Heipsan!
Olen tällainen 12v tytteli,ja kävin katsomassa Loten tietoja...Mukava hevonen,ja olisi ihunaa olla kaunottaren hoitaja!
Minä12v tyttö.Aktiivinen ja inspis ei lopu helpolla!Jotta ei mene kehuskeluksi,täytyy tässä myöntää paheet ja muut asiat,nostetaan siis kissa pöydälle;koulussa välillä kiireitä,kotona (irl) kolme heposta ja niiden hoitamisessa menee hiukkasen aikaa,ok ok,hiukan enemmänkin aikaa!Sitten kun vielä lisätään yksäri hakuun liittyminen,niin soppa on valmis!
Plussat:
- itsevarma
- hevostietämystä
- piirrustus ja kirjotus taito on ihan kunnossa,ainakin jos kuviksen ja äikän numeroihin on luottamista(molemmista 10).
miinukset:
- 3 oikeaa heposta,mitkä vaikeuttaa välillä hoitamista
- koulukiireet(no,niitä nyt on kaikilla...!)
- laitoin Seppeleeseen yksärihakuun viesti Sissestä(omasta hevosestani) joten jos meidät hyväksytään(melko epätoden näköistä,mutta kaikki mahdollista) se vaikeuttaa hoitamista.
Miksi juuri minä?Olen aktiivinen,inspistä riittää(usko miuta!
) ja ihastuin tuohon Lotteen aika paljon kun vilkaisin luonteen+muut tiedot.Ja jos opin käyttämään tätä tietokonetta,niin voisin piirrellä jokaisesta tarinasta,tai ainakin melkein jokaisesta.Tosin piirrän ne lyijykynällä ja kuvaan digikameralla,joten kuvien laatu ei ole parhaimmillaan...
Näyttöä-Huooh!haukottelin aamulla.
Venyttelin,nousin ylös ja matelin alakertaan hieroessani vielä unenrippeitä silmistäni.
-Huomenta!kuului pirteä ääni keittiöstä.
En kerennyt vastata tervehdykseen,vaan sain lautaselleni pekonia ja perunamuusia.
Katsoin ruokaa ja äitiä vuoron perään.Äidillä ei ollut tapana tehdä aamu palaa sunnuntaisin.Kaiken lisäksi hän vihelteli lieden äärellä!Keittiö oli äidille kuin pyhä paikka,kuin teatteri,eli siellä ei saanut riehua..Eilä missään tapauksessa vihellellä!
Kauhoin ruokaa suuhun hetken pohdittuani.Kulautin vielä maidon alas ja nielaisin viimeisen pekonin palasen alas kurkustani,ja ryntäsin takaisin huoneeseeni pukemaan tallivaatteet päälleni.
Laitoin pitkähihaisen paidan,ja ratsastushousut.Katsoin itseäni peilistä.En ollut lihava,melko hoikka oikeastaan.
Hihitin.Jos olisin läski,en saisi Zipiä esteiden yli.Ja Pop.
Hätkähdin.En ollut ajatellut Popia paljon,sillä entisen parhaan hevoseni Pelen kuoltua minulla oli kaksi tähti hevosta,Jack ja Zip.Olin suunnitellut jopa niille varsaa,sillä olisihan se suloinen Appaloosan ja Tennesee Walkerin sekoitus.Molemmat olivat loistavia este hevosia.Popistakin saataisiin tähti.En ollut varma mahtaisinko mitään sille kun siitä tulisi nuori,iso ori.
-Mahdanhan minä Jackillekkin!mumisin puoliääneen.
Muistin sen kun olin vienyt Jackin Puolikuun ratsutilalle ja kouluttanut sen.Se oli ollut mahdoton sitä ennen.Kukaan ei ollut mahtanut sille mitään,ja se oli minun syyni.Olin antanut sen elää lähes samassa tarhassa tammojen kanssa.Se puolusti niitä ihmisiltä.Jos yritti viedä Jackin sisälle,se potki ja puri.
Nykyään se osasi seistä tallikäytävällä ilman riimua ja riimunnarua,paikoillaan.
Zip ei ihan vielä ollut tottunut ajatukseen että sen pitäisi olla paikoillaa,vaikka rehuhuoneen ovi olisi auki.
Juoksin raput alas alakertaan,huikkasin moikat äidille,joka oli kylläkin jo lähtenyt,ja aloin polkea tallin suuntaan.
Tallipiha oli(kuten aina) siisti.Se oli selvästi jonkun hoitajan tekosia.Laitoin pyörän seinää vasten ja kävelin ovesta sisään.
Karsinoista tuli esiin uteliaita päitä,jotka hörisivät aamuruan toivossa.Kun tulin Zipin karsinan kohdalle,huokaisin,otin harjapakin hyllystä ja marssin karsinaan.Zip rouskutteli tyytyväisenä heiniään ja hörähti kun huomasi minut.
Se oli arvatenkin jo saanut ruokansa,joten aloin heti harjata sitä.Harjasin Zipin puolessa tunnissa kiiltäväksi.
Katsoin Zipin karvaa lähempää.Se pitäisi klipata.
Otin harjapakista vara riimunnarun ja kiinnitin sen Zipin riimuun.
-Mennääs...kuiskasin Zipille.
Totta kai tiesin että hevoseni ymmärsi minua.(Muistathan sen että osaan puhua hevosten kanssa?)
Se huokaisi kyllästyneenä,mutta minä olin hermostunut.
Muistelin miten hevonen klipataan.Tarvitsin klipparin.Eikai Zip säikähtäisi klipparia?
-Anteeksi...Tiedätkö missä klippari on?kysyin ohi kulkevalta hoitajalta.
Minä idiootti!Olimme Etelä-Saksassa,ja minä pölötin Suomea.Korjasin tilanteen nopeasti niin että pyysin anteeksi,tällä kertaa Saksaksi.Sitten nolostuin entistä enemmän,kun hoitaja sanoi tulevansa myös Suomesta,ja ymmärsi minua ihan hyvin.Hän kuitenkin kertoi että klipparia säilytettiin varustehuoneessa,eräässä korissa.Kiitin ja sidoin Zipin käytävälle.Harhailin hakemaan klipparin ja olin törmätä Saraan.
-Oi,anteeksi!sanoin ja keräsin Saran pudottamia papereita lattialta.
-Ei se mitään!Se oli osaksi minun syyni,koska luin tätä tämän päivän lehteä.
Sara vilkaisi minua.
-Onko kaikki hyvin?hän kysyi huolestuneena.
Pudistin päätäni.
-Pele...?hän kysyi ja katsoi miten reagoisin.
En katsonut häntä.Keräsin papereita lattialta,mutta sisälläni kuohui.Pele oli silmäteräni.Nyt se on poissa.Aina ja ikuisesti.
Nuo kaksi sanaa tuntuivat kaikuvan pää koppani sisällä.Aina ja ikuisesti.Hätistin sanat mielestäni.Nyt oli muutakin ajateltavaa.
-Aiotko viedä nämä roskiin?kysyin ja vilkaisin vanhaa sanomalehteä.Se oli Saksan kielinen,ei tuttu Helsingin sanomat.
-Paperi keräykseen.Nämä ovat kummitelleet tarpeeksi kauan kaapissa.Luulin että minulla olisi joskus aikaa lukea näitä.
Sara huokaisi.-Eipä kuitenkaan ole ollut.
Hymyilin.
-No,lukisitko mieluummin päivät pitkät lehtiä,vai omistaisitko tämän suurenmoisen tallin?kysyin samalla kun ojensin lehdet Saralle takaisin.
Hän otti lehdet ja pohti hetken,mutta suli sitten hymyyn.
-No?kysyin.
Sara nauroi.
-Taidan viedä nämä lehdet paperikeräykseen ennen kuin muutan mieleni...
Nauroin.Sara oli aina niin pirteä ja hauska.Ei uskoisi että hänellä oli näin rankka työ.
Harpoin Zipin luo,esittelin sille klipperin ja aloin klipata.Pop kurkotteli katsomaan mitä tein sen parhaalle ystävälle.Kun se vihdoin ylsi koskettamaan minua,se hamusi hihaani,ja yritti saada käteni pois Zipistä.Hätistin Popin karsinaansa,sillä eihän siitä tulisi mitään jos se tekisi samaa vielä neljänkin vuoden päästä.
Ajatukseni olivat harhautuneet nyt Popiin,sillä edessäni oli vaikea päätös,sillä se oli lopullinen.Ruunattaisiinko Pop?Pelkäsin että ruunaaminen pahentaisi sen suorituksia,mutta en ollut vielää kääntynyt suuntaan enkä toiseen.Jos Popista tulisi mahdoton,ruunaaminen olisi paikallaan.Nyt kuitenkin Zip oli valmis,joten vein klipperin paikoilleen,hainsatulan ja suitset ja laitoin Zipille myös suojat.Säädin jalustin hihnat,ja satulavyön,ponkaisin satulaan ja säädin satulavyötä lisää.Ohjasin Zipin kentälle.Siellä oli noin 120-130 senttisiä esteitä.
-Voinko auttaa?kysyi ääni takaani kun silmäilin esterataa.
Säpsähdin,mutta Zip oli jo huomannut vieraan,joten se ei ollut moksiskaan.
Katsoin tulijaa päästä varpaisiin,mutta hoitajan mielestä liian arvostelevasti,joten hän alkoi kiemurrella tuskastuneena.
-Olen Vuonis,kuka sinä olet?esittelin itseni.
Hän sanoi olevansa Leila,ja että hänen hoitsunsa oli Halloweeny.
Hän silitti Zipiä ja kysyi sen nimeä.
-Sen nimi on Zip,Zip Appeal,vastasin hiukan ylpeänä.
-Hoidatko sitä?hän kysyi.
-Se on minun omani.
Pyysin häntä laskemaan esteitä verryttely esteiksi,ja hän suostui toimimaan ratamestarinani.Hän sanoi että tulisi ratsastamaan kanssani kentälle hoitsullaan Hallolla.
Esteet olivat nyt enää 30-50 senttisiä,siis kavalletteja.
Kun Leila tuli tavi tallista Hallon kannssa,tuntui että heikottaa.Halloweeny-nimi oli antanut minulle sellaisen kuvitelman,että kyseessä oli melko pyöreä esteponi,mutta näinkin 165 senttisen Belgialaisen puoliveri ruunan!Leila ponnisti selkään raskaasti(En olisi itse päässyt selkään lainkaan!!!).Zip näytti kalpenevan suuren ruunan vieressä.
Katselin Halloa suu auki.Silmäni olivat varmaan teevadin kokoiset.
-Onko TUO Hallo?kysyin äimistyneenä.
Leila nyökkäsi pontevasti ja kannusti Hallon käyntiin.
-Käydäänkö pienellä maastolenkillä ennen kuin mennään kentälle?hän kysyi ja käänsi Hallon kohti lyhyttä polkua.Nyökkäsin.Minun pitäisi kaiketi sanoa Zipiä tästä lähtien pieneksi.
-Minkä ikänen Hallo on?kysyin,koska oli kulunut jo puolet polusta emmekä olleet puhuneet mitään.
-Öö...Se on...Leila muisteli.-Hahaa!Se oli yhdeksän vuotta!
-Eli hevonen parhaimmassa iässään!totesin hyväksyen.
-Zip on kuudentoista,mutta todella virkeä!sanoin.
Zip nosti päätään ja laittoi kaulan kauniisti kaarelle ja alkoi steppaeilla siihen malliin että pitäisi lisätä vauhtia,kuin todisteeksi.Silitin Zipin kaulaa.
-Mennäänkö tässä loppu polku ravia,ja laukataan tuolla niityllä?kysyin.
Leila suostui ja antoi ratsulleen pohkeita.Zip huokaisi,kuin huijaukseksi,meni raviin,ja yhtäkkiä ryösti laukkaan.
-Iik!kiljaisin.
Tarrauduin satulanetukaareen,kunnes löysin tasapainon ja jalustimet.Istuin syvälle satulaan ja vedin hiukan ohjista.Zip ei innostukseltaan hidastanut,vaan jatkoi neliä.
-Oikei,tämän kerran!kuiskasin sen korvaan ja mukauduin liikkeeseen.Metsikkö ja polku vilahtivat taakse ja saavuimme niitylle.Vilkaisin taakse ja näin Belgialaisen puoliverisen rymistelevän takanamme hallitusti.Leila kuitenkin antoi lopulta hiukan periksi hevoselleen ja antoi sen lähteä kirimään Zipiä.
Suuntasin katseeni takaisin eteen.Niitty oli hyvin pitkä,ja meillä oli lupa käyttää sitä,joten annoin Zipin juosta kovempaa.
-Hop hop!He saavuttavat!kuiskasin ja huitaisin Zipin lapaa ohjasperillä.
Zip venytti kaulaansa ja askeleitaan.Liimauduin Zipiä vasten.Vettä tuli silmistä koko ajan,mutta nautin vauhdin huumasta.Ardenaliinia tuli tasaisina syöksyinä,minuun ja hevoseen.
Zip joutui pian hidastamaan vauhtiaan hiukan,mutta vain sen verran ettei se saisi lämpöhalvausta.
Etunamme oli se,että Hallolla oli hiukan huonompi kunto kuin Zipillä,sillä se oli niin iso että oli raskasta juosta.
Zipillä oli pitkät jalat ja se oli suhteellisen hoikka,joten se juoksi hyvin nopeasti.Niityn loppu lähestyi,joten oikaisin itseni,laskin kantapäät alas ja aloin sahata ohjilla.Istuin taas syvälle satulaan.Zip hidasti,mutta Hallo ei hidastanut,vaan oli törmätä Zipiin.Saimme juuri ja juuri väistettyä,mutta tajusin että Hallo ja Leila olivat vaarassa;niityn loppupäässä,joka tulisi heitä vastaan pian,oli suuri,yli 135senttinen kivimuuri!
-Hallo ei voi jaksaa hypätä tuon yli tämän juoksuspurtin jälkeen,tuskailin.
Zip ymmärsi,ja lähti juoksemaan tuhatta ja sataa Hallon perään.
Pikku hiljaa tajusin että emme kerkeäisi Hallon eteen,ellemme oikaisisi.Siis käänsin Zipin oikealle jyrkkään alamäkeen.
-Älä hidasta!rukoilin.
Zip ei hidastanut yhtään,vaan juoksi määrätietoisesti alas.
Nojasin taaksepäin jotta Zip ei menettäisi tasapainoaan.Katsoin alas,ja huomasin miten Zip liukasteli välillä.Maa vilisi jalkojen alla,mutta emme voisi hidastaa.Emme vielää.Zip puuskutti,mutta ammensi jostain voimia.En ole koskaan juossut hevosella näin kovaa,enkä turvallisuus syistä koskaan juoksekaan,ellei minusta sitten tule jockeytä.
-Zip koeta jaksaa,enää parikymmentä metriä!kannustin.
Sitten julma todellisuus iski tajuntaani.Meidän pitäisi hypätä aidan yli,jotta voisimme pelastaa Leilan ja Hallon!
-Voi ei...parkaisin.
Aloin itkeä.
"Mikä itkettää?",Zip kysyi ja muuttui oitis levottomaksi.
Jos kertoisin Zipille aidasta,se ei suostuisi jatkaa matkaa.
-Ei mikään,sanoin ääneen.
Nojasin eteenpäin nyt kun olimme tasamaalla.Zip kiiti kuin tuuli.
Tiesin että vauhti oli liian kova hypätä este,mutta emme voisi hidastaa.Vasemmalla ollut ylämäki laskeutui ja näimme että meidät ja Leilan erotti vain korkea,kivinen aita.
-Apua!Leila kirkui.
Hänen kasvonsa olivat kalpeat,ja käsi oli yliluonnollisessa asennossa sivulla.Hän yritti saada Hallon pysähtymään yhdellä kädellä.
Tunsin kuinka Zip värähti yhtäkkiä.
"Pitääkö meidän hypätä aidan yli?!"Se huusi.
Leila kuuli äskeisen lauseen kimakkana hirnuntana.
-Emme voi muuta...sanoin epätoivoisena.
Sitten emme enää nähneet aitaa,Halloa tai Leilaa,sillä väliin oli kasvatettu kuusia.
Zip tuntui hyväksyvän ajatuksen,sillä se tykkäsi haasteista.
Sitten kuuset hävisivät vasemmalta,mutta kuusi rivi jatkuisi kohta,joten meidän piti hypätä,NYT!
-Nyt!Huusin.
Zip kääntyi tiukasti vasemmalle,hipaisi kuusen oksia...
Hetken luulin että Zip pääsisi aidasta yli...
Se liihotteli aidan yllä...Se oli väsynyt ja este oli lähes sen korkuinen...Aika tuntui pysähtyvän kuulin vain oman sydämen sykkeeni...Ja jostain kaukaa kuin "Älä tee sitä!"...
-ÄLÄ TEE SITÄ!kuului toistamiseen,mutta lähempää.
Nojauduin eteen ja laitoin silmät kiinni.Näin miten Zipiltä katkeaisi jalat,Sara huutaisi ja ottaisi Popin takaisin itselleen,olisin myöhästynyt ja Hallo kuolisi tai katkoisi jalkans ja Leila vammautuisi.Kun avasin silmät,tajusin että olin pitänyt niitä kiinni vain sekunnin tai puoli,ja hyppy oli kesken.
Zip oli käyttänyt kaikki voimansa hyppyyn,riittäisikö ne laskeutumiseen?Epäilin että eivät.
Zip oli mennyt liihottamis vaiheen ja laskeutui...Ja pysyi juuri ja juuri pystyssä.Minä sen sijaan luiskahdin vinoon,mutta taiteilin itseni tasapainoon.Zip jarrutti juuri Hallon eteen,mutta...
-Vuonis!Arvaa mitä!Mie sain Hallon pysähtymään äsken!Leila iloitsi.
Minä masennuin hiukan,koska olisin halunnut esittää sankaria,mutta yritin jotain hymyn tapaista.
-Kiva.Mitä pidit Zipin hypystä?sanoin.
Leila ei kuitenkaan kuullut sitä vaan kertoi kuinka hän oli lyönyt kätensä oksaan ja hidastettuaan Hallon nelistä käyntiin ja lopulta pysäyttänyt sen.
Juttelimme,mutta vastailin koko ajan "Joo","Hienoa" tai "Harmi",sillä koetin kysyä Zipiltä oliko se kunnossa.
Kun tulimme tallipihalle Sara tuli siihen.
-Vuonis,miten sait Zipin hyppäämään 150sentin esteen?Se on tosi hyvä este hevonen siinä tapauksessa!
Henkeni salpautui.
-Onko se tosiaan 150sentin este?kysyin ääni käheänä.
Sara nyökkäsi.
-Kai osallistutte estekisoihin?
En enää vastannut kysymyksiin,vaan kuin horroksessa laskeuduin satulasta,vein Zipin talliin ja otin siltä varusteet pois.
-Kuvitella että hyppäsimme niin ison esteen!sanoin puoliääneen.
Zip lopetti heinän syömisen ja katsoi minua kysyvästi.
-Hyppäsimme 150-senttisen esteen!päivittelin.
Zip ravisteeli päätään ja pärskähteli.Lopuksi se vielä kuopi maata etu kaviollaan.
Sitten se hirnahti naapuri karsinassa olevalle hevoselle,jonka nimi oli muistaakseni Voiton Isku.
Harjailin Zipiä ja tarkistin sen jalat ja kaviot.
Otin lantaa pois karsinasta ja kärräsin hiukan puruja sinne.En tehnyt suur siivousta,mutta silleen että siellä viihtyi.Puhdistin ruokakaukalon ja kaadoin sinne iltaruan.
-Huomenna on äikän kokeet...huokaisin katsellessani karsinan ovesta Zipin karsinaan.Nojasin oveen ja huokaisin toistamiseen.
Katsoin hetken kun Zip söi,mutta huomasin Popin polkevan jalkaansa kiukkuisena.Se selvästi halusi huomiota.Otin hyllyltä harjapakin,avsin Popin karsinan oven varovasti jottei varsa pääsisi ulos,ja menin karsinaan.Avasin pakin ja aloin harjata Popia.Se seisoi kiltisti aloillaan.Se selvästi nautti harjauksesta.Pop venytti kaulaansa silmät ummessa ja huokaisi raukeana.Se nakkeli niskojaan parikertaa,ja kävi makuulle...Suoraan lantakasan päälle!
-Voih!tuskailin.
Pop vaikutti nauttivan ärsyttämisestäni,sillä se alkoi piehtaroida kakkaroiden päällä...Huomasin nauravani.Pop oli niin huumorintajuinen hevonen!En pitänyt siitä että Pop likasi itsensä,mutta minkä hevonen luonnolleen mahtaa?Kun Pop nousi ylös,naksautin riimun narun sen riimuun kiinni,ja avasin oven.
Pop olisi rynnännyt ohitseni,mutta estin sitä menemästä sulkemalla oven.Sitten taas avasin sen,kun Pop oli pakittanut takaisin omalle paikalleen.Se ryntäsi taas,joten laitoin oven taas kiinni.Seuraavalla kerralla se oli niin hämmentynyt että pysyi paikallaan,joten minä livahdin pois,ja päästin sitten Popin.
Näin pikkuriikkinen asia voi pelastaa ihmisen hengen,sillä kuka kestää sitä että 5-vuotias polle talloo jalkoihinsa?
Pop yritti etuilla jatkuvasti,joten otin mukaan raipan,jolla voisin näyttää missä minun reviirini kulkisi.
Kun ohitimme Zipin karsinan,se nosti päätään ja hirnahti.
"Minne menette?"
Miksi juuri minä osasin puhua hevosten kanssa?!
"Polulle.Tylsää,mutta Popille pitää antaa liikuntaa.Et edes haluaisi mukaan sen juoksu spurtin jälkeen!"vastasin mahdollisimman vakuuttavasti.
Totta puhuen Zip voisi näyttää miten riimussa pitäisi olla,mutta Zip tuntui hyväksyvän jäävänsä kotiin,joten en ruvennut häiritsemään sitä.
Mutta sitten Pop alkoi pukitella ja nousta pystyyn.Se oli kuitenkin jo niin iso,että kestin juuri ja juuri mukana,en yhtään enempää.
Näin syrjäsilmällä että tallin suunnalta tuli tutun näköinen tyttö.
-Hei!Onko siulla ongelmia?hän kysyi päästyään lähemmäksi.
Mietin hetken kuka hän oli,mutta tunnistin hänet Let´s Gon hoitajaksi,Ruskaksi.
-Ai hei!Joo,no ehkä hiukan...Voitko hakee liinan ja juoksutus raipan tallista?En ite oikein nyt pysty...pyysin.
Ruska nyökkäsi ja kääntyi juosten tallille.Pop pukitteli innoissaan edelleen.Se ei ollut säikkynyt mitään,sillä sen silmänvalkuaiset eivät näkyneet,eikä se muutenkaan ollut pelokas.
Sitten Ruska saapui,ja talutin Popin kentälle.
-Kiitos!puuskutin väsyneenä.
Popin piteleminen oli vienyt voimat.
-Eipä mitään!Voinko vielä auttaa?hän vastasi kättään huikaisten.
Mietin hetken.Apu olisi varmasti tarpeen Popin juoksutuksessa.
-Joo!Voitko sie juoksuttaa Popia,nii mie juoksen sen vierellä,ettei tuu mitään tenkapoota?
Ruska suostui,ja niinpä sitä sitten mentiin.
Aluksi Pop ei olisi suostunut juoksemaan,sillä se nautti ärsyttämisestä.Yritin jopa puhua sille,mutta se ei vastannut.Ärsyttävä varsa!Tosin söpöllä tavalla...
Sitten siihen tuli Mike(valmentaja).
-Hei!Onko PopBoyn kanssa problemo?hän kysyi nauraen.
Nyökkäsin vaivalloisesti.Nyt piti keskittyä Popiin.
-Oletko sinä Vuonis?hän kysyi Ruskalta.
-Ei,vaan minä,ähkin.
Olin joutunut juoksemaan Popin rinnalla melko kauan.
-Pop,ptruuu...Sooh...Hidasta...Juuri noin!rauhoittelin laukkaavaa varsaa.
-Voi,miksi ostit tuon riiviön?Mike kysyi nauraen.
-Pidin siitä ja sen itsepäisestä luonteesta.Sillä on luonnetta.Ja luonnetta tarvitaan kenttäratsastuksessa ja esteillä varsinkin!selitin nopeasti.-Ja se on kaunis.
Mike katsoi hetken Popia.
-No,ainakin luonnetta löytyy!hän totesi.
Hän puhui hetken Ruskan kanssa Let´s Gosta,sillä se oli Miken lempi hevonen.Hän antoi hyviä vinkkejä hoitamiseen ja ratsastukseen.Kun Mike oli lähtenyt saatoimme aloittaa esteiden hyppäämisen.
Aloitimme tosin pitkin ohjin uralla,ja vasta viiden minuutin jälkeen hyppäsimme raviin.Lämmittelimme tehden useita voltteja ja joitakin koulukiemuroita,vaikka minä ja Zip emme niistä niinkään välittäneet mutta emme myöskään valittaneet.Vähän ajan kuluttua hevosemme olivat lämmenneet sopivasti.Koska Zip on arabi,se kuumuu helposti,ja niin se teki nytkin.
Vaikka ravasin vain uralla,se alkoi pukitella ja kiihdyttää.
Tein puolipidätteitä,sahasin ohjilla,istuin syvälle satulaan...
-Hidasta höppänä!kuiskasin ja yritin salata pelkoni.
Ääneni kuitenkin värisi hillittömästi ja käteni tärisi.
Sitten koko kehoni läpi kulki väristys,kun muistin miten Zip juoksi alamäkeen hullun lailla.Sitten seurasi lisää kauhukuvia miten Zip kohta hyppäisi ratsastuskentän aidan yli ja minä mätkähtäisin maahan.
Aivan,minusta oli huomaamattani tullut arka ja pelokas ratsastaja,joka tarvitsi vain pienen kipinän,ja sytytys lankani palaisi.Luoja siunatkoon,jos lanka pääsisi palamaan loppuun!
Nyyhkytin,vaikken itkenyt.
Sitten muistin hyvin arkisen keinon miten rauhoittaa hevonen ja itsensä;haukotella.
Se kuulostaa hauskalta,mutta se tehoaa!
Haukottelin,ja Zip mulkaisi minua,mutta hidasti kuitenkin.
"Leukalihaksesi revähtävät kohta!"Zip kertoi huvittuneena.
Hymyilin.Ennen oli ollut itsevarmempi,mutta tätä nykyä olin surkea ratsastaja.
Ruska ei ollut onneksi huomannut noloa tilannetta,vaan teki kylmän rauhallisesti sulkutaivutkusia ravissa ja laukan vaihtoja.
-Vau!Miksette te kisaa koulua?kysyin.
Ruska naurahti ja pysäytti ratsunsa eteeni.
-En tiiä.Ehkä sitä voisi harkita joskus!hän totesi hymähdellen.
Olin juuri aikeissa kääntää Zipin esteelle,mutta sitten tallin takaa kuului ryminää ja ryskettä...
-Hullu varsa!TULE TAKAISIN!
Huuto kuulosti vihaiselta ja turhautuneelta,ja vaikka siinä ei ollut paljoa sanoja,siinä oli sitäkin enemmän eri tunnetilojen vivahduksia.
Kasvoni valahtivat tomaatin värisiksi,kun näin että tallintakaa nelistävä varsa näytti valitettavan tutulta.
-Pop,miks siun pitää hankkia aina vaikauksia?ajattelin kun Pop juoksi kentän ohi.(Sopiiko että Pop on nyt reilut 2½ vuotta?)
Enempää miettimättä avasin kentän portin ratsailta ja käskin Zipin ravata Popin suuntaan.
Etupihalla vastaan tuli joku tallityttö,muistaakseeni Lady nimeltään.
-Tässä!hän sanoi ja ojensi minulle Popin riimunnarun.
Nyökkäsin kiitokseksi ja käskin Zipin laukkaan.Zip loikkasi laukkaan ja vaikutti innostuvan.Sen mielestä kaikki oli hauskaa leikkiä.Sen mielessä ei selvästi käväissyt että Pop voisi juosta autotielle.Kannustin Zipiä lisää,ja Zip juoksi aivan innoissaan.Se nakkeli niskojaan ja pukitti hiukan.Päänviskomisen jälkeen pidätin hiukan ja kokosin hevosen.Eihän se käynyt että laukattiin pihalla ilman minkäänlaista kontrollia.
Pop nelisti jo niityllä,ja päätin oikaista lehtimetsän kautta.
-Hop!huudahdin ja Zip venytti askeliaan.
Se aikoi pukittaa,mutta arvasin sen ajoissa ja pidätin hiukan.Zip tuhahti ja tuntui kuin joku olisi pilannut sen suunnitelmat totaalisesti.Huohahdin.Sidoin huteran lenkin riimunnaruun ja lähdimme kirimään Popia,sillä oli enää noin kaksikymmentä metriä ja olisimme niityllä.Pop pukitteli ja pysähtyi.Se katsoi meitä hetken huvittunut katse ja sen silmät vilkkuivat innostuksesta.
Sitten se nakkasi niskojaan ja lähti taas vauhtiin.
Tajusin että kaksi vuotias ori varsani oli täysin kuriton.Mutta nyt asia muuttuisi,sillä kun päästäisiin kotiin,juoksuttaisin sitä.
En löytänyt tallilta enempää tästä tarinasta,ei pakko lukea kokonaan...
Olisi ihanaa jos saisin hoitaa Lottea!
Onnea myös muille!!