|
Post by Sastu on Nov 2, 2008 10:59:15 GMT 2
Can you see this love?
|
|
|
Post by Sastu on Nov 3, 2008 7:32:57 GMT 2
Riittää, sä oot siinä
Hiippailiin talliin sateesta ja menin suoraan listoille.
-Älä mee, älä mee, älä mee... mutisin.
Sitten näin Andrew'n nimen listassa.
-Ainut hyvä puoli, sillä on vain yksi tunti, lohduttelin itseäni.
Kuinka mielelläni olisinkaan viettänyt loppuillan ruunan kanssa kahden. No, mutta enköhän minä joskus saisi viettää vaikka viikon sen kanssa.
Hain harjapakin ja menin Antun karsinalle.
-Mä vietän nyt sun kanssas nää pienetkin hetket, mitä jumala mulle suo. Pienikin hetki sun kanssa on monen hetken arvoinen, puhelin pojalle.
Menin karsinaan, ja Anttu luimi silmämunat vilkkuen.
-Soo soo, meillä ei ole mitään hätää, mä olen tässä, soo... puhuin Antulle hiljaa ja rauhallisesti.
Ojensin käden Anttua kohti, lonkan tasolle.
Ruuna aluksi vain mulkoili kaukaa, mutta lopulta sen suojamuuri alkoi pala palalta murtua.
-Kyl sä voit tulla, vaikka meillä ei ole kiire, rauhoittelin.
Lopulta Anttu otti pari askelta kättä kohti, ja kaarsi kaulansa, jotta sai hapuilla kättä. Otin askeleen Anttua kohti, ja rapsuttelin sitä kaulasta ja taputtelin.
-No joko aloitetaan hoitaminen, kysyin Antulta, kun se rentoutui.
Pyysin sitä eteenpäin, ja otin harjan. Aloin harjata sitä pehmein, mutta tuntuvin vedoin.
-Onneks et oo piehtaroinut, puhuin sille, pitääkseni sen rentona.
Harjasin Antun huolellisesti ja putsasin kaviot. Ehdin selvittämään harjan, häntää aloittelin, mutta ratsastaja tuli kamojen kanssa. Poika kuulemma pystyi laittamaan sen kuntoon yksin, mutta jäin silti rapsuttamaan Anttua karsinan ovelle.
Annen käsky kävi tallissa. Jäin putsaamaan karsinaa, vesiautomaattia ja ruokakaukaloa, mutta ehdin silti nähdä suuren osan tunnista.
Tunnin jälkeen ratsastaja purki Antun, harjasikin, kiitti vielä kerran Anttua tunnista ja lähti. Hiippailin karsinaan, pussasin Anttua, ja toivotin hyvää yötä.
|
|
|
Post by Sastu on Nov 4, 2008 7:11:20 GMT 2
Rapsuttelua ja sympatiaaSastu 123 HM
|
|
|
Post by Sastu on Nov 5, 2008 7:38:56 GMT 2
Sateinen syyskuu it's over, but still raining.
-Sä oot alkanut menee Antul tunneilla, totesin Marielille tämän laittaessa Anttua kuntoon -itse rapsuttelin Anttua.
-Juu, kun se on niin mukava ratsii. Tosin hoitamispuoli ei oikein mua miellytä...Mariel puhisi laittaessaan suitsia.
-No aika monet on sitä mieltä... mut must Anttu on parhain just tollassena mitä se on. Mä tykkään sen luonteesta, kerroin.
-Sä ootkin tollane samanlainen äksyiliä joskus, Mariel naurahti. -Ei siis pahalla, tyttö lisäsi nopeasti.
-En ottanu nokkiini, naurahdin.
Pitelin Anttua, kun Mariel laittoi satulan selkään ja kiristi vyötä.
-Tuutko kattoo tuntii, Mariel kysyi.
-Äh, en varmaan. Mut mä meen sen kaa ilman satulaa ravi-käynti maastoon tunnin jälkeen, et pysähdytte sit tallipihalle, älä tuo talliin, höpisin.
Antun ja Marielin lähdettyä hain kottikärryt ja talikon -tämä merkitsi siis sitä, että alkaisin putsata Antun ja Rensun karsinoita.
Antun karsina oli vielä suht siisti, mutta Rensun oli kuin sikalauman jäljiltä. Sain putsata karsinoita aika kauan, kunnes niihin oisi voinut edes ajatella vievänsä hevosen.
Kävin vielä kippaamassa viimeisen lastin ja palautin tarvikkeet. Ehdin käydä nopeasti oleskeluhuoneessa kulauttamassa vähän jaffaa sisuksiini, kunnes jo kiirehdin kypärä kainalossa tallipihalle.
-Meniks Anttu hyvin, kysyin tallipihalle saapuvalta Marielilta.
Lukitsin kypärän paikoilleen, ja Mariel auttoi selkään.
-No se vaan jäkitti kaikissa laukka ja käynti jutuissa, ravit meni ihan hyvin, tämä vastasi punaisena.
Annoin vähän pohjetta, ja Anttu siirtyi keinahtelevaan raviin.
-Käynti, rauhoittelin.
Annoin ruunan kävellä pitkänä. Se tuhahteli silloin tällöin.
Sitten alkoi satamaan, ja päätin heittää vain lyhyen käyntilenkin -Mariel oli jo kiusannut sitä tarpeeksi tälle päivälle.
Anttu ei välittänyt sateesta. Kesken matkan se pysähtyi, ja käänsi päänsä minua kohti. Sen ripsistä tippui vesipisaroita.
-Käännytäänkö, kysyin ruunalta, ja lähdin kääntämään Anttua takaisin päin.
Pian päässäni alkoi soimaan Raining men.
-It's gonna start raining men It's raining men Hallelujah it's raining men, Amen. I'm gonna go out I'm gonna let myself get Absolutely soaking wet It's raining men Hallelujah it's raining men oh jeh, hyräilin.
Tallille saavuttuamme olimme läpikotaisin märkiä, mutta otin Antulta suitset pois, ja harjasin huolellisesti. Heitin vielä loimenkin niskaan -eihän mun raining men saanut vilustua.
Lopulta Chao käski kaikki tallista, ja oisin muuten jäänyt auttamaan Chaoa, mutta oli aika lähteä kotiin.
-Hyvää yötä, kuiskasin Antulle ja taputin, ennen kuin suljin karsinan oven ja lähdin kävelemään kotiin raining menin saattamana.
|
|
|
Post by Sastu on Nov 6, 2008 7:13:45 GMT 2
Ei ihan puhdasSastu 125 HM
|
|
|
Post by Sastu on Nov 7, 2008 8:42:27 GMT 2
Time, stop, please…
Koulussa oli ollut paloharjoitukset, ja luokka oli pannut koko harjoitukset show’ksi, koulu oli jossain välituntiliikunnan maailmanennätysyrityksessä mukana, joka ei voinut minua vähempää kiinnostaa. Tosin, ruotsin tunnit oli mennyt onnekseni välituntihommeleihin, eli suoraan sanottuna johonkin hyppimiseen ja musiikinkuunteluun. Jes.
Vetäisin satulahuoneen oven auki, kun olin vihdoin tallille päässyt. Tyhjä. Vilkaisin Antun kamoja, jotka olivat onnekseni paikoillaan, eli ruuna ei löllöttänyt tunnilla. Otin harjapakin mukaani ja poistuin satulahuoneesta, ja olin törmätä Chaoon.
-Moikka, tervehdin naista.
-Hei vaan. Mitäs sulle, tämä kysyi hiljaa.
Ihmettelin hetken hiljaisuutta, mutta vavahdin äkkiä hereille.
-Mitäs tässä. Rensua ja Anttua puunatessa, koulua kestäessä, kisoihin ilmoittautumista. Entäs sulle? Sua ei oo näkyny hirveesti tallilla, möläytin, kunnes tajusin, että se voisi olla arka kohta.
Chao yritti vääntää tekohymyä, huomasin sen. Asiat olivat selvästi huonosti.
-Ja tulee näkymään yhä harvemmin, Chao sanoi, niin hiljaa, että se oli pelkkä kuiskaus. -Hoidan Eppua enään tänään, nainen jatkoi, nyyhkytyksiä pidätellen.
Käänsin katseeni lattiaan. Tämä oli tietysti aikakysymys, ajattelin, sillä tiesin itse kiireet -itsekkin kärsin niistä.
Laskin harjapakin maahan, otin pari askelta Chaoa kohti, ja ojensin käteni naista kohti. Tämä tarttui minuun kuten minäkin häneen.
-Harmi, että näin nyt sitten kävi. Toivottavasti sun stressit ja kiireet vähenevät, helpottavat elämääsi. Tiedä silti, että sua tullaan kaipaamaan, nielaisin.
Vaikka en nähnyt Chaon kasvoja, aistin pienen hymynpilkkeen.
-Sen uskon. Mitenköhän te tuutte pärjäämään ilman mua? Mut nyt mun täytyy mennä, haluun mennä maastoon kaksin Epun kanssa, nainen vastasi ja irrotti otteensa.
-Joo. Mut eihän oo vika kerta kun nähään, varmistin Chaolta nostaessani harjapakin.
-Ei. Musta ette niin helposti pääsekkään. Riinakin jää talliin, Chao vastasi hieman pirteämpänä.
-Niinpä. No mut, jos ei enään tänään nähä, niin… onnea matkaan, jatkoin.
Chao katsoi minuun.
-Sitä samaa sulle, koulu-ja ratsastuskisaurallas, nainen vastasi, ja työnsin äkkiä oven auki, ja pujahdin tallikäytävän läpi valkoisen ruunan karsinalle.
Pysähdyin vasta karsinalla. Laskin harjapakin ja hengähdin.
-Miks tää maailma ei pysähdy, tuskastuin ja painoin otsani seinään.
En tarkoittanut Chaon asiaa, vaan koko elämääni. Kaikki meni liian nopeasti. Liika tapahtui. Aina piti vastailla kysymyksiin, haasteisiin, painaa täysillä. Ei, ei sitä jaksa.
Keräsin ajatukseni kokoon ja otin harjapakista harjoja. Kiepsahdin Antun karsinaan ja annoin ruunan haistella minut kokonaan läpi, ennen kuin aloin harjata.
-Mä sekoon kokonaan, ihan oikeesti, puhelin Antulle hiljaa.
Ruuna näykki ilmaa, kun putsasin vatsanalusen. Komensin, mutta jatkoin harjausta. Harjasin sen molemmilta puolilta, ja putsasin kaviot. Juttelin Antulle vähän niitä näitä, koulusta, tapahtumista sun muista.
-Alettaisko Anttu taas kohta kisailemaan, kysyin ruunalta alkaessani selvittämään kaiken maailman takkuja Antun harjasta. -Saisin mäkin jotain tavoiteltavaa taas, jatkoin.
Siistittyäni Antun jaksoin raahautua listoille. Anttu ei menisi tänäänkään tunteja -outoa.
Päätin olla ratsastamatta Anttua, saisi taas lepäillä. Palasin kuitenkin ruunan luokse, ja rapsuttelin sitä siellä hetken. Kello näytti neljää, joten talutin Antun ulos.
Ei satanut. Ei tuullut. Oli tyyntä. Tyyntä myrskyn edellä.
-Noniin, juokseppas nyt, kehotin Anttua päästettyäni sen vapaaksi.
Kipusin aidalle istumaan ja katsomaan ruunan upeita liikkeitä. Kesken laukan Anttu pysähtyi, ja käänsi päänäs minua kohti. Sen silmät loistivat, kunnes se jatkoi laukkaansa. Jäin tuijottamaan Anttua. En olisi koskaan valmis luopumaan siitä.
|
|
|
Post by Sastu on Nov 8, 2008 9:14:00 GMT 2
KaveruksetSastu 127 HM
|
|
|
Post by Sastu on Nov 9, 2008 11:18:37 GMT 2
Don’t take my heart
-Halukkaat saavat osallistua Seppeleessä pidettäviin kilpailuihin, Jossu opasti, ja kaikki alkoivat pölistä.
-Ilmoittautumiset mulle, Nana kirkaisi, ja veti kynän ja paperin repustaan.
Yks kerrallaan meni osallistumaan, minä aika loppupäässä.
-Antulla hevosluokkaan, sanoin.
Nanan silmät kävivät listassa.
-Sori, menny Marielille. Jollain muulla, tämä kysyi.
-No… kai mä sit Rensul tuun, vastasin harmissani.
Juoksin alas talliin, ja jatkoinsieltä matkaani tarhaan. Tänään hoitaisin Antun itse, sanoisi ratsastajat siihen mitä tahansa. Pitäisin Antun tänään ainoastaan itselläni, mutta joutuisin kyllä antamaan sen tuntilaisille.
-Hei ruunaseni, sanoin lempeästi Antulle.
Ruuna hörähti tuttavallisesti. Sulin hymyyn, vaikka koko maailma oli kaatumassa päälleni, kaikki olivat minua vastaan. Paitsi nähtävästi Anttu.
-Ei meitä saa erottaa, eihän? Me ollaan tehty paljon työtä, otettu isoja askelia, päästäksemme edes tähän pisteeseen. Ei sitä saa viedä pois, eihän, puhelin ruunalle avatessani portin.
Talutin ruunan talliin. Se raivasi tilan ahtaaseen tallikäytävään. Käänsin Antun karsinaan, ja laitoin sen kiinni. Kipaisin hakemaan harjat ja ratsastuskamat. Vilkaisin listoja. Anttu menisi yhden tunnin, ja kukas muu kuin Mariel menisi ruunalla.
Huokaisin. Anttu ei ollut minun, en voisi tehdä mitään. Paitsi yrittää kestää ja hoitaa ruunaa.
Harjasin Antun kimoa karvaa keskittyen. Nyt maailmassa oli mun puolella ainakin yksi hevonen. Ehkä kaksikin. Ruuna sai kokovartalohoidon ja putsasin kaviot, harjankin selvittelin, kunnes laitoin Antulle satulan ja suitset. Jäin odottamaan Marielia.
-Ai sä laitoitkin sen kuntoon, tämä sanoi pettyneenä.
-Joo. Onhan se mun hoitsu, mutisin.
Annoin Marielille ohjat. Vähän ennen kuin ratsukko lähti, sain asiani sanottua.
-Älä vie Anttua multa, melkeinpä kuiskasin, ja lähdin hakemaan kottikärryjä.
Putsasin Antun karsinan vartissa, ja niinpä minulle jäi aikaa lorvailla oleskeluhuoneessa. Tuijotin ikkunasta ulos lumihiutaleisiin, joita leijaili ilmassa. Silloin tällöin Jaffapullo jäi huulilleni vaikken juonut sitä.
Kuulin räminää alhaalta, ja arvasin tuntilaisten tulleen. Menin alas, ja Mariel harjasi Anttua. Vein karsinan ovella olevat kamat satulahuoneeseen, ja aloin puhdistaa niitä.
Kun olin puhdistanut kamat, menin Antun karsinalle. Otin sen pään lähelleni, ja toivoin, että saisin sen omakseni. Mitään muuta en nyt toivonut tältä maailmalta.
|
|
|
Post by Sastu on Nov 9, 2008 20:22:53 GMT 2
Iltahiippailia
Kävelin suoraan koripallopelistäni tallille -en jaksaisi mennä vielä kotiin, eipä siellä juuri ollut ketään kotonakaan. Ei siis haitannut ketään, että poikkeaisin vielä tallille.
Iso koripallokassini löi minua reiteen joka askeleella. Lumi narisi rikkinäisten lenkkareitteni alla, ja tuli läpikin. Tähdet tuikkivat jo taivaalla kirkkaina. Hengitykseni muodosti huurupilven kasvojeni eteen. Vihdoin Seppeleen tallin ikkunalla oleva adventtitähti paljastui puiden takaata.
Huomasin, että Karo oli jo tekemässä iltatallia, ja hakenut mm. Antun, Epun, Kallen sun muita hevosia sisään. Otin lähimmästä tarhasta mukaan riiviöshettikset Siirin ja Pampulan.
-No, Pampula, tuus nyt, ja Siiri, äläs nyt juokse, komensin shettiksiä, joiden päähän sain toden teolla takoa talutuksen saloja.
-Ai moi Sastu! Kiva et tulit auttamaan, Karo hihkaisi.
Ilkikuristesti katsahdin tyttöön.
-Yhdellä ehdolla, sanoin ovelasti.
Karo huokaisi.
-Anna kun arvaan. "Jos saan vielä hoitaa Anttua tai Rensua", tyttö matki äänelläni, ja naurahti. -Kyl saat, tän kerran, Karo jatkoi.
Talutin shettikset karsinaansa ja suljin oven perässäni.
-Jos mä heitän hepoille heinät ja hoidan samal Antun, mietin.
-Joo käy, Karo sanoi.
Jaoin heinät aittatallin ja tallin hevosille. Hain satulahuoneesta harjan, ja menin Antun karsinaan. Ruuna nosti päätään luimaisten.
-En vie sun ruokaa, en, vakuutin Antulle alkaen rapsuttamaan sen kaulaa.
Vasta, kun ruuna oli varma, etten söisi sen ruokia, se keskittyi syömiseen ja antoi minun harjata karvansa.
Harjasin toista puolta pidempään kuin toista, sillä kun olin vaihtamassa puolta, Karo sanoi alkavansa jakamaan ruokia. Lisäaikaa ei annettu, vaikka miten pyysin.
Vein harjan pois ja otin Antun ruokaämpärin.
-Täältä tulee ruokaa sullekkin, totesin ruunalle, joka luimi ja potki seinää. -Mut lopeta toi riekkuminen, komensin.
Vasta, kun ruuna lopetti potkimisen, ja huokaisi, vein ruuan sille.
-Hyvää yötä, sanoin Antulle.
-Öitä, Karo vastasi.
-En sanonut sulle, naurahdin. -Mut hyvää yötä joka tapauksessa, jatkoin.
Karo naurahti.
-Oota, tuun sun mukaan, tyttö huudahti vielä perääni.
Lukitsimme ovet ja lähdimme kävelemään polkua pitkin. Treenikassi jatkoi rummutustaan reittäni vasten.
Sastu 129 HM
|
|
|
Post by Sastu on Nov 10, 2008 6:59:41 GMT 2
Luminen maasto
|
|
|
Post by Sastu on Nov 11, 2008 6:56:14 GMT 2
Syksyn muistoja...+ waterilla harjoittelua
|
|
|
Post by Sastu on Nov 12, 2008 7:04:14 GMT 2
Se on sitä, mitä rahalla ei saa
-Kuulitteko jo, että Bert ruunataan, Sophie kysyi oleskeluhuoneessa.
-Älä, oikeesti, vastasin ja käänsin katseeni Pipsaan.
Tyttö nyökkäsi vaisusti. Katsoin kysyvästi tyttöä silmiin.
-Mitä jos siitä tulee tylsä, Pipsa huokaisi tuijottaen lattiaan. Hilauduin lähemmäksi.
-Ei siitä tuu. Se vain vähän rauhoittuu. Älä pelkää, kyllä sä saat sen kanssa vielä kinata ruunauttamisen jälkeenkin, vakuutin.
Pipsa naurahti, ja hymykuopat levisivät hänen kasvoilleen.
-Oot oikees. Kyl mä tuun sen seläst varmaan joskus pukin kautta alas -musta tuntuu siltä.
Ilmoitin lähteväni hakemaan ruunapahaista tarhasta, ja kaikki tietenkin tiesivät, että elämäni parhain ruuna ei ollut niitä kaikkein kilteimpiä. Whatever, mulle se oli kaikista kiltein, purkoot vaikka ihmisiltä päät poikki, niin en sanoisi silloinkaan yhtäkään huonoa sanaa Antusta. Nojoo, onhan sitä varmaan joskus sanottu vähän jotain…
Lunta oli tullut vähän niin ja näin. Joku päivä sitä oli paljon, joku päivä vähän ja joskus sitä ei ollut ollenkaan. Onneksi Anttu oli ja pysyi tarhassaan.
Nähdessään minut ruuna lähti luimien kävelemään tarhan perälle, ja ollessaan siellä se juurrutti kavionsa maahan, eikä sillä ollut mitään ajatustakaan tulle portille -ehei! Jouduin siis itse raahautumaan loskaan hakemaan Anttua, ja palkinnoksi sain puraisun käteeni ja kiukkuisen ruunan talliin.
-No, onko taas paha päivä, kysyin Antulta saatuani sen karsinaan ja alkaessani harjaamaan sitä. Ruuna menisi tänään kaksi tuntia.
Sain juuri hoidettua ruunan, kun minua lyhyempi, mutta huomattavasti nenäkkäämpi tyttö tuli ylväästi astellen karsinalle.
-Käytkö hakemassa tän kamat, mä käyn moikkaamassa Aksua sillä aikaa, tämä tokaisi vilkaisten arvioivasti Anttua, kunnes lähti kipittämään Aksun karsinalle.
Mutisin jotain hyvin, hyvin pahaa, mutta hain silti Antun kamat karsinalle. Vilkuilin tallissa ympärilleni, ja tyttö oli kadonnut tallista. Huokaisin, ja jäin venaamaan.
Kun olin laittanut Antulle satulan, ja tartuin suitsiin, tyttö tuli salamana paikalle.
-Ai sä laittelitkin sitä jo kuntoon. Mä kävin vaan katsomassa kun se Karoliina ratsastaa Aksulla, tämä sanoi tyytyväisenä.
-No siinä on, mutisin ojentaen suitset tytölle.
Anttu ei heittänyt päätään, vaan antoi suotuisasti tytön pujoittaa suitset korvien yli ja otti kuolaimet helposti suuhunsa. Tyttö räperteli remmit kiinni ja otti laukustaan siistit valkoiset ratsastushanskat. Tarkistin remmien kireyden ja huomautin, ettei turparemmi saanut olla näin kireellä. Vastaukseksi sain kaikkitietävän vastauksen tiuskaistuna.
Pian olin auttamassa tyttöä selkään. Anttu ei ollut ratsastuspäällä, jonka huomasin sen käyttäytymisestä selkäännousussa.
-Hyvää tuntia sitten vaan, mutisin taputtaen Anttua, koska minusta tuntui, että sitä tyttö tulisi tarvitsemaan…
Sastu 132 HM
|
|
|
Post by Sastu on Nov 13, 2008 7:41:22 GMT 2
Äkäpussin onneton päivä
Siristelin silmiäni pimeässä illassa nähdäkseni tarhan portille. Valitettavasti en nähnyt kimoa ruunaa portilla, ja jouduin tarpomaan tarhan portille, ja siitä sitten tarhaan. Yritin tavoittaa katseellani Anttua, ja pikkuhiljaa silmäni tottuivat pimeään, ja aloin eroittamaan tarhan toisessa päässä hevosen muotoja saavan hahmon. Lähdin tarpomaan loskaiseen tarhaan, yrittäen pitää tasapainoni. Tuuli piiskasi ilkeästi vasemmalta.
Pian saavutin kohteeni, mutta huomasin hevosen olevan Eppu.
-No, missä se yks luuraa, mutisin taputtaen Eppua, tuijotellen ympärilleni.
Pian, kun olin jo kääntymässä, kuulin pärskähdyksen takaatani, ja käännyin hiukset entistä enemmän pystyssä katsomaan taakseni. Ruuna pärisytteli näreissään, ilmeisesti ei ilma miellyttänyt.
-Mennäänkös sisään, me kaikki kolme, kysyin tallin suurimmilta ruunilta, ottaen kummankin riimusta kiinni. Epulle tosin laitoin riimunnarun.
Rämmimme kolmistaan läpi loskan ja muun taivaalta tulleen höskän läpi. Onneksi saavutimme lopulta portin, ja taiteilin meidät pois tarhasta.
Talutin ruunat talliin, ja jätin ensimmäiseksi kyydistä Antun, jonka karsina oli ensimmäisenä. Talutin Epun omaan karsinaansa, ja suljin oven. Hain satulahuoneesta harjapakin ja kävin katsomassa listan.
-Taas sulla on tunti, huokaisin ruunalle.
Antulle oli unohdettu laittaa sadeloimi päälle, ja nyt ruuna oli kuin uitettu hevonen. Kaiken lisäksi vielä vähän kylmissään, ja tunnin alkuun oli aikaa.
Kuivasin Antun ja hoidin sen harjan ja hännän. Putsasin kaviot sun muuta, eikä ruuna sanonut mitään, vaikkei ollut edes kiinni.
-Toivottavasti et oo saamas flunssaa, puhelin Antulle.
Hoidettuani Antun huolellisesti hain vielä fleece-loimen, ja laitoin sen Antulle.
-Toivottavasti tää auttaa edes vähän, sanoin ja rapsuttelin Anttua päästä.
Suutelin sitä kevyesti turvalle, ja hain sille heinää, koska tuntiin oli vielä aikaa.
Sitten menin toimistoon, ja taiteilin lapun, jossa luki "Antulle sadeloimi päälle jos sataa tai tulee loskaa!" ja vein sen karsinan oveen. Ainakin muistettaisi seuraavalla kerralla.
Menin sitten putsaamaan Antun varusteita.
|
|
|
Post by Sastu on Nov 14, 2008 9:09:22 GMT 2
Kyllä Anttukin osaa
-Anttu perkele, kirosin lähtiessäni karanneen ruunan perään.
Anttu oli "säikähtänyt" punaisella pyörällä tulevaa Nanaa, ja veti narun kädestäni. Nyt ruuna nelisti pitkin tallipihaa, kunnes sain ohjattua sen kentälle, mistä se ei voisi paeta.
-Nyt loppuu tää leikkiminen, komensin Anttua ruunan väistellessä riimunnarua.
Lopulta ruuna heitti leikillisesti päätään ja pärskähti, antaen samalla minulle mahdollisuuden saada riimusta kiinni, ja käytin mahikseni.
-Hahaa, oletpas kiinni, naurahdin Antun hölmistyneelle ilmeelle.
Siinä samassa Anttu pisti korvansa luimuun.
-Huono häviäjä, aidalla keikkuva Ros virnuili.
Talutin ruunan talliin, ja kävin katsomassa listoja. Huokaisin jo toivoni menettäneenä, kun näin Antun nimen. Mutta kun katsoin ratsastajan nimen, huomasin, että Anne oli laittanut mut ja Antun tunnille.
-Jesjesjesjes, tuuletin, ja hain nopeasti harjapakin ja suitset -menisin ilman satulaa.
Palasin Antun luokse, joka virnisteli kaltereiden takana. Se varmaan arvasi, mitä oli tulossa. Otin harjan harjapakista, ja aukaisin karsinan oven, joka aukesi narahtaen. Menin rauhallisesti Antun pään viereen, ja rapsuttelin sitä hetken. Anttu rauhoittui vähän, ja pääsin harjaamaan.
-Vieläkö se on noin äksy, miesääni kysyi karsinalta.
Vilkaisin karsinan ovelle, jossa nojaili mies. Aluksi en tunnistanut, että kuka hän oli.
-Etitkö jotain, kysyin.
-Joo itse asiassa. Missäs Anne on, miehen ääni kuulosti tutulta. Vasta, kun tämä salaperäinen mies nosti vähän stetsoniaan ylös, tunnistin hänet Kristeriksi.
Naurahdin.
-Anne on maneesissa pitämäs tuntia, vastasin, saaden Antun hoidettua kokonaan, ja laittaen kypärää päähäni.
-Jaajaa. Meetkös ratsastamaan, Krister kysyi.
-Joo, tunnille itse asiassa, vastasin, purkaen ristityksiä suitsista.
Suitsitin Antun, ja säätelin remmejä, joita oli nähtävästi availtu, ja laitettu vääriin reikiin. Pian edelliset tuntilaiset tulivat talliin, ja pääsimme lähtemään.
Talutin Antun maneesille. Ruuna liikehti levottomasti, kun Krister punttasi minut selkään.
-Kiitti, sanoin miehelle, ja tämä katosi ensimmäisenä maneesiin. Me menimme vähän jäljessä.
Alkukäyntimme venyivät, kun Anne nauroi Kristerin kanssa. Lopulta arvon ratsastusopettajamme havahtui ja saimme alkaa ravailla. Anttu lähti kuin tykin suusta, ja jouduin ottamaan suusta aika kovasti. Lopulta Anttu veti äkki arvaamatta suurpukit, ja hetken selässä sinniteltyäni laskeuduin turvallisesti maahan jaloillani.
Anne tuli punttaamaan uudestaan, ja vaikka nyt Anttu pukitteli, pysyin selässä, sillä nyt tiesin sen pukittamaan.
-Senkin vanha kettu, naurahdin ruunalle sen yrittäessä pukittaa minua alas. Saisi tehdä paljon töitä, että päästäisin irti!
Sastu 134 HM
|
|
|
Post by Sastu on Nov 17, 2008 7:36:50 GMT 2
I'm back again
Parin päivän turnauksen jäljiltä kurkkuni oli käheä, polveni kuin jyrän alle jääneet, ja kaiken lisäksi oli nenässä joku ihme teippi, koska oli tullut vähän kähinää turnauksen jälkeen parin pojan kanssa. Sen jäljiltä nenä vielä kipeä, ja teippi oli siinä jonkun ihmeen takia, jotain äidin hössötyksiä. No saipahan pojatkin saman verran ruhjeita.
Haukottelin makeasti, kun astuin talliin. Sänky olisi houkutellut jäämään, mutta oli pakko tulla hääräilemään kahden apinan kanssa. Olihan ikävää jo kertynyt itselleni, mutta luulen, ettei se ollut molemminpuolista. No, ei sitä koskaan voi olla varma...
Ruuna rouskutteli tyytyväisenä ruokiansa, kun jäin tuijottamaan sen syömistä karsinan ovelle. Kun se sitten huomasi minut, se pani korvat tiukasti luimuun ja paljasti hampaansa.
-Ooksä nyt niinku pahis, kysyin Antulta tyynesti.
Lopulta kun Anttu lopetti luimimisen, kävin tervehtimässä Rensua. Se oli vauhdikkaalla päällä, sen näki selvästi. Hyvä ettei pompannut karsinasta.
Kun käännyin sitten satulahuoneen puoleen, näin ihan uuden mieskasvon Jaakon vierellä. Arviolta 15-17 vuotias. Ihan ok'n näköinen.
-Heippa Jaakko, tervehdin miestä kävellen näiden kahden luokse.
-No terve vaan, Sastu. Mitä mies, Jaakko naurahti.
-Mitäs minä, vastasin, ja toinen miehistä mutisi jotain epäselvää ja lähti. -Kukas toi oli, kysyin toisen miehen ollessa kaukana.
-Etkö nää mitään yhdennäköisyyttä, Jaakko kysyi.
Kesti hetken, ennen kuin tajusin jutun.
-Oliks toi sun pikkubroidi, henkäisin.
-Joo, Kristian. Mut nyt autat mua heittämään nää kopukat ulos, mies jatkoi ja lähti harppomaan hevosten luokse.
Heitimme hevoset ulos, mutta omasta pyynnöstäni Anttu jäi vielä talliin. Jouduimme juoksemaan hetken Rensun ja Leevin perässä, kun orit vetäisivät itsensä irti otteistamme. Puhisten palasin talliin, ja Antun hätääntyneet kiljahdukset kaikuivat tallissa.
Hain harjapakin, ja menin ruunan luokse. Päätin harjata sen ulkona, jotta en tulisi kuuroksi.
Anttu rauhoittui heti päästessään näköetäisyydelle muista hevosista. Sidoin sen kiinni puomiin löysästi, ja aloin harjaamaan ruunaa. Se irvisteli kuin olisi syönyt sitruunan, eli todella kauniisti.
Hoidin ruunan pirteästi ja huolellisesti, ja huomasin kuinka olin kaivannut tätä jokapäiväistä toimenpidettä. Kun olin hoitanut ruunan, mulle tuli aina hyvä mieli, koska olin tehnyt jotain hyödyllistä. En ollut tarpeeton.
Vein ruunan taputuksien saattelemana tarhaan, ja palasin talliin. Pyyhin vielä Antun kamoja sienellä, ja palasin talliin putsaamaan sen karsinaa. Ja voin sanoa, että loppujen lopuksi minulla oli ollut ikävä jopa lannan luomista!
|
|