempoa ja tuli esteelle alkuperäistä huomattavasti epätasaisemmassa ja nopeammassa ravissa. Hyppy oli silti pehmeä, pieni ja iloinen. Elmosta huomasi, että se oli tehnyt tätä paljon ennenkin - ehkä minustakin.

Seuraavilla kerroilla Elmo alkoi ennakoida käännöstä puomilta ja nakkasi takapäänsä uralta, kun yritin saada ratsastettua vielä suoraan.
”Fiia, ulkopohje puomin jälkeen nopeana, että Elmon takaosa ei lähde pois uralta. Hyvä!” Anne huusi. Tein työtä käskettyä, olin tarkempi ja nopeampi kuin ratsuni ja sain sen jatkamaan paremmin suoraan. Elmo liikkui rennosti mutta innokkaasti ja tuntui kierros kierrokselta paremmalta.

Muutaman ravikierroksen jälkeen siirryttiin laukkaan. Kaikista kauhuskenaarioistani huolimatta Elmo ei singahtanut kiitolaukkaan heti ensimmäisen käskyn saatuaan, vaan se liikkui melko hallitusti ja rauhallisen oloisena. Lähestymisharjoitus oli vaikeampi laukassa – aikaa oli vähemmän ja eteen tulevat ongelmat piti ratkaista sekunnin murto-osassa, pohtimiseen ei ollut aikaa. Muutaman haparoivan kerran jälkeen sain esteelle hyviä lähestymisiä. Elmo hyppäsi innokkaasti vetäen etujalat tiukasti vatsansa alle ja liikkui lyhyessä, pirteässä laukassa eteen. Sitä ei tarvinnut hoputtaa mutta ei turhan paljon pidelläkään.

Hieman myöhemmin siirryimme suoralle, jossa oli kaksi estettä kolmenkymmenen metrin välillä. Elmo innostui välittömästi ja minä aloin hätiköidä. Ensimmäinen hyppy oli hyvä, mutta toiselle esteelle lähestyttäessä aloin työntää sitä eteen sen sijaan, että olisin odottanut selviä laukka-askelia – ja kun Elmoa pyysi, tahallisesti tai vahingossa, sehän meni. Toinen hyppy oli pitkä ja matala loikka, jossa oli pielessä suurin piirtein kaikki ponnistuspaikasta lähtien.

”Fiia, ota Elmon kanssa tarpeeksi niitä askelia siihen välille. Muuten hypystä tulee tasapainoton!” Anne ohjeisti huomattuaan ongelmamme. Uudella yrityksellä istuin alas satulaan heti ensimmäisen hypyn jälkeen, tein pieniä puolipidätteitä ja odotin hevosta. Poni otti nyt kahdeksan rentoa laukkaa ja hyppäsi kauniisti varoen kolauttelemasta puomeja.

Toistimme harjoituksen muutamaan kertaan ja siirryimme sitten loppuverryttelyyn. Elmo ravasi tahdikkaasti pyöreällä kaulalla ja pärski selvästi itseensä tyytyväisenä. Taputin sitä hymy huulillani ja jarrutin ruunan sitten käyntiin, annoin pitkää ohjaa ja laskin jalustimet irti jaloista saadakseni pyöritellä nilkkoja. Tunti oli ollut antoisa ja hyppääminen pitkästä aikaa mahtavampaa kuin mitä olin kuvitellut.
”Pian uudestaan, jookos”, totesin ponille, kun loppukäyntien jälkeen valuin alas sen selästä. Elmo vain pärski ja ravisteli päätään, mutta arvasin, että sekin halusi kyllä.

Kiitos tunnista!

[Lina]

Satuloin Taigaa aitan tuntumassa. Tämä olisi sitten ensimmäinen tuntimme, ja vielä se kaivattu estetunti tyypiltään! - Ole sit kiltisti jookos, naurahdin Taigalle ja ryhdyin pujottamaan kuolaimia ponineidin suuhun. Oli hieman jännittynyt olo... Pitästä aikaa esteitä! Ja syy aikavälille oli kiireet. En ollut kauhesti kunnolla edes Taigaa hoitamaan kerennyt...

Talutin Taigan kentälle ja kiristin nopeasti vielä satulavyön. SItten vain jalustimet säätöön... Anne muistuttikin estepituuksista, joten jouduin vielä selästä käsin lyhentämään jalustimia pari reikää. Ratsastin yeensä aika pitkillä jalustimilla, mutta paras taas totutella lyhyempiin...
Annoin Taigan mennä omaa tahtiaan alkuun, ja se olikin aika mateluvauhtia... Anne käski sitten näpäyttämään raipalla hieman ja sehän tehosikin. Kun hallakko huomasi raipan olevan mukana. se valpastui hieman ja lähti kävelemään nopeampaa tahtia.

Nostimme sitten ravin. Taiga lähtikin melkoista vauhtia ravaamaan, joten joudui hidastamaan tahtia että pystyisin keventämään mukana kunnolla. Mutta samalla se piti pitää reippaana... Huomasin ettei puomilla ollut kukaan joten menimme sitten puomin yli. Taiga ylitti sen melko välinpitämättömästi, kuitenkin jalkojaan vähän enemmän nostellen.

Sitten aloitettiin lähestymisharjoitukset. Siirsin Taigan hetkeksi käyntiin ja taputin sen kaulaa. En onneksi joutunut aloittajaksi, vaan näkisin vielä mitä ohjeet käytännössä tarkoitti. Seurasin Metan suoritusta ja koitin samalla pitää Taigan herkkänä parilla voltilla ja pysähdyksellä.

Kun sitten vuoromme tuli, nostin vauhtia raviin ja nousin kevyeeseen istuntaan. Oli aluksi melko haastavaa ptikästä aikaa pysyä siinä, mutta puomin jälkeen se alkoi taas tuntua helpolta. Tein puoliympyrän ohjeiden mukaan ennen estettä. Este sitten meni ihan hyvin, ainakin minun mielestäni. Olin hyvin mukanakin hypyssä, ainakin suurinpiirtein. Taiga tosin meinasi nostaa laukan ennen estettä, mutta sain sen jotenkuten pysymään ravissa.

Pari kertaa sitten ravissa harjoituksen mentyämme oli aika ottaa se laukassa. Ja nyt sitten ekaksi määräydyin....

Otin laukan ja suuntasin kohti estettä. Heti ohjeita sateli, ensimmäisenä paino kantapäille.- Lina, paino kantapäille. Otin kevyen istunnan. Taiga meni esteen yli mukavankokoisella loikalla. Anne kehotti ottamaan ulko-ohjalla vastaan. No, ensikerralla sitten, nyt se oli valitettavasti myöhäistä... Koitin painaa asian mieleeni ettei unohtuisi.

Seuraavalla kerralla meni taas huomattavasti paremmin. Taigan innostus tosin hieman oli selvästi hiipunut. Toivottavasti ponineidillä riittäisi energiaa kuitenkin tarpeeksi lopputuntia kohden... No, entisellä tuntiponilla sitä pitäisi kyllä ollakkin, kuitenkin kyseessä oli nytkin vain yksi tunti.

Seuraavana oli vuorossa kahden esteen ylitys. Vilkaisin esteitä mietteliäänä. Näytti suht helpolta, mutta mikäli olin jotain oppinut niin sen, ettei se ollut aina sitä.

Kun meidän vuoromme sitten taas tuli nostin laukan. Ensimmäinen este sujui hyvin mutta keskittyessäni askelten laskuun, unohdin sitten vauhdin lisäämisen, enkä ajanut Taigaa lähes yhtään eteenpäin. Anne siitä huomattikin ja hymyilin itsekseni asialle. Tyypillistä minulle, että sarjaesteen jälkeen eteenajo unohtuu, tai sitten hevonen kieltää. Tällä kertaa Taiga onneksi yli meni, mutta ensikerralla pitää taas muistaa ajaa eteen.

Parin kerran jälkeen sarjakin meni hyvin. Olin tyytyväinen. Aika olikin mennyt nopeasti joten oli kuulemma aika lopetella... Paljon oli uutta oppia tullut, ja olisin todella tahtonut vielä jatkaa... Aika meni aina aivan liian nopeasti! Rentouduin sitten loppukäyntien ja ravejen ajaksi ja koitin vielä painaa päähäni kaikkea opittua.

Laskeuduin Taigan selästä ja nostin jalustimet. - Hyvin meni Taiga, toteisin hallakolle. - Lupaan että saat palkinnoksi porkkanan kun olen sut hoitanut, supisin vielä tammalle ja lähdin taluttamaan Taigaa kohti aittaa.

Kiitos tunnista!

[Sastu]

Olin jo hyvässä vaiheessa saapunut tallille, ja vieläpä siisteillä ratsastusvaatteilla ja puhdistetuilla nahkasaappailla, jotka tosin keikkuivat vielä saapaskassissa Rensun oven edessä.
Olin hakenut Rensun jo hetki sitten sisälle ja riisunut siltä loimen. Ori oli aika hyvin pitänyt lyhyen karvansa eikä kasvattanut mammuttikarvaa, ja se saikin ulkoilla aina loimi päällä nyt kun syksy oli saapunut.
Harjasin sen huolella läpi ja selvitin harjan sekä hännän. Tarkistin kaviot ja kengätkin, kengitys pitäisi taas tilata. Siistin siltä myös korvakarvat, vähän partakarvoja, ruununrajakarvat, vuohiskarvat ja lyhensin vähän häntää, joka oli kasvanut huimasti pituutta. Rensu nautti käsittelystä, seisoi aivan liikkumatta (mikä on harvinaista!), välillä kääntäen päänsä syliini pyytäen rapsutusta.

Katsoin kelloa, tuntiin oli suunnilleen kolmekytä minuuttia aikaa. Aloin käärimään sille etusiin sinisiä pinteleitä ja takasiin heitin vaan suojat. Anne käveli tallin läpi ja vilkaisi vähän missä vaiheessa kaikki oli.
Vaihdoin itselleni saappaat jalkaan ja pistin kypärän sekä hanskat. Heitin sille satulan selkään, ja pistin oikealle paikalleen. Vyönä oli panssarivyö, niinkuin aina estesatulassa. Martingaalit jätin kokeilun vuoksi pois, oli se sitten fiksu veto tai ei. Suitsitin sen vielä ripeästi, kun muut näyttivät olevan aika lailla valmiita, pari oli lähtenyt jo kentälle. Sieppasin vielä nopeasti raipan maasta ja lähdin taluttamaan oria kentälle. Jeccu tuli perässä Riinan kanssa, ja Rensu olisi halunnut mielellään pysähtyä ja kääntyä tekemään tuttavuutta Riinan kanssa.

Kentällä Anne odottelikin jo meitä, pistäen Jossun ja laiska-Jaakon laittamaan esteitä meille.
- Hei Anne, ootko ihan varma ettei nää viiskytsenttiset oo liian korkeita näille? Jaakko piruili nauraen omalle vitsilleen.
Anne pyöräytti vain silmiänsä ja hymyili meille.
- Tänään ei hypätä korkeutta, vaan keskitytään niihin lähestymisiin; eli hyvään rytmiin, tasapainoon, katseeseen ja estelinjoihin. Muistakaa pistää estejalustimet ja sitten vaan reipasta käyntiä!

Estejalustimet olikin mulle jo valmiina, joten kiristin vyötä ja pomppasin jalustimen kautta selkään. Selästä kiristin vielä vyötä ja sitten annoinkin Rensulle, joka oli herännyt steppaamaan, luvan lähteä kävelemään. Rensua ei ainakaan tarvinnut pakottaa liikkumaan eteenpäin!

Mentiin pari kierrosta pitkin ohjin, jonka jälkeen aloin keräämään sitä ja ottamaan ohjalle. Rensulla oli vähän vaikeuksia käynnissä pysymiseen, mutta kun aloimme ravaamaan Rensu meni hyvää vauhtia, muttei oikeen tahtonut ottaa itseään alle. Anne neuvoi tekemään voltteja ja sen sellaista, ja meni hetki ennen kuin sain sen lämpenemään ja käyttämään itseänsä paremmin. Kuitenkin se alkoi kuumenemaan vähän liikaakin, ja meni epätasaiseksi edestä. Saatiin kuitenkin kaarteet, mitä harjoittelimme, tehtyä. Esteiden jälkeen Rensu yritti yleensä kiihdytellä, mutta alkoi pikkuhiljaa rauhoittua kuuntelemaan.

Seuraavaksi menimme suhteutettua linjaa. Otin vähän laukkaa ennen kuin menin linjalle, ja sain Rensun laukan aika hyväksi, jonka huomasi kun menimme linjaa; Rensu ylitti esteet hyvin takapäätä käyttäen ja kiihtymättä. Toin sen vähän lähemmäksi kuin normaalisti, että tehostaisi vielä takapään käyttöä.

Tunti olikin pian ohi ja aloimme tekemään loppuraveja. Keventelin aika pitkään, ja pikkuhiljaa luovutin Rensulle ohjaa niin että sai venytellä lopuksi aivan pitkällä kaulalla. Lähdin vielä kävelemään lopuksi maastoon, Rensu oli ollut niin rauhallinen verrattuna edellisiin hyppykertoihin. Olin todella tyytyväinen!

Kiitos Anne tunnista ja todella motivoivasta kuvasta!

[Maiss]

MAISSIN MAKSU

Siitä oli kauan kun olin viimeksi kapusin Seppeleen oman suomenpienhevostamman selkään. Pujautin jalkani jalustimeen ja kipusin satulaan, missä olo tuntuikin hiukan oudolta, sillä oli Humu kuitenkin jonkin verran isompi kuin Siiri. Mittasin jalustimet sopivan pituisiksi ja katsellessani kuinka Jossu, Jaakko ja Anne rakensivat muutaman esteen kentälle.
Kohta puolin aloitimme työskentelyn ravissa. Saimme tulla aina halutessamme yhden puomin, ja sen teinkin pari kertaa. Humu liikkui innokkaasti ja kevensin sen ravissa niin rauhallisesti kuin mahdollista. Anne pyysi meitä tulemaan yksitellen puomin jonka jälkeen esteen, joiden välille muodostui kaarre. Humu ylitti puomin reippaasti ja yrittikin ennen estettä nostaa laukan.
- Älä anna sen nostaa laukkaa, kuului Annen huomautus. Pidättelin innokasta Humua parhaani mukaan. - Myötäykset sisäkädellä!
Humun hypystä tuli hiukan hassu, kun jäin pidättämään sitä ennen estettä, ja se ponnisti liian läheltä. Tulimme sitten kerran vielä uudestaan, ja yritin antaa tammalle työrauhan ajoissa, niin että se sai itse päättää ponnistuspaikkansa. Hyppy olikin sata kertaa parempi!
- Nyt sama laukasaa, Anne sanoi ja jatkoi kaaretta tulevien ohjeistamista. Nostin ennen puomille tulemista laukan ja ylitimme puomin rauhallisessa laukassa. Kaarteessa Humu alkoi puskemaan ulos, joten Anne muistutti ulkoapujen tärkeydestä. - Ulkopohje ja ulko-ohja ovat yhtä tärkeitä kuin sisäpohja ja sisäohja.
Humu kuitenkin hyppäsi esteen nätisti ja minäkin pääsin hyppyyn hyvin mukaan. Siirryimme hyppäämään linjaa, missä oli kaksi estettä. Ensimmäisellä kerralla piti katsoa kuinka monta askelta heppa ottaa esteiden väliin. Humu hyppäsi hyvän kokoisen loikan, vaikka este oli pieni. Otin sen heti esteen jälkeen kiinni, niin että se ei päässyt kiihdyttämään kiihdyttämistään ennen seuraavaa estettä. Se hyppäsi myös toisen esteen pienellä ilmavaralla ja estevälin laukka-askeliksi laskin yhdeksän. Laukka oli sujuvaa ja tasaista, joten päätin seuraavalla kerralla myös tähdätä yhdeksään askeleeseen. Roikuin kuitenkin mukavasti sisäohjassa, joten Humu ei liikkunut suoraan. Toiselle esteelle Humu hiukan epäröi, joten painoin pohkeeni sen kylkiin niin että se hyppäsi.
- …oma istunta keskellä ja ohjastuntuma tasaisena, kuului tällä kertaa Annen ohjeet ja yritin päästä istumaan keskelle satulaa. Ohjastuntuman tasaisuutta korjailin ennen kuin tulimme kolmannen kerran linjalle ja meni jo paljon paremmin, saimme jopa kehuja.
- Loppuverkkaa ravissa, eteen ja alas. Tein Humun kanssa paljon ympyröitä ja myötäsin todella paljon kun se vastasi pidätteisiini. Kohta tamma alkoi hakemaan eteen, joten pidensin ohjaa aina hiukan kerrallaan. Lopulta meno näyttikin ihan hyvältä, minun sisälle nojausta lukuun ottamatta.
- Kaikki hevoset näyttävät nyt oikein hyvältä! Kiittäkää niitä oikein paljon, Anne kehui meitä kaikkia. - Tästä on hyvä jatkaa!
Annoimme lopulta hevosille pidempää ohjaa. Humu pärski uupuneena ja muutkin, niin hevoset kuin ratsastajat, näyttivät väsyneiltä mutta tyytyväisiltä.
- Voitte kääntää hevoset kaartoon. Ja ne hepat jotka ovat hikisiä voi kastella märällä sienellä tai letkulla! Anne sanoi. Joten myös minulla oli edessä hikisen Humun kastelu.