Siken hoitovihko

[Pipsa]

17.huhtikuuta Laitumella on hyvä olla



Pipsa & Sikke

ps. taustalla valkeana plänttinä näkyvän pulleron olisi tarkoitus esittää Pikkua (:

[Pipsa]

21.huhtikuuta 2009 Maastolenkillä ajatuksia selvittämässä

Mykistyneenä tuijotan oleskelutilan television ruutua, jossa on sanoja, joita minun pitäisi laulaa, mutta kurkustani ei tule ulos pienintäkään äännähdystä.
- Pipsa heei, mäkin lauloin! Nana hihkaisee. - Eikä täällä oo ketään muuta kun mä ja sä.
- Ei onnistu, huokaisen laskien mikin kädestäni tuijottaen murhaavasti Ellin tallille raahaamaa musiikkivehjettä, joka oli tänään ollut erityisen suosittu, olihan se tänään vasta tallille raahattu.
- Pipsa kiltti, mä pyydän, tyttö vilkaisee minuun anellen. - Kilttiii…
- Okei, mä yritän, huokaisen. - Laita joku hyvä biisi tulemaan.

Jännittyneenä asetun paikoilleni kahmaisten mikin käteeni ja kuunnellen musiikkia.
- Tiedän että on yö, kun saavut kotiisi pimeään, aloitan hiljaa laulamaan hiljaa Nanan valikoimaa Eppu Normaalin Tahroja paperilla kappaletta.
- Yksinäisyys lyö, sanomatta nimeään, kun luet kirjeeni kaiun kuulet, tahrat näet joita sateeksi luulen, jatkan hieman vapautuneemmin. Kova äänisemmin jatkan laulua lopettaen sen hymyssä suin.
- Bravo Pipsa, Kristianin ääni kantautuu korviini. - Sähän voit mennä ens vuonna Idolssiin. Salamasti käännähdän ympäri, nähdessäni Kristianin, Wearin ja jonkun aivan tuntemattoman, ilmeisesti Kristianin kaverin.
- Miten te…? huokaisen punastuen läpikotoisin.
- Ja sä et sanonu mitään ja oot olevinas hyväkin kaveri! kivahdan Nanalle kääntyen tästä poispäin.
- En mä tajunnu että sä suuttuisit, tyttö mumisee hämillään. - Ja sitä paitsi siehän lauloit hyvin.
- Todellakin, murahdan lähtien pyyhältämään tallin lisäosaan Siken luo.

- Moro, tuhahdan happamasti vuononhevoselle, joka tunkee päänsä lähes kiinni taskuuni yrittäen etsiä herkkuja. - Ei heru herkkuja, uskosit, puuskahdan tylysti, suurimmakseen osaksi siksi, että nolotti. Ärähtäen raahaudun harjapakin ääreen, kantaen sen mukaani karsinaan ja ryhtyen harjaamaan reippain vedoin ponin puhdasta karvaa. Pikaisesti putsaan tamman läpikotoisin ja käännyn satulahuoneelle päin.

Pieni hetki ja ponitamma kulkee metsätiellä pää alhaalla. Aurinko paistaa lämpimästi ja linnut sirkuttavat ikuista lauluaan. Kaksi valkeaa joutsenta lipuu sinisellä taivaalla tuleen heiluttaessa puun tummia oksia. Huokaisten vedän syvään henkeen luonnon tuttua ja turvallista rauhaa nojautuen taaksepäin tamman paljaassa selässä. Poni liikkuu eteenpäin rauhallisin ja rennoin askelin.

Hyväntuulisemmin hoputan vuononhevosen reippaaseen raviin. Maisema vilahtelee ohitsemme tasaista tahtia, minun tuntiessa ilmavirran kasvoillani. Annan tamman kiihdyttää askeltaan, keventäen tiheään tahtiin selässä. Poni heittää takapäänsä matalalle ilmaan, jatkaen innokkaasti raviaan.
- Soojaa, neitiseni, naurahdan selästä, pysäyttäen tamman nyt käyntiin vasten ponin tahtoa. - Kukas tuolta tulee?
Minua ja ponia kohti ravaa ratsukko, ja tunnistankin hevosen Seraksi. Parivaljakon ollessa enää muutaman metrin päässä meistä, tunnistan ratsastajankin Anneksi.
- Hei! nainen hymyilee iloisesti, hidastaen ratsunsa käyntiin.
- Moi, hihkaisen taputtaen samalla ponini kaulaa.

Sikke hirnahtaa hiljaa sen ohittavalle tammalle, vilkaisten tähän nopeasti. Ehdittyämme jo melkein liekkijärvelle saakka, käännän tamman valmistautuen paluu matkaan. Matka sujuu yllättäin luulemaani nopeammin, meidän palatessa pian takaisin valossa kylpevään talliin. Näen minulle tutuksi tulleen tytön kävelevän hieman kauempana, miettien nopeasti mitä sanoisin.
- Nana, aloitan katsoen tyttöön. - Mie huusin ihan turhaan, sori.
- Ääh, ei se mitään, tyttö naurahtaa. - Mut mä korvaan sen sillä, että sä ja Kristian tuutte miun ja Miron kaa elokuviin, siellä pyörii kuulemma joku hyvä elokuva.
- Miron? vilkaisen tyttöön silmät pyöreinä. - Oliks se se poika joka oli Kristianin kanssa kattomassa, kun lauloin?
- Juu, tyttö vastaa lyhyesti hymyillen.
- Uuuu, Nana on ihastunut! naurahdan Nanan leikillään yrittäessä pamauttaa minua.

Pipsa & Sikke

[Pipsa]

2.5.2009 Näyttelyihin harjoittelemassa



Tässä samalla nyt ilmoittelen, että Sikke sai sitten Fn-arvonimen (:

Onnea! ~ Josefiina

[Pipsa]

7.4.2009 Myöhäistä vapun viettoa



Pipsa & Sikke

[Pipsa]

10.toukokuuta 2009 Melkein kesä.

Paiskaan kirjan päin seinää, odottaen kuinka se mäjähtää seinään.
- Pipsa, mitä ihmettä teet?! tuttu uninen ääni karjaisee alakerrasta.
- En mitään, en yhtikäs mitään, mutisen hiljaa itselleni, katsoen kirjan etukantta. Taas yksi kirja, jossa elämä olin kuin unelmaa ja plääplääh. Minua oli alkanut tympimään kirjat, joissa kaikki päättyi aina hyvin, ongelmat ratkesivat ja elämä palasi taas raiteilleen. Hitaasti nousen istualleni, kaapaten kännykkäni mukaan suunnaten alakertaan.
- Mihin olet lähdössä tähän aikaan? isäni kysyy tylsän näköisen aamulehden takaa.
- Ajattelin kävästä tallilla, voisit sie viedä? kysyn yrittäen näyttää mahdollisimman anovalta.
- Aina sinnuu täytyy kuskailla paikasta toiseen, mies huokaisee laskien lehden pöydälle.
- Ostasit sitten sen skootterin! ärähdän nopeasti.

- Meillähän oli sopimus, joko hevonen tai skootteri, ja sie päätit ottaa sen hevosen, mies tuhahtaa nousten kuitenkin ylös punaisesta nojatuolista. Hiippailen nopeasti eteiseen, kiskaisten nopeasti kengät jalkaani. Isäni vetää hitaasti takkinsa päälleen, kaapaten autonavaimet pöydältä.
- Etkö ota takkia? mies kysyy minulta avaten varovaisesti ulko-oven.
- En, tuskin siellä tarttee ja onhan miulla kaapissa yks varatakki, selitän astuen ulos ovesta, sulkien sen varovaisesti takanani.

Pian harmaasininen auto lähtee hitaasti liikkeelle, minun suunnitellessani talli aikataulua. Radiossa soi Maria Menan All this time, minun hyräillessä kappaleen tahdissa. Tutut maisemat vilahtelevat ohitseni nopeaa tahtia, huomatessani taivaalle pienen linnun.
- Hei, tuolla on pääskynen! kiljahda katsoen vielä tarkempaan korkealla lentävää lintua.
- Missä? isäni mumisee katsoen sivuilleen. - Ai tuo vai?
- Ei pöljä, toihan on ilmiselvä harakka, kyllä mie nyt sen ja pääskysen erotan. - Nyt on melkein kesä.
Auto kääntyy pian Seppeleen pihaan, minun hypätessä ulos autosta.
- Heippa! mumisen paiskaten autonoven kiinni, katsoen hetken loittonevan autonperään.

Harppoen astelen talliin, joku tuntuu ällistyttävän hiljaiselta.
- Onks täällä ketään? huhuilen vilkaisten tyhjiin karsinoihin ällistyneenä. Huokaisen syvään, toiset olisivat varmaan maastoretkellä keskenään, tai ratsastamassa vaikka kaupunkiin. Aina minä olin se hidas, joka jäi retkien ulkopuolelle. Pakostakin oloni tuntuu pettyneeltä, niin kovasti olisin halunnut mukaan, jos muut olivatkin maastossa. Kurkistan Pampulan karsinaan, joka ammottaa tyhjyyttään, siis sekin oli otettu retkelle mukaan. Tuhahtaen hiippailen oman ponini karsinalle, sen hörähtäessä minulle hiljaa.
- Heippa kulta, hymyilen varovaisesti taputtaen sen kaulaa hellästi. - Mitä jos me tehtäskin kahden kunnon maastolenkki?
Poni heiluttaa päätään ylös ja alas, näyttäen selvästi tylsistyneeltä. Tyydyn katsomaan tuon hyväksyvänä vastauksena, pujahtaen sisään tamman karsinaan. Pujotan sille sen oman riimun päähän, napsauttaen vielä siihen riimunarun kiinni.

- Mennään nyt harjauspuomille, on kuitenkin näin nätti ilma, mumisen nostaen harjapakin vielä syliini. Poni seuraa minua kuuliaisesti, aina harjauspuomille asti. Lasken pakin maahan, sitoen pikaisesti tamman kiinni puomiin.
- Tehdään siusta koko tallin kiiltävin hevonen, naurahdan kaapaten käteeni vaaleanpunaisen harjan, jonka olin saanut jostain syystä muutama päivää sitten äidiltäni. Tamman karvasta nousee ilmaan pieni pölykerros, joka leijailee aivan naamalleni.
- Hyh, tuhahdan ravistaen likoja pois itsestäni, näyttävästi olisi täytynyt ottaa melkein happinaamari.

Tamma katsoo minua hetken suoraan silmiin, nyt vasta tajutessani kunnolla, kuinka onnekas olinkaan loppujenlopuksi. Yhä pystyn muistamaan kun jouluaattona kuulin saavasi Siken Seppeleeseen, ja sen kuinka Mariel oli myynyt sen minulle. En ollut yrittänyt tallipaikkaa aivan tosissani, olin miettinyt jonkun muun saavan sen. Ja kun kuulin sen olevan minun, olin hyppinyt riemusta.
- Sikke, äläs viiti, naurahdan hevoselle, joka hamuilee taskuistani herkkuja. Vilkaistessani harjauspuomin toiseen päätyyn istuu siinä pieni harmaa västäräkki.
- Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, peipposesta ei päivääkää, virnistän iloisesti. - Melkein kesä.

Pipsa & Pampula

54 Kerta

[Pipsa]

19.huhtikuuta 2009 Maastoilua tammojen kanssa

Yhteishoito Pampulalle ja Sikelle





- Tuus nyt pallero, haukottelen leveästi lähtien löntystelemään eteenpäin Siken, oman vuononhevosen madellessa riimunnarun toisessa päässä. Päivä, tai siis sen alku näyttää varsin mukavalta, ja sitä se saisi ollakin vastapainoksi kevään kylmille keleille. Koko päivä menisi luultavasti talleilla. Joskus olin jopa miettinyt jostakin hevosestani luopumisesta, mutta se ei kyllä tulisi kuuloonkaan, niin sympaattisia karvakorvia jokainen niistä oli. Päätäni pudistaen tömistän vähäiset lumet kengistäni työntäen tallin oven auki. Poni pärskähtää tallustellen tyytyväisen näköisenä karsinaansa.
- Loviisa, käyt sie hakemassa Pampun sisälle? hihkaisen hymyilevälle tytölle. - Mie voin tulla mukaan jos haluut?
- Joo, tyttö hymyilee iloisesti. - Tuu sie varmuuden varalta, ettei ponit pääse karkuun. Ei ois kivaa jahata niitä koko päivää. Hymy leviää kasvoilleni, sopi hyvin, että hoitoponini toisena hoitajana toimi iloinen henkilö. Naurahtaen lasken Siken karsinaansa, lähtien kipittämään Loviisan perässä.

- Pampulaa! nuori tyttö hihkaisee pienen ponin kohottaen päätään. Harja hulmuten tamma pistä töppöstä toisen pinkaisten hurjaa vauhtia portille tarhan kauimmasta nurkasta esittäen samalla hienon pukkisarjan.
- Energiaa taitaa riittää, naurahdan tytön pujahtaessa sisään tarhaan ponia maanitellen. Kiltisti poni antautuu kiinni, lähtien nuoren tytön perässä löntystelemään sisälle talliin. Minä kuljen parivaljakon perässä leveästi hymyillen, Loviisa oli juuri täydellinen ihminen apuhoitajaksi Pampulalle.

- Tuota jos käytäs kysymässä Jossulta jos voisit tulla miun kaa maastoon Pampulla? hymyilen tytölle.
- Joo! Loviisa hihkaisee. - Mennään! Nauraen hipsin tytön perässä toimistolle.
- Jossu, voinks mie mennä Pampulla maastoon, Pipsa tulis Siken kanssa mukaan? tyttö aloitaa.
- Ootas, katson onko sillä tunteja… nuori nainen hymyilee siskolleen. - Ei ole tunteja, vot mennä.
- Jes, oot paras sisko! Loviisa virnistää.

Pikaisesti kaarran ponini karsinalle hyväillen sen suurta päätä. Vuononhevonen hörähtää herttaisesti tunkien päänsä syliini.
- Turha yrittää, ei onnistu, herkkuja ei tipu, virnistän ponille joka vilkaisee minuun nyrpeänä.
- Mutta kohta lähetään maastoon! hihkaisen tammalle raahaten harjapakin sisälle karsinaan ja ryhtyen reippain vedoin harjaamaan tamman vaaleaa turkkia. Sikke uinuu hiljaa paikoillaan vasenta takajalkaansa lepuuttaen.
- Pärjäilet sie? hymyilen vuononhevosen takaa Pampulan karsinassa hääräilevälle Loviisalle.
- Joo, tyttö naurahtaa. Hymyillen ryhdyn puhdistamaan tammani kavioita.

Pikaisen harjauksen ja lukuisien ilmassa lentelevien karvojen jälkeen ovat molemmat ponit valmiina maastolenkille seisoen pihalla varusteet päällään.
- Saat sie kiristettyy sen vyön? hymyilen.
- Ääh, en, tyttö ähkäisee. - Sie oo kuule kauheen pallero poni.
- Se on, virnistän. - Piekkö vähän aikaa Sikkeä?

Reippaalla otteella ryhdyn kiskomaan satulavyötä tiukemmalle.
- Eiköhän se nyt pysy, huokaisen kiristäen pikaisesti vuononhevoseni satulavyön, kiskoen jalustimet alas ja nousten selkään. Pian Loviisakin istuu Pampulan selässä ja matka maastoon voi alkaa.

Tamma kulkee eteenpäin pää korkealla varman oloisesti marssien shetlanninponin kipittäessä perässä. Linnut sirkuttavat puiden oksilla kaunista lauluaan ja aurinko mollottaa sinisellä taivaalla tuoden mukavaa lämpöä päivään. Tuulen virekkään ei kulje tyynessä päivässä ja päivä näyttääkin lähes täydelliseltä.
- Ravataan! Loviisa hihkaisee takaapäin. Hymyillen kosketan tamman kylkiä sen lähtiessä ravaamaan lennokkaasti kiemurtelevaa tietä pitkin.
- Yrittäkääs pysyy perässä! virnistän kevennellen tamman reippaan askeleen tahtiin.

Sikke & Pipsa

[Pipsa]

20. toukokuuta 2009 Sikke ja pikkukaveri



Sikke tutkaili innoissaan pientä kissaa, joka pian kuitenkin häipyi kotiinsa päin.

Ja pahoittelut siitä, että tuo kissa näyttää aivan apinan ja lehmän sekoitukselta.

Pipsa & Sikke

[Pipsa]

21.toukokuuta 2009 Temppuilua ja tarhanvaihtoa

- Pipsa, käykös siulle, jos veisit Siken toiseen tarhaan? Anne huikkaa kurkistaen sisään oleskelutiloihin.
- Joo käyhän se, nyökkään nousten ylös vihreästä nojatuolista.
- Hyvä, kiitoksia. Miun pitääkin tästä lähteä, nainen nyökkää kadoten ulos ovesta.
- Mie meen nyt vaihtaa sen Siken toiseen tarhaan, huikkaan sohvalla istuville Nanalle ja Wearille.

Reippaasti hipsin alas portaikkoa, pujahtaen ovesta ulos lämpimään kevätpäivään. Jo kaukaa huomaan Siken juoksentelevan ympäri tarhaa, muut ponit olivat jo siirretty.

- Otas nyt iisisti, mumisen itsekseni, katsoen huolestuneen näköistä ponia.

Tamma näyttää siltä, kuin aikoisi hypätä aidan yli.
Minut huomatessaan tamma tuntuu rauhoittuvan hieman, minun sujahtaessa portin ali tarhaan.

- Heippa pallero, mumisen ojentaen tammalle leivänpalan. Tyytyväisesti poni pärskähtää rouskuttaen leipäpalaa äänekkäästi. Kliksautan riimunarun kiinni, lähtien kävelemään Sikke perässäni kohti aitaa. Tamma nostaa päänsä korkealle lähtien tanssahtelemaan vierelläni.

- Hei iisisti, mikäs sua nyt vaivaa? naurahdan kiertäen suuren vesilammikon kaukaa tamman polskutellessa sen läpi. - Kiva, murahdan, tiedossa olisi siis lisää harjausta. Hyräillen käännyn tarhalle päin vilkaisten viereisessä tarhassa innoissaan ravaavaa Leeviä. Sikke kiskaisee päänsä ylemmäs hirnahtaen kimeästi. - Hei kuules neiti! Nyt kunnolla senkin possu, murahdan laskien tamman irti tarhaan, johon se lähtee pirteästi liidellen.

Pitkin ja liitävin askelin vuononhevonen ravaa aidalle vilkaisten Leeviä kiinnostuneena hirnuen.
- Äh, oishan tää pitäny arvata, murahdan lysähtäen nojaamaan aitaa vasten. Ponit vilkuilevat toisiaan innoissaan kummankin hirnahdellessa kimakasti.
- Sikke alahhan rauhoittua tai lähet sisälle! komennan tammaa tiukentaen otettani velttona roikkuvasta riimunnarusta. Käskyistäni huolimatta tamma jatkaa Leeville hirnahtelua, katsellen tätä kiinnostuneena.
- Nyt pois sieltä! ärähdän vilkaisten poniin, joka ei tunnu kuulevan mitään. Huokaisen, ellei tuo tamma kohta alkaisi rauhoittua, joutuisin siirtämään sen pois.

- Sikkepä käy kuumana, taakseni tullut Anne ällistelee. - Sen voi kyllä siirtää pikkutarhaan.
- Juuh, se on varmaan paras, myönnän pujahtaen aidan välistä sisään tarhaan. - Sikke, tänne! Hetken poni vilkaisee minuun päin, hirnahtaen jälleen kimakasti. Ärsyyntyneenä huokaisen syvään kävellen rauhallisesti tamman luo, kiinnittäen riimunarun kiinni riimuun.
- Nyt mennään, mumisen lähtien palaamaan portille, ponin seuratessa minua vastahakoisesti. Anne on avannut jo portin, minun pujahtaessa hevonen perässäni sen ohi, lähestyen nopeasti minitarhaa.

Pystyharja heittelee päätään, samaan aikaan kiskoen kohti tallia. Pysäyttäen tamman vilkaisen nopeasti kelloa kännykästäni, joka näyttää 10 vaille kahdeksaa. Nopeasti päätän viedä ponin sittenkin talliin, samalla säästäisin iltavuoron tekijän hakemisen vaivalta. Huomaan hallakon olevan yhä hieman hermostunut, ja sen vilkuilevan koko ajan oritarhalle päin. Kiskaisen raskaan oven auki, sulkien sen perässämme.
- Hei nyt rauhoitu! älähdän taaksepäin potkaisevalle tammalle, vilkaisten siihen epäuskoisesti. Mahdollisimman nopeasti vien ponin karsinaansa, jättäen riimun hetkeksi sen päähän. Suljen varovaisesti oven, jääden hetken ajaksi seuraamaan hevosta. Poni paukauttaa jalallaan seinää, minun huokaistessa syvään.
- Oho, sehän käy hermona, taakseni ilmestynyt Kristian virnistää, vilkaisten minuun suloisesti hymyillen.
- Se on Sikke, totean hieman happamasti, ponin lopettaessa paukuttelu, ja siirtyen mutustamaan heiniään.

- Tuota, haluisitkos kyydin kotiin? Kristian hymyilee katsoen minua suoraan silmiin.
- Mikä ettei, nyökkään pujahtaen vielä nopeasti oman ponini karsinaan. Puhuen tammalle hiljaa pujotan riimun pois sen päästä, silittäen vielä hetken sen vaaleaa kaulaa.
- Hyvää yötä, kuiskaan ponille astellen pojan kanssa ulos tallista.

Pipsa & Solsikke

[Nana]

Honey honey ~ 24.5.09

Päivä oli tavattoman kaunis; koivujen lehdet olivat auenneet jo ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tallin tuoksu oli huumaava, mutta ihmekkös se, kun ei ollut käynyt tallilla taaskaan pitkään aikaan. Iloinen puheensorina kantautui kauempaa punaisesta tallirakennuksesta, mutta miellyttävä hirnunta kuului aivan vierestä.

''Sikke!'' huudahdin ja ryntäsin täyttä päätä reilusti pulskistuneen vuoniksen luokse. Tartuin rivakasti kaulaan ja halasin sitä lujin ottein. Tamma yritti peruuttaa hiukan, mutta rauhoittui sitten paikalleen ja seisoi ylväästi tarhan korkeimmalla kohdalla. Otin harjasta tukevan otteen ja kiedoin sitä hennosti pikkurillini ympärille.

''Pian on kesä. Ja sitten me nähdään... usein! Varmasti. Mä lupaan..'' selitin tummilla silmillään minua tuijottavalle ponille. Se pärskähti varovasti ja hieroi turpaansa vaaleaa paitaani vasten.

Nappasin päitsistä kiinni ja pidättelin portista rynnivää tammaa. ''Minulle .. ET NOIN TEE!'' hermostuin Sikelle. Peruutin sen portista takaisin sisään ja yritin uudestaan – nyt kävellen itse ovesta ensin.

Iltapäivän kaunein hetki, ajattelin mielessäni. Olihan se, kun linnut viimein asettuivat raakkumasta, ja puiden kaunis humina yhdistyi veden liplatuksen kanssa sulosoinnuiksi.

Vein Siken karsinaansa ja harjasin sen nopeasti huomatessani ajan kulun ja sen, ettei olisi enään paljon aikaa olla tallilla. Kiskaisin vetosolmun auki ja houkuttelin tammaa ottamaan kuolaimet suuhunsa ilman vastaväitteitä.

''Pipsa!'' huusin tytölle joka ilmestyi paikalle juuri parahiksi. ''No?'' hän vastasi. ''Sitä vaan, että menisitkö ilman satulaa, pliiiiii-iiiiis..'' anelin. Pipsa nyökkäsi minun mutristaessa huuleni anelevaan ilmeeseen.

''Sopisko muuten että otettas Sikelle...'' Pipsa aloitti meidän rientäessä keskustelemaan.

Kiire tuli, ei ehitty sinne ajolenkille.

[Pipsa]

25. toukokuuta 2009 Treenailua ja salaisia herkkuja

- Pehmeä käsi ja kunnon asetus! Anne komentaa. - Jaksaa jaksaa!

Aurinko paahtaa selkääni keventäessäni ilman jalustimia vuononhevoseni reippaassa ravissa ylläpitäen samalla vauhdin tempoa.

- Suunnanvaihto ympyrällä ja harjoitusravia! nainen jatkaa napakkana. Helpottuneena istun alas tamman raviin, joka ei onneksi ole niitä vaikeimpia. Yllättäen poni muuttuu rennommaksi.

- Nyt se menee oikein hyvin, tämä hymyilee. - Lopetetaan nyt, kun vielä hyvin menee. Tyytyväisesti hiljennän Siken käyntiin taputtaen sen vaaleaa kaulaa. Onnekseni olin tallilla törmännyt, siis aivan kirjaimellisesti, Anneen, joka oli kysynyt kaipaisinko tunnin pitäjää.

Hätkähdän ajatuksistani pyyhkäisten hikeä otsaltani ja antaen ohjien valua pitkiksi. Puolentoista tunnin treeni oli jättänyt jälkensä niin minuun kuin tammaankin. Jalkani tuntuvat veltoilta roikkuessaan tamman kylkien vieressä. Rentojen loppukäyntien jälkeen käännän vuononhevosen kaartoon ottaen jalustimet pois sen kaulalta, kehuen poniani ja liusuen alas sen selästä.

- Nanaa, tuukko auttaa minnuu tän kanssa? kutsun talliin päin menossa olevaa tyttöä, joka kääntyy minuun päin.

- Plääh, joojoo, tämä naurahtaa tallustellen harjauspuomille sidotun Siken luo.

- Alota sie vaikka, miun pitää käyä hakemassa litra juomista ja kiskomassa nää saappaat jaloista, huokaisen lähtien hoipertelemaan talliin päin.

Huojuen työnnän auki oleskelutilan oven lysähtäen sohvalle ja ryhtyen kiskomaan ruskeita nahkasaappaita puutuneista jaloistani. Voimakkaan kiskomisen jälkeen on molemmat saappaat poissa, ja käännyn jääkaapin puoleen, sillä sieltä löytyisi oma ihana Coca-Cola pulloni, joka varmasti viilentäisi kunnolla. Juotuani tarpeeksi lähden alakertaan, suuntana raikas ulkoilma, jossa ihastuttava pullamahani odottelisi.

- Mikäs siulla kesti? Nana virnistää. - Meni yli puolituntia, täsmälleen sanottuna 34minuuttia.
- Ihme ettet sekunttejakin laskenut, naurahdan vilkaisten kiiltäväksi puhdistettua ponia. - Ooi kiitos, onneks Sikellä on hoitaja!
- Ja aina vaan mäkätetään, tyttö puuskahtaa muka suuttuneena. - Jäkätijäkä….

- Mitä kultamuru? hymyilen tammalle silittäen sen tukevaa kaulaa. - Otahhan porkkananpalanen kun olit niin kiltisti.
- Pipsaa, se lihoo piloille, Nana hymähtää. - Kohta se on kun jalkapallo jolla on jalat!
- Juu juu, yks pala vaan, naurahdan. - Viet sie Sikkesen tarhaan? Miun pitää lähtee ihan kohta.
- Joo vaikka, tyttö hymyilee.

Kiirelllä kipitän yläkertaan napaten kamani sieltä ja lähtien painelemaan takaisin ulos, jos olisin nopea, voisin keretä rapsuttelemaan poniani vielä hetken, ennen kuin kyytini saapuisi. Seisahdun aloilleni, vilkuillen tarhassa olevaa tammaa, joka seisoo Nanan vieressä.

- Jaa kukakohan sen hemmottelee piloille? hihkaisen tytölle, joka kiireessä vetäisee porkkananpalan piiloon reveten nauruun.

Pipsa & Sikke

[Pipsa]

27. toukokuuta 2009 Always

Istun hiljaa aloillani kuunnellen juoruja, valheita minusta. Tällä kertaa olin kuulemma hakannut Pampulaa, eilen taas olin kuulemma potkinut Siken kylkiä kannuksilla. Kohottaudun nousten seisomaan, lähtien hiippailemaan kohden tuntilaisten porukkaa.

- Näit sä miten se Pipsa eilen löi Pampulipompuli-kultaa? Mä kerron Josefiinalle ja musta tulee sen uus hoitaja, siistiin punaiseen t-paitaan pukeutunut tyttö rehentelee kavereilleen.

- Eikä! Se on kyllä oikee luuseri, sie oisit paljon parempi hoitaja sille, 14-vuotta lähentelevä tyttö toteaa. – Ja Sikke raukkakin, se hakkaa sen kohta hengiltä.

Tytöt hiljenevät pikavauhtia huomatessaan minut.

- Luusereita ovat ne, jotka eivät uskalla tulla päin naamaa luuseriksi haukkumaan, hymähdän vilkaisten näihin jäätävästi.

- M-me ollaan täysin samaa mieltä, ensin puhunut tyttö änkyttää.

- Et kehtais valehdella? naurahdan nauttien katsoen tyttöjen alistuvaa, samalla hämmentynyttä ilmettä. - Ja enköhän mie ite päätä, mitä hevoseni kanssa teen ja mitä en?
Nokka pystyssä käännyn ponini karsinalle, sen työntäessä karvaisen päänsä luokseni.

- Mitäs tyttö? hymyilen rapsuttaen haikeasti tammaa. Avaan oven, astuen sisään karsinaan vilkaisten ponia. Yllättäen kyynel vierähtää silmäkulmastani vuononhevosen painaessa päänsä syliini. Se todellakin oli parasta mitä saattoi olla – joku joka välitti ja rakasti vilpittömästi. Tamma nostaa päänsä ja katsoo minuun viisain, lempein silmin. Hätkähdän, kuinka paljonkaan tuo katse muistutti Bertiä. Tarkemmin katsottuna molemmat vuononhevoset olivat yllättävän samankaltaisia, ei ulkonäöllisesti, vaan sisältäpäin. Molemmat vilpittömiä, rakastavia ja ymmärtäväisiä. Sitä kai rakastinkin kaikissa eläimissä, niiden vilpitöntä olemusta. Ne välittivät vilpittömästi ollen ymmärtäväisiä.

Halaan tamman kaulaa vetäen syvään henkeen sen lämmintä ja kodikasta tuoksua. Huokaisen kääntyen poispäin. Jotenkin jopa kääntyminen tuntuu niin lopulliselta, vaikken olekaan kuin harjapakkia hakemaan menossa. Kaikki tuntuu niin lopulliselta, jos nyt kääntyisin, voisi se olla viimeinen kerta. Ehkä en enää ikinä tulisi takaisin, tai jospa poni karkaisi ja jäisi auton alle. Bertin muutto Seppeleestä oli saamassa minut hermoraunioksi, koko ajan vain pelkäsin, mitä jos Pampula myytäisiin tai Sikelle tapahtuisi jotakin. Nyt ymmärsin miltä Karoliinasta tai Johannasta tuntui, kun näiden hoitohevoset kuolivat, vaikkei kuolemaa voinut verratakkaan pois viemiseen. Varsinkin Karoliinan tapaus oli ollut järkyttävä, olihan tämä itse ratsastanut Marilla ja nähnyt tämän kuolevan. Nyt tyttö oli kuitenkin onnellinen Aksun ja Flooran hoitajana, vaikka totta kai tämä Maria kaipasikin. Itsekkin kaipasin Sipeä, Celeä, Maria ja Kamua, mutta kaikista eniten Bertiä, tuota harmaata vuononhevosta jota olin yli kaiken rakastanut. Silti minun täytyisi jaksaa hoitoponin, liikutushevoseni ja oman ponini kanssa, en yksinkertaisesti vain voisi pettää niitä. Ne voisivat ja varmasti pärjäisivätkin ilman minua, mutta minä en ilman niitä. Ne ja omat lemmikkini olivat elämisen syy, muuten koko elämä olisi turhaa.

Pikaisin vedoin harjaan tamman lävitse mitään ajattelematta. Jos antaisin ajatuksille vallan, kyynelehtisin hetkessä. Valtavin askelin, kuin zombi tarvon satulahuoneeseen katsomatta kehenkään. Sanaakaan sanomatta nappaan varusteet mukaani ja pyörähtelen takaisin karsinaan. Karsinan ovikin on jäänyt minulta epähuomiossa auki, enkä ponianikaan ole sitonut. Normaali tapauksessa se olisi jo sännännyt karkuun, mutta nyt se seisoi korvat tukevasti eteenpäin suunnattuina karsinassaan. Nopeasti suitsitan tamman antaen satulan lojua hetken purujen päällä, mikä ei normaalisti tulisi kuuloonkaan. En kuitenkaan välitä.

- Nana, vietkö tuon satulan paikoilleen? yritän hymyillä tytölle tunnistamatta ääneä omakseni.

- Joo totta kai, Pipsa… tämä aloittaa lopun hukkuessa minulle kuulumattomiin, sillä olen jo painellut pihalla Sikke vanavedessä. Pikaisesti nousen vanhan kuluneen ämpärin päältä selkään, kuten aikaisemmin.

- Älä anna ajatuksille valtaa, pysy vahvana, kuiskaan hiljaa itselleni, pystymättä toteuttamaan sanojani. Annan ponin tarpoa eteenpäin pehmein askelin nyyhkyttäen hiljaa. Miksi kaikki hyvä, jota olin luullut pysyväksi aina vietiin minulta? Aina kävi niin, aina kun rakastuin hevoseen, vietiin se minulta. Se sattui niin paljon, ettei sitä sanoin pystyisi kuvaamaan. Koivut vaihtuvat synkkiin kuusiin pystyharjan nopeentaessa askeltaan. Vaistomaisesti lyhennän ohjaa, antaen ponin siirtyä raviin. Taas yksi asia, jota en normaalisti tekisi, mutta tänään en vain yksinkertaisesti jaksa. Olen väsynyt ja turhautunut koko elämään. Mitä järkeä missään oli, kun kaikki aikanaan häviäisi? Mitä järkeä olisi rakastaa, kun se aiheuttaisi vain tuskaa?

Yllättäen sanat muistuvat mieleeni. Kappale, jonka sanoja oli kirjoitettu Marin, Sipen ja Kamun muistoksi. Alan laulaa hiljaa, vaikken edes tiedä miksi.


Kiitos, kun olit totta hetken
Nyt mun täytyy tästä jatkaa
Vierelläni teet loppuretken
Vaikka se ois kuvitelmaa

Olet jokaikinen yön ääni
Osa lempeää valon kajoa
Kesäsateena saavut elämääni
En kuivuuteen hajoa

Oot valona mun tiellä
Silloin kun on vaikeaa
Hullummaksi oisin tullut vielä
Jos sua ei ois ollutkaan

Alkaa sataa, mutten välitä. Laulan vain, aina ja aina vain vapaammin. Tamma nopeentaa askeltaan ja annan sen mennä, annan sen laukata juuri niin kuin se haluaa. Yllättäen tunnen olevani vapaa ja onnellinen.

Kaikki ei voisi olla samoin kuin ennen, mutta Berttiä en unohtaisi. Se säilyisi aina muistoissani, eikä sen paikka sydämessäni koskaan haihtuisi.

Pipsa & Sikke

Sanat Kaija Koon kappaleesta jos sua ei ois ollut.

[Jassu]

29.5.2009 - Aamun sarastus

Tällainenpas kehkeytyi eilen, tuli inspis, kun sain kuulla että pääsin hoitajaksi. 8''>
Ensi kerralla tulee sitten tarina.

[Pipsa]

Kaunis kuva, jotenkin tunnelmallinen (:.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kesäkuun 1. vuonna 2009 Kesän ensimmäinen uitto

Nana kävelee vieressäni iloisesti pulisten, minun miettiessä muita asioita. Tunnen kuinka lenkkarit hankaavat jalkojani, ne eivät selvästikään olleet minulle sopiva malli.
- Ärh, murahdan kantamani riimunarun tippuessa heinikkoon.
- Katohhan Sikkeä! Nana virnistää viitaten piehtaroivaan tammaan. - Hei, tänäänhän voitas kahlata hieman liekkijärvellä, jos siis me mennään sinne? tyttö hymyilee.
- Joo, voidaan mennä ainakin miun puolesta, nyökkään lähestyessämme tarhaa. Tyttö lähtee metsästämään pientä Siiriä, kun taas ponini tulee melkein itsestään luokseni - opetus oli tainnut tehota viimeinkin.

- Hei Nana, mie meen jo talliin! huikkaan tytölle pujahtaen portista ulos. Poni suorastaan matelee eteenpäin, kukapa tahtoisi näin kuumalla töitä tekemään? Maiskutellen ja itse koventaen askellustani, saan tamman jopa liikkumaan eteenpäin - joskin melko hitaasti yhäkin. Vilkaistessani taakseni varovaisesti, tunnistan kauempana liikkuvan Nanan, joka taluttaa perässään hoitoponiaan. Poni seuraa nyt hieman reippaammin minua harjauspuomille, minun sitoessa se tarkasti kiinni.
- Ootappas kuule siinä ihan pikku hetki, mumisen tammalle suunnaten talliin. Saaliikseni saan satulahuoneesta suitset, kun taas tamman karsinan edestä sen oman ison harjapakin. Palatessani on Nana jo sitomassa Siiriä, Siken taas jököttäessä paikoillaan.

- Oisit voinu ottaa Siirinkin harjapakin, tyttö sanoo muka loukkaantuneena, minun avatessa pakkia.
- Ei liikunta pahaks oo, virnistän tonkien harjoja.
- Oliks tuo viittaus jostain? tyttö pysähtyy kuin seinään vilkaisten minuun.
- En tietenkään Nanaseni, virnistän aloittaen harjaamaan poniani, katsahtaen nopeasti Siiriin. Huokaisen, saisipa tamma seuraavista näyttelyistä EO-sertin, jonka avulla tamma pääsisi seuraavaan kantakirjaustilaisuuteen. Mielessäni oli pitkään jo ollut Sikellä varsan teettäminen, joskin olin päättänyt sen saavan jäädä ainakin hetkeksi vain haaveeksi.
- Mitäs Pipsa siinä unelmoi? Wear säpsäyttää minut hereille haaveistani.
- Vähän kaikenlaista, vastaan iloisesti virnistäen, alkaen pulisemaan tytön kanssa.

- Moi Wertsu! Nana huikkaa hinaten suitsia sylissään. Hymyillen vilkaisen tähän päin, kaapaten kaviokoukun itselleni.
- Haluisitkos tulla muuten mukaan maastolenkille? ehdotan tytölle, joka oli jonkun aikaa sitten saanut hoitoponinsa Taigan omakseen.
- Mikäs ettei, Wear nyökkää kertoen menevänsä laittamaan Taigaa valmiiksi ratsastukseen. Vaitonaisina harjaamme ponit, Wearin pian saapuessa paikalle oman poninsa kanssa.
- Mites työ noin hitaita olette? tyttö puhuu iloisesti minun viritellessä tammalle suitsia päähän.

- Hitaita, pah! Nana naurahtaa irrottaen Siirin harjauspuomista. - Ainiin kypärä!
- Hei Nana, tuotko miunkin kypärän? huikkaan talliin palaavan tytön perään, kumartuen solmimaan tiukemmin lenkkarieni nauhat. Kypäräni saapumista odotellessa värkkäilen tammalle pienen letin otsaharjaan, katsellen sitä tyytyväisenä.
- Kypärä lähetys tulee! Nana naurahtaa ojentaen minulle tutun kypäräni. Upottaen mustan kypärän päähäni irrotan ponin harjauspuomista.
- Nana, pietkö tätä hetken kiinni? kysyn tytöltä suunnitellen selkään ponnistusta. Tyttö nyökkää minun ojentaessa tälle ohjat nopeasti. Taaksepäin perääntyen odotan hetken, ennen kuin pienellä vauhdilla ponnistan itseni ponin selkään. Nana ja Wear kipuavat nopeasti ratsujensa selkään, lähtien kulkemaan Taigan johdolla eteenpäin. Tammojen kaviot kopisevat vasten maata, meidän jutellessa iloisesti keskenämme.

- Toivottavasti vesi on lämmintä siltä varalta, jos jompikumpi teistä sattuu lentämään järveen, virnistän iloisesti.
- Siis mitenniin jompikumpi meistä, siehän sieltä varmasti alas tulet! Nana tuhahtaa iloisesti.

Pipsa & Sikke

[Jassu]

1.6.2009 ~ Tuuleeko siellä? Täälläkin tuulee.

Ilma oli kylmä avatessani vastahakoisesti pyöräni lukkoa. Voimakas tuuli tuiversi hiukseni minne sattui ja sai kaulahuivini lepattamaan. Vedin hupparini hupun lähemmäs kasvojani ja painoin katseeni alas. Piinallinen polkumatka Seppeleeseen alkoi.
Tuuli tuntui voimistuvan hetki hetkeltä, tosin toinen mahdollinen (ja ilmeisempi) syy oli voimieni hupeneminen. Noin kovaan vastatuuleen polkeminen oli kerta kaikkiaan mahdotonta, joten tyydyin taluttamaan mustanpuhuvan joponi perille asti. Katselin huvittuneena, kun joku ahkera tallityttö, joka oli tiettävästi myös pyöräilemässä Seppeleeseen, ajoi miltei ojaan tuulenpuuskan yllättäessä. Pian tämäkin tajusi kuitenkin alkaa taluttaa pyöräänsä.
»Voi luoja, mikä tuuli», Pipsa puuskahti tuohtuneena ilmestyessään kulman takaa eteeni. Hänenkin hiuksensa sojottivat joka ilmansuuntaan – kiitos tuulen.
»Sanos muuta. Pyöräileminenkin oli kerrassaan mahdotonta», hymähdin takaisin ja suljin pyöränlukkoni. »Mutta missä Sikke on? »
»Kaikki hevoset ovat jo sisällä, ei tuolla ulkona voi edes tarhailla», Pipsa kertoi ja osoitti tarhoille, joiden vieressä kasvavat puut miltei notkuivat tuulen voimasta.
»Selvä. Onko minulle juuri nyt hommia? Voisin vaikka pestä varusteet, jos vaikka aiot ratsastaa tänään», kysyin nopeasti ja suunnistin kohti tallia. Pidensin askeltani, jotta pääsisin pikemmin tuulensuojaan.
»Sen voisit kyllä tehdä. Nanankin pitäisi pian ilmestyä paikalle…», Pipsa lausahti. »Jos ei ole kaatunut tässä tuulessa»
Naureskellen kävelin kohti Siken karsinaa, jossa kermanvärinen pörröharja tuijotti minua pitkän otsatukkansa alta. Se näytti kerrassaan hurmaavalta tuulen tuivertamassa hiustyylissään.
»Moikka, Sikke, mitäpä tamma», lepertelin hölmistyneelle vuonohevoselle ja silitin sen vaaleata turpaa. Nappasin karsinan edessä olevan satulasaippuan ja sienen käsiini. Yhtäkkiä Nana pörhelsi paikalle, kuin taikaiskusta.
»Huh, mikä tuuli. Olet varmaankin Jassu? Voitko laittaa minulle Siken kuntoon iltapäivällä, ajattelimme Pipsan ja Wearin kanssa lähteä maastoilemaan, jos tuuli laantuu? »
»Juu, totta kai», pamautin takaisin ja suunnistin suin päin satulahuoneeseen.
Hain katseellani epätoivoisesti satulasaippuaa, mutta turhaan. Päätin jättää satulan rasvaamisen sikseen. Näin Pipsan Pampulan karsinan edustalla, ja päätin kysyä hänen havaintojaan.
»Hei kuule, Pipsa, et olisi sattunut näkemään Siken satulasaippuaa? », kysyin ja vilkuilin ympärilleni. Pipsa mietti hetken ja alkoi sitten naureskella itsekseen.
»Mitä nyt?», kysyin hölmistyneenä.
»Se on käsissäsi, pönttö», Pipsa nauroi. »Ja katsokin sitten, että turparemmit tulevat oikein päin», hän jatkoi ja vinkkasi silmää. Poistuin nolostuneena paikoille, mutta hetken päästä nauroin itsekin koko jutulle.
»Että voinkin olla noin sokea», höpisin itsekseni samaan aikaan, kun levitin nahkasaippuaa tasaisesti mustan nahkasatulan kuluneeseen pintaan. Rasvattuani satulan ja suitset suunnistin oitis oleskeluhuoneeseen.
Kello tikitti armottomasti eteenpäin. Nana ja Wear olivat jo varustamassa ponejaan, joten katsoin paremmaksi laittaa Sikellekin varusteet ylle. Se kävi nopeasti, vaikkakin sidoin ponin tiukalla solmulla karsinan seinään.
»Onko jo valmista?», Pipsa kysäisi astuen samalla suoraan eteeni.
»Jep», vastasin nopeasti ja ojensin ohjat Pipsalle. »Joudun varmaan lähtemään ennen kuin palaatte, ei kai se haittaa?»
»Ei tietenkään», Pipsa vastasi ystävällisesti. »Kyllä me pärjäämme.»
Porukka lähti yhtenä letkana maastoon. Tuuli oli onneksi tyyntynyt, mutta teillä lojui silti katkenneita männynoksia sun muuta roskaa tuulen jäljiltä. Kun viimein ponit olivat jo kadonneet puiden taa, pyöräilin hyvillä mielin kotiin päin.

Jassu + Sikke

Hups, olitkin jo hoitanut tänään ^^'

[Nana]

Ilon aiheet 4.6.09 yhteishoito

Oli lämmin kesäpäivä, aurinko paistoi täydeltä taivaalta painostavasti. Seisoin hiiren hiljaa harjauspuomin luona nojaten Siirin pehmeää karvaa vasten. Kello lähenteli vasta aamuseitsemää, tänään olin ollut virkku ja herännyt näinkin aikaisin.

Nappasin taskusta purkkaa ja heitin ne suuhuni yhdellä suunavauksella. ''On kyllä kaunis päivä.. hypättäiskö vähän?'' kysyin hiukan hermostuneen näköiseltä tammalta. ''Jaa-a, sinäkin huomasit sen nyt, kesä on tullut kun hyttyset lentelevät.'' juttelin sille hiljaa. ''Tai jos mentäskin maastoesteille, niitä ei olla menty sitten syksyn.. kai?'' yritin muistella yhteistä taivaltamme. Siirin ilkikurinen ilme paljasti kaiken. 'Jos haluat lentää sammalikkoon', se tuntui viestittävän.

''Ai moi parkkonen'', huudahdin talliin painelevalle Katille. Tyttö tuhahti, ja nosti hiuspehkostaan etummaisia kiharia, nähdäkseen kuka asialla oli. Naurahdin hiljaa itsekseni ja nostin satulan Siirin selkään. Ruskeassa satulassa oli hiukan kuraa, tosin sain ne pois vain hiukan raaputtamalla.

Kuulin kaukaisesti kun bussi pysähtyi. Linnut lehahtivat puskasta muodostaen kurkiauran. Hiljaisuus. Viimein Pipsa saapui pitkää asvalttitietä pitkin jutellen puhelimessa – ilmeisesti Kristianin kanssa.

I don't wanna be the girl who do every dirty things
I don't wanna be the girl, who is the evil of the world
Who anybody hating
anybody hating me
always i'm the only bad person

Pipsa käveli ohi vilkaisematta. Olin vähällä purskahtaa itkuun kun hän puhui kaupunkiin lähdöstä kavereiden kanssa. Muiden kavereiden. Käänsin katseeni pois, hitaasti, hankalasti, mutta silti käänsin. ''Pakko päästä sinne hyppäämään ja vähän äkkiä kanssa.'' kuiskasin Siirin korvaan.

Paikalle ilmestyi hymy korvissa oleva mustanruskeahiuksinen tyttö. Shetlanninponi hätkähti ja peruutti hätääntyneesti. ''Ai hei, olen Jassu. Olen kuullut että olet Nana?'' tyttö hymyili ystävälliseen sävyyn, ujostelematta lainkaan.
''No, sitten, olet kuullut aivan oikein.'' luikautin sanat suustani nopeasti päästäkseni kiusallisesta tilanteesta ohi.
''Minne matka? Sitä vaan, että jos maastoon menossa, niin minä tulisin mieluusti Siken kanssa mukaan – taluttaen tosin.'' Jassu jatkoi yhä juttuaan.
''No kaipa se käy. Ole ripeä!'' huusin vielä reippaasti kävelevän uuden hoitajan perään.

Hiljaa mielessäni hymyilin, vaikka olinkin nähnyt Pipsan menevän muiden kavereiden luokse. Olin tullut mustasukkaiseksi, vain koska tyttö oli halunnut sosiaalisempaan ja järkevämpään seuraan..

''Nanaa, lähetäänkö me nyt siis?'' Jassu herätteli minua. Nyökkäsin iloisesti, ja heilautin jalkani Siirin selkään. Istuin satulassa mahdollisimman rentona, kuin lösähtäneenä perunasäkkinä, joka taipui liikkeiden mukaan. Siiri heitteli päätään valmiina pukittamaan, mutta pidin ohjia yhä löysällä.
''Herranjumala Nana miten sää oot noin rauhallinen, oot kohta jossai pusikossa!'' Jassu hätäili.
''Tottumiskysymys'' vastasin äänettömästi kuin mikäkin itikka, jotta keskittymiseni ei herpaantuisi Siirin vahtimisesta.

Laukkasuora alkoi yllättäen ja Siiri pomppasi vireään laukkaan. Sikke yritti tehdä samoin, mutta Jassu hallitsi vuonista hienosti. Nojauduin kaulalle melkein pudoten, mutta ihmeen kaupalla pysyin kyydissä.

''Wou!'' tyttö huusi räkättäen. Maastoesteet päätimmekin kiertää suosiolla; ihan sen varalta että Sikkekin oli hyppytuulella.

''Kiitos päiväni pelastamisesta.'' huokaisin Jassulle.