|
Post by Kat on Aug 6, 2009 20:30:53 GMT 2
06.08.2009 - Paljastelua kerrakseen
Talli tyhjänä, missään ei ristin sielua. Pitäisikö yllättyä? Ei. Miehet olisivat taas kuitenkin jossain nurkassa sammuneina Artsin sekoituksista, näin aikaisen viikonloppunsa aloittaneina. Potkaisin tyhjän pullon jaloistani, mutta muutin sitten mieleni ja noukin sen ylös. Turhaan enää sotkemaan jo valmiiksi hieman niin ja näin olevia paikkoja.
“Jumalauta mustalainen suksi helvettiin mun viinoja varastamasta!!” karjahdus sai minut pomppaamaan puoli metriä sivulle. Artsi lähestyi minua kohti talikko toisessa ja vaaleanpunainen pullo toisessa kädessä, naama raivosta tummana. Ja ilman mitään muuta rihmankiertävää kuin pieni pyyhe lanteilla, hiukset vettä valuvina. “Anteeks mitä?” kivahdin ja käteni ponnahti automaattisesti pörröttämään eilen lyhyemmäksi kynittyjä hiuksiani, jotka näyttivät nyt lähinnä kiiltävältä afrolta. “Kat?” Artsi ärähti tunnistaessaan minut ja päästi talikon laskeutumaan alas uhkaavasta asennosta. “Mitä sä hiippailet täällä tolleen perkele. Mä tässä just. Tota just siis..”
“Olit just suihkussa?” naurahdin, en jaksanut suuttua mustalaiseksi kutsumisesta, mitä mies itselleen voi jos luulee viinansa olevan uhattuina. “Nokun se perkeleen blondi valitti eilen jotain mun miehisestä tuoksusta.. Ja mainoksessa sanottiin että tää shampoo tekee ihmeitä vartalolle”, Artsi höpisi mutta hiljeni sitten kun nappasin pullon tämän kädestä. “Ikääntyvälle iholle selluliitinpolttorasvaa?” kysyin lukiessani pullon takana olevaa etikettiä. “Kyllä sä musta ihan hyvässä kunnossa näytät olevan.” “Mitä helvettiä?” Artsi karjaisi ja yritti napata pullon kädestäni naama punaisena, sillä seurauksella että huonosti kiinni oleva pyyhe lähti miehen lanteilta.
Artsi karjaisi pyyhkeen takertuessa tämän jalkoihin ja rämähti maahan ketarat joka suuntaan sojottaen. Hyppäsin pois tieltä ja pistin silmäni kiinni. “En kato en kato! Mä en nähny yhtään mitään, en nähnyt ainakaan sun.. Siis en nähnyt yhtään mitään, en kato!!” kiljuin ja yritin lähteä kävelemään poispäin silmät kiinni. Hetken se onnistuikin, mutta kohta törmäsin johonkin. Tai johonkuhun. Avasin silmäni, ja kiljaisin uudelleen. Edessäni seisova Josefiina kiljaisi myöskin, vastareaktiona varmaan omaan kiljumiseeni. Hetken seisoimme sitten siinä kiljumassa, mutta rauhoituimme lopulta. “Mitä ihmettä Katti?” Jossu kysyi silmät apposellaan. “Älä vain kato tonne tallin nurkalle”, huokaisin sydän tykyttäen. Tietenkin Jossu vilkaisi, ja kiljaisi saman tien uudelleen. “ARTSI?! Sano et toi ei oo Artsi joka makaa kaikki, köh, paikat esillä?” Jossu kysyi karahtaen punaiseksi. “On se. Ja kato mitä se oli tunkemassa päällensä kun tuli mua viinavarkaaksi nimittelemään..” sanoin jo naurahtaen, ja näytin Jossulle selluliittirasvan. “Se selitti jotain blondista, et tiedä ketä tarkotti?” kysyin ja iskin naiselle silmää. Jossu punastui hetkeksi, mutta hymyili sitten. “Yrittää vaan saada mut muuttaa niille sisäköksi tai joksikin. Eikö se sua ehtinyt pyytää muuttamaan?” Jossu sanoi. “Häh? Ei se kyllä tossa ehtinyt mitään kysyä. Pitäis varmaan toi Tappi etsiä käsiin, sä voit varmaan ton Artsin hoidella?” kysyin ja hymyilin vinosti. “Joo kyl mä varmaan voin”, Jossu naurahti ja lähti auttamaan edelleen maassa pulikoivaa miestä, joka kajautteli ilmoille suloista sanavarastoaan mutta ilahtui ilmiselvästi nähdessään luoksensa kävelevän naisen.
Lähdin etsimään Tappia ensin tallista, joka kuitenkin oli apposen tyhjä. Tai luulin kylläkin nähneeni rotan tai hiiren vilisemässä jossain, mutta pimeys teki varmaan vain tepposen.. Seuraavaksi lähdin talolle, jonka ovea ei kukaan avannut. Onneksi Tappi oli kuitenkin kertonut, mistä avain löytyisi. Avasin siis oven ja hipsin sisälle. Vilkuilin ympärilleni, mutta missään ei näkynyt elämää. Olin jo lähdössä ulos kun kuulin hiljaista ääntä, kuin kuorsausta. Lähdin äänen suuntaan, ja päädyin Tapin huoneeseen. Poika nukkui suklaanruskeat hiukset aivan sekaisin selällään, pelkät ruudulliset bokserit jalassa. Kummalliseksi nudistipaikaksi on Artsila muuttunut. En kuitenkaan jaksanut välittää, ja kipitin sängyn vierelle. Tappi säpsähti hereille kun pujahdin tämän kylkeen ja nostin pojan käden ympärilleni. “Hei kulta”, Tappi mumisi silmät puoliummessa ja suikkasi suukon nenälleni. “Jatka vain unias”, kuiskasin ja käperryin vielä paremmin Tapin syliin. Poika kietaisi toisenkin kätensä ympärilleni.
“Mitä Jossu muuten selitti Artsin muuttoideoista?” kysyin hetken päästä. “Artsi haluis siivoojan ja keittäjän, sanoin että turha luulla susta semmosta”, Tappi vastasi unisella äänellä. “Nyt se suunnittelee jotain tilaavansa semmosen Kiinasta, jos ei Jossua saa muuttamaan…” “Okei”, mumisin jo puoliksi unessa. Seuraavan yön näin unia nudistiartsilasta jossa kokkasin Jossun kanssa pelkät essut päällä, Artsin uhkaillessa korvaavansa meidät kiinalaisilla jos emme tekisi tarpeeksi hyvää työtä.
|
|
|
Post by Josefiina on Aug 16, 2009 21:04:38 GMT 2
Ei mitään ideaa, joten tällainen liibalaabailu.
16.8. - Tirskuvia tallityttöjä ja viekkaita vastaiskuja
”Jossu ja Artsi ne yhteen soppii, huomenna pannaan ne pussauskoppiin...” Ryhmä kikattavia tallityttöjä hoilottaa käytävällä mielestään erittäin huvittavaa biisiä, minun könytessä Myntin karsinassa. Työnnän pääni boksin ovesta ulos ja näen Elkun, Ilun, Nanan ja Keikin hihittävän tiiviinä ryppäänä parin metrin päässä.He eivät huomaa minua, joten päätän maksaa potut pottuina. Salamannopealla liikkeellä kahmaisen talikolla kasan hevosenlantaa ja viskaan ne voimakkaasti likkoja päin. ”AAAA! Sontasade!” Alkaa hillitön kirkuminen, kun tuoreet, vielä pehmeät ulostepallerot kimpoilevat käytävälle. Virnistän tyytyväisenä katsellessani, miten nelikko ryntää turvaan satulahuoneeseen, ja katsahtaa minuun päin kauhistuneina. Vilkutan iloisesti takaisin. ”Tallitytöt nolla, Jossu yksi!” ilmoitan suunnattoman riemukkaasti, ja Nana ohjaa jupisevan joukon oleskeluhuonetta päin. Käyn vippaamassa viimeisen kottikärryllisen lantalaan ja pyörittelen samalla päätäni. Minun ja Artsin ”romanssi” on valtaisassa buumissa seppeleläisten keskuudessa. Hulvatonta sinänsä, kun mitään mainittavaa ei välillämme ole tapahtunut. Ja samalla äärettömän rasittavaa.
Käyn viemässä kottarit ja talikon paikoilleen, ja harpon sitten yläkertaan, jossa iso lauma tuttuja hoitajia ja hengailijoita on kerääntynyt sohvan ympärille, Keikin selittäessä tärkeänä jotakin. Minut nähdessään käkkäräpää loksauttaa suunsa kiinni, ja kaikkien muidenkin leipälävet menevät tukkoon. Tytöt vilkuilevat toisiaan selvästi nauruun purskahtamaisillaan. ”Niin, mistä oli puhe? Kertokaa nyt mullekin”, pyydän siirappisella äänellä, ja sillä sekunnilla koko tyttöporukka repeää tolkuttomaan hekotukseen ja räkätykseen. Odotan naama peruslukemilla mimmien rauhoittumista. Kun viimeinenkin nauruntyrskähdys on vaimennut, yskäisen merkitsevästi, ja kaikkien katseet nauliutuvat minuun. ”Tota noin”, aloitan painokkaasti, ”mä olen kyllä huomannut, että mun – öö – yksityiselämä kiinnostaa nähtävästi teitä suunnattomasti. Joojoo, ymmärretään, mutta vähän kunnioitusta silti, jooko? Tai edes hienovaraisuutta?” hymyilen anovasti. ”Hmph, pakkohan meidän on itse päätellä ja ottaa selvää, kun sä et kerro mitään!” Siiri puuskahtaa. ”Okei, tehdäänpä näin”, siirryn kompromissilinjalle. ”Heti, kun tapahtuu jotain sen arvoista, mä pidän huolen että joka ikinen teistä saa kuulla siitä. Ja minulta itseltäni henkilökohtaisesti. Siihen asti pidetään tän asian suhteen matalaa profiilia, jooko?” Tytöt pälyilevät minua arvioivasti, mutta myöntyvät sitten vastahakoisesti. Hymyilen leveästi, ja ennen huoneesta lähtemistä en malta olla huikkaamatta: ”Sitä paitsi tässä tallissa taitaa olla paljon kiihkeämpiä romansseja, nimimerkillä keskeytin tänään erään intohimoisen kohtauksen shettisten karsinassa...” Lause saa tiedonjanoiset ilmeet syttymään tallilaisten kasvoille, ja painostava tuijotus siirtyy nyt Nanaan, joka muuttuu hetkessä paloautonpunaiseksi. Siitäs sai.
Pompin helpottuneena takaisin käytävään syvissä mietteissäni, ja melkein törmään punatukkaiseen ystävääni Fiiaan. Yllätyksekseni kuulen tytön hyräilevän tuttua säveltä: ”Jossu ja Artsi ne yhteen soppii, huomenna pan-” Fiia nielaisee lauseen lopun vikkelästi huomatessaan minut, ja asettelee kasvoilleen viattoman hymyn. ”Sinäkin, Brutukseni?” parkaisen ahdingossa. ”Minäkin”, Fiia myöntää pahoittelevasti mutta lisää oitis: ”Ei muuten, mutta kun se sävel on niin tarttuva!” ”Okei, okei, uskotaan...” huokaisen dramaattisesti. ”Lähetkö Artsilaan?” Fiian huulilla käväisee huvittunut virne, mutta hän peittää sen pikaisesti. ”Artsilaan? Jossu hei, ulkona tulee vettä kuin Esterin... no, peräpuolesta.” ”Joo, mutta mä en ole käynyt siellä aikoihin, ja on jo ikävä.” Tuhahdan Fiian naurahtaessa ja korjaan: ”Siis ikävä sitä tunnelmaa. Ja etenkin mun todellista rakkautta, urhoollista ja miehekästä Kopsetta. Tehdään vaan tallityöt, ei me pahasti kastuta, voin heittää sut sitten himaan.” ”Mikäs siinä sitten”, Fiia kohauttaa olkapäitään, sysää käsissään pitelemänsä luudan karsinanpieleen ja kiiruhtaa perässäni ulos.
Syksy on kai tullut. Huomaan sen päristellessämme Fordillani kohti ravitallia. Puissa näkyy jo vivahdus tummempia sävyjä, heleää keltaista ja kaunista oranssia. Vettä sataa sakeasti, ja tuulilasinpyyhkimet pystyvät tukkimaan veden ryöppyämisen vain vaivoin. Fiia istuu pelkääjänpaikalla rämpyttäen radiota. Sopivaa kanavaa ei löydy, ja punapää vajoaa penkkiinsä pettyneenä.
Kohta käännän kaarani Artsilan pihaan. Tilukset ovat hieman rempallaan, mutta vaikutelma on kodikas ja rento. Pysäytän Fordin häpeilemättä suoraan kuistin eteen, ja loikimme pikaisesti sisälle. Jätämme kengät eteiseen, Fiia jättäytyy hieman taakseni. ”Iltaa!” kajautan kovaäänisesti, ja tuvasta kuuluu kaksiääninen vastaus. Talsimme reippaasti peremmälle, ja näemme sohvalla lojuvat Tapin ja Artsin. Molemmilla on kädessään pleikkarin konsolit, joita he naputtelevat naamat keskittyneissä rypyissä. ”Moi ponityttö ja punapää”, Artsi tervehtii niin hyväntuulisesti, että arvelen pöydällä lojuvilla Koff-tölkeillä olevan osuutta asiaan. ”Mikäs mimmit tänne lennättää?” ”No eiks se oo aika selviö”, totean ja avaan jääkaapin. Sieltä tulvahtaa aika irvokas löyhkä, joten nappaan pikaisesti Pepsi-pullon ja läimäytän oven kiinni. ”Kas, kas, sä siis vihdoin myönnät mun vastustamattoman vetovoiman vaikutuksen”, Artsi virnuilee, ja Tappi hekottelee itsekseen. ”Ja sä voisit myöntää että oot tainnut vetää vähän liikaa viinaksia”, vastaan välinpitämättömästi, kaadan itselleni limsaa ja ahtaudun miesten väliin sohvalle. Fiia istahtaa keinutuoliin ja kaappaa lattialta syliinsä suloisen harmaan kissan. ”Oi miten söpö”, tyttö henkäisee ihastuneena. ”Mikä sen nimi on?” ”Tonttu”, Tappi vastaa keskittyneenä videopeliin. ”Miks se on noin laiha?” minä kommentoin Tapin ja Artsin välistä sohvalta. ”Ettekste ruoki sitä?” ”Meillä päin kissat metästää ruokansa itte”, Artsi murahtaa. ”Paitsi että se metsästäminen rajoittuu lähinnä kuivamuonan rouskutteluun”, Tappi opastaa. Hetken on hiljaista, kun seuraamme ruudulla välkkyvää rallipeliä. Tappi päihittää Artsin roimalla piste-erolla. ”Sä oot tullu vanhaksi”, Tappi kuittaa tyytyväisenä ja saa kiukkuisen Artsin niskaansa: ”Poika perkeles!” Kiirehdin väliin ja työnnän miehet erilleen. ”Rauha maahan. Me ajateltiin kyllä Fiian kanssa auttaa vaiks tallitöissä, eiks jeh?” Katsahdan Fiiaan, joka havahtuu hereille, vaivuttuaan ilmeisesti hypnoosiin Tonttu-kissan vihreiden silmien edessä. ”Mitä? Ai, joo, juu.” ”Myöhästä”, Tappi sanoo venytellen. ”Tehty jo.” ”Ai jaa”, mutisen harmistuneena. ”Voittehan te kuitenkin jäädä illaks”, Artsi ehdottaa muina miehinä ja kietaisee kätensä hartioideni ympärille rehvakkaasti. ”Vaikka vähän siivota... ja tiskailla...” ”Helkkarin sovinisti”, ärähdän ja pyristelen irti pettyneen Artsin otteesta. ”Mutta kait me sit voidaan jäädä. Vai onko sulla kiire, Fiia?” ”Ei oo.” ”Okei, sit otetaan pleikkarimatsi!” Tappi julistaa, ja pian olemme kaikki konsolipelin pauloissa.
|
|
|
Post by Anne on Sept 4, 2009 20:34:01 GMT 2
by Artsi:
4.9.2009 Selvä aamu
Kello pirisi sen verran rasittavasti, että teki mieli heittää se seinään. Avasin rähmäiset silmäni ja siristellen tarkensin näkökenttääni. Viisarit osoittivat aikaa 6.30. Ei perkele, kai se oli herättävä.
Tappi oli edellisenä iltana lähtenyt lapsuudenkotiinsa, ja aamutalli oli nyt minun vastuullani. Onneksi suurin osa hevosista oli yöt ulkona. Ainoastaan Yuff oli määrännyt arvokkaan Cadinsa kökkimään yönsä sisällä. Foxilla oli jalka kipeänä ja se paranteli sitä boksissaan. Tai oikeammin Lotan boksissa: olin laittanut ruunan etummaiseen karsinaan, että sai työnnettyä päänsä ulos raittiiseen ilmaan.
Raahauduin tupaan ja pistin epämäärisen määrän kahvinmuruja pannun pohjille ja niiden päälle vettä. Sytytin lieden alustulen ja odottelin, että sumppi alkaisi kiehumaan. Olo ei ollut kehuttavin. Perinteinen krapula sykki taas suonissa ja hermoissa. Lisäksi toista poskea kihelmöi. Jossun läimäisy oli sattunut enemmän kuin pystyin myöntämäänkään. Olihan se ollut oma vikani. Promilleja oli ollut silloinkin yksi jos toinenkin, ja käyttäytyminen oli sen mukaista. Toisaalta, saipahan äksöniä elämään. Ja aika varmasti Jossukin kourimisestani tykkäsi, esitti vaan.
Pian kahvi kiehui, ja hörpin tulikuumaa kahvia. Samalla puin päälleni, huomasin nimittäin, että olin keikkuloinut tuvassa munasillani. Seuraavaksi suuntasin ulos. Nortti oli jo huulillani ulkoportaiden ylimmällä askelmalla. Suuntasin sumusta sokkona kaminahuoneen ovelle. Olin tehnyt tämän rutiinin satoja kertoja (siis ennen kuin Tappi tuli remmiin) ja kaikki sujui kuin rasvattu. Varustehuoneessa heitin ison läjän kauroja ämpäriin ja lähdin jakelemaan niitä tarhoille. Kokemuksen varmalla otteella kaadoin kullekin hevoselle maahan oikean määrän kauroja. Kun tämän olin tehnyt, aamusumu jo hälvenikin ja ilma kirkastui. Vein Cadinkin ulos ja menin tarkastamaan Foxin jalkaa. Turvotus oli laskenut, ja ruuna halusi selvästi jo ulos. Taputin hevosen silkkistä kaulaa ja pahoittelin, että se joutuisi vielä seisomaan sisällä yhden päivän. Hieroin linimenttiä Foxin jalkoihin. Sitten päätin mennä suihkuun (ja ehkä mahdollisesti nukkumaan). Pää oli tyhjä, muutaman tunnin uni tekisi terää, ja sitten jo pysyisin paremmin kärryjen kyydissä.
|
|
|
Post by Anne on Sept 9, 2009 15:33:44 GMT 2
by Artsi:
09.09.09.
Eräs toinen "aamu"
Siristin silmiäni. Päätä pakotti ja ulkoa kuului ehkä maailman rasittavin ääni: pikkulikkojen kikatusta. Miten ne tänne raahautuivat jo heti aamusta? Täytyi tyttöjen olla sekaisin...
Raotin verhoa ja vilkaisin ulos ikkunasta. Pihalla kävi todellinen kuhina: oli Pullaponia puunaavaa Siniä, Killin kanssa taistelevaa Cäpää ja Cadin sieraimia puhdistavaa Kataa. Lisäksi Foxia suki... mikäs sen tytön nimi nyt olikaan, melkein kuin joku automerkki... FIAT! Siis Fiia. Typsyt höpöttelivät innoissaan ja nauru kilisi pulinan seassa. Että osasi olla rasittavaa.
Vilkaisin kelloa ja tajusin, etteivät tytöt ihan aamutuimaan olleet tallille raahautuneet. Kello kävi jo kahta iltapäivällä. Onneksi Tappi oli palannut maminsa helmoista takaisin hommiin. Minä tietenkin olin ominut aamun vapaaksi, olihan eilen tullut piipahdettua vähän cityssä, Kaljakulmassa.
Pukiessani päälle, tajusin, että se auto-tyttöhän oli ottanut Foxin ulos, ja oli ilmeisesti lähdössä lenkille. Ryntäsin salamana pihamaalle vain farkkuihin pukeutuneena.
- Hei, tyttö! Mitä sä oikein teet! menin huutamaan punapäiselle teinille. – Foxia ei saa tosiaankaan rasittaa, jos sä ravuutat sitä, sä tapat sen!
Tyttö katsoi minua ihmeissään.
- Etkö sä tajuu, sä et saa tehä sillä kaakilla MITÄÄN!!
Fiian silmiin kihosi kyyneleet, mutta tyttö sai ne urheasti nieltyä. Hieman väpättävällä, mutta vihaisella äänellä hän sanoi:
- Mitä säkin tuut siinä huutamaan. Mistä helkkarista mun pitäisi tietää, että Foxin pitää levätä, kun ei täällä ole mitään lappuja missään? Ja säkin voisit vaikka ensin kysyä, mitä mä oon tekemässä. Kun nyt olin vain tulossa harjaamaan Foxin ja viemään sen syömään tuoretta. Taluttaen.
Tajusin olleen hieman, körhm, töykeä ja haroin vaivautuneena hiuksiani.
- Tota joo, sorry, mutisin. – Elukkalääkäri kävi eilen ja tsekkasi Foxin jalat. Vielä on tulehdusta, ja vain ihan pieniä kävelylenkkejä saa tehä.
- OK, me pyöritään tässä pihapiirissä, Fiia sanoi ja mulkaisi vielä minua kulmiensa alta, ennen kun jatkoi Foxin kiillottamista.
Muut tytöt olivat paenneet koneineen jonnekin, ilmeisesti minua karkuun. Tajusin seisovani viileällä hiekkamaalla varpaisillani ja vain pelkät housut jalassa. Tukka oli pystyssä ja leuassa viikon parransänki. Kaivoin tupakan taskusta ja menin istumaan kuistin portaille. Ilma oli hieno. Aurinko paistoi kuulaan syksyisesti ja koko ympäristö hohti jo kellertävänvihreissä sävyissä. Fox kiilsi komeammin kuin aikoihin, ja oikeastaan olin tyytyväinen, että plikat kävivät tallilla. Olihan niistä sentään jotain apua.
|
|
|
Post by Kat on Sept 12, 2009 18:09:41 GMT 2
12.09.2009 - Lasten oikeesti
“Hitto niitten miesten kanssa”, ärisin heittäessäni taas uuden lantakuorman kottikärryihin. Viereisessä karsinassa ähelsi Josefiina myöskin lannan kanssa, huiskien tuon tuosta otsalle karkaavia vaaleita hiuksiaan pois. “Mikä ihme voi olla niin tärkeetä tehdä juuri tähän aikaan, juuri kun olisi lannaluonnin aika, pitää mennä taloon?” blondi kysyi ääni täynnä ärtyneisyyttä. “Ja mihin se kymmenen minuuttia hävisi”, murisin vielä päälle ja vilkaisin kännykkääni. Miehet olivat lähteneet suorittamaan huipputärkeää asiaansa jo tunti sitten. Vilkaisin käsiäni, jotka olivat hiestä ja liasta aivan törkyiset, ja pyyhkäisin ne paitaani, joka oli päivän aikana muuttunut valkoisesta harmaaksi. “Montako karsinaa vielä?” kysyin. “Itseasiassa, eikös Ros luvannut hoitaa uuden tallin?” Jossu vastasi takaisin. “Joo lupasi. Ollaanko jo valmiita?” kysyin iloisena. Iloisuuteni lähti kuitenkin, kun tajusin että miehet olivat kusettaneet meidän putsaamaan kaikki karsinat. Ja miehiä kun yleensä sanotaan aivottomiksi… Mitä me sitten olimme? “Valmiita ollaan. Mennään kattoo missä vaiheessa Ros on.”
Veimme kottikärryt ja talikot paikoilleen, ja lähdimme ulos. Ulkona tuoksui vielä häivähdyksen kesältä, mutta syksyn tuoksu oli jo voittanut. Ihana tuulenvire liehutti hiuksiani ja sai hikisen paidan hieman tuntumaan viileältä. Kauemmas emme ehtineet Rosia etsimään, nainen nimittäin käveli otsaansa pyyhkien luoksemme. “Valmiita? Missäs miehet, niittenhän piti olla teiän kanssa lantaa lappaamassa?” toinen mustaverikkö kysyi. “Jouduttiin höynäytetyiksi pahemman kerran, luultiin aluksi että olivat tulleet sua auttamaan mutta äsken tajuttiin että ne paskiaiset on vaan jossain, juopottelemassa varmaan”, äyskäisin. Jossu katsoi minua kulma koholla, mutta kohautin vain olkapäitäni ja lähdin marssimaan taloa kohti.
Marssin koputtamatta sisään, jossa suuntasin askeleeni suoraan olohuoneeseen. Artsi loikoili sohvalla olut suunpielessä, kädessään tupakka. Miehen silmät olivat kiinnittyneet kämäseen pieneen televisioon. Tappi istui kyseisen television edessä käsissään pleikkarin kaukosäädin, ruudussa pyöri jokin taistelupeli jossa vähäpukeinen nainen taisteli kahta ninjamiestä vastaan. Katselin hetken pojan kasvoja, tai pikemminkin miehen kasvot ne nykyään olivat. Ruudulta kajastavat valot loikkivat niissä. Samassa Tappi röyhtäisi, saaden molemmat miehet räkättämään kuin parhaimmallekin vitsille. Artsilta putosi siinä tupakkakin lattialle, ja nostaessaan sitä mies huomasi minut.
“Katti perkele, milloin sä siihen tulit!” mies kysyi hieman turhan lujalla äänellä. Haistoin hengityksen viinanlemun jopa sinne asti missä seisoin, joten tyydyin vain mulkaisemaan Artsia murhaavasti ja katsoin Tappiin. “Tulenpalava kiire?” kysyin kylmällä äänellä. Tappi nielaisi kuuluvasti ja pälyili Artsiin päin. “Ninjanaiset nääs, ne ei odota”, mies korahti ja virnisti idioottimaisesti olkiaan kohauttaen. “Me mennään saunaan, sen te varmaan ootte tänään saanut lämmitetyksi?” äyskäisin. Artsi nyökkäsi ja otti kulauksen oluestaan. “Kirppu hei, älä nyt. Kai nyt joskus voi unohtua jonnekin! Kyl sullekin on joskus näin käynyt, ööh lasten oikeesti hei!” Olin jo kuitenkin eteisessä ennen kuin Tappi sai korjattua lauseensa, en halunnut jäädä kuuntelemaan kun miehet hohottivat ja yrittivät kännipäissään muistaa miten lausahduksen oikeasti olisi pitänyt mennä. Lasten oikeasti..
Kävelin rivakasti Jossun luokse, joka odottivat edelleen pihalla. Rosia ei näkynyt. “Lähetään saunaan”, murahdin ja jatkoin matkaani talliin, minne olin aikaisemmin jättänyt pyyhkeeni. Jossu juoksi minut kiinni. “Mitä nyt? Ros joutu lähtemään, mutta mä tuun” “Siellä ne miehet ryyppäs ja pelasivat jotain peliä. Olivat jo siinä kunnossa että hyvä kun saivat fiksuja lauseita suustaan, kuten Tappi sanoikin “lasten oikeesti“”, sanoin ja koetin rauhoittua. “Paskiaiset”, Jossu sanoi oikein antaumuksella. “Lasten oikeestiko Tappi sanoi? Se kyllä kuvaa paremmin niiden aivotoimintaa”, nainen jatkoi. Hymy hiipi kasvoilleni ja kohta jo nauroin kun Jossu koputti päätänsä merkitsevästi osoittaen talolle.
Nappasimme pyyhkeemme ja vähän saunajuotavaa, ja lähdimme sitten kulkemaan tietä pitkin käsikynkässä saunaa kohti. Ilma oli viilentynyt nyt huomattavasti, ja ennen niin hikinen paita tuntui nyt vain märältä ja kylmältä. Onneksi matka ei ollut pitkä, kohta avasimme jo narisevan puuoven. Kuului kiukaan ritinää ja tuttu puun, vihdan ja tervan haju saavutti nenäni. Miesten lusmuilemisen aiheuttama kiukku oli jo melkein poissa, mutta vain melkein.
Riisuin antaumuksella hikiset ja likaiset vaatteeni, Jossun täyttäessä sankoa vedellä. Itse nappasin korista kokistölkin ja avasin saunaoven. Pudotin pyyhkeen jakkaralle, ja kiipesin ylimmälle lauteelle. Nojauduin seinään ja laitoin silmät kiinni. Kohta kuulin kuinka Jossukin saapui saunaan ja istahti viereeni. Kuului myös tölkin avaaminen. “Naisille!” sanoin avatessani omani ja kilistin tölkkejä Jossun kanssa. “Lasten oikeesti!” Jossu naurahti. Nauroin mukana ja heitin löylyä.
Vihdoin juuri selkääni kun tulin vilkaisseeksi ikkunaan. Katsoin pois, mutta samassa aivoissani alkoi hälyttää ja katsoin takaisin. Höyrystyneessä ikkunassa erottui ruutuun painautuneet Artsin kasvot, jotka heiluivat puolelta toiselle. Hieroin silmiäni, mutta katsoessani vielä uudelleen niin kasvot olivat edelleen siellä. Kiljaisin ja ryntäsin ottamaan pallilta pyyhettäni. “Mitä ihmettä KATTI?” Jossu huusi ja kiljaisi perään. Hänkin oli ilmeisesti huomannut kasvot ikkunassa. Kietaisin pyyhkeen nopeasti hyvin päälleni ja juoksin ulos, Jossu aivan kannoillani. Kiersin saunanpuoleiselle ikkunalle, minkä alla Artsi oli Tapin olkapäillä. Meno näytti hyvin horjuvalta, ja meidät huomatessaan Tappi karjaisi kompastuen. Miehet kaatuivat rymisten eteemme. Ellen olisi ollut niin vihainen tirkistelemisestä olisi tilannet näyttänyt varmaan hyvin koomiselta.
“Mitä HITTOA te KUVITTELETTE TEKEVÄNNE?” kiljuin. Huomasin vasta nyt että toiseen käteeni oli jäänyt saunavihta. Huitaisin sillä Tappia, joka sammalsi jotain mistä en saanut mitään selvää. “VASTATKAA!” huusin ja hakkasin nyt molempia miehiä vuoronperään vihdalla. Onneksi käteeni ei ollut jäänyt mitään kovempaa. Artsi näytti edelleen varsin pöllämystyneeltä suojautuessaan vihdan raivolta, kun taas Tappi näytti jopa vähän nololta. “Me tota aijottiin tulla kysymään milloin on meiän vuoro saunoa”, Tappi mutisi pitäessäni hetken taukoa hutkimisesta. “Ihanko kysymään? Miten ihmeessä teiän kysymiseen kuuluu toisen olkapäille kiipeäminen ja ikkunasta tirkisteleminen?” kysyin hysteerisellä äänellä. “Totah… Me ei haluttu säikäyttää tulemalla sisään”, Artsi vastasi ja näytti hyvin tyytyväiseltä vastaukseensa. Montakohan sixpackiä miehet olivat jo ehtineet tyhjentää.. “Aattelitte sitten että kurkisteleminen säikäyttäisi vähemmän? Senkin tirkistelijät”, Jossu puuttui keskusteluun.
“Jooh tota. Nii milloinka se on meiän vuoro? Nii että saunoa siis?” Artsi kysyi. Tuhahdin, mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään Jossu iski silmää minulle. “Heti vaikka! Mut meidän täytyy mennä lammenpuoleiselta ovelta sisään, toi toinen on jumissa”, nainen sanoi. Miehet eivät onneksi olleet siinä kunnossa että olisivat voineet muistaa meidän rynnineen juuri toisesta ovesta ulos. Lähdimme siis kävelemään lammen vierelle, miehet edellä. Jossu kuiskasi hiljaa korvaani saapuessamme lammen vierelle: “Lasken kolmeen” Vilkaisin häneen kummastuneena, mutta samassa Jossu näytti sormillaan yksi-kaksi-kolme. Viimeisellä nainen tönäisi Artsin pieneen lampeen. Tappi ei ehtinyt huomata kuin Artsin äkkinäisen katoamisen viereltään, kun tönäisin tämänkin lampeen. Kuului vain pläts ja ähkintää.
Juoksimme Jossun kanssa saunaan ja lukitsimme ovet. Huohotin raskaasti ja vilkaisin Jossua. Tämä laittoi sormen huulilleen, joten kuuntelin. Hetken kuului vain loisketta ja ähkintää, ja sitten alkoi Artsin kiroilutulva. “HEMMETTI NAISET, TOI ON MUN SAUNA! PERKELEEN PERKELE!” Repesimme Jossun kanssa totaalisesti, oppivathan äijät olemaan tirkistelemättä ja laiskottelematta. Menimme jatkamaan saunomistamme, peitettyämme ikkunan ensin pyyhkeellä.
Ajatus lähti saunasta rullaamaan, vähän repesi käsiin...
|
|
|
Post by Anne on Sept 13, 2009 12:24:26 GMT 2
! Sisältää kohtauksia, jotka saattavat järkyttää lapsia ja herkkämielisiä !
13.9.2009 Kokous
by Artsi:
Joku koputti huoneeni oveen. Olin nukkumassa, taas kerran, edellisen illan ryyppäilyitä pois. Onneksi Tapilla oli ilmiömäinen kyky herätä kello kuusi aamulla koneja ruokkimaan, vaikka edellisenä iltana oli OH-ryhmän aineet maistuneetkin. Örisin, että tuun tuun, ja lorvin vielä hetken sängyssäni. Edellisen illan muistot saunailuista tulvivat mieleeni sumuisina ja katkonaisina. Olin muistaakseni käynyt lammessa uimassakin.
Ryömin ylös sängystäni. Lakanat olivat yhdessä mytyssä sängyn kulmassa ja olin nukkunut pelkän, laikukkaan joustinpatjan päällä. Vain kalsarit päälläni raahustin olohuoneen puolelle. Sinisellä sohvalla istui siro, aina niin kaunis Josefiina. Näytin varmaan yhdeltä, suurelta kysymysmerkiltä, kun Jossu kysyi:
- Niin, muistat varmaan, että meidän piti kokoustaa tänään syysjuhlan tiimoilta? - Ai, niin, juu, sanoin haroen takkujani ojennukseen. – Itse asiassa en muistanut, mutta hyvä kun herätit. - No, ainakin.. örhm... pikkuveljesi näköjään kuitenkin muisti, Jossu sanoi vilkaisten osittain vaivaantuneena, osittain huvittuneena haaruksiini päin.
Vilkaisin vyötäröni alapuolelle, ja kas, aamujöpikkähän siellä esittäytyi, terhakkaana.
- Eh, no pääsetpähän tutustumaan meikäläisen tähänkin osa-alueeseen, sanoin röyhistäen lihaksikasta vartaloani paremmin esille. - Itse asiassa, siihen alueeseen oon joutunut tutustumaan, ikävä kyllä, ihan livenä jo aikaisemmin, Josefiina sanoin selkä suorana ja yritti säilyttää neidille sopivan arvokkuuden äänessään. - Mutta pikkuveli olikin silloin lepotilassa, jos oikein muistan. Nyt pääset tutustumaan koko komeuteen, rehentelin ja noukin samalla tupakanjämän olohuoneen pöydältä. Sytytin sen ja istahdin keinutuoliin. - Mä en voi uskoa, että käyn taas tämmöistä keskustelua sun kanssa, Josefiina manasi. – Ei ihme, ettei Anne halunnut mukaan tähän ”kokoukseen”. - Heh, no pärjätäänhän me ihan kahestaankin, beibe, naurahdin. - Kahestaan, entäs Kinkku Simorasta? Kai sä sen kutsuit? Josefiina kysyi. – Ne ottaa osaa syysjuhlaan myöskin. - Ööö, en kylläkään tiennyt sellaisesta mitään, joten todellakin tällä kertaa olemme ihan kaksin, sanoin yrittäen kuulostaa nöyrältä, mutta voitonriemu taisi paistaa kasvoiltani.
Juuri silloin Tappi ja Katti paukahtivat tuvan puolelle. Perkule, pitikö aina jonkun tulla häiritsemään ...eh kosiskelujani?
- Nautinnollinen yö yhdessä? huusin pariskunnalle. - Jos viinalta lemuavan, kuorsaavan jätkän vieressä nukkuminen on sun mielestä nautinnollista, niin sitten kyllä, Kat sanoi tylsistyneenä.
Tumman kaunottaren silmien alla oli sinertävät pussit. Hoikkaa, muodokasta vartaloa peittivät lantaiset ja puruiset vaatteet. Päättelin, että Tappi oli valjastanut morsionsa kanssaan aamutallintekoon.
- On tainnut Tapani pistää sut aamulla ihan hommiin? sanoin hakien kaksimielistä äänensävyä. - No, eihän täällä muuhun joudukaan kuin ...hommiin, Kat sanoin ja tajusi sitten: - Tapani? Eli Tappi? Onks sun oikee nimi Tapani?
Kat alkoi nauraa, Josefiina myös. Tapin kasvoille levisi tummanpunainen, miltei maksanruskea väri ja hänen ilme oli yhtä aikaa vihainen ja nolo.
- Kyllä, Tapani on oikea nimeni, Tappi sanoi kooten itsensä. – Mutta ihan Tapiksi voi tästä eteenpäinkin kutsua. - Ehei, komistus, Tapani sopii sulle. Tuo sellaista miehisyyttä sun olemukseen, Kat kiusasi ja pörrötti pojan hiuksia.
Tappi pyöritti silmiään ja huitaisi kädellään nimi-jutun loppunkäsitellyksi.
- Ruokaa, ruokaa, Tappi mutisi. – Vanhoja ranuja ja kuivaa leipää. Etkös sä, Artsi, käynyt just kaupassa? - Joo, mutta kai ne on kaikki mennyt, sanoin. - Me miehet kun tarvitsemme energiaa pitääksemme moottorin käynnissä, örisin ja puin farkut päälleni. – Kahviolla varmaankin on iki-donitseja. Voitais kokoustaa siellä: saat Jossu tsekata paikat. - Eiköhän ne tullut jo nähtyä, Josefiina mutisi kuivasti ja moniselitteisesti. Hän nousi sohvalta ja siirtyi ulko-ovea kohden.
Heitin vielä kulahtaneen hupparin päälle ja siirryin Jossun kanssa ulkoilmaan.
- Etteks te tule? kysyin Tapilta. - Ähh, tylsät kokoukset ei kiinnosta. Ajellaan varmaan kaupunkiin kebapille, Tappi sanoi.
Työnsin oven kiinni ja taivalsimme raviradalle hiljaisuuden vallitessa. Pistin tupakiksi. Ohitimme saunan ja fläshbäkkejä edelliseltä illalta alkoi tulvia mieleeni. Minä kurkkimassa saunan savusta tummuneesta ikkunasta sisään, kun tytöt saunoivat ja tyttöjen työntäessä meitä kylmään, hyiseen lampeen. Pudistin päätäni, mutta en uskaltanut kysyä Jossulta, oliko näin todella käynyt.
Saavuimme raviradalle.
- Sä oot varmaan täällä käynytkin? kysin. Jossu nyökkäsi. - Pilttuutalli puunausta ja valjastusta yms varten on siis tuolla, ja valkoisessa rakennuksessa on kahvio. Eli niiden tilojen käyttö kuuluu vuokraan. Samoin pukuhuone tuolla ruskeassa pömpelissä, osoitin raviradan kauimmaista rakennusta. – Tarkistetaan vaikka kahvio.
Astuimme sisään kahvioon, jota ei selvästikään oltu siivottu sitten edellisen käytön. Näytin Josefiinalle mikron ja jääkaapin. Tyttö seurasi perässä ja kyseli muutamia asiallisia kysymyksiä. Sitten kaivoin kaapista donitseja ja avaamattoman jaffan. Menimme ulos ja istahdimme kahvion pikkuruiselle terassille.
- Mitäs muuta vielä? Eli PKK-näyttelyt on mun vastuulla? yritin aloittaa asiallisesti. - Joo, ja kahvion varastot voisit täydentää peruskamalla ja koko kahvion kuurata, Josefiina sanoi haukaten sokerista rinkulaansa. - Me hoidetaan sitten loppu ohjelma ja muu mahdollinen tarjoilu. Ja voisit pukuhuoneenkin kunnon tsekata, en viittis pikkutyttöjä sinne äijien kusiläikkien keskelle raahata.
Tutkailin naisen kasvoja. Josefiina puhui vakaalla äänellä, mutta tiesin hänen välillä muuttuvan hassuksi pikkutytöksi. Välillä tuon kuoren murtaminen oli vaikeaa, usein jopa mahdotonta. Kakkahuumori oli jo tehnyt tehtävänsä, eikä Jossua enää saanut sillä säröilemään. Pitäisi kokeilla jotain uutta, mietin.
- ...jatkoilla?
Tajusin Josefiinan kysyneen minulta jotain, kun olin varmaankin aika tiiviisti katsellut häntä.
- Mitä? Häh? ravistin itseäni. - Niin että olitteko jossain vielä jatkoilla eilen sen saunomisen jälkeen? - Joo, tai siis mä olin, kävin KK:ssa. - Missä?? - KK:ssa, Kaljakulmassa, selitin. - Siinä Alepan viereisessä juottolassako? Jossu järkyttyi. – Et sitten mitään kaameampaa räkälää keksinyt. - Oikeestaan, käyn siellä aika usein, sanoin puolustusta äänessäni. - Niin, no, onhan sua aika vaikea kuvitella johonkin fiiniin ravintolaan, Jossu naurahti. - Mitä! Kyllä mä, nainen, osaan olla fiinisti. On sitä tullut istuttua vaikka missä hienoissa ala karte-paikoissa, ärjähdin. - Joopa joo, veikkaan ettet uskalla nokkaasi PizzaHuttia hienompaan paikkaan työntää, Jossu sanoi haastavasti. - Kuules, mä kyllä... perkele, ravinteliin kuin ravinteliin uskallan mennä. - No todista sitten, Josefiina sanoi. – Vie mut syömään kaupungin hienoimpaan paikkaan.
Suuni loksahti auki ja sokerinmuruja rapsahteli muoviselle pöydälle.
- Ai niinkö treffeillekö, kysyin. - No, ei. Mutta miten muuten sä voit todistaa, että pärjäät hienossakin raflassa? Jossun silmässä kiilsivät ilkikuriset pisteet. - No, en kyllä ainakaan tolla tavalla. Kyllä se on mies joka pyytää naista ulos, murjahdin ja yritin kiemurella tukalasta tilanteesta itseni irti. Valkoinen, tärkätty kauluspaita, siistit housut ja kynttiläillallinen, ei ihan mun tyyliä, mietin kauhunsekaisesti. Jossu naurahti pilkallisesti. - Mä arvasinkin ettei susta ois siihen, hän sanoi ja nousi pöydästä. - Hei, mihin sä nyt? Vastahan kokous alkoi. - Eiköhän kaikki tullut jo selväksi. Ja mulla on omakin talli pyöritettävänä, Jossu sanoi ja vilkutti. - Ai, no moi sitten, sanoin vaisusti.
Nainen kääntyi kannoillaan ja käveli pois näköpiiristäni. Oloni oli turta. Tuntui kuin jotain olisi livennyt sormieni välistä karkuun. Tuntui kuin olisin juuri saanut jotain ja se vedettiin heti pois. Ja tuntui siltä, että se oli aivan oma vikani.
|
|
|
Post by Chao on Sept 23, 2009 14:10:36 GMT 2
First day is the worst day...
Seisoin Artsin tallipihalla ja mietin mitä helvettiä tein täällä. En saanut silmiäni irti sammalta kasvavasta tallirakennuksesta ja uskoessani sen katon romahtavan millä tahansa sekunnilla sytytin menthol-tupakan. Entiseltä poikaystävältä peritty paha tapa, mutta en jaksanut nyt kiinnostua. Silmäilin virtsan keltaista asuinrakennusta ja uskottelin kuulleeni kolinaa sisältä. Uusi kirosanojen tulva iski takaraivooni.
"Voi jumalauta." Heinkäisin Artsin astuessa Tappi perässään ulos ovesta. Miehet näyttivät siltä kuin olisivat juuri palanneet jostain syrjäisestä räkälästä aamutuopeiltaan. Promilleja varmasti löytyi yksi jos toinenkin ja oksennuksen ja kusen hajuun sekoittuva hevosensonta sai oman oksennukseni heilumaan mahassani edestakaisin. Ei jumalauta kun aivan varmasti kuristaisin jonkun.
"No ja terve!" Artsi huudahti. Olin nähnyt miehet Seppeleessä ja tiesin keitä nämä olivat. En kuitenkaan ennen ollut puhunut näiden kanssa - selvästi hyvästä syystä.
Nostin leukaani ja puhalsin hermosauhut ulos. Tappi tyytyi vain nyökkäämään etsien katseellaan jotain. Yhtäkkiä pojan katse hakeutui johonkin ja pysähtyi tuijottamaan. Käännyin ympäri ja näin sinisilmäisen mustahiuksisen tytön harjaavan rautiasta lämppäriä tallipihalla. Naurahdin hiljaa, mutta selvästi liian kovaan ääneen, koska Tappi huomasi minun huomanneen ja siirtyi Artsin taakse seisomaan, kuin näkösuojaan.
Ja Artsi. Likainen mies silmäili minua päästä varpaisiin. "Mitäs kyyläät?" Kysymys sai miehen hieman varpailleen, mutta itseluottamusta riitti, äänestä paistoi ylpeys. "Mietin vaan että mitä Seppeleen neiti täällä tekee?" "Sanoivat että täällä jos missä tarvitaan apua." En vastannut hymyyn ja ivallinen kommentini pyyhki osan miehen virneestäkin pois. "Joo, kyllä täällä hommia riittää. " "No hyvä. Toi likka varmasti näyttää mulle paikkoja." Totesin ja käännyin. "Kyllä mäkin voin sulle pikku piilot näyttää." Kuulin Artsin hykertävän takanani. Nostin miehelle keskisormeni pystyyn ja kävelin tytön luokse.
Neiti esittäytyi nimellä Kat. Tytöllä oli lämmin, kutsuva hymy ja mietin, mitä sellainen teki täällä. Vilautin tytölle tumppaamaani tupakkaa. "Mihis täällä voi tällaiset laittaa?... muualleki kuin Artsin viinapullon korkiksi?" Tyttö naurahti ja osoitti ruosteista peltipurkkia. Heitin tumpin siihen ja Kat heitti minulle jo homman. "Jos uskallat, ni voisit harjata Lotan, mutta varo, se on Artsin kultapieni. Se pitää lähteä ajamaan."
Kiitin mielessäni raviystäviäni, joiden avulla tutustuin lajiin, hymyilin Lollolle, lämminveri-oriilleni jonka olin jättänyt kasvattajan hoiteisiin siksi aikaa, kunnes löytäisin sille tallipaikan ja lähdin tallia kohti. Lotan eli tutummin Charlotan karsinassa kökötti rautias kaveri. "Sä et kyllä ole tyttö." Tokaisin ja nappasin riimunnarun ovesta mukaani. "Hyvin tajuttu. Se on tuol takana." Kat naurahti ja osoitti talon taakse.
Tämä on nyt varmasti jokin tulikoe, hymyilin ja suuntasin talon taakse. Ehdin kävellä talon seinustalle, kun ikkuna rämähti auki ja perääni vihellettiin. Näytin uudestaan keskaria ja kirosin koko tallin. Perseestä. Samperi. Sytytin uuden tupakan ja jatkoin kävelyä.
Kuinka pitkä matka sinne oikein on... Mietin ja samantien eteeni avautui tilava tarha, jonka portilla seisoi aurinkoisen oloinen lämminveritamma. Sukelsin aitaukseen heittettyäni tumpin, tietenkin sammutettuani sen, metsään. Tamma nuuhki kättäni ja antoi minun kiinnittää narun riimuun. Avasin tarhan portin ja kiitin perintötekijöitäni, joiden takia en ole mikään anorektikko. Tamma lähti punkemaan tallille päin, mutta sain nykäistyä sen takaisin vierelleni. "Mennään ihan rauhassa, jookos?" Kysäisin ja lähdimme kävelemään tallia kohti.
Vein tamman sammaleella päällystettyyn talliin peläten koko ajan katon sortuvan niskaani. Päästin sen oven edessä olevaan karsinaan. Juurin kun sain oven kiinni Kat toi minulle tamman harjat, suojat ja valjaat.
"Laitetaan se kärryihin tossa pihalla. Ooksä ajanut?" "On mulla ravuri-ori." "Missä?" "Pohjosessa kasvattajallaan, ei oo paikkaa." "Tuo tänne." Miettivä nyökkäys. "Uskallatko ajaa tuota neitiä?" Kat naurahti. Hymyilin. "Vittuiletko?" Kat poistui nauraen tallista. "On siinä muijalla munaa." Kuulin tytön huudahtavan Tapille. Hymyilin itsekin. En ollut mikään kaikkein naisellisin olento, mutta se nyt ei omaa elämänmenoani haitannut.
Nappasin harjan kouraani ja astuin Lotan karsinaan. Vanhasta tottumuksesta tamma oli muutamassa minuuttissa valmis. Talutin sen suitsista ulos kantaen ajo-ohjia käsissäni. Kiinnitimme koppakärryt tamman perään, kiinnitin ajo-ohjat ja istahdimme molemmat kärryille. Työnsin hansikkaat käteeni ja annoin tamman kävellä pihalta pois. "Mennään tonne." Kat osoitti pientä hiekkatietä. "Siel on hyvä mennä." Ohjasin tamman polulle. Kävelimme miltei puoli tuntia tietä pitkin ja unohduimme Kat:n kanssa keskustelemaan. Tyttö kertoi ummet ja lammet ponistaan, minä Riinasta ja yhdessä ihtemettelimme miten emme olleet Seppeleessä törmänneet.
Otin ohjia lyhyemmiksi ja maiskautin. Kat nappasi salamana käärryjen etuosasta kiinni. "Tällä sitten kulkee." Tyttö tokaisi.
Ja niin kulkikin. Korvissani ujeltava tuuli kirvoitti kyyneleet silmiini, joiden ajattelin olevan onnenkyyneliä. Kat huusi silmät ummessa että "Hiljennä nyt perkele ku kuollaan kaikki!" Minä nauroin tytön paniikille ja annoin tamman juosta. "Täähän menee vielä ihan rennosti!" Kuulin itseni naureskelavan. En edes muistanut miten nautin vauhdista. Tähän ei ratsujen kanssa pääsisi.
Tamma oli yllättävän herkkä, vaikka se olikin Artsin ajettavia ja ravuri. Ei tarvittu paljoa ääntä kun tamma jo hidasti. Naureskelin mielessäni että ravureiden jarrutusmatkat vaan on pidempiä kuin ratsujen. Annoin Lotan siirtyä käyntiin ja käänsin tamman ympäri. Palasimme tallille reippaassa käymäjalassa. Kat naureskeli jännittyneenä minun heittäessäni vitsiä vauhtipelosta ja pakokauhusta.
Pääsimme ehjinä tallille. Kat hyppäsi alas kärryiltä jo kun talo vasta siinsi näkökentässä. Hymyilin itsekseni. Artsi ja Tappi seisoivat tallipihalla kuin odottamassa. "Eikö teillä oo mitään tekemistä?" Kat naurahti miehille.
"No ei enää kun te juoksutitte sen jo." Artsi osoitti Lottaa.
Pysäytin tamman tallin eteen, irrotin kärryt ja ajo-ohjat. Riisuin tammalta ulkona valjaat ja työnsin ne Artsin syliin. Se sai miehen huutamaan kauhusta pikkulapsen lailla. "Siinä sulle homma! Pese ne! Nehän on kohta aivan paskana, repeilee remmit kuule." Talutin tamman talliin ja kuulin Artsin kiroilevan että varusteiden pesu on tyttöjen juttuja. Kat tuli talliin ja tytön omahyväinen virne kertoi Artsin kuitenkin aloittaneen valjaiden pesun. Meinasin jo heittää vitsiä miehestä kunnes huomasin Tapin tulleen Kat:n perässä talliin.
"Saat huomenna näyttää miten ajat." Poju tuntui melkein punastuvan puhuessaan minulle. "Jos ajat sillai ku Kat väittää, ni Artsi ja mä halutaan nähdä. Huomen aamul kellotetaan Lotan kaa, saat ajaa sitä." "Selvä pyy." Tokaisin ja nostin sienellä lämmintä vettä tamman ryntäille. Kat toi varustehuoneesta lisää vettä ja pesusieniä. Huuhtaisin tamman pikaisesti, heitin sille kevyen kangasloimen niskaan ja vein takaisin tarhaan.
"Olisko muuta?" Kysäisin. Kat puisteli päätään. "Ei oikeen. Aamusin on eniten hommaa."
"Okei. Mä tuun aamulla sitten. Ja mietin sitä sun ehdostusta tallipaikasta."
Sytytin tupakan ja istahdin autooni. Vanha mazda ulvahti ja ruopaisi maata, ennenkuin kaahasi pois pihapiiristä.
|
|
|
Post by Chao on Sept 23, 2009 17:38:09 GMT 2
But if the first is the worst what is the word to describe second day?
Good morning my darling, i fucking hate you.
Hiivin tallille aamuyhdeksän aikoihin ja toivoin etten herättäisi Artsia. Tämän paskanjauhannat eivät parantaisi oloani yhtään enempää, minun piti olla tallilla jo tunti sitten, mutta eilisillan venähtäneen viinilasin jälkeen nukkuminen oli ollut makeampaa kuin herätyskellon kuunteleminen.
Tallipiha oli tyhjä. Nielaisin. Aavemaista. Ränsistynyt talli ja vasta valkenemassa oleva syysaamu olivat paha yhdistelmä lievästä krapulan tapaisesta kärsivälle naiselle. Kaivoin tupakkiaskin taskutani ja olin juuri kaapaisemassa yhtä syöpäkäärylettä huulieni väliin kun tajusin tuijottavani nuoren miehen ojennettua kättä. "Kyllä kiitos, ottaisin yhden." Artsi kuulosti eilistä kohteliaammalta, mutta toisaalta, sitähän se krapula sai aikaan. Eikö? Heitin miehelle savukkeen, jonka tämä sytytti, kuin koko elämänsä jatkuminen oli riippunut siitä, saako aamun ensimmäistä tupakkia ennen kello kymmentä. Mies imaisi pitkät sauhut minun sytyttäessäni omani.
"Hyi helvetti millaista paskaa!" Mies aloitti normaalin ärjymisensä. "Poltaksä jotain saatanan vihreetä!?" Hymyilin ivallisesti ja nyökkäsin. Se sai miehen entisestä suuremman kiukun valtaan, mutta tämä kätki suuttumuksensa hyvin ja imaisi uudet savut keuhkoihinsa.
"Sun piti joo lähteä Tapin kaa ajeleen, mutta mä vähän ajattelinkin, että Tappi voi sen flikkansa kanssa hoitaa muun tallin niin mennä me ajeleen..." "Joo." Tokaisin saaden miehen hämilleen. Ilmeisesti Artsi oli tottunut enemmän kieltäviin vastauksiin. "Sä kellotat, mä ajan." "Onpas sulla..." "Munaa." Jatkoin lauseen loppuun ja lähdin tottunein askelein kohti peltipurkkia johon jätin tumppini. Suunistin talliin ja nappasin Lotalle narun. Lampsin tarhoille samoihin aikoihin kun Artsi sai tupakkinsa tumpattua. Mies lähti kiireettömin askelin hakemaan kelloa ja minä hevosta.
Lotta käveli talliin yhtä kiltisti, kuin eilen. Kenkieni kärjistä jäi mukavat aurautumat tielle ja pihalle tamman raahatessa minut talliin. Eikä neidin kuntoon laitossa kulunut taaskaan kuin muutama hassunhauska minuutti. Lämminveriset ovat niin helppoja laittaa kuntoon; lyhyt karva ja pieni koko takaavat nopean harjauksen. Valjastin tamman pitämättä kiirettä, tiesin Artsilla menevän vielä jonkin aikaa miehen etsiessä kaapistaan tasoittavia. Lotta otti kuolaimet nätisti suuhunsa ja suitsiminen oli muutenkin helppo nakki.
"Oletpas sä hieno tyttö..." Lepertelin hevoselle lähtiessäni taluttamaan sitä tallipihalle kärrytettäväksi. "Kiitti. Et oo ite sen kummempi." Kuulin ääneen takanani ja näin eilisen tytön, Kat taisi olla nimeltään, taluttavan tummanrautiaan hevosen ulos tallista. Naurahdin kevyesti ja kiinnittelin Lotan hiittikärryjä neitiin pitämättä kiirettä. Olimme tamman kanssa valmiit ja jo hetken jo odotelleetkin. Käsissäni hanskat, ajopiiska ja ohjat. Päässäni ajolasit ja kypärä istuin kärryillä ja kiroilin hiljaa. Vihdoin ovi kävi ja Artsi asteli ulos kaljapullo toisessa ja sekuntikello toisessa kädessään. "Ja mennäänpäs sitten!" Miehen rasittavan iloinen ääni oli palannut rauhallisen aamuisen sijasta saaden taas sappeni pikku hiljaa kiehumaan ja päässäni jyskyttämään entistä pahemmin.
Suuntasimme raviradan suuntaan, Artsi käveli perästä, käski lämmitellä tammaa ensin kunnolla. Hyvä, en olisi kestänyt hetkeäkään kyseisen idiootin seurassa, varsinkaan niin pitkää aikaa kuin kolmea minuuttia, joka Lotalla selkeästi meni raviradalle pääsemiseen.
Kävelimme muutaman minuutin verran rataa ympäri. Rata ja sen ympäristö oli typötyhjä, lukuun ottamatta neuvontapaista paskanjauhantaa harrastavaa kaljasieppoa, joka oli löytänyt itselleen istumapaikan aivan radan vierestä.
Ravailimme rauhakseen radan ympäri pari kertaa. "Nyt aletaan ottamaan sitten! Sieltä jostain lähdet, kuvittelet vaikka sellaisen auton siihen eteesi! Sanon sitten kun niin sanottu lähtö tapahtuu ja aloitetaan ottamaan aikaa! ONKO SELVÄ!?" Nostin keskisormeni ylös, minkä Artsi tulkitsi oikein, myöntymisen merkitsi. Ravasimme reippaammassa tahdissa tamman kanssa radan toiselle puolelle jonne Artsi karjui yhden sanan "Auto!"
Maiskautin ja tamma hypähti innoissaan eteenpäin. Se yritti purra kiinni kuolaimeen ja kiihdyttää. Hidastin sitä äänellä, mutta annoin sen jo juosta kunnolla. "LÄHTÖ!" Artsi karjui ja luulin äänen tulevan ensin kuuluttimista, kunnes tajusin, että miehellähän olikin luonnostaan rettelöitsijän ääni.
Nappasin tamman ohjista kiinni ja maiskautin äänekkäästi. Kuulin soran ja kivien lentelevän kavioista kypärääni. Metallikengät rummuttivat maata, mutta ihan liian hitaasti. Kevyt raipansipaisu ilmaan, äreä huudahdus ja vähän ilmoitusta ohjilla että tarvitsisi juosta nyt. Siitäkös Lotta innostui. Maa tuntui hyppäävän kymmenen senttimetriä ilmaan tamman jokaisella askeleella. Kaarre, suora, kaarre, suora. Rata kiisi edestämme ohitsemme ja jäi kauas taaksemme. Hymy karehti kasvoilleni ja muistin taas hengittää. Katsoin Artsia, joka viittoili, ojennetun keskisormen sävellyksellä, minua hidastamaan.
Pyrräsin tammaa, jonka hien valkoinen vaahto oli roiskunut takilleni. Vai oliko se sittenkin kuolaa...? Lotta hidasti nopeasti käyntiin ja kävelimme Artsin luo.
"Et jumalauta enää ikinä aja noin kovaa!" Mies vastasi kulmakarvojeni kohotukseen keskisormella. "Parempi aika ku mulla saatanan saatana." Nauroin. Nauroin katketakseni, hysteerisenä, niin kovasti että vatsaani alkoi sattua ja meinasin pudota kärryiltä. Hihitin kuin heikkotautinen teini ensi-ihastuksen vieressä istuessa enkä saanut nauruani millään loppumaan. Tuntin pikkukivien osuvan kypärään ja ajolaseihin Artsin osoittaessa suuttumustaan, mutta en vain saanut nauruani loppumaan. Kävelimme Lotan kanssa tallille Artsin jäädessä purkamaan kiukkuaan pontikkapulloonsa.
Nauroin vielä tallillakin katketakseni. Kat ja Tappi jäivät hevosien kanssa tuijottamaan. Lotta lepuutti takastaan silmät puoliummessa. Minä istuin kärryillä ja nauraa räkätin mahaani pidellen. Sitten lopetin. Ei enää naurattanut, ja sekös sai Tapin ja Katinnauramaan. "Sä oot sit vissiin ihan hullu." Kat ei saanut sanaa suustaan nauramiseltaan, mutta Tapilla riitti sanottavaa.
"No ei vaan naurattanut enää." Hekotukseni oli loppunut kuin seinään. Ymmärsin kyllä, että saattoi kuulostaa ulkopuolisesta ihan hauskaltakin. Epäilin Kat:n ja Tapinkin nauttineen jotain rauhoittavaa, ei se muuten olisi noin naurattanut. Vai olisiko?
Laskeuduin kärryiltä ja irrotin ne. Vein tamman tallikäytävälle, pesaisin sen äkkiä, totesin, että ulkona tulee lämmin ilma ja vein sen sellaisenaan tarhaan kuivumaan. Lotta käytti loimettoman tilaisuuden hyväksi ja hankasi karvaansa joka ainoan hiekanjyvän jonka tarhasta löysi. "Kiesus sun kanssas." Totesin ja palasin tallille. Heitin tavarat omille paikoilleen ja tulin tallipihalle polttelemaan tupakkia. Kat ja Tappi valuivat myös. "Milles sä muuten noin pahasti repesit?" Kat kysäisi tuijottaen pistävän sinisillä silmillään suoraan minuun. "No kun nyt ette edes arvaa..." Aloitin ja huomasin Tapin puristavan innoissaan kätensä nyrkkiin.
"Mä ravautin Lotalla paremman ajan, ko Artsi ite." Molempien naamat venähtivät epäuskosta. "Ethän." Tappi aloitti. "Missäs Artsi on, mä tarvitse todisteita?!"
Naurahdin. "Jäi kahviosta ettimään masennukseen auttavaa pontikkapulloa." Tokaisin, tumppasin tupakan ja lähdin kävelemään autolleni päin jättäen kaksi nauramaan yhtä makeasti, kuin minä olin vartti sitten nauranut.
"Elän tällä tavalla kyllä joko saatanan pitkään, tai mut niitataan ennen aikojani." Mutisin istahtaessani autoon.
|
|
|
Post by Anne on Sept 25, 2009 14:26:05 GMT 2
by Artsi:
25.9.09 Mustapäitä ja strippareita
- Dai jyy matafaka! Tappi meuhkasi.
Hän istui lattialla ja näpytti hurja ilme kasvoillaan pleikkarin ohjainta. Televisioruudulla jengiläisen näköinen miekkonen hakkasi viatonta kansalaista sorkkaraudalla.
- Onks meijän pakko kattoo tätä? Ros valitti tympääntyneenä sohvalta. – Kuunneltais vaikka musaa tai jotain? - GTA on yks maailman parhaista peleistä, Tappi sanoi ohikulkijoiden hakkamisensa keskeltä. – Ja kerrankin on aikaa pelata. - Tosi sosiaalista juu, sanoi Kat, joka istu Rosin vieressä. - Hei, mee vielä sinne strippiklubille, ehdotin Tapille ja vinkkasin tytöille silmää. – Näytetään mustapäille vähän paljsta pintaa. - Mustapäille??? kuului yhtä aikaa kolmen tytön suusta. - Ootko niin pervo, että sun finnitkin tarvii sen kaltaista stimulanttia? kolmas tyttö, Chao, kysyi. - Tarkoitin, arvon neidit, teitä. Kun teillä on kaikilla mustat hiukset eli: mustapäät, selitin johdonmukaista järjenjuoksuani. - Kaunis nimitys kertakaikkiaan, Kat puhahti ja kietoi pyyhettä tiukemmin hartioidensa ympärille. - Eiks ookkin? virnistin.
Todellakin, mustahiuksiset kaunottaret istuivat rivissä olohuoneen sohvalla. Kaikki olivat märkinä (ahhh..) ja söpösti paleltuneina. Rankka sadekuuro oli yllättänyt neitoset heidän ollessa kesantotreenillä Kopseen kanssa. Olin herrasmiehenä tarjonnut teetä, pyyhkeitä ja sisätilan lämmikkeeksi. Pirtu ja neljänkimppa vällyjen alla eivät olleet tällä kertaa tehneet kauppaansa.
Sade tippui ulkona ennätyksellisen kovaa. Välillä ikkunoihin iski rakeitakin. Oranssit ja keltaiset lehdet lentelivät kovan tuulen mukana ja vanha puutalo natisi uhkaavasti. Syysmyrsky mikä syysmyrsky. En tiennyt ollako iloinen siitä vai ei. Toisaalta hevosten treenaus jäi, toisaalta naisseura teki aina terää.
Kumosin Koffi-tölkkini tyhjäksi, ja keinutuolistani katselin vielä värjötteleviä tyttösiä. Oli lyhythiuksinen, teräväpiirteinen Ros. Timmi, siro pakkaus ja käteen sopivat melonit. Ei paha. Sitten Tapin omaisuuteen kuuluva Kat. Kikkarat, valtoimet hiukset. Uskomattoman kauniit kasvot ja teinimäisen hoikka, mutta muodokas vartalo. Mutta myös hyvin alaikäinen, joten äkkiä siirsin katseeni muutaman vuoden vanhempaan Chaoon. Paksut ja pitkät, mustat hiukset. Söpö nöpönenä ja uhkea vartalo. Erityisesti rintavarustus oli mieleeni.
Tajusin katselleeni tyttöjä hieman liian pitkään, kun kaikki mustapäät mulkaisivat minua murhaavasti. Onneksi Tappi oli ohjannut ukkonsa strippiklubiin, ja pääsin luontevasti kääntämään pääni haukan katseiden alta kohti telkkarituutua.
Pikselimimmit suorittivat ruudulla rohkeaa tankotanssia ja musiikki jytäsi.
- No niiinh, päästiin katsomaan kunnon gimmoja, kuolasin. – Tämmöisiä niitten naisten pitää ollakin. - Kai sä tajuat, että noi on tietokoneella piirrettyjä, Ros haastoi. – Eihän kukaan oo tommonen oikeesti. - Pöh, onhan. Hustlerikin on täynnä juuri tuollaisia A-luokan mimmejä, puolustelin. - Joo, se kama onkin tosi realistista.., Chao sanoi. - Mä en kyllä voi uskoa, mitä kaikkia pelejä sä Tappi pelaatkaan, Kat sanoi selvää närkästystä äänessään. - Kamoon, Katti, kaikkihan näitä pelaa, Tappi sanoi tuijottaen edelleen maanisesti stripparia hakkaavaa peliukkeliaan. – Ja toisin kuin serkku tossa, mä erotan pelin ja elävän elämän toisistaan. - Joo, Artsi on niin alkoholisoitunut, että hyvä kun erottaa oman Simon Börjestä, Ros naurahti. - Mitä! En mää mikään holisti ole. Jos mies naukkaa muutaman rentouttavan silloin tällöin, ei se siitä juoppoa tee, ärähdin. - Silloin tällöin on suhteellinen käsite, Kat tokaisi ja alkoi tehdä lähtöä. – Viittit sä, Chao, heittää mut Seppeleeseen? Pitäis vielä Serppukin ridata. - Jes, eiköhän tässä oo nähty tarpeeksi. Mäkin voisin liikuttaa Rimpulan, Chao vastasi. – Kiitti teestä, Artsi! - Ollos hyvä, neidit. Jäätkö Ros vielä seuraksemme? - Äh, en, Jaakko tulee varmaan kohta hakemaan mut. Mennään leffaan kattomaan Tarantinon uusin. - Kenen uusin? - Voi hyvät hyssykät, etkö sää Tarantinoa tiedä? Ros sanoi päätään pudistellen. – Semmoinen aika kuuluisa ohjaaja... - Ai, katson vain harvoja ja valikoituja leffoa. Rockya ja Ramboja ja sen sellaisia, selitin. – Ja Commando on kanssa hyvä, se yks Arksan leffa. - Hahaaaa haha, Rosin räkäinen nauru kajahti. – On sulla kanssa hieno lehvamaku. - Kyl kyl, sanoin, korkkasin uuden Koffin ja ryystin sitä kuuluvasti. – Mutta nyt hommiin, iltarehut pitäis vielä hepoille jakaa ja Harma kengittää.
Nousin ja jätin Tapin pelaamaan peliään ja Rosin odottelemaan sulhoaan. Sade oli hieman laantunut. Menin ensin pikkutallin varastolle ja otin sieltä kauroja ja muita troppeja pikku- ja uusitallilaisille. Jaoin sekoitukset ja vilkaisin samalla Foxin jalkoja. Ne olivat tervehtymään päin. Treenit voisi jo aloittaa ensi viikolla. Elukkalääkäri oli sanonut, että Foxilla vielä voisi kisata normaalisti. Se tieto oli helpottanut huomattavasti.
Seuraavaksi ruokin ison tallin hepat. Otin Harman syömään käytävälle. Puin ylleni kengittäjän essun ja valitsin Harmalle sopivat kengät. Aloitin homman irrottamalla vanhan kengän Harmalta. Sitten vuolin ja raspasin kaviota. Seuraavaksi muotoilin vielä kenkää hevoselle sopivaksi ja naulasin sen kiinni kavioon. Pian Harmalla oli kaikissa jaloissa uudet, hohtavat kengät. Ori steppaili hetken käytävällä, mutta jatkoi sitten iltarehujensa syömistä välittämättä uusista rautamöhkäleistä jaloissaan.
Lakaisin käytävän puhtaaksi kavion palasista. Siirsin Harman omaan karsinaansa ja sammutin tallin päävalon. Päivän hommat oli tehty ja nyt olisi perjantaipullojen aika.
|
|
|
Post by Chao on Sept 28, 2009 11:09:42 GMT 2
Attitude is a little thing that makes a bigger difference... - Winston Churchill
Lauantai-ilta ilmoitti kirpeästi syksyn saapuneen. Puiden lehdet olivat vaihtaneet väriä, tosin puheet punaisesta ruskasta olivat täyttä paskaa - ainakin täällä. Jokainen lehti puissa olivat likaisen keltaisia tai ruskeita. Eivät mikään kaunis näky. "Sun pitäisi istuttaa tänne vaahteroita. Ne olis hienoja." Tokaisin Artsille ja sytytin tupakan. Mies tyytyi vain naurahtamaan. Aurinko loi vielä viimeisiä säteitään, mutta oli vaipumassa jo puiden taakse. Hämärä hiippaili taivaanrannan toiselta puolelta, kuin kuolema, joka veisi mukanaan jos sen jalkoihin jäisi. Tumpaasin tupakan ja heitin tumpin jämät metallitörppöön. En vieläkään keksinyt mitä törpössä oli aikaisemmin ollut, mutta enpä välittänytkään. "Tarttis varmaan hakea hevoset sisään, vai onko ne yön muka pihalla?" "No miksei olis? Onks niin kylmä muka jo?" "No saattaa alkaa olla." Tunsin vilunväreen hiipivän selkääni pitkin pohjoistuulen kutitellessa kantapäitäni. "Suomalaiset ja pienet nyt on ihan se ja sama, mut noille lämpösille tarttis ainakin mekot niskaan." "No mene herranjestas laittamaan niille mekot niskaan." Artsi kulautti pohjat oluestaan. "Mä voin tulla tarkistaa, että teet sen oikein." Mies tokaisi vino hymy kasvoillaan. "Tai sä voit patalaiska nahjuksen irvikuva laittaa kanssa niitä loimia!" Artsi pysyi vaiti, laski olutpullon kädestään, tiputti tupakan pulloon ja lähti kävelemään tallille päin. "Nyt sä kuule loukkasit mun tunteitani." Nauroin ivaavasti. "Ja...?" "No mitä ja?" "Miten se vaikuttaa mun elämääni?" Artsi hymähti, mutta kuulin tämän äänestä miehen nauravan sisäisesti. Ainakin sain hyypiöön liikettä. Artsi kaapi tallista kuusi kangasloimea ja lähti hihhuloimaan huolestuttavasti huojuen tarhojen suuntaan. Huokaisin raskaasti ja lähdin reippaasti perään.
Saimme kahteen pekkaan melko nopeasti hynttyyt hevosten niskaan. Tosin homma olisi käynyt vieläkin nopeammni, ellei Artsi olisi jo ehtinyt nautiskella lauantaistaan jo hyvän aikaa. Palasimme yhtä matkaa tallille. Pysyin omissa mietteissäni ja hiljaa (kerrankin), vaikka Artsi yrittikin kaljapäissään jotain rivoja juttujaan taas väännellä. Tallipihalla Tappi käveli Kat kainalossa meitä vastaan. Olivat suuntaamassa saunalle päin. "Jätin sulle olutta portaille muutaman pullon, vien loput kylmään." Tappi naurahti ja osoitti kädessään roikkuvaa täpötäyttä kaljakoria. "Puolen tunnin päästä on sauna sitten lämmin." Kat tokaisi. "Saatte äijät mennä ensin, mä meen sitten vimosena." Tappi naurahti. "Eksä tuu mun kaa saunaan?" Kat mulkaisi poikaa niin varoittavasti, että tämä jätti leikinlaskun asiasta sikseen. Artsi tyytyi vain nyökkäämään tyytyväisenä ja käveli portaille. Itse jäin höpöttelemään vielä Kat:n ja Tapin kanssa niitä näitä, kerroin meidän vieneen lämpöisille mekot niskaan ja molemmat vaikuttivat tyytyväisiltä toimintaan. Sitten nuoripari painui lämmittämään rantasaunaa. Itse sytytin tupakan. Kohta tarvittisi iltaruuat jaella kaakeille...
Artsi tarttui olkapäähäni. "Mitä helvettiä sä oikein käyt käsiksi!?" Käännähdin salamannopeasti ja yritin kätkeä säikähdykseni kiukkuuni. Luulin miehen jo paenneen sisätiloihin. "Toi sulle asennusoluen, ennenku aletaan iltaruokia jakamaan." "No huhhuh. Ootko varma että juon sun oluitas?" "No en mä sitä oo tehnyt! Normaali Koffi kuule, ota tai jätä." Sieppasin avatun pullon ja lähdin kävelemään kohti rehuhuonetta Artsi perässäni. Otin aimo kulauksen ruskeaa kultaa ja annoin alkoholin valua vatsaan asti. Tällä paikalla on muhun todella pahat vaikutukset... Mietin sekoittaessani heppasille iltaruokia. Artsi katseli touhujani hetken, totesi että pärjään yksinkin ja lähti heittelemään hevosille heiniä tarhoihin. Itse nappasin ämpärit kainaloihin ja lähdin Artsin perään. Rehut saatiin jaettua ja häippäsin takaisin tallille, ennenkuin Artsi sai heinien jako urakkaansa päätökseen. Seisoin Foxin karsinan edessä ja rapsuttelin rautiasta ruunaa. Se kolisutteli etujalallaan karsinaa, vaatien omia mömmöjään. "Ei kuule, toi huru-ukko olutsieppo antaa sulle sapuskat. Mä en tiedä paljonko sä syöt ja mitä. Toi taulukko ei varmaan pidä paikkaansa sun koipien takia. Raukkaparka." "Heitä sille puoli litraa kauraa ja kivennäiset." Artsi huusi tallipihalta. Ja minähän tein työtä käskettyä. Mies toi vielä kunnon annoksen heinää ruunalle, ennenkuin painui pihalle. Seurasin äijää ja sytytin ulkona tupakan. Työnsin tyhjän kaljapullon Artsille ja hymähdin. Mies koetti tarjota uutta pulloa, josta kieltäydyin mleko kohteliaasti. "Mun täytyy antaa tänkin laskeutua, mä joudun ajamaan kotiin." "Jaa. Mutta, lähdetäänkö mekin katselemaan saunarakennusta?" "Kohta. Yhden ihmisen pitäisi vielä eksyä tänne." Artsi kohotti kulmiaan. Takaansa kuuluva naisellinen rykäisi havahdutti miehen. "Oi beibi beibi!" Artsin suu suli irstaaseen hymyyn miehen huomatessa Josefiinan. "Ihanko tulit mua kattoon?" "En. Tulin Chaon hakemaan." "Aijaa..." Artsi kuulosti pettyneeltä. Pidättelin nauruani, mutta pieni tirskuminen valui huulieni välistä ja sai Josefiinan mulkaisemaan minua vihaisesti. Sitten naisen huomio kiinnittyi taas Artsiin. "Täällä sä jumalauta taas juotat naisia humalaan. Oletko sä aivan sekaisin?" Artsi otti kulauksen kaljapullostaan ja nyökkäsi itseensä tyytyväisenä. Sitten mies nappasi Josefiinan käsikynkkään ja minut toiselle puolen, niin että sain olutta paidalleni. "MITÄ VI...!!!" Josefiina ehti aloittaa huutamisensa. "Hys hys, nyt mennään saunaan." Artsi tokaisi ja Josefiina tuntui myöntyvän ajatukseen, vaikkakin pysytteli Artsista yhä niin kaukana kuin pystyi. "Kiva..." Tokaisin, repäisin itseni irti ja rutisti olutta pois villapaidastani. "Ohopsanssaa." Artsi nauroi ja lähti retuuttamaan Josefiina-parkaa kohti saunamökkiä. Minä seurasin vaitonaisena perässä, naureskellen itsekseni kaksikolle.
Mitenköhän me tytöt oikein selvitään noista hulluista... Mieitin kävellessäni huojuvan Artsin ja kiukkuisen Josefiinan perässä saunarakennukselle, jonka savupiipusta nousi tummanharmaa kiehkura. Ehkei kaikki toivo olekaan menetetty...
|
|
|
Post by Josefiina on Sept 30, 2009 18:52:07 GMT 2
30.9. - Suloinen sovinto?
Kurvaan Fordillani ravitallin parkkipaikalle. Ilma on vilpoinen, taivas puolipilvinen. Leuto tuuli pörröttää vaaleita hiuksiani ja sujauttaa niihin muutaman kellastuneen lehden. Kävelen vesilammikoiden täyttämän tallipihan läpi päärakennukselle; tänään en ole tulossa paskahommiin, vaan sopimassa Artsin kanssa bisneksistä. Mielelläni en sitä tekisi, kannanhan vieläkin kaunaa alkoholisoituneelle miehenketaleelle, mutta velvollisuus on aina velvollisuus. Liekkijärven syksyistä hevostapahtumaa on suunniteltu niin pitkään, että en aio antaa sen kaatua yhteen juoppoon renttuun.
Kävelen portaat ylös, avaan raskaan ulko-oven ja astun sisään. Tunkkainen ilma leyhähtää vastaan jo eteisessä. Nyrpistän nenääni inhosta. Riisun vaaleanpunaiset adidakset jaloistani ja loikkaan peremmälle. ”Moi”, tervehdin lyhyesti Artsia, joka lukee parhaillaan iltistä Koff-tölkki kourassaan, pelkät pitkät kalsarit ja resuinen T-paita yllään. Mies mutisee ensin jotain epäselvää ja nostaa sitten jo aavistuksen harottavan katseensa minuun. ”Kato ponipiika, moro! Tulitko riiulle?” ”En”, vastaan tylysti ja istun miestä vastapäätä. ”Ajattelin tulla sopimaan äläshoosta.” ”Mistä? LSH? Lempeä, seksiä ja hellyyttä?” Artsi irvailee tuttuun tyyliinsä. Vasemman poskeni hymykuoppa on aikeissa pullahtaa esiin, mutta hillitsen itseni. ”Ehe ehe. Tulin sopimaan käytännön jutuista.” ”Edelleen voit kyllä maksaa raviradan vuokran luonnossakin...” Artsi iskee riettaasti silmää. ”Älä jaksa.” ”Älä itte jaksa olla noin suppea”, Artsi puuskahtaa harmistuneena. ”Helvetin tosikko, millon susta on tollanen tullu?” ”Ja millon susta on tullut joku häntäheikki?” tiuskaisen takaisin. ”Aa, sä oot edelleen vihainen siitä.” Mies myhäilee tietäväisesti. ”Hei beibi, sulla on aina erityispaikka mun kainalossa.” ”Ai, eiks pleiboi-mimmit olekaan ykkösinä listassa?” ”Ne on kärjessä kalsareiden alueella. Säkin voit kyllä tutustua siihen puoleen, jos haluat.” ”Mä olen nähnyt sun vyötärönseutua ihan tarpeeksi”, totean huvittuneena. ”Että kiitos, mut ei kiitos.” ”Noni kato! Sähän hymyilet”, Artsi virnistää tyytyväisenä. ”Ties mihin mä saan sut tän illan aikana lämpiämään...” En voi olla tuhahtamatta naurunsekaisesti. ”Sä oot ehkä likaisin mun tuntemani henkilö.” ”Mitäs me pienistä, kun ei pienetkään meistä – ja mä en ainakaan ole pientä nähnytkään, if juu nou what ai miin...” Artsi iskee uudelleen silmää. ”Ota jääkaapista bisse, vai ootko sä vieläkin ihan streittari?” ”Mä en ole mikään absolutisti. Etkö usko?” tuiskahdan ja teen työtä käskettyä. ”No niin, johan alkoi tunnelma vapautua. Alkoholi se vasta on ihmeiden äiti”, Artsi sanoo ja tuijottaa lempeästi kaljatölkkiään. ”Eiköhän siirrytä heti makkarin puolelle?” ”Jos vaikka ensiks tohon sohvalle, ois se ainakin mukavampi istumapaikka kuin tää puinen penkinrotjake.” ”Te edellä, arvon neiti”, Artsi on tekevinään kunniaa. Hymyilen miehelle vähän kiusoittelevasti ja kuljen kevein askelein olohuoneeseen. ”Yllättäen” tunnen hipaisun takamuksessani. Potkaisen salamannopeasti taaksepäin ja ilmeisesti osun kohteeseeni, Artsi kun ulahtaa tuskaisesti. ”Oikein sulle”, hymyilen miehelle lämpimästi ja lösähdän soffalle. Artsi istuu tarpeettoman lähelle ja kietaisee käden sohvan selkänojan ympäri taakseni, mutta en jaksa välittää.
”Siitä Liekkijärven tapahtumasta siis”, yritän aloittaa, mutta Artsi ei näytä kuuntelevan pätkääkään. Sen sijaan miehen katse on muuttunut haaveilevaksi ja eksynyt (vaatimattoman) rintavarustukseni suunnalle. ”Kröhöm”, yskähdän ja saan Artsin nostamaan suklaanruskeat silmänsä takaisin omiini. ”Ei sulla kyllä kovin mehevät melonit ole”, mies arvostelee kuin paraskin kriitikko, ”mutta kokonaisuus pelastaa senkin puutteen.” ”Mitäs helvettiä?” kivahdan. ”Tuu sitten aukoo, kun sulla on sikspäkki. Siis vatsan seudulla.” ”Äläs ny, mä olin nuorempana kovempikin bodaamaan”, Artsi rehentelee. ”Sitä ei kyllä huomaa...” ”Eikö?!?” Artsi kivahtaa ja riisuu T-paidan ripeästi. ”Kato nyt!” Mies pullistaa muhkeaa hauistaan – ja pakko myöntää, lihasta on kiitettävästi. ”Okei, kai se kaljakorien kantaminen johonkin vaikuttaa”, myönnän hihittäen. ”Tää on kuule puhdasta suomalaista lihaa, ja ykköslaatua”, Artsi elvistelee. ”Koita vaikka!” Puristan Artsin habaa ja nyökkään hyväksyvästi. ”Okei, okei, voitit.” ”Pienet sille”, Artsi julistaa. Kilistämme tölkkejä ja kulautamme hörpyt. ”Hei muuten, Artsi. Me käytiin Annen kans tsekkaan raviradan tilat yks päivä ja huomattiin, että parakkitallin toinen boksi on ihan vapaa. Mitä sä oot siihen meinannut?” Räpyttelen silmiäni herttaisesti ja painaudun aavistuksen verran syvemmälle Artsin karvaiseen (yäk) kainaloon. Tosin mies on jo työntynyt niin likelle, ettei siihen paljoa vaadita. ”Tjaa-a”, Artsi venyttelee nautinnollisesti ja kiertää kätensä ympärilleni. ”Mitäs neiti ehdottais?” ”Yhtä söpöä, harmitonta ja tulevaisuudessa varmasti hyvinkin tuottoisaa ponia?” hymyilen viattomasti. Artsi tuhahtaa. ”Poni. Se yhden teidän tuntiraakinko varsa, jolla nyt sattuu olemaan joku juokseva isä?” ”Jep. On mulla yks suomalainenkin juoksija, mut sille haen paikkaa Simorasta.” ”Mieluummin vaikka se kuin poni”, Artsi sanoo nyrpeästi. ”Artsi pliiiiiiiis. Se vois olla kaverina Mulin ja Kopseen varsalle. Ja me autetaan Fiian kanssa tallitöissä ja ollaan kivoja ja kilttejä ja sillai.” Artsin silmissä välähtää viekas pilkahdus. ”Ja jos mulla ois... sanotaanko vaikka, että jonkinlaisia tarpeita, niin sä ilolla toteuttaisit ne?” ”Intiimipalvelut ei kuulu mun repertuaariin”, vastaan kuivasti. ”Anna ees yks suukko sillon tällöin”, Artsi maanittelee ja puskee väkisin lähemmäs. ”Okei”, huokaisen ja suikkaan köyhän poskipusun Artsin sängen peittämälle naamalle. ”Tarkennan: hain siis lähinnä intohimoista suudelmaa, joka johtaa ties mihin..” ”Eli vastaat joo?” ”Mihin? Nuoleskeluun totta perkeleessä.” ”Ei, ku siihen karsinapaikkajuttuun, dorka.” ”Hetkonen, enhän mä -” ”Ihanaa! Kiitti Artsi, mä tekstaan heti Fiialle!”
Kaivan kännykkäni taskusta ja alan näpytellä tekstiviestiä. Yhtäkkiä Artsin näpit sukeltavat kainaloni alta ja tarttuvat luuriin. ”Eipäs mennä asioiden edelle, ponityttö!” ”Et koske mun puhelimeen, senkin...” Mutta Artsi on jo kovaa kyytiä selailemassa saapuneita tekstiviestejäni. Miehen kulmat kurtistuvat epäluuloisesti. ”Kuka perkele on Jussi? Eihän täällä muilta viestejä olekaan. Ja kuka helvetin Niilo?” Nappaan nokialaiseni takaisin leveästi virnistäen. ”O-ou, kukas nyt on mustasukkainen?” ”Pyh ja pah”, Artsi yrittää lausahtaa halveksivasti, mutta näyttää ärsyyntyneeltä. ”Seurusteletko sä?” ”No en, tyhmä. Saa kai sitä nyt kavereita olla. Ryyppääthän säkin täällä päivät pitkät ties keiden mimmien kanssa.” ”Joo, mutta se on eri asia”, Artsi ärähtää. ”Eipäs oo. Ja ihan sun mieliksesi: Niilot ja Jussit sun muut on vaan ystäviä peruskouluajoilta.” Artsi siemaisee kulauksen koffistaan ja näyttää paljon hyväntuulisemmalta.
”LSH:sta vielä”, yritän uudelleen. ”Me maksetaan raviradan vuokra sun tilille heti, kun sanot vaan sen lopullisen summan – sähän oot kiltti ja annat vähän alennusta, jookopliisihana? Tapahtumaan tulee siis ainakin näyttelyt, ravit, myyjäiset, talutusratsastusta...” luettelen hajamielisesti mutta unohdun tuijottamaan Artsin yllättävän litteää vatsaa. ”Kröhöm”, yskähtää mies nyt, selvästi tyytyväisenä. ”Vaikka mikäli tiirailit mun pyykkilautaa, niin anna mennä. Paremmin näkisit varmaan jos tulisit vähän lähemmäs ja ottasit vaatteet pois...” En ole kuulevinani ja jatkan sepostusta, nyt pakottautuen tuijottamaan tyhjää TV-ruutua: ”Ja illalla sit tietty villit jatkot ja saunomista, jos se vaan arvon herralle sopii.” ”Kaikki, mikä sisältää vähäpukeisia naisia, sopii mulle”, Artsi vakuuttaa myhäillen. ”Tehän voisitte esittää jonkun strippausshow'n, Liekkijärven kuumat kissat...” ”Toista silmääs kuumottaa ja turvottaa kohta, jos et ole hiljaa.” ”Mua kuumottaa naisten läheisyydessä jossakin ihan muualla...” ”Voi tsiisus kraist sun kanssa, Artsi, ihan oikeesti.” Purskahdan nauruun. ”Ei oo kaikki murot kulhossa.” Hörppään Koffiani, mutta kikatukseltani heilautan tölkkiä ja juoma lennähtää vaatteilleni. ”No hemmetti...” Alan riisua märkää huppariani, ja kuinka ollakaan, samassa Tappi pöllähtää keittiöön. Poika jähmettyy ovelle ja katse poukkoilee ensin yläosattomassa Artsissa ja sitten paitaansa riisuvassa minussa. Ilme vaihtelee epäuskoisesta ällistyneeseen. ”Tää ei todellakaan ole sitä miltä näyttää”, kiirehdin selittämään. ”Poika perkele! Oisin just päässy pukille!” Artsi karjahtaa. ”Etkä ois!” minä tiuskaisen miehelle ja käännyn sitten takaisin Tapin puoleen. ”Mä olin just lähdössä. Pääset kyydillä Seppeleeseen, jos haluat nähdä Kattia. Siellä se oli, kun lähdin.” Tappi nyökkää mykistyneenä. Minä luon Artsiin murhanhimoisen katseen, potkaisen miestä mennessäni ja painun eteiseen. ”Oisit sä voinu yöksikin jäädä!” Artsi parahtaa perääni. ”Sä näet mua öisin korkeintaan unissasi”, vastaan virnistäen, ennenkuin lähden Tappi perässäni takaisin syysiltaan.
|
|
|
Post by Anne on Oct 1, 2009 18:32:13 GMT 2
by Artsi:
1.10.2009 Heinähommia ja sopimuksia
Hiki liimasi harmaan, virttyneen teepaidan selkääni kiinni. Olin yltäpäältä heinien peitossa ja kuiva heinäpöly sai silmäni vuotamaan. Keikuin hengenvaarallisesti ladon heinävintin ikkunassa ja pyydystin traktorin kauhasta sen tarjoamia heinäpaaleja. Yuffin tuttu, minun puolituttuni, vanhempi herrasmies Lasse ohjaili traktorinsa kauhaa ylös ja alas heinälavan ja heinävintin ikkunan välillä. Tappi pomppi heinälavalla ja viskeli paaleja helponnäköisesti kauhaan. Toista se oli täällä ylhäällä, kun paaleja sai vedellä ikkunasta sisään hiki hatussa. No, ainakin saataisiin talviheinät sisään.
Hommien tuoksinnassa näin piskuisen Fordin kaahaavan pohjoisesta. Fordi kurvasi parkkipaikalle ja sen sisältä nousi sirpsakka vaaleaverikkö. Josefiinahan se. Mieleeni palautui eiliset läheiset hetkemme, ja tunsin pienen muljahduksen alavatsassa ja palleissa.
- Kahvin paikka! huusin Tapille ja möhämahaiselle Lasselle.
Tappi mulkaisi ensin häntä lähestyvää Josefiinaa ja sitten minua tietäväisen näköisenä. Eläkeikää lähestyvä Lasse ei näyttänyt välittävän mikä kahvipaussin syy oli, vaan hän kampeutui ulos ohjaamosta vaivalloisesti.
Kulautin vintin nurkassa nököttävän janojuomani (mikä tällä kertaa oli yllättäen vissyä) loppuun ja laskeuduin puiset portaat alas latoon. Jo ennen kun olin ulkona ladosta, keikkui huulillani tuore Nortti.
Josefiina kätteli Lassea ilmeisesti tutustumisen merkeissä ja kuulin vilkasta keskustelua kolmikon suunnalta. Josefiina näki minun kävelevän heitä kohti, ja hänen ilmeensä muuttui aavistuksen puolustavaiseksi, ryhti osin jätkämäiseksi.
- Helou, helou! moikkasin ja sain vastaukseksi Jossun suunnalta varovaisen hymyn, sekä lipalle viedyn käden. Sitten neito otti taas asiakaspalvelijalle tyypillisen kohteliaan ilmeen ja kääntyi Lassen puoleen kuuntelemaan jotain ilmeisen kuivaa hevosläppää. - Maistuisko tulevalle rouva Laaksoselle kahvi? kysyin. – Olimme juuri pitämässä sumppitauon. - Joo, juuri ja juuri, Tappi sanoin virnistäen. – Juuri kun Artsi näki sun ajavan tänne, Jossu. - Kahvi maistuu, mikä ettei, vaikkakaan tuosta tulevasta rouvatittelistä en olisi niinkään varma, Josefiina sanoi ja katsoi minuun aavistuksen vinoilla silmillään. – Tulin oikeastaan tarkistamaan parakin tiloja Svantea varten. Mutta jos teikövei kahvia löytyy, voin hörpätä sen raviradalla. - No, sepäs sattui, myhäilin. – Voinkin esitellä sulle uusimmat työni tulokset. Veikkaan, että oot aika pliiisdt. - Käyn keittämässä sumpit, hetkonen kestää, jatkoin ja tumppasin tupakan läheiseen peltitölkkiin.
Käveli talolle ja kiehautin pannukahvit nopeahkosti liedellä, jossa näin syksyisin pidin miltei jatkuvasti pientä tulta päällä. Pakkasin kahvia termariin, sekä kahteen eriparia olevaan posliinimukiin. Kiikutin posliinimukit Tapille ja Lasselle ja työnsin termarin kainalooni.
Ohjasin Josefiinan jo hänellekin tutuksi tulleelle raviradan tielle. Koffin puutteessa läpänderi ei taas lentänyt samaan tahtiin kuin edellisenä iltana, mutta vaikutti siltä, että Jossu oli siihen vain tyytyväinen. Yritin kuitenkin viritellä jotain jutunjuurta:
- Ahh, on tämä ruska-aika niin romanttista, kuin luotu pieneen muhinointiin maahan tippuneiden lehtien päällä. - Ootpas sä yllättävän runollinen, Josefiina tirskahti. – Paitsi, että mua ei ainakaan kiinnosta ne hommat märkien ja mädäntyneiden lehtien päällä. - Entäs mun sängyssä? kohotin kulmani ja väänsin naamani härskiin virneeseen. - Nou thank juu, vanha vitsi. - Et tiedä mistä jaat paitsi, vihjailin. Samalla saavuimme parakeille, ja kaivoin kakkosparakin avaimen taskustani. Avasin pariovet ja tuoreen, sahatun laudan haju tulvahti ulos. - Äfter jyy, sanoin Jossulle ja vilkaisin vielä hänen kiinteää takamustaan, kun hän innokkaasti syöksyi poninsa tulevaan asuintalliin. - Mutta täähän on mahtava! Kuin oikea talli! Jossu hihkui. - Mitäpä en tekisi vuoksesi beibe, sanoin. - Paitsi, että vasta eilen sovittiin, että Svante muuttaa tänne. Oothan sä tätä varmaan rakentanut jo viikkoja? - Äh, viime yönä kävin vähän vasaralla paukuttelemassa, naurahdin leikilläni. - Älä viitti, Jossu tönäisi minua kevyesti rintakehään ja jäi tuijottamaan hetkeksi silmiini.
En sanonut mitään, tuijotin takaisin pieni virne kasvoillani. Muutaman sekuntin jälkeen Josefiina vaivautui, punastui lievästi ja käänsi katseensa kohti karsinoita.
- Sä oot ihan outo selvin päin, Jossu sanoi taas miesmäisemmin. – Mut siis, tää on tosi hieno paikka!
Ja hienohan parkkitalli kakkonen olikin. Yhden epämääräisen boksin sijasta siinä oli kaksi kiinteää karsinaa. Toinen karsina oli rakennettu vanhoista peltilevyistä, toinen taas ehdasta puusta. Vasemmalla seinustalla oli hyllyköitä ja ripustimia. Oikealla kauralaari ja ämpäreitä.
- Mihin tuo ovi vie? Josefiina kysäisi osoittaen oikealla olevaa ovea. - Ööh, kellariin, sanoin epämääräisesti. - Mutta se on nyt lukossa, eikä mulla tullut avainta mukaan, selitin kiireesti.
Josefiina katsoi minuun kummastuneena, mutta ei kysynyt asiasta mitään.
- Hei, mutta kiitti, Artsi! Svantella on kyllä hyvät oltavat täällä, Josefiina sanoi iloisena. - Joo, tuodaan vielä muutamia heinäpaaleja tänne, niin ei tarvii koko aikaa niitä tuolta päätallista raahata, sanoin. – Milloinka muuten se sun poni muuttaa tänne? - Milloin sulle käy? Josefiina kysyi. - Mulle käy kaikki. Mitä nopeammin, sitä parempi, tuleepahan ainakin fyrkkaa pian. - Pitihän se arvata, Jossu sanoi kuivemmin. – Mutta juodaanko kahvit vuokrasuhteen kunniaksi? - Jos saan jotain juoda meidän välisen suhteen kunniaksi, niin totta mooses, hörähdin.
Ja niin me joimme. Siinä tuoreen sahauspölyn peittämällä parakkitallin lattialla.
|
|
|
Post by Anne on Oct 4, 2009 18:58:47 GMT 2
!SISÄLTÄÄ KOHTAUKSIA, JOTKA EIVÄT SOVI LAPSILLE JA HERKKÄMIELISILLE!
by Artsi:
4.10.2009 Purema
Perkele, että kirveli. Vasemmassa reidessä. Sen pikkuponin purema. Jos se vielä iskisi hampaansa minuun, seivästäisin sen vartaaseen ja grillaisin illalliseksi nuotioaukiolla.
- Muhahahhaa, sitten nähtäisiin kuka on pomo, sanoin ääneen. - Kenen pomo sä haluat olla? Josefiinan tuttu ääni kuului tuvan ja eteisen väliseltä ovelta.
Käännyin ympäri. Seisoin lieden vieressä pelkissä kalsongeissani. Yritin laastaroida reiden epämääräisesti märkivää ja mustelmoivaa puremaa. Mutta pureman sijainnin takia olin vain päätynyt tekemään piruetteja ympäri tuvan lattiaa.
- Vaikka sun, hani. Makkarin puolella of koors, vastasin kommentilla, jota Jossu jo varmasti osasi odottaa.
Nuori nainen oli sateen kastelema. Hän katsoi minuun kyllästyneenä ja siirsi sitten katseensa mojovaan puremajälkeen reidessäni ja lieden päällä hujan hajan oleviin sidetarpeisiin.
- Mitäs sulle on sattunut? Josefiina kysyi. - Se Rosin pikkuponi maistoi vähän lihaani, vastasin. - Börje? - Mikä lie. Se valkoinen kaakki. - Joo, Börje sen nimi taitaa olla, Jossu sanoi. – Kävitkö lekurissa? Toi, meinaan, näyttää aika pahalta. Etkä kokonaisuudessakaan hääppöseltä vaikuta.
Tiesin näyttäväni elävältä zombielta. Olin pahasti vilustunut ladossa vietetyn yön jälkeen, enkä ollut saanut syötyä pariin päivään. Poskissani oli valkoiset paleltumat ja silmänalukset värittyivät purppuran sävyyn. Nahka kiristyi lihasten ja luiden päälle. Näytin varmaan keskitysleirin vangilta.
- Jeps, taisin saada flunssan, kun Hummaa kätilöin. - Joo, Ros kertoikin varsusta. Kävin sitä vilkaisemassa. Komia on, Jossu hymyili. – Annahan, kun autan sua tossa.
Josefiina osoitti puremaa ja lähestyi minua. Hän kyykistyi eteeni tutkimaan jälkeä.
- Voit auttaa mua jossain muussakin, kun siellä alhaalla kerran olet, mörisin tyytyväisyyksini. - Pää kiinni. Ootko sä desinfioinu tätä mitenkään? Jossu kysyi keskittyen Pikkuponin hampaan jälkiin. - En. Kyllähän tommoset yleensä parantuu ittestään. - Toi kyllä ehdottomasti pitää desinfioida. Onks sulla mitään? - Pontikkaa. Ja Betadinea on tallissa, lääkekaapissa, sanoin. - Suosittelisin Betadinea. Sun pontikoiden puhtaudesta en oo niin varma, Jossu sanoi. - Äläs ny. Kyllä mää tislaamiset taidan. Puhdasta on kuin apteekin pirtu konsanaan, röyhentelin. - Joo, joo. Jos mä vaan nyt haen sitä Betadinea, Jossu sanoi häviten ulos ovesta.
Huokaisin ja laitoin veden kiehumaan. Lisäsin puita leivinuuniin ja nojailin sen lämmintä tiiltä vasten. Pian Jossu tulikin takaisin.
- No niin, mees tonne sohvalle makaamaan, neito komensi.
Kävelin vaivalloisesti murujen peittämälle sohvalle ja rötkähdin siihen selin makuulle.
- Toiste päin, kenraali Josefiina käski.
Käännyin takalisto kohden kattoa. Pian tunsinkin Jossun hellien sormien hoitavan haavaani. Josefiina kaatoi Betadinea pumpuliin ja kevyesti pyyhki sillä rikkinäistä ihoa. Aine kirveli mukavasti, mutta mukavalta tuntuivat myös naisen sirot sormet takareidelläni, pureman vieressä. Tunsin veren pakkautuvan munaskuihin, ja ymmärsin, miksi Jossu oli käskenyt minut mahalteni.
- Aaah, tuntuu hyvältä, körisin. - Äläs nuolaise ennen kuin tipahtaa, Jossu mumisi. – Joudun laittamaan tähän vielä perhoslaastaria...
Kuulin, kun Jossu avasi jonkun paketin. Pian hän tarttui molemmin käsin haavan reunoihin, pusersi ne yhteen ja niittasi ne kiinni perhoslaastarilla. Seisokkini hävisi saman tien.
- Eihän tuntunut liian hyvältä? Jossu sanoin yllättävän kaksimielisesti. - Vähän kirpaisi, mutta saat kyllä hyvittää sen jotenkin mulle.
Josefiina nousi seisomaan ja pörrötti hiuksiani.
- Eiköhän Pikku-Artsin ole syytä lepäillä ny. Hoidan vaikka iltatallin, olkoon siinä tarpeeksi hyvitystä sulle.
- Kiitos, sanoin oikeasti kiitollisena. – Sä oot mahtava.
Se tuli täydestä sydämestäni.
|
|
|
Post by Anne on Oct 5, 2009 21:43:32 GMT 2
by Artsi:
(pist soimaan:)
5.10.09 Voi kuinka me sinua kaivataan!
Hörppäilen vuosien saatossa kyrvähtänyttä Eörlgreytä tuvan pirttipöydän ääressä. Flunssa repii sisuksiani. Epäilen lisäksi kehkoputkentulehdusta. Sää on syksyinen ja harmaa. Ja minun on ikävä.
Niin tyhjä taas kun olet pois tää talo on. Me ovi haassa ollaan vain pois valo on. Ja me talon kanssa kuunnellaan, kun sade lyö ikkunaan. Voi, kuinka me sinua kaivataan!
Pakolliset hommat odottavat. Teemukini on viimeinen puhdas käytössä oleva. Pesen sen, jotta saan aamulla kahvia suhtkoht puhtaasta mukista.
Mä itkin vähän kun tiskasin ja lakaisin Mä tahdon tähän taloon sinut takaisin.
Vähitellen hilaudun kohti huonettani ja lötkähdän sängylleni. Tuuli ulvoo edelleen.
Ja kun yksin sänkyyn kömmin, talo naristi nurkkiaan. Voi, kuinka me sinua kaivataan!
Kolmannen vuodenajan tyypillinen oikuttelu jatkuu jatkumistaan. En saa unta. Jäseniä pakottaa, päätä kiristää ja ihoa kihelmöi.
Kuuletko tuulen riehuvan Vastusta vailla ärtyneen? Kuuletko meren kiehuvan Hetkellä illan hämärtyneen? Entä kuuletko keskeltä kaipuun hiljaisen, Kun nimesi kiljaisen?
Makaan sängyssäni, tuijotan katoon. Ikävän tuska on sietämätön.
Minä onneton sinun tyynyliinaasi haistelin. Turhaan murhetta vastaan taistelin. Ja taas kyynelten seitsemän meren taakse Minua laivataan. Voi kuinka me sinua kaivataan!
Niinpä.
Kuuletko tuulten riehuvan Maailman merten kiehuvan? Kuuletko tähtien hyminää Maailman akselin jyminää? Entä kuuletko keskeltä yön hiljaisen, Kun nimesi kiljaisen?
Jossu.
---
Sori kökkö. Biisi vain sopi jotenkin tähän meinikiin....
|
|
|
Post by Chao on Oct 8, 2009 18:09:59 GMT 2
What's up doc?
"Ja täällä taas!" Huudahdin heittäessäni tuvan oven auki. "Nyt perkele kiinni se, tänne jäätyy!" Artsin flunssainen ääni rasahti olohuoneesta. "Älä marise siinä. Kärsi ku mies... jos osaat!" "Hiljaa nainen!" Tirskaisen hiljaa ja siirryn keittiön hellan ääreen. "Mä juon kupposen kuumaa kaffea ennenko löähden auttelemaan porukkaa tallitöissä ja hiiteissä, ku susta siihen nyt ei ole alkuunkaan tossa kunnossa." "Ai niin missä kunnossa!?" Kiukku valtaa Artsin äänen. "No tiedätähän sä, tollai tippurissa." "Nyt jumalauta..." Artsin kiroilu hukkuu karmaisevaan yskään. "No hyi helevetti, ei tänne päin senki tollo! Yritätsä saastuttaa meidät kaikki? Hiton hullu..." Pistän kahvipannun tulille ja istuudun pöydän ääreen odottamaan sen kiehumista.
Join kahvikupposeni ja siirryin ulkopuolelle Artsi vaitonaisena perässäni. "Heitä mulle menthooli." Vippasin miehelle tupakin ja sytytin samalla omani. Pudistin päätäni, kun Artsi vaipui kaksin kerroin uuden yskäkouristuksen ravistelussa. Tumppasin oman tupakkani tuhkakuppiin poltettuani sen. Sitten siirryin reippain askelin kohti tallia, jossa sain tuta ihastuttavan yllätyksen.
Tappi ja Kat olivat siivonneet karsinat, joten ainoa hommani minulla, olisi parin kaakin liikutus, Charmander ja Charlotta pääsisivät vähän maastoilemaan, sekä iltaruokien jakaminen. Huokaisin miltei liikuttuneena, ihanaa pitää hieman helpompi ilta, ilman että putsaa karsinoita selkä vääränä koko päivän ja pääsee kolmelta yöllä kaatumaan sänkyyn, kun kaikki hommat on saatu tehtyä.
Sekoittelin iltapöperöt heposille rehuhuoneessa (tai miksi sitä nyt tahtoi kutsua...) ja siirryin sitten tallinpuolelle. "Mä voin viedä toisen mukanani." Jossu paukahti talliin. "Mä voin ottaa ton Lotan." "Oke." Jossu siirtyi Charmanderin karsinan suuntaan ja minä Lotan karsinalle. Tamma katseli minua karsinastaan ylimielisempänä kuin koskaan. En antanut sen häiritä itseäni, vaan nappasin harjan kopasta ja siirryin karsinaan. Lotta tuhahti ja käänsi takapäänsä minuun päin. No, show what, ajattelin ja tempaisin tamman harjaten läpikotaisin. Lotta ei paljoa ehtinyt välittää, kun olin jo valmis. Sitten vain kamat niskaan ja tamma pihalle.
"Mä otan tälle nää koppakärryt!" Kiljaisin ulkona kiinnittäessäni riehakasta tammaa kärryihin. Sitten loikkasin kärryihin ja lähdimme kohti metsää. "Jou Caukkis, venaa vähän!" Jossu huusi takaa. "Me tullaan kanssa. Ja ota toi Artsi tosta tienposkesta kyytiin." Vasta nyt huomasin villapaittoihin kääriytyneen miehen, joka liftasi kärryihin tien vieressä. "Ei jumalauta, sillähän on kuolemantauti jo valmiiksi!" "No joo, mut ei sitä kehtaa tohonkaan jättää."
Pysäytin tamman ja Artsi hyppäsi sanaakaan sanomatta kyytiin. Lähdimme matkaan. Koko lenkki meni hiljaisissa ja melkoisen vauhdikkaissa merkeissä, ja olimme takaisin tallilla ennenkuin huomasinkaan. Artsi hyppäsi pois kärryiltä talon edustalla, samoin minä. Talutin hikisen tamman talliin heti kun olin saanut kärryt irrotettua.
Pyyhkäisin Lotan märällä pesusienellä läpi ja jätin tamman karsinaansa kuivumaan. Haimme Jossun kanssa loputkin hevoset karsinoihinsa ja täytimme rehulaarit sapuskalla. Jossu heitteli heinät ja minä muut mömmöt, joten hommassa ei kauaa nokka tuhissut. Olimme valmiit ja matkalla tupaan, kun Artsi ilmestyi sen ovelle.
"Tyttöset rakkahat, täällä olis seksikkäille daameille kuumaa kahvia ja kolme kimppa tiedossa." "Voi kuule kultapieni, kyllä me ihan suosiolla jätetään se jälkimmäinen pois..." Jossu aloitti. "Mutta kahvi kyllä kelpaa!" Minä jatkoin ja siirryimme sisälle tupaan.
Haudoimme kuumia kahvimukeja käsissämme ja keskustelimme tallin kunnosta ja sen toiminnasta pitkän tovin. Olin iloinen. Uskoin vakavasti, ettei minua saisi täältä pois kulumallakaan, vaikka Artsin voisin kyllä lukita johonkin kellariin. Ilta alkoi hämärtyä, mutta se rupattelua haitannut. Tappi ja Kat:n liittyivät seuraan ja hommahan meni taas olutpulloruljanssiksi, mutta tällä kertaa se ei haitannut ketään.
Myöhemmin, pienissä sievissä, minä ja Jossu valtasimme Artsin huoneen ja lukitsimme mies paran ulkopuolelle. Artsi nukkui sohvalla varsin nyrpeänä, kun kaksi naista eivät jakaneetkaan sänkyänsä miehen kanssa.
Aamulla heräsimme melkein pirteinä hoitamaan hevosia....
|
|