|
Post by Veera on May 25, 2009 20:35:20 GMT 2
Joo ei ole mikään kovin edustava kuva. Voin sanoa, että en juurikaan panostanut tuohon kuvaa, mikä on huono asia. Nooh, minä ja Manki sekä Brenna lähdettii kakspäällä uittaan auringonlaskuun. <3 -Vertti, Manki, ja Brene 19 HM
|
|
|
Post by Veera on May 28, 2009 13:15:41 GMT 2
Maksu Maastoon ilman satulaa-tunnista jonka piti Henni. (: -Veronica ja Manki 20 HM!
|
|
|
Post by Veera on May 30, 2009 11:56:56 GMT 2
Pukkiponi
Voi ei älä, Manki, pukita! Eikös me voitais tää juttu sopia? Oho nyt tuli pukki ja istuin selässä, kuin tukki. En pelkää enää Mankin pukkeja, vaikka eteen tulisi paljon suuria trukkeja.
Annan pohkeita sekä enemmän ohjeita. Manki esteen hyppää ja minä Mankin harjasta tupon nyppään. Vaik', vahinko se oli Manki kostaa sen. Se isot pukit heittää ja minä tunnen; koht' täältä joku lentää. Katson hiekkaa vaaleaa, ois sinne lento kaameaa.
Manki tuntee pelkoni ja ponin ajatukset selkeni. Se askeltaan pidentää ja viimeisen esteen yli hyppää. Maaliviiva ylitetään voitto on jo meidän ja soitto Brennalle tulee.
"Me voitettiin, vaikka pukitteluakin koitettiin!"
Tällainen hetken mielessäni pyörinyt ajatus tehdä runo tällaisesta 'kisahetkestä'. (: Toivottavasti Manki ei kisoissa pukittele tämähän oli vain kuvittelua!
-Veronica ja Manki
21 HM
|
|
|
Post by Veera on Jun 2, 2009 11:55:43 GMT 2
2.6.2009 Minä haluan ulos!
Kuulin tallikäytävältä ääniä ja hirnahdin kimakasti. Odotin, että jokin ohi kulkeva ihminen olisi edes voinut vilkaista minua, mutta turhaan. Kaikki vain kävelivät välinpitämättömästi ohitse, vaikka minä kuinka yritin olla kiltisti. Kuulin taas puheensorinaa ja tunnistin sen. Se oli luultavasti hoitajani. Hirnahdin taas kimakasti, mutta kukaan ei tullut. Kuopaisin turvetta ja liikahdin vaisusti karsinassani. Hirnahdin taas ja kuulin jonkun sanovan nimeni. Kurotin pään käytävälle, mutta näin vain pikkutyttöjä täynnä olevan tallikäytävän. Vetäisin pääni karsinan sisään erään pienen tytön yrittäessä silittää minua. Minusta se ei ollut hauskaa, sillä pinenet lapset voisivat tehdä jotain pelottavaa minulle.
Nyt, sitten kuulin selvästi askeleita jotka lähestyivät minua. Kuulin nimeni moneen kertaan ja kurotin pääni karsinasta ja näin rakkaan hoitajani ja omistajani tulevan luokseni. He juttelivat minulle ja silittivät minua. Annoin heidän tehdä niin, sillä olin jo tottunut heihin. Hirnahdin kerran kimakasti ja tytöt nauroivat minulle. Viskoin päätäni ja yritin selittää, että tahtoisin ulos.
Tytöt tulivat harjaamaan minua ja olin vähän taas vaisu. He eivät tainneet ymmärtääkään minua. Kuopaisin taas turvetta ja tytöt näyttivät nyt vähän vihaisilta ja ymmärsin, että he eivät pitäneet täsä, kun kuovin lattiaa.
Sitten näin Brenna käsissä riimun ja narun. Hirnahdin iloisesti ja annoin tyttöjen laittaa päitset minulle kiltisti. Veronicaksi nimitetty hoitajani avasi karsinani oven ja säntäsin siitä ulos Brennan tullessa perässäni. Brenna ja hoitajani rääkäisi minulle lujasti ja pysähdyin. Ymmärsin taas teheneeni virheen. Hörähdin anteeksi pyytävästi ja tytöt leppyivät nopeasti. He taluttivat minut oman tarhani ohitse ja hirnahdin äänekkäästi. Tytöt eivät välittäneet. Ja pian tunsin Veronican hyppäävän seälkääni. Pukitin pienesti, mutta tyttö pysyi selässäni. Brenna piti minusta edelleen kiinni ja pian näin edessä olevan suuren vihrean aitauksen. Tunnistin sen kesälaitumeksi.
Hirnahdin taas ja tunsin kuinka hoitajani laskeutui selästäni. Olin innoissani. Aitaus oli täynnä vihreää ruohoa ja kavereita. Brenna ja Veronica päästivät minut vapaaksi kesälaitumelle. Vetelin iloitessani pukkeja ja laukkasin laitumen keskelle, jossa kaverinikin odotteli jo minua.
Nyt alkoi hevosillakin kesä!
-Vertti ja Mankii
22 HM
|
|
|
Post by brenna on Jun 8, 2009 12:03:47 GMT 2
Ota kiinni, jos saat!
"Kiitti kyydistä", totesin ja hyppäsin alas sinisen skootterin takaistuimelta. "Mitäs täs", Teemu tokaisi kun ojensin hänelle kypäräni. "Kiva ku joku vaivautuu aamulla heittämää miut tallille!" naurahdin ja katsoin miten poika asetti kypärän skootterin sarveen. "Jeps, mutta mä olen menossa tässä Miinalle samaa tietä. Mä meen nyt!" poika tokaisi hymyillen ja käynnisti moottorin. "Moro!" heilautin vielä kättäni, ennen kuin käännyin ympäri, avaamaan tallin oven, joka oli jo ihmetyksekseni auki ja oviaukossa seisoi yllättyneen näköisiä tyttöjä. "Onks toi sun uus poikaystävä?" Sini kysyi ja Veronica tirskahti tytön vieressä. "Ei", vastasin kylmän rauhallisena, koska puhuin totta. "Miks se sitte toi sut tallille?" Jokeri kysyi ivallinen hymy kasvoillaan. "Koska soitin sille aamulla, onko se menossa tyttöystävälleen. Teemu asuu ihan meidän naapurissa ja Miina täällä tallin lähellä niin mikäs siinä, heittihän se", totesin ja tunkeuduin lopulta tyttöjen ohi ilmoitustaululle. Oli ihmisten vaikea ymmärtää että voi olla kaveripoikia, eikä kaikkien kanssa ollut säpinää. Tuhahdin huvittuneena silmäillessäni tuntilistoja.
Aurinko paistoi lämpimästi ja kevyt tuuli sai puiden ja pensaiden oksat liikahtelemaan kevyesti. Astelin kohti kesälaitumia punaista omenaa toisessa kädessäni pyöritellen. Olin varautunut, sillä tuntiessani ponini, ei tämä herra ollut helpoin pyydystettävä tällaisena päivänä laajalta laitumelta.
Pujahdin valkoiseksi maalattujen aitojen ali vihreälle laitumelle ja katselin tyhjältä vaikuttavaa laidunta. Ilmeisesti kaikki olivat siirtyneet jonnekin varjoisampaan paikkaan laiduntamaan ja kärpäsiä karkuun varjoon, puitten alle. Lähdin astelemaan kohti puita ja pian näinkin Pampulan paksun hännän heilahtelevan puiden välissä. "Mankii, ooks sie siel?" huudahdin ja näin liikettä. Kermaturkkinen ruuna nousi maasta ja ravisteli kerääntyneet hiekat turkistaan aiheuttaen ympärilleen sankan hiekkasateen. "Hei, älä karkaa mihinkään!" huudahdin nähdessäni, miten ruuna lähti astelemaan kauemmas minusta. Tiesin että takaa ajo olisi turhaa ja käännyin kannoillani mutisten, että hakisin sittenkin Epun ja antaisin sille tämän omenan, jota pyörittelin käsissäni. Pian ympärilleni kokoontui kaikki tarhan ponit, paitsi Manki seisoi hämmentyneenä katsomaan minua. Pian ruuna tuli luimien häätämään viimeiseen asti norkuvan Pampulankin ja nappasi omenan, kun minä kiinnitin riimunnarun sen ruskeaan riimuun, joka oli hajoamispisteessä. "Sinulle täytyisi hankkia uusi riimu, nahkainen", totesin lähtiessäni taluttamaan poniani portille.
Tallin pihalla jätin ruunan vartoamaan minua harjauspuomille, kun lähdin hakemaan suuren pinon harjoja, joilla kävisin ponini läpi, hyvä ettei ruuna kuluisi puhki harjauksesta, sillä päätin tehdä ruunasta tallin puhtaimman!
Brenna&Manki 37 hm
|
|
|
Post by brenna on Jun 10, 2009 20:46:39 GMT 2
Täyden kuun aikaanKeskellä yötä piirsin : D Mutta olen tyytyväinen! <3 - pimeät Brenna ja Manki
38 hm
|
|
|
Post by Veera on Jun 13, 2009 21:53:33 GMT 2
13.6.2009 Esteitä!
Asetin suojat Mankin jalkaan ja katsoin tyytyväisenä lopputulosta, poni seisoi kiiltävänä ketjuissa pestyty varusteet päällä. Laitoin kypärän päähäni ja otin raipan matkaan ja lähdin kohti kenttää, jossa komeili muutama ristikko ja yksi n. 50 cm sarja. Sen ajattelin jättää loppuhuipennukseksi. Kipusin vikuroivan Mankin selkään ja kiristin satulavyötä. Jalustimet tuntuivat hyvältä ja annoin niiden olla. Manki hötkyi levottomasti, kunnes annoin ponille luvan lähtä kävelemään uralle. Manki käveli reippaasti eteenpäin ja roikutti kaulaa maassa ja yritti noukkia aidan pielestä houkuttelevia horsmia. Kokosin ohjat ja annoin ruunalle luvan siirtyä raviin.
Lämppäsin ruunaa volteilla ja kiemuraurilla ja pian aloin nostelemaan, sillä laukkoja. Vaihdoin suuntaa ja annoin ponille napakat laukkapohkeet. Manki totteli armollisesti apujani ja lähti pehmeään laukkaan. Tunsin ponin pukittavan ja näpäytin sitä raipalla kerran kunnolla. Manki riuhatisi ohjista ja pukitti kunnolla. Näpäytin uudestaan raipalla ja taas poni pukitti. Jatkoin raipan käyttämistä niin kauan, että poni tajusi lopettaa turhan pukittekun ja alkoi laukata kunnolla. Kehuin sitä ja tein laukassa muutaman voltin, joita oisi tarkemmin katsottuna luullut helposti kanamuniksi. Sipaisin Mankin harjaa sormenpäilläni ja annoin ruunan laukata oikein kunnolla.
Laukkasin toiseenkin kierrokseen ja Manki taas yritti päästä pukittelemaan, mutta pidin ohjat tiukasti käsissäni ja lämäytin sitä raipalla ja taas ruuna alkoi toimia. Muutama sadepisara valui taivaalta, mutta siinä se sitten olikin taivas avautui ja aurinko alkoi paahtaa kunnolla. Siirsin Mankin käyntiin ja heitin hupparin kentän laidalle ja ratsastin topissa. Manki korskui ja siirtyi helposti käyntiin. Taptin ponia ja katselin pientä ristikkoa joka oli pystytetty keskelle kenttää. Sen vieressä komeili sarja ja vähän korkeampi ristikko.
Keräsin ohjat takaisin tuntumalle ja pyysin Mankin raviin. Istuin harjotusravissa ja mittailin estettä joka suunnasta ja ajattelin, että millä tiellä tulisin sille. Päädyin siihen, että tekisin laukassa voltin ja ottaisin siitä suoran linjan halkaisijalta esteelle. Annoin Mankille laukkapohkeet ja ruuna hypähti innokaasti korvat hörössä laukalle. Tein laukassa voltin ja annoin napakat pohkeet vielä ennen ristikkoa. Manki otti vähän varaa esteelle ja ponnisti pikkusen liian aikaisin. Hivuttauduin kevyeen istuntaan ja Manki pomppasi esteen yli kevyesti. Hidastin menohaluista ponia esteen jälkeen reippaasti ja siirsin sen hillittyyn laukkaan ja sitä kutta raviin. Kehuin poikaa ja annoin sen arvata hetken letkeästi puolipitkin ohjin, kunnes aloin taas hyppäämään.
Pikkuinen ristikko alkoi tuntumaan jo vähän tylsältä ja päätin siirtyä isomoaan Mankin kanssa. Poni oli täynnä inota ja se pukitti muutaman pienen ilopukin. Ärjäisin ponille ja napautin sitä raipalla. Manki veti korvat luimuun ja teki ravista äkki pysähdyksen ja olin lentää selästä. Nykäisin ohjista kerran ja ärjäisin ponille. Anne katseli huvittuneesti ponin ja minun työskentelyä ja iski minulle silmää huomatessani naisen.
Hyppäsin isomman ristikon laukassa ja Manki otti sille kohtuu varman hypyn ja liiteli ilmavaralla esteen yli. Lennähdin alastulossa satulankaarelle ja pysäytin Mankin ja valittelin pyllyäni. Pian kuitenkin jatkoi sinnikkäästi poniherran kanssa työskentelyä ja vaihdoin suunnan. Päätin tulla suurta ristikkoa pari kertaa tähän suuntaan ja alkaa, sitten hääriä sarjan kimpussa. Manki veti pää ylhäällä laukassa esteelle ja ponnisti ristikon yli. Kehuin ponia ja siirsin sen hetkeksi käyntiin. Annoin Mankille pitkät ohjat ja otin itsekin hetkeksi jalustimet pois jalasta ja pyöräyttelin nilkkojani. Pian taas olimme Mankin kanssa tulossa esteille tälläkertaa tähtäimessä oli sarja. Manki kurvittelin sarjan A-osalle ja ponkkasi esteen kevyesti ja itsekin olin hyvin hypyssä mukana. Sarjan B-osa häämötti jo edessä ja pamautin pohkeet ruunan kylkiin ja olin jo hyppäämässä, kunnes ruuna veti liinat kiinni ja painoi pyllyn hiekkaan ja tunsin kuinka liitelin komeassa kaaressa esteen yli ja mätkähdin maahan selälleni. Onnekseni ohjat olivat kädessäni ja poni kurkotteli esteen yli turpa minua kohti. Nousin ylös ja puistelin hiekkaa vaatteistani. Peppuni oli kiepä, mutta en aikonut jättää ponia tähän vaan nousin nopeasti ja ketterästi takaisin selkään ja nostin Mankilla laukan.
Laukkautin risteytysponia kenttää ympäri ja hidasti sitä sitten hieman ja ohjasin sen hillityssä laukassa sarjalle ja Manki otti harkitun pompun esteelle ja liiteli a-osan yli hyvin ketterästi. Näpäytin raipalla Mankia lavalle hellästi ja ruuna höristeli korviaan ja kiihdytti askeltaan b-osalle tultuamme ja hyppäsi komeasti esteen yli. Nautin kyydistä ja annoin Mankin jatkaa laukkaa vielä esteen jälkeen laukka voltilla. Pian hidastin ruunan raviin ja vaihdoin, sillä suuntaa ja annoin ponin ravata piktin ohjin loppuravit. Huomasin Anne lähetävn kävelemään kohti tallia ja otin jalkkarit Mankilta kaulalle ja ravasin ponilla ilman jalkkareita.
Hteken päästä siirsin puuskuttavan ruunan käyntiin. Pian menin kaartoon ja hinauduin alas ponin selästä. Huomasin Mankin olevan hikinen ja löysäsin satulavyötä ja nostin jalustimet ylös. Talutin ponin talliin ja riisuin sen nopeasti.
Vein varusteet paikoilleen ja otin Mankin harjakopan ja menin takaisin sen karsinalle. Poni joi vettä ja en emnnyt häiritsemään sitä. Jätin harjapakin käytävälle ja hain sylillisen heiniä Mankille. Palasin takaisin ja heitin heinät Mankin turvan eteen karsinaan ja tulin itse harjojen kanssa perässä. Harjailin hikistä ponia ja annoin sille taskuassani jo jonkin aikaa olleen porkkanan ja Manki otti sen anataumuksella suuhun. Hymyilin ja rapustin ponia harjasta. Aina se vaan osasi olla niin… …Manki!
-Veronica ja Manki 23 HM
|
|
|
Post by Veera on Jun 17, 2009 17:30:57 GMT 2
17.6. Näistä on Manki tehty...<3i42.tinypic.com/35lxijb.jpgNyt minä otan itseäni niskasta kiinni ja hoidan aiankin neljä kertaa viikkoon. : D -Vertti ja Mertti 24 HM
|
|
|
Post by Veera on Jun 17, 2009 18:28:48 GMT 2
(Lisäsin vielä huomisen hoidon, kun en huomenna saata päästä koneelle) (:
|
|
|
Post by Veera on Jun 20, 2009 11:08:39 GMT 2
20.6 Poniromanssi
Hyväilin Mankin pehemään turkkia, jonka olin juuri harjannut. Poni haukotteli ja pian Brenna tuli luoksemme satuloiden ja suitsien kanssa. Tyttö suitsitti tottuneesti vikuroivan ponin, joka olisi millä hetkellä hyvänsä voinut puraista tyttöä sormista.
Katselin Mankin ja Brennan menoa, kun he talsivat vierekkäin kentälle. Suljin portin ja hyppäsin kentän aidoille katselemaan hoidokkini ja sen omistajan menoa. Manki steppaili, kun Brenna yritti nousta tuolilta sen selkään.
-Viittitsä tulla auttaan, kun tää ei oikeen meinaa pysyä paikoillaan? Brenna kysyi ja mutisi jotain korvat luimussa olevalle ponille. -Ju, sanoin nopeasti ja hyppäsin aidalta kentälle ja tartuin hoitoponiani ohjista ja pitelin siitä kiinni, sillävälin, kun Brenna nousi sen selkään.
Nousin takaisin valkoisten aitojen päälle ja katsoin kuinka ratsukko eteni sujuvasti uralla. Brenna ratsasti todella hyvin, mutta Manki alkoi heti kujeilemaan ja veti päänsä aitojen alla kasvaville ruohotupuille.
Brenna läsäytti ponia raipalla ja se höristi heti korviaan ja oli kuulolla. Pian he alkoivat ravailemaan ja nostelemaan laukkoja. Manki keksi edelleen kaikenmoisia jekkuja, mutta päätin lähtö katsomaan mitä muille hoitajille kuuluisi, oleskeluhuoneeseen.
Olimme sopineet Brennan kanssa, että kävisin jäähdyttelemässä Mankin pienellä maastolenkillä, joten lähdin itseasiassa hakemaan seuralaista maastoon. Oleskeluhuone vilisi tyttöjä, mutta sitä mukaan niitä tuli kyllä myös poiskin, sillä nyt alkaisi päivän viimeinen tunti ja liki jokainen tuntsari menisi tälle tunnin ainoalle estetunnille.
Oleskeluhuoneen sohvalle jäi vain Kat, Reega, Nana ja Jenna. Istahdin sohvalle tyttöjen keskelle ja liityin mukaan keskusteluun, joka ilmeisesti liittyi tämänpäivän ratsastukseen.
- Hei, kun mie käyn jäähdyttelemässä Mankin tuolla pienellä maastolenkillä, joka vie sieltä peltojen poikki niin viittiskö joku lähtä mukaan? kysyin.
- Mie voisin kyllä muuten, mutta pitää mennä tänään Jambolla koulua, kun maastoilin, sillä eilen, Jenna sanoi.
- Sama mulla, Nana vakuutti ja katsoin Reegaa ja Kattia.
- Mä voisin tulla Seralla, kun mentiin eilen esteitä niin maastolenkki tekisi varmaan hyvää, Kat sanoi ja lähdimme yhdessä talliin varustamaan Seraa, sillä Brennahan meni Mankilla koulua kentällä. Hain oman kypäräni valmiiksi ja menin Seran karsinaan tutkailemaan kaunista tammaa. Kat jonka kanssa emme ole tyystyn koskaan vaihtaneet sanaakaan jutteli minulle, kuin oltaisi aina tunnettu. Mumisin hieman ujompana osapuolena jotain Mankista ja siitä, että hakisin sen nyt kentältä.
Kävelin rauhallisesti ulos tallista ja katsoin Mankia joka viiletti Brenna selässään pukkilaukkaa ympäri kenttää. Hyppäsin aidan päälle jälleenkerrn ja katsoin Brennaa joka piteli satulasta kiinni ja ärjyi Mankille. Pian poni rauhoittui ja pysähtyi huohottaen kentän keskelle ja Brenna alskeutui sen selästä.
-Tuossa sulle poni, se on tänään ihan hitonmoinen pukittelija, tyttö sanoi ja ojensi ohjat minulle. Nyökkäsin ja lähdin Brenna perässäni talliin. Kerroin tytölle, että menisin Katin ja Seran kanssa käymään jäähdyttelyt ja Brenna sanoi menevänsä oleskeluhuoneeseen parantelemaan kipeää persusta, vaikkei hän ollutkaan tipuunut niin hänen takalistonsa oli saanut tällejä.
Huikkasin Katille meneväni jo Mankin selkään ja pian hän tulikin kera diivamaisen tammansa ulos tallista. Manki oli jo rauhtoittunut saadessaan purkaa enimmät höyrynsä äskeisessä pukkilaukassa. Löysäsin reiällä satulavyötä ja odottelin, että Kat pääsisi Seran selkään ja olisimme valmiita lähtöön.
Pian lähimme talsimaan pelloille menevää polkua pitkin ja juttelimme yhdessä aika kovaäänisesti. Ja eniten nauroimme uutta pariskuntaa joka löytyi Mankista ja Serasta. Manki kuolasi suunnilleen diivamaisen Seran perään korvat tötteröllä. Nauroimme ja nauroimme kunnes huomasimme olevan peltojen edessä. Ponit pärkähtivät ja alkoivat kuopimaan. Silitin Mankia ja päätimme yhdessä, että antaisimme ponien laukata. Sipaisin laukkapohkeet Mankin kylkiin ja poni lähti hirmuiseen laukkaan ja Sera laukkasi sen nopeasti kiinni. Nojauduin Mankin kaulalle ja Sera ja Kat olivat vierellämme. Manki jarrutteli ja antoi luultavasti Seralle etumatkaa ja pian peltoloppuikin ja saimme hyvät naurut, kun Manki antoi Seran voittaa herrasmiehenä.
Pian palasimme tallille romanttisen ponimaaston jälkeen.
-Veronica, (Brenna), Manki, (Kat) ja (Sera)
26 HM
|
|
|
Post by Veera on Jul 7, 2009 10:42:24 GMT 2
Join-up
Nojasin Jaakon rakentamaan pyöröaitaukseen ja katselin Fiian ja Pellan suoritusta ja kertasin mielessäni kaikkea mitä olin eilisestä luennosta saanut irti. Käännyin kohti tallirakennusta ja päätin lähtä hakemaan Mankin. Josefiina huikkasi, että olisi minun vuoro, kunhan Fiia saisi suorituksensa loppuun. Kiirehdin talliin ja avasin Mankin karsinan. Ruuna pällisteli minua ihmeissään ja lepuutti takajalkaansa. Otin ponin päitset pois roikkumasta karsinan pielestä ja kiinnitin ne sen päähän. Manki osoitti nyt mieltään, kun sen päivänokosia häirttiin ja se ei suostunut liikkumaan karsinasta ulos. Otin riimunnarun avukseni ja kiinnitin ne päitsiin. Huitaisin riimunnarun päällä hieman ja poni antoi periksi ja lähti löntystelemään perääni. Rapsutin sitä otsasta ja vein sen pyöröaitaukseen.
Tuntui, kuin jokainen olisi tuijottanut meitä vihaisesti ja odottanut meidän onnistuvan täydellisesti, minä en uskonut niin käyvän, sillä Manki ei ollut edes tänään ollut oma itsensä. Poni ihmetteli suurta yleisöä ja tökkäisi minua kyynerpäähän. Josefiinan ääni kantautui laidalta, että voisin aloittaa. Päästin Mankin irti ja poni ei liikahtanutkaan, vaikka tavallisesti se olis mennyt vetämään pukirodeota ympäri uraa. Huitaisin riimunnarulla ja maiskutin ja poni heräsi ja lähti pinkomaan ympäri pyöröaitausta. Katselin ponia keskeltä ja heiluttelin riimunnarua ilmassa. Manki pukitteli ja laukkasi, kuin mikäkin. Hymyilin, sillä poni oli taas oma itsensä. Ehkä se oli ollut vielä vain vähän unessa. Manki teki äkkipysähdyksen ja otin pari nopeaa askelta kohti ponia ja hmaiskutin sekä huiskaisin ilmaan riimunnarua.
Minulla kävi sääliksi ponirukkaa, sillä se oli varmasti ihan hämillään kaikesta. Manki ravasi ympri uraa ja venyteli kaulaansa. Lopulta se painoi päänsä alas ja käänsi korvansa kohti minua käännyin ympäri ja tuijotin maahan. Kuulin, kuinka Manki otti vielä pari raviaskelta ja siirtyi sitten käyntiin. Odotin ja odotin... kunnes, tunsin ponin sipaisevan partakarvoillaan niskaani ja hengittävän hevosentuoksuista ilmaa sinne. Hymyilin ja käännyin hitaasti Mankia päin, katsoin maahan vielä hetken ja kohotin sitten katseeni hoidokkiani kohti. Manki ravisteli päätään ja pärskähti minulle! Silitin Mankin kaulaa ja sitten rapsutin sitä korvan takaa. -Hieno poni, sanoin ja halasin ruunaa.
Otin pari askelta oikealle ja Manki seurasi levollisena perässä ja hymyilin itsekseni. Mankin silmistä näkyin luottavaisuus ja se hörisi hiljaa, vaikka sitä se teki hyyvin harvoin. Olin iloinen, sillä en olisi uskonut, että onnistuisimme Mankin kanssa. Silitin ponia ja tajusin, että en pitänyt mistään muusta yhtäpaljon, kuin tästä itsepäisestä ponista...
27 HM
|
|
|
Post by brenna on Jul 8, 2009 10:57:46 GMT 2
Kiitos, anteeks, näkemiin<3
Hetken vielä, tämä puoli maailmaa, hetken vielä, nukkuu yötä valkeaa. Sä mietit kuinka mikään satuttaa voi niin. Parhaat vuotes, kaikki maahan poljettiin.
Istuin, ties monennenko kerran tarhan aidalla ja katselin laiduntavia hevosia. Tiesin, minun tuli ikävä tätä paikkaa, mutta tiesin myös, että päätökseni olisi oikea, Seppele ei enää olisi kotimme. Tuntui, kun kuukauttakaan ei olisi mennyt, kun saavuin Seppeleeseen, saatikka päivääkään, kun olin poninomistaja. Huokaisin ja muistelin kaikkia niitä hetkiä. Aamulaukat aamukasteisella pellolla ja syöttely hetki yön ja illan välissä. Tätä kaikkea tulisin kaipaamaan, paljon, mutta, sentään en joutuisi Mankista luopumaan.
Vihelsin, sama vanha vihellys, joka oli kantautunut monen monta kertaa saman laitumen poikki. Ainoan yhden ponin pää nousi pöheiköstä ja se otti askeleen minua kohti. Luottamus oli syntynyt näiden hetkien aikana, mitä olin Mankin kanssa kokenut, mikään ei ollut turhaa. Mustien kavioiden askeleet johtivat viereeni ja tunsin lämpimän henkäyksen kädelläni, oli aika lähteä.
Mitä silmät ei nää sen sydän ymmärtää totuutta etsii kestävää Ehkä tänään, ehkä tänään tähän kaikkeen vaivaan Mitä silmät ei nää sen sydän ymmärtää jossakin kaipaus hellittää Ehkä tänään, ehkä tänään joku löytää taivaan
Kiinnitin vihreän riimunnarun ruskeaan nahkariimuun ja kohotin käteni silittämään ruunan valkoista merkkiä. Tunsin lämpimän karvan käteni alla ja jouhet lepäsivät käteni päällä. Vaikka tuuli puhalsi ja ilma enteili sadetta, minun ei ollut kylmä. Hyppäsin aidalta ja avasin suuren portin. Haikeana talutin ruunan laitumelta ja sulin portin. "Nyt alkaa uusi elämä", huokaisin ja taputin ponini lihaksikasta lapaa. Alkoi viimeinen taival laitumilta talleille, ehkä koskaan.
Kaksi ylvästä ja nuorta Varmoina on voimistaan Taivaankantta kohti kasvaneet Ehkä vuodet ovat kuorta ja talvet viimoillaan hiukan ohuemmaks raapineet Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet Se ihme on kai vasta; Oomme tänne selvinneet
Tallin piha oli hiljainen. Veronica seisoi itkien trailerin vieressä kuljetussuojien kanssa. Manki seurasi minua hitaasti tytön luo ja otin tuon itkevän hoitajan syleilyyni. "Voit tulla ihan koska tahansa haluat", kuiskasin hänelle ja sain sekavan vastauksen. Seisoin siinä ja halasin kovemmin Veronicaa, kun tunsin, miten kyynel karkasi poskelleni ja valui siitä, tippuen lopulta maahan. Pihalla oli hiljaista, eikä linnutkaan laulaneet. Tunsin lämpimän puhalluksen poskellani ja turpahaivenien kutittavan sitä. "Mankikin sanoo, että rakastaa siuu, vähintään yhtä paljon kun mie", naurahdin itkuisen ja päästin tytön halaamaan hoitoponiaan.
Hiutaleita märkään asfalttiin, me loppuun asti siihen uskottiin Toiset kaatuu, me ei milloinkaan, sä olit ainut, olet aina vaan Puolikuista yötä maataan vieretyksin ja kumpikin on yksin
Hiljaisina kiinnitimme vihreät kuljetussuojat paikallaan seisovan Mankin jalkoihin. Kiinnitettyäni takajalan suojan, suoristin selkäni ja heitin kuljetusloimen ruunan selälle. Kohta olisi aika lähteä, jättää taaksemme Seppele ja lähteä raivaamaan taas uutta polkua itsellemme elämässä.
Manki oli valmis lähtöön, minäkin melkein. Halasin vielä kerran Veronicaa ja toivotin hänet tervetulleeksi ratsastamaan ja tervehtimään Mankia, aivan koska hän halusi ja aivan niin monta kertaa kuin halusi, me ikävöisimme häntä.
Ohikiitävää Ikävä ja riemu joka hetken värähtää Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet ja jäljet häviää. Niin ohikiitävää ikävä ja riemu joka hetken värähtää Mitä toivot että jää kun pihan poikki kuljet, ja jäljet häviää.
Pate käynnisti auton ja tunsin miten kyyneleet valuivat virtanaan poskellani. Juuri auton nytkähtäessä liikkeelle, huusin: "Stop! Odota hetki, menen traileriin..." Pate katsoi minua hämmästyneenä ja odotti, kun kipitin traileriin. Manki katsoi minua ruskeilla silmillään, kun tungin itseni tavaroiden ohi sen luokse. Istuuduin sen eteen ja huokaisin, nyt ei olisi enää paluuta, kun tunsin trailerin liikahtavan ja lähtevän kohti kylää.
Me muistamme Seppelettä hyvällä, rakkaudella ja lämmöllä! Muistellessa emme itke, nauramme<3
- Brenna ja Manki
|
|
|
Post by Veera on Jul 12, 2009 23:24:55 GMT 2
Unohda en!
Lintujen lentävän nään, ylitse kaiken Mustien piippujen taa, ne sumusta suunnistaa Tahtoisin itse, mä myös vapauteen On ahtaita katuja nää Ihmisten huudot, katoaa harmauteen ja paikoilleen vuoret jää
Silmiisi katson, unohdan sen Lankeevan varjon, saan vapauden Edessä sun, vain vahvistun Katseestas löydän kaikkeen ratkaisun Silmiisi katson, unohda en Hetken tän säästän oon onnellinen Silmiisi katson, unohda en
Ponien leikkivän nään, ylitse arjen Surujen puutteenkin taa ne toisensa kuljettaa tahtoisin itse mä myös vapauteen On ahtaita katuja nää Ihmisten huudot katoaa harmauteen Ja paikoilleen vuoret jää
Silmiisi katson, unohdan sen Lankeevan varjon, saan vapauden Edessä sun, vain vahvistun Katseestas löydän kaikkeen ratkaisun Silmiisi katson, unohda en Hetken tän säästän oon onnellinen Silmiisi katson, unohda en
Naa-naa-na-naa-naa Mä silmistäs nään Syyn miksi jään Syyn miksi jään
Silmiisi katson, unohdan sen Lankeevan varjon, saan vapauden
Brennan sanoin muistellessa emme itke vaan naura. Hyvää 'uutta' elämää Mankille ja Brennalle! Unohda en näitä aikoja.
-Veronica Edessä sun, vain vahvistun Katseestas löydän kaikkeen ratkaisun Silmiisi katson, unohda en Hetken tän säästän oon onnellinen Silmiisi katson, unohda en
Silmiisi katson, unohda en unohda en, unohda en
|
|