Tallikirja 2009

[Anne]

Artsin ravitallin tallikirja

[Kat]

11.01.2009 - “Tervetuloa Artsin ravitallille!”

Kompuroin oleskeluhuoneesta nauraen ulos, viimein lämminneenä. Olin viettänyt ihanan päivän Josefiinan ja muiden tallin hoitajien kanssa, mutta jokin kaiveli takaraivossani… Pysähdyin tuijottamaan ulos tallin ikkunasta, yrittäen samalla saada sitä jotakin ajatusta kiinni. Artsi, mielessäni välähti.
“Eih terve”, huudahdin ja juoksin portaat ylös takaisin oleskeluhuoneeseen. Ryntäsin kaapilleni, josta kaappasin syliini harmaan takkini, rukkaset, oranssikeltaisen pipon sekä kaulaliinan. Tyttöjen kummastuneiden kysymyksien saattelemana pompin portaat alas vetäen vaatteita päälleni, olin luvannut Tapille olla tallilla viimeistään kuudelta. Siis ravitallilla, ei Seppeleessä… Vilkaisin kelloani piponi alta, ja voihkaisin huomatessani sen näyttävän jo puoli seitsemää. Juoksin ulos moponi luokse, ja kaivoin taskujani etsien avaimia. Lopulta löysin ne mustien verkkareitteni taskusta ja räpelsin istuimen auki ottaen kypärän. Painoin kypärän päähäni ja hyppäsin mopon selkään.

Ajoin turhan lujaa liukasta hiekkatietä Artsin ravitallia kohti, ulkoa opettelemaani reittiä. Toki kovinkaan pahasti en olisi voinut eksyä, sillä talli sijaitsi varsin lähellä Seppelettä. Lyhyehkön matkan jälkeen ajoin hieman ränsistyneelle tallipihalle, mutta tunsin heti oloni kodikkaaksi. Kaiken ei tarvitse olla niin pluts plankkia. Parkkeerasin ihme kyllä matkasta selvinneen moponi toisen mopon vierelle, katsellen innokkaasti ympärilleni. Vasemmalla edessäpäin näin punaisen laudoista rakennetun tallirakennuksen, jonka oletin olevan entinen navetta ja nykyinen talli. Lähdin rakennusta kohti kävelemään, väistellen lätäköitä pihamaalla.

Avasin narisevan puisen oven ja tiesin että tulisin viihtymään täällä. Kasvoilleni pöllähti tuttu hevosten tuoksu ja kuulin rauhoittavaa rouskutusta.
“Käykö sun kello?” kuului matala ääni eräästä karsinasta. Sydämeni hypähti kun tunnistin äänen omistajan.
“Joo kyllä se käy, sori”, henkäisin kävellessäni karsinan luokse josta ääni oli tullut.
“No pyydä meilläkin käymään”.
“Hahhah, tosi hauskaa”, puuskahdin ja rapsutin uteliaan tummanrautiaan hevosen päätä.
“Tervetuloa Artsin ravitallille”, Tappi sanoi virnistäen. Virnistin takaisin.
“Kukas tämä on?” kysyin katsoen nyt tarkemmin karsinassa olevaa hevosta. Eläin näytti varsin komealta, ylväältä lämminveriorilta.
“Tää on Harma, varsin korskea ja arvonsa tunteva ori”, Tappi selitti rapsuttaen hevosta säästä. Harma vilkuili minua nyt melkeinpä kyllästyneenä, en enää kiinostanut oria.
“Mitä mä voisin tehä? En kai mä tänne vain juttelemaan tullut”, kysyin.

“Sä voisit vaikka ensiksi esittäytyä”, kuului ääni selkäni takaa. Säpsähdin ja käännyin katsomaan puhunutta. Edessäni seisoi päälle kaksikymppinen ruskeahiuksinen ja suht hyvännäköinen, vinosti hymyilevä mies. Artsi.
“Mä olen Kat, Seppeleestä. Tappi on varmaan kertonut”, selitin ja ojensin käteni.
“Ahaa, sä olet siis Se Katti. Kylhän toi poika susta on puhunut, tervetuloa remmiin”, Artsi sanoi pilke silmäkulmassa puristaessa kättäni. Vilkaisin murhaavasti Tappiin, joka vain hekotteli nyt karsinan ulkopuolella.
“Toivottavasti hyvää”, mutisin ja irrotin käteni.
“Tietty tietty. Tänään ei ole kauheasti erikoisempaa tekemistä, mutta kyllä toi Tappi varmaan jotain käyttöä sulle keksii”, Artsi sanoi hekotellen itsekseen.
“Eh kiva”, vastasin virnistäen.
“Mutta mä lähen tästä ajamaan Lotalla, pitäkää hauskaa nuoret”, mies sanoi vastaten virnistykseeni ja lähti sitten lampsimaan oletettavasti varustehuoneeseen.

Käännyin Tapin puoleen Artsin kadottua näkyvistä.
“Noh?” kysyin karsinan oveen nojailevalta Tapilta.
“Mitä noh?” poika sanoi raapien otsaansa.
“Mitä käyttöä sä mulle keksit?” kysyin viattomasti. Katsoin pojan silmiä, joissa alkoi vilahdella varmaankin eri käyttötarkoituksia. Lopulta Tappi pudisti päätään hieman pettyneenä, kuin olisi hylännyt jonkin miellyttävän ajatuksen.
“Jos vaikka tänään mentäisiin vaan ajamaan Kopseella”, poika sanoi. Ajaminen ei varmaan kyllä ollut Tapin ykkösvaihtoehto.
“Sopii mulle, kukas näistä on Kopse?” kysyin katsoen karsinoihin. Tappi laittoi käden selkääni ja ohjasi minut liinaharjaisen suomenhevosorin karsinalle. Henkäisin syvään, olin aina ollut suomenhevosfani.
“Upea”, henkäisin.
“Totta, riimunnaru on tossa ämpärissä”, Tappi vastasi ja avasi karsinan oven. Nappasin käteeni riimunnarun ja pujahdin myös karsinaan.

“Hei poika”, tervehdin oria joka haisteli mustia hiuksiani. Kopse hönkäisi syvään lämmintä ilmaa hiuksiini, saaden minut nauramaan.
“Kiva tavata suakin”, vastasin ja talutin orin käytävälle ristikiinnitykseen. Tappi lähti hakemaan jotakin, ja kohta kuulin kuinka poika laittoi kärryt valmiiksi käytävälle. Hetken kuluttua Tappi palasi luoksemme kantaen sylissään valjaita ja suitsia. Harjasimme orin yhdessä loppuun, jonka jälkeen katselin kuinka Tappi kiinnitti valjaat ja kärryt osaavasti Kopseelle. Tutkin kärryjä, jotka eivät olleet ravikärryt vaan kahden istuttavat kärryt, samantyyppiset joilla olin shetlanninponeilla ajanut.

“Oletko ennen ollut kunnon ravihevosen kyydissä?” Tappi kysyi ulkona istuessani oikealle puolelle, sillä ajajana Tappi istui vasemmalla.
“En ravihevosen, vaan ponien”, vastasin. Tappi hymyili riemuissaan, saaden perhoset liitelemään vatsassani.
“Täytyy sitten näyttää sulle mihin tää Kopse pystyy, vaikkei olekaan nyt ravikärryjä”, Tappi sanoi.

Tappi maiskautti Kopseen liikkeelle. Suomenhevonen lähti kävelemään pitkin askelin reippaana eteenpäin. Kaarsimme metsätielle, näillä kärryillä emme raviradalle menisi. Puhelimme Tapin kanssa niitä näitä, kunnes saavuimme leveämmälle ja tasaisemmalle tielle. Tappi maiskautti ja heilautti ohjaksia hieman, ja seuraavassa hetkessä Kopse liiteli jo ravihevosen ravia täyttä päätä. Tuuli vihelsi korvissani ja tunsin sen piponikin läpi. En pelännyt, sillä vauhti ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna kokemiini. Liian pian Tappi kuitenkin siirsi Kopseen ensin hieman hitaampaan raviin, ja lopulta käyntiin. Näin metsän edessä häämöttävän tallirakennuksen.

“Mitäs pidit?” Tappi kysyi noustessamme pois kärryistä tallipihalla.
“Upeaa”, henkäisin rehellisenä.
“Et pelännyt?” poika kysyi katsoen suoraan silmiini, etsien valehtelun pilkahdusta. Katsoin takaisin, ja vastasin täysin todenmukaisesti: “En mä noin pienestä säikähdä”.
“Niin mä vähän arvelinkin, ja oisin pettynyt jos oisit”, Tappi vastasi hymyillen. Otimme yhdessä Kopseelta kärryt ja valjaat pois, ja veimme orin karsinaan. Hoidettuamme valjaat kunnialla puhtaina takaisin paikoillemme, menimme hakemaan loput hevoset ulkoata sisään. Näimme myös Artsin palaavan Lotta-tammalla takaisin. Minä hain Foxin, Myrskyn ja Yuffin upean ruunan Cadin sisään, Tappi ja Artsi loput. Iltaruoan jaon jälkeen jäin juttelemaan vielä hetkeksi heinäpaaleille miesten kanssa, mutta lopulta Tappi patisti minut kotiin kun meinasin nukahtaa heinäpaalille.

[Kat]

14.01.2009 - Heinävintillä kummittelee

Naputin jalkaani kovaa asvalttia vasten, vilkaisten jo kymmenennen kerran kännykkäni kelloa sitten viisi yli kahdeksan. Jos minä olin viimeksi ollut myöhässä, ei se oikeuttaisi Tappia olemaan myöhässä… viittä minuuttia. Huokaisin, pitäisi ehkä opetella hieman kärsivällisemmäksi. Nousin varpailleni ja kurkottelin kaulaani tielle päin, kuin se olisi jotain auttanut. Samassa kuitenkin näin lähestyvän mopon, eli se olikin toiminut! Kohta Tappi jo pysäytti pyöränsä eteeni, nostaen kypärän pois.
“Hei kaunokainen”, Tappi vastasi hymyillen, saaden jalkani notkahtamaan.
“Hei kauno… siis komistus”, vastasin ja vedin kainalossani olleen kypärän päähäni. Nousin Tapin taakse mopon kyytiin.

Matka Artsille ei kauaa kestänyt, mutta en kyllä olisi pistänyt pahaksi vaikka matka olisi kauemmin kestänyt, Tapin takana kädet tämän vyötäröllä ei nimittäin mikään maailman kauhein paikka ollut. Tallipihalla nousin pois ja venyttelin kankeita jalkojani, tuuli oli ollut tarpeeksi kylmä saamaan ne jäykistymään. Kävelimme vierekkäin talliin, jossa Artsi juuri vuoli Metkan kaviota. Pujahdimme tervehtimisen jälkeen häiritsemästä muutenkin jo tarpeeksi kenkkuilevaa tammaa karsinarivistöstä ns. takatalliin, jossa sijaitsivat irtoheinät, kärryt jne.

“Mitä tänään tehtäisiin?” kysyin innoissani Tapilta. Poika mietti hetken, pörröttäen tummanruskeita hiuksiaan.
“Heinäpaalit pitäisi avata…” Tappi sanoi kohta. Nyökkäsin iloisena ja suunnistin heinävintille vieviin portaisiin. Kuulin Tapin tulevan aivan perässäni. Vintillä sokeudun, sillä siellä ei ollut mitään muuta valoa kuin pienestä ikkunasta tuleva kuunkajo. Nousin seisomaan sokeana, mutta pystyin haistamaan heinien pölyisen tuoksun ja tuntemaan ne kun törmäsin vähän väliä heinäpaaleihin.
“Kat? Missä sä olet?” Tappi huhuili ilmeisesti yhtä sokeana kuin minäkin. Lähdin suunnistamaan ääntä kohti, haroen käsilläni ympärilleni.
“Auts!!” kuului yhtäkkiä aivan edestäni, juuri kun olin huitassut oikein olan takaa eteeni.
“Sori Tappi, osuinko pahasti?” sanoin huolestuneena. Aloin hahmottamaan edessäni seisovaa poikaa, tai ainakin ääriviivoja.
“Erittäin pahasti, mä taidan vaatia tästä korvauksen”, Tappi sanoi.
“Mitäh…?” kysyin, mutta hiljenin kun tunsin käden hiuksissani ja lämpimät huulet omillani. Lopetin ajattelemisen, ja keskityin vain vastaamaan kysyvään suudelmaan innokkaasti.

En tiedä kauanko aikaa kului, mutten halunnut lopettaa. Hymyilin pojan huulia vasten, kun liikahdimme lähemmäksi heinäpaalia. Samassa astuin narisevalle laudalle, joka antoi valittaen periksi.
“Äääääk”, kiljaisin, tai karjaisin tuntiessani kaatuvani taaksepäin. Kuului monia tömähdyksiä ja ähkäisyä, ja seuraavaksi huomasin makaavani heinien seassa Tappi puoliksi päälläni.
“Ootko okei?” Tappi kysyi ääni huolestuneena noustessaan pois päältäni ja auttaessani minutkin istumaan. Katsoin hieman pöllämystyneenä ympärilleni.
“Löysit sitten ainoan paikoiltansa olevan laudan”, Tappi sanoi nyt huvittuneena ja nappasi oljenkorren hiuksistani.
“Ööh niin taisin”, sanoin ja suustani pääsi hihitys. Tappikin pärskähti, ja ulvoimme kohta mahat kippurassa. Hieman rauhoituttuamme pyyhin naurunkyyneliä silmistäni.
“Pitäisiköhän ne heinäpaalitkin avata?” kysyin tirskahtaen.

Noin puolen tunnin päästä kiipesimme takaisin alas, enemmän tai vähemmän reippaasti tehdyn työn jälkeen. Pyyhkäisin housuistani heiniä pois, yrittäen saada itseni edes hieman siistimmäksi. Artsi saapui luoksemme, virnistellen kuin hullu.
“Heinävintillä taitaa kummitella, ootteko huomannut?” mies sanoi yrittäen saada äänensä vakavaksi, pois tietäväisestä sävystä. Karahdin valkoiseksi. Tappi sen sijaan virnisti Artsille takaisin.
“Joo kyl me taidettiin ne huomena, voidaan joku päivä mennä niitä vaikka karkottamaan”, Tappi selitti ja iskien minulle silmää.

[Kat]

16.01.2009 - Suklaapilviä ja outouksia

Kaarsimme viimeisen mutkan Artsin ravitallille, minä omalla edelleen uljaalla mopollani, perässäni vieläkin uljaampi Tappi mopollaan. Pysäytin moponi, ja sammutin sen. Nostin mopokypäräni pois päästäni, ja käännyin katsomaan myöskin kypärän pois ottanutta Tappia. Olin sanomassa jotakin erittäin - kuten yleensä - fiksua asiaa, mutta unohdin tykkänään sanomiseni, kun Tapin tummanruskeat silmät nauliintuivat omiini. Kuin suklaata, mietin upotessani syvemmälle silmien syvyyksiin.

“Olitko sanomassa jotakin?” Tappi naurahti tovin päästä, rikkoen katsekontaktimme.
“Suklaata”, sopersin.
“Ööh kirppu, maa kutsuu”, poika sanoi huolestuneesti ja heilutti kättään silmieni edessä. Havahduin hätkähtäen, pudoten takaisin maahan suklaapilvistä.
“Maa? Mä luulin että me ollaan plutossa… Mut sehän ei ees oo planeetta? Vai onko?”, kysyin peittäen melkein suklaaseen hukkumiseni, tai mikälie suklaapilveen uppoamisen.
“Missä sä äsken olit?” Tappi kysyi nyt kasvoillaan kiinnostunut ilme. Plääh.
“Plutossa, kuten sanoin”, vastasin hieman turhan nopeasti.
“Etkä ollut, kerro nyt”, Tappi sanoi anovalla äänellä, katsoen uudelleen silmiini.
“En kerro”, vastasin ja katsoin toisaalle. Tunsin kuitenkin pojan käden leuallani, ja kuinka käsi käänsi pääni vaivattomasti takaisin äskeiselle paikallensa.
“Kertoisit nyt”, Tappi sanoi ja oli nyt vain parin sentin päässä kasvoistani.

Hyökkäyshän on paras tapa puolustautua, mietin ja samassa päätin kokeilla teoriaa käytännössä. Hyökkäsin, tai no kurotin ne välissämme olevat sentit umpeen, hieman avoinna olevien Tapin huulien kimppuun.
“Kröhöm”, kuului tallin ovelta. Irrottauduin varsin vastentahtoisesti Tapista, virnistäen sitten riemuissani kun huomasin pojan kasvojen kysyvän ilmeen häipyneen.
“Huomenta Artsi, mitä mies?” paukautin ja käänsin edelleen virnistelevät kasvoni tallin ovella seisovaan mieheen.
“Häh?” Artso sanoi, katsoen minuun kuin ufoon “Nyt on tietääkseni kyllä ilta”
“Niin on, mutta huomenna on taas aamu”, selitin hymyillen viattomasti.
“Totah totta turiset, mutta karsinat eivät muuten putsaudu itsekseen”, Artsi sanoi ja lähti päätänsä pudistellen kävelemään tarhoille päin.

“Kirppu, sä olet outo” Tappi sanoi pudistellen myös päätään.
“Outo? Kutsuiks sä mua oudoksi?” kysyin, ja tönäisin poikaa olkapäästä.
“Kutsuin, erittäin hyvällä tavalla oudoksi”, Tappi sanoi ja taputti päätäni.
“Toi ei ole reilua, mä en yllä sun päähän”, hämäsin ja hyökkäsin sitten Tapin hiusten kimppuun, pörröttäen niitä. Jättäen pojan hiukset harakanpesäksi pinkaisin talliin, hekotellen itsekseni. Kuulin ulkoata manauksia, joten hain nopeasti lantakärryt ja talikon. Livahdin Simon karsinaan, ja aloin lattaamaan lantaa hidastetusti kärryihin.

“Kat?” Tappi kysyi uhkaavasti saapuessaan talliin, silotellen hiuksiaan.
“Mä olen karsinassa, älä tule lähemmäksi tai Simo syö sut”, vastasin.
“Simo mitään mua syö, se on mun hevonen!” Tappi sanoi, ja tuli karsinan ovelle. Simo luimisti korviaan ja väläytti hampaitaan.
“Mitä ihmettä, Simo sä et voi pettää mua Kirpun takia!” poika parahti, mutta musta ori jatkoi luimimistaan. En voinut peittää hihitystäni, ja valitettavasti Tappi kuuli sen.
“Sulle ei kuule kunnian kukko, tai siis tässä tapauksessa Tappi, laula kun tulet ulos sieltä”, poika sanoi.
“Sä et osaa laulaa muutenkaan. Ja sitä paitsi mä en tule pois täältä”, vastasin varmalla äänellä.
“Katotaanko?” Tappi kysyi, ja istui karsinan ulkopuolelle odottamaan.

Kymmenen minuuttia piileskelin Simon karsinassa, mutta lopulta musta ori päätti vierailun päättyneen, ja alkoi luimia nyt minulle. Mikä tyhmä koni, manasin ja yritin livahtaa nopeasti karsinasta ulos.
“Sainpas!” Tappi huusi riemuissaan napatessaan tukevan otteen vyötäröltäni. Kiemurtelin ja rimpuilin minkä pystyin talikon kaatuessa maahan, mutta poika lukitsi ranteeni toisella kädellänsä ja alkoi pörröttää hiuksiani määrätietoisesti. Kohta Tapin ote kuitenkin heltyi, ja hyökkäsin heti pojan hiusten kimppuun.

“Huh, rauha?” Tappi kysyi ja ojensi kättänsä. Vilkaisin sitä, ja sitten pojan hiuksia. Tummanruskeat hiukset sojottivat joka ilman suuntaan, ja niissä oli ties mitä puruja ja olkia. En halunnut tietää miltä omat hiukseni näyttivät.
“Okei”, vastasin ja nappasin pojan kädestä kiinni. Tirskahdin katsoessani uudelleen pojan hiuksia.
“Ollaan muodikkaita”, sanoin ja virnistin.
“Ei meiltä voi muuta odottaakaan”, Tappi myönsi ja nappasi minut kainaloonsa ja suikkasi nopean suukon huulilleni. Aloimme puhdistaa karsinoita nyt rauhassa. Tai niin rauhassa kuin pystyy, kun nopeamman putsaajan ei tarvitsisi seuraavalla kerralla putsata karsinoita.

[hina]

- Artsi hei, mis on Foxin ohjat? Huusin miehelle joka kamppaili tallin toisessa päässä Kopseen kanssa. Koko aamutallin ajan uskoteltuani Artsille osaavani ajaa ravihevosta sain tämän vihdoin uskomaan ja päästi mies minut Foxin kärryille. Tosin hän tulee itse mukaan Kopseella.
- Ainiijoo, tosiaan. Ota Lotan kamat, niis on kaikki remeleet kiinni. Artsi vastasi ja sai taas komentaa Kopsetta joka yritti kiskasta itseään irti ketjuista. Nopeasti hain Lotan valjaat ja suitset. Heitin ne pirteän ruunan selkään ja pistin remmit kiinni.
- En varmaan tarvii pumpuleita? Kysyin vaikka tiesin jo vastauksen, ruuna oli irti ja olin kuskaamassa ruunaa kärry katokseen.
- Et tarvii et, mut ootko nyt varma et saat ne kärrit kii kunnol? Jotenki mua nyt pelottaa päästää tommonen penikka ajaan. Artsi mutisi ja irvisti minulle huomatessaan ilmeeni.
- Hei haista nyt, kyllä mä osaan. Sitä paitsi mä varmaan haen mun pojalle tallipaikkaa täältä.
- Aajaa, meillä onki yks kyselly paikkaa, mut aattelin hetken kattella.. Onkos se lupaavakin hevonen? Artsi kysyi kiinnostuneena.
Avasin oven joka johtaa kärryille ja Fox seisoi malttamattomasti vierelläni ja tuuppasi turvallaan voimakkaasti minua.
- No näät sit joskus. Sanoin ja lähdin vauhdilla Foxin kanssa.


Artsi edellä etenimme hitaasti mutta varmasti kärri polkua eteen päin. Kun tie hieman tasoittui siirsimme innokkaat pojat raviin. Teimme tunnin ravi lenkin ja kun pääsimme tallille pesin hikiset pojat ja loimitin ne tarhaan. Kun pojat olivat tallissa aloitin päivätallin teon.

Kun kaikilla hevosilla oli tarhassa heinät nenän edessä, otin minä kottikärryt ja talikon. Viisi karsinaa siivottuani kävin heittämässä kaurat hevosten nokkien eteen.
- Noniin noniin, pysykääs hei pöksyissänne. Kopse lopeta heti! Kopse perkele! Ärähdin pojalle joka nojautui koko painollaan aitaa vasten ja aita jousti pelottavan näköisesti. Poika kumminkin lopetti tämän ja sai ruuat nokkansa eteen.
- Lotta ja Metka koittaa kans asettua. Yhtään et mulle uhittele tai jää ruuat saamatta! Huitasin keskenään kinastelevat tammat kauemmas portilta ja sain heitettyä niille ruuat. Vielä parille pojalle kun sain ruuat nenän eteen aloitin kuppien keräämisen tarhoista. Ekana ruuat saaneet olivatkin valmiita ja söivätkin jo heiniään. Simo , Rambo ja Myrsky olivat ainoat joilla oli ruokaa vielä jäljellä. Pikku rippeet kaadoin heinien päälle ja lähdin kuskaamaan kippoja talliin. Huuhtelin kipot ja pääsin taas jatkamaan karsinoiden siivoamista. Viimein sain kaikki boksin siivottua ja pääsin lakaisemaan käytävää.

Pian olinkin valmis ja sainkin Artsilta kyydin seppeleeseen jossa pääsin pikkutammulin luokse.

[hina]

Boksit olivat kahtalikaisemmat kuin ennen. Yhden karsinan siivouksessa meni tuplaten aikaa. Tänään olisi koko päivä tekemistä. Siivoamista,puunaamista ja hevosten ajoa. Ainoa karsina joka oli samanlainen kuin ennen, oli Cadin karsina. Huokaisten heitin viimeisen talikollisen paskaa kottareihin ja kun käännyin ympäri, seisoi Tappi edessäni.
- Hei herkkupeppu. Tarviiks jeesiä? Tappi sanoi ja vinkkasi silmäänsä.
- Ja edes kysyt. Nää on paskasimmat karsinat ikinä! Vittu ikinä. Ärähdin Tapille, mutta yritin hymyillä komistukselle. Miten voisin olla tuolle vihainen...
- Anteeks. Autanpa heti. Tappi sanoi ja ritallisesti otta käsistäni kottarit ja lähti kuskaamaan niitä lantaa kohti.
- Miks nää on tän näköset nää karsinat? Kysyin pojalta.
- Artsi on viinoissa. Eipä muuta. Tappi vastasi huokaisten ja hävisi tallista.
- No missä sä sit olit ! Huusin turhaan pojan perään sillä tämä ei enään kuullut.

Tappi siivosi loput neljä karsinaa ja minä putsasin sillä välin osan valjaista ja yhdessä lakaisimme käytävän. Siivouksessa oli mennyt aikaa yli kaksi tuntia, vaikka kaikkeen tuohon menee yleensä vain tunti. Osa yli ajasta johtui varmaan Tapista. Poika se jaksoi naurattaa ja flirttailla.
Vihdoin siis kun olimme valmiita soi Tapin puhelin ja hän lähti kauemmaksi puhumaan. Sillä aikaa hain Metkan sisälle. Olimme sopineet Tapin kanssa että menemme yhdessä ajelulle Simon ja Lotan kanssa. Tappi oli sanonut itse hakevansa Simon joten minä en sitä hakenut vaan ryhdyin harjaamaan kyllästyvää tammaa.
- Joojoo nainen, ei tarvii enään kauaa seistä. Haen vaan harjas jostain.. Mumisin ja kipaisin hakemaan tamman harjat.

Pyöritin kumisukaa tamman tummalla karvalla. Kumisuan liukuessa kaulalta kainaloon, painui tamman korvat niskaan ja häntä viuhahti äkäisesti. Reagoimatta asiaan jatkoin harjaamista aina lautaselle saakka. Juuri kun vaihdoin puolta ilmeistyi Artsi talliin oikeassa käsipuolessaan Harma.
Mitään sanomatta jakoimme kummatkin hommiamme. Nopeasti harjasin Metkan loppuun sillä tamma rupesi hermostumaan takanaan mekastavaan Harmaan.
Heilautin valjaat tamman selkään ja suitset päähän ja lähdin taluttamaan tammaa kärry katsokseen.
Melkein pääsin katokselle kunnes muistin pumpulit. Käännyn tamman kanssa ympäri ja hain pumpulit tämän korviin. Ihmeen kiltisti tamma oikein laski päätään eikä kamppaillut vastaan lainkaan. Taputin tammaa kaulalle ja hävisin kärri katokseen tamma vauhdikkaasti perässäni.

- Sooojaa, rauhottelin tammaa jolta tahtoi mennä pidätteet vähän ohi suun. Löysäsin ohjaa hieman ja tamma löysi tahdikkaamman käynnin. Kävelin kierroksen kunnes siirsin tammat rauhalliseen raviin. Pidin rauhallisen ravin yllä kaksi kierrosta kunnes tamma rupesi kuumumaan eikä pysynyt enään kunnolla käsissäni.
- Sooojaaa Metka sooo,prr.. Metka prrr! Pärisin ja suhisin ja tein mitä ja pikku hiljaa oli Metkan yli energiat purettu ja tamma oli taas kuulolla. Vaihdoin suuntaa ja annoin tamman hanattaa tähän suuntaan.

Pesin hikisen tamman tallissa ja pistin karsinaan kuivattelemaan.
- Pistätkö savet Harman jalkoihin ja lähe kotias. Mä teen tänään päivä tallin.. ja ilta tallin. Artsi rähisi rehulan ovelta.
- Joo. Näin teen. Mutisin suu täynnä porkkanaa ja käväisin hakemassa savi purkin.

- No perkele, et potki yhtään. Komensin oria jonka jalat heiluivat suuntaan jos toiseenkin. Pian sain kuitenkin savet laitettua.




- Artsi hei, mitäs jos tuon mun orhin toho tyhjää paikkaa?
- No senkus tuot. Siivoot sit vaik talli tallivuokraks. Nyökkäsin vastakseksi ja vilkutin hyvästeiksi.

Pihalle astuttuani tuli Tappi ja Kat minua vastaan.
- Ai moi Hina. Kat sanoi pirtsakasta Tapin käsipuolesta.
- Moromor Kat. Missä helvetissä sä jätkä oot ollu? Kiitti vi.. siis hirveesti. Hillitsin vihani ja hymyilin pojalle mahdollisimman rumasti. Kat vähän säikähti äkillistä suuttumistani ja katsoi kummi
- No mitä sä nyt kiehut? Tappi tuhahti.
- Meijän piti ajaa tänään hevosia, tuliko pieneen mieleen, hä! Ärähdin. Tappi avasi suunsa mutta sulki sen, sillä Artsi huusi takaamme Myrsky vieressään.
- Mä ajan nää hevoset, vapautin Hinan loppu illasta. Tänään te että kuhertele pätkääkään vaan teette hommia! Piste. Artsi ärisi.
- Sä oot niin kuollu Tappi. Huomenna sun on parasta olla tallilla Tappi. Mä tuon mun orhin tallille ja mulla on puolet hevosista ja koko talli hartioilla ku Artsi on raveissa.
- Joo mä tiedän. Tappi tuhahti ja oli jatkamassa matkaansa.
- Joo ja herra ties et tänäänki ois ollu hommia! Ärähdin ja lähdin marssimaan kaupunkia kohti.

Kävelin mahdollisimman nopeasti ja yritin karsitaa Tapin ajatuksistani.
-Miksi mä nyt noin paljon suutuin? Katin takiako..? kysyin hiljaa itseltäni.

[hina]

Kiristystä

Tarvoin polven syvysessä lumessa tallille. Olin juuri pääsemässä talliin kunnes takaraivooni pamahti lumi pallo ja kuulin ivallista naura ja hevosen pärskähdyksen.
- Hei anna mulle jo anteeeks! Tappi ruinasi takaa.
- Ahaa se olit sinä! Sanoin selkä poikaan päin. Tein sala kavalasti lumipalloa ulos jätettyjen kärryjen päälle kertyneestä lumesta. Käännyin salaman nopeasti ja heitin lumi pallon suoraan Jaakon naamaan!
- Hei, mä en tehny mitään! Nyt tuli lumi pesu! Jaako kajautti innoissaan ja lähti juoksemaan minua kohti. Nauraen kahmin lunta maasta ja heitin uudestaan Jaakkoa päin. Huti. Keräsin jalkani alle ja lähdin karkuun.
Pian Jaakko sekä Tappi olivat perässäni ja isoin harppauksin sai Jaakko minut kiinni.
- Ei ei ei, Jaakko eiii! Et tee sitä. Et varmasti! Huusin avuttomasti pojalle jok kaatoi minut pehmeään lumeen ja ripotteli pikkuhiljaa lunta naamalleni.
- Heii ootas! Kiristetään sitä! Keksi Tappi ja auttoi Jaakko pitämään minua maassa minun ruvetessani rimpuilemaan kahta kauheammin. Pian Jaakko nousi istumaan päälleni ja piti käsillään minun käsiäni päänä ylä puolella.
- Nonni Tappi, anna mennä. Jaakko julisti ylpeenä.
- Siivoot tänään Myrskyn , Metkan ja Lotan karsinat! Taaiii muuten, tutustut lumeen niin hyvin ettet enään ikinä haluu edes nähä sitä!
- Hei ei oo reilua! Mulla piti olla vapaa päivä! Killiki tullu talliin ja.. Hei ei käy!
- Ai ei vai? Jaakko myhähti päälläni ja anto Tapille käskyn antaa lumen virtaa. Ja niin siinä kävikin. Lunta oli aluksi vain naamallani, pikku hiljaa paidan ja housujen sisällä.
- Oikei okei jo Jaakko jää mun avuks! Rääkäsin ja katsoin Jaakkoa suoraan silmiin anovasti.
Jaakko pyöritteli päätään ja katsoi silmiini. Nyökytin ja nyökytin niin kauan että Jaakko meni sekaisin ja nyökkäsi vahingossa itsekkin.
- Voi perhana perhana! Jaakko naurahti ja nousi päältäni. Poika ojensi kätensä nostaakseensa minut ylös mutten tarttunut siihe, tiedän poikien metkut.
- Tääm, tohon olis kuulunu viel viimenen pyllähdys lumeen.



- Mihin sä Tappi itte meet? Kysyin kun poika laitteli hiuksiaan tallin veskissä.
- Kir.. Siis Katin kans leffaan. Tappi sanoi hiukan aristellen mutta yritti vaikuttaa itsevarmalta.
- Aaha, no pitäkää hauskaa, tusin voitatte mun ja Jaakon hauskututa tääl paksan seuassa! Koska Artsi tulee?
- En mä tiiä, mut omia hevosia se ei ottanu. Se meni ajaa jonku Tepon kaakkei ku sil Tepol on ranne murtuma. Mut ei hätää, mä oon siivonnut kaikki muut boksit paitsi Lotan Myrskyn ja Metkan.


Hain kotti kärryt ja ryhdyin siivoamaan kolmen hevosen karsinaa. Turpeita lensi kottareihin ja Jaakko ritarillisesti lakaisi käytävää.
Pian oli kaikki siivottu ja ruokimme vielä hevoset. Jaakko valjastikin Foxin jonka jätimme ruokkimatta ja lähdimme kaikki kolme Foxilla kaupunkia kohti. Heitimme Tapin melkein kaupunkiin saakka.

tulipas ÿÿper lyhyt mut oli tylsää ja tekimieli kirjottaa tosta iiihanasta lumesta

[Kat]

21.01.2009 - Uusia tuttavuuksia

“Kat!” Artsi huudahti nähdessään minut saapuvan mopollani. Heilutin kättäni tervehdykseni ja parkkeerasin moponi Tapin oman viereen.
“Mitä mies?” kysyin hymyillen ja paiskasin Artsin kanssa kättä.
“Mitä tässä, raveihin lähdössä. Tallin tulee sitten olla aivan täysin puhdas kun palaan, äläkä häiritse sitä Tappia”, mies vastasi.
“Mä en Tappia häiritse, se häiritsee mua”, vastasin naureskellen.
“Sitä mä vähän arvelinkin, mutta luulenpa että osaat kyllä hoitaa tilanteen jos se liian häiritseväksi käy”, mies sanoi ja loikkasi sitten autoonsa, jonka perässä oli kuljetuskärry. Vilkutin ja toivotin onnea raveihin.

“Moi Hina”, tervehdin iloisesti tyhjää karsinaa putsaavaa tyttöä.
“Ai kato Katti!” Hina vastasi yllättyneenä.
“Minäpä minä. Tuleeko se sun mies tänään tänne?” kysyin ja iskin silmää.
“Ööh… mies? Aa, joo Killi tulee”, Hina vastasi hymyillen.
“Oot varmaan innoissasi. Huh, oma hevonen talliin”, sanoin. Hina nyökytteli, ja loikkasi sitten ilmaan, kun ulkoata kuului auton ääni.
“Se tuli!” Hina selitti ja lähti sitten kävelemään, tai pikemminkin juoksemaan, ulkoa kohti. Pudistin päätäni, siinä vasta onnekas, saada nyt oma hevonen haluamaansa talliin. Nostin taskustani ikivanhan mp3:seni ja napsautin virrat päälle. Korvakuulokkeisiini alkoi virrata musiikkia. Menin tarhauslistan eteen, ja huomasin että pari oria oli vielä viemättä ulos.

“Sähän olet Rambo?” kysyin tuhisevalta tummanruunikolta, jossa näkyi vielä varsamaisuutta. Rambo tuhahti ja painoi turpansa hiuksiini, maistaen niitä.
“Ei saa, hassu jätkä”, naurahdin ja työnsin orin suuren turvan pois hiuksistani. Pujotin riimun Rambon päähän ja napsautin riimunnarun kiinni.
“Mennäänkö tarhaan?” kysyin orilta ja avasin karsinan oven. Ilmeisesti mentäisiin, sillä Rambo oli puskea minut kumoon huomatessaan oven aukeavan.
“Ei niin nopeasti, kyllä se tarha odottaa”, selitin orille ja lähdin taluttamaan reipasta hevosta ulos. Ulkona olin liukastua parikin kertaa matkalla tarhalle, kenkäni, tai tasapainoni, eivät kestä lumentuloa.

Rambon ulos viemisen jälkeen vein vielä Kopseen ja Myrskyn ulos. Palatessani viimeisen viemisen jälkeen talliin, huomasin uuden asukkaan.
“Komea”, huokaisin ja menin karsinan vierelle.
“Eikös olekin?” Hina vastasi äänessään hevosenomistajan ylpeyttä. Hymyilin ja rapsuttelin hetken upeata ruunikkoa lämminveristä.
“Etsiksä tälle hoitajaa?” kysyin, muistaen Julian.
“Joo etin, tiedätkö ketään?” Hina vastasi, katsoen minua kiinnostuneena.
“Saattaisin tietääkin, eräs ystäväni on muuttanut tänne ja on tosi hyvä hevosten kanssa”, selitin miettiessäni Juliaa. “Voin antaa hänen numeronsa sinulle, jos haluat”
“Se olis kivaa”, Hina vastasi. Annettuani numeron tytölle, jatkoin hommiani.

Hinkkasin juuri Kopseen varusteita, kun Tappi saapui varustehuoneeseen.
“Työn teossa, kerrankin”, poika hihkaisi huomatessani minut. Näytin tälle kieltä.
“Tolle sun kielelle olis paljon parempaa tekemistä kuin toi”, Tappi sanoi erittäin vihjailevalla äänellä. Ew.
“Joo saattaisi olla, mutta sä et liity niihin tekemisiin mitenkään”, vastasin ja keskityin taas valjaisiin. Kohta Tappi kuitenkin istui vierelleni, ja sipaisi kiharan pois silmiltäni.
“Ootko aivan varma?” poika kysyi koiranpentu ilmeellä. Työnsin Tapin pään pois, samoin kuin olin aikaisemmin Rambon pään työntänyt.

“Nyt loppu, Artsi just kehui miten mä varmaan osaisin hoitaa sut mua häiritsemästä, joten heihei”, sanoin ja nostin valjaat oikeille paikoilleen. Olin juuri pääsemässä ovesta ulos, kun tunsin kädet lanteillani.
“Mistä lähin sä Artsia oot kuunnellut?” Tappi mumisi korvaani.
“Tästä lähin”, naurahdin ja tönäisin pojan pois.
“Tuu ees mun kaa illalla leffaan”, Tappi sanoi ja hymyili toiveikkaana.
“Mikä leffa?” kysyin.
“Joku… ööh komedia?” poika vastasi, miettien ilmeisesti mistä voisin pitää. Pudistin päätäni.
“No romantiikka sitten?” Pudistin taas päätäni.
“Kauhu?” Nyökkäsin ja virnistin.
“Ois pitäny arvata. Haen sut, teiltä vai Seppeleestä seitsemältä?” Tappi vastasi myöskin virnistäen.
“Seppeleestä, mutta nyt häivyt mua häiritsemästä”, vastasin.
“Sanasi on lakini, ma’am”, Tappi sanoi ja häipyi ulos. Lähdin itse jynssäämään vesilaaria, jonka jälkeen voisin Seppeleeseen mennä.

[hina]

Vihdoin sain Juliaankin yhteyden ja kutsuin tytön tallille, sinne missä minä ja Veronica jo palelimmekin. Vihdoin Tappi käveli luoksemme pelkät bokserit ja reiskat jalassa.
- Missä helvetissä se piilo avain on? Tappi mutisi
- Älä ihmeessä multa kysy, vaki paikassa se ei ainakaan ollut.
- Ihan sama, olkaas hyvät. Tappi sanoi ja avasi oven. Saatuaan avaimen irti ovesta lähti poika juosten takaisin kotiinsa.

Veronica pisti radion päälle ja minä passitin tämän viemään hevosia ulos. Itse otin Kopsen riimun käteeni ja astuin pojan karsinaan.
- Heippa mies, lähettäiskö ulos? Kysyin jostainkin ärtyneeltä oriilta. Poika vain viskoi vihausena päätään ja iski hampaansa kalteriin. Murahdin pojallen jotain ja päättäväisesti ja nopeasti tartuin tätä päästä ja pujotin riimun pojan päähän. Kiinnitin vielä riimunnarun riimuun ja maiskautin pojan liikkeelle. Reippaasti rynnien lähti Kopse karsinastaan ja komeasti minut liiskaten seinään. Pidin silti tukevasti riimunnarusta kiinni ja räkääsin pojalle.
- Voi perkele! Yhtään et rynni. Ja nykäisin voimakkaasti riimunnarusta. Kopse katsoi hämillään minua ja odotti malttamattomasti paikallaan milloin jatketaan matkaa ulos. Kiitin miestä ja lähdin jatkamaan matkaa hieman vasenta jalkaani linkaten.
- Voi hemmetin idiootti.. Manasin hiljaa Kopsetta joka oli oiken kunnon rytinällä liiskannut minut. Pian sain pojan kuitenkin ulos ja tartuin toiseen idioottiin. Harmaan. Harma oli kuitenki suht rauhallinen tänään joten sain sen ihan rauhallisesti otettua käytävälle. Käytävällä heitin pojalle loimen selkään ja pyysin Veronicaa viemään tämän ulos. Siinä toivossa että poika olisi kiltisti.
Veronican hävittyä ovesta Harman kanssa, annoin minä parin kyyneleen valahtaa poskelleni. Nostin hieman paitaani ja irvistin kivusta. Lantioni turposi ja näytti uhkaavasti liilalta.
Kuulin askeleita tallin ulkopuolelta joten laskin äkkiä paidan alas ja pyyhin kyyneleet poskeltani.
- Vienkö jonkun muunkin vielä? Veronica kysyi hymyillen.
- Hah, oletpas sä innokas, mut ei sun tarvii. Mä voin noi loput kuskaa. Vastasin ja ajattelin samantien ” kaikki loput, Killin, Metkan ja Myrskyn... huoh”
- No mut kyllä mä jotain haluan tehdä, voin vaikka siivoo karsinoita? Veronica sanoi ja tarttuikin jo talikkoon.
- No anna mennä sitten, kyllä lisä apu aina kelpaa. Vastasin naurahtaen ja otin Killin käytävälle.
Killi ramppasi edes takaisin kettingissä ja oli ylihalukas menemään ulos. Rauhottelin poikaa ja heitin tälle loimen selkään. Loimen remelit kiinnitettyäni lähdin tuskasta irvistäen viemään yli innokasta Killiä ulos. Pihalle päästyäni sain komentaa Killiä oiken olan takaa.
Julia kaarsi pihalle äitinsä autolla ja se olikin kuoleman paikka Killille. Annoin pojan käännähtää ympäri ja katsoa autoa. Sillä tiesin että hetken päästä tämä tajuaa sen olevan vain auto. Mutta ehei, pärskien rupesi Killi peruuttamaan paniikin omaiseti ja yritti hyppiä pystyyn ja kiskaista itsensä vapaaksi. Painoin riimunarusta vastaan niin ettei Killi päässyt pystyyn ja tyytyi vain seisomaan ja ihmettelemään. Vihdoin kun auto ajoi pois ja julian puhuttua rauhallisesti pojalle, rauhottui tämä.
Julian tullessaan luoksemme lyyhistyin maahan kivusta. Killin vastaan pistäminen otti liikaa lantiosta ja en pystynyt enään liikkumaan.
- Onks kaikki hyvin? Julia kysyi hätääntyneesti ja otti Killin minulta. Killikin tajusi ettei nyt voi riehua ja katsoi vain minua ihmeissään.
- Joo, tai ei. En mä tässä maassa olisi jos olis. Voitko viedä sen ulos? Mä lepään hetken. Sain sanottua hampaiden välistä.
- Mmm joo tottakai. Julia vastasi ja kääntyi monesti katsomaan taakseen pärjäänkö.

Lösähdin selälleni ja otin lunta ruhjeen päälle. Lumen sulattua yritin nousta ylös. Pian Julia tulikin Killin tarhalta ja auttoi minut ylös.
- Nyt kyllä kerrot mikä sulla on! Julia sanoi huolestuneesti ja katsoi suoraan silmiini.
- Äh, pieni ruhje vain, kun Kopse pisti mut levyks tallissa. Mut kyl tää tästä, välillä vaan tulee tollassia kipu aaltoja. Sanoin Julialle ja näytin ruhjetta. Silmät pyöreenä Julia katsoi haavaa ja oli sanomassa jotain mutta heilautin väheksyvästi kättäni ja lähdin linkkaamaan talliin.


Siivosimme tyttö voimin kaikki karsinat hyvin nopeasti ja kun olimme valmiita olikin hevosten päivä heinien aika.
- Eihän noi saano muuten aamu ruokaa! Veronica huudahti ja katsoi kysyvästi minuun.
- No sai sai, Artsi ruokki ne aamulla, mut liian paha darra tehä muuta. Naurahdin ja nappasin kuiva heinäpaalin ja sanoin tytöille että tuo säilöheinää pari kottarillista.

Heinät olivat nopeesti jaettu joten siirryimme Killin pariin.

[hina]

- Ihanaa, vihdoinkin tallilla..aamutallilla. Huokaisin sarkastisena. Napsautin talliin valot ja pari unista kauraturpaa työntyi käytävälle. Laahustin likaisen tallikäytävän poikki heinille ja rupesin hevonen kerrallaan antamaan heiniä. Heinien jälkeen hain kauralaarin ja nakkelin kauroja hevosten turpien eteen.

Kun kaurat oli syöty kuullosti ihan kuin Metka ja Kopse olisivat kilpaa paukuttaneet oviaan paskaksi. Kopseen ovi rusahtikin mukavan kuulosesti joten pistin poikaa hieman ojennukseen. Taisi kopseen ojennus tepsia Metkaankin sillä talli hiljeni hyvinkin äkkiä. Hetken seisoin hiljaisuudessa kunnes nappasin kopsetta riimusta ja kuskansin pojan pian pihalle. Heitin muutkin oriit kopseen jälkeen ja kun oriit oli pihalla, munattomatkin oriit, heitin tammat myös pihalle.

Mättäsin likaisia turpeita kottariin ennätys vauhtia sillä eihän karsinassa muuta ollutkaan kuin kusta ja paskaa. Mokomatkin kusiluntut, voisivat pissailla sinne pihalle. Pian olivat kaikki kymmenen karsinaa siivottu. Enään käytävä,vesien vienti ja iltaruokien karsinaan laitto. Niin ja tietysti tarhojen siivoominen, hevosten ajo ja harjaus. Jep, hommin vain. Aloitin iltaruokien laitolla, mittasin iltasapuskat karsinoihin ja kannoin heinät. Ruokien jälkeen vedet.

Pistin vedet valumaan saaveihin ja sitä mukaan kun oli mikäkin saavi täynnä lähdin kuskaamaan sitä tarhaan. Näpit kipeinä ja tunnottomina kannoin viimeistä saavillistä Simon tarhaan. Laskin saavin hetkeksi maahan kun suljin portin ja seuraavan kerran kun näin saavin oli se kyljellään maassa.
- Simo,ei,eiii! Tää ei voi olla totta! Parahdin itku kurkussa ja simo tyytyväisenä tuuppi tyhjää saavia. Näppini olivat niin jäässä että hyvä kun sain otettua saavista enään kiinni.
Täytyi hakea uusi saavillinen.


Vihdoin oli kaikki valmista, tarhat siistinä ja hevoset hyvin ruokittuna. Katsahdin kelloani ja tajusin että on päivä ruokien aika. Juuri kun pääsin lysähtämään jääpalikkana lämpimälle sohvalle.. Keräsin viimeiset voimani ja kipitin kottikärryille. Kasasin heinaa kottareihin niin paljon kun ikinä vain sain tungettua ja lähdin tarhoille. Jaoin heinät ja palasin täyttämään kottareita. Kottareita ei tavinnut täyttää kuin kolmesti ennenkun kaikilla oli sopivasti heinää.


Kaivoin Killin hyllystä fleeseloimen ja kääriydyin sen kanssa sohvalle,johon nukahdinkin heti.

[Kat]

11.04.2009 - Juhlahumun jälkitunnelmat

Ajoin pitkästä, pitkästä aikaa Artsin ravitallille. Ja vielä mopollani! Viimein tiet olivat sulaneet siihen kuntoon niin, että pystyin ajamaan mopollani ilman että pelkäsin joka hetki kaatumista. Ei siten, etten muutenkin kaatuisi mopollani. Mutta talvella sen riski on vain paljon suurempi. Kaarsin Artsin parkkikselle, ja jätin urhean peltiratsuni siihen. Pihalla ei näkynyt ketään. Hetken ihmeteltyäni tajusin, että tarhatkin ammottivat tyhjyyttään. Yleensä tähän aikaan hevoset olisivat kyllä ulkona... Kävelin talliin, jossa sain tervetuliastoivotukseksi hirnauksia. Hevoset potkivat seiniä. Kulmani menivät kurttuun. Kävin koko tallin, ladon ja tarhat läpi. Missään ei näkynyt kärsimättömien hevosten ja kanojen lisäksi elämää.

Artsin talossa ei näkynyt valoja, kun kävelin sen pihaan. Jyskytin kuitenkin oveen, varmana siitä ettei kukaan tulisi avaamaan. Siksi olinkin kaatua, kun oven avasi hiukset pörrössä oleva Artsi.
"Mitä sä meluat keskellä aamuyötä?" mies murahti.
"Aamuyöllä? Kello on kuules kaksi päivällä..." naurahdin. Artsi raapi päätään, ja karjaisi sitten: "Ei hemmetti! Hemmetin hemmetti! TAPPI!"
"Onks hevoset vielä tallissa? Milloin sä oikein tulit?" mies kysyi hyppiessään saappaisiinsa.
"Tulin vasta, siellä ne on kärsimättöminä karsinoissaan", kerroin. Samassa Tappi ilmestyi oven suuhun, pelkissä farkuissa.
"Katti?" poika kysyi hölmistyneenä.
"Minäpä minä, teillä taisi mennä vähän lujaa eilen", naureskelin.
"Artsilla joo, mä olin vain lapsenvahtina. Palattiin vasta neljän paikkeilla, oltiin vähän juhlimassa raveja. Tai siis Artsi oli, mulle ei tarjoiltu..." poika murahti ilmeisen näreissään viimeisestä.
Artsi ryntäsi ohitsemme, karjaisten vielä matkalla: "Vipinää kinttuihin, hevoset tarhoihin ja ruoat kans!"

Katsoin hymyillen haukottelevaa Tappia. Tai ainakin tämän hyvin huollettua pyykkilautavatsaa.
"Mennäänkö?" kysyin ja repäisin vastahakoisesti katseeni Tapin kasvoihin.
"Joo", Tappi vastasi ja vetäisi nopeasti naulakosta takin päällensä. Kävelimme vierekkäin talliin, missä Artsi jo talutti kahta hevosta ulos.
"Ottakaa Simo, Harma, Killi ja Myrsky", mies ärähti. Teimme työtä käskettyä, vaikkakin veimme hevoset yksi kerrallaan, emmekä yksi molemmissa käsissä kuten Artsi.

Olimme juuri palaamassa tarhoilta, kun ohitseni lensi keltainen perhonen. Pysähdyin suu auki.
"Pe-perhonen!" ähkäisin Tapille, joka oli pysähtynyt huomatessaan minunkin niin tekevän. Poika huomasi perhosen, ja hymy levisi tämän kasvoille.
"Kevät todellakin tulee, viimein. Jessus sentään! Sitä on todellakin odotettu pitkään", Tappi sanoi ja nappasi minut syliinsä, pyörittäen minua villisti ympäri.

Melusimme ilmeisesti niin paljon kevään huumassa, että Artsikin pisti päänsä esiin tallista.
"Mitä hemmettiä te siellä meluatte? Töitä on vielä paljon!" mies karjaisi ja käveli naama punaisena luoksemme.
"Me nähtiin perhonen!" kerroin iloisena.
"Pitäiskö ton jotenkin liikuttaa mua?" mies murahti.
"Joo, ajattele nyt. Kevät." Tappi puuttui puheeseen. Hetken Artsi oli hiljaa, kunnes karjaisi sitten: "Jumlauta, kevät! Kevät tarkoittaa, että ravit lisääntyy, mikä tarkoittaa, että mun kaakit pääsee lisää kisaamaa, mikä tarkoitta..." mies selitti ja kaappasi minut suureen viinahajuiseen karhunhalaukseen. Mies päästi kuitenkin heti irti tajutessaan mitä oli tehnyt, ja mutisi: "Niin tuota, lannathan ei katoa itsekseen karsioista. Hommiin siitä!"

Lähdimme kävelemään Tapin kanssa tallia kohti, hihitellen. Päästyämme Artsin kuulomatkan ulkopuolelle, purskahdimme nauruun.
"Mä jo pelkäsin hetken, että se on seonnut!" hekotin vatsaani pidellen.
"Ja mä sitä, että joutuisin vahtimaan sua ja Artsia täst edes", Tappi nauroi. Lähdimme nauraen lantaa luomaan.

[Anne]

by Artsi:

20.4.2009

Kloks kloks kloks. Antakaa mun nukkua. Kloks. Hiljaa! Kloks. Mitä perkelettä! Eikö sitä saatana saa nukkua rauhassa? Kloks. Kloks.

Ryömin sängystä. Kolina on saatava loppumaan. Se hajottaa pään, ja pää on jo ennestäänkin hajalla. No, kato perkelettä, ulko-ovi on jäänyt auki ja tuuli paukuttaa sitä kuistin kaidetta vasten. Juuri kun olen vetämässä ovea kiinni huomaan tallin pihalla kottikärryjä työntävän Tapin.


- Tappi perkele, ovi on jäänyt auki, ja se herätti mut!

Tappi pysähtyy, katsoo minuun halveksuen ja jatkaa matkaansa lantakärryjä työnnellen ja mutisten:

- Ehkä äijän ois hyvä herätä muutenkin. Kello on jo yksi.

Tosiaan, vilkaisen rannekelloa, joka on jättänyt ranteeseeni syvän ja punaisen painauman. Viisarit kertovat ajan käyvän jo iltapäivän puolta. Perkele, koneja pitäisi juoksuttaa.

Otan naulakosta tallitakin ja isken saappaat jalkaan. Krapulan kihelmöinti tuntuu sormissa asti ja päästä vippaa, muttei kai auta. Kaakkien sekaan on raahauduttava.

Löntystän kuraista pihaa pitkin kaminahuoneen ovelle. Tuttu, kostea vanhan kivirakennuksen ilma täyttää keuhkoni ja vasta nyt huomaan, että aamutupakka on jäänyt väliin. Kaivelen taskuani ja huomaan kääryleiden olevan lopussa. Voi perkeleen perkele. Siirryn varustehuoneeseen, kaappaan Kopseen kamat ja vien ne latoon, jossa aion liinakon valjastaa. Lampsin Kopseen tarhalle ja yritän maanitella oria luokseni. No, eihän se tule. Perkele.

- Ota porkkana. Taakseni hiipinyt poika työntää käteeni oranssin juureksen ja jatkaa tylsistyneenä omiin puuhiinsa.

Suomenhevosori lampsii portille kaula pitkänä. Aukaisen langat ja annan palkinnon orille. Talutan ravurin latoon ja isken sille valjaat selkään. Katson myös kaviot ja olen tyytyväinen rivin häviämisestä. Hyppään kärryihin ja ohjastan Kopseen tielle. Aurinko paistaa ja lätäköiden täyttämä piha näyttää vähemmän itäblokilta. Ehkä elämä voittaa sittenkin.

- Artsi -

[hina]

Tunsin ihollani kuinka aamu aurinko rupesi heräilemään ja lämmittämään yön jättämää viileää ilmaa. Hevoset olivat ihmeen tyyniä, pojat saatiin ulos ilman häslinkiä, tammat eivät rikkoneet tarhojaan ruokaa odottaessa ja karsinatkin tuntuivat olevan ihmeen puhtaita. Pian alkaisi kesälaitumien tarkastus ja langoitus. Huoh, se vasta olikin mukavaa, varsinkin kun laidun alue ei ollut mitenkään pienoinen..

- No mutta huomenta neitinen, mutisi Artsi tallin ovelta. Ja hymyili. Aivan oikein, hymyili ja vielä ystävällisesti.
- No huomentaa, mitäs tänne kuuluu? Anteeks ettei mua ole näkynyt oikein.. Vastasin hieman nöyränä ja pyörittelin talikkoa kädessäni.
- Eipä tuo mitään, mä olen tässä ollut kuivilla parisen viikkoa, niin pystynyt talliakin hoitamaan mainiosti. Tänään olisi muuten hyvä jos pääsisit ainakin Lotan ja Rambon voisit ajaa renkaat perässä, Myrskyllä käydä kävelylenkin ja ottaa Harman kävelee perään. Jos siis uskot niiden pysyvän hanskassa, ei ne ainakaan viime viikolla ruvenneet mitään keimailee..Niin mä ajan ton Kopseen ja Metkan. Olin juuri avaamassa suuni vastaakseni mutta Artsi jatkoi,
- Ainiin sitten soitin tossa Annelle että jos haluut lähteä mun mukaan niin voitas lanaa Seppeleen kenttä ja maneesi? Mä ajattelin maneesin lanata Foxilla, ja jos saan kastelu härpäkkeen kiini jotenkin niin kastella myös.
- Joo, eli mulle ja Killille jäis se kenttä. Käy hyvin, Vastasin naurahtaen ja jatkoin hommiani.
- Tuun puolentunnin päästä, sillon pitäs ainaki kävely lenkki olla tehty, ja olla valmiina lähtee renkailee mettään. Mä tuun meinaan Metkalle mukaan ku Myrskynkaa lähet.
Nyökkäsin vain vastaukseksi ja lähdin kuskaamaan kottareita kohti lantalaa.

Kävely lenkki oli tehty ja nyt oli Lotta kärryjen edessä. Kärsimättömästi tamma pärskähteli ja kuopi maata jalallaan. En jaksanut komentaa tammaa lopettamaan, annoin sen siis kolistaa kenkiään lattiia vasten. Artsin käytös aamuisesta oli muuttunut, ja selvästi. Hyvä että harja pysyi kädessä. Miehellä ei ollut paitaa päällään ja hiki virtasi pitkin karvaista rintakehää. Jotain Artsi soperteli minulle ja iski silmää. Tähän on kyllä totuttu ravimiesten keskellä mutta pinnani oli täysi, artsilla kesti yhden hevosen hakeminen liki 20 minuutti, ja liki puolituntia laittaa tämä kuntoon.
- Lotta perkele lopeta! Tostahan saa mikreenin.. Artsi murisi Lotan kolisteltua jo hyvän hetken.
Tamma lopetti samantien ja vaihtoi kuopimisen pään heiluttamiseen ees taas.
- Niin voitasko lähteä jo, tää hajoo käsiin kohta ja mullakaan oo aikaa koko päivää tuhlata yhteen hevoseen.. Vastasin ärsyyntyneenä Artsin hidasteluun. Mies teki kaiken hitaasti ja hartaasti. Argh. Hieltä haisevä ja partansa ajamatta jättänyt Artsi ei vastannut, vaan hidasti tahtiaan ja rupesi viheltelemään.
- Ei jumalauta sua! Päästin Lotan irti ketjuista ja hyppäsin vauhdista kärryjen kyytiin. Kevyeesti hölkäten jätin talli pihan taaksemme, jotain se artsi taisi huutaa mutten jaksanut jäädä kuuntelemaan. Viinakin kun haisi,
- Ja muka kuivilla, tuhahdin ja siirsin lotan käyntiin

Palasimme Artsinkanssa samoihin aikoihin tallille ja Kopseesta huomasin ettei takana ollut kovinkaan rankka lenkki, vaikka 'treeni'talukossa niin lukikin.
Patistin Artsin selvittämään päänsä – nukkumaan – ja hoidin itse hevoset pois. Hain metkan ja heitin tammalla pitkän ja hartaan lenkin kuluuttaakseni aikaa. Rambo sai kestävyys treenin, kiersimme Vanhalta louhokselta aina Liekki-Eukon suolta Liekkikosken sillalle. Siihen asti kävimme matkan ravilla, ja tästä kotiin kävelimme. Palattuani tallille pesin Rambon ja heitin ulos syömään. Artsi oli nyt saanut nukkua reippaasti päälle parisen tuntia joten kävin herättämässä äijän.

Yhteis tuumin lähdimme hakemaan Foxia ja Killiä sisätiloihin.

[Kat]

10.06.2009 - Hurjastelua ja desinfiointipontikkaa

Pidin tiukasti kiinni Tapin vyötäröstä, menimme hieman - ei ehkä niin hiemankaan - turhan lujaa Artsille vievällä hiekkatiellä vanhalla mopollani. Tappi oli eilen sitä hieman viritellyt, niin että entinen moponi maksiminopeus 45km/h oli nyt 80km/h.
“Vähän hiljempaa kiltti, ei vanhus kaikkea kestä!” kiljuin pojan korvaan.
“Milloin susta on tullut vanhus?” Tappi karjui takaisin tuulen viimalta. Tökkäsin poikaa kylkeen. “Mä puhuin mun mopostan, en itestäni!”
“Ahaa! No hyvinhän tää kestää!” poika huusi ja kaasutti vielä hieman lisää viimeisessä kurvissa kohti tallipihaa. Se oli kuitenkin virhe, sillä seuraavassa hetkessä tunsin kuinka mopo alkoi kaatua ja lensin kaaressa läheiseen ojaan.

Tömähdin keskelle piikkipuskaa, jossa kierähdin kuperkeikan jos pari, viimein pysähtyen. Makasin hetken paikoillaan, piikkien pureutuessa farkkujeni läpi ihoon. Tappi, päähäni iskostui ja hyppäsin pystyyn välittämättä piikeistä. Riuhtaisin kypärän päästäni ja katsoin vauhkona ympärilleni. Tappia tai mopoa ei näkynyt missään. Pyyhkäisin otsaltani kiharia pois. Käteeni tarttui jotain tahmeaa. Nostin käteni silmieni eteen, ja huomasin että tahmea aine oli verta. Samassa otsassani vihlaisi, olin ilmeisesti saanut haavan otsaan.
“Tappii?!” huusin välittämättä haavasta. Ei se kovin paha voinut olla, kun tuntui aivan samalta kuin käsiin ja jalkoihin tulevat haavat, joita olin nuorena saanut usein. “TAPPII?!”

Kiersin ympyrää, missä hitossa poika voisi olla? Mopoakaan ei näkynyt. Vatsassani alkoi tuntua jo epämiellyttävää huolestumista ja sydän alkoi tykyttää nopeammin. Ei kai täällä ollut mitään vaarallisia hylättyjä kaivoja tai huomaamattomia rotkoja?
“Kirppu? Ooksä okei?” kuului samassa korvan juurestani ja kädet halasivat minua. Pyörähdin ja nappasin tiukasti Tapista kiinni.
“Missä hitossa sä olit?! Miks sä et vastannu mun huutoihin, mä jo luulin et sä olit pudonnu johonki hylättyyn kaivoon tai jotain. Nii ja mis mun mopo, eihän se mennyt rikki?”, mutisin kiukkuisena pojan olkapäähän.
“Mopostasko sä vain huolehdit, pöhkö”, Tappi naurahti ja pörrötti hiuksiani, jatkaen kuitenkin mulkaisustani pelästyneenä. “Mut se on täysin kunnossa, sain sen takas hallintaan kun sä olit lentänyt. Ajettiin metsään missä sain sen pysähtyy. Mun pitää kyl ehottomasti huoltaa ne jarrut, ne on vaaralliset!”
“SÄ et enää yhtään huolla mitään”, sanoin tiukasti ja painoin huuleni pojan omille. Vitaliksen poika kun oli saanut minut melkein varhaiseläkkeen partaalle.

Hetken kuluttua Tappi pomppasi yhtäkkiä pois luotani, karjaisten: “Hemmetti, sähän vuodat verta? Pitääks mun kutsua ambulanssi?! Mikset heti sanonut et suhun on sattunut, Kirppu!!”
“Mitä? Häh?” kysyin kummastuneena, kunnes muistin otsatukan alla olevan ruhjeen. “Se on vaan pintanaarmu, luulisin. Mua ei satu mihinkään, joten lopeta toi!”
“Varmasti? Et siis aio pyörtyä tai mitään kohta jos en vie sua heti sairaalaan?” poika kysyi edelleen epäilevän näköisenä.
“En aio. Nyt näytät missä mun mopo on, haluun nähä ettei se oo kuollut”, tuhahdin ja lähdin kävelemään metsää kohti.

“Mä melkeen unohdin! Et ikinä arvaa mitä mä löysin tuolt metsästä, hyvä kun en törmänny siihen!” Tappi sanoi yhtäkkiä muistaessaan jonkin asian ja lähti raahaamaan minua metsään.
“En ookkaan tiennyt että sä pidät kuusia jotenkin ihmeellisinä”, mutisin.
“Häh? Kuusia? Mä nyt mihinkään kuuseen melkeen törmännyt, vaan…” poika keskeytti lauseen salaperäisesti ja vetäisi minut metsään. Tai ei metsään, enemmänkin pienelle aukiolle metsän siimeksessä. Aukiolle missä oli kummallisen näkönen kattila, tyhjiä pulloja ja pieni nuotiopaikka, sekä minun moponi kattilan vieressä.
“Tadaa: Artsin pontikanpolttopaikka!” poika sanoi virnistellen.
“Täältä se siis aina tulee illalla kännissä!” huudahdin. Tappi nyökytteli innoissaan ja siirtyi lähemmäs kattilaa. Poika nosti kantta ja kurkisti sisään.
“Täähän on melkeen täys! Tätä ei kyl uskalla kokeilla, jos on vaikka viel tekovaihees. Mut miten ois, saisko olla maistiainen?” Tappi kysyi pilke tummissa suklaasilmissään nostaessaan pulloa jonka kyljessä luki “viinaa, rakkaudella Artsi“. Nyökkäsin, eikai Artsi huomasi jos vähän maistaisimme? Mies ei ehkä edes muistaisi koko pulloa, sillä tekstistä päätellen tämä ei ollut ollut aivan selvä sitä pullottaessaan.

Parin maisteluhuikan jälkeen istuimme tukin päällä. Tai minä istuin ja Tappi makoili pää sylissäni.
“Pakko myöntää että se Artsi on aika hyvä tekee pontikkaa”, myönsin käsi Tapin hiuksissa.
“Pitäiskö olla mustasukkainen?” poika kysyi venytellen.
“Tottakai, mä oon aina halunnut miehen joka osaa tehä hyvät viinat. Eli meiän juttu on ohi”, naureskelin.
“Mistä sä tiiät etten mä osaa?” Tappi kysyi noustessaan istumaan.
“En mä tiiäkkään. No osaatko?”
“Sen mäkin haluaisin tietää”, kuului möreä ääni, saaden minut ja Tapin pomppaamaan metrin ilmaan. Pahaksi onnekseni en osunut takasin tullessa enää tukille, vaan kaaduin selkä edellä maahan Artsin jalkojen juureen.

“Tota. Moi!” sanoin yläpuolellani olevalle miehelle. Artsi mulkoili minua, ja sitten Tappia.
“Voisiko joku selittää mitä hemmettiä te teette mun aukiolla?!” mies ärjyi.
“Tota. Me jouduttiin mopo-onnettomuuteen. Mä lensin alas ja Tappi ajoi tänne ennen kuin sai mopon kuntoon ja sit me huomattiin et mul oli haava pääs ja sit me aateltii et tota voitaisiin puhdistaa se tota pontikal, tiekkö desinfioitaisiin haava?” sopersin pikavauhtia. Artsin ilme vaihteli ärtyneestä huvittuneiseksi, päätyen lopulta siihen välimaille.
“Ja me ollaan tiekkö molemmat melkein kaheksantoista. Siis ihan tälleen ohimennen, en tarkota et ois mitään miks meiän pitäisi olla…” sopersin nyt jo tulipunaisena ja kieli solmussa.
“No oliko hyvää?” mies kysyi.
“Oli, tosi!” sanoin valehtelematta.
“Siis oli tosi hyvää desinfiointiin”, Tappi korjasi ja vetäisi minut istumaan viereensä. Artsi äännähti murahduksen ja naurahduksen välimaastoissa olevan äänen, ja murahti sitten normaaliin ääneensä: “Mitä te viel siinä istutte? Kuin olisi jo hakemaan kaakkeja sisään, ei ne sieltä ite talliin kävele! Mä jään tänne… Siivoamaan teiän jälkiä”.
Pomppasimme pystyyn. Tappi kävi hakemassa moponi pontikkakattilan vierestä, ja lähdimme kävelemään tarhoja kohti ennen kuin Artsi muuttaisi mieltään.


joo en missään nimessä innostunut tai mitään tosta pontikasta, pahoittelen : D


Heh, hauska tarina. Kiva kun noita kliksusta löytyviä paikkoja käytetään hyödyksi. Ei nipotuksena, vaan ihan tietoiskuna: valmis pontikka on siinä pontikkasäiliössä. Kattilassa on kotiviiniä tai jotain vastaavaa, jota keitetään --> alkoholi höyrystyy ja kohoaa kattilan päällä olevaan harmaaseen pömpeliin. Alkoholi tiivistyy nesteeksi pömpelin kattoon ja tippuu kourua pitkin säiliöön. =D Semmottiin toimii =)

[Josefiina]

En jaksanut nyt ruveta mitään varsinaista hoitotarinaa skriivailemaan, joten tämmönen.

5.8. - Tallitöitä ja taikuutta

Ehkä terapeuttista, mitä tiedän, on kesken kiireisen työpäivän valjastaa joku random-punapää (siis Elli) pitämään ratsastustunteja ja karata itse läheiselle ravitallille tekemään jotain niinkin arkista kuin karsinoiden siivoaminen.
Äskeinen monimutkainen ja kieliopillisia sääntöjä vastaan taisteleva lause kertoo siis, mitä juuri tällä hetkellä teen: hikoilen ravitallilla, tällä hetkellä viimeisen putsattavan, Harman, boksin kimpussa. Selvää on, etteivät Tappi ja Artsi turhaa stressaa hevosten asumuksien kunnosta. Muutamalla talikon kuopaisulla alukkeista nimittäin irtoaa melkoisesti ammoniakintäyteistä likapurua. Hampaitani kiristellen lappaan kaiken kottareihin, joissa kohta komeileekin jo melkoinen erä eritettä.

Lähden lykkäämään kuormaa lantalaan ja tervehdin samalla Humuliinia, joka hörähtää minulle toiveikkaasti.
”Sori, ei mitään syömistä.” Taputan reippaasti suloisen suomenpienhevosen kaulaa ja kippaan kottikärryllisen lantakasaan.
”Kato ponityttö, mörs!” Vilkaisen taakseni ja näen Artsin, joka myhäilee savuke suupielessä. Sen verran hailakka katse miehen tummissa silmissä on, että aavistelen äijän nauttineen jotain muutakin kuin maitokahvia.
”Kas hei”, tervehdin Artsia huvittuneena. ”Mitä mies?”
”Eipä tässä, iltaa viettelen”, Artsi mörähtää hiukan epäselvästi. ”Maistuisko hörppy?”
”Ai mitä? Jotain sun itsekeitettyjä litkujas vai?” mulkaisen epäluuloisesti miehen ojentamaa sotkuista pulloa.
”Älä nainen dissaa mun käden taitavaa jälkeä”, Artsi sanoo ja tuijottaa pulloa maireasti. ”Tää on kuumin cocktail jota oot ikinä maistanut.”
”Voi olla, mutta ei kiitos.” Teen sanojeni vahvistukseksi torjuvan eleen kädelläni. En todellakaan ole kiinnostunut Artsin kotitekoisista myrkyistä. Ties vaikka saisi sikainfluenssan, tai jotain vielä pelottavampaa.
”No ei väkisin”, Artsi ärähtää. ”On sustakin sentään joskus jotain hyötyä”, hän viittaa sitten kottikärryjä kohti. ”Saisit tulla useemminkin siivoomaan.”
”Sä saisit käydä useemmin suihkussa”, totean kitkerästi ja nyrpistän nenääni. ”Järkyttävä löyhkä, etten sanois.”
”Se on tää mun miehinen aromi”, Artsi köhäisee. ”Saa naisten pään pyörälle.”
Repeän totaalisesti. Kikatan kaksinkerroin. Todella, läpitunkeva hien ja hevosenlannan haju on se, mikä naisiin vetoaa.
”Törkee muija”, Artsi tuhahtaa muka loukkaantuneena. ”Mutta saat ehkä anteeks, kun kerran oot tehnyt tallityöt. Ilmatteeks vielä. Thänks.”
”Kuka sanoi, että mä tein tän ilmatteeks?” virnistän Artsille, ”Tappi lupas mulle Kopseen lainaan, astutetaan sillä pari meidän ponitammaa.”
”MITÄ HELVETTIÄ?!?” Artsin naama punehtuu hetkessä ja hiukan humaltuneille kasvoille leviää raivostunut ilme. ”Ette stna vie mun arvoelikoita minnekään ponitalleille astumaan jotain raihnaisia ikäloppuja kehäraakkeja!”
Hajoan taas, ja minun on pakko ottaa tukea seinästä. Ei tuollakaan jätkällä paljon viiraa.
”Ai, se oli läppä”, Artsi toteaa huojentuneena ja haistaa sitten kulunutta T-paitaansa. ”Uhhuh, melkonen lemu kieltämättä. Lähe kahville, Tappi on siellä. Mä käyn sillä aikaa pesulla.”
”Ootko varma, että sä voit pestä pois ton miehisen aromin”, kiusoittelen Artsia naureskellen ja saan melkein pullosta päähäni.

Astun Artsin edellä sotkuiseen eteiseen ja raivaan tieni oikealle, tupaan. Artsi painuu suorinta tietä suihkuun. Tappi istuu olohuoneen sinisellä sohvalla ja lätkyttää pleikkaria innoissaan. Minut huomatessaan hän nyökkää yllättyneesti. ”Moi, mitä sä täällä?”
”Kävin siivoon karsinat”, vastaan ja istahdan pojan viereen. En voi olla hihittämättä, kun Katin poikaystäväksi vakiintunut Tappi hakkaa pelikonsolin näppäimiä tuskastuneena, kun valkoinen ralliauto ei liiku ruudulla niinkuin pitäisi.
”Haluutsä jotain juomista”, Tappi havahtuu kun telkkarissa vilkkuu isolla teksti GAME OVER.
”Joo, mitä teillä on”, nousen ylös ja tallustan ujostelematta kaapeille.
”Jääkaapissa on kokista, sähän et juo sumppia”, Tappi avittaa. Otan puhtaan lasin ja kaadan itselleni jääkylmää limsaa.
”Eiks teillä oo astianpesukonetta”, huomaan istuessani pöydän ääreen ja napatessani pöydällä olevalta lautaselta pullasiivun.
”No ei”, Tappi puuskahtaa, ”kuulemma maksaa liikaa ja on turha vekotin. Ja lehmänpieru, sanon mä. Artsi ei edes tiskaa ikinä, mä saan hoitaa kaikki kotityöt.”
”Älä nyt, sustahan tulee sitten kiva pikku kotiorja Katille”, huomautan virnistäen.
”Haistas ny”, Tappi pyöräyttelee silmiään ja hakee itselleen kahvia seuraani istahtaen.
”Menikö Artsi suihkuun?” poika kysyy epäuskoisena, kun jostain kantautuu juoksuvan veden ääni. ”Senhän motto on, että tosimies käy pesulla kaks kertaa vuodessa: jouluna ja juhannuksena.”
”Ne on nää mun taikavoimat”, selitän tärkeänä.
”No oot joo aika Potter”, Tappi antaa tunnustusta. ”Tohon en pysty mäkään, ja oon sentään sen serkku.”

Tappi keskittyy pullapitkon tuhoamiseen ja minä uppoudun pöydällä lojuvaan Hevosurheiluun. Vähän ajan päästä Artsi tallustelee huoneeseen puhdas T-paita ja Adidaksen verkkarit yllään. Mies kaappaa jääkaapista oluen ja heittäytyy olohuoneen sohvalle tyytyväisenä ähkäisten.
”Kuule Tappi”, mies lausahtaa hetken päästä, ”pitäiskö sen Katin muuttaa meille?”
Tappi nostaa katseensa hitaasti, silmät lautasen kokoisina. Pojan leuka loksahtaa auki ja hän tuijottaa vuorotellen Artsia ja vuorotellen minua. Kohautan hartioitani yhtä ällistyneenä; nyt minäkään en tajua, missä mennään.
”M-m-itä sä nyt horiset?” Tappi saa lopulta mongerrettua epäselvästi.
”No sitä vaan”, Artsi rykäisee, ”ettäku näistä naisista on tietty hyötynsä. Ponityttöki siivos tallin tosta noin vaan. Katti vois aina tehä safkat ja siivota...”
”Tota noin”, Tappi keskeyttää hillitöntä naurua pidätellen, ”sä et taida tuntea mun tyttöystävää kovinkaan hyvin?”
”Mä en yhtään ihmettele että sä oot viihtynyt vapailla markkinoilla”, minä säestän Tappia tirskahdellen. ”Tollasilla kriteereillä ei kovin moni nainen käy kuumana, vaikka sulla oiskin kuinka miehiset aromit...”
”Kat ei todellakaan muuta meille”, Tappi lisää vakavana, ”vaikka se mun ykkösnainen onkin. Artsi, pitäiskö sun rajoittaa tota kaljotteluas? Alkaa todellisuus ja haavekuvat sekottua jo huolestuttavasti.”
”Turvat umpeen”, Artsi käskee lempeästi. ”Mutta mä en tosissaankaan ymmärrä, miksi se muija ei vois muuttaa meille, kun te kuitenkin muhinoitte kaikki yöt sun huoneessa.”
Tappi muuttuu sekunnin sadasosassa paloautonväriseksi ja mutisee jotain kadonneesta puhelimesta poistuen äkkiä paikalta. Minä haen lisää kokista ja narskutan loputkin pullat parempiin suihin.

”Jossu?” Artsi urahtaa hetken kuluttua.
”Mm?”
”Et sä haluais muuttaa meille?” mies kysäisee naurua äänessään.
”Imase”, vastaan kuivasti ja nousen pöydästä ylös. ”Adios, mun pitää mennä auttaa iltatallissa.”
”Tarjous on vielä voimassa”, kuulen Artsin huikkaavan ennenkuin suljen ulko-oven perässäni.
Ihan pimee äijä.