|
Post by Anne on Oct 9, 2009 20:53:02 GMT 2
by Artsi:
9.10.2009
Kanavasurffailen. Mitään järkevää töllöstä ei tule, vanhusviihdettäkin näkee vatsa puolen yön jälkeen kaapeleilta. Olo on kuumeinen ja tokkurainen.
Jossu raahasi minut aamulla lekuriin. Chao ja Jossu olivat yöpyneet talolla, kun eilinen ilta oli venähtänyt. Ja olivat aamulla saaneet kaakitkin hoidettua. Hyvä, hyvä. Lääkäri määräsi vahvoja antibiootteja ja yskänlääkettä, jonka kanssa ei saanut käyttää alkomahoolia. Paskat, pitihän sitä perjantaina jotain naukkailla. Sitä paitsi pontikka tappaa tehokkaasti nielun pöpöjä. Lisäksi sain jäykkäkouristusrokotuksen Rosin ponin pureman takia. Lääkäri kehui Jossun haavapaikkailuja.
Lääkärin jälkeen jouduin vielä horror-Seppeleeseen, kun Jossun piti käydä hoitamassa joku asia siellä. En tajua, miten Jossu kestää sitä paikkaa. Täynnä kikattavia kakaroita, rumia keski-ikäisiä ämmiä ja ihmeellisiä hevosia. No, toisaalta, taitaahan se ihan hyvä elinkeino misukoille olla, harvemmin olin kuullut Jossun tai Annen rahasta valittavan.
Huomenna on se mikäliesyksytapahtuma. Pitäisi siellä muutama lähtö ajaa. Päätäni vihloo jo valmiiksi ajatus pentujen ja näyttelyporukoiden täyttämästä raviradasta. Onneksi iltariennot pelastavat päivän. Ehkä.
Nousen ylös sohvalta ja heitän vaatetta niskaan. Sytytän Nortin. Ensimmäinen henkonen kirvottaa keuhkoistani ilmoille järkyttävän yskänpuuskan. Pirttipöydältä hörppään vielä yskäntroppia suoraan pullosta muutaman kulauksen. Vahva salmiakin maku sotkeutuu Nortin vahvoihin aromeihin ja suuni limakalvot tuntuvat ihmeellisen paksuilta.
Menen ulos. Ilta on jo pimennyt. Huomenna juoksevat hevoset on otettava sisään. Rahat ovat sen verran tiukassa, että mihinkään yöllisiin kylmettymisiin hevosten kohdilla ei ole varaa. Simo onkin jo sisällä, Tappi on jättänyt sen boksiinsa treenin jälkeen. Missäköhän Tappikin muuten on, mietin. Näin sitä vain vanha ja raihnainen hylätään. Yksi jätetään.
Saan hevoset sisään ja jaan niille safkoja. Käyn myös vilkaisemassa Hummaa ja Muulia lähemmin. Varsa on vahva ja komea. Olen ylpeä siitä.
Palaan vielä kaminahuoneeseen. Yskän saattelemana laitan kaminaan tulen, jotta varustehuone pysyy lämpöisenä ja valjaita varten kuivana. Järkkään vielä huomista varten kilpavarusteita esiin.
Siinä hommaillessa kuulen tutun Fordin röhinän, kun se kaartaa parkkikselle. Pian hahmo vilahtaa ikkunan ohi ja kaminahuoneen ovi käy. Jossu kurkkaa avonaisesta ovesta varustehuoneen puolelle.
- Moi, körisen ääni räästä täynnä. – Mikäs sut saa tänne tähän aikaan illasta? - Svanten kävin tsekkaamassa ja huomista varten kuskasin joitakin kamoja kahviolle, blondi selittää. – Miten sä täällä huhkit? Missä Tappi on? - Sen ku tietäis. Jäbä on hävinny kylille. - Toivottavasti on huomenna kunnossa kuskaamaan muksuja Foxilla, Jossu tokaisee. – Voinks mä auttaa jotenkin?
Näen taas tilaisuuden heittää kaksimielistä läppää minun auttamisistani, ja kasvoillani vilahtaa härski virne. Kuitenkaan en sano mitään. Tajuan, että Jossu on raahannut minut aamulla lääkäriin hyvää hyvyyttään. Tai sitten peloissaan, että huominen tapahtuma kusahtaa, jos en ole hengissä radalla avittamassa. No, joka tapauksessa, Jossu on ensimmäinen nainen, joka minut on lääkäriin vienyt, jos äitiäni ei lasketa. Katson vaan kaunista, nuorta naista ja tunnen hetken itseni alastomaksi ja heikoksi.
- Tallihommat on jo hoideltu, sanon ystävällisesti ja jatkan: - Kiitos muuten kun veit mut sinne lääkäriin tänään.
Katseemme kohtaavat ja hetki on aito. Jossu siinä kelmeässä varustehuoneen valossa, silmät suurina ja kosteina, hengitys höyryten.
- Eipä mitään, pitäähän sut tolpilleen saada. Huomenna on paljon hommia, Josefiina sanoo ääni herkkänä. - Heh, pitihän se arvata, oon sulle vaan taloudellinen hyödyke, naurahdan yskän sekaisesti. Keräilen vähitellen henkisen haarniskani rippeitä takaisin ylleni. - Sitäpä sitä. Etkä mitään muuta, Jossu sanoo ilkikurisesti. - Enkö? kohotan kulmiani ja lähestyn naista.
Nyt olisi se tilaisuus. Kirpeä kuutamoilta, hiljainen maatila. Painaa huulet huulille ja hivellä siroa niskaa.
Tajuan kuitenkin haisevani mädäntyneiltä ysköksiltä ja tiukalta pontikalta. Ei, tätä en pilaa.
Jossun kasvoilla vilahtaa odottava ilme. Kuitenkin vain sammutan huoneen valon ja ohjaan neidon herrasmiesmäisesti ulos rakennuksesta.
- Kaikki reilassa. Huomenna nähdään, sanon ja jätän hieman häkeltyneen Jossun seisomaan pimeälle pihamaalle.
|
|
|
Post by Anne on Oct 11, 2009 23:10:44 GMT 2
by Artsi:
10.10.2009 LSH
Paskemminkin ois voinut mennä. Ravit meinaan. No, jotain rahnaa lähdöistä tippui. Foxin koelähtö kylläkin meni persiilleen. Tarvitsis ruuna tiukempaa treeniä. Ratatreeniä varsinkin. Onneksi Kopse kuitenkin nappasi sertin näyttelyistä, hieno saavutus se.
Kaakit oli hoidettu, ja ne lepäilivät tallissa. Syysjuhla oli päättymäisillään, ainakin ”virallisen” ohjelman puolesta. Bileet starttaisivat pikkuhiljaa kahviolla. Misukat olivat ilmeisesti rientäneet kaunistautumaan, kun ravirata oli yllättäen vaikuttanut hyvin autiolta. Itsekin lampsin kotitaloa kohti. Kävisin suihkussa, olinhan monta hiekanpölyistä lähtöä ajanut. Ja nappaisin vähän vahviketta varastosta mukaan. Alkoholitonta boolia? Mitä vittua?
Astuin sisään tupaan. Tappi oli jo saanut itsensä bilekuntoon ja ryysti koffia pirttipöydän ääressä.
- Kato, itse maestro saapuu, Tappi sanoi lakonisesti. - On toi rankkaa hommaa toi kilpaileminen, sanoin. – Ja sitä pitäis jaksaa tulevaisuudessa joka viikonloppu. - Rankkaa ja rankkaa, Tappi naurahti. – Ei se rankkaa oo, jos hevonen voittaa. - Sinuna en kehuskelis hikisen koelähdön voittamisella, tuhahdin. - Voitto on aina voitto. Sitä paitsi itse et saanut Foxia pysymään ravissa kuin muutaman hassun metrin. - Äh, Foxi oli vaan innoissaan, kun ei oo kilpaillut pitkään aikaan. Kyllä se siitä.., en jaksanut lähteä vääntämään enempää asiasta, vaan suuntasin huoneeseeni.
Heitin ajovaatteet ruskealle, nahkaiselle nojatuolille, jossa taisi olla melkein kaikki muutkin omistamani vaatteet. Sievässä sotkussa. Syntymäasussa kipitin tuvan poikki kylppäriin. Rivakasti aukaisin oven ja samassa joku kiljaisi.
- Yuff! Mitä perkelettä! huusin.
Yuff keikisteli peilin edessä ja oli ilmeisesti meikkaamassa. Kireä tuubitoppi nuoli tytön muotoja ja hunajaiset hiukset oli väännetty korkkiruuvikiharoille.
- Älä säikyttele, vanhus! Yuff sanoi. - Mitä sä täällä teet? kysyin. - Meikkaan, ääliö. Jos et muista, Cadi asuu täällä, eikä mun tarvinnut lähteä viemään sitä mihinkään muualle. Suuri osa tytöistä meni Seppeleeseen laittautumaan. Siellä sentään on tallilla jonkilaiset sosiaaliset tilat, toisin kuin täällä, Yuff selitteli.
Sitten hän tajusi minun seisovan oven suussa munasillani ja punehtui lievästi, meikkinsä läpikin.
- Niin olin tulossa suihkuun, sanoin välittämättä neidon kainoiluista. Kävelin tytön ohi suihkuun ja käänsin veden päälle. Yuff kohotti kulmiaan, ja jatkoi sitten meikkailuaan.
Lepäilin kuuman, juoksevan veden alla hetken. Lämmin höyry auttoi flunssaiseen oloon ja tunsin jo olevan paranemaan päin. Laihtunut kyllä keuhkoputkentulehduksen kourissa olin. Kesällä uhkaavasti pömpöttänyt kaljamaha oli kadonnut ja nyt olin tiukan pyykkilautavatsan omistaja.
Yuff sai meikattua ja poistui Tapin seuraan tuvan puolelle. Tein vielä muutaman komeudenhoitotoimenpiteen kylpyhuoneessa, mutten ajanut partaa. Tiesin pienen sängen saavan naaraiden hormonit hyrräämään. Kaivoin pyykkikorista puhtaimmat farkut ja siisteimmän paitani. Sitten siirryin itsekin tupaan.
Tapin ja Yuffin lisäksi pöydän ääressä etkoilivat myös Kat, Chao, Ros ja Jaakko. Chao ja Jaakko olivat jo tuiskeessa, ja juttu kävi vilkkaana.
- Siirrytäänkö takaisin kahviolle päin? ehdotin.
Sain osakseni hyväksyvää mutinaa. Kaivoin kaapista muutaman pontikkapullon mukaan, ja siirryimme isona joukkona raviradan suuntaan.
- Tarjootko tupakan? Chao kysyi, kun kävelimme vieretysten. - Onks sun mentoolipaskat loppu? irvailin tytölle ja kulautin pirtua. - Ikävä kyllä. Joudun tyytymään sun myrkkyihin - Eli saat nauttia kunnon Nicotiana tabacumia, lähes puhdasta luonnon tuotetta. - Mitä sää siinä oikein tärkeilet? Osaat oikein latinaa? Chao äyskäisi. - Osaan kuule vaikka mitä, kultu, kehaisin, kun nortit valaisivat taivaltamme raviradalle.
Kietaisin käteni Chaon hartioiden yli ja painauduin liki häntä. Tyttö ei näyttänyt välittävän. Oli varmaan tottunut kaverilliseen halimiseen enemmänkin. Saavuimme pimenevälle raviradalle.
Pihalla seisoi lauma hajuvedeltä tuoksuvia mimmejä ja muutama raviäijä. Kuitenkin porukka taisi olla enimmiten Seppeleen tyttöjä. Mukana häärivät myös Jossu, Anne, Elli ja Krister. Jossu mulkaisi minua murhaavasti, kun saavuimme Chaon kanssa käsikynkässä raviradalle. Virnistin Jossulle hurmaavasti (ainakin omasta mielestäni) ja irrottauduin välinpitämättömästä Chaosta.
- Täällä paleltuu, sanoi noin 150-senttinen, ruskeahiuksinen teinityttö, ärsyttävän kimeällä äänellä.
Kulautin lisää kurkkua korventavaa pontikkaa.
- Älä muuta sano. Kyllä on hyvät pileet..., lyhyet oranssit hiukset ja kapeat kasvot omaava tyttö sanoi hyvin tylsistyneellä äänellä ja vilkaisi kohden valkoisia tennareitaan, joita muta uhkaavasti mustasi. - No niin! Käydäänpäs sisään siitä! rääkäisin ja avasin kahvion oven.
Porukka liukui sisään. Buffetin jäljet oli korjattu ja kattoon oli ripustettu värikkäitä riisilyhtyjä. Kenen toimesta, en tiennyt. Pian Kat ja jotkut hänen Seppele-kavereistaan saivat naposteltavat ja boolin tarjolle. Elli siirtyi DJ:n hommiin, eli siis näppäili kannettavastaan biisejä soimaan. Siirryinkin sulavasti hänen luo. - Mitäs Elli? aloitin. - Mitäs tässä.., punapää sanoi keskittyen soittolistaansa. - Toitko omia juomia? henkäilin polkkapään korvaan. - Perkele, etkö sääkään muusta osaa puhua ku viinasta? Elli äyskäisi ja katsoi minuun vihaisen kysyvästi. - No, totta kai toin, hän jatkoi ja remahti nauruun. - Oikee meininki, hihitin ja kilistime salapullojamme pöydän alla.
Vilkaisin ympärilleni ja näin Anne ja Kristerin kyyhöttävän yhdessä nurkassa lähekkäin. Anne oli mielestäni sellainen vähän kuivempi tyyppi, joten en hänen seuraansa hakeutunut. Krister oli ihan jees, ainakin parin bissen jälkeen. Selvin päin aika tosikko. Vilkuilin vielä ympärille ja spottasin Jossun heittävän juttua tallityttöjensä kanssa. Päätin liittyä seuraan.
Kävelin kohden blondia, joka oli selvästi panostanut iltaa varten. Jossulla oli yllään narutoppi ja pitkä kaulakoru, joka painautui houkuttelevasti hänen rintavarustuksiensa väliin. Virheetön, pisamainen iho hohti kuulaana ja huulet kiilsivät persikan sävyisinä.
Koko huone hiljeni ja yleisön katse kiintyi minuun ja Jossuun. Okei, olihan tämä ensimmäinen virallinen esiintyminen yhdessä pitkiin aikoihin. Ja osasin vain kuvitella millainen huhumylly tallityttöjen keskuudessa pyöri. Varmasti Josefiinan ja minun välisestä suhteesta oli enemmän villejä tarinoita kuin saatoin arvatakaan.
- Mitäs arvon leidit täällä jutustelevat? kysyin. - Kaikenlaisia... tyttöjen juttuja, Josefiina vastasi aavistuksen kiusaantuneena. Hän vilkaisin ympärilleen vihaisesti ja yleisö vajosi taas, ainakin näennäisesti, omiin keskusteluihinsa. - Hienosti sujui tapahtuma tänään, sanoin. - Juu, upeasti meni. Tästä tehdään varmasti jokavuotinen perinne, Josefiina sanoi silmät tuikkien. – Sua ei kauheasti näkynyt. - Olin ohjaksissa ja kaakit piti lämmitelläkin, selitin ja haroin hiuksiani taakse.
Josefiinan porukassa ollut tyttö, keijukaismainen punapää vilkuili minua tutkivasti ja kujeilevasti. Katsoin sorjaa tyttöä härskisti, ja tämä karahti punaiseksi kuin paloauto väistäen samalla katsettani. Hymähdin, ihania nuo juuri alle kahdeksantoistavuotiaat, hieman epävarmoja, mutta niin sulokkaita, että!
Tunsin taas Jossun mulkoilut päälläni.
- Ajattelin mennä lämmittämään saunan. Onko neitokaisita saunojiksi? kysyin.
Kaksi selkeää ponityttöä, toinen ruskeahiuksinen, toinen hieman vaaleampi nyökkäsivät innokkaina.
- En ehtinyt laittautua mitenkään, kun piti hoitaa Siken varsa, brunetti pimu selitti. - Oorrait, Artsi-setä hoitaa teidät puhtaiksi, sanoin.
Sain osakseni vihaisia ja kummastuneita katseita ja ehätin selittämään:
- Lämmitän siis saunan, että voitte käydä pesulla... Lähdetkö, Jossu, mukaan? - E-enpä taida. - Mää lähden! DJ-Elli ilmoitti rivakasti. - Ja mä! Yuff huuhdahti myös.
Kaappasin tytöt kainalooni ja suuntasimme saunalle. Tunsin niskassani Jossun vihaisen katseen, mutta en jaksanut välittää. Tai jaksoin, mutta pieni mustasukkaisuus olisi vain hyvästä.
Kävelimme pimeälle saunalle. Kaivoin esille kynttilöitä ja käskin tyttöjen sytytellä niitä ympäri saunaa. Itse hain halkokasasta sytykkeitä, ja pistin savusaunan kiukaaseen ja vesilämmittimeen tulen. Myös grillin sytytimme pihamaalle. Eihän sitä tietäisi, vaikka jengi innostuisi grillaamaan.
Kaivoin lammesta korillisen bisseä ja tarjosin misuille.
- Bileille! skoolasimme.
Höpöttelimme niitä näitä ja lisäsin vielä puita saunaan, sitten palasimme takaisin kahviolle.
Meno oli käynyt aavistuksen villimmäksi. Ellin soittolista paukutti Lady Gagan Pokerfeisissiä ja tytöt pomppivat lattialla hurmiossa. Muutamat raviköriläät nauttivat omia juomiaan ja nauroivat teineille.
Josefiina roikkui Rosin, Chaon ja Jaakon seurassa. Tunkeuduimme heidän joukkoon.
- Onks boolia vielä terästetty? kysyin. - Ei, äläkä edes yritä. Saan aika monen vanhemman vihat niskaani, jos tytöt rämpii täältä kotiin kännissä, Josefiina varoitti.
Pienestä tuikkeesta hänen silmissään kuitenkin tiesin, että Jossukin oli jostain vettä vahvempaa saanut.
- Oorrati, kenraalimajuri Jossu. Sanasi on lakini, murjaisin.
Jossu pyöritteli silmiään, mutta hymyili päälle. Kävin vielä ponitytöille ilmoittamassa, että sauna oli lämmin. Jaakolle kerroin, että grillaamaan voisi mennä.
- Mä oon kyllä, perkule, pyörittänyt shitä hemmmmmetin buhvettia koko päivän, vitut mä mihinkään krillaamaan enää, känninen Jaakko selitti. - Jos vaikka äijissä mentäis, ehdotin.
Jaakko vilkaisi kyrsiintyneen oloista Rosia ja sanoi:
- Shaunds kuut. Krishterhkin mukaan. - Joo, vastasin.
Jätimme pikkulikat tanssimaan teknopoppinsa parissa kahviolle ja siirryimme jälleen saunalle. Kaivoin lammesta jälleen kylmää bisseä ja pistimme paistumaan kahvion jääkaapista mukaamme napatut makkarat.
- Ootte sitten kihloissa? kysyin Kristeriltä, kun makkarat tirisivät ritilällä. - Jep. Jo yli puoli vuotta, sliipattu cowboy sanoi. - Onks se hyvä? - Missä? - No, sängyssä, perhana. - Vittuaks se sulle kuuluu, Krister vihastui. - Oorrait, oorrait, teik it iisi, lepyyttelin Krisua.
Samassa kuulin saunan kulmilta kiekaisun, joka yritti olla ’moi’, mutta jonka äänenmurros tappoi tehokkaasti.
- Pikkuveliiiiiii, Jaakko söselsi. - Ehinpä tänne vihdoinkin, minulle tuntematon pojanjolppi sanoi. - Morjens, Artsi, ojensin käteni ja esittelin itseni. - Kristian, poika sanoi hennosti. - Mun veli, Jaakko sanoin juoman kittailun seasta. - Joo, tajusin, örisin, ja tajusin myös samalla, että en ollut tällä kertaa paikan kännisin ääliö. - Önks teil siiderii? poika kysyi. - Siiderii? Naisten juomaa? naurahdin ällistyneenä. – No, ei tod. - Mulla itse asiassa on, Kirster sanoi ja kaivoi takkinsa alta jotain esanssista light-litkua. - Saatanan ämmä, vittuilin Kristerille.
Krister tyytyi vain hymähtämään ja ojensi pullon Jaakon pikkuveljelle.
- Täällä on ÄIJIEN krillailut. Luuletko, että susta on mukaan porukkaan, haastoin 15-kesäisen. - Luulisin, poika sanoi. – Ainakin enemmän kuin tosta Jaakosta.
Todellakin, Jaaakko oli sammumispisteessä ja oli kaatumaisillaan märkään ruohikkoon.
- Paras raahata toi saunalle nukkumaan, sanoin.
Pontikka ja bisse alkoivat jo mukavasti pyöriä päässä, mutta pystyin vielä järkeviin tekoihin. Kristerin kanssa talutimme Jaakon saunan eteistilan penkille nukkumaan. Samalla tajusin, että ponitytöt olivat saunomassa, ja kokisivat lievän järkytyksen nähdessään kuorsaavan Jaakon saunan penkillä. Noh, siinäpähän säikähtäisivät.
Paistoimme kasan makkaroita ja saunalla olleet tytöt, jotka esittäytyivät Pipsaksi ja Weariksi, liittyivät joukkoomme. Sitten roudasimme makkarat kahviolle.
Kello kävi jo puolta yötä ja pienimmät tytöt olivat lähteneet kotiin. Ros ihmetteli Jaakon katoamista, muttei ollut yhtään yllättynyt, kun selitin Jaakon nukkuvan saunalla. Musiikki pauhasi, ja Tappikin oli jo pääsyt salaa vahvistamaan boolia. Meno oli villi ja viinasta utuinen. Joku raviäijä tanssitti humaltunutta Chaoa ja hipelöi tämän muhkeita buupseja.
Jossu hengaili Annen ja Ellin kanssa kahvion tiskin kulmalla. En taaskaan voinut muuta kuin tuijottaa. Riisilyhtyjen hajavalo toi ihmisestä kuin ihmisestä parhaat piirteet esiin, ja Jossukin näytti satumaisen kauniilta. Sitten päätin rohkaistua.
- Jossu, hei... - No, moi, Artsi, Jossu hymyili vinolla, alkoholin saattelemalla hymyllään. - Tulisitko ulos... tupakalle? Kysyin varovasti ja kohotin merkitsevästi vasenta kulmakarvaani. - No, tämän kerran, Artsi-kulta.
Täydelliset hampaat välkähtivät ja solisluut painuvat ohutta ihoa vasten.
Yö oli jo pitkällä. Syksyn viima kävi kasvoillemme. Sytytin nortin.
- Mentäiskö saunalle, mulla ois siellä pikku ylläri? ehdotin hiprakkaiselle blondille. - Hih, juu, Jossu hykersi ja tarttui sorjalla kädellä käteeni.
Kävelimme saunalle, minä ties monettako kertaa sinä iltana. Astuimme saunan pukuhuoneeseen, jossa Jaakko kuorsasi autuaasti penkillä.
- Toiko oli sun ylläri? Josefiina kysyi osoittaen Jaakkoa. – Usko pois, me asutaan samassa talossa, joten toi on tullut todistettua ennenkin. - Ehei, beibe, vaan tää, sanoin ja osoitin katossa olevaa luukkua. – Mä autan sut ylös.
Nostin Jossun luukusta sisään ja punnersin itse perässä. Olimme savusaunan vintillä. Vintti oli matala ja viileä tila. Olin kuitenkin aiemmin levittänyt lattialle vanhoja mattoja ja ripotellut kynttilöitä sinne sun tänne. Sytytin kynttilät, ja näin Josefiinan kasvot hämärässä valossa.
- Mikä paikka tämä..? Josefiina ehti kysyä ennen kun tartuin häntä hellästi niskasta ja suutelin.
Suudelma oli märkä, alkoholin makuinen ja molemminpuolinen. Kellahdimme paksulle matolle sylikkäin. En tiennyt mitä tästä tulisi. Ehkei mitään, ehkä vain känninen muisto, ehkä jotain enemmänkin, sen aika näyttäisi.
|
|
|
Post by Anne on Oct 28, 2009 16:31:44 GMT 2
by Artsi:
28.10.09
Rotsi niskaan, lippis päähän, sätkä huuleen ja sytytys. Sitten ulko-oven avaus ja kohti lokakuun lopun räntäsadetta.
Märkä lumi iskee naamalle. Onneksi nortti ei sammu. Taas näitä aamuja. Aamuja, joita olisi edessä parisen sataa, ennen kun linnut taas visertäisivät ja leppoisa kesäilma saisi toimia herättäjänä. Että just joo.
Suuntaan parakeille. Kumisaappaat lonksuavat jaloissani ontosti. Ontto on myös pääni, ääni voisi aivan hyvin kuulua myös sieltä. Humma on juuri vieroitettu Muulista ja nyt aamutoimiini kuuluu kahden parakkilaisen ruokkiminen ja ulostaminen. Asia, jossa Tappi ei ole antanut yhtään periksi. Ja asia, joka on raitistanut minua huomattavasti. Krapuloissa tämä olisi, jos vain mahdollista, vieläkin paskempaa.
Saavun parakeille. Kakkosparakin ovi on raollaan ja keltainen, kutsuva valo kajastaa harmaalle pihalle. Mahassani muljahtaa. Kuka siellä tähän aikaan, ei kai vaan...?
Kurkistan ovesta sisään ja näen punapäisen tytön höpöttävän tallin toiselle asukille. Ei, väärä henkilö. Pettymys käy lävitseni kuin piikikäs asfaltti jyrä runnoisi päästä (munien kautta) varpaisiin. Siirryn kuitenkin sisälle.
- Fiia, huomenta, karjaisen.
Tyttö säpsähtää, mutta saa sanottua:
- Huomenta, Arto.
Samassa alakertaan vievä ovi avautuu ja Josefiina astuu tallin puolelle kantaen täyttä ämpärillistä vettä. Hän ei huomaa minua, vaan sanoo Fiialle:
- Vois se Artsi hommata tänne automaattiset juomakupit. Ihan hullujen hommaa raahata vettä ylös portaita.
- Käytä letkua, sanon tosissani.
Josefiina säikähtää myöskin ja läikyttää vettä vaatteilleen. Hän kiljaisee kylmän veden luikerrellessa vaatekerrastojen läpi iholle.
Josefiina laskee vesiämpärin maahan ja sanoo: - Letkua? - Niin, letkua, sitähän multa löytyy, pitkää ja paksua, naurahdan tapani mukaan. - No, ei vaan, alakerrassa on letku, jonka voi hilata tänne ylös ja täyttää ämpärit sitten kätsysti täällä. - Ai, Jossu mumisee vältellen katsettani. - Mitä te täällä aamutuimaan, vaihdan puheenaihetta. - Tulitiin Svantea treenaamaan ennen mun koulua, Fiia selvittää. - Ahaa, sanon aivan kuin asia olisi luonnollinen. Mitä se ei tietenkään ole. Ei kukaan täysjärkinen aja hevostaan puoli kahdeksalta aamulla. Veikkaankin, että taustalla on Jossun päälliköimä Operaatio Artsin Välttely. Luulivat, että nukkuisin vielä tähän aikaan, mutta, hähäää, olinkin aikaisessa kuin kusihätäinen kukko. - Santeria ei oo vielä ruokittu, sanon. - Huomattiin, Fiia sanoo kuivasti. - Annettiin vähän heinää molemmille hepoille. Santeri? - Svantee, vastaan piikikkäästi, riikinruotsalaisesti painottaen. - Mähän en mitään hurrikieltä ala täällä jauhamaan. Santeri toi teidän poni saa mun sanomana olla. Mikäli arvon neideille sopii.
Katselen tutkailevasti tyttyöjä. Jossu kohauttaa olkiaan ja kiinnittää huomionsa kaikkeen muuhun paitsi minuun. Kukaan ei sano mitään ja muistelen hetken viimeisintä kohtaamistani Jossun kanssa. Sehän tapahtui syysjuhlan pikkutunneilla.
Käteni hapuilivat ahnaasti Jossun takin alla hänen toppinsa olkaimia. Kielet tekivät töitä ja maistoin Jossun vadelmaisen huulikiillon. Tuuli humisi ulkopuolella ja kynttilät lepattivat villisti. Silloin ja juuri silloin (miksi miksi miksi miksi?) saunan eteisestä, alapuoleltamme, kuului korvia raastava huuto. Jaakko. Perkele.
Jossu säpsähti istuvilleen ja huulet suutelosta turpeina keräsi vaatteita paremmin ylleen. - Jaakko? Jaakko? Sattuks sua?! tyttö huusi. - Äh, ei sitä mihinkään sattunut, tuu takasin tänne, yritin maanitella Jossu takaisin muhinoinnin pariin. - SATTUUUUU! Jaakko ulvoi. - Oota, Jaakkoo! Me tullaan! Jossu lupasi hädissään.
Hän aukaisi lattialuukun ja pudottautui siitä sujuvasti alas. Saavuttamattomiin.
Sammutin kynttilät ja seurasin tietenkin Jossua saunan eteistilaan. Lattialla näin Jaakon, joka ulisi veripäissään.
- Hamhtsahs khatshkesi, Jaakko söselsi suu verta valuen. Näköjään hänen huulensakin oli haljennut, mistä jumalaton verimäärä. Heitin Jossulle pyyhkeen naulasta ja sanoin:
- Painat tolla.
Kännystä näppäilin Koistisen Mikon, paikallisen taksikuskin, numeron. Jaakko olisi mitä ilmeisimmin saatava lääkäriin.
Jaakko ulvoi ja käskin häntä pitämään turpansa kiinni. Jätkä oli tehnyt jo tarpeeksi vahinkoa itselleen ja muille. Lähinnä siis minulle. Olin ollut juuri pääsemässä kakkospesälle.
Raahasimme Jaakon tielle ja infosimme jätkän tilasta Rosia. Koistinen kaahasi paikalle ja tytöt työnsivät Jaakon taksiin seuraten itse perässä. Koistinen kaasutti kohti kaupunkia ja sen koommin en Jossusta kuullut. Pariin viikkoon.
Ja siinä hän nyt seisoo. Kuin muina miehinä, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Fiian uteliaisuus herää pitkästä hiljaisuudesta ja hän unohtaa poninsa harjaamisen keskittyen vallitsevaan tilanteeseen.
- No sano miksi lystäät ja teet mitä lystäät, Josefiina sanoo tönkösti. - Mikset vastannut mulle? Yritin soittaa muutamaan kertaan, päätän haastaa Jossun.
Nyt Fiian uteliaisuus vasta pääseekin valloilleen. Hän kurottaa kaulaansa ja kurtistaa kulmiaan. Tummanharmaa poni on jäänyt paitsioon.
- On, ollut kiireitä, Jossu selittää.
Vihdoin saan tartuttua hänen katseeseensa, ja Jossu punastuu. Fiia melkein tärisee uteliasuudesta.
Josefiinasta en taida kuitenkaan saada nyt enempää irti ja päätän palata hevosiin:
- Ruokitteko jo Hummankin? - Joo, Fiia sanoo. - Hyvä, heitättekö sen ulos sitten Santerin kanssa? teen lähtöä tallista. - Ja, Jossu, mielelläni veisin sen homman loppuun, mikä aloitettiinkin, sanon härskisti ja vilkaisen tyttöä vihjailevasti päästä varpaisiin. Saapahan Fiia ainakin jotain mietittävää ja kyselemistä, jos ei muuta.
Siirryn ulos sekavissa tunteissa. Minulla ei ole hajuakaan missä mennään. Naiset, ne on niin vaikeita.
|
|
|
Post by Ros on Oct 31, 2009 15:09:01 GMT 2
31.10.2009
Nousin autosta ja sytytin samalla kessun palamaan. Imaisin sisääni kirpeää savua ja raikasta pakkasilmaa. Tulipesä poltti lapaseeni ruskean läntin ja kiroten lähdin astelemaan kohti tallipihaa toista kättäni palelluttaen.
Heitin tumpin tuhkakuppiin ja astelin sisälle talliin. Artsi tuli minua vastaan kummallinen virne naamallaan.
- Mulla on sulle lahja!, mies tokaisi palamaton nortti huulessa.
- Lahja..?, sanoin vähän ällistyneenä ja astelin herran perässä satulahuoneeseen.
Artsi avasi erään kaapin oven ja näytti minulle kylmälaukkua. Siellä lämmittelemässä nökötti putelli valkoista mönjää..
- Onks toi nyt..., aloitin hitaasti.
- Joo. Kopseen satsit. Ole hyvä vaan!, Artsi sanoi kiusoitellen.
- Eläinlääkäri ei päässy enää huomenna joten aamuun asti noitten pitäs tuolla uiskennella oikeen reippaasti!
- Jooh..., mutisin enkä oikein tiennyt mitä minun pitäisi laukulla tehdä.
- Heh! Ei huolta.., kuului samalla Artsin selän takaa. - Poika vaan vähän kusettaa..
Eläinlääkärimme könysi juuri paikalle ja ojensi kätensä laukkua kohden.
- Mää hoidan nuo huomiseen astikka ni ei pääs sperma pilaantumaan.. Kaheksalta oon huomenna siinä.. Osote mulla näkyyki killuvan tossa kojelaudalla, hän sanoi rempseästi ja lähti laukkuineen kohti hiaceaan.
Olin samalla vähän tyrmistynyt ja samalla taas vallan innoissani. Huomenna saisi alkunsa minun uusi hevoseni. Otin muutaman voiton tanssin ja sain Artsilta kummastuneen mulkaisun. Näytin miehelle kieltä ja istahdin tuolille haaveilemaan.
Nimi oli jo lyöty lukkoon kummallekin sukupuolelle, joten sen näkisi sitten minkä niminen konimus sieltä putkahtaa. Itse olin jo nyt intoa täynnä kuin ilmapallo. Kunhan vaan tammani vielä tulis paksuksi niin sitten voisin sanoa olevani taas hetken maailman onnellisin ihminen!
- Piä Artsi peukut pystyssä huomen!, sanoin ja tanssahtelin tallista ulos.
|
|
|
Post by Anne on Nov 17, 2009 18:53:06 GMT 2
by Artsi:
17.11.2009
Shh, koffi sihahti auki. Nakkasin pullonavaajan tiskipöydälle ja kulautin olutta alas kurkusta hevoskaupan kunniaksi. Omistin nyt hyväsukuisen amerikaravuritamman, joka muuttaisi talliin ylihuomenna. Fire’s Minute oli tuon upean tummanruunikon nimi. Minsaksi aioin sitä kutsua.
Tappi kolisteli sisään. Tarjosin hänellekin koffin.
- No, onhan se kelpo kaakki, Tappi sanoi ja kilisti puolloaan omaani vasten. - Ainakin potentiaalinen, jos ei muuta, sanoin röyhtäisyn täyttämällä äänellä. – Laitoin siihen viimeiset roponi, joten paras on tamman jotain tuottaa. - Viimeiset roposi? Entäs mun palkka? Tappi kysyi. - Se tulee... joskus. Onhan meillä pottua maakellari täynnä ja halkoja lämmitystä varten. Perusasiat siis kunnossa. - Joo, ehkä sulle. Mulla kun on muutakin elämää ku tää haiseva tila. Sosiaalista elämää. Ja se vaatii mania, Tappi sanoi tuimasti. - Mullako ei muka ole? Muuta elämää? - Öö, no ei. Kaljakulma ehkä. Ja Liekkipellonn ABC, mutta niihinkin sulla on piikki. - Hah haa, näin on. Kannattaa sunkin hankkia piikkejä, niin elämä helpottuu, naurahdin. - Tai sitten vingutan Visaa. Huomattavasti vaivattomampi vaihtoehto, Tappi sanoi kuivasti. - Vinguta kuulen sitä Kattias vaan, tuhahdin. - Niin vingutankin, se tulee tänne kohta. Yöksi, Tappi virnisti.
Ovi kolahti. - Sieltä se tuleek- , Tappi sanoi mutta keskeytti puheensa, kun ovesta asteli sisään Ros. – Ai, moi, Ros. - Rosita! My darling! heitin. - Pää umpeen, Artsi! Ros sanoi murhaavasti ja sytytti tupakan. – Tai saat tästä.
Nyrkki herisi ja väistin teatraalisesti kauemmas.
- Mikäs misukalla? Se aika kuukaudesta vai mikä? virnailin. - Haist. Uudesta tallista on sähköt poikki, taas huikeaa tilan pitoa teiltä, Ros sanoi. - No, se tuskin sai sua noin pahalle tuulelle. Avaudu meille, beibe, me kyllä kuunnellaan, sanoin koffin siivittäessä sanojani. - Muunkinlainen avautuminen varmaan sulle kelpaisi, Tappi ”kuiskasi” minulle.
Rosin yritti näyttää kyllästyneeltä ja vihaiselta, mutta repesi kuitenkin nauruun:
- Heh heh, noi teijän jutut, aina niin teinejä, hehhehhehh! - No, ainakin piristi päivää, Ros jatkoi. - Mikäs sen on mustentanut? Päivän? kysyin. - Ähh, ei mitään... Perus parisuhdeongelmia vaan, Ros sanoi alta kulmain. - Ehkä mä voin auttaa. Tehdään Jaakko mustasukkaiseksi tuolla makuukammarin puolella, vihjailin. - No, tänks. Niin epätoivoisessa jamassa ei olla... vielä, Ros sanoi lauseen lopun selvästi vaisummin.
Yritin piristää Rosia:
- Ostin uuden lämpöisen. Tulee tänne ylihuomenna. - Tamma vai ori? - Tamma. Hieno suku. - Upeeta, pitääpä tulla sitten ylihuomenna tsiikaamaan, Ros sanoi. - Tervetuloa, kohotin pulloani. – Kai se sulake pitää sitten lähteä vaihtamaan.
Noukin takkini penkiltä ja puin sen päälleni. Vilkaisin ulos ikkunasta ulos harmaaseen marraskuun ilmaan. Aivan kuin harmaa, pimentävä verho olisi laskeutunut kaiken päälle. Nice.
- Muuten, ajattelin järkätä pikkujoulut parin viikon päästä. Eli raivatkaa kalenteriin tilaa, sanoin Tapille ja Rosille.
He nyökkäsivät.
|
|
|
Post by Anne on Nov 29, 2009 19:32:05 GMT 2
by Artsi:
Pikkujoulut 28.11.2009
Aika täydellistä, ajattelin katsellessani ympärilleni. Piha oli kietoutunut paksuun lumivaippaan, ilta oli hämärtymässä ja lumihiutaleita tipahteli hiljalleen taivaalta. Olin sytytellyt pihan eri kolkkiin ulkotulia ja tallin ikkunoista kajasti keltainen valo. Kopseen liinaharja oli pörröllä ja sen läsi erottui valkoisena läiskänä hämärässä. Ori oli valjastettu iänikuisen vanhan reen eteen. Epäilin vahvasti reen kestävyyttä, pelkäsin sen puisten osien lahoavan käsiin. Rekeen olin heittänyt kasan haisevia taljoja, joiden kätköissä piilotteli pirtupullo jos toinenkin (no mitäs muutakaan?).
Kipusin ohjastajan paikalle ja ensimmäinen juhlavieras saapui paikalle. Ros astui ulos uudesta tallista paksuun toppatakkiin ja villaiseen myssyyn pukeutuneena.
- Joo, ikinään en oo ollut hevosen vetämänä missään aparaatissa. Tosi ainutlaatuinen tilaisuus, Artsi, Ros vittuili kiivetessään rekeen. - No, pitäähän sitä kun talliympäristössä ollaan. Hevoset mukaan juhliin ja silleen, puolustauduin. - Mielummin nauttisin lämmintä glögiä vielä lämpimämmässä sisätilassa, Ros puuskahti. - Ehkä toiste päin? Lämpimässä sisätilassa vielä lämpimämpää glögiä? korjasin leikilläni. - Nokka tukkoon, smart äss, ketutus on jo huipussaan ilman sun juttujakin, Ros tiuskaisi. - Kyllä sulla on joulumieli kohdallaan, naurahdin. – Otahan vähän piristettä.
Ojensin vällyjen kätköistä pirtupullon tytölle.
- Piristettä? Yleensä nää toimii päin vastoin, väsyttävästi nääs, Ros sanoi katsellen tutkivasti pulloa. - Sä oot niin kova mimmi, että sua tuo kyllä piristää, sanoin. - Oi, olen imarreltu, Ros sanoi jo leikkisämmin ja kulautti terävää juomaa.
Neidon irvistyksestä päätellen juoma ei ollut mieleen, mutta toinen samanmoinen kulaus seurasi heti perään. Samassa kuului auton hurina ja mäen päälle kohosi valokeilojen takaa sininen Fordi. Jes, bileet alkaisivat. Auto pysähtyi lumiselle parkkipaikalle ja siitä purkautui joukko typyköitä. Oli auton omistaja Josefiina, sitten Yuff, Kata, Chao , Sini ja Fiia. Tappikin tuli ulos talosta.
- Heijaa, pimut! Jouluinen rekiretki odottaa! huusin porukalle. - Hurraa! Yuff huusi tyypilliseen ylipirteään tyyliinsä, joka joskus rasitti minua helvetisti, myönnettäköön. - Ketkäs puuttuu? kysäisin. - Kat tulee myöhässä ja tuo samalla sen uusimman vuokralaisen omistajan, Tappi selvitti. - Mahutaaks me kaikki tähän kyytiin? Sini kysyi äimistellen.
Vilkaisin rekeen. Meitä oli yhdeksän, emme millään mahtuisi kaikki.
- Öööh, pystyiskö vaikka Fiia mennä Foxilla ja Yuff Cadilla? Ilman satulaa, silleen jouluisen tunnelmallisesti? kysyin. - Haa, sussa on sittenkin pieni romantikko tuolla sisällä, Chao tökkäsi minua sormellaan kipeästi rintakehään. – Näin hienoksi olet pihankin laittanut. - Totta kai mä olen romantikko. Luulitko, että mun päässä pyörii vaan reiät ja meisselit? muka ihmettelin. - No, just sitä, rehevä tummatukka sanoi ja sytytti tupakan. - Ehei, täällä sisimmässä olen herkkä, tunteikas mies vailla hoivaa, sanoin ylinäytellen ja painoin vielä kämmenenkin rinnalleni. - Joo, sen kertoo jo sun aikuisviihde-deeveedeiden määräkin, Tappi laukaisi. - Pöh, ne on puhtaasti fyysistä stimulaatiota, jatkoin herkällä äänensävyllä. – Täällä sydämessä on haavoittunut poika, joka- - - Just joo, mä lähden suitsimaan Cadin, että saan jonkun menopelin, Yuff töksäytti. - Ehkä munkin ois parasta hakea Foxi, Fiia sanoi hennommin ja seurasi Yuffia. - Odotamme teitä, vinkkasin kaksikolle ja kaivoin pontikan uudestaan esiin. – Meillähän ei käy aika pitkäksi!
Laitoin pullon kiertämään sen enempää miettimättä oliko mukana lapsia vai ei. Kaikki taisivat juomaa maistaa, toiset enemmän, toiset vähemmän. Pian pikkutalleista tulivatkin ulos Fiia ja Yuff ratsuineen. Nousin reestä auttamaan heitä selkään. Fiian nostin keveästi Foxin kapeaan selkään, mutta Yuffin auttaminen ei käynytkään niin helposti.
- Etkö sä nyt yhtään tiedä, miten joku autetaan selkään? Yuff kimpaantui.
Liimauduin tyttöä vasten (olimme Cadin takana niin, etteivät muut voineet meitä reestä nähdä) ja tartuin häntä vyötäisiltä.
- Ei noin, senkin pervo, Yuff mutisi vihaisesti. – Mä nostan jalkaa ja sä pökkäät mut ylös. - Sä nostat jalkaa, mä pökkään, selvä se, sanoin haistellen hunajapupun hiuksia. - Nyt irti musta, Yuff kärisi. – Tuolla on vapaita mimmejä lähenneltäväksi vaikka kuinka paljon, käyttäydy herra Laaksonen! - Okei okei. Anna se jalka, sanoin.
Yuff koukisti polvensa ja tuuppasin hänet korkean Cadin selkään. Sipaisin vielä Yuffin lihaksikasta reittä ja hymyilin hänelle härskisti. Kyllä Yuff läpän ymmärtäisi.
Raahauduin rekeen ja patistin Kopseen liikkeelle. Kulkuset helisivät ja joulun tunnelma suorastaa puski naamalle joka suunnasta.
- Tehdään vain pieni lenkki, tää reki saattaa paukahtaa milloin tahansa, sanoin. – Ja, Ros, anna pullon kiertää.
Tyttöjen plus Tapin iloinen kujellus kuului takaani, kun Kopse viipelsi pitkin valkeaa, liukasta tietä. Pimeys oli voimakkaasti läsnä ja kaikkien hengitys höyrysi pakkasviimassa. Cadi alkoi tapansa mukaan kilpailemaan Kopseen kanssa, ja Yuffhan ei hevostaan pidätellyt. Ruunikko kiisi ohitsemme iloisesti juoksennellen. Liekö sekin saanut maistiaiset erinomaisesta pontikastani. Foxi ja Fiia pysyivät maltillisemmassa ravissa takanamme. Ajoimme vain Siltatielle ja T-risteyksessä käännyimme takaisin. Kopseen askel oli paluumatkalla asteen reippaampi. Samoin myös Foxin, ja huomasin Fiian pitelevän rautiaan harjasta tiukasti kiinni.
Otin Kopseen käyntiin ja panin merkille, että Yuffkin oli saanut raha-ruunansa hillittyä. Hevosten puuskuttaessa kävelimme ohi maitolaiturin kohti tilaa. Tytöt porisivat jotain tyttöjen juttuja. Tunnelma oli kohdillaan.
Saavuimme pihaan. Kopse hengitteli jo rauhassa: näin pieni lenkki ei ollut sille mitään. Tyttöjoukkio purkautui reestä ja minä talutin Kopseen latoon, jossa tapahtui perinteinen reen ja valjaiden poisto.
Kun Kopse oli maatenmenokunnossa, kutsuin pikkujoululaiset latoon.
- Ajattelin, että antaisimme heppasillekin jouluherkkuja, julistin. - Voi sua, Arto, sähän olet ihan muuttunut mies, Chao kujersi. - Yes, I äm, hörähdin. – Kuivaa ruisleipää kera melassin ja punaisten omppujen olisi kaakeille tarjolla.
Jaoimme porukan tiimeihin, jotka hajaantuivat eripuolille tilaa ruokkimaan koneja. Itse heitin Kopseen karsinaan ja siirryin sisään kotitalooni. Heitin ulkovaatteet nurkkaan ja iskin tonttulakin päähän. Laitoin liedelle tulen glögin keittoa varten. Pian porukkaa alkoi lappaakin jo sisään. Menin heitä eteiseen vastaan.
- Tervetuloa vielä virallisestikin, sanoin kun kättelin kansaa kuin presidentti itsenäisyyspäivän vastaanotolla konsanaan.
Jengi siirtyi sulavasti tupaan ja viimeisenä ulko-ovesta tuli Josefiina. Kättelin häntä, ja yhtäkkiä tyttö otti aimo harppauksen oikealle niin, että käteni vääntyi.
- Mitä? sain ähkäistyä. - Sähän et mua misteleillä huijaa, nainen sanoi ja osoitti katossa oven yläpuolella riippuvaa oksaa. - No, en ilmeisestikään, hymähdin. – Käy sisään vain, kultu.
Jossu astui pahaa-aavistamattomana tuvan puolelle. Muu porukka katseli kattoon ja hykerteli.
- Mitä? oli Jossun vuoro ähkäistä nähdessään muiden ihmettelyn. - Mikä helevetin kasvusto sulla tuolla katossa on? Ros kysyi äimänä.
Vilkaisin omahyväisesti kattoon, joka näytti siltä, kun väärinpäin kasvava rikkaruoho olisi saartanut sen.
- Se on misteliä. Pusukattoheinää. Jy nou? vastasin leveä virne naamallani. - Mutta miksi sitä on noin paljon? Kata kysyi. - Tämän takia, sanoin ja käännyin Jossuun päin.
Tartuin häntä reippaasti vyötäisiltä ja painoin märän suudelman ällistyneen blondin huulille. Jengin taputti ja vislasi taustalla.
- Eikä bileet oo vielä edes alkaneet, Tappi sanoi kuivasti.
Jossu tajusi viimein irrottautua otteestani. Neito oli häkeltynyt, vihainen ja kiihottunut samaan aikaan.
- Pitäähän se selusta jotenkin varmistaa, rehvastelin. - Haista sinä, Arto, pitkä paska, Jossu sai sanottua. - Relaa ny vähän, Chao kannusti Josefiina. – Ainakin äijä yrittää. - Yrittää ja yrittää, vähän liikaakin, Jossu vilkaisi minua murhaavasti. – Jos vielä yrität jotain, saat halosta päähän. - HUI! Misuhan on vihainen. Pelottavaa! teeskentelin kauhistunutta.
Samassa ovesta astui sisään Kat. Kikkarapää oli pukeutunut punaiseen kotelomekkoon, tonttulakkiin ja pitkiin (hieman huorahtaviin, joo) saappaisiin. Katsoin Tapin tyttöystävää ällistyneenä ja kieli pitkällä.
- M-m-moi Kat, sopersin. – Milläs sä tänne tulit? - Autolla, Kat sanoi tyynesti. - Kenen autolla? kysyin. - Omalla, Kat sanoi. - Mitäh? Miten sulla voi olla auto? Etkös sä ole kuustoista tai jotain? - Täytyin juuri 18, Kat sanoi itsevarmasti.
Loin vielä pitemmän katseen tummaverikön kurveihin. Nyt kun kerran sai katsella.
- Se siitä yrittämisestä sitten, Jossu sanoi taustalta kyllästyneesti. - Okei, myönnetään, ei se kyllä ihan täysillä skarppaa, Chao sanoi, ilmeisesti Jossulle, kun olin vielä Katin push up-poven lumoissa.
Katia tupaan seurasi toinenkin mustahiuksinen tyttö. Mistä näitä mustuaisia oikein riitti? Surkun omistajalla, Reegalla, oli päällään bilevaatteet ja huomasin, ettei tämäkään tyttö ihan ulkonäöllisesti perseestä ollut. Taisi kuitenkin olla aika nuori.
- Hei, Reega, kättelin tyttöä. - Moi, Reega pälyili minua epäilevästi eikä sanonut mitään vaan painui muiden taakse piiloon.
Lievän epämiellyttävän hiljaisen hetken jälkeen sain sanottua:
- Tarjolla olisi siis glögiä, terästeellä tai terästeellä. Ja itse leipomiani piparkakkuja. - Itse leipomiasi? Saanen epäillä, Kat sanoin Tapin kainalosta. - No okei, kaupan taikinasta väänsin, myönnetään, sanoin kyllästyneenä. – Ja jos jollain teistä tärkeilijöistä on nyyttäri-tuomisia, emäntämme Chao ottaa ne mielellään vastaan. - Emäntä? Mistä asti mä oon ollut joku emäntä? Chao kysyi äimänä. - Tästä asti, sanoin äänensävyllä, joka ilmoitti asian olevan loppuun käsitelty. - Mä hoidan juomapuolen, jatkoin rennommin.
Pistin tonttumusiikin soimaan ja kaadoin glögiä mukeihin. Tytöt saivat tarjolle herkkuja ja aluksi musiikin seasta kuului vain ahneeta mussutusta ja hörpiskelyä. Pian kuitenkin puheensorina otti vallan.
Siirryin Rosin vierelle.
- Mites sulla? kysyin hakien käheää empatiaa ääneeni. – Oletko jo toipunut erosta? - No, kaipa se tästä, Ros sanoi. – Ja kiitos, kun tulit muistuttamaan mua siitä näin pikkujouluissa. - Sori, ajattelin vaan... että jos voin auttaa jotenkin... - Säkö, miten? Ros kysyi huvittuneena. - No, ainakin ryyppykaverin musta saat, jos tarviit. - No sitä just tarviinkin, Ros sanoi naurahtaen. – Voi, kiitos, Artsi. - Höh, yritin vain olla ystävällinen, sanoin kumoten puoli mukia vahvaa mausteista juomaa kerrallaan. - Joo, mut oikeesti, eiköhän tää tästä. Jaakko ei vaan ollut se oikea, Ros sanoi. - Selvä. - Oorrait.
Vilkaisin ympärilleni. Sini etsi tuskaisena puhdasta lautasta astiakaapista. Tappi ja Kat olivat ilmeisesti päättäneet vaihtaa sylkeä jokaisen katosta roikkuvan misteli alla. Chao söi kylmiä lihapullia ja veti röökiä. Jossu nojaili lämpimään leivinuunin tiileen kuuma muki kädessään ja vaikutti haaveilevalta. Fiia ja Kata räpättivät jotain juttua. Yuff sekoitteli Reegan kanssa paukkuja. Bileet olivat päässeet hyvään vauhtiin.
Hivuttaudun Thö Hunajapupun ja Uusimman Mustapään läheisyyteen.
- Fiksaatteko mullekin drinksun? kysyin. - Toki, Yuff sanoi ja sekoitteli erinäisiä liköörejä keskenään saaden aikaan oksennuksen värisen juoman.
Kumosin sen ja tiesin, että viiden minuutin päästä olisin kännissä kuin käki.
- Kiva tutustua suhunkin, Reega, sanoin nuorelle tytölle. - Samoin, neito sai sanottua. - Millos ajattelit tuoda sen hepan tänne? yritin keksiä smalltalkkia. - Toivottavasti tässä muutaman viikon sisällä, Reega sanoi. - Hyvä.
Enempää sanomista en tuiki tuntemattomalle tytölle keksinytkään. Eikä hän kyllä yhtään itse auttanutkaan. Siirryin Josefiinan seuraan.
- Mitä sulle kuuluu? Onks sulla kylmä? kysyin. - Vähän, Jossu sanoi. - Toivottavasti pusu lämmitti edes hieman, naurahdin Jossun korvaan. - Päinvastoin, sai aikaan puistatuksia, Jossu yritti vakuuttaa. - Hyviä vai huonoja? - Äh, en mä jaksa näitä sun juttuja, Jossu hörppäsi myöskin puoli mukia glögiä yhdellä kertaa.
Painauduin lähelle naista ja sanoin:
- Mä en tajua, miksi sä estelet? Meillä voisi olla niin kivaa yhdessä. - Sulla vois olla niin kivaa vaikka kenen kanssa, Jossu sanoi topakasti. – Jos sun käytökseen on uskominen. - Älä viitti, sä tiiät, että sä oot tärkein, hymisin Jossun korvaan. – Kuitenkin haluisit, että... - Että mitä? - Äh ei mitään. Ehkä sä et haluakaan, ehkä sä vaan kiusaat, sanoin tuntien alkoholin kilahtavan päähäni. - Mäkö muka kiusaan? Yritän hoitaa hevosasioita, miten se on muka kiusaamista? Jossu puolustautui. - Mitä sä sitten täällä teet? Nyt, näissä pikkujouluissa? - Pidän hauskaa, Jossu sanoi ihmetellen. – Ja kun täällä on kaikki muutkin mun tallilta, eikö olisi outoa, jos en tulis? - Niin kai sitten, sanoin lievästi masentuneena.
Tuosta naisesta en aina ottanut selvää. Välillä niin kylmä, välillä niin mukava ja välillä niin pirun viettelevä. Mitä tässä pitäisi oikein tehdä, että hommat etenesivät? Ja juuri sillä hetkellä joku vaihtoi joulumusiikin johonkin ällöön slovariin. Kat ja Tappi keinuivat keskellä tupaa toisiaan vasten ja minä kiskaisin Jossun tanssiin. Jossu vastusteli hieman, muttei paljoa ja painauduin kiinni häneen.
- No, tämä ainakin on tarpeeksi viatonta neiti puhtoiselle, kuiskin Jossulle. - En nyt sanoisi ihan niinkään, Jossu naurahti, kun tunsi valmiudessa olevan tilani lanteitaan vasten. - Sitä se kiusaaminen saa aikaan, kiusoittelin tyttöä.
- Meillä pitäisi kyllä olla enemmän jätkiä, Chao kuulutti. – Vai pitääks meidän tanssia hitaita tyttöjen kesken? - Kuulostaa vallan mainiolta idealta, sanoin Jossun olan yli. – Pylly pyllyä vasten pum pum. - Okei, tuu Yuff, lets dääns! Chao huudahti.
Neidot liittyivät seuraamme tanssilattialle, ja heitä seurasivat myös nuoremmat tytöt. Ros istui pirttipöydän ääressä ja kittasi juomaa selittäen, että ei ollut sillä tuulella. Imelä kasaribiisi sai Jossunkin heilumaan ja löysimme jopa yhteisen rytmin tanssiin.
Kohta kipale loppuikin ja Chao meni laittamaan taas tonttumusiikkia soimaan.
- Mun pitää mennä ruokkimaan vielä hevoset, sanoin Jossulle ja hiljalleen irrottauduin hänestä. - Eikös ne jo ruokittu? tyttö kysyi epäilystä äänessään. - Lisäravinteet jäi antamatta, sanoin arvoituksellisesti.
Poistuin tuvan tunkkaisesta ilmasta kirpeään pakkassäähän. Ulkotulet lepattivat vielä heikosti ja sain suunnistettua pikkutallin varustehuoneelle. Siellä puin päälleni pukin vermeet ja nappasin mukaani vanhan juuttisäkin, joka oli täynnä lahjoja. Siirryin taas talolle.
Koputin tuvan oveen ja avasin sen sanoen:
- Onkos täällä kilttejä lapsia? - Mutta sehän on PUKKI! Yuff huusi kimakasti. - Pukkien pukki indeed, Tappi naureskeli. - Noh, ettekös aio laulaa pukille? möristin ääntäni. - Totta kai me lauletaan, Jossu nauroi ja tartutti muutkin mukaan Joulupukki, joulupukkiiin.
- Olipa ilo korville, sanoin laulun loputtua. – Nyt minulla onkin teille paljon lahjoja. Ennen kun niitä alan jakaa, tarvitsen kuitenkin hieman lämmikettä.
Ros tarjoili minulle extravahvaa glögiä ja lahjojen jako saattoi alkaa.
- Juhvi, Tapani, Mehukatti, Fiiatti... luettelin ja paketit löysivät omistajansa. - Ja Tsousefiin... Mitäs ne tontut tähän ovatkaan kirjoittaneet? Ahaa: ”Ei anneta ilman pusua”. Valitettavasti sinulta joudun pyytämään extrapalkan lahjaa vastaan, sanoin Jossulle. - Mitä, jos en halua lahjaa? - Kaikki haluavat lahjan. Olehan nyt reipas tyttö ja istu pukin syliin. Juuri noin.
Sipaisin tekopartaa pois tieltä ja annoin Jossulle kunnon kielarin.
- Tossa oli jo meininkiä, Tappi rääkäisi. - Ensimmäinen kerta, kun pukkia pussaan... ja toivottavasti viimeinen, Jossu nauroi. - Noh, voidaanhan me pukinasua käyttää muissa toiminnoissa, sanoin härskisti ja porukka naureskeli viinaksissaan.
Juhlat jatkuivat vielä muutaman tunnin. Meno oli reipasta ja jouluista ja täynnä yllätyksiä.
|
|
|
Post by Anne on Nov 29, 2009 19:33:09 GMT 2
Katti:
28.11.2009 - Ulkojatkot á la Kat & Tappi
Vedin Tapin naurunrymäkän saattelemana ulos pimeään yöhön. Artsin terästetyt ja terästetyt glögit olivat saaneet pääni jo varsin mukavaan iloiseen tunnelmaan, mitä ei lieventänyt Tapin likööriltä maistuvat suudelmat. Hangelle päästyäni olin kompastua turhan korkeisiin mustiin nahkasaappaisiini, joiden koron ympärysmitta oli n. 2cm ja korkeus kuusinkertainen ympärysmittaan verrattuna. Mutta kai minun oli nyt ollut pakko pukeutua niihin, Tapin aikaisemmin antamiin “pikkujoululahjoihin”.
Sisältä kuului täysillä huutavista Artsin vanhoista stereoista Jouluyö.
Jouluyö, juhlayö. Päättynyt kaikk´ on työ, kaks´ vain valveill´ on puolisoa, lapsen herttaisen nukkuessa seimikätkyessään,
Tapin toinen käsi eksyi hiuksiini ja toinen selkääni, ja samassa huomasin olevan painautuneena miehen rintaa vasten. Keinahtelimme hiljalleen toisiin painautuneina musiikin tahtiin, lumihangessa keskellä talviyötä. Välillä Tapin jalka eksyi jalkani päälle ja toisin myös.
Kappale vaihtui, mutta jatkoimme hitaasti puolelta toiselle heilumista. Hetken kuluttua Tappi näytti kuitenkin heräävän kuin horroksesta, ja hän pysäytti meidät äkisti. “Kat. Mä taidan, niinku tiekkö.. hetken tauko ja kurkun rykäisy Oikeest, rakastaa sua. Ihan really”, mies sanoi ruskeat silmät sameana. Sisälleni levisi lämmin tunne, kuin selkääni olisi kaadettu lämmintä tuulta. Nousin - kerrankin vain hieman, kiitos korkojen - hieman varpailleni ja painoin lämpimän suudelman Tapin huulille. “Mäkin. Siis sua”, naurahdin. Se siitä hetken romanttisuudesta. “Hyvä että mua, se ois aika yksipuolista jos molemmat rakastettaisi vain sua”, Tappi nauroi kanssani ja nappasi minut tiukkaan karhunhalaukseen, joka kuitenkin muuttui varsin pian hieman muuksi kuin vain halaukseksi.
“Nuoripari hei perkele, sisään siitä!” kuului karjaisu ovelta päin. Pukkiasuinen Artsi huojui oviaukossa kainaloissaan tonttuhattuiset Ros ja Chao, heiluen puolelta toiselle kai tanssimista yrittäen. Samassa mies näytti huomaavan missä asennossa seisoimme hangen keskellä, mutta hetken näytettyään jopa pahoittelevalta miehen kasvoille nousi kaksimielinen virnistys. “Mehän saadaan kohta mehutappeja!” Artsi karjaisi kovalla äänellä saaden kainalotyttönsä hätkähtämään, ja alkoi sitten röhöttämään räkä lentäen. Jouduin hetken miettimään mitä mies oli juuri sanonut, mutta sitten suustani karkasi hihitys. Mehutappeja.
Glögin ja tunnustuksien aiheuttaman tunteen vuoksi Artsin juttu nauratti vielä viidennelläkin kerralla, Artsin kiertäessä kertomassa sitä sisälle palattuamme joka vastaantulijalle.
|
|
|
Post by Anne on Dec 3, 2009 15:32:40 GMT 2
Seuraava tarina perus Arzi&Jossu-läppää. Jos ei tykkää, ei tartte lukea! =D
by Artsi:
3.12.2009 Kuka kiusaa ja ketä?
Kopse ajettu, Lotalla vapaapäivä, Fiia liikutti Foxin, enää Harma jäljellä. Ensin täytyisi kuitenkin tehdä hieman remonttireiskan hommia. Tallin isojen ovien saranat olivat löystyneet, ladon liukuovi oli syksyn lehtien jumittama ja muutama lamppu pitäisi vaihtaa.
Yritin etsiä työkaluja isosta varustehuoneesta, mutta kun niitä ei löytynyt, siirryin talon sisätiloihin. Pian löysinkin nahkaisen työkaluvyöni oman huoneeni varastosta. Miehekästä työkaluvyötä lanteilleni kiinnittäen siirryin olohuoneen puolelle. Yllätyksekseni sohvalla istui Josefiina, väsyneenä ja velttona.
- Mikäs sut tänne kiikuttaa? kysyin neidolta. - Mä en kestä! Tota mun tallia. Hullu joulusählinki päällä, biljoona asiakasta ja triljoona hommaa hoidettavana, Jossu tuskaili. - Ja päätit sitten tulla - - tänne? kysyin. – Ymmärrän ymmärrän, kyllähän meikäläisen läsnäolo ja läheisyys on aika rentouttavaa.
Jossu mulkaisi minua väsyneen vihaisesti.
- Todellinen syy on, että täällä ei ole ketään. Saan levätä. - Enks mä olekaan kukaan? väänsin loukkausta niin paljon ääneeni kuin vain osasin. - No äh, siis ketään pikkulikkoja tai exänsä perään vetisteleviä jaakkoja, Jossu täsmensi.
Istahdin Josefiinan viereen sohvalle. Työkalujen kilinä sai Jossun katseen hetkeksi kiinnittymään lanteilleni ja samalla taisi tyttö tsekata kummassa lahkeessa se tärkein työkalu tänään on. Virnistin naiselle vahingoniloisesti ja nojasin rennosti sohvan selkänojaan.
- Misu, sä oot niin puutteessa, naurahdin. - Minä? Arto ”Pornolehti” Laaksosella ei kyllä taida olla mitään sanottavaa puutteessa oloon. Ja mistä säkin mun puutteet tiedät? Jossu kivahti. - Kuules sen näkee susta kymmenen kilometrin päähän, hörisin. - Jos mä oon jostain puutteessa, niin se jostain on kyllä parin viikon loma Thaimaassa ja lillumista spa-hieronnoissa, kaukana hevosista, Josefiina sanoi aavistuksen haaveillen. - No, anna kun Artsi hieroo, jos se vaikka auttais, sanoin ja hivutin käteni norjaan niskaan.
Josefiina sävähti, mutta ilmeisesti kuitenkin piti ajatuksesta, kun antoi minun hiplutella itseään.
- Tuu tähän lattialle istumaan, niin saan hierottua hartioitakin, ohjasin Jossua.
Jossu istahti eteeni lattialle jalkojeni väliin. Karkeilla käsilläni koskettelin tytön luisevia olkia.
- Ahh, tuntuu hyvältä, Josefiina sanoi raukeasti jonkin aikaa hierottuani. - Arvasin, että sä tykkäisit, myhäilin ja samalla vilkaisin ulos. Alkoi jo pimetä. - Ei pissiksen pieru sentään, mun pitää lähteä ajamaan Harma ennen kun on ihan pimeetä, manasin. - Ei vielä, ihan vähän vielä, pliiiis, Josefiina anoi. - Ikävä kyllä, beibi, mun täytyy jättää sut tähän riutumaan. Artsi-sedällä on vähän hommia. - Ja kerrankin kun susta oli jotain hyötyä, Jossu hymyili. Naisen poskille oli palanut terve väri ja korvien kärjet punottivat nautinnon merkiksi.
Hymyilin Jossulle ja suikkain nopean suukon hänen suulleen.
- Tulehan toistekin Artsi-massageen. Voidaan hieroa sua vähän... muualtakin, vihjailin noustessani. - No pitihän se arvata, neito sanoi palauttaen puoliksi kyynisen sävyn ääneensä.
Lähdin ulos hoitelemaan hommia ja jätin Jossun sekavien tunteidensa kanssa olkkariin.
|
|
|
Post by Anne on Dec 4, 2009 1:36:09 GMT 2
by Artsi:
3.-4.12.2009
Istuimme kodikkaasti sohvalla katsellen telkkaria, me kolme: Minä, Tappi ja Kat. Tai no, minä katsein tv:tä ja pariskunta Mehutapin jäsenet hipelöivät imelästi toisiaan.
- Sun pitäis alkaa maksaa vuokraa, Kat, sanoa töksäytin. - Mistä? Kat kummeksui. - Täällä hengailusta. Sähän käytännössä asut täällä. - Käytännössä juu, mutten todellisuudessa. - Mitäh? Menee taas yli meitsin hilseen, sanoin. - No, ei tossa kyllä mitään logiikkaa ollutkaan, Tappi puuttui peliin. - Kyllä mä sulle logiikat näytän, Kat sanoi ja alkoi kutitella ja suukotella Tappia.
Olo sohvalla kävi ahtaaksi ja nousin seisomaan. Kulautin puolen litran oluttölkin pohjat kurkkuuni ja samassa soi puhelin. Katsoin näytöltä paistavaa nimeä: Jossu. Tähän aikaan? Mitä ihmettä?
Vastasin puhelimeen:
- Miten menee, beibe? Taasko kaipailet mua, vastahan me muutama tunti sitten nähtiin? - Artsi, auta, Jossu sanoi epätoivoissaan puhelimen toisessa päässä. – Mä oon täällä yksin, elukkalääkäri ei oo vieläkään tullut ja en jaksa enää. Kohta tää taas käy makaamaan ja se on viimenen kerta sitten.
Muutaman ähkyn nähneenä tajusin heti mistä on kyse.
- Missä Jaakko on? Eiks se ole sua auttamassa? - En tiiä, ei vastaa puhelimeen. Varmaan jossain ryyppäämässä Rosia pois mielestään. Eikä täällä ole ketään muutakaan, kaikki on lähteneet kotiin. Tuu auttamaan, jooko?
En voinut vähempää välittää ponin X kohtalosta, mutta Jossun hädässä oli jotain, mikä sai minut toimimaan ritarillisesti.
- Totta kai mä tule. Oon vartin päästä siellä.
Suljin puhelimen ja kohtasin Katin ja Tapin kummeksuvat katseet.
- Jossulla on joku hepo ähkyssä, lähden auttamaan. - Sanoko se kuka? Kat kysyi huolissaan. – Toivottavasti ei Sera. - En tiiä kuka. Elukkalekuri on matkalla, mutta Jossulta taitaa loppua muskelit. Paras mennä. - Pärjäätkö sää yksin? Kat kysyi. - Enköhän, on tässä ähkyjä taluteltu ennenkin. - Entä pystytsä ajamaan? Joit just bissee? Tappi kysyi.
Katsoin Tappia kuin mitäkin jälkeenjäänyttä.
- Ei mua yks bisse heilauta suuntaan tai toiseen, rakas Tapani-serkku, sanoin töykeästi ja kiskaisin nahkarotsin kiikkustuolin päältä ylleni. Painelin Saabilleni ja suuntasin kohti Seppelettä.
Ilma oli kiristynyt pakkaselle ja tietä peitti peilijää. Onneksi mutkat olivat minulle tuttuja, joten selvisin elävänä ratsutallille. Pimeässä pihassa vaaleaverinen neito talutti pientä suomenhevostammaa. Tamman käynti oli hidasta ja vaivalloista ja sen maha oli pingottunut räjähtämispisteeseen.
Pysäköin auton ja kiiruhdin Jossun luokse.
- Vielä hengissä? kysyin Jossulta. - Just ja just, Josefiina sanoi tuskastuneena, kyyneleet miltei silmissä. – Oon joutunut hakkaamaan sen takaliston verille, kun se ei muuten enää kävellyt.
Tartuin riimunnaruun ja vetäisin kaakin liikkeelle.
- Mene sä lämmittelemään, kyllä me pärjätään, sanoin voipuneelle Jossulle.
Josefiina nyökkäsi vaitonaisena. Hänen ryhtinsä oli lysähtänyt, normaali iloisuus oli tipotiessään. Silmistä paistoi huoli ja väsymys, ja tyttö selvästi paleli ohuessa neuleessaan.
Jossun siirryttyä sisälle kävelytin pientä hevosta ympäri pihaa. Välillä koni yritti käydä maaten, mutta murjaisin sille pari kertaa vihaisesti ja se jatkoi alistuneena kävelyään. Puolen tunnin kuluttua kuulinkin jo auton kaahaavan koivukujaa pitkin pihalle. Eläinlääkäri, vihdoin.
Jossu tuli ulos jo selvästi paremman oloisena ottamaan lekurin vastaan.
- Vai, että ähkyä pukkaa, vanhempi tohtori aloitti rasittavan rauhallisesti. Rasittavaa tilanteen rauhallisuudessa oli lähinnä minua vaivaava nikotiininpuutos, röökit kun olivat jääneet autoon. - Joo, joku pikkulikka oli jättänyt Humulle täyden ämpärillisen kauraa eikä iltatallin tekijä ollut huomannut sitä. Onneksi kävin vielä tarkistamassa tallin myöhemmin, että ehdin ajoissa, Jossu selitti. - Eiköhän tämä tästä, eläinlääkäri sanoi. – Ruiskutan parafiiniöljyä suolistoon, niin tukos lähtee liikkeelle.
Jossu nyökkäsi ja lekuri kaivoi värkit ja välineet autostaan. Pitelin Humua kiinni, kun lääkäri teki operaation.
- Loimittakaa hevonen ja kävelytetään vielä vähän, josko se kakkaisi, eläinlääkäri sanoi.
Jossu haki tallista vikkelästi loimen ja talutimme heppaa hetken. Pian se paskantikin aikamoisen kasan sulamattomia kauranjyviä. Eläinlääkäri teki vielä rektaalitutkimuksen ja nyökkäili hyväksyvästi kiskoessaan kainaaloon asti ulottuvaa muovihanskaa pois kädestään.
- Lepoa ja tarhailua viikon verran, sekä b-vitamiinilisää ja saatte ponin kuntoon. - Kiitos paljon, Jossu huokaili poistuvalle eläinlääkärille. - Entäs mun kiitokset? uskalsin jo kysyä ilkikurisesti. - Enköhän mä ole sulle yhdet teet velkaa, Jossu hymyili väsyneesti. - No ainakin sen verran, sanoin leppoisasti. – Vien tän ponskin talliin, nähdään sisällä.
Löysin tallista helposti tyhjän karsinan. Hevosen nimikylttiä lukiessani tajusin, että kyseessä oli rakkaan (hah) Muulini emä. Hain Nortit autosta ja käryttelin hetken pakkasessa. Sitten siirryin sisälle valkoiseen puutaloon.
Olin käynyt talossa aiemminkin, mutta vain Jaakon osassa. Ja nekin muistot olivat sankan udun verhoamia. Mistäköhän sekin johtui? Eteisestä lähti portaat yläkertaan, yksi ovi Jaakon yksiöön ja pari ovea Jossun osaan. Yksi keittiöön, toinen olohuoneeseen. Olkkarissa pauhasi televisio ja keittiöstä loisti kodikas, keltainen valo. Talo vaikutti kutsuvalta ja lämpöiseltä naisen kodilta.
Riisuin kengät ja heitin rotsini naulakkoon. Vilkaisin itseäni eteisen seinällä roikkuvasta kokovartalopeilistä. Ylläni oli tummanharmaa, rintakehän kohdalta tiukka teepaita ja kapeilla lanteilla roikkuivat farkut. Hiukset hapsottivat suuntaan jos toiseen, lekaperiä koristi ainainen sänki. Tummissa silmissäni seikkaili naisiinvetoava pilke. Virnistin ääliömäisesti peilikuvalleni ja huomasin hymyni olevan hyvin lauritähkämäinen (ilman sitä polio-halvausta).
Siirryin keittiöön. Jossu oli ilmeisesti ehtinyt käydä suihkussa, koska oli pukeutunut pörröiseen aamutakkiin ja vielä pörröisempiin tossuihin. Nyökkäsin hänelle hymyillen ja kysyin:
- Ei sulla oo mitään vahvempaa kuin teetä? - Ennalta-arvattavaa, Artsi-kulta, Jossu naurahti ja huomasin, että hän ei ollutkaan kattanut meille teemukeja. – Löysin kaapista jonkun tuoman tuliaispunaviinin. Kelpaako? - Kelpaa, kelpaa. Uuuu, things are getting romantic, sanailin, kun Jossu lorotti viiniä korkeisiin laseihin.
Istuimme keittiönpöydän ääreen.
- Kiitti vielä kauheesti avusta, Jossu sanoi yllättävän ujosti ja tuijotti burgundinpunaisen juomansa nestepintaa. - Ei mitään. Tekisit saman varmaan mulle? testasin naista. - Taluttaisin sua yöllä pakkasessa, jos sulla ois ummetus? Jossu naurahti kohottaen katseensa.
Räjähdin rämeään nauruun ja samalla tajusin olevani hullun ihastunut tuohon tyttöön.
- Sä oot söpö, kaunis ja ihana, sanoin spontaanisti ja täysin asiaankuulumattomasti. Se vain tuli.
Jossu punehtui, liekö syyn sanojeni vai punaviinin. Veikkasin ensimmäistä. Yllemme laskeutui hetkeksi vaivautunut hiljaisuus. Sitten nousin, kävelin Jossu luo ja kiskaisin hänetkin ylös. Suutelimme ja painauduin tiiviisti Jossun pörröisen aamutakin verhoamaa vartaloa vasten. Hetken, tai no, about minuutin kuluttua irrotin huuleni hänen huulistaan ja kysyin:
- Lähetkö joku kerta mun kanssa leffaan? - Eiks me olla jo menty sen vaiheen ohi? Josefiina kysyi painaen otsansa otsaani vasten. - No, mulle käy kyllä siirtyminen seuraavaankin vaiheeseen. Vaikka heti, sanoin käheästi. - No okei, okei, mennään vaan leffaan. Huomenna?
Nyökkäsin. En lähtenyt kotiin heti. Vasta aamun sarastaessa, kun viinpullo oli tyhjä ja tuhansia suudelmia vaihdettu.
|
|
|
Post by Anne on Dec 21, 2009 15:33:40 GMT 2
by Artsi:
Aamu ennen joulua 21.12.2009
Talo oli kylmä, kun heräsin. Vilunväristyksien saattelemana vääntäydyin ylös ja siirryin tuvan puolelle heittämään leivinuuniin lämmikettä. Maanantaiaamu, tallivuoro, voihan sonta. Vilkaisin ikkunan lämpötilamittaria: miinus 17 astetta. Hrrr, saisivat lämppärit jäädä sisälle tänään.
Pistin kahvin tulelle ja samassa kuului ovelta koputus. Kuka perkule kello 7 aamulla tänne raahautui?
Ovesta lampsi sisään Yuff lahjapaketti kädessään.
- Hyvää joulua, vanhus, tyttö sanoi ja ojensi paketin. – Lähden nyt lomille, joten saat pakettisi jo nyt. - Kiitos kiitos, sanoin aamumöreällä äänellä. – Mitä täällä on? Toivottavasti jotain nestemäistä. - Ehei, en kerro. Ja paketin saa avata vasta aattona, Yuff huikkasi ja vilkutti hyvästiksi. - Pitää nyt vanhaa ukkoa tällä tavalla jännityksessä, mutisin itsekseni ja laskin paketin tuvan pöydälle.
Tuijotin hetken pakettia ja hieman surumielisenä mietin, saisinko muita lahjoja. Jossulta ehkä jotain, ehkä isolla E:llä. Siitä tytöstä kun ei ottanut selvää, missä milloin mentiin.
Kahvi porisi valmiina ja kaadoin myrkkyä kuppiin. Ikkunoiden lasit nitisivät pakkasesta ja ulkona oli pimeä. Katon 20-wattinen hehkulamppu ei paljoa valaissut. Tunsin olevani yksin, kuten usein ennen joulua. Jouluna yleensä vedin sellaiset perseet, ettei tunteille jäänyt sijaa. Kuitenkin nämä viimeiset arkipäivät ennen vuoden suurinta perhejuhlaa olivat minulle tyhjiä ja haikeita. Hevosten ajamista pimeässä, lannanluontia, heinän pöllyä. Ei ketään, jota varten joulua järjestää. Vain minä yksin tässä puisessa talossa, serkkukin menisi vanhemmilleen.
Olinhan minulla nyt Josefiina, ainakin jollain tasolla. Mutta emme vielä tainneet olla yhteisellä joulunviettoasteella. Olihan tyttö toki minut tallilleen aattona pyytänyt. Mutta vain hommiin, joten siltäkin osalta tunsin itseni lähinnä orjaksi.
Join kahvini ja pukeuduin paksuun tallihaalariin. Pakkasen läpi kävelin uuteen talliin ja heitin Börjelle ja Myrskylle heinät. Laittaisin kaksikon myöhemmin ulos, kunhan tulisi valoisaa. Surku ja Cadi odottelivat pikkutallissa omia muoniaan. Cadi saisi ainakin aamun olla sisällä, jos lauhtuisi, pääsisi se ulos. Samoin viereisessä kaksiossa majailevat Lotta ja Fox.
Ruokin myös päätallin asukkaat ja sitten raahauduin raviradalle. Kun olin saanut heinää Minsan, Santun ja Humman eteen, oli kulunut jo puoli tuntia. Aurinko alkoi nousta ja maailma valjeta. Polttelin kahvion edessä tupakkaa, kun Fiia ilmestyi parakkitallin eteen.
- Alkoiko typsyllä jo joululoma? kysyin teiniltä. - Ei, meen kouluun vasta kymmeneksi, Fiia sanoi. – Mitenkä Santtu voi? - Siellähän se, jyrsii heiniään. - Okei, kunhan se on syönyt, opetan sille vähän ohjasotteita, Fiia sanoi innokkaasti. - Niitä se koni kaipaakin, menee usein, tai menisi, jos en olisi niin lihaksikas ja vahva, pitkin ojia, kun tarhalle sitä taluttelen, mörisin. - Joo..., Fiia pyöritteli silmiään ja ei tainnut oikein tietää mitä sanoa.
Hain autotallista kottikärryt ja siirryin Minsan boksiin luomaan lantaa. Puput hyppelivät jaloissa ja mietin, miten hyvän paistin niistä saisi jouluna.
|
|
|
Post by Chao on Dec 30, 2009 16:49:54 GMT 2
30.12.2009 - uusi vuosi, uudet kujeet, samat,vanhat naamat.
"Oleksä selvinny siitä aamuisesta höykytyksestä?" Kysäisin nenänsä tupottaneelta Artsilta. "No joo. Helvetin hullu kaakki sulla kyllä." "Olisit pitänyt kuule kiinni." Totesin miehelle ja sytytin tupakin. Seisoin taas tallin pihalla, eilinen käynti oli ollut nopea ja hiljainen, kun rapsuttelin vain kaakit läpi Jaakon jutellessa Artsille. Sitten olinkin jo painunut käpälämäkeen.
"Joo, pidä kiinni.... Perkele, olisit itte pitäny kiinni!" "Kat piti ihan hyvin kiinni. Te ette vaan osaa." Tokaisin jyrkästi ilmoittaen aiheen päättyneen ja viskasin tupakin tumpin lumentäyteiseen metallisankoon.
"Ja mitäs helkuttia sä täällä muuten edes teet?" "Mä tulin Lottaa tsekkaan. Jos vaikka heittäisin sille kuule reen perseeseen." "Hieno idea - mut sillei kyl oo testattu sitä ennen." "No, täytyy toivoa ettei hyppää aisan yli." Tokaisin ja lähdin kiirehtimään kohti tallia. "Mä tuun mukaan varmistaan ettei sulle käy kuinkaan." Artsi tokaisi ja iski iljettävästi silmää. "Mä en ottais sua mukaan, vaikka mä joutuisin tulemaan sen takia pää kainalossa takaisin. Jos sä pysyisit täällä? Avaat vaikka pullon?" "Aika houkuttelevaa kuule, mut ei. Mä otan vaik Kopseen ni voidaan ottaa Seppeleen pellolla skabaa..." "Älä ala kuule muijille, ku itket lopussa kuitenkin. Otetaan kärryt perään ja mennään radalle ottaa skabaan, ni ei törmätä ratsuihin vahingossakaan." "No sehän käy paremmin ku hyvin!"
Riensimme miehen kanssa kilpaa talleille laittamaan hevosia kuntoon. Harjasin Lotan huolella, nostin kilpavaljaat sen selkään ja kiinnitin mahavyön. Työnsin suojat sille jokaiseen jalkaan ja etujalkoihin kaivoin neidille vielä kumibutsit, ettei saataisiin miljoonaa haavaa ruununrajaan.
Sitten kärryjen kiinnitys, ajokypärä päähän, hanskat käteen ja kappas! Jotakin unohtui. Oin aivan omissa maailmoissani, istuin kärryillä hevosen ollessa riimusta kiinni tallikäytävällä ja itse olin valmiina menoon. Hyppäsin alas kärryiltä. "Olen kuule tyttö vähnä turhan intopiukee tähän hommaan." Naurahdin tammalle ja laitoin sille suitset ja kiinnitin ajo-ohjat. Sitten istuin uudelleen kärryille ja ohjasin tamman kohti ravirataa.
Radalla Artsi ja Kopse jo viuhtoivat menemään lämmittelyraviaan ja liityimme seuraan. Toivoin koko sydämestäni tamman hokkien pitävän. "Tää menee sitten varmaan hiitistä?" Kuulin Artsin huutavan takaani. "Jep jep!" Huusin miehelle takaisin.
Ravailimme rauhakseen muutaman kierroksen, kunnes oli tosi kyseessä. "Voltilta!" Artsi huuteli ohjeita ja käänsimme hevoset voltille.
"Antaa mennä!" Kuulin Artsin karjaisevan ja pistävän Kopseeseen vauhtia. Lotta innostui suomenhevos-herran vauhdista ja kiri rinnalle ilman ongelmaa. "MATKAA VAI AIKAA?!" Karjuin päästyäni Artsin rinnalle. "MENE HELVETTIIN SIITÄ! SUN PAIKKAS ON TUOLLA TAKANA! PARI KIERROSTA!" Artsi karjui takaisin saaden vereni kiehahtamaan kevyesti suonissa.
Kiristin Lotan ohjaksia ja kumarruin kevyesti kärryillä eteenpäin. Siitäkös neiti innostui ja lennähti radalla eteenpäin. Ohitimme suoralla Kopseen ja sitten taas rauhoitimme hieman, että neiti jaksaisi loppuun asti.
Ensimmäinen kierros.
Lotan vauhti alkoi hiipua. Kopse kiri rinnalle ja Artsi myhäili kylmäverisensä kärryiltä kuin olisi jo voittanut. En aikonut antaa periksi, mutta pelkäsin tamman edessäni saavan pumppalaakin jos kirittäisin sitä ennen maalilinjaa.
Ja vihdoin, 250 metriä maaliin. Kopse ei juossut vielä kaukana edessä, mutta mahdollisuutemme olisivat rajalliset. Hiiasin tammalle takaa ja maiskutin minkä huulistani sain irti. Lotta heitti korvat niskaan ja lisäsi vauhtiaan. Hivuttauduimme ulkokaarteen kautta Kopseen rinnalle, mutta emme päässeet ohi ennenkuin maalilinja ohittui.
Katkera tappio. Turvanmitan tappio.
"Et sä ihan niin huono ole ku mitä mä ajattelin." "Nyt äijä turpa kiinni!" "Oleksä huono häviäjä?" "Oleksä paskapää?" "Nonii! Tasapeli!"
Kyllä me vielä Lotan kanssa teidät piestään. Naureskelin mielessäni hidastaessani tamman käyntiin. Hevosesta nouseva höyry peitti talvimaiseman taakseen. Kävelimme useamman kierroksen Artsin mainostellessa upeilla ajomiehen kyvyillään ja maailman hienoimmalla hevosellaan. Istuin hiljaa kärryillä niellen nöyrästi tappioni.
Tallilla riisuin ja loimitin Lotan huolella ennenkuin työnsin sen tarhaan. "Oleksä ihan itse siivonnut kaikki karsinat tänään?" Kysäisin Artsilta ulkona painuessani tupakille. "Kyllä. Olen ma ahkera." "Etkä hemmettissä ole." "En niin, Tappi ja Kat siivos suurimman osan, mut siivosin mä yhden!" "No wou, hienoa. Aploodeja." "No niin, laiskaks haukkuvat vaik mittää en oo tehny." "Niinpä."
Polttelimme tupakkimme loppuun hiljaisuuden vallitessa, jonka jälkeen Artsi lähti heittelemään päiväheiniä ja minä suuntasin kotia kohti pikkupikku bemarillani.
|
|