Post by Josefiina on Feb 20, 2010 16:13:10 GMT 2
20.02. Banaanit uralla
XTT oli vaipunut sikeään talviuneen, mutta helmikuun hanget saisivat herätellä kerhon takaisin eloon. Uuden energiapuuskan innostamana olin koonnut extremeläiset maneesiin ratsastustunnin merkeissä, ja tiedossa oli valmiiksi suunniteltua, hauskaa puuhaa myös tuleville viikoille. Hengitykseni höyrysi silmäillessäni edessäni seisovia ratsukoita.
Loviisa – Humu
Maiss – Pikku
Sini – Pella
Fiia – Kamuliini
Tauon aikana ratsastajat olivat kenties jo ehtineet kehittyä ja kokea lisää, ja voisimme kokeilla yhä rohkeammin uusia hevoselämyksiä niin selästä kuin maastakin käsin.
Kiersin auttamassa ratsastajat selkään ja kajautin lauseen, jonka toistin lähestulkoon jok'ikisen tunnin alussa: ”Oikea kierros, vapaa käynti ja löysät ohjat!”
Ja niin jokainen ratsukko lähti kiertämään kaviouraa; Pikku korvat kiltisti hörössä, Pella vähän happamana, Humu reippaan rennosti ja Kamuliini lapsekkaan innostuneena. Nuori suomenhevonen sai suupieleni hymyyn: se ei ollut vielä rutinoitunut tuntiratsun ammatiinsa, ja jokainen tunti oli sille kuin uusi seikkailu. Tosin Seppeleen tuntipollet eivät yleisestikään olleet mitään elämäänsä kyllästyneitä kehäraakkeja: homma pysyi mielekkäänä, kun sen vastapainona olivat esimerkiksi rentouttavat maastoreissut hoitajien kanssa ja vapaat viikonloput.
Tarkkailin ratsastajia puoliksi omissa ajatuksissani – Antun jalka oli jo reilassa mutta konitohtori oli tulossa tarkastamaan sen ja tsekkaamaan samalla tiineet tammat – ja huikkailin samalla ohjeita kentällä käppäilijöille: ”Pikun turpista pitäis kiristää, Maiss”, ”Sini, tuus hakeen raippa, Pella näyttää aika tahmealta!”, ”Vaikka Liinu kiiruhtaa, pidä Fiia käsi tosi kevyenä!” ja ”Loviisan jalustimet reiällä lyhyemmiksi”. Kun pollet alkoivat vertyä, kiskoin villapiponi silmiltäni ja kehotin ratsastajia kokoamaan ohjat. Hepat terästäytyivät; ne tiesivät, että työskentely alkoi.
”Nyt aletaan vähän pyöritellä niitä heppoja. Sinne päähän, jossa Pella ja Sini on nyt, tehdään iiiso pääty-ympyrä, joka kulkee kaviouraa pitkin, tai uran sisäreunaa pitkin, jos muuten tulee törmäilyjä. Toiseen päähän taas tehdään noin kymmenen metrin säteinen voltti. Tämä mennään ravissa, joten hepat hölkkäämään!”
Ratsastajat tekivät työtä käskettyä ja hoitivat välimatkan kuntoon huomautettuani asiasta.
”Hevosen olisi tarkoitus kulkea vähänniinkuin banaanin muotoisena. Tässä tehtävässä asettaminen on tärkeää.”
Pella tuntui matelevan uralla, ja ponin laiskottelun katselu alkoi kyllästyttää minua. ”Sini, näpäytäpä sillä raipalla pohkeen taakse ihan rohkeasti. Pellan kuuluu reagoida ratsastajan apuihin, pohkeilla paukuttaminen vain turruttaa sen. Sillä on välillä tällaisia päiviä, mutta kyllä sen saa liikkumaankin – noin, jättebra!” Tyytyväisenä seurasin, miten Sini sai Pellan pulskiin koipiin liikettä. Mammalomansa jälkeen muutama ylimääräinen kilo oli jäänyt kummittelemaan russin vyötärölle, ja henkisesti se taisi vieläkin olla paussilla tuntsarin ammatistaan.
Katseeni siirtyi Fiiaan ja Kamuliiniin. ”Liinukan taas ei tartte höyrytä eteenpäin tolla lailla”, totesin. ”Tee pieniä, helliä pidätteitä, sen kovempaa kättä Liinu ei missään nimessä tarvitse. Riittää, että puristat kädet nyrkkiin. Liinu on hyvä ja herkkä hevonen, mutta ratsastajan on oltava skarppina koko ajan. Nyt näyttää paremmalta, kyllä se yhteinen sävel löytyy!”
Seuraavana uralla löntysti Pikku, joka ravasi vähän veltosti. Kurtistin kulmiani ja ladoin ohjeita: ”Voit, Maiss, ratsastaa Pikkua vähän reippaammin. Enkä tarkoita nyt vauhtia. Tiivistä istuntaasi, ota tuntuma suuhun ja liimaa pohkeet kylkiin, niin saadaan poniin ryhtiä. Pikku on tosi automaatti, mutta kyllä siitäkin irtoaa, kun vain osaa pyytää. Hyvä, hienoa!”
Loviisa hölskyi Humun selässä naama punakkana. ”Humun ravi on aika, öh, omaperäinen, mutta kyllä siihen tottuu. Kevennyksessä älä vain seiso jalustimilla vaan käytä myös vatsalihaksia, noin, hyvä! Voit ottaa vähän tiukemmat ohjat. Muista pitää Humu asetettuna, teet siis sisäohjalla pieniä puolipidätteitä niin, että saat hepan silmäkulman ja kaistaleen turpaakin näkyviin. Samalla ajat eteen ja muistat ulko-ohjan tuen. Hei, sehän onnistuu, mainiota!”
Oli yleiskatsauksen aika: ”Suoralla uralla ratsastus näyttää hyvältä, mutta hei, missä ne banskut? Sisäpohkeella heppa taipumaan, ulkoapujen tuki messissä. Skarppina, tytöt!”
Lopulta volteilla kulki hyvin asetettuja banaaneja, ja harjoitus tehtiin pariin kertaan myös toiseen suuntaan. Kamuliini alkoi saada ylimääräisiä höyryjä pois, Pikku oli saanut askeliinsa lennokkuutta, Pellan ravi näytti tahdikkaammalta ja Humukin toimi hyvin. Kun tehtävää oli tankattu kylliksi ja kevyt ravi alkoi poltella ratsastajien reisiä, komensin ratsukot käyntiin.
”Upeaa työskentelyä, kiittäkää polleja!”
Hevosten puhallellessa ja ratsastajien pyöritellessään nilkkojaan ja olkapäitään, selostin seuraavan tehtävän: ”Otetaan nyt siis aluksi ihan tavallisia kolmikaartisia kiemurauria. Muistakaa suoristaa hevoset välillä, ja kurveissa käytte uralla asti. Huolelliset, viimeistellyt tiet, askellajina ravi. Kun tämä alkaa sujua, vaikeutetaan hieman.”
Ratsastajat teivät työtä käskettyä. Pella alkoi vertyä Sinin ajaessa sitä eteenpäin tarmokkaasti. Hiukan tahmeasti russ vielä köpötteli, mutta eiköhän se viimeistään laukan aikana saisi vauhtia kinttuihinsa. ”Jaksaa, jaksaa, Sini! Se alkaa jo liikkua paremmin, onnittele itseäsi!” Pikku taas kiemurteli tottuneesti ja Maiss keskittyi ratsastukseen ankarasti. ”Hyvä Maiss, mutta Pikkuun saisi taas laittaa vähän puhtia. Noin, hyvä!”
Humu oikoi käännöksissä ja kiemuraurista tuli teräviä. Huomautettuani asiasta Loviisa korjasi heti virheen ja Humu alkoi hioa kiemuroita nöyrästi.
”Fiia, muista ulkotuki! Nyt Kamuliini kaatuu sisäänpäin. Ohjan ja pohkeen on oltava mukana, vaikka sä et niitä varsinaisesti tarvitsekaan.”
”Hoksatkaa vaihtaa kiemuroiden välissä kevennys, istutte siis kahdeksi askeleeksi satulaan. Joojoo, te osaatte, mutta mun pitää muodon vuoksi selittää nää asiat kädestä pitäen – siksi mua sanotaan ratsastuksenopettajaksi, eh.”
Vaihdoimme suuntaa ja vaikeutimme tehtävää: ”Nyt nostatte joka toisella kiemuralla laukan käytyänne uralla. Hm, mitenhän mä nyt tän fiksusti selittäisin... laukkaatte siis kaikki kiemuroiden suorat osuudet, tajuatteko? Hyvä. Siistit, pehmeät nostot. ”
Ratsastajat näyttivät vähän hämmentyneiltä, mutta pienen alkukangertelun jälkeen saimme homman pyörimään. Kamuliini innostui nostoista eikä olisi millään malttanut pudottaa raville; Fiia sai pidättää sitä koko istunnallaan. Sini sai tehostaa laukka-apujaan raipalla, ja Pella heitti kiukkuisen pukin tytön topakalle asenteelle. Maissilla ja Pikulla oli pieniä vaikeuksia; ruunan ravi oli taas vähän latteaa, ja energiaa saatiin hakemalla hakea ennenkuin laukka nousi ilman ajamista. Loviisalla taas oli vaikeuksia saada Humun kylkiin selkeät laukka-avut: suomenpienhevosen pom-pom-pompottava ravi ei ollut harjoitusravia ajatellen se mukavin askellaji. Lopulta ohjeistin Loviisaa nojaamaan tarpeeksi taaksepäin ja laukannostot alkoivat sujua.
Kun tehtävää oli jankattu kylliksi, armahdin ratsastajia: ”Sitten uralle ja käyntiin!”
Tyttöjen palautellessa raahasin kentän keskelle punaisen tötterön.
”Lopuksi otetaan vielä pieni vastalaukkaharjoitus. Tulette sieltä pitkältä sivulta tänne lyhyelle sivulle ravissa, sitten nostetta pääty-ympyrällä laukan ja jatkatte sitä samaa laukkaa tämän tötsän vasemmalta puolelta kääntäen sitten uralle. Tärkeää on, että pidätte laukkapohkeet selkeästi kiinni hevosten kyljissä, etteivät ne pääse vaihtamaan laukkaa välillä. Ainakin Pikulla ja Pellalla saa olla ihan reipas vauhti tossa pääty-ympyrällä, että ne jaksaa pitää sen laukan yllä loppuun asti. Onko tää kaikille selvä?”
(Havainnollistava kuva ilman pääty-ympyrää, jota en saanut piirrokseen fiksusti liitettyä)
Ensimmäisenä uralle lähtivät Fiia ja Kamuliini. Jännitin etukäteen vähän kaksikon puolesta; Liinu kun kuumui helposti ja teki usein ennalta-arvaamattomia kaahauksia. Fiia osasi nähtävästi itsekin epäillä samaa, sillä hän ohjasi Kamuliinin ympyrälle hyvin hitaassa ravissa ja nosti laukan huolitellusti. Liinu huiskautti häntäänsä pirteästi ja lähti – yllätys, yllätys – hönkimään yli-innokasta puolineliä. ”Toinen pääty-ympyrä heti perään! Pidä kädet rauhassa, pieniä pidätteitä, Fiia!” ohjeistin tyttöä, jonka ilme ei värähtänytkään, kun hän tottunein ottein pidätti Kamuliinin sopivaan tahtiin. ”Tosi hyvä, Fiia! Nyt tötterölle!”
Kamuliini hämmentyi ja vaihtoi laukan väkisin. ”Ei haittaa, Fiia, uusi yritys sitten. Kiitä heppaa, kyllä se parhaansa yritti!”
Maiss otti Pikun kanssa asiaan toisen lähestymistavan ja ohjasi ponin pääty-ympyrälle ruunaa kovasti eteen ajaen. Pikku nosti vähän laiskan laukan, mutta Maissin maiskutuksen ja pontevien pohkeiden avulla suoritti tehtävän mallikkaasti: laukka ei vaihtunut, vaikka vauhti loppua kohden hyytyikin. ”Hienoa, Maiss, teille riittää. Taputa Pikkua ja anna pitkää ohjaa!”
Loviisa hölskyi Humun ravissa holtittomasti ja näytti helpottuneelta tamman nostaessa innokkaan laukan. ”Voit Loviisa vähän pidättää, mutta toi on ihan hyvä vauhti. Pidä pohkeet kyljissä vaan!” neuvoin tyttöä, joka kieli poskessa yritti parhaansa. Humu hapuili hetken laukan kanssa, mutta päätti sitten olla vaihtamatta sitä turhaan ja niin myös tämä ratsukko selvisi haasteesta hyvin. ”Jee, Loviisa! Säkin vaan uralle käyntiin, rapsuta Humua.”
Sini oli tehnyt todellisen uroteon saadessaan Pellan vaihtamaan vaihdetta suurempaan, ja myös pääty-ympyrälle tultiin tarmokkaasti. Napakat pohkeet takasivat sen, että russ joutui nostamaan pyöreän, puhdikkaan laukan. Kolmiota lähestyessä tamma oli kahden vaiheilla, mutta Sini painaessa pohkeensa määrätietoisesti tamman kylkiin, se pysyi oikeassa laukassa.
”Vautsi, Sini, upeaa kunnostautumista. Pellakin loppukäynneille.”
”Vielä Fiialle ja Liinulle toinen yritys. Voit tulla, Fiia, pääty-ympyrälle vaikka käynnissä, siitä Liinu nostaa yleensä ihan nätin laukan. Valmistele sitä kuitenkin niin, että laukka on tarpeeksi energinen: ihan pikkiriikkisiä puolipidätteitä, jotta saat sen kuulolle, ja tiivis istunta.” Fiia teki työtä käskettyä ja Kamuliini oli valmis räjähtämään täyteen vauhtiin hetkenä minä hyvänsä: sen koko kroppa oli jännittynyt ja se näytti olevansa pakahtumaisillaan. Taas jouduttiin turvautumaan toiseen ympyrään, että saatiin suurimmat paineet päästeltyä, mutta lopulta Fiia ja Kamuliini selvisivät haasteesta kunniallisesti.
”Tosi taitavaa, Fiia! Liinukkakin vaan vapaaseen käyntiin.”
Ratsastajat pudottivat omatoimisesti jalustimet jaloistaan ja pyörittelivät nilkkojaan tyytyväisinä. Katselin ratsukkoja myhäillen. ”Kiitos tästä tunnista kaikille, hyvää petraamista kaikilta!” kehaisin. ”Teidän kanssa on tosi kiva työskennellä, ja jokainen tunti antaa energiaa aina seuraavan kerran suunnitteluun. Olette älyttömän kiva ryhmä! Lopputalvi ja alkukevät tapaillaan XTT:n kanssa sitten useamminkin – mulla on jo kaavailtuna vaikka ja mitä. Toiveita ja ehdotuksia saa jälleen antaa. Nyt saatte omatoimisesti loppuverrytellä pollet käynnissä. Hauskaa loppulauantaita!”
**
Tehtävät selitetty osin sekavasti, kysykää jos ette tajunneet. As you can see, XTT aktivoituu nyt ihan aikuisten oikeesti ;) Ryhmä-PM, jossa infoan tulevasta, tullee tänään. Toivottavasti tunti miellyttää! :)