Post by Josefiina on Aug 15, 2009 8:19:02 GMT 2
XTT aloittaa hieman kuivahkosti ihan peruskoulujauhannalla. Älkää huoliko, tämä tulee olemaan yksi niistä harvoista kerroista :)
Oheinen tarina ei sisällä cybervaikeita tehtäviä ratsukoille, sillä huomatkaa että mukana on eri-ikäisiä ja -tasoisia ratsastajia.
Seppeleen extremetallityttöjen jäsenet on nyt valittu. Tiedän päätösteni aiheuttavan kenties jonkinmoista närää, mutta samapa se. Elämässä joutuu jokainen kohtaamaan vakavampiakin vastaiskuja.
Joka tapauksessa, valitut vaikuttavat innokkailta, ja olen kutsunut heidät toimistoon puoli viideksi. Ja kun astelen talliin kymmenen yli neljä, löydän yllätyksekseni kaikki neljä tyttöä seisomassa innosta kihisten ilmoitustaulun edessä.
”Vihdoin!” puuskahtaa Loviisa oitis. ”Me jo ajateltiin, ettet sä tule ollenkaan!”
”Mutta mehän sovittiin puoli kuusi?” naurahdan huvittuneena.
”No meidän pitää ehtiä hakea vielä kopukat tarhasta ja kaikkee”, Maiss huomauttaa. ”Että eiköhän mennä jo?”
”Mennään, mennään”, virnistän ja ohjaan tytöt toimistoon. He valtaavat heti valkoisen sohvan ja asettuvat sille sekavassa hullunmyllyssä. Itse istun pöytäni ääreen, heitän tytöille kokistölkit minijääkaapista ja nappaan itsellenikin juotavaa.
”Elikkäs”, rykäisen keskeyttääkseni tyttöjen supinan ja hihityksen. ”Tervetuloa extremetallityttöihin!”
Tytöt taputtavat ja vislaavat, enkä voi olla naureskelematta.
”Juttu on siis se, että olen todella iloinen, että saatiin kokoon tällainen ryhmä. Toivoisin, että tunnit ovat kaikkien mielestä mukavia ja antoisia. Omia toiveita ja ideoita saa aina antaa, ja palautekin on enemmän kuin toivottua.” Hörppään limsaa välillä ja jatkan: ”Käsittääkseni ette kaikki tunne toisianne erityisemmin, ja ikäeroakin löytyy -” Loviisa näyttää minulle kieltään ”- mutta toivottavasti tutustutte paremmin, ja ehkä XTT onnistuu luomaan uusia kaverisuhteitakin.” Aukaisen vaaleanpunaisen kansion, jonka kanteen olen kirjoittanut persoonallisella käsialallani XTT 08/09 ->, ja plaraan papereita. ”Syksyn ohjelma ei ole täysin selvillä, mutta jonkinlaista olen jo ehtinyt kaavailla. Toivottavasti viihdytte XTTn parissa. Ja jos ei inspaa, niin muistakaa, että porukasta voi aina jäädä pois, en ota sitä mitenkään loukkauksena.”
Tytöt kuuntelevat tarkkaavaisesti.
”No niiin”, sanon lopulta hymyillen vinosti, ”haluatte varmaan tietää, mitä me tänään tehdään.”
”Jooooo!” kuuluu yhteinen mielipide.
”Okei. Tänään on tiedossa istuntaa sun muuta perussettiä – älkää nyt näyttäkö noin myrtyneiltä: miten mä voin suunnitella repertuaaria eteenpäin, jos en tiedä yhtään, mitä osaatte jo?!”
”Mutta istuntaa – hei pliis...”
”Odottakaapa, kun kuulette hevosvalinnat. Ne tulevat tässä:
Sini – Anttu
Loviisa – Tiia
Maiss – Luy
Fiia – Floora.
Miltä kuulostaa?”
”Luy”, Maiss toistaa järkyttyneenä. ”Ja mä rakastan shettiksiä...”
”Tiia!” Loviisa kiljaisee. ”Enhän mä saa sellasta tankkia edes liikkeelle!”
”Anttu syö mut melko varmasti”, Sini toteaa hihittäen.
”Istuntatunti plus Floora plus Fiia on yhtä kuin katastrofi”, kuuluu Fiian mielipide.
Mutta kukaan ei rupea purnaamaan valinnoista tosissaan, vaan porukka päätyy siihen, että vaihtelu virkistää.
”Sitten vaan hepat sisään ja valmiiksi”, komennan käteni yhteen lyöden. ”Tarhalistat löytyy ilmoitustaululta. Mä olen tässä lähistöllä ja onhan tuossa tallityttöjä pilvin pimein, joten apua kyllä saa. Anttu ja Floora kannattaa ainakin laittaa vaikka kahdelta puolen kiinni, Luy nyt menee ilmankin ja Tiiahan jököttää paikallaan ilman riimunnarua tai sen kanssa.”
”Älä huoli, sä pärjäät ihan satavarmasti”, Sini lupaa Loviisalle, joka näyttää epäluuloiselta tämäntuntisen ratsunsa suhteen. ”Tiia on ihan yhtä kiltti kuin Pampula, ellei kiltimpi.”
Myhäilen itsekseni, ehkä XTT tosiaan tuottaa toivottua tulosta.
Tuntilaiset hakevat ratsunsa ja pääsevät kummemmitta pulmitta laittamaan niitä kuntoon. Minä lakaisen ajankulukseni käytävää, revin ilmoitustaululta ikivanhoja ilmoituksia ja järjestelen satulahuonetta. Lopulta raahustan oleskeluhuoneeseen ja jään odottelemaan kello kuutta.
Varttia vaille lähden tallustamaan kentälle juuri parahiksi: tuntilaiset ovat valmiita ja lähtevät taluttamaan ratsujaan perässäni. On ihanan lämmintä. Otin varmuuden vuoksi kouraani vesipullon, ettei nestehukka pääse yllättämään. Ratsastajat taluttavat hevosensa kaartoon ja autan heitä kiristämään satulavyöt ja säätämään jalustimet. Jelpin myös jokaisen turvallisesti selkään: Floora yrittää lähteä Fiian alta, Anttu yrittää näykkiä Siniä, Loviisa ei saa nostettua jalkaansa jalustimeen ja Maiss tuijottaa Luyta kunnioituksensekoitteisen ihmetyksen vallassa.
”Mä en pääse tonne ikinä”, tyttö henkäisee.
”Tottakai sä pääset sinne”, tuhahdan, ”otas harjasta kiinni ni meitsi punttaa.”
Ja pian Maiss keikkuu Luyn selässä, kasvoillaan järkyttynyt ilme: ”Täältä näkee Indokiinaan asti!”
Nauran ja tsekkaan, että ratsukoilla on kaikki OK. Fiia pidättelee pehmeästi kuolaintaan levottomasti reuhtovaa Flooraa, Loviisa istuu Tiian selässä jännittyneesti hihittäen, Sini taputtelee Antun kaulaa, ja Maiss näyttää hiukan pahoinvoivalta. Tepastelen kentän keskelle, Tiian ja Flooran väliin.
”Ennenkuin lähdette minnekään, nouskaa seisomaan jalustimilla.”
Tytöt näyttävät hämmästyneiltä, mutta tottelevat kuitenkin.
”Ja nyt, nojautukaa eteenpäin satulassa. Ei kevyeeseen istuntaan, vaan koko keholla satulan kaaren yli. Nii-in, tietenkään se ei onnistu, jos te ette anna jalkojen liikkua! Eli viekää jalat niin taakse, että pysytte siinä – noin, hyvä. Sitten istukaa alas ja tattarataa, teidän jalat on oikeella kohdalla! Tämä on hyvä tapa korjata istuntaa myös kesken ratsastuksen.”
”Ja sitten oikea kierros, pitkät ohjat!”
Floora lähtee edelle ripeää käyntiä, Luy seuraa perässä tyynesti, Anttu askeltaa reippaasti ja Tiia löntystelee pehmeästi.
Tytöt totuttelevat ratsuihinsa rauhassa. Fiialla on tekemistä ex-ravurinsa kanssa, Anttu lompsii tottuneesti, Luy kulkee korskeasti ja Tiia matelee tuttuun tapaansa.
”Loviisa, siihen lehmään saa laittaa vähän vauhtia”, minun on pakko lopulta huomauttaa, kun Tiia näyttää nukkuvan liikkuessaan ja Floora saa ratsukon jo melkein kierroksella kiinni.
”Miks?” Loviisa katsahtaa minuun hölmistyneenä. ”Tää on just ihanan rentoa!”
Pyöräyttelen silmiäni. ”Noh, katotaan onko ihanan rentoa sitten, kun sä haluat saada siihen vauhtia. Okei, menkää sitten tuota vauhtia alkuverkat, mutta sitten laitat sen liikkumaan, jooko?”
”Selvä, pomo”, Loviisa nyökkää.
Noin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen hevoset ovat tarpeeksi vertyneitä rentoon ravityöskentelyyn.
”Noniin, ottakaahan sitten ohjastuntuma ja välimatkat kuntoon. Koska teitä on vaan neljä, niin me mahdutaankin treenaamaan kunnolla.” Odotan, että Luy ja Floora kurvaavat kentän vastakkaisille sivuille. ”Nyt on tosi hyvät välit, yrittäkää pitää nää. Ja sitten jalustimet ristiin kaulalle!”
”Pysynköhän mä täällä?” Fiia mutisee kulmiaan kurtistaen. Tytön naama on jo melko punainen, sillä Floora vempuilee jatkuvasti.
”Pysyt, pysyt”, vakuutan ja hölkkään Flooran rinnalle siksi aikaa, että Fiia saa heitettyä jalustimet kaulan yli. Maiss ja Sini ovat jo homman tehneet, mutta Loviisa katsoo minua kummastuneena. ”Siis miten?”
Juoksen Tiian luokse ja näytän mallia. ”Kas näin.”
”Mähän tipun täältä heti!” Loviisa älähtää ja tarttuu tukevasti Tiian harjaan.
”No tossa vauhdissa et tipu”, tokaisen ja astelen takaisin kentän keskelle.
”Okei, sitten harjoitusravi!”
Floora ponkaisee epätasaiseen kiitoraviin heti, kun Fiia hellittää ohjista. Tyttö hoippuu vaarallisen näköisesti tamman kaulalla, ja minä kiirehdin auttamaan. Tartun lämminverisen ohjiin ja hidastan sen menoa sen verran, että Fiia saa könyttyä itsensä takaisin satulaan. ”Kiitti”, hän huoahtaa.
Anttu ravaa kyllästyneen oloisesti ja penseästi. Ihan, kuin kimoa ruunaa ei koko touhu voisi vähempää kiinnostaa. Neuvon Siniä napauttamaan hevosta pohkeilla, ja tyttö tekee työtä käskettyä. Anttu terästäytyykin heti, vain lässähtääkseen hetken päästä uudelleen ryhdittömään, vastentahtoiseen hölköttelyyn. Sini muistuttaa Anttua uudelleen, ja nyt Anttu ravaa reippaammin.
Loviisalla ei ole vielä kovinkaan paljon voimaa jaloissaan, ja siksi hän joutuu suorastaan paukuttamaan Tiian kylkiä. Puoliverinen menee korkeintaan keskivauhtista käyntiä ja viis veisaa tytön komennoista. Ojennan Loviisalle raipan.
”Ota ohjat yhteen käteen ja napsauta raipalla pohkeen taakse, tähän kohtaan. Älä anna sen hidastaa missään vaiheessa. Pohkeet on ensisijainen keino, mutta raippaa saa käyttää ihan rohkeasti tuolla lailla näpäyttämällä. Tiia ei ole posliinia, ennemminkin pahvia...”
Ensin Loviisa vain hipelöi raipalla Tiiaa, saamatta toivomaansa reaktiota. Kun hän uskaltaa koskettaa tamman kylkeä rohkeammin, Tiia nostaa yllättyneenä rauhallisen, mutta ihan energisen ravin. Loviisa kiljahtaa ja tarttuu tamman harjaan, pysyen kuitenkin satulassa.
Maiss joutuu hänkin turvautumaan Luyn harjaan: ison torinhevosjätin askeleet ovat valtavia poneihin tottuneelle tytölle. Luy askeltaa lennokkaasti ja innokkaasti, ja neuvon ratsastajaa totuttelemaan ruunaan rauhassa ja mukailemaan liikettä.
”Siellä ei tartte istua suolapatsaana, saa pomppia.”
Kun kaikki ravaavat uralla enemmän tai vähemmän turvallisesti, raahaan nopeasti neljä puomia (kaksi lyhyempää ja kaksi pitempää) ja teen niistä neliön, jonka kulmat ovat auki.
”Nyt ottakaa pitkien ja lyhyiden sivujen keskelle voltit niin, että käytte aina neliön sisässä. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Ette? Okei, havainnollistetaan. Käännäpä Sini Anttu siitä tänne.” Ryntään Antun suupieleen kiinni ja juoksen ruunan vieressä kääntäen sen suunnilleen ympyränmuotoiselle voltille niin, että kierrämme lähimpänä olevan puomin.
”Hoksaatteko nyt?” Katseeni kiertää tuntilaisissa, jotka nyökyttelevät.
”No niin, hyvä. Elikkä joka sivulla voltti, päädyissä isommat ja pitkillä sivuilla pienemmät. Loviisa voi mennä aluksi voltit käynnissä, muut menee ravissa. Käyttäkää sisäpohjetta ja painakaa sisäohja kaulaan kiinni, ulko-ohja tukee.”
Seisahdan itse keskelle puomineliötä. ”Mua ei sitten listitä”, murahdan ratsukoille muka uhkaavasti.
”No siirry siitä sitten”, Fiia neuvoo virnistäen.
Maiss ohjaa Luyn vähän kömpelösti voltille. Kun voltista uhkaa tulla epämääräinen soikio, kiljun ratsastajaa käyttämään tuntuvammin ulkopohjetta. ”Älä jää kiinni sen suuhun, vaan pohje, pohje, pohje! Noin. Älä kuitenkaan päästä ohjia roikkumaan vaan pidä ne käsissä, ulko-ohja kaulaan kiinni... nyt näyttää paremmalta, hienoa Maiss!”
Maiss hymyilee minulle ohimennen anelevan näköisesti. Tytöllä on melkoisia vaikeuksia tottua Luikun jättimäisiin askeleisiin, ja siksi yksinkertaisetkin tehtävät ovat aluksi vaikeita. Ratsastaja pelkää menettävänsä hevosen hallinnan ja tukeutuu siksi liikaa ratsunsa suuhun.
Samaan aikaan Loviisa ähkii Tiian kanssa. Tallin nuorimpiin kuuluva pikkusiskoni ei saa puoliveristä oikein toimimaan. Talsin ratsukon luokse ja näytän Loviisalle kädestä pitäen, miten saada Tiia kunnon voltille.
”Paina tällä pohkeella ihan rohkeesti sitä kylkeä”, opastan ja painan samalla Loviisan jalan Tiiaan kiinni; tamma väistää heti kohteliaasti. ”Samalla sisäohja kaulaan kiinni. Pidä katse siinä suunnassa, minne ootte menossa, äläkä tuijota varpaitas tai hepan korvienväliä. Nonni, ja nyt taas ulkopohjetta, ettei mene neliskanttiseksi... noin, Loviisa! Ja heti, kun se alkaa hidastaa epäilyttävästi, napsauta pohkeilla. Sulla ei oo niin paljon lihasta vielä, että onnistuisit Tiiaa mukiloimaan – sori nyt vaan.”
Loviisa on läimäisevinään minua raipalla, mutta keskittyy sitten ratsastamiseen.
Silmälasipäisen tytön kasvoille nousee puna hänen muksauttaessaan Tiiaa tuntuvasti kylkiin. Tamma saakin heti energiapistoksen, ja ravaa nyt vauhdikkaammin, Loviisan hytkyessä tahdissa näyttävästi.
”Sä saat kyllä mennä ne voltit käynnissäkin..”
”Ei, mä haluan mennä ravissa”, Loviisa ilmoittaa ja yrittää näyttää ylpeältä pomppiessaan lehmänsä leveässä selässä edestakaisin.
Fiia on taitava ratsastaja, mutta Flooran kanssa hänenkin pinnaansa punnitaan. Lämminverinen ei jaksaisi kuunnella punatukkaisen naisenalun pidätteitä saati muita apuja, kun se vain vyöryy kaula ojossa mahdollisimman lähelle lajitovereitaan. Floorankin ravi vaatii Luyn lailla siedätyshoitoa, ja Fiia näyttää jo aavistuksen pahoinvoivalta.
”Floora ei oikein ymmärrä vielä pohjeapuja, vaan tulkitsee kaiken, mitä sä teet jaloillasi, vauhdinannoksi. Kannattaa siis käyttää pehmeästi ohjaa käännöksissäkin, ja istu mahdollisimman raskaasti kun pidätät. Just, mahtavaa, Fiia!”
Ratsukko kurvaa kiipperästi pääty-ympyrälle. Fiia nojaa hiukan taakse ja antaa Flooralle useamman, kevyen puolipidätteen. Tamma kääntelee korviaan ja pureskelee kuolainta. Se selvästi pohtii, miten regoida ratsastajan toimiin. Lopulta entinen ravuri hidastaa vauhtiaan hieman, kokeilumielessä.
”Jes, hyvä, nyt anna ohjaa ja taputa.”
Sinillä ja Antulla sujuu hyvin. Kokenut konkarikimo on mukava ratsastettava, ja Sini mukautuu ruunan raviin nopeasti. Sinikin käyttää ehkä tarpeettoman paljon ohjaa, ja huomautan asiasta.
”Sulla on nyt Sini aika kova käsi. Anttu menee hyvin, mutta vielä paremmin se menis, jos annat vähän ohjaa. Juuri noin, joo, huomaatko? Se alkoi heti pyöristyä. Tosi nättiä ratsastusta, Sini!”
Tytöt ratsastavat naamat punaisina, pakertaen tosissaan. Volteista tulee välillä kananmunia tai suorakulmioita, mutta mukaan mahtuu myös onnistuneempia yrityksiä.
Huomauttelen muutamia asioita tyttöjen istunnasta: Maiss nojaa eteen hartiat kyyryssä, jolloin istuminen on vielä vaikeampaa, joten kehotan tyttöä istumaan syvälle satulaan ja nojaamaan ennemmin hieman taakse. Fiian jalat ovat liian edessä; ohjaan hänet korjaamaan niiden paikka alussa tekemällämme etunojaharjoituksella. Loviisa horjuu selässä epävarmasti, joten neuvon häntä kuvittelemaan jalkansa mahdollisimman pitkästi, ikään kuin 'työntämään' ne alas. Sinikin istuu hieman köyryssä; käsken häntä kuvittelemaan niskaansa narun, joka pitää selän suorassa.
”Ja sitten käynti!”
Helpottuneina tytöt hidastavat ratsujaan.
”Pyöritelkääs sitten nilkkoja ja olkapäitä, ettette ole ihan jumissa.”
Ratsastajat tekevät työtä käskettyä. Vinkkaan heitä venyttelemään myös koskettamalla vastakkaisella kädellä varpaidensa kärkiä. Kun tytöt ovat saaneet levähtää hetken aikaa ja olemme vaihtaneet suuntaa, annan uuden komennon:
”Nyt nostatte laukan pitkän sivun jälkeen, ja menette pääty-ympyrän laukassa. Pitkällä sivulla ravataan ja siellä voltti tulee siis ravissa.”
”Laukkaanko mäkin”, Loviisa ihmettelee.
”Et, sä saat mennä pääty-ympyrät ravissa ja pitkät sivut käynnissä tai ravissa, kummassa haluat.”
”Okei, kiva!”
Ensimmäisenä laukan nostaa Luy.
”Väärä laukka!” kiekaisen heti, kun ruuna ottaa ensimmäiset laukka-askeleensa. ”Vaihda ravin kautta!”
Maiss vaihtaa laukan ja nauttii selvästi enemmän Luikun hieman pomppivasta, mutta miellyttävästä laukasta. Ohjat eivät kuitenkaan ole tuntumalla, ja torinhevonen käy kuopaisemassa pitkällä sivulla.
”Ulkopohje! Ulko-ohja kiinni kaulaan!” minä rääkäisen ja niin Maiss saa kuin saakin ruunan käännettyä takaisin voltille. Loppusuoritus on kelvollinen, ja kehaisen ratsukkoa.
Seuraavaksi Tiia ja Loviisa. Loviisalla on edelleen vaikeuksia pysyä selässä, mutta sisulla hän välttää monet tippumiset. Tyttö ottaa tukevan otteen harjasta ja kääntää Tiian määrätietoisesti voltille – vähän liiankin määrätietoisesti, sillä hyvin alkanut ympyrä pienenee olemattomaksi kiepsahdukseksi.
”Älä riuhdo sitä sisäohjaa, vaan tee kunnon ympyrä ja käytä pohkeitasi. Se hevonen tottelee ihan varmasti.”
Sini ja Anttu. Anttu nostaa laukan hieman haluttomasti, ja käsken Sinin palaamaan heti pitkälle sivulle. ”Nyt ajat sitä hevosta kunnolla eteen, sä saat siitä irti paljon enemmän! Sen pitää suorastaan riuhtaista ittensä laukkaan sun merkistä.”
Sini koittaa uudelleen, ja nyt nosto on jo energisempi. Tyttö kannustaa Anttua istunnallaan, ja voltista tulee vauhdikas. Annan kaksikolle aplodit.
Floora onkin vaikeampi pala. Lämppäritamma käy kuumana, ja Fiialla on täysi työ sen pidättelemisessä.
”Pidä se käynnissä kulmaan asti, ja nosta sitten laukka. Tosi selvät pohkeet, ääni mukaan. Floora pitää oikeestaan vielä ajaa laukkaan, se ei oikein hoksaa apuja.”
Fiia nyökkää lyhyesti, ja antaa Flooralle hiukan ohjaa. Hän painaa tamman kylkiin voimakkaat laukkapohkeet, jolloin Margariini hypähtää ensin laukalle, mutta päätyy sitten ravaamaan kaula ylhäällä, kuolainta väistellen.
Ja ei kun uudestaan. Minä innostan Flooraa maiskuttaen, mutta ei auta. Vasta viides kerta toden sanoo: Fiia istuu tiiviisti ja lopulta Floora suorastaan räjähtää laukkaan. Se viettää menemään korvat luimussa ja häntä soihtuna, mutta Fiia saa ratsunsa hallittua ja onnistuu juuri ja juuri ratsastamaan jonkunnäköisen voltin päätyyn.
Kun ratsukot ovat suorittaneet onnistuneet laukat molempiin päihin kahdesti, annan heidän ottaa pitkät ohjat. Ilokseni huomaan, että kaikki näyttävät tyytyväisiltä ratsuihinsa: Maiss istuu Luyn selässä täysin rennosti, Loviisa rapsuttaa Tiiaa kehuen tammaa vuolaasti, Fiia selvästi nauttii Flooran omalaatuisesta askelluksesta ja Sini setvii Antun harjaa sormillaan.
”Tänään ei siis tehty mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta tää on hyvä startti kaikelle tulevalle”, totean avatessani porttia loppuverryttelyjen jälkeen. ”Eli ei pelkoa siitä, että XTT oliskin täynnä pelkkiä istuntaharjoituksia! Ensi viikolla koetaankin taas jotain ihan muuta. Siihen asti hauskaa kouluviikkoa kaikille (kjäh kjäh) ja muistakaa, että ideoita ja palautetta saa aina antaa! Kiitos kaikille tunnista, ratsastitte upeasti!”
Oheinen tarina ei sisällä cybervaikeita tehtäviä ratsukoille, sillä huomatkaa että mukana on eri-ikäisiä ja -tasoisia ratsastajia.
15.8. Kantapäät alas, nyrkit ylös!
Seppeleen extremetallityttöjen jäsenet on nyt valittu. Tiedän päätösteni aiheuttavan kenties jonkinmoista närää, mutta samapa se. Elämässä joutuu jokainen kohtaamaan vakavampiakin vastaiskuja.
Joka tapauksessa, valitut vaikuttavat innokkailta, ja olen kutsunut heidät toimistoon puoli viideksi. Ja kun astelen talliin kymmenen yli neljä, löydän yllätyksekseni kaikki neljä tyttöä seisomassa innosta kihisten ilmoitustaulun edessä.
”Vihdoin!” puuskahtaa Loviisa oitis. ”Me jo ajateltiin, ettet sä tule ollenkaan!”
”Mutta mehän sovittiin puoli kuusi?” naurahdan huvittuneena.
”No meidän pitää ehtiä hakea vielä kopukat tarhasta ja kaikkee”, Maiss huomauttaa. ”Että eiköhän mennä jo?”
”Mennään, mennään”, virnistän ja ohjaan tytöt toimistoon. He valtaavat heti valkoisen sohvan ja asettuvat sille sekavassa hullunmyllyssä. Itse istun pöytäni ääreen, heitän tytöille kokistölkit minijääkaapista ja nappaan itsellenikin juotavaa.
”Elikkäs”, rykäisen keskeyttääkseni tyttöjen supinan ja hihityksen. ”Tervetuloa extremetallityttöihin!”
Tytöt taputtavat ja vislaavat, enkä voi olla naureskelematta.
”Juttu on siis se, että olen todella iloinen, että saatiin kokoon tällainen ryhmä. Toivoisin, että tunnit ovat kaikkien mielestä mukavia ja antoisia. Omia toiveita ja ideoita saa aina antaa, ja palautekin on enemmän kuin toivottua.” Hörppään limsaa välillä ja jatkan: ”Käsittääkseni ette kaikki tunne toisianne erityisemmin, ja ikäeroakin löytyy -” Loviisa näyttää minulle kieltään ”- mutta toivottavasti tutustutte paremmin, ja ehkä XTT onnistuu luomaan uusia kaverisuhteitakin.” Aukaisen vaaleanpunaisen kansion, jonka kanteen olen kirjoittanut persoonallisella käsialallani XTT 08/09 ->, ja plaraan papereita. ”Syksyn ohjelma ei ole täysin selvillä, mutta jonkinlaista olen jo ehtinyt kaavailla. Toivottavasti viihdytte XTTn parissa. Ja jos ei inspaa, niin muistakaa, että porukasta voi aina jäädä pois, en ota sitä mitenkään loukkauksena.”
Tytöt kuuntelevat tarkkaavaisesti.
”No niiin”, sanon lopulta hymyillen vinosti, ”haluatte varmaan tietää, mitä me tänään tehdään.”
”Jooooo!” kuuluu yhteinen mielipide.
”Okei. Tänään on tiedossa istuntaa sun muuta perussettiä – älkää nyt näyttäkö noin myrtyneiltä: miten mä voin suunnitella repertuaaria eteenpäin, jos en tiedä yhtään, mitä osaatte jo?!”
”Mutta istuntaa – hei pliis...”
”Odottakaapa, kun kuulette hevosvalinnat. Ne tulevat tässä:
Sini – Anttu
Loviisa – Tiia
Maiss – Luy
Fiia – Floora.
Miltä kuulostaa?”
”Luy”, Maiss toistaa järkyttyneenä. ”Ja mä rakastan shettiksiä...”
”Tiia!” Loviisa kiljaisee. ”Enhän mä saa sellasta tankkia edes liikkeelle!”
”Anttu syö mut melko varmasti”, Sini toteaa hihittäen.
”Istuntatunti plus Floora plus Fiia on yhtä kuin katastrofi”, kuuluu Fiian mielipide.
Mutta kukaan ei rupea purnaamaan valinnoista tosissaan, vaan porukka päätyy siihen, että vaihtelu virkistää.
”Sitten vaan hepat sisään ja valmiiksi”, komennan käteni yhteen lyöden. ”Tarhalistat löytyy ilmoitustaululta. Mä olen tässä lähistöllä ja onhan tuossa tallityttöjä pilvin pimein, joten apua kyllä saa. Anttu ja Floora kannattaa ainakin laittaa vaikka kahdelta puolen kiinni, Luy nyt menee ilmankin ja Tiiahan jököttää paikallaan ilman riimunnarua tai sen kanssa.”
”Älä huoli, sä pärjäät ihan satavarmasti”, Sini lupaa Loviisalle, joka näyttää epäluuloiselta tämäntuntisen ratsunsa suhteen. ”Tiia on ihan yhtä kiltti kuin Pampula, ellei kiltimpi.”
Myhäilen itsekseni, ehkä XTT tosiaan tuottaa toivottua tulosta.
Tuntilaiset hakevat ratsunsa ja pääsevät kummemmitta pulmitta laittamaan niitä kuntoon. Minä lakaisen ajankulukseni käytävää, revin ilmoitustaululta ikivanhoja ilmoituksia ja järjestelen satulahuonetta. Lopulta raahustan oleskeluhuoneeseen ja jään odottelemaan kello kuutta.
Varttia vaille lähden tallustamaan kentälle juuri parahiksi: tuntilaiset ovat valmiita ja lähtevät taluttamaan ratsujaan perässäni. On ihanan lämmintä. Otin varmuuden vuoksi kouraani vesipullon, ettei nestehukka pääse yllättämään. Ratsastajat taluttavat hevosensa kaartoon ja autan heitä kiristämään satulavyöt ja säätämään jalustimet. Jelpin myös jokaisen turvallisesti selkään: Floora yrittää lähteä Fiian alta, Anttu yrittää näykkiä Siniä, Loviisa ei saa nostettua jalkaansa jalustimeen ja Maiss tuijottaa Luyta kunnioituksensekoitteisen ihmetyksen vallassa.
”Mä en pääse tonne ikinä”, tyttö henkäisee.
”Tottakai sä pääset sinne”, tuhahdan, ”otas harjasta kiinni ni meitsi punttaa.”
Ja pian Maiss keikkuu Luyn selässä, kasvoillaan järkyttynyt ilme: ”Täältä näkee Indokiinaan asti!”
Nauran ja tsekkaan, että ratsukoilla on kaikki OK. Fiia pidättelee pehmeästi kuolaintaan levottomasti reuhtovaa Flooraa, Loviisa istuu Tiian selässä jännittyneesti hihittäen, Sini taputtelee Antun kaulaa, ja Maiss näyttää hiukan pahoinvoivalta. Tepastelen kentän keskelle, Tiian ja Flooran väliin.
”Ennenkuin lähdette minnekään, nouskaa seisomaan jalustimilla.”
Tytöt näyttävät hämmästyneiltä, mutta tottelevat kuitenkin.
”Ja nyt, nojautukaa eteenpäin satulassa. Ei kevyeeseen istuntaan, vaan koko keholla satulan kaaren yli. Nii-in, tietenkään se ei onnistu, jos te ette anna jalkojen liikkua! Eli viekää jalat niin taakse, että pysytte siinä – noin, hyvä. Sitten istukaa alas ja tattarataa, teidän jalat on oikeella kohdalla! Tämä on hyvä tapa korjata istuntaa myös kesken ratsastuksen.”
”Ja sitten oikea kierros, pitkät ohjat!”
Floora lähtee edelle ripeää käyntiä, Luy seuraa perässä tyynesti, Anttu askeltaa reippaasti ja Tiia löntystelee pehmeästi.
Tytöt totuttelevat ratsuihinsa rauhassa. Fiialla on tekemistä ex-ravurinsa kanssa, Anttu lompsii tottuneesti, Luy kulkee korskeasti ja Tiia matelee tuttuun tapaansa.
”Loviisa, siihen lehmään saa laittaa vähän vauhtia”, minun on pakko lopulta huomauttaa, kun Tiia näyttää nukkuvan liikkuessaan ja Floora saa ratsukon jo melkein kierroksella kiinni.
”Miks?” Loviisa katsahtaa minuun hölmistyneenä. ”Tää on just ihanan rentoa!”
Pyöräyttelen silmiäni. ”Noh, katotaan onko ihanan rentoa sitten, kun sä haluat saada siihen vauhtia. Okei, menkää sitten tuota vauhtia alkuverkat, mutta sitten laitat sen liikkumaan, jooko?”
”Selvä, pomo”, Loviisa nyökkää.
Noin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen hevoset ovat tarpeeksi vertyneitä rentoon ravityöskentelyyn.
”Noniin, ottakaahan sitten ohjastuntuma ja välimatkat kuntoon. Koska teitä on vaan neljä, niin me mahdutaankin treenaamaan kunnolla.” Odotan, että Luy ja Floora kurvaavat kentän vastakkaisille sivuille. ”Nyt on tosi hyvät välit, yrittäkää pitää nää. Ja sitten jalustimet ristiin kaulalle!”
”Pysynköhän mä täällä?” Fiia mutisee kulmiaan kurtistaen. Tytön naama on jo melko punainen, sillä Floora vempuilee jatkuvasti.
”Pysyt, pysyt”, vakuutan ja hölkkään Flooran rinnalle siksi aikaa, että Fiia saa heitettyä jalustimet kaulan yli. Maiss ja Sini ovat jo homman tehneet, mutta Loviisa katsoo minua kummastuneena. ”Siis miten?”
Juoksen Tiian luokse ja näytän mallia. ”Kas näin.”
”Mähän tipun täältä heti!” Loviisa älähtää ja tarttuu tukevasti Tiian harjaan.
”No tossa vauhdissa et tipu”, tokaisen ja astelen takaisin kentän keskelle.
”Okei, sitten harjoitusravi!”
Floora ponkaisee epätasaiseen kiitoraviin heti, kun Fiia hellittää ohjista. Tyttö hoippuu vaarallisen näköisesti tamman kaulalla, ja minä kiirehdin auttamaan. Tartun lämminverisen ohjiin ja hidastan sen menoa sen verran, että Fiia saa könyttyä itsensä takaisin satulaan. ”Kiitti”, hän huoahtaa.
Anttu ravaa kyllästyneen oloisesti ja penseästi. Ihan, kuin kimoa ruunaa ei koko touhu voisi vähempää kiinnostaa. Neuvon Siniä napauttamaan hevosta pohkeilla, ja tyttö tekee työtä käskettyä. Anttu terästäytyykin heti, vain lässähtääkseen hetken päästä uudelleen ryhdittömään, vastentahtoiseen hölköttelyyn. Sini muistuttaa Anttua uudelleen, ja nyt Anttu ravaa reippaammin.
Loviisalla ei ole vielä kovinkaan paljon voimaa jaloissaan, ja siksi hän joutuu suorastaan paukuttamaan Tiian kylkiä. Puoliverinen menee korkeintaan keskivauhtista käyntiä ja viis veisaa tytön komennoista. Ojennan Loviisalle raipan.
”Ota ohjat yhteen käteen ja napsauta raipalla pohkeen taakse, tähän kohtaan. Älä anna sen hidastaa missään vaiheessa. Pohkeet on ensisijainen keino, mutta raippaa saa käyttää ihan rohkeasti tuolla lailla näpäyttämällä. Tiia ei ole posliinia, ennemminkin pahvia...”
Ensin Loviisa vain hipelöi raipalla Tiiaa, saamatta toivomaansa reaktiota. Kun hän uskaltaa koskettaa tamman kylkeä rohkeammin, Tiia nostaa yllättyneenä rauhallisen, mutta ihan energisen ravin. Loviisa kiljahtaa ja tarttuu tamman harjaan, pysyen kuitenkin satulassa.
Maiss joutuu hänkin turvautumaan Luyn harjaan: ison torinhevosjätin askeleet ovat valtavia poneihin tottuneelle tytölle. Luy askeltaa lennokkaasti ja innokkaasti, ja neuvon ratsastajaa totuttelemaan ruunaan rauhassa ja mukailemaan liikettä.
”Siellä ei tartte istua suolapatsaana, saa pomppia.”
Kun kaikki ravaavat uralla enemmän tai vähemmän turvallisesti, raahaan nopeasti neljä puomia (kaksi lyhyempää ja kaksi pitempää) ja teen niistä neliön, jonka kulmat ovat auki.
”Nyt ottakaa pitkien ja lyhyiden sivujen keskelle voltit niin, että käytte aina neliön sisässä. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Ette? Okei, havainnollistetaan. Käännäpä Sini Anttu siitä tänne.” Ryntään Antun suupieleen kiinni ja juoksen ruunan vieressä kääntäen sen suunnilleen ympyränmuotoiselle voltille niin, että kierrämme lähimpänä olevan puomin.
”Hoksaatteko nyt?” Katseeni kiertää tuntilaisissa, jotka nyökyttelevät.
”No niin, hyvä. Elikkä joka sivulla voltti, päädyissä isommat ja pitkillä sivuilla pienemmät. Loviisa voi mennä aluksi voltit käynnissä, muut menee ravissa. Käyttäkää sisäpohjetta ja painakaa sisäohja kaulaan kiinni, ulko-ohja tukee.”
Seisahdan itse keskelle puomineliötä. ”Mua ei sitten listitä”, murahdan ratsukoille muka uhkaavasti.
”No siirry siitä sitten”, Fiia neuvoo virnistäen.
Maiss ohjaa Luyn vähän kömpelösti voltille. Kun voltista uhkaa tulla epämääräinen soikio, kiljun ratsastajaa käyttämään tuntuvammin ulkopohjetta. ”Älä jää kiinni sen suuhun, vaan pohje, pohje, pohje! Noin. Älä kuitenkaan päästä ohjia roikkumaan vaan pidä ne käsissä, ulko-ohja kaulaan kiinni... nyt näyttää paremmalta, hienoa Maiss!”
Maiss hymyilee minulle ohimennen anelevan näköisesti. Tytöllä on melkoisia vaikeuksia tottua Luikun jättimäisiin askeleisiin, ja siksi yksinkertaisetkin tehtävät ovat aluksi vaikeita. Ratsastaja pelkää menettävänsä hevosen hallinnan ja tukeutuu siksi liikaa ratsunsa suuhun.
Samaan aikaan Loviisa ähkii Tiian kanssa. Tallin nuorimpiin kuuluva pikkusiskoni ei saa puoliveristä oikein toimimaan. Talsin ratsukon luokse ja näytän Loviisalle kädestä pitäen, miten saada Tiia kunnon voltille.
”Paina tällä pohkeella ihan rohkeesti sitä kylkeä”, opastan ja painan samalla Loviisan jalan Tiiaan kiinni; tamma väistää heti kohteliaasti. ”Samalla sisäohja kaulaan kiinni. Pidä katse siinä suunnassa, minne ootte menossa, äläkä tuijota varpaitas tai hepan korvienväliä. Nonni, ja nyt taas ulkopohjetta, ettei mene neliskanttiseksi... noin, Loviisa! Ja heti, kun se alkaa hidastaa epäilyttävästi, napsauta pohkeilla. Sulla ei oo niin paljon lihasta vielä, että onnistuisit Tiiaa mukiloimaan – sori nyt vaan.”
Loviisa on läimäisevinään minua raipalla, mutta keskittyy sitten ratsastamiseen.
Silmälasipäisen tytön kasvoille nousee puna hänen muksauttaessaan Tiiaa tuntuvasti kylkiin. Tamma saakin heti energiapistoksen, ja ravaa nyt vauhdikkaammin, Loviisan hytkyessä tahdissa näyttävästi.
”Sä saat kyllä mennä ne voltit käynnissäkin..”
”Ei, mä haluan mennä ravissa”, Loviisa ilmoittaa ja yrittää näyttää ylpeältä pomppiessaan lehmänsä leveässä selässä edestakaisin.
Fiia on taitava ratsastaja, mutta Flooran kanssa hänenkin pinnaansa punnitaan. Lämminverinen ei jaksaisi kuunnella punatukkaisen naisenalun pidätteitä saati muita apuja, kun se vain vyöryy kaula ojossa mahdollisimman lähelle lajitovereitaan. Floorankin ravi vaatii Luyn lailla siedätyshoitoa, ja Fiia näyttää jo aavistuksen pahoinvoivalta.
”Floora ei oikein ymmärrä vielä pohjeapuja, vaan tulkitsee kaiken, mitä sä teet jaloillasi, vauhdinannoksi. Kannattaa siis käyttää pehmeästi ohjaa käännöksissäkin, ja istu mahdollisimman raskaasti kun pidätät. Just, mahtavaa, Fiia!”
Ratsukko kurvaa kiipperästi pääty-ympyrälle. Fiia nojaa hiukan taakse ja antaa Flooralle useamman, kevyen puolipidätteen. Tamma kääntelee korviaan ja pureskelee kuolainta. Se selvästi pohtii, miten regoida ratsastajan toimiin. Lopulta entinen ravuri hidastaa vauhtiaan hieman, kokeilumielessä.
”Jes, hyvä, nyt anna ohjaa ja taputa.”
Sinillä ja Antulla sujuu hyvin. Kokenut konkarikimo on mukava ratsastettava, ja Sini mukautuu ruunan raviin nopeasti. Sinikin käyttää ehkä tarpeettoman paljon ohjaa, ja huomautan asiasta.
”Sulla on nyt Sini aika kova käsi. Anttu menee hyvin, mutta vielä paremmin se menis, jos annat vähän ohjaa. Juuri noin, joo, huomaatko? Se alkoi heti pyöristyä. Tosi nättiä ratsastusta, Sini!”
Tytöt ratsastavat naamat punaisina, pakertaen tosissaan. Volteista tulee välillä kananmunia tai suorakulmioita, mutta mukaan mahtuu myös onnistuneempia yrityksiä.
Huomauttelen muutamia asioita tyttöjen istunnasta: Maiss nojaa eteen hartiat kyyryssä, jolloin istuminen on vielä vaikeampaa, joten kehotan tyttöä istumaan syvälle satulaan ja nojaamaan ennemmin hieman taakse. Fiian jalat ovat liian edessä; ohjaan hänet korjaamaan niiden paikka alussa tekemällämme etunojaharjoituksella. Loviisa horjuu selässä epävarmasti, joten neuvon häntä kuvittelemaan jalkansa mahdollisimman pitkästi, ikään kuin 'työntämään' ne alas. Sinikin istuu hieman köyryssä; käsken häntä kuvittelemaan niskaansa narun, joka pitää selän suorassa.
”Ja sitten käynti!”
Helpottuneina tytöt hidastavat ratsujaan.
”Pyöritelkääs sitten nilkkoja ja olkapäitä, ettette ole ihan jumissa.”
Ratsastajat tekevät työtä käskettyä. Vinkkaan heitä venyttelemään myös koskettamalla vastakkaisella kädellä varpaidensa kärkiä. Kun tytöt ovat saaneet levähtää hetken aikaa ja olemme vaihtaneet suuntaa, annan uuden komennon:
”Nyt nostatte laukan pitkän sivun jälkeen, ja menette pääty-ympyrän laukassa. Pitkällä sivulla ravataan ja siellä voltti tulee siis ravissa.”
”Laukkaanko mäkin”, Loviisa ihmettelee.
”Et, sä saat mennä pääty-ympyrät ravissa ja pitkät sivut käynnissä tai ravissa, kummassa haluat.”
”Okei, kiva!”
Ensimmäisenä laukan nostaa Luy.
”Väärä laukka!” kiekaisen heti, kun ruuna ottaa ensimmäiset laukka-askeleensa. ”Vaihda ravin kautta!”
Maiss vaihtaa laukan ja nauttii selvästi enemmän Luikun hieman pomppivasta, mutta miellyttävästä laukasta. Ohjat eivät kuitenkaan ole tuntumalla, ja torinhevonen käy kuopaisemassa pitkällä sivulla.
”Ulkopohje! Ulko-ohja kiinni kaulaan!” minä rääkäisen ja niin Maiss saa kuin saakin ruunan käännettyä takaisin voltille. Loppusuoritus on kelvollinen, ja kehaisen ratsukkoa.
Seuraavaksi Tiia ja Loviisa. Loviisalla on edelleen vaikeuksia pysyä selässä, mutta sisulla hän välttää monet tippumiset. Tyttö ottaa tukevan otteen harjasta ja kääntää Tiian määrätietoisesti voltille – vähän liiankin määrätietoisesti, sillä hyvin alkanut ympyrä pienenee olemattomaksi kiepsahdukseksi.
”Älä riuhdo sitä sisäohjaa, vaan tee kunnon ympyrä ja käytä pohkeitasi. Se hevonen tottelee ihan varmasti.”
Sini ja Anttu. Anttu nostaa laukan hieman haluttomasti, ja käsken Sinin palaamaan heti pitkälle sivulle. ”Nyt ajat sitä hevosta kunnolla eteen, sä saat siitä irti paljon enemmän! Sen pitää suorastaan riuhtaista ittensä laukkaan sun merkistä.”
Sini koittaa uudelleen, ja nyt nosto on jo energisempi. Tyttö kannustaa Anttua istunnallaan, ja voltista tulee vauhdikas. Annan kaksikolle aplodit.
Floora onkin vaikeampi pala. Lämppäritamma käy kuumana, ja Fiialla on täysi työ sen pidättelemisessä.
”Pidä se käynnissä kulmaan asti, ja nosta sitten laukka. Tosi selvät pohkeet, ääni mukaan. Floora pitää oikeestaan vielä ajaa laukkaan, se ei oikein hoksaa apuja.”
Fiia nyökkää lyhyesti, ja antaa Flooralle hiukan ohjaa. Hän painaa tamman kylkiin voimakkaat laukkapohkeet, jolloin Margariini hypähtää ensin laukalle, mutta päätyy sitten ravaamaan kaula ylhäällä, kuolainta väistellen.
Ja ei kun uudestaan. Minä innostan Flooraa maiskuttaen, mutta ei auta. Vasta viides kerta toden sanoo: Fiia istuu tiiviisti ja lopulta Floora suorastaan räjähtää laukkaan. Se viettää menemään korvat luimussa ja häntä soihtuna, mutta Fiia saa ratsunsa hallittua ja onnistuu juuri ja juuri ratsastamaan jonkunnäköisen voltin päätyyn.
Kun ratsukot ovat suorittaneet onnistuneet laukat molempiin päihin kahdesti, annan heidän ottaa pitkät ohjat. Ilokseni huomaan, että kaikki näyttävät tyytyväisiltä ratsuihinsa: Maiss istuu Luyn selässä täysin rennosti, Loviisa rapsuttaa Tiiaa kehuen tammaa vuolaasti, Fiia selvästi nauttii Flooran omalaatuisesta askelluksesta ja Sini setvii Antun harjaa sormillaan.
”Tänään ei siis tehty mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta tää on hyvä startti kaikelle tulevalle”, totean avatessani porttia loppuverryttelyjen jälkeen. ”Eli ei pelkoa siitä, että XTT oliskin täynnä pelkkiä istuntaharjoituksia! Ensi viikolla koetaankin taas jotain ihan muuta. Siihen asti hauskaa kouluviikkoa kaikille (kjäh kjäh) ja muistakaa, että ideoita ja palautetta saa aina antaa! Kiitos kaikille tunnista, ratsastitte upeasti!”