Post by Fiia on Apr 11, 2009 10:21:46 GMT 2
Heipähei kaikki!
Päätin nyt pitää hieman erilaisen estetunnin. Aiheena on ponitytöt puoliverisillä hyppäämään, joka kertoo aika paljon tunnin ideasta.
Tunnistatko siis itsesi:
- hoidat pikkuponia, ei kuitenkaan välttämätöntä, otan myös hoitsuttomia
- ratsastat eniten pikkuponeilla
- et muista millaista on ratsastaa puoliverisellä
- mutta kokeilisit sitä mielelläsi
Siinä tapauksessa olet tervetullut tunnille! Lyhyys ei haittaa, Seppeleen hevoset ovat varmasti ihan sopivia pienemmillekin.
Tunnilla opetellaan ratsastamaan isompaa hevosta esteillä, hyppäämme varmasti enemmän teknisiä tehtäviä kuin isoja esteitä, mutta haasteita riittää varmasti kaikille.
Tämä ei ole nopeuskilpailu, otan ne, joille koen tämän tunnin parhaiten sopivan. Laita alle vähän tietoa itsestäsi, oletko mennyt miten paljon hevosilla Seppeleessä, ketä hoidat, miten pitkä olet.
Tunnille otetaan Anttu, Eppu, Cassu ja Sentti. Minä päätän ratsut.
Maksuksi joko kuva tai tarina. Toivon, että maksuihin olisi panostettu, koska minäkin aion tähän tuntiin panostaa.
1. Pipsa - Sentti, koska haluan nähdä Pipsan ratsastavan hiukan sähäkämpää hevosta
2. Veronica - Eppu, koska olisi kiva nähdä miten Veronica ratsastaa rauhallista isoa hevosta
3. Nana - Anttu, koska iso kimo on hyvää vaihtelua shettiksille
4. Iina - Tiia, koska Tiia on sopivan rauhallinen mutta silti haasteellinen
5. Alina - Cassu, koska haluan nähdä Allun ratsastavan hiukan herkempää hevosta välillä
Kaikki tytöt näyttivät enemmän tai vähemmän orvoilta seisoessaan valoisassa maneesissa keskihalkaisijalla ratsujensa vieressä. Pipsa mutristi suutaan vilkaistessaan Senttiä, jolla säkäkorkeutta oli 171 senttiä. Ruunan vasemmalla puolella oli nysämallia edustava Tiia, joka kirjavana ja hiukan pyöreämpänä erottui joukosta loistavasti.
”No niin girls selkään mars”, komensin virnistäen ja katselin kädet lanteilla, kuinka Anttu väisteli taidokkaasti Nanan liikkeitä ja luimi pirtsakan oloisena.
”Nyt lanttu aloillas”, pippurinen tyttö sähähti, mutta Anttu ei ollut kuten Siiri, joka jo kunnioitti hoitajaansa ja tiesi, että Nanalle kannattanut pelleillä ainakaan enempää kuin kuusi kertaa päivässä. Tämä iso kimo vaati hiukan erilaisia otteita, sellaisia kuin Sastulla, herkkiä mutta päättäväisiä käsiä. Ja maneesin ovi kävi.
”Olen huomaavinani ongelmia”, paljonpuhuva, mutta huvittunut ääni sanoi ja pian puoliverisen hoitaja ilmaantui paikalle. Kuin taikaiskusta Anttu nosti korvat pystyyn ja lötkähti rennoksi, Nanan kiivetessä kylkeä pitkin selkään.
Sillä aikaa Alina oli jo päässyt Cassun selkään ja katseli alas hiukan huonovointisen näköisenä.
”Tää ei todellakaan ole mikään Pella”, tyttö kirahti käheällä äänellä ja piteli ohjista tiukasti kiinni, vaikka ruuna ei ollut menossa mihinkään.
”Pliis Allu, mun hevonen on kymmenen senttiä korkeempi kun sun!” Veronica virnisti ja taputti Eppua sen näköisenä, kuin olisi kesyttänyt leijonan, vaikka kermakaramellin värinen ruuna suurin piirtein nukkui aloillaan, korvatkin sojottivat kummallisiin ilmansuuntiin.
Uudehko tuttavuus Iina istui sen sijaan ryhdikkäänä Tiian selässä ja odotti ohjeita, joita pian ryhdyin sanelemaan.
”Sitten voitte kaikki pyytää ne heppaset uralle, käyntiä vapain ohjin vasempaan. Siis ihan vapain ohjin, ne ei lähde siitä mihinkään.”
Ratsut lompsivat kuka mitenkin uralle ja venyttivät päitään maata kohden. Tytöt sen sijaan tarrautuivat harjaan tai satulaan, kun tunsivat allaan ensimmäiset isot, huojuvat askeleet.
”Nehän kaikki ovat siis kilttejä ja mukavia, kuin isoja my little ponyja. Ei siis huolen häivää, päästäkää vaan irti ja alkakaa tunnustella liikkeitä. Tänään olisi tarkoitus päästä ihan hyppäämään ja sehän ei onnistu, jos te roikutte kaikissa mahdollisissa lenkeissä kuin alkeiskurssilaiset. Hyvä, juuri noin”, naurahdin, kun Nana irrotti otteensa ja päästi pienen kiljaisuntapaisen.
Kun hevoset olivat kiertäneet uraa reilut viisi minuuttia, komensin tyttöjä ottamaan ohjat ja aloittamaan taivuttelun ja temmonvaihtelut käynnissä. Iina nautti selvästi Tiian rauhallisista liikkeistä eikä hätiköinyt, mutta valitettavasti lehmä päätti aloittaa testaamisen heti alkuun ja stoppasi keskelle areenaa. Tyttö napautti kokeilevasti kylkiä kantapäillään, mutta mitään ei tapahtunut.
”Okei, nyt liikettä! Pohkeella! Rentouta lantio ja lonkat, varpaat eteenpäin, ja sitten puristat pohkeella. Ei noin, älä heilu edestakaisin satulassa. Vaan tiukka lyhyt puristus.”
Iina kokeili uudestaan, ja nyt kirjava tamma suvaitsi ottaa muutaman verkkaisen askeleen eteenpäin.
”Pohje uusiks. Ja sitten raippa. Kerralla kunnolla, ei mitään kutittelua!”
Iina käytti narupäistä keppiään kerran pohkeen taakse ja sai Tiian hyppäämään eteenpäin. Sitten se asettui jälleen ja näytti nyt paljon heränneemmältä, tytön aloittaessa voltit ja ympyrät.
Samaan aikaan Alina piteli ohjia sormissaan kuin maailman ohuimpia lankoja ja käänteli Cassua hiukan avuttoman näköisenä.
”Okei Allu, ihan hyvä yritys mut ei riitä. Ohjat tuntumalle. Ajattele että se nätti musta harja on Pellan ja etsi oikea tunnelma, sitten istut syvälle satulaan ja alat työstämään. Sisäpohkeella teet Cactus-pojasta banaanin, ulko-ohja on hyvin tuella ja ulkojalka vahtii, et se ei luiskahda minnekään. Noin! Näyttää heti paljon paremmalta. Kevyt käsi ja joustava jalka, mutta tehokkaat ja selvät avut. Huomaatko, nyt se alkaa taipumaan. Ja vielä katse ylös sieltä niskasta! Muut voivat jo siirtyä raviin ja jatkaa herättelyä.”
Veronica rypisti kulmiaan Epun selässä yrittäen saada sitä raville ja murahti sitten, kun ruuna vain jatkoi löntystelyään kaula pitkänä. Käynnissä se oli hetkittäin jo pyrkinyt kokoamaan itseään, mutta Veronica ei selvästikään tiennyt, miltä tuntui, kun alla rullasi valtava kouluhevonen oikein päin ja tyttö oli vain jarruttanut menoa.
”Vertti kultapieni, missä siun jalat oooon… Rentouta käsi ja pohkeella tiukasti, noin, äläkä ota tukea ohjasta! Sillä on kaunis iso ravi mutta ei se sitä mene jos sä otat ohjasta tukea. Sanon tän nyt kaikille yhteisesti: menossa on alkuverryttely. Hevosilla on huippuisot ja hienot liikkeet. Niiden pitää saada lavat liikkeelle! Niiden pitää mennä niin isoa ravia, että te melkein tipahdatte! Nana Anttua eteen! Veronica Eppua eteen! Kattokaa vähän Pipsasta mallia!”
Pipsa nimittäin ratsasti Senttiä todella hienosti. Ruuna painoi hiukan ohjalle, mutta se ei ollut vielä hälyyttävän painavan näköinen, vaan käytti jokaista neljää jalkaansa ja liikkui kunnolla eteenpäin. Pipsa istui ryhdikkäänä ja kevensi häiritsemättä hevosta laisinkaan.
Veronica ja Nana vilkaisivat hiukan mallia ja saivat uutta puhtia työstää puoliverisiään. Nana komensi Anttua tiukasti eteen ja kimo siirtyikin reippaampaan raviin, joskin hiukan vastentahtoisesti. Eppu lähti kuuliaisesti eteenpäin ja alkoi selvästi lämmetä, sillä sen suusta alkoi roiskua kevyitä vaaleita vaahtovanoja ryntäille ja silmiin syttyi iloinen tuike.
Kun hevoset olivat alkaneet jo hiukan kostua ryntäistä ja tytöt kaipasivat selvästi taukoa, annoin heille luvan välikäynteihin. Kaikki hevoset toimivat hyvin, osa oli alkanut ottaa kuolaintukea ja haki peräänantoa, osa kulki vielä vapaammassa muodossa mutta työntäen silti hyvin takaa. Katselin ratsukoita erittäin tyytyväisenä. Tämä oli sujunut helpommin kuin olin luullut – kaikki ratsastajat olivat selvästi hyvin muuntautumis- ja sopeutumuskykyisiä.
”Ja mennään sitten laukkaa, koko maneesia ympäri. Etsikää jarru, kaasu ja kääntävät napit, ja sitten kun on tilaa tulkaa pitkällä sivulla olevat puomit.”
Iinalla oli aluksi ongelmia ottaa hiukan niskoittelevaa Tiiaa laukkaan, kun taas Cassu ampaisi laukkaan korvat luimussa ja sai Sentin peräänsä. Iso kullanvärinen ruuna painalsi ilmiselvästi iloisena, lihakset venyen ja värähdellen. Pipsa otti sarjan nopeita pidätteitä ja sai ratsunsa luopumaan leikistä, mutta hiukan pienempi Cassu jatkoi matkaansa. Toisin kuin Sentin, sen liikkeet olivat melko lyhyet ja laukka nopeatempoista. Ruuna kuskasi Alinaa mielensä mukaan vetäen aivan vinoon kulmissa ja antaen takaosan vähän lennellä.
”Käännä voltille!” karjaisin Alinalle, joka teki heti työtä käskettyä ja nyppäisi sisäohjasta, niin että Cassu horjahti hiukan, käänsi etuosan sisään ja joutui jarruttamaan ulko-ohjaa vasten. Alina hengitti raskaasti, ilmeisesti hiukan säikähtäneenä, mutta reippaana tyttönä hän nosti heti uuden laukan, ollen itse paljon jämäkämpi ja ryhdikkäämpi, eikä Cassukaan yrittänyt enää karata alta.
Samaan aikaan Nana ja Veronica olivat saaneet rauhalliset ratsunsa laukkaan. Eppu oli hiukan noussut ryhdikkäämmäksi ja alkanut käyttää takaosaansa. Se kulki rennon pyöreänä, mutta hiukan hitaana.
”Veronica Eppua hiukan eteen”, opastin, ja katselin, kuinka kermakaramellinvärinen hevonen latasi voimaa takaosaan ja vauhditti hiukan laukkaansa. ”Ja sitten Nana. Jarruttele hiukan ulko-ohjasta, nooin, niin se tulee vähän avuille, sitten asetus sisään ja ala vähän poljettaa sitä laukkaa. Oikein! Nyt se laukkaa ohjan ja pohkeen välissä eteen ja kuuntelee. Entäs Iina? Enemmän laukkaa! Pirteä tempo, nouse vaikka vähän esteistuntaan, käsi joustaa, siinä on hyvä. Tulkaa nyt kaikki ne puomit niin päästään joskus hyppäämään.”
Kaikki tytöt ohjasivat iloista laukkaa polkevat ratsunsa puomeille, ja jokainen onnistui ensimmäisellä yrittämällä tekemään kelvollisen suorituksen.
”Aloitetaan hyppääminen nyt tällä kahden esteen sarjalla. Väli on suhteutettu, ja siihen menee kolme tai neljä laukkaa. Jos annatte niiden hevosten tulla vaan niin askeleet eivät sovi, joten nyt pitää tosissaan säätää sitä laukkaa! Poniratsastajille tää voi joskus olla vähän hankalaa. Samoin kuin se, että niiden hevosten ei tarvitse tulla tuhatta ja sataa kuudenkympin esteille, kuten esimerkiksi shettiksen melkein pitää. Nyt vain odotatte, istutte kyydissä ja lähdette hyppyyn mukaan pehmeästi ja työntämättä kättä liikaa eteen. Hevoset kyllä hoitaa hyppäämisen, te hoidatte laukka-askeleet siinä välissä. Tullaan aluksi neljällä, eli hiukan pitää jarrutella. En tarkoita ohjassa roikkumista vaan istutte välissä alas, teette muutaman puolipidätteen ja olette sitten niin passiivisia kuin pystytte. Järjestys on Sentti, Eppu, Anttu, Cassu, Tiia.”
Pipsa aloitti tehtävänsä nostamalla laukan hiukan ennen lyhyttä sivua ja ohjaamalla Sentin hyvin keskelle estettä. Ruuna pääsi ottamaan monta askelta lähes kiitolaukkaa ennen estettä, lensi puolimetrisen pystyn yli leikiten ja ampaisi eteenpäin. Pipsa yritti selvästi jarruttaa, mutta sillä ei ollut juurikaan vaikutusta, kun iso voikko imi esteelle ja teki välistä selvää kahdella laukalla ja todella kaukaisella ponnistuksella, niin että tyttö joutui nappaamaan äkkiä harjasta tukea.
Eppu oli aika hyvin Veronican hallinnassa ennen ensimmäistä hyppyä, ja pikku loikka olikin hyvin tasapainoinen ja rauhallinen. Esteen jälkeen tyttö kuitenkin usutti ruunaa hiukan liikaa eteen ja tottelevaisesti se vastasi pyyntöön, ajautuen kuitenkin liian lähelle estettä ja tiputtaen puomit.
Nana jarrutteli Anttua turhan paljon jo ennen estettä, ja kimo kielsi ensimmäiselle esteelle. Nana inahti säikähdyksissään, mutta nousi sitten pystyyn ja uskalsi antaa hevosen edetä, niin että hypystä tuli siisti ja sarjaväli onnistui rauhallisella neljällä laukalla.
Alina piteli Cassua alun laukkaepisodista viisastuneena aika tiukalla tuntumalla ja otti ohjalla koko ajan pientä pidätettä. Tyttö unohti kuitenkin siinä hermoillessa työstää pohkeella, joten ruuna tiputti raviin, mutta hyppäsi kuitenkin ja sai väliin neljä laukkaa, vaikka se joutuikin ponnistamaan aika kaukaa.
Viimeisenä tulevalla Tiialla oli samoja ongelmia kuin Cassulla, eli liian hidas vauhti. Iina yritti tiukasti ratsastaa tammaa eteen, mutta se jumitti ja mutkitteli saaden väliin lopulta viisi askelta. Iina ei ollut ihan mukana hypyissä vaan horjahti hiukan, saaden kirjavan ratsunsa pyöräyttelemään häntäänsä vihaisesti.
”Vai että tällaista tänään… Tiedän että tää on erilaista, kuin poneilla, mutta lisää vaan sisukkuutta kehiin! Pipsan on jarrutettava tosissaan, istuttava alas ja otettava laukkaa kiinni. Se onnistuu kyllä kunhan otat sen ohjan itsellesi, hallitset hevosen päätä ja sitä kautta koko ratsua ja sen laukkaa. Epi meni todella kivan oloisesti, mutta sun, Veronica, on maltettava odottaa. Sitä ei saa usuttaa hyppäämään, sillä se ei itse katso, onko vauhdin lisääminen nyt järkevää vai ei, se vaan tottelee sun pyyntöjä ja yrittää selvitä siitä, mihin sinä sen toit. Anttu saa, Nana, mennä ihan juuri sellaista laukkaa kuin se haluaa, tää väli on sille hyvä. Alina teki muuten oikein Cassun kanssa mutta unohti että hällä on jalatkin olemassa. Tiia näyttää nyt niin laiskalta että annan sulle raipan ja komennat tuolla kaarteessa sitä vähän eteen”, kommentoin kaikille yhteisesti.
”Mutta kun tää on niin reipas”, Pipsa huokaisi, mutta keräsi sitten ohjat tuntumalle ja aloitti uusintakierroksen, tehden nyt voltin ennen sarjalle kääntämistä ja saaden näin Senttiä paremmin hallintaan. Ongelmia oli kyllä tälläkin kertaa, mutta jarruttelemalla ja nykäisemällä vielä viime hetkellä ohjasta niin, että ruuna tunki yhden askeleen ennen hyppyä, hän sai väliin neljä laukkaa ja ansaitsi taputukset muilta tuntilaisilta. Epun kanssa Vertti oli nyt maltillisempi, ja väli oli oikein onnistunut, samoin kuin Antulla, jota Nana ei turhaan jarrutellut. Alina muisti käyttää pohjetta ja sai niin Antun ottamaan neljä laukkaa. Tiia oli Iinan komentamisesta huolimatta hiukan tahmea, ja toinen hyppy lähti kaukaa, mutta tyttö oli nyt paljon paremmin mukana eikä nyppäissyt tammaa suusta.
”Nyt otamma kolmella laukalla välin!” ilmoitin virnistäen.
”Jippiajee”, Pipsa naurahti taputtaen Sentin jäntevää kaulaa – tämä olisi isolla ruunalla huomattavasti helpompaa kuin edellinen tehtävä.
”Ei kivaa!” Iina huokaisi edelleen hiukan hitaan oloisen Tiian selästä, eikä syyttä, sillä tyttö tarvitsisi nyt hurjasti tsemppiä saadakseen lehmän esteiden yli.
Kuten äskenkin, Pipsa aloitti. Hän piteli Senttiä ennen estettä melko lyhyenä, mutta antoi ruunan hypyn jälkeen venyttää hiukan laukkaa ja ponnistaa sitten kymmenen senttiä nostetun, nyt kahdeksankymmentäsenttisen esteen yli reippaalla loikalla.
”Loistavaa”, kommentoin ja katselin hymyillen, kun Pipsa antoi ratsunsa tykittää kunniakierroksen maneesin ympäri. Sitten keskitin huomioni Eppuun, joka kulki siististi kuolaimella, lähestyi estettä suoraan ja teki kauniin pikku hypyn. Esteen jälkeen Veronica pyysi kyllä hevosta eteen, mutta ei ihan tarpeeksi, ja hevonen joutui hyppäämään hurjan kaukaa vetäen takajaloillaan puomin maahan. Samoin kävi Nanalle ja Antulle, joskin Eppua hiukan vähemmän rehellinen kimo meinasi tyystin stopata esteen eteen huomattuaan, etteivät askeleet ihan sovi. Nana kuitenkin nousi esteistuntaan, työnsi kättä suuta kohti, pamautti jaloillaan ja kiljaisi ”HOP!” niin että puoliverinen ponnahti säikähdyksissään yli esteen.
Myöskin Cassulla ja Tiialla laukka ei ihan riittänyt, ja kummallekin tuli neljä laukkaa. Alina käytti kyllä pohkeitaan kiitettävästi, mutta Cassu oli nyt juurtunut neljään laukka-askeleeseen ja teki välin sillä. Myös Iina uskalsi ajaa hevostaan kunnolla eteen, mutta Tiia olisi ehkä tarvinnut vielä huomautuksen raipalla, että eteenpäin on mentävä. Uusintakierroksella kummatkin onnistuivat hienosti ja saivat sekä minulta, että muilta tuntilaisilta kiittelyt sinnikkyydestä.
Pienten välikäyntien jälkeen tein sarjasta yhden leveähkön okserin, jolla oli korkeutta 85 cm. Sen Tiiankin pitäisi päästä, joskin ohjeistin Iinaa todella poljettamaan laukkaa alle, tai tamma tekisi auttamattomasti tenän esteen eteen. Vaikka olinkin luvannut tytöille pitäväni esteet matalina, halusin välttämättä antaa heille pikku maistiaisen, mihin puoliveriset oikeasti pystyvät niin halutessaan. Kaikki tytöt olivat toki äärimmäisen kokeneita esteratsastajia, mutta isoliikkeisellä ja muutenkin raamikkaalla hevosella hiukankin isompi este saattoi ekoilla kerroilla tuntua vuoren korkuiselta.
Pipsa aloitti, eikä este tuottanut hänelle, eikä Sentille mitään ongelmaa. Ylitys oli tasapainoinen ja siisti, vaikkakin vauhtia oli ihan kiitettävästi. Eppu teki myös erittäin hienon suorituksen Veronican ohjaillessa sitä ja myödätessä kiitettävästi. Anttu tuli hiukan esteen laitaan ja aivan liian lähelle mutta veti päänsä ylös, etujalkansa koukkuun ja teki kulmikkaan paniikkihypyn Nanan työntyessä eteenpäin ollakseen vetämättä ohjasta. Alastulo oli hurjan näköinen mutta mitään pahempaa ei käynyt. Cassu sen sijaan oli lämmennyt viimein kunnolla ja kokosi itseään ylittäen leikitellen esteen. Iina käytti raippaa pari kertaa pohkeen takana ja sai Tiiaan sitä sopivaa virettä, jonka avulla lehmäkin lensi esteen yli korvat hörössä.
”Vautsi tytöt! Todella hienoa! Iina voisi tulla Tiian kanssa tämän vielä pari kertaa, niin nostan sitten näille isommille hevosille hiukan estettä” kuulutin ponnistuksesta punertaville ratsastajille.
Iina nyökkäsi, ratsasti ympyrän laukassa ja ohjasi Tiian esteelle uudemman kerran. Tamma katsoi itse ponnistuskohdan ja lensi yli heittäen pikku pukin esteen jälkeen, niin innoissaan se oli. Tyttö ohjasi ratsun heti perään uudestaan yli, ja Tiiahan toimi, se ponnisti voimakkaasti takasillaan ja työntyi yli okserin.
Sitten nostin estettä metriin, ja nyt alkoi tapahtua.
Pipsa tuli Sentin kanssa ensin. Ruuna oli kuuma ja hädin tuskin pysyi tytön käsissä, vaikka Pipsa teki pidätteitä ja yritti kaikin tavoin rauhoitella menoa. Hevonen kuitenkin ravisti voimakasta päätään, säntäsi eteenpäin ja lähti hyppyyn hurjan kaukaa, aivan liian kaukaa. Se venytti venyttämistään mutta ei ihan yltänyt tarpeeksi pitkälle, se veti mukanaan takimmaisen puomin, joka sotkeutui hoikkiin vaaleisiin jalkoihin ja horjutti hevosen polvilleen. Sentti oli jälleen salamana pystyssä, mutta siinä vaiheessa Pipsa oli jo maassa.
”Herranjestas!” säikähdin ja nappasin samalla refleksinomaisesti kiinni vierestä maleksivan Sentin ohjista. ”Sattuiko?”
Pipsa kömpi ylös, varisteli hiekat vaatteistaan ja pyöritti päätään nauraen katketakseen.
”KAKKUAAA!” Veronica kiljaisi Epun selästä saaden oman ratsunsa loikkaamaan sivuun ja nousemaan puolittain pystyyn, ja niin Verttikin löysi itsensä maneesin pohjalta.
”Nyt kaikki seis ja hiljaa!” huudahdin hämmentyneenä ja työnsin voikkoruunan ohjat Pipsalle ja lähdin sitten metsästämään kermakaramelliämme. Eppu teki homman helpoksi tulemalla heti luokse, ja minä punttasin sekä Vertin että Pipsan takaisin kyytiin.
”Uudestaan, uudestaan. Pipsa varmaan ite tietää miten korjata?”
Päättäväinen tyttö nyökkäsi, otti ohjat, istui alas ja ohjasi nyt paljon rauhallisempaa laukkaa polkevan hevosen esteelle. Ponnistus osui oikeaan kohtaan ja hyppy oli tasapainoinen eikä ylilyöty, sillä Sentti alkoi viimein osoittaa väsymyksen merkkejä. Eppu katsoi estettä parikin kertaa sillä silmällä, että jaksaisinko nytt hypätä ollenkaan, mutta lopulta se päätti ponnistaa ja teki rauhallisen suorituksen. Epun jälkeen matkaan lähti Cassu, joka tuli reipasta mutta hallittua laukkaa, hiukan sivuun mutta hyvään kohtaan, ja ylitti okserin Alinan myödätessä kuin kahden metrin esteelle. Tämän jälkeen oli vuorossa Nana. Anttu painoi korvat luimuun ja näytti pahasti vihaiselta krokotiililta, mutta se meni tahdikasta laukkaa, ja Nana valmistautui parhaansa mukaan esteen ylitykseen.
Juuri ennen hyppyynlähtöä kimo kuitenkin veti liinat kiinni ja pysähtyi esteen eteen, Nanan kierähtäessä siitä kaulan yli maahan.
”Ounou”, huokaisi ja katselin virnistäen, kun Nana nousi ylös, kiipesi selkään ja lähti sisuuntuneena yrittämään uudestaan. Anttu epäröi nyt selkeämmin, joten tyttö huomautti asiasta raipalla ja sai kuin saikin hevosen hyppäämään.
”Kakkua”, Alina naurahti, kun Nana palasi kasvot punaisina esteeltä ja jarrutti käyntiin.
”Kakut ehtii värkätä myöhemmin”, ilmoitin, ”sillä nyt pitää loppuverkata hevoset. Ja jos lupaatte ettei kukaan enää putoa, saatte käydä loppukäynnit maastossa!”
Päätin nyt pitää hieman erilaisen estetunnin. Aiheena on ponitytöt puoliverisillä hyppäämään, joka kertoo aika paljon tunnin ideasta.
Tunnistatko siis itsesi:
- hoidat pikkuponia, ei kuitenkaan välttämätöntä, otan myös hoitsuttomia
- ratsastat eniten pikkuponeilla
- et muista millaista on ratsastaa puoliverisellä
- mutta kokeilisit sitä mielelläsi
Siinä tapauksessa olet tervetullut tunnille! Lyhyys ei haittaa, Seppeleen hevoset ovat varmasti ihan sopivia pienemmillekin.
Tunnilla opetellaan ratsastamaan isompaa hevosta esteillä, hyppäämme varmasti enemmän teknisiä tehtäviä kuin isoja esteitä, mutta haasteita riittää varmasti kaikille.
Tämä ei ole nopeuskilpailu, otan ne, joille koen tämän tunnin parhaiten sopivan. Laita alle vähän tietoa itsestäsi, oletko mennyt miten paljon hevosilla Seppeleessä, ketä hoidat, miten pitkä olet.
Tunnille otetaan Anttu, Eppu, Cassu ja Sentti. Minä päätän ratsut.
Maksuksi joko kuva tai tarina. Toivon, että maksuihin olisi panostettu, koska minäkin aion tähän tuntiin panostaa.
1. Pipsa - Sentti, koska haluan nähdä Pipsan ratsastavan hiukan sähäkämpää hevosta
2. Veronica - Eppu, koska olisi kiva nähdä miten Veronica ratsastaa rauhallista isoa hevosta
3. Nana - Anttu, koska iso kimo on hyvää vaihtelua shettiksille
4. Iina - Tiia, koska Tiia on sopivan rauhallinen mutta silti haasteellinen
5. Alina - Cassu, koska haluan nähdä Allun ratsastavan hiukan herkempää hevosta välillä
Kaikki tytöt näyttivät enemmän tai vähemmän orvoilta seisoessaan valoisassa maneesissa keskihalkaisijalla ratsujensa vieressä. Pipsa mutristi suutaan vilkaistessaan Senttiä, jolla säkäkorkeutta oli 171 senttiä. Ruunan vasemmalla puolella oli nysämallia edustava Tiia, joka kirjavana ja hiukan pyöreämpänä erottui joukosta loistavasti.
”No niin girls selkään mars”, komensin virnistäen ja katselin kädet lanteilla, kuinka Anttu väisteli taidokkaasti Nanan liikkeitä ja luimi pirtsakan oloisena.
”Nyt lanttu aloillas”, pippurinen tyttö sähähti, mutta Anttu ei ollut kuten Siiri, joka jo kunnioitti hoitajaansa ja tiesi, että Nanalle kannattanut pelleillä ainakaan enempää kuin kuusi kertaa päivässä. Tämä iso kimo vaati hiukan erilaisia otteita, sellaisia kuin Sastulla, herkkiä mutta päättäväisiä käsiä. Ja maneesin ovi kävi.
”Olen huomaavinani ongelmia”, paljonpuhuva, mutta huvittunut ääni sanoi ja pian puoliverisen hoitaja ilmaantui paikalle. Kuin taikaiskusta Anttu nosti korvat pystyyn ja lötkähti rennoksi, Nanan kiivetessä kylkeä pitkin selkään.
Sillä aikaa Alina oli jo päässyt Cassun selkään ja katseli alas hiukan huonovointisen näköisenä.
”Tää ei todellakaan ole mikään Pella”, tyttö kirahti käheällä äänellä ja piteli ohjista tiukasti kiinni, vaikka ruuna ei ollut menossa mihinkään.
”Pliis Allu, mun hevonen on kymmenen senttiä korkeempi kun sun!” Veronica virnisti ja taputti Eppua sen näköisenä, kuin olisi kesyttänyt leijonan, vaikka kermakaramellin värinen ruuna suurin piirtein nukkui aloillaan, korvatkin sojottivat kummallisiin ilmansuuntiin.
Uudehko tuttavuus Iina istui sen sijaan ryhdikkäänä Tiian selässä ja odotti ohjeita, joita pian ryhdyin sanelemaan.
”Sitten voitte kaikki pyytää ne heppaset uralle, käyntiä vapain ohjin vasempaan. Siis ihan vapain ohjin, ne ei lähde siitä mihinkään.”
Ratsut lompsivat kuka mitenkin uralle ja venyttivät päitään maata kohden. Tytöt sen sijaan tarrautuivat harjaan tai satulaan, kun tunsivat allaan ensimmäiset isot, huojuvat askeleet.
”Nehän kaikki ovat siis kilttejä ja mukavia, kuin isoja my little ponyja. Ei siis huolen häivää, päästäkää vaan irti ja alkakaa tunnustella liikkeitä. Tänään olisi tarkoitus päästä ihan hyppäämään ja sehän ei onnistu, jos te roikutte kaikissa mahdollisissa lenkeissä kuin alkeiskurssilaiset. Hyvä, juuri noin”, naurahdin, kun Nana irrotti otteensa ja päästi pienen kiljaisuntapaisen.
Kun hevoset olivat kiertäneet uraa reilut viisi minuuttia, komensin tyttöjä ottamaan ohjat ja aloittamaan taivuttelun ja temmonvaihtelut käynnissä. Iina nautti selvästi Tiian rauhallisista liikkeistä eikä hätiköinyt, mutta valitettavasti lehmä päätti aloittaa testaamisen heti alkuun ja stoppasi keskelle areenaa. Tyttö napautti kokeilevasti kylkiä kantapäillään, mutta mitään ei tapahtunut.
”Okei, nyt liikettä! Pohkeella! Rentouta lantio ja lonkat, varpaat eteenpäin, ja sitten puristat pohkeella. Ei noin, älä heilu edestakaisin satulassa. Vaan tiukka lyhyt puristus.”
Iina kokeili uudestaan, ja nyt kirjava tamma suvaitsi ottaa muutaman verkkaisen askeleen eteenpäin.
”Pohje uusiks. Ja sitten raippa. Kerralla kunnolla, ei mitään kutittelua!”
Iina käytti narupäistä keppiään kerran pohkeen taakse ja sai Tiian hyppäämään eteenpäin. Sitten se asettui jälleen ja näytti nyt paljon heränneemmältä, tytön aloittaessa voltit ja ympyrät.
Samaan aikaan Alina piteli ohjia sormissaan kuin maailman ohuimpia lankoja ja käänteli Cassua hiukan avuttoman näköisenä.
”Okei Allu, ihan hyvä yritys mut ei riitä. Ohjat tuntumalle. Ajattele että se nätti musta harja on Pellan ja etsi oikea tunnelma, sitten istut syvälle satulaan ja alat työstämään. Sisäpohkeella teet Cactus-pojasta banaanin, ulko-ohja on hyvin tuella ja ulkojalka vahtii, et se ei luiskahda minnekään. Noin! Näyttää heti paljon paremmalta. Kevyt käsi ja joustava jalka, mutta tehokkaat ja selvät avut. Huomaatko, nyt se alkaa taipumaan. Ja vielä katse ylös sieltä niskasta! Muut voivat jo siirtyä raviin ja jatkaa herättelyä.”
Veronica rypisti kulmiaan Epun selässä yrittäen saada sitä raville ja murahti sitten, kun ruuna vain jatkoi löntystelyään kaula pitkänä. Käynnissä se oli hetkittäin jo pyrkinyt kokoamaan itseään, mutta Veronica ei selvästikään tiennyt, miltä tuntui, kun alla rullasi valtava kouluhevonen oikein päin ja tyttö oli vain jarruttanut menoa.
”Vertti kultapieni, missä siun jalat oooon… Rentouta käsi ja pohkeella tiukasti, noin, äläkä ota tukea ohjasta! Sillä on kaunis iso ravi mutta ei se sitä mene jos sä otat ohjasta tukea. Sanon tän nyt kaikille yhteisesti: menossa on alkuverryttely. Hevosilla on huippuisot ja hienot liikkeet. Niiden pitää saada lavat liikkeelle! Niiden pitää mennä niin isoa ravia, että te melkein tipahdatte! Nana Anttua eteen! Veronica Eppua eteen! Kattokaa vähän Pipsasta mallia!”
Pipsa nimittäin ratsasti Senttiä todella hienosti. Ruuna painoi hiukan ohjalle, mutta se ei ollut vielä hälyyttävän painavan näköinen, vaan käytti jokaista neljää jalkaansa ja liikkui kunnolla eteenpäin. Pipsa istui ryhdikkäänä ja kevensi häiritsemättä hevosta laisinkaan.
Veronica ja Nana vilkaisivat hiukan mallia ja saivat uutta puhtia työstää puoliverisiään. Nana komensi Anttua tiukasti eteen ja kimo siirtyikin reippaampaan raviin, joskin hiukan vastentahtoisesti. Eppu lähti kuuliaisesti eteenpäin ja alkoi selvästi lämmetä, sillä sen suusta alkoi roiskua kevyitä vaaleita vaahtovanoja ryntäille ja silmiin syttyi iloinen tuike.
Kun hevoset olivat alkaneet jo hiukan kostua ryntäistä ja tytöt kaipasivat selvästi taukoa, annoin heille luvan välikäynteihin. Kaikki hevoset toimivat hyvin, osa oli alkanut ottaa kuolaintukea ja haki peräänantoa, osa kulki vielä vapaammassa muodossa mutta työntäen silti hyvin takaa. Katselin ratsukoita erittäin tyytyväisenä. Tämä oli sujunut helpommin kuin olin luullut – kaikki ratsastajat olivat selvästi hyvin muuntautumis- ja sopeutumuskykyisiä.
”Ja mennään sitten laukkaa, koko maneesia ympäri. Etsikää jarru, kaasu ja kääntävät napit, ja sitten kun on tilaa tulkaa pitkällä sivulla olevat puomit.”
Iinalla oli aluksi ongelmia ottaa hiukan niskoittelevaa Tiiaa laukkaan, kun taas Cassu ampaisi laukkaan korvat luimussa ja sai Sentin peräänsä. Iso kullanvärinen ruuna painalsi ilmiselvästi iloisena, lihakset venyen ja värähdellen. Pipsa otti sarjan nopeita pidätteitä ja sai ratsunsa luopumaan leikistä, mutta hiukan pienempi Cassu jatkoi matkaansa. Toisin kuin Sentin, sen liikkeet olivat melko lyhyet ja laukka nopeatempoista. Ruuna kuskasi Alinaa mielensä mukaan vetäen aivan vinoon kulmissa ja antaen takaosan vähän lennellä.
”Käännä voltille!” karjaisin Alinalle, joka teki heti työtä käskettyä ja nyppäisi sisäohjasta, niin että Cassu horjahti hiukan, käänsi etuosan sisään ja joutui jarruttamaan ulko-ohjaa vasten. Alina hengitti raskaasti, ilmeisesti hiukan säikähtäneenä, mutta reippaana tyttönä hän nosti heti uuden laukan, ollen itse paljon jämäkämpi ja ryhdikkäämpi, eikä Cassukaan yrittänyt enää karata alta.
Samaan aikaan Nana ja Veronica olivat saaneet rauhalliset ratsunsa laukkaan. Eppu oli hiukan noussut ryhdikkäämmäksi ja alkanut käyttää takaosaansa. Se kulki rennon pyöreänä, mutta hiukan hitaana.
”Veronica Eppua hiukan eteen”, opastin, ja katselin, kuinka kermakaramellinvärinen hevonen latasi voimaa takaosaan ja vauhditti hiukan laukkaansa. ”Ja sitten Nana. Jarruttele hiukan ulko-ohjasta, nooin, niin se tulee vähän avuille, sitten asetus sisään ja ala vähän poljettaa sitä laukkaa. Oikein! Nyt se laukkaa ohjan ja pohkeen välissä eteen ja kuuntelee. Entäs Iina? Enemmän laukkaa! Pirteä tempo, nouse vaikka vähän esteistuntaan, käsi joustaa, siinä on hyvä. Tulkaa nyt kaikki ne puomit niin päästään joskus hyppäämään.”
Kaikki tytöt ohjasivat iloista laukkaa polkevat ratsunsa puomeille, ja jokainen onnistui ensimmäisellä yrittämällä tekemään kelvollisen suorituksen.
”Aloitetaan hyppääminen nyt tällä kahden esteen sarjalla. Väli on suhteutettu, ja siihen menee kolme tai neljä laukkaa. Jos annatte niiden hevosten tulla vaan niin askeleet eivät sovi, joten nyt pitää tosissaan säätää sitä laukkaa! Poniratsastajille tää voi joskus olla vähän hankalaa. Samoin kuin se, että niiden hevosten ei tarvitse tulla tuhatta ja sataa kuudenkympin esteille, kuten esimerkiksi shettiksen melkein pitää. Nyt vain odotatte, istutte kyydissä ja lähdette hyppyyn mukaan pehmeästi ja työntämättä kättä liikaa eteen. Hevoset kyllä hoitaa hyppäämisen, te hoidatte laukka-askeleet siinä välissä. Tullaan aluksi neljällä, eli hiukan pitää jarrutella. En tarkoita ohjassa roikkumista vaan istutte välissä alas, teette muutaman puolipidätteen ja olette sitten niin passiivisia kuin pystytte. Järjestys on Sentti, Eppu, Anttu, Cassu, Tiia.”
Pipsa aloitti tehtävänsä nostamalla laukan hiukan ennen lyhyttä sivua ja ohjaamalla Sentin hyvin keskelle estettä. Ruuna pääsi ottamaan monta askelta lähes kiitolaukkaa ennen estettä, lensi puolimetrisen pystyn yli leikiten ja ampaisi eteenpäin. Pipsa yritti selvästi jarruttaa, mutta sillä ei ollut juurikaan vaikutusta, kun iso voikko imi esteelle ja teki välistä selvää kahdella laukalla ja todella kaukaisella ponnistuksella, niin että tyttö joutui nappaamaan äkkiä harjasta tukea.
Eppu oli aika hyvin Veronican hallinnassa ennen ensimmäistä hyppyä, ja pikku loikka olikin hyvin tasapainoinen ja rauhallinen. Esteen jälkeen tyttö kuitenkin usutti ruunaa hiukan liikaa eteen ja tottelevaisesti se vastasi pyyntöön, ajautuen kuitenkin liian lähelle estettä ja tiputtaen puomit.
Nana jarrutteli Anttua turhan paljon jo ennen estettä, ja kimo kielsi ensimmäiselle esteelle. Nana inahti säikähdyksissään, mutta nousi sitten pystyyn ja uskalsi antaa hevosen edetä, niin että hypystä tuli siisti ja sarjaväli onnistui rauhallisella neljällä laukalla.
Alina piteli Cassua alun laukkaepisodista viisastuneena aika tiukalla tuntumalla ja otti ohjalla koko ajan pientä pidätettä. Tyttö unohti kuitenkin siinä hermoillessa työstää pohkeella, joten ruuna tiputti raviin, mutta hyppäsi kuitenkin ja sai väliin neljä laukkaa, vaikka se joutuikin ponnistamaan aika kaukaa.
Viimeisenä tulevalla Tiialla oli samoja ongelmia kuin Cassulla, eli liian hidas vauhti. Iina yritti tiukasti ratsastaa tammaa eteen, mutta se jumitti ja mutkitteli saaden väliin lopulta viisi askelta. Iina ei ollut ihan mukana hypyissä vaan horjahti hiukan, saaden kirjavan ratsunsa pyöräyttelemään häntäänsä vihaisesti.
”Vai että tällaista tänään… Tiedän että tää on erilaista, kuin poneilla, mutta lisää vaan sisukkuutta kehiin! Pipsan on jarrutettava tosissaan, istuttava alas ja otettava laukkaa kiinni. Se onnistuu kyllä kunhan otat sen ohjan itsellesi, hallitset hevosen päätä ja sitä kautta koko ratsua ja sen laukkaa. Epi meni todella kivan oloisesti, mutta sun, Veronica, on maltettava odottaa. Sitä ei saa usuttaa hyppäämään, sillä se ei itse katso, onko vauhdin lisääminen nyt järkevää vai ei, se vaan tottelee sun pyyntöjä ja yrittää selvitä siitä, mihin sinä sen toit. Anttu saa, Nana, mennä ihan juuri sellaista laukkaa kuin se haluaa, tää väli on sille hyvä. Alina teki muuten oikein Cassun kanssa mutta unohti että hällä on jalatkin olemassa. Tiia näyttää nyt niin laiskalta että annan sulle raipan ja komennat tuolla kaarteessa sitä vähän eteen”, kommentoin kaikille yhteisesti.
”Mutta kun tää on niin reipas”, Pipsa huokaisi, mutta keräsi sitten ohjat tuntumalle ja aloitti uusintakierroksen, tehden nyt voltin ennen sarjalle kääntämistä ja saaden näin Senttiä paremmin hallintaan. Ongelmia oli kyllä tälläkin kertaa, mutta jarruttelemalla ja nykäisemällä vielä viime hetkellä ohjasta niin, että ruuna tunki yhden askeleen ennen hyppyä, hän sai väliin neljä laukkaa ja ansaitsi taputukset muilta tuntilaisilta. Epun kanssa Vertti oli nyt maltillisempi, ja väli oli oikein onnistunut, samoin kuin Antulla, jota Nana ei turhaan jarrutellut. Alina muisti käyttää pohjetta ja sai niin Antun ottamaan neljä laukkaa. Tiia oli Iinan komentamisesta huolimatta hiukan tahmea, ja toinen hyppy lähti kaukaa, mutta tyttö oli nyt paljon paremmin mukana eikä nyppäissyt tammaa suusta.
”Nyt otamma kolmella laukalla välin!” ilmoitin virnistäen.
”Jippiajee”, Pipsa naurahti taputtaen Sentin jäntevää kaulaa – tämä olisi isolla ruunalla huomattavasti helpompaa kuin edellinen tehtävä.
”Ei kivaa!” Iina huokaisi edelleen hiukan hitaan oloisen Tiian selästä, eikä syyttä, sillä tyttö tarvitsisi nyt hurjasti tsemppiä saadakseen lehmän esteiden yli.
Kuten äskenkin, Pipsa aloitti. Hän piteli Senttiä ennen estettä melko lyhyenä, mutta antoi ruunan hypyn jälkeen venyttää hiukan laukkaa ja ponnistaa sitten kymmenen senttiä nostetun, nyt kahdeksankymmentäsenttisen esteen yli reippaalla loikalla.
”Loistavaa”, kommentoin ja katselin hymyillen, kun Pipsa antoi ratsunsa tykittää kunniakierroksen maneesin ympäri. Sitten keskitin huomioni Eppuun, joka kulki siististi kuolaimella, lähestyi estettä suoraan ja teki kauniin pikku hypyn. Esteen jälkeen Veronica pyysi kyllä hevosta eteen, mutta ei ihan tarpeeksi, ja hevonen joutui hyppäämään hurjan kaukaa vetäen takajaloillaan puomin maahan. Samoin kävi Nanalle ja Antulle, joskin Eppua hiukan vähemmän rehellinen kimo meinasi tyystin stopata esteen eteen huomattuaan, etteivät askeleet ihan sovi. Nana kuitenkin nousi esteistuntaan, työnsi kättä suuta kohti, pamautti jaloillaan ja kiljaisi ”HOP!” niin että puoliverinen ponnahti säikähdyksissään yli esteen.
Myöskin Cassulla ja Tiialla laukka ei ihan riittänyt, ja kummallekin tuli neljä laukkaa. Alina käytti kyllä pohkeitaan kiitettävästi, mutta Cassu oli nyt juurtunut neljään laukka-askeleeseen ja teki välin sillä. Myös Iina uskalsi ajaa hevostaan kunnolla eteen, mutta Tiia olisi ehkä tarvinnut vielä huomautuksen raipalla, että eteenpäin on mentävä. Uusintakierroksella kummatkin onnistuivat hienosti ja saivat sekä minulta, että muilta tuntilaisilta kiittelyt sinnikkyydestä.
Pienten välikäyntien jälkeen tein sarjasta yhden leveähkön okserin, jolla oli korkeutta 85 cm. Sen Tiiankin pitäisi päästä, joskin ohjeistin Iinaa todella poljettamaan laukkaa alle, tai tamma tekisi auttamattomasti tenän esteen eteen. Vaikka olinkin luvannut tytöille pitäväni esteet matalina, halusin välttämättä antaa heille pikku maistiaisen, mihin puoliveriset oikeasti pystyvät niin halutessaan. Kaikki tytöt olivat toki äärimmäisen kokeneita esteratsastajia, mutta isoliikkeisellä ja muutenkin raamikkaalla hevosella hiukankin isompi este saattoi ekoilla kerroilla tuntua vuoren korkuiselta.
Pipsa aloitti, eikä este tuottanut hänelle, eikä Sentille mitään ongelmaa. Ylitys oli tasapainoinen ja siisti, vaikkakin vauhtia oli ihan kiitettävästi. Eppu teki myös erittäin hienon suorituksen Veronican ohjaillessa sitä ja myödätessä kiitettävästi. Anttu tuli hiukan esteen laitaan ja aivan liian lähelle mutta veti päänsä ylös, etujalkansa koukkuun ja teki kulmikkaan paniikkihypyn Nanan työntyessä eteenpäin ollakseen vetämättä ohjasta. Alastulo oli hurjan näköinen mutta mitään pahempaa ei käynyt. Cassu sen sijaan oli lämmennyt viimein kunnolla ja kokosi itseään ylittäen leikitellen esteen. Iina käytti raippaa pari kertaa pohkeen takana ja sai Tiiaan sitä sopivaa virettä, jonka avulla lehmäkin lensi esteen yli korvat hörössä.
”Vautsi tytöt! Todella hienoa! Iina voisi tulla Tiian kanssa tämän vielä pari kertaa, niin nostan sitten näille isommille hevosille hiukan estettä” kuulutin ponnistuksesta punertaville ratsastajille.
Iina nyökkäsi, ratsasti ympyrän laukassa ja ohjasi Tiian esteelle uudemman kerran. Tamma katsoi itse ponnistuskohdan ja lensi yli heittäen pikku pukin esteen jälkeen, niin innoissaan se oli. Tyttö ohjasi ratsun heti perään uudestaan yli, ja Tiiahan toimi, se ponnisti voimakkaasti takasillaan ja työntyi yli okserin.
Sitten nostin estettä metriin, ja nyt alkoi tapahtua.
Pipsa tuli Sentin kanssa ensin. Ruuna oli kuuma ja hädin tuskin pysyi tytön käsissä, vaikka Pipsa teki pidätteitä ja yritti kaikin tavoin rauhoitella menoa. Hevonen kuitenkin ravisti voimakasta päätään, säntäsi eteenpäin ja lähti hyppyyn hurjan kaukaa, aivan liian kaukaa. Se venytti venyttämistään mutta ei ihan yltänyt tarpeeksi pitkälle, se veti mukanaan takimmaisen puomin, joka sotkeutui hoikkiin vaaleisiin jalkoihin ja horjutti hevosen polvilleen. Sentti oli jälleen salamana pystyssä, mutta siinä vaiheessa Pipsa oli jo maassa.
”Herranjestas!” säikähdin ja nappasin samalla refleksinomaisesti kiinni vierestä maleksivan Sentin ohjista. ”Sattuiko?”
Pipsa kömpi ylös, varisteli hiekat vaatteistaan ja pyöritti päätään nauraen katketakseen.
”KAKKUAAA!” Veronica kiljaisi Epun selästä saaden oman ratsunsa loikkaamaan sivuun ja nousemaan puolittain pystyyn, ja niin Verttikin löysi itsensä maneesin pohjalta.
”Nyt kaikki seis ja hiljaa!” huudahdin hämmentyneenä ja työnsin voikkoruunan ohjat Pipsalle ja lähdin sitten metsästämään kermakaramelliämme. Eppu teki homman helpoksi tulemalla heti luokse, ja minä punttasin sekä Vertin että Pipsan takaisin kyytiin.
”Uudestaan, uudestaan. Pipsa varmaan ite tietää miten korjata?”
Päättäväinen tyttö nyökkäsi, otti ohjat, istui alas ja ohjasi nyt paljon rauhallisempaa laukkaa polkevan hevosen esteelle. Ponnistus osui oikeaan kohtaan ja hyppy oli tasapainoinen eikä ylilyöty, sillä Sentti alkoi viimein osoittaa väsymyksen merkkejä. Eppu katsoi estettä parikin kertaa sillä silmällä, että jaksaisinko nytt hypätä ollenkaan, mutta lopulta se päätti ponnistaa ja teki rauhallisen suorituksen. Epun jälkeen matkaan lähti Cassu, joka tuli reipasta mutta hallittua laukkaa, hiukan sivuun mutta hyvään kohtaan, ja ylitti okserin Alinan myödätessä kuin kahden metrin esteelle. Tämän jälkeen oli vuorossa Nana. Anttu painoi korvat luimuun ja näytti pahasti vihaiselta krokotiililta, mutta se meni tahdikasta laukkaa, ja Nana valmistautui parhaansa mukaan esteen ylitykseen.
Juuri ennen hyppyynlähtöä kimo kuitenkin veti liinat kiinni ja pysähtyi esteen eteen, Nanan kierähtäessä siitä kaulan yli maahan.
”Ounou”, huokaisi ja katselin virnistäen, kun Nana nousi ylös, kiipesi selkään ja lähti sisuuntuneena yrittämään uudestaan. Anttu epäröi nyt selkeämmin, joten tyttö huomautti asiasta raipalla ja sai kuin saikin hevosen hyppäämään.
”Kakkua”, Alina naurahti, kun Nana palasi kasvot punaisina esteeltä ja jarrutti käyntiin.
”Kakut ehtii värkätä myöhemmin”, ilmoitin, ”sillä nyt pitää loppuverkata hevoset. Ja jos lupaatte ettei kukaan enää putoa, saatte käydä loppukäynnit maastossa!”